En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Toki minun lapseni saavat kotonamme myös isäviikoilla käydä ja käyvätkin, mutten minä voi siellä 24/7/365 päivystää, jos he tulisivat käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Olen eri, mutta kommentoin silti. Isompien lasten kohdalla varmasti toimisikin. Mutta jos harrastuksiin täytyy vanhemman kuljettaa, on näissä syytä olla jonkinlaista ennakoitavuutta. Ja kuten ketjussa on tullut ilmi, moni vanhempi kasaa ylityöt yms velvoitteet niille viikoille, kun lapsi on toisen vanhemman luona, joten jos mitään ennakoitavaa systeemiä ei ole, silloin voi käydä niin ikävästi, että vanhempi onkin koko illan töissä juuri silloin kun lapselle tuli ex tempore fiilis, että haluaisi juuri sne vanhemman luo. Eihän tuo toki ylipääsemätön ongelma varmasti ole etenkään teinin kohdalla, mutta pointtini onkin lähinnä se, että jonkin verran on hyvä näitä voida ennakoida - jo senkin vuoksi, että mieluusti sitten vanhempi varmasti on lapsen kanssa, kun tämä tulee. Ydinperheessäkin sovitaan etukäteen esim. vanhempien omat menot. Jos vanhempi ei tiedä lapsen olevan tulossa, voi käydä jopa niin, että hän on yötä pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Helppo? Aika monen ydinperheellisen olen kuullut valittavan kovaan ääneen viikonlopun rankkuudesta, kun puoliso on ollut reisussa. Usean lapsen päivähoito-/harrasterumban pyörittäminen yksin ei ole kevyttä hommaa. Lasten ikävöinti toisen vanhemman viikoilla ei ole helppoa ja kevyttä sekään.

Onhan se kiva että isä on kiinnostunut tapaamaan lapsia eron jälkeen. 1/3 eroisistä ei tapaa ollenkaan. Moni päätyy kummin rooliin, ei edes isovanhempien tasolle. Kaikki äidit ei uskalla pyytää elareita isältä ettei tämä suutu ja katko välejä. Tuntuu oudolta että mies joka halusi lapsia ei ole heistä enää kiinnostunut eron jälkeen. Tätä kuitenkin tapahtuu. Vuoroviikko olisi monelle yh äidille ihan ihmeellinen tilanne, hyvässä ja pahassa.

Minä isänä nyt kommentoin tähän, että itse en olisi hyväksynyt vuoroviikkojärjestelyä. Onneksi ex vaimoni oli tässä asiassa samaa mieltä. Minä olin ja olen edelleen lapsille hyvin läheinen isä. Osallistuin perheeni elämään aktiivisesti jo avioliiton aikana. Ero oli musertaa minut, enkä itse olisi eroa halunnut.

Eron jälkeen toivuin hetken kauempana asuen ja totesin, etten voi olla erossa lapsistani. Ehdotin exälle, että muutan lähemmäs ja hoidetaan lapset yhdessä niin, että molemmat olemme lähes päivittäin lasten elämässä. Tämä sopi exälle ja sovittiin myös exän ehdotuksesta, etten enää maksa elatusmaksuja.

Nyt lapset saavat kulkea meidän luona vapaasti. Molempien luona on lapsille oma huone/huoneet ja mm. vaatteita. Päällysvaatteet osin kulkevat lasten päällä mukana, osin on jemmassa jotain. Jos toisella on joku meno, niin ilmoitetaan siitä ja silloin toinen vanhempi hoitaa. Ja jos kävisi niin, ettei pysty, niin mummola auttaa. Mutta pääsääntöisesti hoidamme lapset itse.

Yhdessä ostamme vaatteet jne. lapsille ja molemmat maksamme asumisen kulut itse.

Lasten kannalta tämä oli varmasti paras ratkaisu. Ero ei ollut lapsille mukava ja on ihan totta, että lapset kärsivät aina erosta. Viikko-viikko järjestelyssä ollaan tosi paljon erossa toisesta vanhemmasta ja vanhempi erossa lapsestaan. Miettikää, puolet vuodesta!

Meillä oli ns ehjä koti ilman suuria riitoja ja ero oli lasten kannalta turha. Aikuiset olemme joskus tosi tyhmiä asettaessamme itsemme perheen edelle.

Arvostakaa perhettänne ja muistakaa vaalia liittoanne. Arki joskus tappaa hyvänkin perheen liiton.

