Lue keskustelun säännöt.
Anopin kummallinen käytös, nolasi minut porukan edessä tarkoituksella kyselemällä äidistäni, johon olen katkaissut välit
26.11.2022 |
Minä en ole oman äitini kanssa missään tekemisissä, koska hän on alkoholisti ja erittäin hankala ja toksinen ihminen. Näin on ollut vuosia. Olen kertonut asiasta varmaan kaksi kertaa perustellen anopilleni, joka ei tunnu asiaan jotenkin tajuavan. Hän jostakin syystä aina palaa aiheeseen, vaikka tunnen oloni kiusaantuneeksi ja se näkyy kyllä selvästi. Olen miettinyt, että hän ei ilmeisesti vaan tajua.
Mutta nyt olimme eräässä juhlatilaisuudessa, jossa oli paljon porukkaa ja miehen puolen sukulaisia. Ja yhtäkkiä anoppini alkaa kysellä kaikkien kuullen äidistäni. Menin jotenkin lukkoon ja yritin selittää että onhan tästä ollut puhetta jne, mutta hän oli ikään kuin närkästynyt jotenkin ja vähän syyllistävä. Muut oli ihan hämmentyneitä, en tiedä ymmärsivätkö he mitään. Mieheni, täysi pelkuri näissä asioissa, ei kommentoinut mitään ja kun jälkikäteen kysyin, väitti että ei muka ollut tajunnut että siinä olisi ollut mitään ongelmallista. Joo, käyn terapiassa aiheen takia ja hän ei näe että siinä on mitään ongelmallista.
Olen vähän sitä mieltä, että anoppi on ilkeä. Mitä arvelette? Hän tietää kyllä että äitini on alkoholisti ja kasvatusvastuu oli aikanaan mummulla, ja että äitini on edelleen täysin sekaisin ja siksi en halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Mutta silti kehtaa alkaa kyselemään syyllistävään ja hieman ivansekaiseen ihmettelevään sävyyn asiasta muiden, ventovieraiden edessä. Ei voi olla enää pelkkää typeryyttä.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Hankalia ja ikäviä perheitä ja sukulaisia on minullakin ja hankalia ja ikäviä tilanteita tulee, jos ei pidä rajojaan.
Tämä on tosin helpommin sanottu kuin tehty, itsekin siedin oman äitini narsistista ja rajatonta käytöstä aivan liian pitkään.
Menin siihen ansaan, että lapsilla olisi edes yksi isovanhempi. Mieheni vanhemmat kuolivat suhteellisen nuorina ja toivoin, että lapsilla tosiaan olisi mummi.
Kuitenkin kävi niin, että omien lapsien saaminen toikin oman lapsuuden traumat pintaan, siitä huolimatta yritin luovia äitini ja jossain määrin sisarusteni kanssa, jotta välit säilyisivät ja lapsilla tosiaan olisi mummi ja muutakin sukua.
Äitini käytti tätä sumeilematta hyväkseen, samoin sisarukseni. Taivuin vaikka minkälaiselle mutkalle, kunnes sain tarpeekseni.
Välit äitiin ja yhteen sisaruksista katkesivat, mutta hankalaahan se on sitten kahden muunkin sisaren kanssa olla väleissä.
Tunnistan Ap:n kuvaileman käytöksen oman äitini ja sisarusten toiminnasta, tallotaan varmasti arkaan paikkaan ja mikään sanominen tai keskusteleminen ei auta, päinvastoin.
Jos yrittääkin pitää rajojaan tai puolustautua mitenkään, saa kuulla olevansa yliherkkä, huumorin tajuton, keskustelukyvytön jne.
Tajusin, että normaaleissa ihmissuhteissa ei tule tölvityksi ja nälvityksi. Tajusin myös, että jos joutuu pyytämään normaalia kohtelua, keskustelemaan omista tarpeistaan ja rajoistaan ja vetämään niitä rajoja ihan koko ajan, ei siitä ihmissuhteesta tule mitään.
