SYYHY!
Meille rantautu syyhy ensimmäiseksi 1,5 vuotiaalle. Lääkärissä käytiin useasti kutinan takia, sanoivat ettei oo syyhyä, koska muut perheenjäsenet ei oireile. No, nyt minulle ja isälle ilmestyi näpyt ja kutina, voiteet saatiin ja ensimmäinen voidekerta laitettu sekä siivoukset tehty tiistaina. Milloin voin odottaa näppylöiden katoavan ja kutinan helpottavan? Mistä tiedän onko hoito tehonnut vai ei? Ja milloin lapsen voi laittaa takaisin päiväkotiin?
Kommentit (183)
Ensimmäistä kertaa kys. tauti päällä ja huomenna alkaa lääkitys ja voitelu ja perjantaina suursiivous. Kun tämä pois saadaan, en halua ikinä enää kokea tätä. Suurin osa vaatteista on jo toista päivää ulkona, odotetaan lääkityksen aloitukseen pakkasia jotta saadaan loputkin kamat pihalle
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään teillä on mennyt kutinan alusta siihen, että tulee ihottumaoireita? Ja onko kenelläkään ollut kutinaa, mutta vain vähän ihottumaa?
Mulla oli ranteessa vaan yksi näppylä, jota luulin aluksi kuivaksi ihoksi. Sitten kun siihen alkoi ilmestyä vähitellen pitenevä käytävä, niin tajusin mistä on kyse. Kaivoin käytävän päästä punkin ja laitoin sen valkoiseen paperiin piirtämäni ympyrän sisälle ja sieltä se karkasi. Oikeastaan tiesin jo aiemmin, mutta en halunnut uskoa.
Ei ole syyhy. Teillä on koira sängyssä. Se tosiaan näyttää syyhyltä, mutta ei ole taipeissa, kuten syyhy. Hankkikaa koiralle oma peti.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole syyhy. Teillä on koira sängyssä. Se tosiaan näyttää syyhyltä, mutta ei ole taipeissa, kuten syyhy. Hankkikaa koiralle oma peti.
Jatkan vielä. Minulla Filippiineillä hoidettiin tämä antibiooteilla ja valaan rasvalla. Polte on helvetillinen. Tekee mieli pistää käsi lumihankeen. Ihottuman seassa on muutama vesikellukka. Dogs bed, sanoi lääkäri. Se parani lääkkeillä 2 viikossa. Ei mitään sen jälkeen. Meillä ei ole koiraa kotona. Paikalliset ovat immuuneja tälle, mutta turisteille tulee.
Teini sai syyhyn heinäkuussa 23 poikaystävältä. Elokuun alussa lääkäri katsoi, että käytäviä sormiväleissä, käytävien päissä punkkeja.
Tästä alkoi meidän syyhyhelvetti, joka jatkuu yhä.
Nixit
Scatol ja Nix
Scatol ja Bionix/Amazonista ihmisille tarkoitettu vastaava
Scatol ja rikkivoide (ollaan marraskuun lopussa ja koko syksy pesty, pyykätty, pakastettu, siivottu)
Välillä helpottaa, kohta taas kutisee. Teinillä tulee heti käytäviä.
Itselle olen tehnyt kaikki hoidot myös. Itsellä ei yhden yhtä käytävää tai iholla mitään koko aikana. Kutina on epämääräistä, herään siihen öisin. Monesti pelkkä ihon pyyhkäisy riittää. Kutina tuntuu olevan myös ihon alla. Välillä jalkaterässä, kohta silmäkulmassa, nivusissa, korvakäytävissä, kainaloissa, ihan missä vaan. Vedän allergialääkkeitä. Olen voidellut itseni Bionixillä kahden ison pullon verran. Se helpottaa. Mut en voi loppuelämää sitä joka päivä laittaa. Viimeisin Bionix-kuuri viikon, öiksi myös päänahkaan. Heti kun pesen voiteen pois, kutina ja kihinä alkaa, joka puolella.
Rahaa mennyt 900 euroa. Perheen toinen teini sai myös oireita, mutta säästyi ehkä pahimmalta.
Alunperin syyhyn saanut teini kutisee myös edelleen vähän. Ei kuitenkaan käytäviä. Viimeisin Scatol+rikkivoide siis marraskuun lopussa hänellä.
En tiedä, mitä tehdä. En ole uskaltanut tavata eri kodissa asuvaa miesystävää kuukausiin sisätiloissa. En uskalla mennä sukulaisille yökylään. Päivät menee, iltaisin alkaa kutina.
