Lue keskustelun säännöt.
Polyamoria, avoin suhde... En ymmärrä
16.11.2022 |
Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita.
Ennemmin tulen petetyksi tietämättäni tai kerran pari, sitoutuneessa suhteessa. Sentään silloin piilotetaan asia tai edes pyydetään anteeksi. Sitoudutaan jatkamaan yhdessä, pitämään huolta jos tarvitsee. En hyväksy pettämistä mutta ymmärrän sitä paremmin.
Mutta en alistu tuohon että mieheni rakastelee toisten naisten kanssa jatkuvasti suhteen aikana ja etsii aina vaan parempaa. Miten ihmiset kestävät sellaista? Laittavat itsensä sen tuskan läpi, että oma mies/nainen ei olekaan oma? Eivätkö he rakasta, ja miksi haluavat olla kylmissä suhteissa... Ja miksi sellaista sanotaan suhteeksi eikä puhuta oikeilla nimillä? En vain ymmärrä. Voiko joku auttaa ymmärtämään?
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen on polygaamisessa suhteessa miehen kanssa, jolla siis on toinen seksikumppani, naiset jakavat saman bakteeriflooran vaginassaan, miehen elimen kautta kulkeneen. Se tuntuu hieman ällöttävältä.
Mieluummin monogaaminen suhde ilman kondomia kuin polyamorinen suhde kondomilla.
Tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta on paljon ihan monogamisiakin suhteita, joissa ehkäisy hoidetaan syystä tai toisesta kondomilla. Näiden välille siis on vähän turha tuoda mitään vastakkainasettelua. On myös hyvä muistaa, ettei polyamoria tarkoita sitä, että suhteen osapuolilla on välttämättä jatkuvasti jotain muita seksisuhteita. Jokainen polyamorinen pari luo omat sääntönsä ja käytänteensä: joillekin se tarkoittaa sitä, että käydään paljon treffeillä ja muita (seksi)kumppaneita on paljon, kun jollakulla on vain kaksi kumppania, joihin ollaan selkeästi sitoutuneita. Joku pari taas saattaa olla vuosia kokonaan ilman muita suhteita, mutta ne tulevat mukaan vasta siinä tapauksessa, että toinen oikeasti kokee rakastuvansa johonkuhun toiseen. Vaihtoehtoja on niin paljon kun suhteitakin. Joka tapauksessa varmasti kuka tahansa aikuinen osaa ajatella seksuaaliterveyttä ja se on kyllä asia, mitä etenkin avoimissa suhteissa täytyy miettiä ja käsitellä.
Ja kyllä, puhun pareista, sillä itse miellän, että polyamorisessakin suhteessa ne suhteen kaksi osapuolta muodostavat parin, paitsi tietenkin tapauksessa, jossa on suhde, jossa kaikki ovat toistensa kanssa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja ei arvosta niitä ihmisiä jotka haluavat toimia parisuhteessaan eritavalla kuin hän itse? Onko se arvostusta jos arvostaa vain jos ihminen toimii samalla tavalla kuin itse tai hän toimii kuten minä sanon että hänen tulee toimia?
Mitäs tämä nyt taas on? Ihmiset arvostavat jotain tiettyä asiaa, jonka näkevät hienona, kadehdittavana yms. Miksi pitäisi arvostaa jotain, jonka kokee ällöttävänä, valheellisena ja omituisena? Onko tämä samaa kuin se iänikuinen "kunnioituksen vaatiminen" milloin ketäkin sattumanvaraista tyyppiä kohtaan, joka uhriutuu mediassa?
Aloituksessa vaaditaan sitä että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Aloituksessa ei edes puhuta siitä että ihmisten pitäisi arvostaa vain yksiavioisuutta.
Aloituksessa kyllä varsin selkeästi tuodaan esille, että muu kuin yksiavioisuus on sama asioa kuin olla kunnioittamatta toisia. Suora lainaus: "Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita."
Kyllä tuosta normaalilla sisälukutaidolla on aika selkeästi nähtävillä, että yksiavioisuus on tässä se mitä pitää arvostaa, ja muunlaisissa suhteissa ei aloittajan mukaan toisia kunnioiteta.
Arvostus lähtee aina siitä että itse arvostat muita. Jos et arvosta puolisoa on ihan turha odottaa että hän arvostaisi sinua. Jos mielipiteesi yleisesti osoittaa että et arvosta muita vaihtoehtoja et koskaan tule saamaan arvostusta. Arvostus ei koskaan ole yksipuolista.