Fyysinen välimatka ja välien viilentäminen/katkaiseminen ovat ainoa keino säilyttää omat rajat, itsekunnioitus ja mielenrauha.
Välien katkominen omaan lapsuuden perheeseen on kuitenkin melkoinen tabu. Tästä syyllistetään helposti 'kiittämätöntä lasta'.
Kukaan ei tee tätä ratkaisua kevyesti tai turhaan, vaan useimmiten sitä ennen se 'kiittämätön' on yrittänyt ihan kaikkensa.
Juuri eilen törmäsin psykologin sanomiseen Twitterissä, että terveet ja normaalisti toimivat henkilöt joutuvat syntipukeiksi sairaissa tilanteissa, koska he tuovat pintaan ihmissuhteen myrkyllisyyden ja miten se on aivan vinksallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah, kuulostaa aivan ex-anopiltani. Vittuili minkä kerkesi ja munaton poikaystäväni ei edes puolustellut minua.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä tietynlaisten ihmisten luonteenpiirre, että takerrutaan yhteen kysymykseen ja sitä vatvotaan sitten vuosikaudet ja -kymmenet.
Olisit vaikka small talkkina sanonut, että samaa kuuluu äidilleni kuin ennenkin-tavanomaista- , ja jatkanut siirtäen keskustelun anopin omaan äitiin kysymällä mitä sinun äidille kuuluu TAI miten sinulla anoppi on mennyt viimeaikoina TAI kysynyt jostakusta , joka ei ole paikalla, että mitähän sillejasille anopin sukulaiselle kuuluu?
Eihän tässä nyt mistään käy ilmi, että mitä se anoppi todellisuudessa kysyi. Ja kyllä tuo "mitä äidillesi kuuluu" -kysymys tuollaisessa tilanteessa on sen verran mauton, ettei todellakaan olisi mitkään small talkit enää mielessä...
Anoppisi haluaa käyttää valtaa sinuun ja on löytänyt äidistäsi hyvän aseen. Puhu anoppisi kanssa. Jos se on vaikeaa, harjoittele tilannetta. Puhu myös miehesi kanssa. Miksi puolisot ovat tuollaisia tossuja.
Oma ex-vaimoni joutui aikanaan äitini ja siskoni pompoteltavaksi. Vasta jälkeenpäin, vuosia eron jälkeen, hän kertoi asiasta. Jos olisin tiennyt, olisin antanut sukulaisteni kuulla kunniansa. Vaikka julkisessa tilaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Minun appivanhempani ovat täysin rajattomia, eivätkä siis pidä mitään rajaa käytöksessään. Möläyttelevät mitä sattuu, heiltä pitäisi sietää mitä vaan ja samaten tyttäriltään.
Työnsivät miehen työttömän siskon työttömän miehen riesaksemme Helsinkiin ns etsimään töitä eli makaamaan kodissamme tiellä. Seuraavaksi työnsivät miehen työttömän siskon riesaksemme. Minä järjestin hänelle suhteillani työhaastattelun. Sisko oli koko päivän poissa, joten luulin hänen menneen sinne työhaastatteluun, kunnes sieltä soitettiin, että sisko oli tehnyt oharit! Ei ilmaantunut paikalle, eikä vastannut puhelimeensa.
Sisko tuli ostoskassien kanssa illalla. Kun kysyin, kävikö haastattelussa, valehteli että kävi. Kun sanoin, että tiedän, että ei käynyt, koska minulle oli soitettu sieltä, hän sulkeutui vessaan itkemään anopille itkupuhelua, kuinka minä olen ilkeä ja pakotan. 32-vuotias.
Ja kaikki kääntyi niin, että minä olen karmea.
Näitä on.