Vastauksissa toistuu kateus sille, joka on lapsista "vapaalla" ! Minkä ihmeen takia niitä lapsia on hankittu, jos heistä vapaa on sitä hyvää elämää, ei ydinperheissäkään olla lapsista"vapaalla"eikä heistä haluta eroon hankkiutuakaan, koska he asuvat omassa kodissaan perheessä. Ja lapsen pakottaminen hyppimään kodista toiseen vanhempien vuorojen mukaan on kyllä tosi repivää ja levotonta elämää lapselle, missä lapsen pysyvät ystävät, tavarat, oman kodin turva ja rauha,retuutetaanko häntä sairaanakin paikasta toiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Ei millään pahalla, mutta huomaa, että sinulla ei ole kokemusta vanhemmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä isänä nyt kommentoin tähän, että itse en olisi hyväksynyt vuoroviikkojärjestelyä. Onneksi ex vaimoni oli tässä asiassa samaa mieltä. Minä olin ja olen edelleen lapsille hyvin läheinen isä. Osallistuin perheeni elämään aktiivisesti jo avioliiton aikana. Ero oli musertaa minut, enkä itse olisi eroa halunnut.

Eron jälkeen toivuin hetken kauempana asuen ja totesin, etten voi olla erossa lapsistani. Ehdotin exälle, että muutan lähemmäs ja hoidetaan lapset yhdessä niin, että molemmat olemme lähes päivittäin lasten elämässä. Tämä sopi exälle ja sovittiin myös exän ehdotuksesta, etten enää maksa elatusmaksuja.

Nyt lapset saavat kulkea meidän luona vapaasti. Molempien luona on lapsille oma huone/huoneet ja mm. vaatteita. Päällysvaatteet osin kulkevat lasten päällä mukana, osin on jemmassa jotain. Jos toisella on joku meno, niin ilmoitetaan siitä ja silloin toinen vanhempi hoitaa. Ja jos kävisi niin, ettei pysty, niin mummola auttaa. Mutta pääsääntöisesti hoidamme lapset itse.

Yhdessä ostamme vaatteet jne. lapsille ja molemmat maksamme asumisen kulut itse.

Lasten kannalta tämä oli varmasti paras ratkaisu. Ero ei ollut lapsille mukava ja on ihan totta, että lapset kärsivät aina erosta. Viikko-viikko järjestelyssä ollaan tosi paljon erossa toisesta vanhemmasta ja vanhempi erossa lapsestaan. Miettikää, puolet vuodesta!

Meillä oli ns ehjä koti ilman suuria riitoja ja ero oli lasten kannalta turha. Aikuiset olemme joskus tosi tyhmiä asettaessamme itsemme perheen edelle.

Arvostakaa perhettänne ja muistakaa vaalia liittoanne. Arki joskus tappaa hyvänkin perheen liiton.

Minkälainen isä muuttaa erossa kauas lapsistaan "toipuakseen"? Sinun olisi tullut olla erossa lasten tukena, nyt raukkamaisesti pakenit keskittymään omaan tuskaasi.

Harva vuoroviikkolapsi on täysin erossa toisesta vanhemmastaan toisen vanhemman vuoroviikolla. Tuntuu siltä, että haluat vain kontrolloida exäsi tekemisiä "lasten edun" varjolla.

Lapsettomalla viikolla teen pidempää työpäivää, koska töitä en ole ehtinyt tekemään koska lasten sairastamiset, lääkärikäynnit, vasu/arviointi keskustelut vievät aikaa päivästä enkä pysty tekemään pidempää työpäivää silloin kun nuoremmat pitää hakea tiettyyn aikaan tarhasta oli sitten kuinka paljon omia menoja päivällä. Hoidan myös lapsettomalla viikolla omat sellaiset käynnit joihin ei voi lasta ottaa mukaan, lääkärit/asioidenhoidot/opinnot töiden ohessa. Lapsiviikolla teen normaalia työpäivää ja olen muun ajan lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vastauksissa toistuu kateus sille, joka on lapsista "vapaalla" ! Minkä ihmeen takia niitä lapsia on hankittu, jos heistä vapaa on sitä hyvää elämää, ei ydinperheissäkään olla lapsista"vapaalla"eikä heistä haluta eroon hankkiutuakaan, koska he asuvat omassa kodissaan perheessä. Ja lapsen pakottaminen hyppimään kodista toiseen vanhempien vuorojen mukaan on kyllä tosi repivää ja levotonta elämää lapselle, missä lapsen pysyvät ystävät, tavarat, oman kodin turva ja rauha,retuutetaanko häntä sairaanakin paikasta toiseen?

