Köyhänä yh-äitinä ylimääräinen lapsilisä tulee tarpeeseen, mutta
Minusta tuo oli silti ihan järjetön päätös. Suurimmalla osalla perheistä ei ole niin akuuttia tilannetta, että sitä rahaa kipeästi tarvittaisiin. Päinvastoin, monella menee säästöön tai sijoitukseen.
En ihan ymmärrä miksi rahaa haaskataan näin vaan menemään
Kommentit (610)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42852 kirjoitti:
Monet perheet saavat myös muita tukia,ei vain lapsilisää.Monilla on niin onnekas tilanne,että mummot ja vaarit,kummit ja kaimat osallistuvat hoitamalla lapsia,ostamalla ruokaa,vaatteita ja elämyksiä.
Jostakin syystä se aina unohtuu,että sitä apua ja tukea tulee muiltakin..kuin vain kelalta.
Kaikilla ei tukiverkkoa ole ja heille soisinkin sen lisän.
Sitten on meitä, joilla narsistivanhemmat. Äidillä eli mummolla makaa yli 500.000€ osakkeissa, itse saa miettiä onko varaa syödä itsekin kanaa vai annanko kanaa lapsille ja teen itselle taas puuroa. Kukaan ei hoida lapsia paitsi lasten isä kerran viikossa tapaa joitakin tunteja eikä kukaan todellakaan osta mitään elämyksiä eikä vaatteita. Eli vaikka joku voisi itkeä miten hyvätuloinen olen niin näilläkin tuloilla maaliskuussa pääsen varmaan maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Luojan kiitos, koska käyttörahat on niin tiukoilla koko ajan.
Mummonko se pitäisi sinut aikuisen ihmisen ja lapsesi elättää? Kait se lasten isäkin osallistuu elatukseen. Ihme narinaa.
Vastasin tuohon ylläolevaan kommenttiin, että "Monet perheet saavat myös muita tukia,ei vain lapsilisää.Monilla on niin onnekas tilanne,että mummot ja vaarit,kummit ja kaimat osallistuvat hoitamalla lapsia,ostamalla ruokaa,vaatteita ja elämyksiä.". Eli kaikilla ei todellakaan ole näin.
Ja valitettavasti tilanne tällä hetkellä se, että isä ei osallistu elatukseen koska olemme asumuserossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Joulumieli-keräyksessäkin ne 70 € lahjakortit jaetaan lapsiperheille. Entä päivärahalla kituuttavat yksineläjät, joilla on vain yhden henkilön tulot, mutta asuminen ja ruoka maksaa siinä missä perheellisilläkin.
Teillä yksineläjillä jos kellä on sitten harhaiset ajatukset. Oletko oikeasti sitä mieltä että tarvitsette samankokoisen asunnon ja yhtä paljon ruokaa kuin joku lapsiperhe?
Tuo on ihan uskomatonta kuinka kehtaatte sekaantua ja valittaa vaikka ei olisi mitään käsitystä siitä millaista elämä perheenä tänä päivänä on ja kuinka paljon vaatimuksia yhteiskuntakin asettaa lasten huolenpidolle.
Sullahan ne harhaiset käsitykst on. Ei kukaan ole sanonut paitsi sinä että yksinasuva vaatisi isoa asuntoa.
Etkö tiedä, että pienet asunnot eli yksiöt ovat suhteessa kalliimpia kuin esim kaksiot tai kolmiot? Et näköjään.
Väännetään rautalangasta: Yksinasuvan vuokra on nykyään helposti 800€ Helsingissä. 1000€ kaksio ja 1200€ kolmio.
Kun on kaksi maksajaa niin kaksion osuus per henkilä on 500 ja kolmiossa 600€. Siinä on eroa 300 ja 200 euroa yksinasuvan asumismenoihin. Mieti sitä. Pienipalkkaisella menee suhteessa paljon enemmän palastaan asumiseen kuin perheellisellä vaikka asuisi 20 neliön kopissa.
Ei lapsiperhe mahdu kaksioon ja kolmiokin on pitemmän päälle ahdas jos on enemmän kuin yksi lapsi. Vertautuu tosiaan siihen 20 neliön koppiin. Lisäksi lapsiperhe maksaa vesimaksun pääluvun mukaan, esim 50e/aikuinen vuokran päälle vs yksin asuvan 25e. Ja sähköäkin kuluu enemmän...