Onko kohtalotovereita? Voiko syyhypunkin aiheuttama allerginen kutina kestää näin kauan hoidon jälkeen? Viimeisistä Scatoleista 7 viikkoa. Käytäviä en vain löydä mistään. Päänahassa pari finnin näköistä ei-kutisevaa paukamaa.
Onko enää mitään hoitokeinoja edes olemassa?
Infernaaliset siivoukset on tehty. Sähkölaskutkin sen mukaisia.
Vierailija kirjoitti:
Teini sai syyhyn heinäkuussa 23 poikaystävältä. Elokuun alussa lääkäri katsoi, että käytäviä sormiväleissä, käytävien päissä punkkeja.
Tästä alkoi meidän syyhyhelvetti, joka jatkuu yhä.
Nixit
Scatol ja Nix
Scatol ja Bionix/Amazonista ihmisille tarkoitettu vastaava
Scatol ja rikkivoide (ollaan marraskuun lopussa ja koko syksy pesty, pyykätty, pakastettu, siivottu)
Välillä helpottaa, kohta taas kutisee. Teinillä tulee heti käytäviä.
Itselle olen tehnyt kaikki hoidot myös. Itsellä ei yhden yhtä käytävää tai iholla mitään koko aikana. Kutina on epämääräistä, herään siihen öisin. Monesti pelkkä ihon pyyhkäisy riittää. Kutina tuntuu olevan myös ihon alla. Välillä jalkaterässä, kohta silmäkulmassa, nivusissa, korvakäytävissä, kainaloissa, ihan missä vaan. Vedän allergialääkkeitä. Olen voidellut itseni Bionixillä kahden ison pullon verran.
Päivystykseen mars ja vaadit sairaalahoitoa, kerrot että kaikki mahdollinen on tehty mitä on tehtävissä.
Parantumaton syyhy on niin voimille käyvä, että tuommoinen "mars vaatimaan" -komentelu ei paljon kannusta. Lääkärit ovat tähän asti tuominneet luulotautiseksi, jos hoidot eivät tehoa. Mutta toivottavasti tosiaan joku pääsisi sairaalahoitoonkin ja voisi mm. täällä kertoa, onko osastoilla käytössä kotihoitoja tehokkaampia keinoja.
1937 tri Ekbom teki ylimielisen päätelmän, että syyhystä parantumattomat lienevät harhaisia, ja tähän lääkärit uskovat edelleen. Kaikenlaisia ajatusrakennelmia saa lukea kuinka ihovauriot muka itse aiheutettuja, miten harha saa kokonaisia perheitä valtaansa jne. Hoitoresistentin syyhypunkin tunnisti ihostaan ja dokumentoi maineikas hyönteistutkija Jay R Traver 40-luvulla, eikä löytänyt parannuskeinoa. Hänenkin lääkärit katsovat kärsineen ns. parasiittiharhaluulosta. Tämä suoranainen itsemurhasyyhyvariantti näyttää nyt valtaavan alaa, ja koska hoitoa ei edes yritetä keksiä, kansanterveydellinen katastrofi on vain ajan kysymys.
Luin, että lääkärien keskimääräinen äo on 120, ei siis lähelläkään mitään Mensa-tasoa. Nähtävästi odotamme heiltä liikoja. Kun pysäyttämätön syöpäläisepidemia oletettavasti on ensi vuosisataan mennessä saanut puoli ihmiskuntaa elimonoimaan itsensä, korvautuu koko yliarvostettu ammattikunta toivon mukaan tekoälyllä. Siihen asti voimme vain kestää koettelemuksen, ehkäpä esim. pitämällä mielessä, että harvennus tulee tapahtumaan planeetan parhaaksi. Toivotan voimia kärsiville, ja Hippokrateen luopioille lukuisia unettomia öitä tunnontuskineen.
Britanniassahan katastrofi on jo aluillaan, tosin toistaiseksi ongelma selitetään lääkkeiden saatavuusvaikeuksilla eikä sillä, että ovat käyneet tehottomiksi. Paniikkia tietysti halutaan välttää, mutta tilannetta se ei millään muotoa pelasta. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a4c2d67b-76ac-4740-a221-db6c5ac2a91…;
Meillä lapsella oli syyhy, joka ehti olla hetken aikaa kun koululääkäri ajatteli sen olevan pelkkää ihottumaa. Kun heräsi epäilys syyhystä, varasin ajan yksityiseltä iholääkäriltä, lääkäri diagnosoi syyhyn. Lapselle määrättiin suun kautta otettava lääke + nix kuuri, ja muiden perheenjäsenten piti tehdä nix kuuri. Tytöllä lääke + nixi toimi hyvin (nix poltteli ensimmäisellä kerralla ja sen levittäminen toi punkin onkalot näkyviin). Toisella lapsella nix myös kirveli kutiavissa kohdissa ja toi myös onkalot näkyviin. Vanhemmilla ei tullut mitään iho-oireita nixistä. Samalla imuroitiin / vaihdettiin / pyykättiin kaikki tekstiiliset asiat ja viikon päästä nix kuuri uusittiin. Tytölle laitettiin vielä kolmas nix kerta, kun iho vielä kutisi yhdestä kohdasta. Pääsimme tällä eroon kokonaan syyhystä. Tytön syyhy oli sen verran paha, että en usko että se olisi lähtenyt ilman suunkautta otettavaa lääkettä + nix voidetta.