Vastauksissa näkyy ydinperheellisten kateus "vapaa-ajalle" lapsista. Kuvitellaan jotain viinanhöyryistä seksibilettämistä "lapsivapailla". Toive vastuun jakamisesta tasan lasten hoidossa vanhempien kesken lienee suuren osan ydinperheellisestäkin toive.

En yhtään ihmettele, että eroperheen lapsista kasvaa usein erovanhempia, niin kummallisen mallin he perhe-elämästä saavat vaihtaessaan kotiaan ja läheisiä ihmisiään koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, että lapset seilaavat kodista toiseen aina ja jatkuvasti. Luulen, että olisin itse lapsena aiheuttanut jonkun kohtauksen koska olen mukavuudenhaluinen ja vähän laiska. Olisi ollut todella rasittavaa siirtää alvariinsa kamoja paikasta toiseen ja matkustaa (lyhyempi tai pitempi pätkä) vain siksi että nyt on vaihtopäivä ja kuuluu siirtyä toiseen kotiin. Ei, ei, ei!

Olen nostanut olematonta hattuani niille vanhemmille, jotka asuvat itse vuoroviikoin siellä lasten kodissa. Tiedän että ei ole rahallisesti kaikkien kohdalla mahdollista, mutta huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto lapselle. Vanhemmat kärsiköön ja siirtäköön pebaansa koska ovat eronneetkin.

Mitä kamoja lapsella on, joita on välttämätöntä siirrellä molempien kotien välillä? En keksi muuta kuin koulukirjat. Kaikki muu voi olla kahtena kappaleena.

Molemmissa kodeissa voi olla esim oma hammasharja niin ei tartte sitä muistaa mukana rahdata. Molemmissa kodeissa voi olla myös esim piirrustusvälineitä. Lelujakin molempiin koteihin. Sit niissä leluissa on aina vähän sellainen uutuuden viehätys kun on viikon leikkinyt toisen vanhemman kodin leluilla. Vaatteitakin molempiin koteihin niin ei tartte niitäkään muistaa pakata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Ei millään pahalla, mutta huomaa, että sinulla ei ole kokemusta vanhemmuudesta.

Itse asiassa on.

Lapsen sydän revitään kahtia. Rakas isä ja äiti elävät eri maailmoissa.

Kyyneleet valuvat pitkin pieniä poskia.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään vuoroviikkoja tajua. Itse en olisi edes eroa halunnut, mutta minkäs teet, kun toinen hyppää vieraan matkaan. Ei toista voi väkisinkään pitää.

Meillä on yhteishuoltajuus, asumme melko lähellä eksän kanssa. Emme ole toistemme kanssa juurikaan tekemisissä pettämisestä ja rankasta erosta johtuen, mutta yhteishuoltajuuden olemme järjestäneet niin, että lapset saavat tulla ja mennä vapaasti molempien luona. Siten molemmat saavat olla lasten elämässä lähes päivittäin.

Minusta taas tässä lapset joutuvat päättämään missä ovat. Aiheuttaa helposti syyllisyyden tunteita lapsille, ei lasten kuulu näitä asioita päättää. Tapaamissopimus vapauttaa lapsen vastuusta ja vastuu pysyy sillä jolle kuuluu eli vanhemmille. 

En myöskään ymmärrä miten tämä olisi töidenkään kannalta mahdollista. Kyllähän sitä ihan ydinperheessäkin työmatkoja tehdään ja pitää varmistaa että joku on kotona. Ei lapsi voi mielensä mukaan seilata. Ja teini-ikäiset muuten näppärästi voivat halutessaan käyttää tässä myös valtaansa, mitään ei voi suunnitella kun pitää olla valmis ottamaan lapset koska tahansa vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä isänä nyt kommentoin tähän, että itse en olisi hyväksynyt vuoroviikkojärjestelyä. Onneksi ex vaimoni oli tässä asiassa samaa mieltä. Minä olin ja olen edelleen lapsille hyvin läheinen isä. Osallistuin perheeni elämään aktiivisesti jo avioliiton aikana. Ero oli musertaa minut, enkä itse olisi eroa halunnut.

Eron jälkeen toivuin hetken kauempana asuen ja totesin, etten voi olla erossa lapsistani. Ehdotin exälle, että muutan lähemmäs ja hoidetaan lapset yhdessä niin, että molemmat olemme lähes päivittäin lasten elämässä. Tämä sopi exälle ja sovittiin myös exän ehdotuksesta, etten enää maksa elatusmaksuja.

