En enää ruoki lapsen kavereita
Nyt meni hermo. On todella rasittavaa kun nykyajan lapset ihan ronskisti tulevat kerjäämään ruokaa tai menevät jopa jääkaapille. Tai jos teen ruokaa ja lapseni kaveri pyytää myös saada syödä, olen aina antanut, mutta lähes 95% varmuudella ruoka jää syömättä kun se onkin pahaa tai ei ollutkaan nälkä tms. Ja jos lapsen kaveri ei syökään meillä, niin jäävät siihen ruokapöydän viereen norkoilemaan, eivätkä mene esim lapseni huoneeseen odottamaan vaikka pyytäisin. Ei omassa lapsuudessani todellakaan pyydetty ruokaa kylässä, saati menty jääkaapille tai jos sai syödä niin vaikka olisi ollut kuinka pahaa, niin se syötiin ihan vain kun oltiin kylässä! Omalle lapselleni olen aina painottanut että kylässä ei syödä ellei pyydetä ja odotetaan aina kaveria muualla kuin siinä missä isäntäperhe ruokailee.
Toinen on, että lompsitaan kengät jalassa sisällä, mutta onneksi ottavat ne pois kun pyydän.
Sanokaa etten ole ainoa kenellä menee tunteisiin nämä nykyajan lasten käytösmaneerit..
Kommentit (521)
Eniten ihmetyttää miksi ne kaverit ovat teillä ruoka-aikana. Miksi ne eivät mene kotionsa syömään.
Tämän ketjun perusteella ei ole vaikea uskoa, että Suomi todellakin on tutkimustenkin mukaan, Euroopan lapsivihamielisin maa. :/ Vain ja ainoastaan aikuisen näkökulma kuuluu ja näkyy.
Lapsi on, yllättävää kyllä, vielä kehittymässä oleva pieni ihminen. Hän ei ole aikuinen, jonka soisi osaavan käyttäytyä moitteettomasti ja kohteliaasti. Varsinkaan, jos tulee nälkä, jolloin aikuinenkaan ei ole parhaimmillaan. Miten te aikuiset ihmiset kohtelette lapsia? Missä on empatia ja sydämellisyys? En sano, että kylässä oleville lapsille pitäisi aina tarjota ruokaa, vaikka se voisi olla kohteliasta. Voisiko lasten vanhempien kanssa neuvotella asioista, jos lapsen kanssa keskusteleminen (ei välttämättä "komentaminen", "käskeminen", vaan ystävällinen ja tarvittaessa jämäkkä asioiden käsittely) tuntuu hankalalta?
Minun mielestäni on kivaa, kun lasteni kaverit syövät meillä. Ei se ole meiltä pois. Juttelemme pöydässä kaikki yhdessä kuulumisista. Vahvistamme siten suhdettamme niihin ihaniin pieniin ihmisiin, jotka meillä käyvät. Samoin omat lapseni syövät joskus kavereidensa luona. Yleensä kavereiden vanhemmat jopa kysyvät minulta, että sopiiko, että lapseni syövät heillä. En tiedä onko tämä nyt joku paikkakuntakysymys, vai olemmeko vaan tietynlaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä lapsella oli kultainen noutaja leikkipuistossa mukana eikä se ollut kiinni. Melkoinen riski, että voi vaikka purra jotain lasta.
Leikkipuiston kyltissä lukee, että ei saa tuoda koiraa leikkipuistoon.
Kuinka tyhmiä osa vanhemmista on. Jos ottaa koiran ja antaa lapsen ulkoiluttaa sitä niin pitää kertoa lapselle, että koira on pidettävä kytkettynä eikä koiria saa viedä leikkipuistoihin. Kylteissä lukee, että koiraa ei saa tuoda leikkipuistoon.
Yhdellä lapsella oli koira mukana leikkipuistossa hihnassa kiinni ja muut lapset heitteli tuota koiraa kivillä.
