En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Onko parempi vieraannuttaa toinen vanhemmista, mieti jos se oisit sinä?

Tän jälkeen ku toinen on vieraantunu helppo hakee yksinhuoltajuutta ja mitä siitää suraa...

Itse asiassa suurin osa viikko-viikko lapsista ei todellisuudessa tykkää tästä vaihtelusta, ei ole ns kotia vaan on isän koti ja äidin koti ja siinä sitten tasapainottelet tämän välillä. Eivät sano mitään kun mitä se tilannetta muuttaisi kun vanhemmat ovat näin päättäneet. Ei tuo ole lasten etu, eihän ero koskaan ole jos siis ei puhuta mistään väkivalta yms tilanteista.

Myös tutkimukset ja lastenpsykiatrien mukaan tällaiset vaihtuvuuden eivät ole lasten edun mukaisia.

-kouluterkka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Ei millään pahalla, mutta huomaa, että sinulla ei ole kokemusta vanhemmuudesta.

Itse asiassa on.

"En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla."

Noin kirjoitit äsken, mutta ehkä vela tarkoittaan porvoon murteella jotain muuta kuin muualla.

Entäs sitten ne yh:t? Onko vielä alempaa kastia?

Koti on ainakin itselleni se yksi ainoa "turvapesä"maailmassa, kokeeko lapsi ne kaksi vaihtuvaa kotia mahdollisine uusine vaihtuvine ihmisineen (uudet puolisot ja heidän lapsensa) samoin? Joutuuko lapsi ottamaan perheeseensä suuren määrän uusia vaihtuvia ihmisiä, joita ei tietenkään saa valita(toisin kuin vanhemmat uudet puolisot valitsevat)? Teini-ikäinen viimeistään haluaa olla lähellä omia kavereitaan eikä vaihtaa huonettaan vanhempien systeemien mukaan.

Vanhemmat suurimman osan eroista valitsevat, vaikkei perheessä mitään suurta katastrofia olisikaan. Halutaan vaan jotain muuta. Kyllästytään. Perheeseen ei enää osata sitoutua.

Vanhemmat valitsee eron, lapset sopeutuvat.

Ja eronneiden mielestä lapsilla on kaikki hyvin.

Eihän vanhemman valinta voi olla väärin, eihän?

Vuoroviikkoasumista sisältäpäin eläneenä oma näkemykseni on, että lapsi jää siinä "irralliseksi". Puolison kanssa eletään koko ajan yhdessä ja lapsi ilmaantuu aina viikon välein meidän kotiin, jossa hänellä on oma huone, omat vaatteet ja tavarat, mutta silti hän on "irrallinen" eikä elämä hänen kanssa ole jotenkin aitoa ja normaalia. Ei pääse syntymään sellainen normaali perhe-elämä, joka varmasti olisi ydinperheessä. Mun mielestä tässä on paljon teeskentelyä ja aika-ajoin näin aikuisena se väsyttää. Mietin onko sama irrallisuus siellä toisessakin kodissa ja miten lapsen psyyke tällaisessa tilanteessa kehittyy.

Oman pitkällisen kokemuksen perusteella lapselle olisi ehdottomasti parasta yksi koti ja joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla.

Jahas. Ite voin sanoa kokemuksesta, että 2 viikkoa-2 viikkoa on ihan hyvä systeemi vuorotella.

Kyllä minä osaan nauttia siitä lapsettomasta ajasta.

Aluksi se oli rankkaa, mutta siihen tottuu. Ja ihan kiva saada omaa aikaa omille jutuille. Eikä välit ole kärsineet lapsiin sen vuoksi , eikä sossut kolkuta ovella.

Näin on menty 12v ja jatketaan vielä hetki. 

Ja en koe , että olisin jäänyt mitenkään paitsi lasten elämästä vaikka en olekkaan 24/7 samassa paikassa.

Mutta kaikki ollaan erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat suurimman osan eroista valitsevat, vaikkei perheessä mitään suurta katastrofia olisikaan. Halutaan vaan jotain muuta. Kyllästytään. Perheeseen ei enää osata sitoutua.

Vanhemmat valitsee eron, lapset sopeutuvat.

Ja eronneiden mielestä lapsilla on kaikki hyvin.

Eihän vanhemman valinta voi olla väärin, eihän?