Lisäksi yksinasuva saa esim. vessan ja jääkaapin ihan omaan käyttöönsä, ja muutenkin saa olla kotonaan ihan omassa rauhassa. Mitään ei tarvitse koskaan jakaa eikä ole kuin omat sotkut siivottavana. Eikö sekin ole jo jonkinlaista ylellisyyttä? Moni yksinelävä osaakin arvostaa elinolojaan mutta sitten on myös näitä jotka näkevät itsensä joka tilanteessa jonain lapsiperheiden lyttäämänä uhrina. Pitäisi saada ihan kaikki mitä lapsiperheillä on, ja sitten tietysti vielä ne yksinasumisenkin edut.
Kuulostaa siltä, että olet tehnyt liikaa lapsia voimavaroihisi nähden, kun olet noin katkera. Minulle olisi luksusta, kun olisi ympärillä rakastava perhe ja lapsiperheen hälinää. Valitettavasti syöpä vei mahdollisuuden saada lapsia. Monet lapsiperheet vain valittavat elämän kauheutta, mutta juuri perhe-elämä on se, mitä moni lapseton kaipaa.
No kuulostaa ja kuulostaa, siinähän spekuloit. En valittanut kommentissani lapsiperhe-elämän kauheutta. Miksi valittaisin, kun itselleni tämä on mieluinen valinta. Mutta tätä keskustelua lukiessa todella vahvistuu käsitys siitä kuinka sokeita jotkut lapsettomat on niille elämänsä hyville puolille ja kuinka vähän ymmärrystä heillä on lapsiperheidenkään elämästä.
Olen pahoillani ettet sinä saanut sitä mitä toivoit. Lapsettomana et kuitenkaan täysin voi tietää, millaista elämäsi perheellisenä olisi ollut, joten ei kannata viisastella ja väheksyä muita. Perheelliset taas tietää millaista elämä lapsettomana on. Monelle lapsettomuus ja sinkkuna eläminen on myös ihan oma valinta, ja etenkin niissä tapauksissa on outoa jos kyseinen henkilö kuitenkin kadehtii lapsiperheitä.
Et tiedä lapsettoman elämästä mitään. On eri asia olla nuorena sinkku ja lapseton. Suurimmalla osalla on tuollainen elämänvaihe. On kuitenkin eri asia jäädä vastentahtoisesti lapsettomaksi. Et voi tietää, mitä muilla ihmisillä on elämässään. Jos sinusta on luksusta olla joskus yksin, niin aina yksin olevalle se voi olla surullista ja ahdistavaa. Ei se ole mitään luksusta, jos olisi toivonut mieluummin oman perheen.
Tässähän oli alunperin kyse eri asumismuodoista ja niihin liittyvistä kuluista eikä siitä miltä tahaton lapsettomuus tuntuu. Se alkaa olla jo ihan eri aihe, ehkä voit aloittaa siitä ihan oman keskustelun? Tässä on vertailtu sinkkujen ja perheellisten menoja, kun joku sinkku valitti siitä kun joutuu yksin kaiken maksamaan. Ehkä ilmaisin itseäni huonosti, mutta pointtina oli se, että perheellisistä iso osa on joskus eläneet itsekseen ja osaa arvioida niitä yksinelämisen kustannuksia. Totta kai siitä joutuu maksamaan enemmän, jos vaikka sen jääkaapin saa ihan omaan käyttöönsä. Siitä ei ole edes kyse, että onko se yksityisjääkaappi kiva vai kurja juttu. Moni osaa arvostaa tuollaisia asioita, mutta ymmärrän tietysti ettei tunnu mukavalta jos sen jääkaapin mielummin jakaisi jonkun kanssa. Jos yksinasuminen kuitenkin on ihan oma valinta, kuten monilla on, niin minusta on typerää valittaa sen kalleudesta. Yleensä elämäänsä voi ainakin jonkin verran vaikuttaa ja kannattaakin miettiä että mitä itse voisi tehdä, sen sijaan että kadehtii muita.