Lähdin pois.
Uskomatonta, että annetaan lapsen ulkoiluttaa koiraa eikä neuvota lasta mitenkään.
Ei ole muiden leikkipuistossa olevien vanhempien vastuulla toimia ilmaisena hoitotätinä.
Itse lähden aina oman lapsen kanssa pois.
Itsekin lähtisin pois, mutta olisin kyllä mennyt sanomaan lapselle, että koiraa heitellään kivillä, vie se kotiin ja muutenkin mennyt asiassa väliin.
Joo, ei tarvi toimia hoitotätinä, mutta silti voi puuttua.En puutu. Meillä ei mies osallistu lapsen hoitoon ja omassa on tarpeeksi hoitamista.
Älkää ottako koiraa, jos ette jaksa sitä itse ulkoiluttaa ettekä neuvoa lastanne.
Se koira voi purra jonkun lapsen kasvoihin elinikäiset arvet, kun hermostuu lapsiin.
Vastuuttomia koiran omistajia.
Se on oikeasti ihan jokaisen velvollisuus puuttua väkivaltaan. Tapahtui se sitten ihmiselle tai eläimelle. Väliin ei tarvitse mennä, mutta joko komentaa kauempaa lopettamaan tai soittaa vaikka hätänumeroon. Ei tarvitse muita kasvattaa, mutta se nyt menee liian välinpitämättömäksi, jos kivittämiseen ei puutu.
Kyllä, valitettavasti on perheitä missä lasta yritetään miellyttää ja otetaan jopa alle kouluikäiselle eläin rääkättäväksi. Meillä naapurin yh otti kissan ja kun heidän ovi oli auki näin miten lapsi heitti kissanpennun päin eteisen seinää, äiti oli ilmeisesti olohuoneessa. Noitahan viedään eläinlääkäriinkin, kun jalka on voinut murtua. Hirviö vanhempia riittää.

Tuo lapsi oli 6 - vuotias eli aivan liian pieni hoitamaan mitään eläintä. Kissa karkasi loppujen lopuksi parvekkeen kautta eikä tullut ikinä takaisin.
Kun eläinlääkäriin tuodaan noita eläimiä millä jalka murtunut niin lastensuojeluilmoitus.
Hirviö vanhemmat taas kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä lapsella oli kultainen noutaja leikkipuistossa mukana eikä se ollut kiinni. Melkoinen riski, että voi vaikka purra jotain lasta.
Leikkipuiston kyltissä lukee, että ei saa tuoda koiraa leikkipuistoon.
Kuinka tyhmiä osa vanhemmista on. Jos ottaa koiran ja antaa lapsen ulkoiluttaa sitä niin pitää kertoa lapselle, että koira on pidettävä kytkettynä eikä koiria saa viedä leikkipuistoihin. Kylteissä lukee, että koiraa ei saa tuoda leikkipuistoon.
Yhdellä lapsella oli koira mukana leikkipuistossa hihnassa kiinni ja muut lapset heitteli tuota koiraa kivillä.
Lähdin pois.
Uskomatonta, että annetaan lapsen ulkoiluttaa koiraa eikä neuvota lasta mitenkään.
Ei ole muiden leikkipuistossa olevien vanhempien vastuulla toimia ilmaisena hoitotätinä.
Itse lähden aina oman lapsen kanssa pois.
Itsekin lähtisin pois, mutta olisin kyllä mennyt sanomaan lapselle, että koiraa heitellään kivillä, vie se kotiin ja muutenkin mennyt asiassa väliin.
Joo, ei tarvi toimia hoitotätinä, mutta silti voi puuttua.En puutu. Meillä ei mies osallistu lapsen hoitoon ja omassa on tarpeeksi hoitamista.
Älkää ottako koiraa, jos ette jaksa sitä itse ulkoiluttaa ettekä neuvoa lastanne.