Niin? Ei kai tuossa ole mitään epäselvää. Ongelma on nyt siinä, että aloittaja ja monet muut tässä ketjussa ajattelevat, että pystyvät ikäänkuin objektiivisesti määrittämään sen, mikä on oikea tapa osoittaa tätä arvostusta, ja mikä ylipäänsä voidaan nähdä arvostuksena. Sitä ei ymmärretä, että polyamorisessa suhteessa olevat voivat nähdä tämän asian jo lähtökohtaisesti niin erilaisena, etteivät koe esim. toisen ihmisen kanssa seksin harrastamista merkkinä siitä, ettei arvostaisi omaa kumppania. Vaikka ko. pari olisi ollut sitoutuneessa suhteessa vuosia, keskustelleet asiat läpi ja molemmille tuo tilanne olisi täysin ok, niin silti täällä keskustelijat ovat sitä mieltä, että kyseisessä suhteessa ei arvosteta toista osapuolta.
Ihminen voi tuntea rakkautta moneen yhtäaikaa mutten usko, että romanttisia tunteita on hirveän kannattavaa pitää yllä moneen ihmiseen samanaikaisesti, koska se kuluttaa sinua itseäsi.
Jos toiset suhteet ovat vain seksisuhteita ja vain pidät ihmisistä niin en usko, että heistä on haittaa mielenterveydelle.
Varmaan riippuu myös kasvatuksesta minkä miellät rakastamiseksi ja pitämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Tähän haluaisin minäkin vastauksen.
Vastaus, jotta on joku jonka kanssa jakaa elämä. Rakentaa koti ja perhe yhdessä, kohdata elämä yhdessä, se kumppani jonka kainaloon kömpiä ja jakaa elämän ilot ja surut.
Kuka nyt haluaisi avoimen suhteen kannattajan kanssa alkaa jotain kotia, perhettä ja elämää rakentamaan? Ei epäluotettavat ja epävakaat ihmiset ansaitse vakikumppania jakamaan elämäänsä ellei kumppani ole yhtä epäluotettava.
Liittyen nimenomaan rehellisesti avoimiin suhteisiin: Se että haluaa joskus seksiä muidenkin kuin yhden ihmisen kanssa ei tee ihmisestä mitenkään epäluotettavaa tai epävakaata. Se on vain yhdenlaisen ideologian keksintöä että se, että haluat jyystää yhtä ihmistä loppuelämän tekee sinusta luotettavan. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko luotettava kumppani tai perheenjäsen.
Tuo ajattelumalli edellyttänee rehellisyyttä ja sitoutumista yhteisiin rajoihin suhteessa. Lisäksi vaatinee molemmilta osapuolilta kykyä erottaa seksi ja tunteet toisistaan.
Avoimet suhteet ovat tietyn ideologian ilmentymä.
Psykologinen ja psykiatrinen tieteellinen tutkimus pitkältä ajalta ei tue avoimien suhteiden positiivista vaikutusta ihmisen psyykelle ja mielenterveydelle.
Mutta jokainen tyylillään ei se multa ole pois jos joku haluaa olla noin ehdottoman ideologisesti kaavoihinsa kangistunut asiassa. Onnea jatkoon.
Kiinnostaisi ehdottomasti kuulla lisää tästä pitkän aikavälin tieteellisestä tutkimuksesta! Itse kun olen jonkin verran lueskellut aiheeseen liittyen, ei ole kyllä tullut vastaan tällaista, että vaikutukset olisivat jotenkin negatiivisia. Ylipäänsä tutkimustietoa tuntuu olevan vielä melko vähän. Jaa siis ihmeessä lähteesi tai ohjaa edes oikeaan suuntaan, jos siis kyseessä ei ollut vain joku heitto jolla pyrit vahvistamaan omaa ideologiaasi, ja jolle ei ole mitään oikeaa perustetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Tähän haluaisin minäkin vastauksen.
Vastaus, jotta on joku jonka kanssa jakaa elämä. Rakentaa koti ja perhe yhdessä, kohdata elämä yhdessä, se kumppani jonka kainaloon kömpiä ja jakaa elämän ilot ja surut.
Kuka nyt haluaisi avoimen suhteen kannattajan kanssa alkaa jotain kotia, perhettä ja elämää rakentamaan? Ei epäluotettavat ja epävakaat ihmiset ansaitse vakikumppania jakamaan elämäänsä ellei kumppani ole yhtä epäluotettava.