Nyt lapset saavat kulkea meidän luona vapaasti. Molempien luona on lapsille oma huone/huoneet ja mm. vaatteita. Päällysvaatteet osin kulkevat lasten päällä mukana, osin on jemmassa jotain. Jos toisella on joku meno, niin ilmoitetaan siitä ja silloin toinen vanhempi hoitaa. Ja jos kävisi niin, ettei pysty, niin mummola auttaa. Mutta pääsääntöisesti hoidamme lapset itse.

Yhdessä ostamme vaatteet jne. lapsille ja molemmat maksamme asumisen kulut itse.

Lasten kannalta tämä oli varmasti paras ratkaisu. Ero ei ollut lapsille mukava ja on ihan totta, että lapset kärsivät aina erosta. Viikko-viikko järjestelyssä ollaan tosi paljon erossa toisesta vanhemmasta ja vanhempi erossa lapsestaan. Miettikää, puolet vuodesta!

Meillä oli ns ehjä koti ilman suuria riitoja ja ero oli lasten kannalta turha. Aikuiset olemme joskus tosi tyhmiä asettaessamme itsemme perheen edelle.

Arvostakaa perhettänne ja muistakaa vaalia liittoanne. Arki joskus tappaa hyvänkin perheen liiton.

Minkälainen isä muuttaa erossa kauas lapsistaan "toipuakseen"? Sinun olisi tullut olla erossa lasten tukena, nyt raukkamaisesti pakenit keskittymään omaan tuskaasi.

Harva vuoroviikkolapsi on täysin erossa toisesta vanhemmastaan toisen vanhemman vuoroviikolla. Tuntuu siltä, että haluat vain kontrolloida exäsi tekemisiä "lasten edun" varjolla.

Ei minua kiinnosta exäni menot ja meillä toimii lasten kasvatus hyvin. Se , että pienen hetken olin eron jälkeen poissa oli täysin normaali eron jälkeinen reaktio. Niinhän monesti tehdään. Totesin nopeasti, ettei se toimi ja palasin lasten lähelle.

Ei minun tarvitse kenellekään todistella, että meillä tämä homma toimii. Tiedämme sen itse ja se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä isänä nyt kommentoin tähän, että itse en olisi hyväksynyt vuoroviikkojärjestelyä. Onneksi ex vaimoni oli tässä asiassa samaa mieltä. Minä olin ja olen edelleen lapsille hyvin läheinen isä. Osallistuin perheeni elämään aktiivisesti jo avioliiton aikana. Ero oli musertaa minut, enkä itse olisi eroa halunnut.

Eron jälkeen toivuin hetken kauempana asuen ja totesin, etten voi olla erossa lapsistani. Ehdotin exälle, että muutan lähemmäs ja hoidetaan lapset yhdessä niin, että molemmat olemme lähes päivittäin lasten elämässä. Tämä sopi exälle ja sovittiin myös exän ehdotuksesta, etten enää maksa elatusmaksuja.

Nyt lapset saavat kulkea meidän luona vapaasti. Molempien luona on lapsille oma huone/huoneet ja mm. vaatteita. Päällysvaatteet osin kulkevat lasten päällä mukana, osin on jemmassa jotain. Jos toisella on joku meno, niin ilmoitetaan siitä ja silloin toinen vanhempi hoitaa. Ja jos kävisi niin, ettei pysty, niin mummola auttaa. Mutta pääsääntöisesti hoidamme lapset itse.

Yhdessä ostamme vaatteet jne. lapsille ja molemmat maksamme asumisen kulut itse.

Lasten kannalta tämä oli varmasti paras ratkaisu. Ero ei ollut lapsille mukava ja on ihan totta, että lapset kärsivät aina erosta. Viikko-viikko järjestelyssä ollaan tosi paljon erossa toisesta vanhemmasta ja vanhempi erossa lapsestaan. Miettikää, puolet vuodesta!

Meillä oli ns ehjä koti ilman suuria riitoja ja ero oli lasten kannalta turha. Aikuiset olemme joskus tosi tyhmiä asettaessamme itsemme perheen edelle.

Arvostakaa perhettänne ja muistakaa vaalia liittoanne. Arki joskus tappaa hyvänkin perheen liiton.