Se koira voi purra jonkun lapsen kasvoihin elinikäiset arvet, kun hermostuu lapsiin.
Vastuuttomia koiran omistajia.
Se on oikeasti ihan jokaisen velvollisuus puuttua väkivaltaan. Tapahtui se sitten ihmiselle tai eläimelle. Väliin ei tarvitse mennä, mutta joko komentaa kauempaa lopettamaan tai soittaa vaikka hätänumeroon. Ei tarvitse muita kasvattaa, mutta se nyt menee liian välinpitämättömäksi, jos kivittämiseen ei puutu.
Kyllä, valitettavasti on perheitä missä lasta yritetään miellyttää ja otetaan jopa alle kouluikäiselle eläin rääkättäväksi. Meillä naapurin yh otti kissan ja kun heidän ovi oli auki näin miten lapsi heitti kissanpennun päin eteisen seinää, äiti oli ilmeisesti olohuoneessa. Noitahan viedään eläinlääkäriinkin, kun jalka on voinut murtua. Hirviö vanhempia riittää.
Kissasta tuli hyökkäilevä siis sekosi täysin kun joutui olemaan 6 - vuotiaan eläinrääkkäyksen kohde.
Noista eläinrääkkääjä perheistä puhutaan työpaikkojen kahvitauolla ja mainitaan äidin nimi. Voidaan jutella näistä hirviö äideistä jopa 30 vuotta tapahtuneen jälkeen.
Jos tulee avioero niin älä yritä miellyttää lasta ja ota eläintä rääkättäväksi.
Nykyään kaikilla on myös älypuhelimet ja pihalla nuo eläinrääkkäykset pystyy viedeoimaan ja viemään viranomaisille eteenpäin.
Lasun paikka kirjoitti:
Mikäli sinulla on ruokaa niin sinun kuuluu ruokkia samalla kaverin lapset. Mikäli et ruoki niin se on heitteillejättö jonka perusteena voidaan tehdä lasu sinua kohtaan. Joten mieti kaksi kertaa jätätkö lapsesi kaverit ruokkimatta seuraavalla kerralla.
No onpa aikoihin eletty😱
Kuka sen lasun tekee?
Itse tiedän tapauksen missä perheeseen oli otettu kissa ja toinen lapsi tiputti kissan tahallaan kerrossängystä ja kissalla murtui jalka. Tyttölapsi vielä.
Miten meillä on noin tyhmiä aikuisia, että otetaan eläin rääkättäväksi.
Lastensuojeluilmoitus paikallaan.
Ja miksei ole vahdittu lasta ja eläintä, jos se eläin on otettu.
Jos päästät 6- vuotiaan pihalle etkä mene itse mukaan niin älä päästä lasta leikkipuistoon, siellä se lyö muita lapsia, heittää hiekkaa toisten päälle ja kiukuttelee. Jatkossa teen heti lastensuojelu ilmoituksen ja äiti selittelee sitten jaksamistaan sosiaalityöntekijälle.
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää miksi ne kaverit ovat teillä ruoka-aikana. Miksi ne eivät mene kotionsa syömään.
Niillä saattaa äidit käydä töissä, mutta lapsi hoitamatta. Omistusasuntolaina menee lapsen edelle. Ilmoitus sosiaalityöntekijälle, että lapsi ei saa kotona ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä naapurin poika pyysi ruokaa 7 päivää viikossa 365 päivää vuodessa, oli 10 vanha ja mulla omat lapset 1-vuosi ja toinen 4 - vuotta vanhoja.
Tuossa tapauksessa asiasta olisi kannattanut jutella lapsen vanhempien kanssa. Jos lapsen nälkä oli jatkuvaa eikä keskustelu hänen vanhempiensa kanssa tuottanut tulosta, teitkö lastensuojeluilmoitusta? Ei ole asiat hyvin, jos lapsi ei saa kotonaan tarpeeksi ruokaa. Antaisin kyllä tuollaiselle lapselle ruokaa, lapsi on syytön, mutta kyllä sen lapsen kasvuolosuhteet pitäisi varmistaa myös, että siellä kotonakin olisi ruokaa riittävästi. Tuo on tietenkin ihan erilainen tapaus kuin aloituksen nirsoileva tyyppi.
