En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, että lapset seilaavat kodista toiseen aina ja jatkuvasti. Luulen, että olisin itse lapsena aiheuttanut jonkun kohtauksen koska olen mukavuudenhaluinen ja vähän laiska. Olisi ollut todella rasittavaa siirtää alvariinsa kamoja paikasta toiseen ja matkustaa (lyhyempi tai pitempi pätkä) vain siksi että nyt on vaihtopäivä ja kuuluu siirtyä toiseen kotiin. Ei, ei, ei!

Olen nostanut olematonta hattuani niille vanhemmille, jotka asuvat itse vuoroviikoin siellä lasten kodissa. Tiedän että ei ole rahallisesti kaikkien kohdalla mahdollista, mutta huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto lapselle. Vanhemmat kärsiköön ja siirtäköön pebaansa koska ovat eronneetkin.

Mielenkiintoinen ajatus, että ero on paha teko, jonka seurauksena pitää kärsiä. Haluaisitko avata tuota lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikoissa ihmettelen eniten sitä, miten iloisesti moni niihin suostuu ja nauttii avoimesti vapaista viikoistaan. En tiedä miten selviäisin jos lapseni olisivat puolet lapsuudestaan jossain ihan muualla. Onneksi meillä on onnellinen yhden vanhemman perhe ja lapsilla yksi koti. Lapsilla ei ikävöintiä, kulkemista, mulla ei riitelyä eksän kanssa. Ajattelen lämmöllä kaikkia vanhempia jotka tuohon vastentahtoisesti joutuvat. Menetys on huomattava. Vapaata toivovalle toki ihana systeemi, jos omia tarpeita ei pysty hoitamaan asuen yhdessä lasten kanssa.

Ymmärtäisitkö vuoroviikottelua, jos sinulla ei olisi lapset ollenkaan vaan ne olisivat eksälläsi? 

Sellaista tilannetta ei voi syntyä. Kuten sanoin, olen lasten elämän ainoa vanhempi. Jos olisin vanhempi jolta lapset otetaan kokonaan pois, jokin syy siihen toki olisi. Vaikea kuvitella missä ihmeen tilanteessa toimisin niin että en saisi elää lasteni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikoissa ihmettelen eniten sitä, miten iloisesti moni niihin suostuu ja nauttii avoimesti vapaista viikoistaan. En tiedä miten selviäisin jos lapseni olisivat puolet lapsuudestaan jossain ihan muualla. Onneksi meillä on onnellinen yhden vanhemman perhe ja lapsilla yksi koti. Lapsilla ei ikävöintiä, kulkemista, mulla ei riitelyä eksän kanssa. Ajattelen lämmöllä kaikkia vanhempia jotka tuohon vastentahtoisesti joutuvat. Menetys on huomattava. Vapaata toivovalle toki ihana systeemi, jos omia tarpeita ei pysty hoitamaan asuen yhdessä lasten kanssa.

Ymmärtäisitkö vuoroviikottelua, jos sinulla ei olisi lapset ollenkaan vaan ne olisivat eksälläsi? 

Sellaista tilannetta ei voi syntyä. Kuten sanoin, olen lasten elämän ainoa vanhempi. Jos olisin vanhempi jolta lapset otetaan kokonaan pois, jokin syy siihen toki olisi. Vaikea kuvitella missä ihmeen tilanteessa toimisin niin että en saisi elää lasteni kanssa.

No entä, jos lapsilla on 2 vanhempaa, joista molemmat haluavat olla mahd. paljon lastensa kanssa, mutta he eroavat? Pystytkö nähdä asioita muidenkin vinkkelistä, vai vain omastasi?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin. Ihan hirveä systeemi. Näillä lapsilla on tunnetusti harvemmin lomaa, koska vanhemmat pitävät vapaansa aina silloin kun lapsi on toisella vanhemmalla. Lomamatkat tehdään ydinperheenä uuden lapsen perheen kanssa silloin kun tämä irtolaislapsi on toisella vanhemmalla. Ihan hirveää noiden lasten kannalta. Lapsi tulee tähän uuteen ydinperheeseen vähän ulkopuolisena, niin että siellä on näitä uusia lapsia, jotka ovat koko ajan siellä, ovat ikäänkuin sitä varsinaista perhettä ja sitten tämä reissaava lapsi tulee siihen vähän niin kuin päälle liimattuna. Ihan varmasti he tuntevat irrallisuutta ja ulkopuolisuutta suhteessa näihin perheessä kiinteästi asuviin uusiin sisaruksiinsa nähden.