Liittyen nimenomaan rehellisesti avoimiin suhteisiin: Se että haluaa joskus seksiä muidenkin kuin yhden ihmisen kanssa ei tee ihmisestä mitenkään epäluotettavaa tai epävakaata. Se on vain yhdenlaisen ideologian keksintöä että se, että haluat jyystää yhtä ihmistä loppuelämän tekee sinusta luotettavan. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko luotettava kumppani tai perheenjäsen.
Tuo ajattelumalli edellyttänee rehellisyyttä ja sitoutumista yhteisiin rajoihin suhteessa. Lisäksi vaatinee molemmilta osapuolilta kykyä erottaa seksi ja tunteet toisistaan.
Avoimet suhteet ovat tietyn ideologian ilmentymä.
Psykologinen ja psykiatrinen tieteellinen tutkimus pitkältä ajalta ei tue avoimien suhteiden positiivista vaikutusta ihmisen psyykelle ja mielenterveydelle.
Mutta jokainen tyylillään ei se multa ole pois jos joku haluaa olla noin ehdottoman ideologisesti kaavoihinsa kangistunut asiassa. Onnea jatkoon.
Kiinnostaisi ehdottomasti kuulla lisää tästä pitkän aikavälin tieteellisestä tutkimuksesta! Itse kun olen jonkin verran lueskellut aiheeseen liittyen, ei ole kyllä tullut vastaan tällaista, että vaikutukset olisivat jotenkin negatiivisia. Ylipäänsä tutkimustietoa tuntuu olevan vielä melko vähän. Jaa siis ihmeessä lähteesi tai ohjaa edes oikeaan suuntaan, jos siis kyseessä ei ollut vain joku heitto jolla pyrit vahvistamaan omaa ideologiaasi, ja jolle ei ole mitään oikeaa perustetta.
Negatiiviset vaikutukset liittyvät varmasti ns avoimiin suhteisiin johon on liittynyt vallankäyttöä. Tämä kai jokaiselle selvää muutenkin paitsi tietenkin niille perinteistä parisuhdemallia vihaaville joiden mielestä muita ihmisiä voi kohdella esineinä jotka voi heittää roskiin kun siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja ei arvosta niitä ihmisiä jotka haluavat toimia parisuhteessaan eritavalla kuin hän itse? Onko se arvostusta jos arvostaa vain jos ihminen toimii samalla tavalla kuin itse tai hän toimii kuten minä sanon että hänen tulee toimia?
Mitäs tämä nyt taas on? Ihmiset arvostavat jotain tiettyä asiaa, jonka näkevät hienona, kadehdittavana yms. Miksi pitäisi arvostaa jotain, jonka kokee ällöttävänä, valheellisena ja omituisena? Onko tämä samaa kuin se iänikuinen "kunnioituksen vaatiminen" milloin ketäkin sattumanvaraista tyyppiä kohtaan, joka uhriutuu mediassa?
Aloituksessa vaaditaan sitä että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Aloituksessa ei edes puhuta siitä että ihmisten pitäisi arvostaa vain yksiavioisuutta.
Aloituksessa kyllä varsin selkeästi tuodaan esille, että muu kuin yksiavioisuus on sama asioa kuin olla kunnioittamatta toisia. Suora lainaus: "Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita."
Kyllä tuosta normaalilla sisälukutaidolla on aika selkeästi nähtävillä, että yksiavioisuus on tässä se mitä pitää arvostaa, ja muunlaisissa suhteissa ei aloittajan mukaan toisia kunnioiteta.
Arvostus lähtee aina siitä että itse arvostat muita. Jos et arvosta puolisoa on ihan turha odottaa että hän arvostaisi sinua. Jos mielipiteesi yleisesti osoittaa että et arvosta muita vaihtoehtoja et koskaan tule saamaan arvostusta. Arvostus ei koskaan ole yksipuolista.