Itse en saa asiallista keskustelua aikaiseksi oman vanhempani kanssa. Jos aihe on hänelle hitusenkaan hankala, hän puhuu päälle, käy hyökkääväksi ja lopputulema on se, että kun minä loukkaan ja olen hyökkäävä. Minusta ne mistä yritän puhua, ovat ihan tavallisia asioita, mutta ilmeisesti sen pelossa, että vanhempani kuulisi jotain omaa toimintaansa kritisoivat alkaa heti tuo hyökkäys on paras puolustus. Keskustelu tyssää yleensä siihen kun huomaan että minua syytetään sellaiseksi kuin mitä hän itse käyttäytyy.
En varmasti ole täydellinen ja virheetön, mutta en varmasti ole aina se pahan alku ja juuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on vain tollo ihminen, sehän se.
Ehkä enemmänkin ilkeä. Halusi loukata tilanteessa, jossa ap ei voinut puolustautua.
Vierailija kirjoitti:
Joo, sinulla on p.ska anoppi. Mutta miksi itse alat jumittamaan asian kanssa. Sanot suoraan, että äiti oli mulkku alkoholisti ja hänen seura ei paljon kiinnosta, eikä myöskään hänestä keskusteleminen.
Terapiassa, mikä h.lvetin pakko se on tehdä asioista niin ongelmia että pitää mennä jauhamaan jonnekin yhteiskunnalle kalliiseen terapiaan? On tässä muillakin ollut p.askoja alkkis äitejä, eikä sen takia minnekkään tarvii mennä jaarittelemaan. Sinäkin voisit jo kääntää uuden sivun ja lopettaa veisaamasta samaa virttä.
Kaikki terapiaa saavat eivät todellakaan käy yhteiskunnan kustantamassa terapiassa. Terapiaan ei niin vain pääse muutenkaan. Osa maksaa kaiken omasta pussista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nämä sukulaiset tajusivat kuinka moukka anoppisi on. Todella epäasiallista käytöstä.
Enpä usko että ne ihan tajusi sitä, ainoastaan että jotakin kiusallista on nyt meneillään. Eniten ärsyttää mieheni, joka ei edelleen, vuosien jälkeenkään, voi tulla tuekseni tällaisissa tilanteissa tai vaikka puhua äidilleen yksityisesti jälkikäteen. Hän vain on ja antaa olla. Esittää että ei muka tajuaisi. Kenties ei tajuakaan. Olen todella pettynyt, vaikka ei ollut ensimmäinen kerta.
Kyllä sinun itsesi nyt pitää olla seuraavan kerran jämäkkä ja sanoa anopillesi jotain.
Voit miettiä jo valmiiksi etukäteen sopivat sanat ja vaikka lähteä pois seurasta sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea vastauksia, joten en tiedä onko sinulle ap kerrottu jo syy, miten noin kävi?
Anopin alkava muistisairaus. Hän ei selvästikään kykene enää sisäistämään asioita eikä muista lainkaan, että asiasta on jo moneen kertaan puhuttu.
Valitettavasti nyt poikasi pitää viimeistään kasvattaa selkäranka, sillä hän joutuu tulevaisuudessa ison taakan alle kun hoitaa muistisairaan äitinsä asioita...
nimimerkillä koettu on
Tämä on yksi mahdollisuus. Mutta silloin luulisi anopilla olevan muitakin oireita. Onko joku huomannut unohtelua muissa asioissa? Itse sain aikoinaan kuulla loukkaavia kommentteja iäkkäältä perhetuttavalta. Hän oli aikaisemmin ollut hyvin kohtelia. Meni pari vuotta ennenkuin tajusin, että hänellä on dementia. Kaapeissa oli yhtäkkiä suuret määrät samoja pesuainepulloja ym. Hän asui suuren kaupungin keskustassa ja lähellä oli kauppoja ja tavarataloja, eli ei ollut tarvetta hamstrata varastoon. Kun kävin kylässä, hän usein pyysi etsimään kadonneita tavaroita (ei mitään arvokasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuspää on. Saman teki oma anoppini aikoinaan. Ihan ilkeyttään teki, enkä sitä tule unohtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä toisia nolaavat, piikittelyä ja kummallisia koukkuja harrastavat ihmiset ovat todella raskaita tyyppejä.