Jaa'a. Kuulostaa siltä, että on todella huonoja ja ajattelemattomia vanhempia. Me exän kanssa päinvastoin kilpaillaan kumpi SAA lapsen pyhinä ja lomilla luokseen. Yhden matkan olen tehnyt kuudessa vuodessa ilman lasta. En halua matkustaa ilman häntä.

Jännä muuten, että meillä ainakin muksu kerää kamppeensa noin joka toinen viikonloppu kun mennään viikonlopuksi mökille ja säännöllisesti pakkaa myös yökyläilyjä ja erilaisia yhteisiä matkoja varten. Näin myös ennen eroa. Mutta se joidenkin lempivaatteiden, kännykän latureineen ja koulutarvikkeiden pakkaaminen viikottain, se on raskasta se (?)

Minusta vuoroviikoasuessa olisi tärkeää, että kodit olisivat lähekkäin.

Kaverit alkavat olla jossain vaiheessa lapsille tosi tärkeitä, ja on sosiaalisesti aika vaativaa, jos lapsi on joka toinen viikko illat ja viikonloput muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikoissa ihmettelen eniten sitä, miten iloisesti moni niihin suostuu ja nauttii avoimesti vapaista viikoistaan. En tiedä miten selviäisin jos lapseni olisivat puolet lapsuudestaan jossain ihan muualla. Onneksi meillä on onnellinen yhden vanhemman perhe ja lapsilla yksi koti. Lapsilla ei ikävöintiä, kulkemista, mulla ei riitelyä eksän kanssa. Ajattelen lämmöllä kaikkia vanhempia jotka tuohon vastentahtoisesti joutuvat. Menetys on huomattava. Vapaata toivovalle toki ihana systeemi, jos omia tarpeita ei pysty hoitamaan asuen yhdessä lasten kanssa.

Ymmärtäisitkö vuoroviikottelua, jos sinulla ei olisi lapset ollenkaan vaan ne olisivat eksälläsi? 

Sellaista tilannetta ei voi syntyä. Kuten sanoin, olen lasten elämän ainoa vanhempi. Jos olisin vanhempi jolta lapset otetaan kokonaan pois, jokin syy siihen toki olisi. Vaikea kuvitella missä ihmeen tilanteessa toimisin niin että en saisi elää lasteni kanssa.

Etkä pysty ymmärtämään tilannetta, jossa lapsilla kaksi hyvää vanhempaa joilla aito halu olla lastensa seurassa? Vaikkei parisuhde toimikaan.

Jos saisin valita uudestaan, ottaisin vuoroviikot. Meillä se ei onnistunut miehen vaikean elämäntilanteen vuoksi, vaikka meistä kumpikin olisi sitä toivonut. Nyt lopputulos on se, että lapset ovat loitontuneet isästään, vaikka näkevät usein. Yhteinen arki ja kokemus yhdessä asumisesta vaan on jäänyt isäsuhteesta pois, ja selvästi pitävät minua "ensisijaisena" vanhempana, vaikka tämä ei ollut meidän kummankaan vanhemman toive. Ennen eroa vanhemmuus oli tasa-arvoista ja lapsilla ei ollut mitään suosikkivanhempaa tms. Minulla ja eksällä on hyvät väliä, ja olemme esim. viettäneet juhlapyhiä yhdessä, ts. kutsun eksän meille jouluna ja juhannuksena, ja samoin hän tulee lasten synttäripäivinä, että lapset voisivat viettää tärkeitä juhlia molempien vanhempien kanssa. Olemme siis yrittäneet välttää erkaantumista, mutta kyllä se silti on tapahtunut. Ehdottomasti olisi vuoroviikot ollut parempi.

Vierailija kirjoitti:

Toisella vanhemmalla vapaata? Lähinnä ei saa viettää aikaa lapsen kanssa.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, ottå on ok olla jatkuvasti lapsista "vapaalla".

Johanna

Tämä. Itse ajattelen että on raastavaa olla lapsista erossa niinkin pitkän ajan kuin viikko. Myös exälle.