Niin? Ei kai tuossa ole mitään epäselvää. Ongelma on nyt siinä, että aloittaja ja monet muut tässä ketjussa ajattelevat, että pystyvät ikäänkuin objektiivisesti määrittämään sen, mikä on oikea tapa osoittaa tätä arvostusta, ja mikä ylipäänsä voidaan nähdä arvostuksena. Sitä ei ymmärretä, että polyamorisessa suhteessa olevat voivat nähdä tämän asian jo lähtökohtaisesti niin erilaisena, etteivät koe esim. toisen ihmisen kanssa seksin harrastamista merkkinä siitä, ettei arvostaisi omaa kumppania. Vaikka ko. pari olisi ollut sitoutuneessa suhteessa vuosia, keskustelleet asiat läpi ja molemmille tuo tilanne olisi täysin ok, niin silti täällä keskustelijat ovat sitä mieltä, että kyseisessä suhteessa ei arvosteta toista osapuolta.
Mä kritisoin sellaisia ihmisiä jotka huutavat kovaan ääneen että ei suhteen avoimuudesta tai rajoista tarvitse erikseen puhua koska on itsestäänselvyys että saa tehdä mitä huvittaa.
Samat tyypit huutavat että paras parisuhdemalli on sellainen missä ei ole sovittuja rajoja koska ne ovat 50-luvun tunkkaisia jäänteitä jotka pitää pöyhiä pois nykyajattelusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan ymmärrä monogamiasuhteiden pettämisistä puhumista tässä yhteydessä. 99% pettämistä tapahtuu, kun suhde ei ole täysin kunnossa eikä se kumppani ole jossain asiassa riittävä. Avoimiin suhteisiin lähdetään, koska se kumppani ei ole riittävä. (eikä näille ihmisille ilmeisesti voikaan koskaan olla, koska eivät kestä pienintäkään puutetta millään saralla). Eli sänky-hyppijät ovat aina jotain vailla. Oli suhdemuoto mikä tahansa.
Minä olen tehnyt sellaisen kumppanivalinnan, että me riitämme toisille joka asiassa. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta katsella ympärilleen, koska molemmilla on se paras jo siinä omassa suhteessa. Ja näin elämää nähneenä sen tietää, että tässä tyypissä on kaikki ellei enemmänkin kuin mitä olisi koskaan voinut toivoa. Jos näin ei olisi, niin eroaisin sitten kokonaan mieluummin kuin roikkuisin jossain puolittaisessa suhteessa.
Ei hyvänenaika.. Luulisi elämää nähneen ihmisen ymmärtävän, että tarpeet voivat muuttua missä vaiheessa elämää tahansa, jolloin siinä nykyisessä kumppanissa ei olekaan juuri niitä asioita, joita kaipaisit. Kukaan ei muutenkaan voi täyttää toisen kaikkia tarpeita.
Kyllä minun mieheni täyttää kaikki tarpeeni. Tai jos jotain pientä jää puuttumaan (esim. ei tuuppaa mua kakkoseen, vaikka se vois olla musta ihan kivaa), niin miksi tekisin siitä suuren ongelman ja se pitäisi ehdottomasti hakea muualta, koska kaikki täytyy saada? Se on ihan täysin ok mulle. Kuten hänelle vaikka se, että en pysty menemään mukaan hänen yhteen harrastukseen tai hän ei aikataulujen takia ehdi minun harrastukseen mukaan. Ei ole mitään PAKKO SAADA NYT VAAN KAIKKI -oloa. Ja jos joskus tulisi jokin aivan ylitsepääsemätön ongelma (esim.seksiä ei enää koskaan voisi hänen kanssaan harrastaa), niin se olisi sitten ero ja uusi kumppani, jonka kanssa olisi taas kokonainen parisuhde. Koska edelleenkään se puolittainen ei kiinnostaisi. Sellaisessa roikkuminen on läheisriippuvuutta.
