En vain tajua vuoroviikkoja. Ihan käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

- mennään naimisiin vaikka ei tunneta puolisoa kunnolla

- tehdään lapsia vaikka ei tiedä mitä elämältä halutaan

- lapsiperhearki ei vastaa haaveita

- erotaan

- lapset kärsivät

- vanhemmat eivät opi mitään

Näin se valitettavan usein menee. Terv. kirkon perhetyöntekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Nimenomaan. Lapsethan tuossa kotinsa menettävät ja ovat kodinpuolikkaissa siirtolaisina. Vanhemmilla sen sijaan kiinteä tukikohta. Ei se ihan lapsen edun ja pysyvyyden mukaan ole mietitty. Olisiko se eroaminenkin vähän korkeamman kynnyksen takana (joojoo on niitä oikeitakin syitä erota, tiedätte kyllä mitä tarkoitan), kun miettii miten raskasta olisi pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa viikon välein. Ei se niille lapsille yhtään sen helpompaa ole. Lapset menettävät joka tapauksessa 50% kummastakin vanhemmastaan, pitääkö kodinkin vielä jakautua puoliksi. 

Ei sekään ole oikein, että lapsi häiriköi koko ajan naapurin perhettä ja toinen vanhempi hoitaa vain joka toinen viikonloppu. Meillä on 2 tuollaista lasta ollut naapurissa. Muutto ei auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin vuoro kuukaudet, mutta en vuoroviikkoja. Miksi lapsi joutuu viikon välein matkustamaan paikasta toiseen?

Ei meillä ainakaan mihinkään matkusteta. Me vanhemmat asutaan kävelyetäisyydellä koulusta. Ainahan se ensimmäisenä aamuna kitinää herättää, kun täältä minun kotoa joutuu kävelemään kouluun 1,8 km. Isänsä luota vain puoli kilometriä. Toisaalta tässä on hyötynä oma piha, mitä kouluikäiset ainakin keväästä syksyyn osaa arvostaa, kun on trampoliinia ja voi rakentaa majaa pihalle, joskus ollaan nukuttu teltassa kesällä.

En usko, että lapset osaisi valita, kumman luona olisivat koko ajan, jos olisi pakko tehdä muutos. Minulle on aina ollut selvää, etten halua estää lasten ja isän yhteydenpitoa. Ihan hyvin saattavat piipahtaa toisessa kodissa kesken viikon. Aku Ankka-päivänä ainakin hakevat koulumatkan varrella sieltä lehden mukaansa. Toisaalta varsinkin nuorempi soittelee minulle isä-viikolla, jos on vaikka koe mennyt hyvin tai on muuta tärkeää kerrottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras ratkaisu erotilanteessa.  Lapsilla on yksi koti, yksi osoite.   Lapset tapaavat toista vanhempaa viikonloppuisin ja lomilla.  Tämä lapsille paras ratkaisu.

Paras ratkaisu lapselle on, että ei luoda mitään erotilanteita. Pidetään se ydinperhe kasassa ja ollaan onnellisia, vaikka hampaat irvessä.

No, käytännössä silloin ei olle onnellisia, jos oikeasti ollaan onnettomia. Mikäli tarkoitit, että pitää teeskennellä onnellista, niin kirjoita se sitten selkeästi.

Nyt oli puhe lapsen parhaasta, ei siinä tarvitse vanhempien olla onnellisia.

Paitsi että onnelliset vanhemmat on parasta lapselle.

Omissa uusissa parisuhteissaan parisuhteen teinivaihetta elävät vanhemmat eivät ole parasta lapselle. Lapsi tunteen itsensä ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Etenkin siinä vaiheessa vauva ilmestyy taloon.

Miten tämä vuoroviikkoihin liittyy? Ihan yhtä laillahan ne uudet kumppanit ja vauvat voivat tulla kuvioon mukaan,vaikka ei vuoroviikkoja olisikaan.