Jo kolmessa päivässä tulee iso ikävä. Mutta lyhyemmillä vaihtoväleillä taas menee viikonpäivien jako hankalaksi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää että lapset saavat nähdä molempia vanhempiaan tasapuolisesti (kun kyseessä on kuitenkin huolehtivat ja rakastavat vanhemmat).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

On yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä monimutkaisempia asioita. On yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä oman kokemuspiirinsä ulkopuolisia asioita. Ja sitten on porvoon peikkoja, jotka eivät ole ymmärtävinään mitään, koska joku voi ärsyyntyä siitä.

Ihmisiä, vanhempia, lapsia, perheitä ja elämäntilanteita on monenlaisia. Mikä missäkin yhtälössä parhaiten onnistuu elämän käytännön järjestelyiden sekä eri osapuolten hyvinvoinnin puolesta, vaihtelee. 50/50 on erinomainen järjestely esimerkiksi silloin, kun kumpikin vanhempi on halukas ja kykenevä huolehtimaan lapsista ja haluaa olla näiden kanssa sekä lapset haluavat olla kummankin vanhempansa kanssa. Tämä käytännössä edellyttää kouluikäisiltä lapsilta suhteellisen lähekkäin asumista, jolloin esimerkiksi kaveripiirit yms. eivät tuota ongelmaa. Kaukana eri paikkakunnilla se onnistuu vain alle kouluikäisten pikkulasten kanssa, jolloin taas lapsen oma sosiaalinen elämä kaverien suhteen ei muutenkaan ole niin merkitsevää, kun lapset eivät kulje kylässä tai leikkimässä tai hengailemassa itsenäisesti.

Lapsella yleensä ottaen on aika pieni määrä sellaista tavaraa, jota on kuskattava mukana. Viikon asumiseen tarvittavat vaihtovaatteet ja henkilökohtaiset kamat menevät putkikassilliseen. Päälle sesongin mukaan harrastusvälineet yms, joita nyt muutenkin liikutellaan harrastaessa, eli tämä ei varsinaisesti ole mikään ongelma.  En minä oikein ymmärrä, miten joku kuvittelee viikkoviikkoasumisessa tarvittavan kauheaa määrää tavaraa ikäänkuin olisi jostain muuttamisesta kyse. Vähemmän pakattavaa tässä mallissa on kuin vaikkapa kolmen päivän reissussa hotelliin, mummolaan tai mökille. Nopeasti syntyy rutiini ja käytäntö, joka toimii omassa tapauksessa, joten siirtyminen menee ongelmitta.

Viikonloppuvanhemmuudet tai muut harvoin ja vähän tapaamiset tulevat kyseeseen pakon sanelemina silloin jos töiden tms. vuoksi asutaan kauempana ja lapset ovat kouluikäisiä. Samoin se tulee kyseeseen, jos toinen vanhempi on haluton tai kyvytön kunnolla huolehtimaan lapsistaan tai ei välitä heistä. Silloin on aina vähän kurjasta tilanteesta kyse; lapsella on käytännössä yksi vanhempi jonka kanssa eletään ja sitten toinen, jonka luona kyläillään. Se etäännyttää väkisinkin lasta etävanhemmasta. Ja sinne jokatoinenviikonlopulle tarvitsee silti pakata käytännössä yhtä paljon tavaraa mukaan ihan yhtä usein kuin viikko-viikossa. Lisäksi matka on usein pitempi ja etävanhemman asuinolot huonommin isommalle perhekokoonpanolle soveltuvat. Monesti tämä on pakon sanelemaa tai lapsen edun mukaista, mutta kun näihin olosuhteisiin jo ollaan ajauduttu, niin se on itsessään lapselle huonompi ratkaisu kuin vanhemmuuden tasajako, ja kyläilyvanhemmuus on vain jonkinlaista paikkailua ja minimiyrittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

meillä on nelisen kilometriä. Minä en puolestaan tiedä yhtään vuoroviikkoperhettä, jossa ei molemmat kodit olisi saman koulupiirin alueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

meillä on nelisen kilometriä. Minä en puolestaan tiedä yhtään vuoroviikkoperhettä, jossa ei molemmat kodit olisi saman koulupiirin alueella.

Neljä kilometria on ihan eri määrä, kuin muutama sata metriä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

meillä on nelisen kilometriä. Minä en puolestaan tiedä yhtään vuoroviikkoperhettä, jossa ei molemmat kodit olisi saman koulupiirin alueella.

