Voiko puuttua lapsen kaverisuhteeseen vielä 3-luokalla?

Kaveri pitää tytärtäsi ilmeisesti varalla. Kelpaa, jos mieluisampia ei ole saatavilla. Kannattaa ottaa etäisyyttä ja etsiä parempia kavereita. En usko, että aikuisten puuttuminen auttaa.

Ainakin tytön vanhempien on hyvä tietää tuollaisesta oireilusta. Etäisyys häneen tekee varmasti hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ystävä tietää, että hänen käyttäytymisestään tulee sinun tyttärellesi paha mieli, juuri siksi hän käyttäytyy. Kun tyttäresi on mielin kielin ja roikkuu tuossa kaverissa huonosta käytöksestä huolimatta kysellen "mikä hätänä", niin toinen tietää, että tavoite eli tyttäresi mielen pahoittaminen onnistui eikä tyttäresi edes välitä siitä. Tuolla toisella on ns kehittyneempi sosiaalinen pelisilmä kuin sinun tyttärelläsi ja siten myös manipulaatiotaidot.

Et voi pakottaa sitä toista lasta käyttäytymään siten kuin haluaisitte, vaan sinun kannattaa opettaa tyttärellesi ettei anna kohdella itseään miten tahansa, kuten muutkin on sanoneet. Kilttiä tossukkaa tullaan manipuloimaan mennen tullen myös myöhemmin. Tyttäresi kyselee vain että onko toinen pahoittanut mielensä, muttei välitä itsestään sen vertaa että miettisi, että toinen taitaa olla aika ilkeä häntä itseään kohtaan.

Tämä.

Ja nyt kun ap tietää jo lapsensa olevan liian kiltti ja tämä on tunnistettu , ettei lapsi ajattele asiaa omasta näkökulmastaan, ei lainkaan siitä että kaveri satuttaa hänen tunteitaan.. - tähän kannattaa nyt puuttua ja lähteä korjaamaan tätä ajatusmallia.

Itsekin olen saanut ko.ajatusmallin korjattua , kolmikymppisenä terapiassa . Olin kiltti ja aina toisten tunteista murehtiva lapsi, äitini kynnysmatto ja hivenen marttyyri luonteeltaan . Olisi ollut aika erilainen elämä jos mulle 3 luokalla olisi omat vanhemmat opettanut , mitä on omat rajat, miksi ne on tärkeää ja miksi minun tunteet ja kokemukset ovat tärkeämpiä minulle kuin kiusaajan tunteet ja kokemukset.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut aika erilainen elämä jos mulle 3 luokalla olisi omat vanhemmat opettanut , mitä on omat rajat, miksi ne on tärkeää ja miksi minun tunteet ja kokemukset ovat tärkeämpiä minulle kuin kiusaajan tunteet ja kokemukset.

Tämä! Kiitos!

Olen itsekin liian kiltti ihminen, joka tässäkin kohtaa mietti, että voikohan tähän nyt puuttua. Nyt kun luen kommenttejanne tuli ihan hölmö olo, että oikeastiko minä edes mietin, että pitääkö tähän puuttua! Totta kai pitää ja tuollainen ystävä saa jäädä. Kenenkään pompoteltavaksi ei pidä alkaa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut aika erilainen elämä jos mulle 3 luokalla olisi omat vanhemmat opettanut , mitä on omat rajat, miksi ne on tärkeää ja miksi minun tunteet ja kokemukset ovat tärkeämpiä minulle kuin kiusaajan tunteet ja kokemukset.

Tämä! Kiitos!

Olen itsekin liian kiltti ihminen, joka tässäkin kohtaa mietti, että voikohan tähän nyt puuttua. Nyt kun luen kommenttejanne tuli ihan hölmö olo, että oikeastiko minä edes mietin, että pitääkö tähän puuttua! Totta kai pitää ja tuollainen ystävä saa jäädä. Kenenkään pompoteltavaksi ei pidä alkaa.