Lapset ovat yhteiskunnalle hirveän tärkeitä, ihan välttämättömiä tulevaisuuden kannalta. Se että joku ei toiveistaan huolimatta saa lapsia on tietysti surullista, mutta ei se mitenkään vähennä vanhempien tekemän työn arvoa. On ihan inhimillistä kaivata joskus myös omaa rauhaa. Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa tai vaikuta siihen että ansaitseeko kyseinen perhe lapsilisänsä. Kuten sanoin jo niin sinäkään et voi tietää että millainen vanhempi sinusta olisi tullut jos olisit saanut lapsia.
En ole väittänyt, etteikö vanhemmat saisi kaivata omaa aikaa. Yritän vain sanoa, että ihan samalla tavalla aina yksin oleva voi kaivata perhettä ympärilleen. Tahattomasti lapsettomalle ei ole luksusta olla aina yksin. Yksin asumisessa on toki puolensa, mutta on yhtä lailla inhimillistä kaivata perhettä. Et voi tietää, miten se kadehtimasi omasta rauhasta nauttiva sinkku kokee sisällään.
En ala pohtimaan täällä, minkälainen vanhempi olisin ollut. Toivottavasti en ainakaan sellainen, joka kirjoittaa vauvapalstalla, että sinkut pitäisi jättää kuolemaan syöpään ja ohjata ne rahat mieluummin lapsiperheille (kuten joku kirjoitti ylempänä).
En kadehdi yksinasuvia, vaikka näen heidänkin elämässään hyviä puolia. Ei kai sitä voi pelkästään huononakaan asiana pitää, että sinkuilla on esim. enemmän aikaa ja paremmat mahdollisuudet hakea ja tehdä töitä, huolehtia itsestään ja kodistaan, toipua rauhassa jos sairastuu? Sekin ettei mitään joudu jakamaan vaan kaikki on aina omassa käytössä nyt vain on materialistisesta näkökulmasta luksusta, ja sen vuoksi yksineläminen ihan syystä myös maksaa enemmän. Nämä on ihan faktoja eikä liity mihinkään kadehtimiseen. Nuo jääkaapit ja muut vastaavat tietysti on niitä ihan perusjuttuja jotka jokainen tarvitsee, ja kun kaikille ei yrityksestä huolimatta löydy puolisoa/kämppistä kuluja jakamaan niin tietysti se yksinasuvienkin asema pitäisi huomioida. Mutta jokaisella pitäisi kuitenkin olla myös jonkinlainen velvollisuus ainakin miettiä niitä vaihtoehtoja ennen kuin valittaa yksinasumisen kalleutta.
Täältä peukku ylimääräiselle lapsilisälle.
Siitä saan minäkin osuuteni, kun olen töissä kaupankassalla ja saan tunteja tehdä enemmän, vaikka olen lapseton.
Lapsilisien maksupäivät näkyvät piikkinä kaupan myynnissä, niinä päivinä myydään enemmän ruokaa, lasten kenkiä ja ulkovaatteita, taloustarvikkeitta jne. Ja työntekijöitä palkataan enemmän töihin ja kassalle ja näin saada muutama lisätunti enemmän töitä, kun muuten tehdään vajaita työpäiviä.
Vierailija kirjoitti:
Heippa penaalin terävin kynä:
Viisilapsinen perhe saa lapsilisiä joulukuussa yhteessä 679,44€ x 2 (tuplaus) = 1358,88€.
Kymmenen tuollaista perhettä = 13 588,88€.
Sata perhettä = 135 888€
Alatko nyt ymmärtää. Sinä taidat olla se penaalin tylsin kynä.
Paljollako valtio tukee sähkön hintaa? Olet itse hyötymässä mutta asia ei sinua haittaa?
Suomalaiset ovat kateellisia itsekkäitä alempirotuisia, kadehditasn kaikesta ja kun itse saadaan jotain takaisin, se onkin oikein. Tai siis ei ole oikein, naapurikin saa alennusta sähkölaskusta, se on VÄÄRIN!
Luuletko että lapsiperheille ei ole kulut nousseet? Onneksi et taida omata jälkipolvia, jos siirrät pakkomielteet eteenpäin.
Rahat olisi voinut antaa meille fyysisesti sairaille, joilla menee rahat lääkkeisiin, lääkäreihin, sairaaloihin, apuvälineisiin, hoitoihin, lisäravinteisiin, taksimatkoihin ym, että pysyy edes jokseenkin toimintakuntoisena. En ole nyt työelämässä, mutta silloin kun olin, melko hyvästä palkastani jäin aina miinukselle. Surullista.