Neljä kilometria on ihan eri määrä, kuin muutama sata metriä. 

Niin? Tiedän minä sellaisenkin perheen, jossa kotien välimatka on noin kilometrin, ehkä hieman alle.

Poika joskus nurisi pyöräilymatkasta kavereille, mutta yläkouluun siirtyessä eli kaveripiirikin ja nyt joutuisi joka tapauksessa liikkumaan kavereiden välillä kilometreja.

Itse pyöräilin tai kävelin lapsena joka päivä 3,5km kouluun ja takaisin niin en nyt pitänyt ylivoimaisena saman matkan kulkemista kavereille. Ihme helikopterivanhemmuutta surra lapsen puolesta kun kaveripiiri on joka toinen viikko kilometrien päässä. Kun olimme vielä ehjä perhe, asuimme haja-asutusalueella ja kavereille olisi tullut matkaa joka tapauksessa vähintään 5km. Ei kukaan sitä voivotellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

Sinä et ole nähnyt = sellaista ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

meillä on nelisen kilometriä. Minä en puolestaan tiedä yhtään vuoroviikkoperhettä, jossa ei molemmat kodit olisi saman koulupiirin alueella.

Neljä kilometria on ihan eri määrä, kuin muutama sata metriä. 

Käytännössä ihan sama asia. Se ei ole mikään este liikkumiselle lapsen ikäkauden mukaan; pienet lapset vanhempien kuskailemana, isommat omatoimisesti. Kävelymatka. Täällä meillä maalla on paljon lapsiperheitä, joilla matkaa kouluun on 10 km ja lähimpään naapuriin 1km, sekä lähimmälle kaverille vaikkapa se 4 km täysin perhemuodosta riippumatta. Harrastuksiin onkin sitten 20-40 km. Se ei ole estänyt kaverisuhteita ikinä muodostamasta tai muutakaan normielämää. Sivusta.

Mieheni lapsi on periaatteessa vuoroviikoin meillä tai äidillään, mutta teininä surffaa omien mieltymystensä tai tarpeidensa mukaan kotiensa välillä. Poika on ihana, ja minäkin kaipaan hänen seuraansa silloin kun hän on toisessa kodissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisella vanhemmalla vapaata? Lähinnä ei saa viettää aikaa lapsen kanssa.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, ottå on ok olla jatkuvasti lapsista "vapaalla".

Johanna

Tämä. Itse ajattelen että on raastavaa olla lapsista erossa niinkin pitkän ajan kuin viikko. Myös exälle.

Jo kolmessa päivässä tulee iso ikävä. Mutta lyhyemmillä vaihtoväleillä taas menee viikonpäivien jako hankalaksi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää että lapset saavat nähdä molempia vanhempiaan tasapuolisesti (kun kyseessä on kuitenkin huolehtivat ja rakastavat vanhemmat).

me yleensä nähdään myös etäviikoilla. Käydään harrastuksessa yhdessä tai kuskataan johonkin. Harvoin menee viikkoa ettei nähtäisi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin.

Miten kaukana luulet vanhempien yleensä toisistaan asuvan? Meillä kotien välissä muutama sata metriä eli matkustaminen ei ole kummoista tai kaverisuhteet ei kärsi.

En ole nähnyt yhtään perhettä, jotka asuvat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. 

Omaatko laajankin kokemuksen asiasta? Minä en ole koskaan nähnyt Australiaa omin silmin, mutta väittävät senkin olevan olemassa...

Vierailija kirjoitti:

Viikon asumiseen tarvittavat vaihtovaatteet ja henkilökohtaiset kamat menevät putkikassilliseen.

Miksi siirtää vaihtovaatteita? Meillä on lapsilla kummassakin kodissa vaatekaapissa vaatteita reilu viikon tarpeisiin. Samoin löytyy hygieniatuotteita kummassakin kodissa, joten pakattavan tavaran määrä on varsin vähäinen.

Vierailija kirjoitti:

On tehty tutkimus  joka osoitti, että lapset suosittelevat omille lapsilleen tätä asumismuotoa, jos ero tulisi. Se kertoo siitä, että yleisesti vallalla oleva mielipide siitä, että vuoroasuminen on lapselle se raskain asumisen muoto, on väärä.

On myös tehty tutkimus että olet apina. Miltä tämä kuulostaa?