-ap

Sitä ei ole helppo tajuta, jos on itse kasvanut siihen! Mulla tulee edelleen joskus selkärangasta se että en ajattele omia tunteita ensin mutta kiitos ratkaisukeskeisen terapian tunnistan sen hetken ja pysähdyn, peruutan, kysyn miltä minusta tuntuu onko tämä ok jne.. ja sitten keikautan tilanteen perspektiivin toisin päin. Se vaatii harjoittelua. Yleensä käyn läpi teinkö jotain väärää - jos en niin sitten ymmärrän että ahaa , tämä on taas sellainen tilanne että enhän minä voi tästä itseäni syyttää.

Kun opettelin rajojen vetämistä ensin se oli vähän sellaista että niitä rajoja tuli sitten vedettyä vähän rankalla kädellä 😅🤣 kun se oli niin uutta. Että lähti aseet tanassa tavallaan aina rajoja vetämään, se oli minulle kuin taistelu. Vaikka toisilta ihmisiltä rajojen vetäminen tulee luonnostaan eikä sen tarvitse olla taistelua. Rajojen vetämiseen kuuluu myös vastuu omasta käytöksestä toki. Ja rehellisyys itselle ja muille, siinä määrin kuin se on kohteliasta ja tarvittavaa .

Hyviä neuvoja nuo, että autetaan lasta itseä ymmärtämään millainen on hyvä kaveri ja vetämään itse rajat. Mitään hyvää ei ap saavuta sillä että tässä tapauksessa menee ottamaan vanhempiin yhteyttä ja "selvittelemään" asiaa. Koska siinä ap: n lapsi oppii vain sen, että en itse pysty vetämään rajojani. Vanhempiin voisi ottaa yhteyttä siinä tapauksessa, jos kyse olisi selvästi kiusaamisesta. Nythän tuo lapsi vanhempineen voi selittää käytöksen vain sillä, että haluaa välillä olla muidenkin kavereiden kanssa. Eli ap saa enemmän harmia aikaiseksi puuttumalla muuhun kuin siihen, millä tavoin oma lapsi antaa itseään kohdeltavan. Keskustelua siitä millainen on hyvä kaveri, niin kyllä se lapsi ymmärtää nopeasti itsekin mitä tehdä.

Ap tässä haluaa heittää ilmoille myös sen, että en halua opettaa lapselle myöskään sellaista käyttäytymismallia, jossa kaveri yksioikoisesti hylätään, jos jotain menee pieleen. Kuulostaa taas liian kiltin ihmisen puheilta, mutta oikeasti minusta asia vaatii sen verran selvittämistä, että se kaverikin oppisi asiasta jotain. Että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää ja ystävää ei kohdella noin. Asiahan kääntyisi todennäköisesti minun lapseni syyksi, että nyt hän hylkii eikä enää kaveeraa, hylkäsi toisen poloisen! Että kotonakin ymmärretään, että missä mennään. Monestihan vanhemmat on aika pihalla lastensa asioista ja lapsi vetää aivan ihme roolia. Yhdenkin tunnetun kiusaajan vanhemmat pitää lastaan "niin sosiaalisena", vaikka tosiasiassa lapsi ajelehtii kavereiden välillä, koska aina riitaantuu ja siirtyy seuraavaan porukkaan, jossa jonkun ajan päästä alkaa räyhätä ja taas porukka vaihtuu...