Oma äitinikin on sellainen.
Huomasin, että äitini heittelee piikkejään, nolaa ja venkoilee ja tyytyväisenä mennä porskuttaa eteen päin muiden tunteiden ja itsetunnon murskatuissa jäännöksissä.
Tapaamisten jälkeen jäi kurja olo pitkäksi aikaa, sanomiset ja tempaukset jäivät mieleen pyörimään ja näitä sitten ihmettelin, analysoin, mietin, että tekikö tahallaan vai eikö todella tajua käytöstään.
Perheessä näin toimiva ihminen opettaa muutkin ympärillään kohtelemaan tätä piikittelyn ja nolaamisen kohdetta huonosti.
Sanomiset, keskustelut, vastaan sanominen tai vastaava piikittely tai nolaaminen takaisin ei toimi, vaan sitten olet itse se ikävä, hankala, huonosti käyttäytyvä, ja saat entistä enemmän p:tä niskaasi.
Minulla välien katkaiseminen tuli ajankohtaiseksi, kun huomasin äitini 'opettaneen' omat lapseni vähättelemään minua, sekä samalla oli valinnut lapsistani toisen suosikikseen ja toisen minun laillani nolattavaksi ja ikävien kommenttien kohteeksi.
Itsetuntoa ja ns pallien kasvattamista on pitänyt sitten ihan tietoisesti opetella.
Tuo on se narsistinen käyttäytymismalli. Olen viime aikoina katsonut Youtubesta Dr. Ramanin juttuja siitä, miten narsistisesti käyttäytyvien kanssa pitäisi tulla toimeen. Yksi tekniikka on tuo, että opetetaan muut omalle puolelle, ja usein ihmiset vaan suostuvat siihen, koska tahtovat olla sovussa, tahtovat olla puolueettomia, eivät tahdo tapella uhrin puolesta tai koska se narsistisesti käyttäytyvä vaikuttaa ihanalta ja itsevarmalta tai sen verran hankalalta ihmiseltä, että on parasta pysyä sovussa sen kanssa. Näitä suostujia Ramani kutsuu "lentäviksi apinoiksi". Ikävä kyllä tällä tavoin käyttäytyvien kohtaaminen, syiden kysyminen tai sen vaatiminen, että käytöstapaa muutettaisiin edes peruskohteliaaksi - eli jos ei ole muuta kuin pahaa sanottavaa, niin pidetään suu kiinni - ei auta. Syy kääntyy aina siihen uhriin, joka on taas hankala ja luulee kaikenlaista ja valehtelee ja syyttelee aiheetta. Sinulla tilanteen tekee tosi inhottavaksi se, että äitisi on värvännyt lapsesi peliin mukaan. Suosittelen sitä, että kohteliaasti, riitelemättä, vähitellen ja huomaamatta etäännytätte välejä ja puhut lastesi kanssa. Voit katsoa Dr. Ramanin juttuja, jos ymmärrät englantia mukavasti. Hän on selkeä puhuja. Ja oman kokemukseni mukaan puhuu asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä noita mammanpoikia, jotka eivät koskaan kyseenalaista mitään äitinsä käytöstä (jostain syystä nämä on monesti nimenomaan miehiä)... Todella töykeää ylipäänsä kysellä tuollaisia missään juhlissa ja miehesi ei muka näe asiassa mitään ongelmaa. Kyllä jokainen normaali ihminen tajuaa, että tuollaisia ei tosiaan ole sopivaa jutella/kysellä etenkään missään puolituntemattomien sukulaisten keskuudessa.
No tämä nimenomaan.
Oma anoppini on muutoin ihana persoona, mutta toisinaan tuntuu että vähättelisi minua.
