Harmittaa - lapsi taas kipeänä ja joudun olemaan pois töistä.
Tämän syksyn aikana olen jo monta kertaa joutunut olemaan jomman kumman lapsen kanssa kotona sairauden vuoksi. Lasten isäkin on ollut oman osuutensa, tosi paljon vain tauteja on kasaantunut tälle syksylle. Harmittavinta tässä on se, että olen väliaikainen viaranhoitaja ja virka tulee keväällä auki. Nyt pelottaa, että mua ei valitakaan virkaan näiden poissaolojen vuoksi:-( Jos ne ottaa mielummin jonkun lapsettoman. Vaikka toisaalta meillä taitaa lapset olla jo tehtynä, joten siinä mielessä olisin hyvä työntekijä...
Kommentit (14)
itse. Toivon vain, että työnantaja on huomannut pätevyyteni ja ahkeruuteni huolimatta pakollisista poissaoloista. Toivon samaa sinulle!
Harmittaa sekin, kun olen sellaisessa työssä, että tarvitsen sijaisen. Ja tiedän, että kun olen pois, tietää se lisätyötä joka tapauksessa työkavereilleni. Ja itsellä on töihin palatessa kaksin verroin työtä. Miehen on helpompi jäädä, mutta nyt taas vuoden loppuun niin paljon töitä, ettei oikein voi jäädä kotiin. Toivovttavasti sairastelut nyt riittäisivät!!!
ap
Ja töissä sitten puhutaan sontaa seläntakana. Mutta lapset tulee mulle ainakin ykkösenä! Meillä kuulemma on töissä kehityskeskustelu missä pomo on laskenut paljon olet ollut sairaslomalla ja syyt..sitä sit yhdessä katsellaan. Onkohan tuo edes laillista??
Tuntuu että joku lapsista on kokoajan kipeänä. Kuukaudesas on töissäolopäiviä todellakin mulla vain mutuama ja sama tahti näyttää jatkuvan:( Nyt on taas yksi lapsista kuumeessa, tällä viikolla kerkesin olla päivän töissä, viimevikolla en ollenkaan. Mies on yksityisyrittäjä, ja ollut parisen päivää lasten kanssa, mutta mä olen pääsääntöisesti se ainoa joka voi pidempään olla poissa. Eikä näytä hyvälle. Noita lapsia kun on neljä, ja sairauskierteeseen joutuu ei sille loppua näy:(
Jotenkin vain meidän työpaikalla yksikään 50 työntekijästä ei tunnu koskaan olevan pois lapsen takia. Suurimmalla osalla lapset onkin jo isoja. Eikä siellä kyllä pientenlasten äitejä olekaan, kun tarkemmin ajattelen.
Meillä työnantaja kyllä suhtautuu asiallisesti ja hyvin, ei ole valittanut vielä. Mutta itsellä vain on huono omatunto - vaikkakin turhaan. Minkäs sille voi, jos lapsi on sairaana. Totta kai sitä toivoisi, että näin ei olisi.
mutta tietenkin sairaat lapset on hoidettava. Meillä lasten isä ja isovanhemmat hoitavat, jos lapset sairastelevat, kertaakaan en ole sen vuoksi jättänyt menemättä töihin.
Lapsi on tasaisin väliajoin kipeenä. Meillä on kuitenkin niin onnellinen tilanne, että mummu pääsee yleensä hoitamaan ja itse sitä haluaa.
Harmittavaa on, mutta täytyy yrittää lohduttautua sillä, että kyllä ne flunssat yms. ajallaan menevät ohi eivätkä ole mitään vakavia sairauksia.
Enkä toisaalta koe itseäni niin korvaamattomaksi työpaikalla, että jättäisin sairaan lapsen kotiin vieraan ihmisen hoidettavaksi.
Sitä paitsi harvoin ne hoitajtakaan pääsee millään tunnin varoitusajalla...
Ap taasen
Tuli vaan mieleen, että sairastaako pienemmät herkemmin..siis kun aloittavat hoidon.
Viime helmikuussa aloittivat päiväkodissa ja keväällä en tainnut olla kertaakaan pois töistä - tai ehkä kerran. Nyt syksyllä sitten enemmän... Sairastivat kyllä jo kotihoidossakin aika paljon - en tiedä sitten, mistä johtuu. Aina jotain nuhaa tai yskää päällä.
niin tarjolla oli alle 18 v tyttö, joka olisi joutunut tulemaan pitkän matkan meille ja alaikäisenä ei olisi saanut tehdä edes kahdeksan tunnin päivää töitä!
Ja häntäkään ei pystytty lupaamaan meille avuksi alle kolmen päivän varoitusaikaa...
Siksi se lakikin on, että saa alle 10 v sairasta lasta hoitaa kotona. Jos työnantaja on niin mulkku, että ei ymmärrä niin oma on vikansa!
Olin viime viikolla pari päivää poissa nuorimman takia. Maanantain ja tiistain vanhemman takia. Ja nyt on taas nuorempi kipeenä. Sanoin jo että oon vaikka palkattomalla, jos en saa enää palkalla olla.
Mut kyllä harmittaa, etenkin kun olen opetustyössä ja sijaiset vaihtuu lähes päivittäin.
Mut se on elämää.
mutta ei sille mitään voi. Meillä pomo kysyi jopa että eikö kukaan sukulainen tai naapuri voi hoitaa. Perhana otan sitten vaikka palkatonta lomaa mutta lapseni hoidan itse kotona.