Pienten lasten turvavaljaatkin näköjään nykyään ihmisoikeusloukkaus
Kyllä meillä lapset laitettiin syöttötuolissa valjaisiin kiinni, koska kun ei laitettu niin oltiin päällään lattialla. Käännät sekunniksi selkäsi että otat lisää syötävää niin hupsis. Lapsiasiavaltuutetun mielestä kiinnipitäminen ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti lapsen edun mukaista tai suotavaa. Olen kyllä ihan erimieltä kun otetaan tuo turvallisuusnäkökohta huomioon. Ei se lapsi tuosta kärsi. Tuon ikäisen päätöksiä nyt rajoitetaan sattuneesta syystä muutenkin enemmän kun aikuisten, vaikka lapsiasiavaltuutettu vertaakin tilannetta aikuisten tuoliin sitomiseen. Varmaan pitää jatkossa jättää nuo synttärit juhlimatta, niin on lapsivaltuutetulla parempi mieli.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta, eikä yksikään ole koskaan ollut tuoliin köytettynä.
Ja päivähoitoon menivät siinä vaiheessa, että osasivat kunnolla puhua, nuorin oli neljän.
Mullakin on kolme ja joka ikinen on ollut tuoliin köytettynä. Ja jos joku olisi tippunut päälleen tuolista päiväkodissa, vaikka tapaturma olisi voitu estää valjailla, niin varmasti kyselisin että miksei valjaita ollut käytössä.
Toisaalta olen niitä vanhempia, joiden taaperot kulkevat valjaissa kaupungillakin. Eivätpähän sitten karkaa bussin alle, vaikka saavat "itsenäisesti" liikkua.
Voivoi, aikamoista jeesustelua välillä. Kotioloissa on aika paljon tilanteita kun lapsen vapaus ihan riistetään. Pohdin tätä asiaa ja mietin, että eikö pinnasänkykin ole vapaudenriistoa ihan samalla tavalla? Etenkin sitten kun sängyn pohja lasketaan lähelle lattiaa, niin onko pinnoille enää perustetta? Eihän se lapsi siitä vammaudu jos kierähtää, niin turvallisuudelle turha perustella. Samalla logiikalla kuin noi valjaat riistää vapauden, niin pinnat tekee sen kans. Ja ne rattaiden valjaat. Jos lapsi nukkuu paikallaan olevissa rattaissa sisällä ja osaisi ilman valjaita nousta ylös, niin eikö se taas ole vapaudenriistoa? Sitä mietin kyllä päiväkodin tapauksessa, että miksi ne muksut ei vois istua patjoilla ja tyynyillä, kun ei tuossa ruokailtu vaan juhlivat. Sikäli vähän outo hetki istuttaa tuoliin, mutta en tiedä tilannetta tarkemmin..
Ei tuollaisissa matalissa päiväkodin tuoleissa ole yleensä valjaita pidetty, kun nuo lapsethan osaavat ihan hyvin näköjään istua, seisoa ja kävellä/kontata. Ei 1-v:n ole pakko olla naulittuna tuoliin jossain päiväkodin laulutuokiossa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta, eikä yksikään ole koskaan ollut tuoliin köytettynä.
Ja päivähoitoon menivät siinä vaiheessa, että osasivat kunnolla puhua, nuorin oli neljän.
olivatko syöttötuolissakin ilman vöitä? Meidän muksut tulis päälleen alas heti kun silmä välttää. Ja kyllä se silmä välttää useinkin kun on 1 v kaksoset esim. Toisen kun hakee istuimeen kun toinen siellä jo napottaa. Samaa se on päikyssäkin et monta saman ikäistä täystuhoa pitäs pitää samaan aikaan elossa, joskus se edellyttää valjaita :)

Eikö edes turvaistuimessa olleet vöissä?
Täydellisten äitien täydelliset lapset istuu paikallaan nätisti jopa kolaritilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos näillä valjailla pystytään estämään tapaturmia, niin niitä sopii myös käyttää. Ipanat on holtittomia. Aina sattuu ja tapahtuu. Valjailla ne pysyy edes hetken paikallaan.
Joko valjailla kiinni syöttötuoliin, tai jesarilla teipataan seinään. Pääasia on, että ipanat on turvassa.
Mitä jos hankkisi turvallisen ja kunnollisen syöttötuolin? Oisko mitä? Ja tuossa ei lapsia sidottu ruokailun ajaksi syöttötuoliin vaan täysin turhaan lasten penkkeihin leikkihetkessä. Ei mitään vaaraa pudota tai satuttaa itseään. Ihan sairasta touhua.