Ei se vuoroviikkoihin liitykään, vaan tuohon typerään yleistykseen, että vanhempien onnellisuus olisi automaattisesti parasta lapselle. Minä olen onnellisimmillani, kun voin pössytellä parina kolmena päivänä viikossa. Ymmärrän kuitenkin ettei se oli parasta lapsilleni, siispä olen lapseton.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Nimenomaan. Lapsethan tuossa kotinsa menettävät ja ovat kodinpuolikkaissa siirtolaisina. Vanhemmilla sen sijaan kiinteä tukikohta. Ei se ihan lapsen edun ja pysyvyyden mukaan ole mietitty. Olisiko se eroaminenkin vähän korkeamman kynnyksen takana (joojoo on niitä oikeitakin syitä erota, tiedätte kyllä mitä tarkoitan), kun miettii miten raskasta olisi pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa viikon välein. Ei se niille lapsille yhtään sen helpompaa ole. Lapset menettävät joka tapauksessa 50% kummastakin vanhemmastaan, pitääkö kodinkin vielä jakautua puoliksi. 

Ei sekään ole oikein, että lapsi häiriköi koko ajan naapurin perhettä ja toinen vanhempi hoitaa vain joka toinen viikonloppu. Meillä on 2 tuollaista lasta ollut naapurissa. Muutto ei auttanut.

Osa päästää jopa alle kouluikäisiä pihalle yksin joten on hyvä, että nuo lapset ovat joka toinen viikko muualla eikä soittelemassa koko ajan naapurin ovikelloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Nimenomaan. Lapsethan tuossa kotinsa menettävät ja ovat kodinpuolikkaissa siirtolaisina. Vanhemmilla sen sijaan kiinteä tukikohta. Ei se ihan lapsen edun ja pysyvyyden mukaan ole mietitty. Olisiko se eroaminenkin vähän korkeamman kynnyksen takana (joojoo on niitä oikeitakin syitä erota, tiedätte kyllä mitä tarkoitan), kun miettii miten raskasta olisi pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa viikon välein. Ei se niille lapsille yhtään sen helpompaa ole. Lapset menettävät joka tapauksessa 50% kummastakin vanhemmastaan, pitääkö kodinkin vielä jakautua puoliksi. 

Niin olisiko ne sitten rikkaita kroisoksia, joilla on yhteinen koti ja molemmilla vanhemmilla omat kodit erikseen? Yleensä siinä iässä kun on alaikäiset lapset ei vielä pankkitili pullistele.

Älkää tehkö lapsia. Se on lasten kannalta parasta, kun ette osaa niitä ydinperheenä kasvattaa.

Nykyaikaiset ovat tosi itsekkäitä.

Meillä naapurin yh päästi 4 - vuotiaan yksin pihalle ja hänen lapsensa rikkoi kepillä hakkaamalla kerrostalon alaikkunan. Kyseinen äiti tuli selittämään, että hänelle tuli kuule lasku rikkoutuneesta ikkunasta.

Ihanko totta, tuliko lasku rikkoutuneesta ikkunasta, kun et vahtinut lastasi, ohhoh

Tunnen yhden eronneen parin, joka osti yhdessä paritalon. Toisella puolella asuu äiti ja toisella puolella isä uuden vaimonsa kanssa. Kai se voi sopia, jos tulevat hyvin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumista sisältäpäin eläneenä oma näkemykseni on, että lapsi jää siinä "irralliseksi". Puolison kanssa eletään koko ajan yhdessä ja lapsi ilmaantuu aina viikon välein meidän kotiin, jossa hänellä on oma huone, omat vaatteet ja tavarat, mutta silti hän on "irrallinen" eikä elämä hänen kanssa ole jotenkin aitoa ja normaalia. Ei pääse syntymään sellainen normaali perhe-elämä, joka varmasti olisi ydinperheessä. Mun mielestä tässä on paljon teeskentelyä ja aika-ajoin näin aikuisena se väsyttää. Mietin onko sama irrallisuus siellä toisessakin kodissa ja miten lapsen psyyke tällaisessa tilanteessa kehittyy.

Oman pitkällisen kokemuksen perusteella lapselle olisi ehdottomasti parasta yksi koti ja joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla.