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä haluaa heittää ilmoille myös sen, että en halua opettaa lapselle myöskään sellaista käyttäytymismallia, jossa kaveri yksioikoisesti hylätään, jos jotain menee pieleen. Kuulostaa taas liian kiltin ihmisen puheilta, mutta oikeasti minusta asia vaatii sen verran selvittämistä, että se kaverikin oppisi asiasta jotain. Että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää ja ystävää ei kohdella noin. Asiahan kääntyisi todennäköisesti minun lapseni syyksi, että nyt hän hylkii eikä enää kaveeraa, hylkäsi toisen poloisen! Että kotonakin ymmärretään, että missä mennään. Monestihan vanhemmat on aika pihalla lastensa asioista ja lapsi vetää aivan ihme roolia. Yhdenkin tunnetun kiusaajan vanhemmat pitää lastaan "niin sosiaalisena", vaikka tosiasiassa lapsi ajelehtii kavereiden välillä, koska aina riitaantuu ja siirtyy seuraavaan porukkaan, jossa jonkun ajan päästä alkaa räyhätä ja taas porukka vaihtuu...

Mutta nyt taidat taas miettiä että "mitä ne ikävän kaverin vanhemmat ajatteleekaan minusta jos minun tyttö pitää puolensa!".

Hänen vanhemmat olisi todennäköisesti ihmeissään että mitä selvitettävää tässä on- heidän tytär ei halua olla joka päivä tekemisissä sinun tyttäresi kanssa, heidän tytärtä saattaa jopa ahdistaa jos kokee että tyttäresi "roikkuu" hänessä. Ja nyt vielä äitikin tulee roikkumaan perheeseen.

Se tyttö oppii tai ei opi että käytös ei ole hyväksyttävää mikäli tyttäresi ei hyväksy käytöstä eli esim lopettaa yhteydenpidon ja kaveeraamisen. Ei sinun tarvitse asiaa sen enempää hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Hänen vanhemmat olisi todennäköisesti ihmeissään että mitä selvitettävää tässä on- heidän tytär ei halua olla joka päivä tekemisissä sinun tyttäresi kanssa, heidän tytärtä saattaa jopa ahdistaa jos kokee että tyttäresi "roikkuu" hänessä. Ja nyt vielä äitikin tulee roikkumaan perheeseen.

Asetelma on nyt ymmärretty vähän väärin. Kaveri kyllä ihan itsekin tulee meille kylään ja hakeutuu lapseni seuraan. Kaikki menee aina tosi hyvin, eivät riitele eikä mitään ihmeellistä koskaan tapahdu. Lapseni ei mitenkään roiku hänessä, kaveruus on ihan molemmin puolista, paitsi noina "välttelypäivinä". Tuo viesti oli nyt ihan uutta ja yllätys (jossa kaveri kielsi puheenaiheen ja uhkasi ignooraamisella). Jos he nyt yhtäkkiä eivät olisi kavereita, se olisi ihan radikaali muutos. Siksi tuota onkin niin vaikea käsittää, kun tiistaina kaikki oli illalla hyvin ja seuraavana aamuna ihan eri meininki koulussa.

Totta kai jos selvästi kaveri ei enää seuraa halua, niin ei kenessäkään aleta roikkua, eikä kenenkään perheessä nyt varsinkaan! Kaveruus jatkuu noiden välttelypäivien jälkeen, eilenkin puhuivat illalla videopuhelua kuin mitään ei olisi ollutkaan, sen jälkeen kun lapseni kysyi miksi koulussa oli sellaista kuin oli. Ja haluaisin, että jos ja kun kaveruus jatkuu, ettei tuollaista tahallista mielenpahoittamista tapahtuisi. Kaveri voisi kertoa mikä vituttaa, jos näin on, ja senkin voisi sanoa selvästi, ettei halua seuraa. Mutta kun siitä ei ole kyse kokonaisuutena.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä haluaa heittää ilmoille myös sen, että en halua opettaa lapselle myöskään sellaista käyttäytymismallia, jossa kaveri yksioikoisesti hylätään, jos jotain menee pieleen. Kuulostaa taas liian kiltin ihmisen puheilta, mutta oikeasti minusta asia vaatii sen verran selvittämistä, että se kaverikin oppisi asiasta jotain. Että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää ja ystävää ei kohdella noin. Asiahan kääntyisi todennäköisesti minun lapseni syyksi, että nyt hän hylkii eikä enää kaveeraa, hylkäsi toisen poloisen! Että kotonakin ymmärretään, että missä mennään. Monestihan vanhemmat on aika pihalla lastensa asioista ja lapsi vetää aivan ihme roolia. Yhdenkin tunnetun kiusaajan vanhemmat pitää lastaan "niin sosiaalisena", vaikka tosiasiassa lapsi ajelehtii kavereiden välillä, koska aina riitaantuu ja siirtyy seuraavaan porukkaan, jossa jonkun ajan päästä alkaa räyhätä ja taas porukka vaihtuu...