Työttömyystuet näkyvät sitten kaljan ja siiderin myynnissä ilmeisesti? Ankea vanha piika taas palstalaöla vaihteeksi , en ihmettele miksi olet jäänyt ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee suoraan lapsen tilille niin kuin joka kuukausi. Lapsilisä on lapselle tarkoitettu, ei aikuisille. Tunnen yhden perheen jossa vanhemmat käyttävät lapsilisän ja lapselle ei mitään säästetä. Surullista mutta totta.
Ai ne vanhemmat ei osta lapselle mitään vai miten tarkoitat että vanhemmat käyttää sen? Lapsen tarpeisiin se on tarkoitettu.
Siis käyttää esim. Festari lippuun itselle ym. Tuo festari viime kesänä, ja maksoi lippunsa lapsilisällä. Muuhunkin varmaan mutta tämä yksi esimerkki
Voi hyvää päivää mitä pienisieluisuutta!
Siinä kiva selittää lapselle mihin hänen lapsilisät ovat kuluneet. Äiti tarvitsee viihdettä.
Ei vanhemmat ole tilivelvollisia lapsellw rahankäytöstään. Ja jos se lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin ja virikkeitä, on ihan sama menikö just se tietty satanen lippuun ja toinen satanen ruokakauppaan.
Minä en ikinä käyttäisi lapselle tarkoitettua rahaa itseni. Jos käyttöä ei ole niin sitten säästöön. Vuodessa saa jo yli 1000e. Uskon että käyttöä olisi viimeistään kun lapsi muuttaa omilleen. Minusta on surullista että rahaa käytetään itselle eikä lapselle. Siinä on vanhemmilla oltava pokkaa, samaan aikaan voidaan valitella kun ei ole varaa. Miksi ette laita säästöön vaan tuhlaatte esim siihen festarilippuun. Ei ole oikein lasta kohtaan hänelle tarkoitettuja rahoja käyttää. Itse en edes pystyisi lapselta viemään festarirahaa.
Varmasti seuraava hallitus keksii konstin millä tuo leikataan poies kun tulikin tehtyä tällainen lipsahdus. Inflaatio laukkaa ja hinnat nousee. Kohta olemme kehitysmaa juurikin tällaisten almujen takia. Aika höpsöä keksiä tuollaista tällaisen tulevan katastrofin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa penaalin terävin kynä:
Viisilapsinen perhe saa lapsilisiä joulukuussa yhteessä 679,44€ x 2 (tuplaus) = 1358,88€.
Kymmenen tuollaista perhettä = 13 588,88€.
Sata perhettä = 135 888€
Alatko nyt ymmärtää. Sinä taidat olla se penaalin tylsin kynä.
Paljollako valtio tukee sähkön hintaa? Olet itse hyötymässä mutta asia ei sinua haittaa?
Suomalaiset ovat kateellisia itsekkäitä alempirotuisia, kadehditasn kaikesta ja kun itse saadaan jotain takaisin, se onkin oikein. Tai siis ei ole oikein, naapurikin saa alennusta sähkölaskusta, se on VÄÄRIN!
Luuletko että lapsiperheille ei ole kulut nousseet? Onneksi et taida omata jälkipolvia, jos siirrät pakkomielteet eteenpäin.
Oletko itse suomalainen? Olet siis alempirotuinen ihminen mielestäsi!? Hanki itsetunto äläkä ole luuseri.
Jos et ole suomalainen miksi olet niin rasistinen että haukut toista rotua, etkö tiedä että se on väärin? Ja miksi ihmeessä olet niin surkeiden alempirotuisten ihmisten kanssa täällä keskustelupalstalla tekemisissä ja oot opetellut jopa tän kansan kieltä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee suoraan lapsen tilille niin kuin joka kuukausi. Lapsilisä on lapselle tarkoitettu, ei aikuisille. Tunnen yhden perheen jossa vanhemmat käyttävät lapsilisän ja lapselle ei mitään säästetä. Surullista mutta totta.
Ai ne vanhemmat ei osta lapselle mitään vai miten tarkoitat että vanhemmat käyttää sen? Lapsen tarpeisiin se on tarkoitettu.
Siis käyttää esim. Festari lippuun itselle ym. Tuo festari viime kesänä, ja maksoi lippunsa lapsilisällä. Muuhunkin varmaan mutta tämä yksi esimerkki
Voi hyvää päivää mitä pienisieluisuutta!