Puolison lapsesta ilmeisesti kysymys koska kukaanhan (normaali ihminen) ei ajattele noin omasta lapsestaan. Vuoroviikkovanhemmissa on aika paljon myös meitä joilla ei ole sitä uutta puolisoa. Eikä tule. Sinun viestisi vain vahvistaa sitä tunnetta.

Minä ymmärrän ensimmäistä kirjoittajaa. Meidän lapset olivat vuoroviikkoilijoita viitisen vuotta. Sitten he siirtyivät kokonaan minun luokseni, ja kyllä siinä huomasi muutoksen ihmissuhteessamme. Tajusin konkreettisesti, kuinka viikon tauko oli tehnyt lapsesta jotenkin irrallisen. Vaikka näin heitä nopeasti arkisinkin, koska asuin lähellä koulua.

Toinen oppimani asia on se, että ilmeisesti ihmisellä voi olla vain yksi koti.

Molemmat lapseni myös sanoivat aikuisina, että isän koti ei koskaan tuntunut heistä kodilta. Koti oli aina nuo vuoroviikkovuosinakin vain minun luonani. Minä olin kuitenkin se, joka ennen eroa hoiti ja oli kotiäiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erovanhemmat voisivat itse muuttaa viikon välein lasten luo ja pois lasten luota. Lapset asuisivat koko ajan samassa kodissa, vain vanhemmat vaihtuisivat.

Nimenomaan. Lapsethan tuossa kotinsa menettävät ja ovat kodinpuolikkaissa siirtolaisina. Vanhemmilla sen sijaan kiinteä tukikohta. Ei se ihan lapsen edun ja pysyvyyden mukaan ole mietitty. Olisiko se eroaminenkin vähän korkeamman kynnyksen takana (joojoo on niitä oikeitakin syitä erota, tiedätte kyllä mitä tarkoitan), kun miettii miten raskasta olisi pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa viikon välein. Ei se niille lapsille yhtään sen helpompaa ole. Lapset menettävät joka tapauksessa 50% kummastakin vanhemmastaan, pitääkö kodinkin vielä jakautua puoliksi. 

Niin olisiko ne sitten rikkaita kroisoksia, joilla on yhteinen koti ja molemmilla vanhemmilla omat kodit erikseen? Yleensä siinä iässä kun on alaikäiset lapset ei vielä pankkitili pullistele.

Tää on ihan totta. Mutta olisi silti oikein tunnustaa, että taloudelliset seikat nyt vaan yksinkertaisesti menee lapsen edun edelle. Harmi juttu, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumista sisältäpäin eläneenä oma näkemykseni on, että lapsi jää siinä "irralliseksi". Puolison kanssa eletään koko ajan yhdessä ja lapsi ilmaantuu aina viikon välein meidän kotiin, jossa hänellä on oma huone, omat vaatteet ja tavarat, mutta silti hän on "irrallinen" eikä elämä hänen kanssa ole jotenkin aitoa ja normaalia. Ei pääse syntymään sellainen normaali perhe-elämä, joka varmasti olisi ydinperheessä. Mun mielestä tässä on paljon teeskentelyä ja aika-ajoin näin aikuisena se väsyttää. Mietin onko sama irrallisuus siellä toisessakin kodissa ja miten lapsen psyyke tällaisessa tilanteessa kehittyy.

Oman pitkällisen kokemuksen perusteella lapselle olisi ehdottomasti parasta yksi koti ja joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla.

Puolison lapsesta ilmeisesti kysymys koska kukaanhan (normaali ihminen) ei ajattele noin omasta lapsestaan. Vuoroviikkovanhemmissa on aika paljon myös meitä joilla ei ole sitä uutta puolisoa. Eikä tule. Sinun viestisi vain vahvistaa sitä tunnetta.