Itse otin asian vähän omille niskoilleni, että koulun ulkopuolella ei enää sopinutkaan koskaan, että lapseni olisi ollut tämän kaverin kanssa. Ja juttelimme jokaisesta ikävästä koulussa sattuneesta tilanteesta lapseni kanssa, että lapsi ymmärsi, mikä siinä kaverisuhteista on pielessä. Siinä matkan varrella lapsi tajusi miten paljon mukavampia ja parempia kavereita muut on. En koe, että lapseni hylkäsi kaveria, kun totesi, ettei siedä tuollaista käytöstä enää. Minusta se oli vain omien rajojen vetämistä sille, miten antaa kohdella itseään.

Siinä on kaverista kasvamassa oikea oikkupussi ja uskonpa, että malli on saatu kotoa, todennäköisesti äiti on samanlainen mököttelijä, joka ei osaa muulla tavalla ilmaista, että on pahoittanut jostain mielensä (enemmän tai vähemmän turhasta asiasta). Tai sitten se kiiltokuvaperhe on kotiseinien sisällä ihan jotain muuta: isä riehuu kännissä ja äiti oikuttelee. Ei ihme, jos lapsellakin on välillä huono päivä, kun kotiasiat ovat vaivanneet ja yöunet jääneet vähiin. Mutta väärinhän se on, että tyttö purkaa pahan olonsa tyttäreesi kääntämällä tälle selkänsä. 

OT Käyttävätkö jo 9-vuotiaat todella verbiä ignoorata? Tuntuu oudolta, että tuonikäinen lapsi sanoisi, että Liisa ignoorasi minua koulussa. Pikemminkin uskoisin, että hän sanoo, että tänään Liisa ei halunnut olla minun kanssani, vaan käänsi minulle selkänsä eikä ollut näkevinäänkään minua.

Tuo toinen tyttö vaikuttaa ilkeältä tuuliviiriltä. Ja vanhemmiten tuon luonne tod näk vain pahenee. Mikäli vain muita kavereita löytyy, koita ohjata tapaamaan myös muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä haluaa heittää ilmoille myös sen, että en halua opettaa lapselle myöskään sellaista käyttäytymismallia, jossa kaveri yksioikoisesti hylätään, jos jotain menee pieleen. Kuulostaa taas liian kiltin ihmisen puheilta, mutta oikeasti minusta asia vaatii sen verran selvittämistä, että se kaverikin oppisi asiasta jotain. Että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää ja ystävää ei kohdella noin. Asiahan kääntyisi todennäköisesti minun lapseni syyksi, että nyt hän hylkii eikä enää kaveeraa, hylkäsi toisen poloisen! Että kotonakin ymmärretään, että missä mennään. Monestihan vanhemmat on aika pihalla lastensa asioista ja lapsi vetää aivan ihme roolia. Yhdenkin tunnetun kiusaajan vanhemmat pitää lastaan "niin sosiaalisena", vaikka tosiasiassa lapsi ajelehtii kavereiden välillä, koska aina riitaantuu ja siirtyy seuraavaan porukkaan, jossa jonkun ajan päästä alkaa räyhätä ja taas porukka vaihtuu...