Siinä kiva selittää lapselle mihin hänen lapsilisät ovat kuluneet. Äiti tarvitsee viihdettä.
Ei vanhemmat ole tilivelvollisia lapsellw rahankäytöstään. Ja jos se lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin ja virikkeitä, on ihan sama menikö just se tietty satanen lippuun ja toinen satanen ruokakauppaan.
Minä en ikinä käyttäisi lapselle tarkoitettua rahaa itseni. Jos käyttöä ei ole niin sitten säästöön. Vuodessa saa jo yli 1000e. Uskon että käyttöä olisi viimeistään kun lapsi muuttaa omilleen. Minusta on surullista että rahaa käytetään itselle eikä lapselle. Siinä on vanhemmilla oltava pokkaa, samaan aikaan voidaan valitella kun ei ole varaa. Miksi ette laita säästöön vaan tuhlaatte esim siihen festarilippuun. Ei ole oikein lasta kohtaan hänelle tarkoitettuja rahoja käyttää. Itse en edes pystyisi lapselta viemään festarirahaa.
Meillä kaikki raha tulee samalle tilille.
Mitään ei ole korvamerkitty. Lapsille on säästetty alusta asti se nelisen tonnia kolmen vuoden välein eikä heiltä puutu mitään.
Korvamerkittyjä rahoja meillä ei ole.
Eiköhän ne verot kohta nouse ja palveluista leikataan lisää. Taitaa olla hyvin lyhyt ilo tämä tuplalisä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkku on hyvä ja maksaa ihan itse ne puuroryyninsä ja pienet menonsa. Ei kun ainiin, oli se asumistuki ja työttömyyskorvaus ja toimeentulotuki! Busskorttiinkin tais saada sen avustuksen sossusta/kelasta.
Voi voi, kun on tiukkaa.Mikä ihmeen asumistuki? Sinkkuna en saanut asumistukea edes silloin, kun tein 50-prosenttista osa-aikatyötä 900 euron bruttopalkalla. Ei näkynyt myöskään toimeentulotukia tai sossun maksamia bussikortteja.
Millainen vuokra sulla oli ?530 euroa.
Joku moka tossa on tapahtunut, jos 900 euron brutto ( mistä varmaan jäi alle 700 ?) oli sun ainut tulo, etkä saanut asumistukea.
Kelalta tuli päätös, että tuloni ovat liian suuret. Sain tuohon päälle soviteltua päivärahaa 200 euroa, mutta eihän tuo paljon ole siltikään.
Outoa kyllä on. Laskin omaan kotikaupunkiini ( Jkl) mitä asumistueksi tulisi noilla tuloilla ja tuolla vuokralla, niin olisi 304 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa penaalin terävin kynä:
Viisilapsinen perhe saa lapsilisiä joulukuussa yhteessä 679,44€ x 2 (tuplaus) = 1358,88€.
Kymmenen tuollaista perhettä = 13 588,88€.
Sata perhettä = 135 888€
Alatko nyt ymmärtää. Sinä taidat olla se penaalin tylsin kynä.
Paljollako valtio tukee sähkön hintaa? Olet itse hyötymässä mutta asia ei sinua haittaa?
Suomalaiset ovat kateellisia itsekkäitä alempirotuisia, kadehditasn kaikesta ja kun itse saadaan jotain takaisin, se onkin oikein. Tai siis ei ole oikein, naapurikin saa alennusta sähkölaskusta, se on VÄÄRIN!
Luuletko että lapsiperheille ei ole kulut nousseet? Onneksi et taida omata jälkipolvia, jos siirrät pakkomielteet eteenpäin.
En itse henkilökohtaisesti hyödy siitä. Tein jo kaksi vuotta kaukonäköisesti sellaisen sopimuksen, että sähkönhintani on kiinteä, alle 20 euroa kuussa.
Ja sinä vaan väität jo toistamiseen, että hyödn vaikka sinulla ei ole mitään tietoa asioistani. Intät ja päästäsi keksit noita heittoja.