Minä ymmärrän ensimmäistä kirjoittajaa. Meidän lapset olivat vuoroviikkoilijoita viitisen vuotta. Sitten he siirtyivät kokonaan minun luokseni, ja kyllä siinä huomasi muutoksen ihmissuhteessamme. Tajusin konkreettisesti, kuinka viikon tauko oli tehnyt lapsesta jotenkin irrallisen. Vaikka näin heitä nopeasti arkisinkin, koska asuin lähellä koulua.

Toinen oppimani asia on se, että ilmeisesti ihmisellä voi olla vain yksi koti.

Molemmat lapseni myös sanoivat aikuisina, että isän koti ei koskaan tuntunut heistä kodilta. Koti oli aina nuo vuoroviikkovuosinakin vain minun luonani. Minä olin kuitenkin se, joka ennen eroa hoiti ja oli kotiäiti.

Kuvitelkaa tilanne ilman lapsia. Siis omaa elämäänne. Jos teillä olisi kaksi asuinpaikkaa minkä välillä vaihtaisitte viikon välein vaikkapa 10-15 vuoden ajan, niin olisitteko aidosti sitä mieltä että molemmat on teidän koti? Haluttaisiko ollenkaan tehdä vain toisesta se pysyvämpi koti? Ei yhtään väsyttäisi ja harmittaisi, että just kun on päässyt tottumaan siihen edelliseen paikkaan niin pitääkin taas vaihtaa.

Tai vaikka itse lapsena ollessanne, jos olisitte koko ydinperheen voimin vaihtaneet paikkaa aina viikon välein 15 vuoden ajan. Kuinka raskas ajatuskin! Saati sitten lapsella, joka kerta luopumaan toisesta vanhemmastaan kaiken lisäksi samalla.

Me elimme eromme jälkeen ensimmäisen vuoden niin että lapset olivat pysyvästi yhdessä paikassa ja me vanhemmat vaihdoimme kotia. Meillä oli lisäksi yksi yhteinen vuokra-asunto jossa myös vuorottelimme. Rahat eivät riittäneet kolmeen asuntoon. Järjestelyssä on toki hyvätkin puolensa lasten kannalta mutta itse olen kokemukseni jälkeen sitä mieltä että harvalle se sopii. Kyllä se muuttaa lasten ja vanhempien välistä dynamiikkaa. Lapsille tulee helposti hieman kiero käsitys siitä kenen vastuulla mikäkin on. Aikuisten kannalta taas siinä ei oikein hyviä puolia ole, huonoja sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasumista sisältäpäin eläneenä oma näkemykseni on, että lapsi jää siinä "irralliseksi". Puolison kanssa eletään koko ajan yhdessä ja lapsi ilmaantuu aina viikon välein meidän kotiin, jossa hänellä on oma huone, omat vaatteet ja tavarat, mutta silti hän on "irrallinen" eikä elämä hänen kanssa ole jotenkin aitoa ja normaalia. Ei pääse syntymään sellainen normaali perhe-elämä, joka varmasti olisi ydinperheessä. Mun mielestä tässä on paljon teeskentelyä ja aika-ajoin näin aikuisena se väsyttää. Mietin onko sama irrallisuus siellä toisessakin kodissa ja miten lapsen psyyke tällaisessa tilanteessa kehittyy.

Oman pitkällisen kokemuksen perusteella lapselle olisi ehdottomasti parasta yksi koti ja joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla.

Puolison lapsesta ilmeisesti kysymys koska kukaanhan (normaali ihminen) ei ajattele noin omasta lapsestaan. Vuoroviikkovanhemmissa on aika paljon myös meitä joilla ei ole sitä uutta puolisoa. Eikä tule. Sinun viestisi vain vahvistaa sitä tunnetta.

Minä ymmärrän ensimmäistä kirjoittajaa. Meidän lapset olivat vuoroviikkoilijoita viitisen vuotta. Sitten he siirtyivät kokonaan minun luokseni, ja kyllä siinä huomasi muutoksen ihmissuhteessamme. Tajusin konkreettisesti, kuinka viikon tauko oli tehnyt lapsesta jotenkin irrallisen. Vaikka näin heitä nopeasti arkisinkin, koska asuin lähellä koulua.