Joku voisi sanoa, että kuulostaa aika julmalta ajatukselta, että olisit valmis jättämään tuon upean kumppanin, joka täyttää kaikki tarpeesi, jos ette voisi enää koskaan harrastaa seksiä. Ei kuulosta niin täydelliseltä suhteelta mun korviin ainakaan. Itse ajattelisin, että aitoa kumppanuutta on myös sen hyväksyminen, että sairastuminen tai vanheneminen ovat osa elämänkaarta ja parisuhdetta, ja joku seksi on oikeasti aika pieni osa sitä kokonaisuutta. Minulle tärkeämpää olisi säilyttää se kumppanuus, vaikka se tarkoittaisi sitä, että jompikumpi harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, esim. tilanteessa, jossa meidän ei enää olisi mahdollista harrastaa seksiä. Kauhea ajatuskin, että ensimmäinen reaktio olisi sitten heivata se elämänkumppani, koska suhde olisi "puolittainen". Mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Niin, no minulla rakkaus ja seksi kuuluu yhteen, joillakin ei. Jos en saisi enää koskaan rakkaaltani seksiä, niin ei siinä kaunis ajatus riittäisi kuin alkuun. Pikkuhiljaa alkaisi erkaantuminen. Ja jos suhde avattaisiin ja hakisin seksiä muualta, tulisi jossain vaiheessa vastaan se, jonka kainaloon haluaakin sen seksin jälkeen jäädä, katsomaan silmiin ja piirtämään sormella iholle. Ja ollaan lopulta kuitenkin siinä samassa pisteessä eli eroamassa. (Ja jos ei tulisi vastaan sitä, jonka syliin haluaa jäädä, niin jokainen seksikerta siltikin vain hajottaisi, koska miettisin miten kaunista ja ihanaa se on ja miten sitä ei kuitenkaan rakkaimmaltaan saa. Ahdistus vain kasvaisi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan ymmärrä monogamiasuhteiden pettämisistä puhumista tässä yhteydessä. 99% pettämistä tapahtuu, kun suhde ei ole täysin kunnossa eikä se kumppani ole jossain asiassa riittävä. Avoimiin suhteisiin lähdetään, koska se kumppani ei ole riittävä. (eikä näille ihmisille ilmeisesti voikaan koskaan olla, koska eivät kestä pienintäkään puutetta millään saralla). Eli sänky-hyppijät ovat aina jotain vailla. Oli suhdemuoto mikä tahansa.
Minä olen tehnyt sellaisen kumppanivalinnan, että me riitämme toisille joka asiassa. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta katsella ympärilleen, koska molemmilla on se paras jo siinä omassa suhteessa. Ja näin elämää nähneenä sen tietää, että tässä tyypissä on kaikki ellei enemmänkin kuin mitä olisi koskaan voinut toivoa. Jos näin ei olisi, niin eroaisin sitten kokonaan mieluummin kuin roikkuisin jossain puolittaisessa suhteessa.
Ei hyvänenaika.. Luulisi elämää nähneen ihmisen ymmärtävän, että tarpeet voivat muuttua missä vaiheessa elämää tahansa, jolloin siinä nykyisessä kumppanissa ei olekaan juuri niitä asioita, joita kaipaisit. Kukaan ei muutenkaan voi täyttää toisen kaikkia tarpeita.
Kyllä minun mieheni täyttää kaikki tarpeeni. Tai jos jotain pientä jää puuttumaan (esim. ei tuuppaa mua kakkoseen, vaikka se vois olla musta ihan kivaa), niin miksi tekisin siitä suuren ongelman ja se pitäisi ehdottomasti hakea muualta, koska kaikki täytyy saada? Se on ihan täysin ok mulle. Kuten hänelle vaikka se, että en pysty menemään mukaan hänen yhteen harrastukseen tai hän ei aikataulujen takia ehdi minun harrastukseen mukaan. Ei ole mitään PAKKO SAADA NYT VAAN KAIKKI -oloa. Ja jos joskus tulisi jokin aivan ylitsepääsemätön ongelma (esim.seksiä ei enää koskaan voisi hänen kanssaan harrastaa), niin se olisi sitten ero ja uusi kumppani, jonka kanssa olisi taas kokonainen parisuhde. Koska edelleenkään se puolittainen ei kiinnostaisi. Sellaisessa roikkuminen on läheisriippuvuutta.