Kyllä tuosta äidistä juorutaan joka työpaikassa missä olen ollut kahvitauoilla. Hän pilasi maineensa loppuiäkseen. Kun hän työssäkäyvänä käy karaokebaarissa niin hänestä puhutaan hirviönaisena ja hänen nimellään.
Ja kyllä lapsi aikuisena tajuaa, että äiti ei hoitanut ja on hirviö äiti.
Mun mielestä aika ikävää. Mikset voi antaa heille ruokaa, mutta vain pienen annoksen pieniruokaisille, tai tiedustella että onko lapsi varmasti nälkäinen. Lapsille voi sanoa, että saat jugurtin vain jos syöt sen loppuun.

10 - vuotias muistaa jo hyvin kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä aika ikävää. Mikset voi antaa heille ruokaa, mutta vain pienen annoksen pieniruokaisille, tai tiedustella että onko lapsi varmasti nälkäinen. Lapsille voi sanoa, että saat jugurtin vain jos syöt sen loppuun.
Miksei äiti ruoki omaa lastaan. Jos äiti on iltavuorossa niin voi tehdä esim. makaroonilaatikon tai keiton jota lapsi voi lämmittää.
Mutta kun ei, mielummin on nainen josta puhutaan että on laiska eikä hoida eikä ruoki omaa lastaan.

Mutta se on katsos kivempaa nukkua pitkään aamulla, jos menee iltavuoroon ja lapsi voi olla sitten muiden riesa ja kiukuttelemassa ruokaa.
Joku päivä sitten puhelin soi ja siellä soittaa sosiaalityöntekijä.
Ihmiset ovat nyt 100% kyllästyneet noihin lusmuihin, jotka hoidattaa lapsensa muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset kyllä sitten jaksaa valittaa ihan kaikesta. Oikeasti.. pirun raskasta kansaa.
Minä kyllä annan lasten kavereille ruokaa, vaikka omat tulot on sen 1500e nettona/kk ja yh. Kyllä siitä silti aina yhdelle tai jopa parille lisäsuulle riittää..
Eikä meillä tartte myöskään pokkuroida tai olla p*skantärkeenä. Ja lapset on lapsia, jos jotain ihan älytöntä tekevät niin sit sanon nätisti ja yleensä lapset kyllä tottelee.
Meillä naapurin poika pyysi ruokaa 7 päivää viikossa 365 päivää vuodessa, oli 10 vanha ja mulla omat lapset 1-vuosi ja toinen 4 - vuotta vanhoja.
Todella kiva, kun on yhteispiha ja naapurin lapsi kiukuttelee koko ajan pihalla, että hänellä on nälkä, mennään teille syömään. Juuri kun olisi se hetki, että omat vuoden ja 4 vanha olisi tyytyväisiä. Jos menin leikkipuistoon niin tämä 10 - vanha tuli perässä kiukuttelemaan. Hakkasi meidän ovea ja tuuletusluukkua niin, että meidän lapset heräsi päiväunilta.
Omat lapset ei tee äitiydestä raskasta, mutta muut lapset kyllä.
Se häiriintynyt 10 v. ei ole lastesi kaveri.
Ilmoitetaan vanhemmille, että on nälissään ja meluaa ovellasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieraan lapselle voi ihan ystävällisesti sanoa asioista ja tavoista jotka ovat teille tärkeitä.
Talo elää tavallaan ja vieraat tulee ajallaan.