Toinen oppimani asia on se, että ilmeisesti ihmisellä voi olla vain yksi koti.

Molemmat lapseni myös sanoivat aikuisina, että isän koti ei koskaan tuntunut heistä kodilta. Koti oli aina nuo vuoroviikkovuosinakin vain minun luonani. Minä olin kuitenkin se, joka ennen eroa hoiti ja oli kotiäiti.

Kuvitelkaa tilanne ilman lapsia. Siis omaa elämäänne. Jos teillä olisi kaksi asuinpaikkaa minkä välillä vaihtaisitte viikon välein vaikkapa 10-15 vuoden ajan, niin olisitteko aidosti sitä mieltä että molemmat on teidän koti? Haluttaisiko ollenkaan tehdä vain toisesta se pysyvämpi koti? Ei yhtään väsyttäisi ja harmittaisi, että just kun on päässyt tottumaan siihen edelliseen paikkaan niin pitääkin taas vaihtaa.

Tai vaikka itse lapsena ollessanne, jos olisitte koko ydinperheen voimin vaihtaneet paikkaa aina viikon välein 15 vuoden ajan. Kuinka raskas ajatuskin! Saati sitten lapsella, joka kerta luopumaan toisesta vanhemmastaan kaiken lisäksi samalla.

Hmmm. Minä muutin miesystävän luokse aina silloin, kun lapset olivat isällään. En tosin tehnyt sitä kuin pari vuotta, mutta sikti, en kokenut sitä raskaaksi. Minulle oli sama, mihin suuntaan lähden työpäivän jälkeen, kun minulla oli kaikki tavarat myös miehen luona.

Sen sijaan en tykkää yhtään siitä, kun lähden viikonlopuksi mökille. Vaikka se on minun oma mökkini. Koska se on aina urakka, johon pitää pakata, miettiä ja ostaa ruoat. Sen koen raskaana.

Tältä pohjalta itse kokisin viikonloppuvaihdot raskaampina.

Lasten kannalta olisi varmaan parasta, että eron jälkeen lapset jäisivät asumaan tuttuun kotiin ja vanhemmat olisivat vuoronperään kotona lasten kanssa. Taloudellisesti vaan menis hankalaksi. Pitäisi vuokrata yksiö jostain halvalta asuinalueelta.

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta olisi varmaan parasta, että eron jälkeen lapset jäisivät asumaan tuttuun kotiin ja vanhemmat olisivat vuoronperään kotona lasten kanssa. Taloudellisesti vaan menis hankalaksi. Pitäisi vuokrata yksiö jostain halvalta asuinalueelta.

Tosi kiva viettääjoka toinen viikko siivoten eksän sotkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kiukkuisen teinin vanhempana olisi ihanaa aina joka toinen viikko olla yksin.

Eli vanhemman itsekkyyttä. Mis ois lapsen etu?

lapsen etu olisi, ettei tehtäisi lapsia sellaisen puolison kanssa, jonka kanssa ei kykene elämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kiukkuisen teinin vanhempana olisi ihanaa aina joka toinen viikko olla yksin.

Eli vanhemman itsekkyyttä. Mis ois lapsen etu?

lapsen etu olisi, ettei tehtäisi lapsia sellaisen puolison kanssa, jonka kanssa ei kykene elämään

Minkäs neuvon sinä annat meille, jotka on vaihdettu lennosta toiseen? Puolison kanssa kyllä kykeni elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös ihemetellyt tätä aina. Lapsi matkustaa koko ajan, mikä lapsuus tuo on. Ja miten voi olla kaikki tarvittava aina oikeassa paikassa, ei varmasti ole, lapset kärsivät väkisin. Entä kaverisuhteet, miten vaikuttaa niihin. Ihan hirveä systeemi. Näillä lapsilla on tunnetusti harvemmin lomaa, koska vanhemmat pitävät vapaansa aina silloin kun lapsi on toisella vanhemmalla. Lomamatkat tehdään ydinperheenä uuden lapsen perheen kanssa silloin kun tämä irtolaislapsi on toisella vanhemmalla. Ihan hirveää noiden lasten kannalta. Lapsi tulee tähän uuteen ydinperheeseen vähän ulkopuolisena, niin että siellä on näitä uusia lapsia, jotka ovat koko ajan siellä, ovat ikäänkuin sitä varsinaista perhettä ja sitten tämä reissaava lapsi tulee siihen vähän niin kuin päälle liimattuna. Ihan varmasti he tuntevat irrallisuutta ja ulkopuolisuutta suhteessa näihin perheessä kiinteästi asuviin uusiin sisaruksiinsa nähden.