Vierailija kirjoitti:
1937 tri Ekbom teki ylimielisen päätelmän, että syyhystä parantumattomat lienevät harhaisia, ja tähän lääkärit uskovat edelleen. Kaikenlaisia ajatusrakennelmia saa lukea kuinka ihovauriot muka itse aiheutettuja, miten harha saa kokonaisia perheitä valtaansa jne. Hoitoresistentin syyhypunkin tunnisti ihostaan ja dokumentoi maineikas hyönteistutkija Jay R Traver 40-luvulla, eikä löytänyt parannuskeinoa. Hänenkin lääkärit katsovat kärsineen ns. parasiittiharhaluulosta. Tämä suoranainen itsemurhasyyhyvariantti näyttää nyt valtaavan alaa, ja koska hoitoa ei edes yritetä keksiä, kansanterveydellinen katastrofi on vain ajan kysymys.
Tuo Ekbomin virheellinen diagnoosi koski Morgellonin tautia, jota luultiin jossain vaiheessa psyykkiseksi. Sittemmin on huomattu, että se on tiettyjen virusten, kuten borrelioosi tai syfilis, yksi ilmenemismuoto.
Mitä syyhyyn tulee, niin minulla on se parhaillaan myös. Pelkään ettei voide ja Scatol auta, kun minulla kutisee myös nenän sisus, korvakäytävät ja silmät. Perheenjäsenillä ei ole oireita, mutta varmuuden vuoksi saivat Scatol-tabletit. Minulla tulee myös ihosta pieniä mustia teräviä kuituja tms, olen vadta huomannut ne, en tiedä kauanko ovat olleet. Onkohan se merkki siitä, että syyhy on paranemassa, vai että se ei ole paranemassa? Siis tuleeko niitä elävistä vai kuolleista punkeista?
Voi olla, että tämä johtaa meillä avioeroon, sillä mies pilkkaa syyhydiagnoosiani (jonka ihotautilääkäri teki) itsekeksityksi, eikä suostu osallistumaan häätöprosessiin. Tuntuu hirveältä taistella tätä vastaan yksin ja eihän se välttämättä lähde edes pois, jos yksi perheenjäsen haraa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
1937 tri Ekbom teki ylimielisen päätelmän, että syyhystä parantumattomat lienevät harhaisia, ja tähän lääkärit uskovat edelleen. Kaikenlaisia ajatusrakennelmia saa lukea kuinka ihovauriot muka itse aiheutettuja, miten harha saa kokonaisia perheitä valtaansa jne. Hoitoresistentin syyhypunkin tunnisti ihostaan ja dokumentoi maineikas hyönteistutkija Jay R Traver 40-luvulla, eikä löytänyt parannuskeinoa. Hänenkin lääkärit katsovat kärsineen ns. parasiittiharhaluulosta. Tämä suoranainen itsemurhasyyhyvariantti näyttää nyt valtaavan alaa, ja koska hoitoa ei edes yritetä keksiä, kansanterveydellinen katastrofi on vain ajan kysymys.
Tosiaan tämä Ekbomin /Morgellonin tauti, joka nykytietämyksen mukaan on jonkin infektion kuten borrelioosin tai syfiliksen aiheuttama, olisi minusta toivottavampi vaihtoehto kuin pitkittynyt ja lääkkeille vastustuskykyinen syyhy. Esim sen borrelioosin voisi hoitaa pitkällä antibioottikuurilla. Olen alkanut tpivoa, että minulla olisi mieluummin tämä, kun se ei ainakaan tartu muihin ja olisi miellyttävämpää, jos ihossa ei pesisi hämähäkkieläimiä. Ikävä kyllä lääkäri näki käytäviä eli varmaan se on se syyhy silti.
Eniten ihmettelen miksei syyhyyn kehitetä tehokkaampia lääkkeitä! Ei voi olla ylivoimaista, paljon vaativampiakin lääkkeitä on maailmassa keksitty.