Vierailija kirjoitti:
Joo , joku järki näihin oikeuksiin koska pienet eivät osaa vielä noudattaa aikuisten maailman toimia . Ei pienellä ole valmiuksia toimia aikuisen maailmassa ilman että heistä huolehditaan ja pidetään kiinni turvallisuudesta .
Eikä kaikki aikuisetkaan osaa aikuisten maailmassa toimia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos näillä valjailla pystytään estämään tapaturmia, niin niitä sopii myös käyttää. Ipanat on holtittomia. Aina sattuu ja tapahtuu. Valjailla ne pysyy edes hetken paikallaan.
Joko valjailla kiinni syöttötuoliin, tai jesarilla teipataan seinään. Pääasia on, että ipanat on turvassa.
Mitä jos hankkisi turvallisen ja kunnollisen syöttötuolin? Oisko mitä? Ja tuossa ei lapsia sidottu ruokailun ajaksi syöttötuoliin vaan täysin turhaan lasten penkkeihin leikkihetkessä. Ei mitään vaaraa pudota tai satuttaa itseään. Ihan sairasta touhua.
Mikähän on sellainen korkea syöttötuoli, josta ei voi pudota? Ja jos ei voi, niin sehän rajoittaa lapsen vapautta ihan kuten ne kauheat valjaatkin.
Muut ovat selvinneet ilman valjaita hyvin, mutta te haluatte niitä sisällä käyttää, outoa. Pihassa vanhempi vahtii. "Isot" pikkulapset oppivat olemaan menemättä tielle ja tien ylityskin opetellaan kerraten. Jos lapsi oppii ajoissa tasapainoa ja kävelyä, tuskin on ongelmaa. Iso pää aiheuttaa joskus hankaluuksia pikkulapsella, tasapaino horjuu. Lisäksi vanhemmalla pitää olla normaali auktoriteetti, ettei lapsi juokse vaaraan. Ihan vauvalle saa mattoja ja kalloon hetkeksi pehmukkeen tai ei käännä selkää. 3v juoksemassa pihassa, saa polviin pehmukkeet ja käsiin suojan jos opettelee juoksemista.
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Onhan se tosi outoa joo, että lapset ovat erilaisia. Ja toisilla vanhemmilla on vain see yksi kullannnuppu, jota voi sekä vahtia että pitää tarvittaessa paikoillaan vaikka joka hetki. Joillain taas on useampi rämäpäämuksu samaan aikaan.
Olisihan sitä ilman montaakin kapinetta voinut toki toimeen tulla, mutta kyllä moni väline vaan elämää suuresti helpotti ja vaaratekijöitäkin vähensi.
Onhan ne rattaatkin toisille kuulemma aivan turhat, toisille taas todella tarpeelliset. Tarpeita ja elämäntilanteita kun on erilaisia.
En näe valjaita hurjimpana aikana ollenkaan turhina, eikä ne vapautta rajoita yhtään enempää kuin äidin tai hoitajan sylikään. Tai pinnasänky, turvaistuin tai lukittu ulko-ovikaan.
Ei kaikki vaan voi olla vapaata. Se olisi heitteillejättö.
Mutta eihän nuo lapset olleet missään syömässä tai edes pöydän ääressä, vaan katselivat saippuakuplia. Jutussa sanottiin että heillä on tapana käyttää niitä toiminnan aikana, vaikka lapset voisi yhtä hyvin olla lattialla ilman mitään putoamisriskiä. Syödessä valjaat ymmärrän niillä lapsilla jotka on levottomia eikä pysy paikallaan, tai vaikka siellä liikenteessä jos joku karkailee, mutta ei systemaattisena käytäntönä enkä varsinkaan että lapset istutetaan niihin tuoleihin katselemaan sen sijaan että järjestettäisiin toiminta lapsilähtöisesti niin, että se on turvallista ilman kiinni sitomista.
Vierailija kirjoitti:
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Siinähän oli synttäriherkkujen syömistäkin.
Ja jos on alimiehitetty tilanne henkilökunnassa, etköhän sinäkin käyttäisi lapsiryhmän kanssa mieluusti tilaisuuden päästä hetken helpommalla, jos on keino saada muksut hetkeksi rauhoittumaan paikalleen?
Kyse ei nyt kuitenkaan ole lapsen satuttamisests millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta, eikä yksikään ole koskaan ollut tuoliin köytettynä.