No, nyt rupesi kiinnostamaan: kuinka paljon sinun lapsillasi on lomaa? Ja siten, että siinä on tuttu aikuinen läsnä?

Katos kun me nykyiset kaksi uusperhettä eli 4 aikuista: isä, äitipuoli, äiti, isäpuoli olemme sopineet jo vuosia, että miten lomat pidetään: jokaisella on yksin 2 lapsenhoitoviikkoa vuodessa koulujen loma-aikoina. Tähän tulee sitten kaikki muksut, vaikka eivät omia olisikaan. Lisäksi on sitten perheiden lomamatkat yms. joihin pyritään ottamaan kaikki omat mukelot mukaan. Kerran vuodessa on menty 4 perhettä yhdessä samaan paikkaan, jotta kaikilla lapsilla olisi molemmat omat vanhemmat mukana.

Voi juma mikä hvetti olis vuosittain lomailla (!) niin, että ois nyksien eksät ja eksien nyksät ja niiden exät ja nyksät ja sata anoppia ja appiukkoo. Ai kamala!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että mitä enemmän me vanhemmat tiedetään, että lapsia tulee suojella pettymyksiltä ja pahalta mieleltä ja kaikenlaiselta aineelliselta puutteelta niin samaan aikaan on aina enemmän nuorten mielenterveys/jaksamis ym ongelmia.

Tämä kuulostaa monesta vanhemmasta mahdottomalta hyväksyä, mutta fakta on, että lasta on joskus kohdattava joku mieltä haastava tilanne, että hänelle kasvaa psyykkinen resilienssi. Koetaan, että se ettei pääse haluamaansa kaveriporukkaan on kiusaamista ja vaaditaan koulua korjaamaan tilanne. Koetaan, että lapsen tulisi saada päättää asumisesta toisen vanhemman luona koska siellä on tietokone ja oma huone. Koetaan, että vanhempien tulee pysyä väkisin saman katon alla, koska muuten lapsi kärsii. Kilpaillaan materialla ja sillä kuka saa paistatella lapsen menestyksessä, koska näin kuuluu rakentaa onnellisia ja elämässään pärjääviä lapsia. Ja sitten ei kuitenkaan onnistuta siinä.  Oisko syytä muuttaa taktiikkaa?

Et selvästikään ymmärrä mistä puhut, kun rinnastat materialla kilpailemisen vanhempien yhdessä pysymiseen. Parasta on, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, ja että vanhemmat ovat lapsen luottamuksen arvoisia. Eroamalla tämä luottamus petetään pahemman kerran, ja sen jälkeen lapsilla voi olla myöhemminkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

Ne lapset, jotka ovat kasvaneet turvallisessa ja välittävässä perheessä, ovat aikuisina rohkeimpia ja resilienteimpiä. Näin se vaan menee.

Niin. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kahden kodin lapsi (10-17v) kokee arkensa vähemmän raskaaksi kuin yhden kodin lapsi

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kaksi-kotia-110-000-la…

Suurin osa kahden kodin lapsista on kuitenkin 3-12 -vuotiaita. Heistä tämä tutkimus tavoittaa siis vain pienen osan. Ei ole reilua lapsia kohtaan, että tutkitaan vain yli 10-vuotiaita ja yleistetään tulos kaikkiin kahden kodin lapsiin. Tietenkin se on kaikkein rankinta juuri noille pienille, joita ei ole tutkittu tässä ollenkaan.