Löytämäni tiedon mukaan morgellons nimettiin 2002 ja Karl-Axel Ekbom siirtyi syntejään sovittamaan jo 1977, joten yhteys ei voi ihan suora olla. "Super scabies" saattaa hyvinkin kuitenkin lopulta osoittautua samaksi monimuoto-oireyhtymäksi kuin morgellons. Lääkäreillä nähtävästi on niin luja usko ollut siihen, että jollei nykylääkitys tepsi, on kyse ns. parasiittiharhaluulosta, Ekbomin 1930-luvun houreesta. Joten ei ole ymmärretty tehokkaamman lääkityksen tarvetta. Tuolla toisessa ketjussa eräs hyväkäs jo pariin otteeseen vänkäsi miten minunkin sierain- ja korvakäytäväoireilun ohella potemani ocular scabies on muka mahdoton ja mielen sairautta. Kaikkia punkin kehitysvaiheita nousee ihosta solkenaan kun perusteellisesti öljyää ja hieroo, eikä loppua näy. Kärpästen juhlat tästä tulee, ja ruumiskontteihin pujahtelevien kulkukissojen. Kylmäkonttien kalmokäyttöähän on selitetty vanhenevan väestön poistumalla - uskokoon ken tahtoo.
Toisin sanoen se, ettei tehokkaampia lääkkeitä ole kehitetty, johtuu yksiselitteisesti potilaiden täydellisestä väheksymisestä ja uskosta lääkäreiden itsensä erehtymättömyyteen. Tämä on anteeksiantamatonta ja johtaa toivottavasti aikanaan jonkinlaiseen kriittiseen tarkasteluun koko ammattikunnan liian hallitsevaa asemaa kohtaan. Kunpa voisikin terveydenhuollossa asioida neutraalin robotin kanssa ylimielisten elitististen hyypiöiden sijaan.
Syyhy poissuljettu, ei näkynyt käytäviä ihotautilääkärin vastaanotolla, jihuu!!
Nyt sitten selvitellään onko jokin muu sairaus.
ei millään pahalla mutta tää nykyksyyhy on parantumaton tauti. jokainen suomalainen tulee sen saamaan ennemmin tai myöhemmin.
Olitteko hoitaneet syyhyä niin, että bentsyylibentsoaattia 3 vrk ajaksi (= 24 h/vrk) niin, että sitä ei pestä välillä pois, lisätään vain joka ilta. Myös päänahka ja kasvot. Pesu vasta neljäntenä iltana. Voitelun toisto viikon kuluttua (3 vrk). Petivaatteiden ja käytössä olleiden vaatteiden pesu 90 asteessa joka päivän käytön jälkeen koko hoidon ajan (= aloituksesta 2 vko). Käytettyjen ja puhtaiden vaatteiden käsittely aina kertakäyttöhanskoin (vaihto uusiin joka kerta). Kännyköiden ja näppäimistöjen sively aineella + kengät ja hiusharjat yms. 2 vrk pakastimeen joka käytön jälkeen. Sohvat karanteeniin em. 2 vko. Ne tekstiilit, jota ei voi pestä 90 asteessa, 2 vko karanteeni. Auton penkkien suojaus lakanalla (= pesu 90 asteessa joka käytön jälkeen). Vain sukat jalassa sisälläkin (ei paljain jaloin kulkemista).
Me tehtiin näin. Jälkioireet kesti tämän jälkeen 6 vko. Sen jälkeen loppui. Päästiin syyhystä eroon.
Tämä ei ole rahasta kiinni (4 hlö perhe, kulu 80 eur). Jos ei em. kaikkia voi/halua tehdä, ei hoito välttämättä toimi.
Vierailija kirjoitti:
Syyhy poissuljettu, ei näkynyt käytäviä ihotautilääkärin vastaanotolla, jihuu!!
Nyt sitten selvitellään onko jokin muu sairaus.
Meillä oli viime kesänä ja nyt keväällä syyhy. Kellään ei tullut käytäviä. Jos iholääkäri ei jokaista sun ihon neliömilliä tarkista, tää "näkymättömyys" ei todista yhtään mitään. Ollut varmaan taas joku julkisen lääkäri, kun ei tajua tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta 3v käytetty pakkomielteisesti käsidesiä. Kyllä siinä oman ihon hyödyllinen floora alkaa olemaan tehokkaasti nollassa. Pääsee pöpöt iskemään.
Syyhy ei ole pöpö.
Ei ole, vaan loinen, parasiitti nimeltä syyhypunkki.
Syyhypunkista on näköjään tulossa todellinen vitsaus:
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/ac0b889c-f388-483e-a269-b166b…