Niin. Kun ketään ei voi pakottaa elämään avioliitossa, avoliitossa eikä parisuhteessa. Oli eron syy mikä hyvänsä niin se on ihan oikea syy.

Ero voi tulla ihan jokaisen kohdalle, oli se sitten yhteinen tai erillinen päätös.

Vierailija kirjoitti:

Koti on ainakin itselleni se yksi ainoa "turvapesä"maailmassa, kokeeko lapsi ne kaksi vaihtuvaa kotia mahdollisine uusine vaihtuvine ihmisineen (uudet puolisot ja heidän lapsensa) samoin? Joutuuko lapsi ottamaan perheeseensä suuren määrän uusia vaihtuvia ihmisiä, joita ei tietenkään saa valita(toisin kuin vanhemmat uudet puolisot valitsevat)? Teini-ikäinen viimeistään haluaa olla lähellä omia kavereitaan eikä vaihtaa huonettaan vanhempien systeemien mukaan.

Mitä vaihtuvia ihmisiä? Siitä voin olla samaa mieltä, että jos jommalla kummalla vanhemmista jatkuvasti vaihtuu kumppanit, nämä kannattaa pitää erossa lapsista. Mutta jos vanhemmalla on pysyvä kumppani ja ehkä lapsikin tämän kanssa, eihän siinä mitään vaihtuvia ihmisiä ole. Ja tosiaan monella ei edes näitäkään ole - aika moni eronnut kuitenkin asuu yksin pitkään, eikä uuden suhteenkaan kanssa muuteta normaalisti ihan heti yhteen, jos lapsia on kuvioissa. Mitä koteihin tulee, niin eiköhän lapsi koe ne kaksi kotia yhtä lailla turvapesänään - molemmissa on rakas vanhempi, jonka kanssa eletään normaalia arkea.

Jos teini-ikäinen ei halua enää vuoroasumista, sitten sen voi muuttaa. Teini-ikäinenhän voi muutenkin päättää kumman vanhemman luona haluaa asua, joten eiköhän hän voi sitten päättää vuoroviikoistakin itse. Osa teineistäkin silti haluaa vielä jatkaa vuoroasumista - tuskin se huoneen vaihtelu niin hauskaa aina onkaan, mutta varmaan tykkää molemmista vanhemmista ja haluaa olla molemmissa kodeissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä ratkaisua ei varmasti ole ja toisaalta eri ihmisille sopii erilaiset toimintatavat. En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla (olisin toki esittänyt pärjääväni). Toisaalta en pidä tai olisi edes lapsena pitänyt kohtuullisena, että vanhempien elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla. Myöskään päinvastainen asetelma ei kuitenkaan ole ok ja valitettavasti osassa perheistä ei lapsia kuunnella tai korkeintaan pistettään valitsemaan kahdesta alunperinkin huonosta vaihtoehdosta toinen.

Joillakin täällä ollut malli kahdesta hyvin lähekkäin olleesta kodista, joihin voisi myös mennä kuin kotiinsa silloin kun haluaa, olisi luultavasti toiminut minulla. Vanhemmat olisivat voineet jakaa "vastuualueet" omien aikataulujensa puitteissa ja niiden mukaan olisin pyörinyt molempien elämässä ja kodeissa päivittäin. Esim. kouluasiat puoliksi eri päivien mukaan, harrastukseen 1 kuskaa isä, harrastukseen 2 äiti, perjantai-iltana tehdään pizzaa ja katsotaan elokuva äidin kanssa ja sunnuntaina on lautapelejä isän kanssa jne. Tämä toki olisi vaatinut lyhyen välimatkan lisäksi erinomaista kommunikaatiota, kiinnostusta, vastuunkantoa ja hyvää käytöstä jokaiselta osapuolelta. Eli ei toimisi kaikilla.

Aikuisilla on myös aikuisten velvollisuudet ja vanhemmat eivät jatkuvasti voi olla päivystämässä, jos lapsi sattuukin valitsemaan hänen luokseen tulemisen juuri sinä päivänä. Ydinperheessäkin lapsilogistiikan sumpliminen vaatii ihan päivittäistä kommunikaatiota ja kaksi kotia tuo siihen vielä niin paljon lisämuuttujia, että joku rakenne ja ennustettavuus on hyvä olla olemassa. 

Lapsen mielessä olisi tietenkin varmaan ihan kiva saada juoksennella täysin vapaasti kotien välillä, mutta vanhemman näkökulmasta kuulostaa aika hankalalta. 