Esimerkkinä, minulla on synnynnäinen sairaus jonka takia fyysisesti väsyn nopeammin kuin terve ihminen. Kävin kokeilemassa fyysisesti raskaampaa työtä kuin edellinen työpaikka, mutta totesin etten terveyden kustannuksella sovellu jatkamaan. Kun anoppi tästä kuuli, niin johan alkoi sama virsi "joo, silloin kun mä kuulin että oot aloittanut siellä, niin mietin ettet sinä pysty siellä olemaan".
Olen myös aamu-uninen ja tykkään nukkua pitkään jos mahdollista, mutta ikinä en ole töistä nukkunut pommiin. Nauroi kerran makeasti että kuinkas monesti olet töistä myöhästynyt nukkumisen takia. Menin tuossa tilanteessa lukkoon, että aikuinen ihminen naureskelee ja vähättelee toisia.Mieheni ei ensimmäisessä tilanteessa sanonut äidilleen mitään. Kun jälkeenpäin sanoin miehelle että tuntui vähän pahalta mitä äitinsä sanoi, niin totesi "no ei se varmaan tarkoittanut".
Toisessa tilanteessa sentään ärähti äidilleen, että X ei ole kuule kertaakaan myöhästynyt töistänsä. Silloin anoppi hiljeni.Nyt täytyy kyllä sanoa että en nähnyt mitään tuossa mistä mieli pitäisi noin pahoittaa. Me ihmiset olemme erilaisia, ja voisin ihan hyvin itsekin ajatella toisen puolesta että noinkohan se pystyy tuohon työhön kun sillä on se sairauskin. Ei se olisi mitään naureskelua saati nyt sentään vähättelyä!! Kyllä on mennyt mielensä pahoittamiseksi pitkälti jo ihan normaali puhe, tai selkeä vitsi, kuten tuo että monestikohan myöhästyt töistä.
minulle on mm anoppi huudahtanut että pirkko älä sinä sitä nosta, anna pekka nostaa, ettei selkäsi mene! Anoppi tietää että minulla on huono selkä.
Mä uskon ymmärtäväni kyllä miltä edellisestä tuntuu. Mun äiti ei välttämättä kommentoi mitään jos puhun jostain asiasta kaksin, mutta jos siitä puhutaan myös muiden kesken, niin hän on aina tiennyt miten asiassa käy, nimenomaan silloin kun joku epäonnistuu. Niin ärsyttävää oli asia mikä tahansa, pitää tuoda julki että hän niin tiesi ettei siitä mitään tule. Tällainen henkilö ei koskaan kehu jos joku onnistuu, sellaisesta ei vaan puhuta, saati että pyytäisi käytöstään anteeksi.
Yksittäinen asia ei ehkä kuulosta kovin suurelta ongelmalta, mutta jos sitä kuulet koko ikäsi ja kaava toistuu, niin eipä se enää pieni juttu olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että suhteesi myös anoppiin on toksinen
Kun se ei varsinaisesti edes ole. Tulen hänen kanssaan juttuun ihan asiallisesti. Olen kyllä joskus huomannut tietynlaista holhoavaa alentumista minua kohtaan muissa asioissa, mutta en ole niitä niin noteerannut ja emme onneksi asu ihan lähekkäin joten ei tarvitse olla koko ajan tekemisissä. Mutta nyt alkaa tuntua että ongelma pahenee kun ikää tulee.
ap
Ohita vastaisuudessa kysely toteamalla anopille että etkö nyt vieläkään muista, monet kerrat sinulle kertonut kun olet kysynyt. Jätät asian sitten siihen roikkumaan ja puhut muistitesteihin menemisestä ja niiden tärkeydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankalia ja ikäviä perheitä ja sukulaisia on minullakin ja hankalia ja ikäviä tilanteita tulee, jos ei pidä rajojaan.
Tämä on tosin helpommin sanottu kuin tehty, itsekin siedin oman äitini narsistista ja rajatonta käytöstä aivan liian pitkään.
Menin siihen ansaan, että lapsilla olisi edes yksi isovanhempi. Mieheni vanhemmat kuolivat suhteellisen nuorina ja toivoin, että lapsilla tosiaan olisi mummi.