Minkälainen isä muuttaa erossa kauas lapsistaan "toipuakseen"? Sinun olisi tullut olla erossa lasten tukena, nyt raukkamaisesti pakenit keskittymään omaan tuskaasi.

Harva vuoroviikkolapsi on täysin erossa toisesta vanhemmastaan toisen vanhemman vuoroviikolla. Tuntuu siltä, että haluat vain kontrolloida exäsi tekemisiä "lasten edun" varjolla.

Ei minua kiinnosta exäni menot ja meillä toimii lasten kasvatus hyvin. Se , että pienen hetken olin eron jälkeen poissa oli täysin normaali eron jälkeinen reaktio. Niinhän monesti tehdään. Totesin nopeasti, ettei se toimi ja palasin lasten lähelle.

Ei minun tarvitse kenellekään todistella, että meillä tämä homma toimii. Tiedämme sen itse ja se riittää.

Siinä, että puolisossa erotessa ottaa vähäksi aikaa eron myös lapsistaan, ei ole mitään normaalia.

Ehkä sitä ei voi yleistää. Itse asuin eron jälkeen sen vanhemman kanssa, joka jäi vanhaan kotiin asumaan, enkä todellakaan olisi halunnut asua molempien luona vuorotellen. Toisaalta mistä sitä voi tietää, olisiko vuoroviikkoasuminen sittenkin ollut parempi, kun siitä ei ole kokemusta. Ja joillekin lapsille se ehkä sopii paremmin kuin toisille.

Vierailija kirjoitti:

Vastauksissa toistuu kateus sille, joka on lapsista "vapaalla" ! Minkä ihmeen takia niitä lapsia on hankittu, jos heistä vapaa on sitä hyvää elämää, ei ydinperheissäkään olla lapsista"vapaalla"eikä heistä haluta eroon hankkiutuakaan, koska he asuvat omassa kodissaan perheessä. Ja lapsen pakottaminen hyppimään kodista toiseen vanhempien vuorojen mukaan on kyllä tosi repivää ja levotonta elämää lapselle, missä lapsen pysyvät ystävät, tavarat, oman kodin turva ja rauha,retuutetaanko häntä sairaanakin paikasta toiseen?

Ystävät - asuvat omissa kodeissaan.

Tavarat - molemmissa kodeissa on tavaroita, joitain joista ei halua olla päivä'äkään erossa (tyyliin unilelu, päiväkirja, kännykkä) kuljetetaan mukana.

Oman kodin turva - molemmissa kodeissa.

Oman kodin rauha - molemmissa kodeissa.

Itselläni ei ole vuoroasumisesta kokemusta, mutta olen ymmärtänyt, että sairaana ei pääsääntöisesti tehdä vaihtoja. Mutta riippuu varmaan kuinka sairas on, mikä on vointi ja miten lapsi itse haluaa. Poikkeustianteet ovat aina poikkeustilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään vuoroviikkoja tajua. Itse en olisi edes eroa halunnut, mutta minkäs teet, kun toinen hyppää vieraan matkaan. Ei toista voi väkisinkään pitää.

Meillä on yhteishuoltajuus, asumme melko lähellä eksän kanssa. Emme ole toistemme kanssa juurikaan tekemisissä pettämisestä ja rankasta erosta johtuen, mutta yhteishuoltajuuden olemme järjestäneet niin, että lapset saavat tulla ja mennä vapaasti molempien luona. Siten molemmat saavat olla lasten elämässä lähes päivittäin.

Minusta taas tässä lapset joutuvat päättämään missä ovat. Aiheuttaa helposti syyllisyyden tunteita lapsille, ei lasten kuulu näitä asioita päättää. Tapaamissopimus vapauttaa lapsen vastuusta ja vastuu pysyy sillä jolle kuuluu eli vanhemmille. 

En myöskään ymmärrä miten tämä olisi töidenkään kannalta mahdollista. Kyllähän sitä ihan ydinperheessäkin työmatkoja tehdään ja pitää varmistaa että joku on kotona. Ei lapsi voi mielensä mukaan seilata. Ja teini-ikäiset muuten näppärästi voivat halutessaan käyttää tässä myös valtaansa, mitään ei voi suunnitella kun pitää olla valmis ottamaan lapset koska tahansa vastaan. 

Mutta kun lapset usein tuntevat syyllisyyttä sellaisistakin asioita, jotka vanhemmat päättävät. Koska lapsesta tuntuu, että hänen olisi pitänyt pystyä estämään se vanhemman päätös.