En usko, että kukaan tässä keskustelussa kiistää viikko-viikko systeemin olevan _vanhemmille_ helppo.

En aivan ymmärrä miksi olisi ongelma, että lapsi voisi mennä molempiin koteihinsa kuin kotiinsa ja miten se merkittävästi eroaa ns. tavalliseen ydinperhekotiin menemisestä ja sieltä mm. kavereille, harrastuksiin jne. lähtemisestä (joista vanhempien kuitenkin on hyvä olla tietoinen jokatapauksessa).

Ei millään pahalla, mutta huomaa, että sinulla ei ole kokemusta vanhemmuudesta.

Itse asiassa on.

"En ole eroperheen lapsi ja lisäksi olen vela, mutta on sanottava, että en olisi lapsena todennäköisesti pärjännyt viikko-viikko mallilla."

Noin kirjoitit äsken, mutta ehkä vela tarkoittaan porvoon murteella jotain muuta kuin muualla.

No en kyllä kirjoittanut. Tiedätkö miten tämä palsta toimii?

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumista sisältäpäin eläneenä oma näkemykseni on, että lapsi jää siinä "irralliseksi". Puolison kanssa eletään koko ajan yhdessä ja lapsi ilmaantuu aina viikon välein meidän kotiin, jossa hänellä on oma huone, omat vaatteet ja tavarat, mutta silti hän on "irrallinen" eikä elämä hänen kanssa ole jotenkin aitoa ja normaalia. Ei pääse syntymään sellainen normaali perhe-elämä, joka varmasti olisi ydinperheessä. Mun mielestä tässä on paljon teeskentelyä ja aika-ajoin näin aikuisena se väsyttää. Mietin onko sama irrallisuus siellä toisessakin kodissa ja miten lapsen psyyke tällaisessa tilanteessa kehittyy.

Oman pitkällisen kokemuksen perusteella lapselle olisi ehdottomasti parasta yksi koti ja joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla.

Puolison lapsesta ilmeisesti kysymys koska kukaanhan (normaali ihminen) ei ajattele noin omasta lapsestaan. Vuoroviikkovanhemmissa on aika paljon myös meitä joilla ei ole sitä uutta puolisoa. Eikä tule. Sinun viestisi vain vahvistaa sitä tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Koti on ainakin itselleni se yksi ainoa "turvapesä"maailmassa, kokeeko lapsi ne kaksi vaihtuvaa kotia mahdollisine uusine vaihtuvine ihmisineen (uudet puolisot ja heidän lapsensa) samoin? Joutuuko lapsi ottamaan perheeseensä suuren määrän uusia vaihtuvia ihmisiä, joita ei tietenkään saa valita(toisin kuin vanhemmat uudet puolisot valitsevat)? Teini-ikäinen viimeistään haluaa olla lähellä omia kavereitaan eikä vaihtaa huonettaan vanhempien systeemien mukaan.

Siis mikä oletus tämä on että vuoroasumiseen kuuluu jotain muita ihmisiä? Kun erot ei tarkoita sitä että molemmilla vanhemmilla on heti uudet kumppanit, kumppanin lapset ja vielä ankkurilapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koti on ainakin itselleni se yksi ainoa "turvapesä"maailmassa, kokeeko lapsi ne kaksi vaihtuvaa kotia mahdollisine uusine vaihtuvine ihmisineen (uudet puolisot ja heidän lapsensa) samoin? Joutuuko lapsi ottamaan perheeseensä suuren määrän uusia vaihtuvia ihmisiä, joita ei tietenkään saa valita(toisin kuin vanhemmat uudet puolisot valitsevat)? Teini-ikäinen viimeistään haluaa olla lähellä omia kavereitaan eikä vaihtaa huonettaan vanhempien systeemien mukaan.

Siis mikä oletus tämä on että vuoroasumiseen kuuluu jotain muita ihmisiä? Kun erot ei tarkoita sitä että molemmilla vanhemmilla on heti uudet kumppanit, kumppanin lapset ja vielä ankkurilapset.

Niinpä. Ja vaikka olisikin uusi kumppani, eivät kaikki halua muuttaa yhteen - joko vielä tai koskaan. Onhan täällä palstallakin moni kirjoittanut, että haluaa asua erillään, tai että yhteenmuutto mahdollinen ehkä vasta kun lapset ovat isoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kiukkuisen teinin vanhempana olisi ihanaa aina joka toinen viikko olla yksin.