Kuitenkin kävi niin, että omien lapsien saaminen toikin oman lapsuuden traumat pintaan, siitä huolimatta yritin luovia äitini ja jossain määrin sisarusteni kanssa, jotta välit säilyisivät ja lapsilla tosiaan olisi mummi ja muutakin sukua.
Äitini käytti tätä sumeilematta hyväkseen, samoin sisarukseni. Taivuin vaikka minkälaiselle mutkalle, kunnes sain tarpeekseni.
Välit äitiin ja yhteen sisaruksista katkesivat, mutta hankalaahan se on sitten kahden muunkin sisaren kanssa olla väleissä.
Tunnistan Ap:n kuvaileman käytöksen oman äitini ja sisarusten toiminnasta, tallotaan varmasti arkaan paikkaan ja mikään sanominen tai keskusteleminen ei auta, päinvastoin.
Jos yrittääkin pitää rajojaan tai puolustautua mitenkään, saa kuulla olevansa yliherkkä, huumorin tajuton, keskustelukyvytön jne.
Tajusin, että normaaleissa ihmissuhteissa ei tule tölvityksi ja nälvityksi. Tajusin myös, että jos joutuu pyytämään normaalia kohtelua, keskustelemaan omista tarpeistaan ja rajoistaan ja vetämään niitä rajoja ihan koko ajan, ei siitä ihmissuhteesta tule mitään.
Fyysinen välimatka ja välien viilentäminen/katkaiseminen ovat ainoa keino säilyttää omat rajat, itsekunnioitus ja mielenrauha.
Välien katkominen omaan lapsuuden perheeseen on kuitenkin melkoinen tabu. Tästä syyllistetään helposti 'kiittämätöntä lasta'.
Kukaan ei tee tätä ratkaisua kevyesti tai turhaan, vaan useimmiten sitä ennen se 'kiittämätön' on yrittänyt ihan kaikkensa.
Juuri näin. Olet tehnyt oikein. Et varmaan kaipaa minua sanomaan sitä, mutta sanon kuitenkin. Kunnioituksen ja rajojen ja hyvien tapojen pyytäminen on turhaa tietynlaisten ihmisten kohdalla. He kuitenkin syyttävät sinua siitä, että olet hankala, sekopää ja ties mitä. Ja vaikka taipuisit kuinka monelle mutkalle, että säästyisit huonolta kohtelulta, et koskaan oikeasti säästy, koska voit joutua itse katkaisemaan välejä ihmisiin, jota äiti/isä/puoliso ei hyväksy, eli olet hankalan ihmisen taskussa koko elämäsi. Kannattaa pelastaa ainakin lapsensa siltä.
Anoppini usein muistelee omaa kuollutta äitiään lämmöllä ja miten hän menetti rakkaan äitinsä nuorena.
Niin menetin minäkin, mutta eihän se ole anoppini mielestä sama asia.
Emmehän edes olleet läheisiä -ymmärtämättä, ettei valinta ollut minun, vaan äitini katkaisi kylmästi välit minuun ollessani 12-vuotias, jolloin oikeuden päätöksellä huoltajuus määrättiin isälleni, kun äitini ei kyennyt minusta enää huolehtimaan.
Koskaan äitini ei toiveistani huolimatta ottanut minuun yhteyttä ja anoppi jollakin tavalla syyllistää minua siitä, eihän äideissä mitään vikaa voi hänen mielestään olla.
Äitini kuoli ollessani 27-vuotias kahden lapsen äiti, kuten anoppikin aikoinaan.
Anoppini mukaan en voi surra äitiäni, totta osaksi, en niin surekaan äitiäni, enhän edes tuntenut häntä, vaan sitä, ettei minulla ole ollut rakastavaa äitiä tai lapsillani mummoa, jota jälkeenpäin kaivata ja muistella.
Sitä minä suren, edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika tullut äitiinsä??