Näin minäkin asian näkisin. Jos lasten käytöksessä on jotain sanottavaa, niin sitten sanotaan. Ei se nyt niin vaikeata ole sanoa, että "meillä on tapana ottaa kengät pois."" Riisukaapas ne kengät heti, kun olen juuri siivonnutkin."
Sitten tuota erityisopen kommenttia vahvistaisin. Moni ei usko, että Suomessa on oikeasti sellaisia perheitä, joissa lapset eivät saa ruokaa. Kouluruoka on ainoa päivän ateria ja viikonlopun ovat nälässä. Kyllä tämä näkyy kouluissakin. Siksi koulujen puuropäivät eivät ole perjantaisin, ja siksi osassa kouluista tarjotaan aamupalaa.
Oma kokemukseni; olen päihdeperheestä lähtöisin ja hain maatalouskouluun toiselle paikkakunnalle, kun kuulin, että siellä saa kolmesti päivässä ruoan, ja saa asua ilmaiseksi asuntolassa aina viikon ja viikonloputkin jos on navetassa töissä viikonlopun.
Viikonlopun jos oli koululla, sai ruokarahan, jolla ostin viikonlopuksi ruoat kaupasta.
Oli kyllä niin luksusta, kun sai joka päivä syödä mahan täyteen ja sai nukkua yöt rauhassa.Tein saman jutun. Se aika oli ihanaa!
Kyllä, ihanaa. Koululla sai käyttää pyykkikonetta, pesin ahkerasti pyykkiä, kun vihdoin oli mahdollisuus puhtaisiin vaatteisiin ja lakanoihin.
Itsenäistyin koulun avulla varhain. Kun pääsin kouluun 16 vuotiaana, vanhempani katsoivat minun muuttaneen pois kotoa, vaikka viikonloput kotona edelleen olinkin. Enkä kotiin enää koulun loputtua takaisin mennyt vaan muutin jo itseasiassa viimeisenä kouluvuotena oikeasti omilleni kunnan vuokra-asuntoon. Tein töitä opintojen ohessa ja pääsin heti koulun loputtua vakituisiin töihin.
Tällaisia oppilaitoksia saisi olla enemmänkin, missä olisi asuntola ja ruokaa. Minut tuo koulu pelasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Eikä kiitetä kun vanhemmat ei osaa käytöstapoja välttämättä itsekään.
Tuo on kyllä totta. Kun ovat syöneet ja lähtevät pöydästä, sanon heille usein,että mitenkäs sanotaan kun on syöty. Monet eivät tiedä,joten sanon, että meillä kiitetään ruoasta. Outoa, ettei normi tapoja opeteta. Kouluissa pitäisi olla käyttäytymisen opetusohjelma.
Kouluissa?? Käytöstavat ja niiden opetteleminen kuuluu vanhemmille. Älkää siirtäkö vastuuta.
Sitä vaan, että monilla vanhemmilla ei ole itselläkään käytöstapoja, niin ei ne osaa opettaa tapoja mukuloilleen.
Kun itse olin ala-asteella, niin siellä kaikkien tuli kiittää ruuasta. Opettajat piti siitä huolen. Nuorena se on vitsa väännettävä. Nykyään ei taida koulussa mukulat kiittää ruuasta.
Sitä en kyllä tajua, miksi sanat kiitos, ole hyvä tai anteeksi on niin supervaikeaa suurelle osalle.
Minulta se sana kiitos tulee ihan luonnostaan aina, kun toinen antaa jotain tai auttaa vaikkapa oven avauksessa.
Tuollainen äiti ei selvästikään jaksa. Ja lapsi kuuluu huostaanottaa.
Ei jaksa työpäivän jälkeen hoitaa omaa lastaan ja lapsi on muiden riesana.
Osa ei saa omaa lasta ja ottavat mielellään tuon lapsen vaikka sijaisperheeseen.
Kaverini ei saanut tyttöä ja he saivat suloisen tytön sijaislapseksi, oli heillä monta vuotta.