Aika dorkan kuvan itsestäsi annat.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä käyttäisi lapselle tarkoitettua rahaa itseni. Jos käyttöä ei ole niin sitten säästöön. Vuodessa saa jo yli 1000e. Uskon että käyttöä olisi viimeistään kun lapsi muuttaa omilleen. Minusta on surullista että rahaa käytetään itselle eikä lapselle. Siinä on vanhemmilla oltava pokkaa, samaan aikaan voidaan valitella kun ei ole varaa. Miksi ette laita säästöön vaan tuhlaatte esim siihen festarilippuun. Ei ole oikein lasta kohtaan hänelle tarkoitettuja rahoja käyttää. Itse en edes pystyisi lapselta viemään festarirahaa.
Kuinka pihalla olet? Luuletko 100-183€ lapsilisän tosiaan riittävän lapsen menoihin?
Miksi sinkut tulevat tänne esiintymään asiantuntijoina asioista, mistä eivät tiedä yhtään mitään? Perheelliset sentään eläneet jossain vaiheessa ilman lapsia, heillä näkökulmaa enemmän kuin näillä ylimielisillä tyypeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Joulumieli-keräyksessäkin ne 70 € lahjakortit jaetaan lapsiperheille. Entä päivärahalla kituuttavat yksineläjät, joilla on vain yhden henkilön tulot, mutta asuminen ja ruoka maksaa siinä missä perheellisilläkin.
Teillä yksineläjillä jos kellä on sitten harhaiset ajatukset. Oletko oikeasti sitä mieltä että tarvitsette samankokoisen asunnon ja yhtä paljon ruokaa kuin joku lapsiperhe?
Tuo on ihan uskomatonta kuinka kehtaatte sekaantua ja valittaa vaikka ei olisi mitään käsitystä siitä millaista elämä perheenä tänä päivänä on ja kuinka paljon vaatimuksia yhteiskuntakin asettaa lasten huolenpidolle.
Sullahan ne harhaiset käsitykst on. Ei kukaan ole sanonut paitsi sinä että yksinasuva vaatisi isoa asuntoa.
Etkö tiedä, että pienet asunnot eli yksiöt ovat suhteessa kalliimpia kuin esim kaksiot tai kolmiot? Et näköjään.
Väännetään rautalangasta: Yksinasuvan vuokra on nykyään helposti 800€ Helsingissä. 1000€ kaksio ja 1200€ kolmio.
Kun on kaksi maksajaa niin kaksion osuus per henkilä on 500 ja kolmiossa 600€. Siinä on eroa 300 ja 200 euroa yksinasuvan asumismenoihin. Mieti sitä. Pienipalkkaisella menee suhteessa paljon enemmän palastaan asumiseen kuin perheellisellä vaikka asuisi 20 neliön kopissa.
Ei lapsiperhe mahdu kaksioon ja kolmiokin on pitemmän päälle ahdas jos on enemmän kuin yksi lapsi. Vertautuu tosiaan siihen 20 neliön koppiin. Lisäksi lapsiperhe maksaa vesimaksun pääluvun mukaan, esim 50e/aikuinen vuokran päälle vs yksin asuvan 25e. Ja sähköäkin kuluu enemmän...
Nykyään lapsiperheet ovat niin vaativia. Ennen 4-henkinen perhe mahtui hyvin kaksioon. Näin oli omassa lapsuudessani meillä 70-luvulla. Ei ongelmia. Ja kaverini koti oli kolmio ja kolme lasta. Hyvin mahtuivat.
Miksei mielestäsi lapsiperhe mahdu kaksioon tai edes kolmioon??
Ennen myös yksinasuvat asuivat kimppakämpissä. Miksi se ei enää kelpaa?
No kuule esimerkiksi siksi että aikuinen ihminen ei välttämättä halua asua täysin ventovieraan kanssa samassa asunnossa. Ei voi missään suhteessa verrata lapsiperheeseen, jossa ollaan sukua keskenään. :D
Ihan samalla tavalla perheelliset on joskus joutuneet tutustumaan siihen lastensa toiseen vanhempaan, ja samoin omiin lapsiinsa. Vieraita nekin on alun perin olleet. Ja jos sukulaissuhde on se vaatimus niin aika harva aikuissinkku elää myöskään esim. omien vanhempiensa tai sisarustensa kanssa, yleensä korkeintaan nuoret opiskelijat.
Tuo kuulostaa muutenkin aika hassulta että eihän nyt AIKUINEN ihminen voi ventovieraan kanssa elää, mutta kuitenkin sille samalle aikuiselle kelpaisi LAPSIlisät :D Yritä nyt ymmärtää että olet osuutesi lapsilisistä jo silloin omassa lapsuudessasi saanut.