Eli vanhemman itsekkyyttä. Mis ois lapsen etu?

On se varmaan lapsenkin etu, että vanhemmat saa välillä huilata? Jaksaa sitten olla vuorollaan parempi vanhempi. 

Nimenomaan, olen aika varma että esim se ettei lapsen tarvitse kuulla riitelyä tai elää tunnekylmässä ympäristössä on parempi lapselle kuin asua väkisin keskellä riitelyä.

Ihmettelen tosissani niitä, joiden on PAKKO riidellä kotonaan. Miksi ette voi keskustella asioista niin kuin normaalit, täysjärkiset aikuiset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koti on ainakin itselleni se yksi ainoa "turvapesä"maailmassa, kokeeko lapsi ne kaksi vaihtuvaa kotia mahdollisine uusine vaihtuvine ihmisineen (uudet puolisot ja heidän lapsensa) samoin? Joutuuko lapsi ottamaan perheeseensä suuren määrän uusia vaihtuvia ihmisiä, joita ei tietenkään saa valita(toisin kuin vanhemmat uudet puolisot valitsevat)? Teini-ikäinen viimeistään haluaa olla lähellä omia kavereitaan eikä vaihtaa huonettaan vanhempien systeemien mukaan.

Siis mikä oletus tämä on että vuoroasumiseen kuuluu jotain muita ihmisiä? Kun erot ei tarkoita sitä että molemmilla vanhemmilla on heti uudet kumppanit, kumppanin lapset ja vielä ankkurilapset.

Niinpä. Ja vaikka olisikin uusi kumppani, eivät kaikki halua muuttaa yhteen - joko vielä tai koskaan. Onhan täällä palstallakin moni kirjoittanut, että haluaa asua erillään, tai että yhteenmuutto mahdollinen ehkä vasta kun lapset ovat isoja.

Tapasin nykyisen kumppanini kolme vuotta eron jälkeen. Yhteen muutettiin viime vuonna. Minulla yksi lapsi joka asunut erosta asti vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Kumppanilla ei ole lapsia eikä yhteistä lasta edes suunnitella.

Mulla sellainen työ ettei työaikoja pysty aina ennakoimaan joten vuoroasuminen aiheuttaa vähiten mitään säätöä mihinkään.

Palstalta olen toki lukenut että työn voi aina vaihtaa leppoisaan päivätyöhön lyhennetyllä työajalla mutta oikeassa elämässä ei tuollaista vaihtoehtoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Eipä minulla ja lapsilla ollut muutakaan vaihtoehtoa, kun meille selvisi että ex-miehellä oli ollut jo VUODEN ajan toinen perhe minkä kanssa vietti päivittäin aikaa. Katsos kun piti käydä salilla, yksin kaupassa ja yksin piti mennä mökillekin.

En tilannut avioeroa enkä vuoroviikkoilua, eikä tilanneet lapsetkaan.

No mutta jos exäsi oli jatkanut tuota jo vuoden, niin eiköhän hän olisi ollut valmis edelleenkin pitämään kahta perhettä? Yrititkö itse vielä jatkaa liittoasi, vai haitko sinä eroa?

Eikös tästä tullut laki. Varmaan sen takia ettei lapsi voi koko ajan häiriköidä naapurin perhettä, kun yksinhuoltaja ei jaksa koko ajan vahtia ja hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Nimenomaan. Lapsethan tuossa kotinsa menettävät ja ovat kodinpuolikkaissa siirtolaisina. Vanhemmilla sen sijaan kiinteä tukikohta. Ei se ihan lapsen edun ja pysyvyyden mukaan ole mietitty. Olisiko se eroaminenkin vähän korkeamman kynnyksen takana (joojoo on niitä oikeitakin syitä erota, tiedätte kyllä mitä tarkoitan), kun miettii miten raskasta olisi pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa viikon välein. Ei se niille lapsille yhtään sen helpompaa ole. Lapset menettävät joka tapauksessa 50% kummastakin vanhemmastaan, pitääkö kodinkin vielä jakautua puoliksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että on vaikea ymmärtää asioita joista ei tiedä hittojakaan. 

Aika moni meistä on eroperheen lapsi itsekin, joten juurikin on sitä näkemystä sen eniten kärsivän näkökulmasta.