Isä opetti aikoinaan, katso äitiä näet tyttären. Nyt mulla on ihan huippu vaimo ja anoppi.
Ei se aina pidä paikkaansa
Vierailija kirjoitti:
Moni kusipää on narsisti, etenkin silloin kun ei ole jatkuvasti kusipää vaan ihminen esittää normaalia ja mukavaa, mutta välillä tulee joku outo piikki. Se selittäisi myös miehesi jäätymisen tilanteessa, niin ne läheisuhrit tekee.
Jos anoppi on narsisti niin näytit kauniilta juhlissa tai joku oli sanonut hänelle, että onpa hänellä hieno miniä tai tulit vaan hyvin juttuun kaikkien kanssa niin hän ei kestänyt sitä ja sinut piti hänen sairaassa päässään palauttaa maan pinnalle.
Jos on narsisti, miehesi toimii ihan oikein kun ei keskustele äitinsä kanssa asioista.
Tämä! Niin tämä!
Tässä on se dynamiikka lyhyesti avattu, mikäli aloittajalla on kyse oikeasti vaikeasti narsistisesta persoonasta anoppinsa.
Tiedostamaton kateus. Sietämätön, tiedostamaton ahdistus. Kosto ja tuhoaminen. Oman ahdistuksen lievittyminen.
Terveisin terapeuttini mukaan psykopaattitasoisen narsistiäidin aikuinen tytär, joka on ollut vapaa jo yli vuosikymmenen
Jokainen kusipää ja mulkku tyyppi ei ole narsisti. Nämä on todella graaveja tapauksia.
Se koko mukava ja hurmaava puoli on silloin vain näytelmää. Tyhjä kuori. Fasadi jonka takana piilossa on todella pieni ja haavoittunut, sairas ihminen.
Tämän huomaamiseen tarvitsee olla joko kokenut, fiksu ja havainnointikykyinen ammatti-ihminen taikka riittävän läheinen esim. perheenjäsen, joka ei kuulu hoviin. Eli joka hyötyy siitä, että ei huomaa tai "ei huomaa".
Ainoa oikeaan, todettuun narsistiin tepsivä keino on etäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Anoppisi haluaa käyttää valtaa sinuun ja on löytänyt äidistäsi hyvän aseen. Puhu anoppisi kanssa. Jos se on vaikeaa, harjoittele tilannetta. Puhu myös miehesi kanssa. Miksi puolisot ovat tuollaisia tossuja.
Oma ex-vaimoni joutui aikanaan äitini ja siskoni pompoteltavaksi. Vasta jälkeenpäin, vuosia eron jälkeen, hän kertoi asiasta. Jos olisin tiennyt, olisin antanut sukulaisteni kuulla kunniansa. Vaikka julkisessa tilaisuudessa.
Kyllä sinä tiesit. Valitsit "olla tietämättä". Ole hyvä mies edes itsellesi rehellinen.
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika tullut äitiinsä??
Isä opetti aikoinaan, katso äitiä näet tyttären. Nyt mulla on ihan huippu vaimo ja anoppi.
Ei se aina pidä paikkaansa
Ei niin, minulla on pimeä äiti, itse en ainakaan vielä häntä muistuta vaan enemmän isääni. Miehellä taas oli karmea isä, mutta mies itse on hyvä puoliso ja isä.
Harva haluaa jakaa niitä itselleen vaikeita asioita ihan ventovieraiden kanssa. Sukujuhlissakin varmasti on heitä joita ap ei tunne.
Minäkään en halua että minun tavallisia asioitani puhutaan ympäriinsä ja kun asia tahtoo matkalla muuttua. Tästä syystä en voi enkä pysty puhumaan enää äitini kanssa mistään tärkeästä. Hän kun kuuntelee vain osan ja lopuista tekee omat johtopäätökset ja usein ne on niin pahasti pielessä, että koko asia saa aivan eri merkityksen.
Siinäpä sitä sitten kärsitään sen rehellisen ja avoimen elämän seurauksista.