Itse otin asian vähän omille niskoilleni, että koulun ulkopuolella ei enää sopinutkaan koskaan, että lapseni olisi ollut tämän kaverin kanssa. Ja juttelimme jokaisesta ikävästä koulussa sattuneesta tilanteesta lapseni kanssa, että lapsi ymmärsi, mikä siinä kaverisuhteista on pielessä. Siinä matkan varrella lapsi tajusi miten paljon mukavampia ja parempia kavereita muut on. En koe, että lapseni hylkäsi kaveria, kun totesi, ettei siedä tuollaista käytöstä enää. Minusta se oli vain omien rajojen vetämistä sille, miten antaa kohdella itseään.

Samaa mieltä olen edellisen kanssa. Tuo tilanne jossa ajatellaan, ettei voi hylätä kaveria romuttuu tuohon kaverin omaan käytökseen. Jos lapsesi nyt oppii, että hänen tunteillaan voi pelata ja kaveri käyttäytyä selittämättä arvaamattomasti ja sen jälkeen leikkiä kuin ei mitään olisi ollutkaan. Tyttösi itsetuntoa tuo nakertaa. Hyväsydämisyys, reilu keskustelu ja aito ystävyys ei ole kantanut tähänkään asti. Eikä tämä kaveri varmasti ole läpeensä paha, aivan varmasti on mukava ja ihana. Mutta tuo on juuri se mihin se ystävyys pohjataan ja sumennetaan ne rajat. Ja tuo käytös ei tule tuosta helpottumaan. Tyttösi vain kävelee munankuorilla ja oppii vielä vähän ehkä kiltimmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Siinä on kaverista kasvamassa oikea oikkupussi ja uskonpa, että malli on saatu kotoa, todennäköisesti äiti on samanlainen mököttelijä, joka ei osaa muulla tavalla ilmaista, että on pahoittanut jostain mielensä (enemmän tai vähemmän turhasta asiasta). Tai sitten se kiiltokuvaperhe on kotiseinien sisällä ihan jotain muuta: isä riehuu kännissä ja äiti oikuttelee. Ei ihme, jos lapsellakin on välillä huono päivä, kun kotiasiat ovat vaivanneet ja yöunet jääneet vähiin. Mutta väärinhän se on, että tyttö purkaa pahan olonsa tyttäreesi kääntämällä tälle selkänsä. 

OT Käyttävätkö jo 9-vuotiaat todella verbiä ignoorata? Tuntuu oudolta, että tuonikäinen lapsi sanoisi, että Liisa ignoorasi minua koulussa. Pikemminkin uskoisin, että hän sanoo, että tänään Liisa ei halunnut olla minun kanssani, vaan käänsi minulle selkänsä eikä ollut näkevinäänkään minua.

Mun 9-vuotias käyttää. Tosin osaa muutenkin sujuvasti englantia, kun ollaan asuttu englanninkielisessä maassa ja kotona puhutaan muutenkin kahta kieltä. Mutta en ole kuullut, että kaverinsa käyttäisivät.

Lapsesi kaverista on hyvää vauhtia kasvamassa narsistisesti käyttäytyvä vallankäyttäjä. Ystävyyteen voi kuulua erimielisyyksiä, mutta ei mielivaltaista huomiotta jättämistä. Montako kaveria lapsellasi olisi, jos hän vain kylmästi kääntäisi selkänsä, vaikka ystävä haluaisi jutella?

Kaveri saattaa nähdä aivan eri näkökulmasta nämä tilanteet.

Liekö kaverilla epävarmuutta ja pelkoja koulussa kaverisuhteissa? Onko noloa olla Pokemon - tyyppi?

Ehkä kaveri ei vain halua tätä paras kaveri -luokittelua.

Ei voi koskaan tietää mitä kaverin kotona tapahtuu /on meneillään, jokin asia joka ehkä syvästi painaa kaverin mieltä eikä ole oikein oma itsensä tai miten käsitellä asiaa? Jos kuitenkaan mitään tälläistä ei ole taustalla ja olet puheväleissä kaverin vanhempien kanssa, niin yrittäisin varmaan jutella heidän kanssaan koska käytös kuulostaa melko manipuloivalta.