Olipa lapsellinen vastaus.
Oliskohan kuule silti aivan eri asia. :D Siihen puolisoon ja omiin lapsiin rakastutaan ja kiinnytään. Sen tunteen vuoksi koetaan yhteenkuuluvuutta jossa asiat jaetaan.
Ei sitä samaa ventovieraan kämppiksen kaa koe.
No mikä estää sinua aktiivisesti etsimästä seuraa ja mahdollista puolisoa, ehkä jopa tuleville lapsillesi toista vanhempaa? Katkeruutesiko? Toinen vaihtoehto on etsiä sellaisia kavereita joiden kanssa kimppakämpässä eläminen voisi onnistua. Tai miettiä, että olisiko sukulaisissa joku jonka kanssa voisi asua yhdessä ja jakaa asumiskuluja.
Kuvitteletko todella, ettei perheelliset ole ollenkaan joutuneet näkemään vaivaa puolison löytymisen ja parisuhteen ylläpitämisen eteen? Ei tuollaiset asiat useinkaan ihan itsestään tapahdu, ja se lasten "hankkiminen" ei myöskään ole itsestäänselvää.
Miksi et itse muuta perheinesi kommuuniin muutaman muun lapsiperheen kanssa? Säästäisit rahaa, kun laittaisitte yhdessä ruokaa isolle porukalle ja jakaisitte kuluja. Tuohon olisi helppo yhdistää omavaraistaloutta. Lapsilla olisi aina aikuisia lähellä ja kukin saisi useammin omaa aikaa.
No nyt alkaa juttu luistaa. Kuulostaa ihan mukavalta mutta ei minulla ole tuollaiseen tarvetta. Vinkkisi tulisi ehkä tarpeeseen jos valittelisin täällä omia valintojani ja kadehtisin kommuuneissa eläviä. Nythän tässä on ollut niin päin, että yksinelävät kokee tulleensa jotenkin kaltoinkohdelluiksi niin ihan siitä syystä yritin muistuttaa ettei se yksinasuminen heidänkään kohdalla ole ainoa vaihtoehto vaan yleensä mukavuussyistä tehty valinta. Harmi jos eivät itse sitä näe.
Moni perheellinen tässäkin keskustelussa on valittanut lapsiperheiden kuluja ja valittanut jopa siitä, että syöpäsairaan sinkun hoito on pois heiltä. Idea kommuunista on siis monelle tarpeen. On se iso pakettitalo, 2 citymaasturia ja kalliit harrastuksetkin mukavuussyistä tehty valinta.
Itse asun perheeni kanssa vuokralla pienessä asunnossa, eikä autoa ole. Tilaa yhtä ihmistä kohden on todennäköisesti vähemmän kuin keskiverto-yksinasujalla. Lapsilisät meillä menee esim. lasten talvikenkiin ja -vaatteisiin, joita etsitään joulun jälkeen alennusmyynneistä. Vaikka osa jäisi säästöön niin sillekin on varmasti pian käyttöä. Eikö lapsiperheitä aina muistutetakin siitä kuinka pitäisi ennakoida ja laittaa rahaa sivuun tulevia hankintoja varten?
Itse olen elämääni ihan tyytyväinen mutta harmittaa tuollaiset ennakkoluulot että lapsiperheissä aina elettäisiin kovin ylellisesti. Samantyylistä elämää itse ainakin elän kuin lapsettomanakin, erona vain se että kuluja on enemmän ja tilaa ja yksityisyyttä vähemmän. Lapsettomille oikeasti saattaa olla ihan epäselvää, että mistä ne lapsiperheiden isommat kulut muodostuu tai jo se että kuluja ylipäätään on enemmän, mikä on minusta aika outoa. Siksi kai niitä on yritetty avata. Perheellisillä taas usein on jo tiedossa yksinasumisen kulut kun monilla kerran on siitäkin kokemusta.
Mun kokemuksella yksinasuvanakin elämisen kulut ovat vaihdelleet eri ikäkausina. Ainakaan itse en voi verrata elämääni parikymppisenä sinkkuna keski-ikäisen elämääni.
