En enää ruoki lapsen kavereita
Nyt meni hermo. On todella rasittavaa kun nykyajan lapset ihan ronskisti tulevat kerjäämään ruokaa tai menevät jopa jääkaapille. Tai jos teen ruokaa ja lapseni kaveri pyytää myös saada syödä, olen aina antanut, mutta lähes 95% varmuudella ruoka jää syömättä kun se onkin pahaa tai ei ollutkaan nälkä tms. Ja jos lapsen kaveri ei syökään meillä, niin jäävät siihen ruokapöydän viereen norkoilemaan, eivätkä mene esim lapseni huoneeseen odottamaan vaikka pyytäisin. Ei omassa lapsuudessani todellakaan pyydetty ruokaa kylässä, saati menty jääkaapille tai jos sai syödä niin vaikka olisi ollut kuinka pahaa, niin se syötiin ihan vain kun oltiin kylässä! Omalle lapselleni olen aina painottanut että kylässä ei syödä ellei pyydetä ja odotetaan aina kaveria muualla kuin siinä missä isäntäperhe ruokailee.
Toinen on, että lompsitaan kengät jalassa sisällä, mutta onneksi ottavat ne pois kun pyydän.
Sanokaa etten ole ainoa kenellä menee tunteisiin nämä nykyajan lasten käytösmaneerit..
Hyvä kirjoitus. Itse pitää päättää säännöt ja sitten opettaa ne lasten kavereille. Ei tarvitse komentaa, senkun sanoo rauhallisesti ja pitää ne rajat. Joka kodissa on eri sääntöjä, ei ne lapset mitään ajatuksenlukijoita ole!
Itse kyllä ruokin mielelläni jos kavereita talossa on. Yritän vielä suunnitella jotain hyvää ettei jää kukaan nälkäiseksi. Mutta mie oonkin karjalainen.