Ja päivähoitoon menivät siinä vaiheessa, että osasivat kunnolla puhua, nuorin oli neljän.
olivatko syöttötuolissakin ilman vöitä? Meidän muksut tulis päälleen alas heti kun silmä välttää. Ja kyllä se silmä välttää useinkin kun on 1 v kaksoset esim. Toisen kun hakee istuimeen kun toinen siellä jo napottaa. Samaa se on päikyssäkin et monta saman ikäistä täystuhoa pitäs pitää samaan aikaan elossa, joskus se edellyttää valjaita :)
Kyllä. Stokken syöttötuoli. Eikä mulla silmä välttänyt kun olin lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Siinähän oli synttäriherkkujen syömistäkin.
Ja jos on alimiehitetty tilanne henkilökunnassa, etköhän sinäkin käyttäisi lapsiryhmän kanssa mieluusti tilaisuuden päästä hetken helpommalla, jos on keino saada muksut hetkeksi rauhoittumaan paikalleen?
Kyse ei nyt kuitenkaan ole lapsen satuttamisests millään tavalla.[/quoteTässähän se asia tulikin esille, eli ei sidottu sen takia, että lapset eivät satuttaisi itseään vaan sen takia, että hoitajat saisivat tilaisuuden päästä hetken helpommalla!
Vierailija kirjoitti:
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Sitä minäkin mietin että kuinka moni näistä puolustelijoista sitoo lapsensa tuoliin silloinkin kun vaikka tekee palapelejä yhdessä? Tai muuten vaan pitää tuoliin sidottuna koska se on helpompaa kun lapsi ei pääse itse tekemään mitään?
Lastensuojelujärjestöt ovat suurin uhka lastenoikeuksien toteutumiselle!!!! Bisnestä, joka tuhoaa perheet. Ja lapsivaltuutettu on mukana. Katsokaa sen taustat!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Siinähän oli synttäriherkkujen syömistäkin.
Ja jos on alimiehitetty tilanne henkilökunnassa, etköhän sinäkin käyttäisi lapsiryhmän kanssa mieluusti tilaisuuden päästä hetken helpommalla, jos on keino saada muksut hetkeksi rauhoittumaan paikalleen?
Kyse ei nyt kuitenkaan ole lapsen satuttamisests millään tavalla.
Tämä. Eiköhän siihen joku syy ole, että lapset ovat olleet valjaissa. En itsekään näe tässä nyt mitään kriisin paikkaa. Varmaan poikkeuksellisen levoton ryhmä tms. ja tämä on tapa saada edes jotain ohjattua toimintaa onnistumaan. Ja lapsi ei tosissaan millään tavalla tuossa vahingoitu. Sen enempää kuin hoitajan kiinnipitämänäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yleensä ole mikään turhan tarkka, mutta en kyllä sitoisi tuon ikäisiä lapsia matalaan tuoliin. Ymmärrän syöttötuolin valjaat ihan pienillä jos ovat liikkuvaisia ja vaarassa satuttaa itsensä.
Täällä alettiin heti saivarrella kaikille jotka uskalsivat vähänkin kritisoida, että ettekö muka turvaistuimeenkaan kiinnittäisi?!? Kyllä kaikki varmasti noudattavat ihan maalaisjärkeä ja lakeja ja laittavat lapsensa turvaisuimissa valjailla kiinni, mutta ei sentään leikkitilanteessa köytetä paikalleen, että päästään helpommalla!
Siinähän oli synttäriherkkujen syömistäkin.
Ja jos on alimiehitetty tilanne henkilökunnassa, etköhän sinäkin käyttäisi lapsiryhmän kanssa mieluusti tilaisuuden päästä hetken helpommalla, jos on keino saada muksut hetkeksi rauhoittumaan paikalleen?
Kyse ei nyt kuitenkaan ole lapsen satuttamisests millään tavalla.Tämä. Eiköhän siihen joku syy ole, että lapset ovat olleet valjaissa. En itsekään näe tässä nyt mitään kriisin paikkaa. Varmaan poikkeuksellisen levoton ryhmä tms. ja tämä on tapa saada edes jotain ohjattua toimintaa onnistumaan. Ja lapsi ei tosissaan millään tavalla tuossa vahingoitu. Sen enempää kuin hoitajan kiinnipitämänäkään.
Varmasti on syy. Laiskuus, osaamattomuus ja välinpitämättömyys.