Voi varmasti ollakin noin, itse en vain ihan ymmärrä että mihin tuo tarkalleen perustuu. Ei voi minusta muutenkaan ihan verrata siihen mitä kuluja kasvavan lapsen kanssa väistämättä tulee. Monta ensimmäistä vuotta menee niin että lapsi tarvitsee esim. ne uudet kengät ja ulkovaatteet lähes jokaista vaihtuvaa vuodenaikaa varten, kasvun ja ihan kulumisenkin takia, kun taas aikuinen voi käyttää samoja vuosikaudet. Sisarusten kesken voi tietysti jonkin verran vaatteita ja muita tarvikkeita kierrättää, mutta ei ne loputtomiin kestä tai ole välttämättä sopivia kun olisi tarve.
Kelan työntekijät saavat palkkansa juurikin syynäyksestä! Ei se yhteikunnalle maksaisi yhtään sen enempää kuin ylimitoitetut lapsilisät, jotka eivät mielestäni rikkaille kuulu! Alkaako pelottaa että ne Kelassa keksivät tämän? Kannatan ehdottomasti tätä ideaa ja voin vaikka ehdottaa sitä itse Kelalle. Kela syynää joka kuukausi tuhansia toimeentulotukihakemuksia ja päivärahahakemuksia. Siinä ei pieni lisäys haittaisi. Palkatkoon vaikka lisää työntekijöitä, kuten työkkäriin. En ole kateellinen, mutta en tykkää tukien väärinkäytöksestä. Minusta se ON väärinkäyttöä että valmiiksi rikas ruikuttaa lapsilisien perään.
Vierailija kirjoitti:
Rahat olisi voinut antaa meille fyysisesti sairaille, joilla menee rahat lääkkeisiin, lääkäreihin, sairaaloihin, apuvälineisiin, hoitoihin, lisäravinteisiin, taksimatkoihin ym, että pysyy edes jokseenkin toimintakuntoisena. En ole nyt työelämässä, mutta silloin kun olin, melko hyvästä palkastani jäin aina miinukselle. Surullista.
Lisään vielä sen, että lapsille myönnetään helposti vammaistukea jopa satoja euroja kuukaudessa. Aikuisen on lähes mahdotonta saada sitä.
Vierailija kirjoitti:
[q
En itse henkilökohtaisesti hyödy siitä. Tein jo kaksi vuotta kaukonäköisesti sellaisen sopimuksen, että sähkönhintani on kiinteä, alle 20 euroa kuussa.Ja sinä vaan väität jo toistamiseen, että hyödn vaikka sinulla ei ole mitään tietoa asioistani. Intät ja päästäsi keksit noita heittoja.
Aika dorkan kuvan itsestäsi annat.
Miksi huijata palstall, luulet muita tyhmiksi, mutta paljasti itsesi. Sähkön alv tippuu sinullakin, mutta et halua puhua, paljastuisit huijariksi täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä käyttäisi lapselle tarkoitettua rahaa itseni. Jos käyttöä ei ole niin sitten säästöön. Vuodessa saa jo yli 1000e. Uskon että käyttöä olisi viimeistään kun lapsi muuttaa omilleen. Minusta on surullista että rahaa käytetään itselle eikä lapselle. Siinä on vanhemmilla oltava pokkaa, samaan aikaan voidaan valitella kun ei ole varaa. Miksi ette laita säästöön vaan tuhlaatte esim siihen festarilippuun. Ei ole oikein lasta kohtaan hänelle tarkoitettuja rahoja käyttää. Itse en edes pystyisi lapselta viemään festarirahaa.
Kuinka pihalla olet? Luuletko 100-183€ lapsilisän tosiaan riittävän lapsen menoihin?
Miksi sinkut tulevat tänne esiintymään asiantuntijoina asioista, mistä eivät tiedä yhtään mitään? Perheelliset sentään eläneet jossain vaiheessa ilman lapsia, heillä näkökulmaa enemmän kuin näillä ylimielisillä tyypeillä.
Sulla meni ohi itellä nyt ja pahasti. :D
Tuo aloittaja tarkoitti sitä, että jotku tuhlaa lapsilisän itteensä eikä lapsen menoihin. Ei missään vaihees väittäny muuta.
Opettele ymmärtämään mitä luet ja hauku sitte vasta muita kun on aihetta.
Oot itse ihan pihalla
-ja pahasti
t. eri