Joku voisi sanoa, että kuulostaa aika julmalta ajatukselta, että olisit valmis jättämään tuon upean kumppanin, joka täyttää kaikki tarpeesi, jos ette voisi enää koskaan harrastaa seksiä. Ei kuulosta niin täydelliseltä suhteelta mun korviin ainakaan. Itse ajattelisin, että aitoa kumppanuutta on myös sen hyväksyminen, että sairastuminen tai vanheneminen ovat osa elämänkaarta ja parisuhdetta, ja joku seksi on oikeasti aika pieni osa sitä kokonaisuutta. Minulle tärkeämpää olisi säilyttää se kumppanuus, vaikka se tarkoittaisi sitä, että jompikumpi harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, esim. tilanteessa, jossa meidän ei enää olisi mahdollista harrastaa seksiä. Kauhea ajatuskin, että ensimmäinen reaktio olisi sitten heivata se elämänkumppani, koska suhde olisi "puolittainen". Mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Niin, no minulla rakkaus ja seksi kuuluu yhteen, joillakin ei. Jos en saisi enää koskaan rakkaaltani seksiä, niin ei siinä kaunis ajatus riittäisi kuin alkuun. Pikkuhiljaa alkaisi erkaantuminen. Ja jos suhde avattaisiin ja hakisin seksiä muualta, tulisi jossain vaiheessa vastaan se, jonka kainaloon haluaakin sen seksin jälkeen jäädä, katsomaan silmiin ja piirtämään sormella iholle. Ja ollaan lopulta kuitenkin siinä samassa pisteessä eli eroamassa. (Ja jos ei tulisi vastaan sitä, jonka syliin haluaa jäädä, niin jokainen seksikerta siltikin vain hajottaisi, koska miettisin miten kaunista ja ihanaa se on ja miten sitä ei kuitenkaan rakkaimmaltaan saa. Ahdistus vain kasvaisi.)
Niin. Ja sitten on niitä miehiä jotka tekevät tuon saman pettämällä kun nainen on raskaana ja raskaus ollut täysin suunniteltu. Ei löydy tuollaisessa tilanteessa ahdistuneelle miehelle ymmärrystä. Lähinnä halveksuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan ymmärrä monogamiasuhteiden pettämisistä puhumista tässä yhteydessä. 99% pettämistä tapahtuu, kun suhde ei ole täysin kunnossa eikä se kumppani ole jossain asiassa riittävä. Avoimiin suhteisiin lähdetään, koska se kumppani ei ole riittävä. (eikä näille ihmisille ilmeisesti voikaan koskaan olla, koska eivät kestä pienintäkään puutetta millään saralla). Eli sänky-hyppijät ovat aina jotain vailla. Oli suhdemuoto mikä tahansa.
Minä olen tehnyt sellaisen kumppanivalinnan, että me riitämme toisille joka asiassa. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta katsella ympärilleen, koska molemmilla on se paras jo siinä omassa suhteessa. Ja näin elämää nähneenä sen tietää, että tässä tyypissä on kaikki ellei enemmänkin kuin mitä olisi koskaan voinut toivoa. Jos näin ei olisi, niin eroaisin sitten kokonaan mieluummin kuin roikkuisin jossain puolittaisessa suhteessa.
Ei hyvänenaika.. Luulisi elämää nähneen ihmisen ymmärtävän, että tarpeet voivat muuttua missä vaiheessa elämää tahansa, jolloin siinä nykyisessä kumppanissa ei olekaan juuri niitä asioita, joita kaipaisit. Kukaan ei muutenkaan voi täyttää toisen kaikkia tarpeita.
Kyllä minun mieheni täyttää kaikki tarpeeni. Tai jos jotain pientä jää puuttumaan (esim. ei tuuppaa mua kakkoseen, vaikka se vois olla musta ihan kivaa), niin miksi tekisin siitä suuren ongelman ja se pitäisi ehdottomasti hakea muualta, koska kaikki täytyy saada? Se on ihan täysin ok mulle. Kuten hänelle vaikka se, että en pysty menemään mukaan hänen yhteen harrastukseen tai hän ei aikataulujen takia ehdi minun harrastukseen mukaan. Ei ole mitään PAKKO SAADA NYT VAAN KAIKKI -oloa. Ja jos joskus tulisi jokin aivan ylitsepääsemätön ongelma (esim.seksiä ei enää koskaan voisi hänen kanssaan harrastaa), niin se olisi sitten ero ja uusi kumppani, jonka kanssa olisi taas kokonainen parisuhde. Koska edelleenkään se puolittainen ei kiinnostaisi. Sellaisessa roikkuminen on läheisriippuvuutta.
Joku voisi sanoa, että kuulostaa aika julmalta ajatukselta, että olisit valmis jättämään tuon upean kumppanin, joka täyttää kaikki tarpeesi, jos ette voisi enää koskaan harrastaa seksiä. Ei kuulosta niin täydelliseltä suhteelta mun korviin ainakaan. Itse ajattelisin, että aitoa kumppanuutta on myös sen hyväksyminen, että sairastuminen tai vanheneminen ovat osa elämänkaarta ja parisuhdetta, ja joku seksi on oikeasti aika pieni osa sitä kokonaisuutta. Minulle tärkeämpää olisi säilyttää se kumppanuus, vaikka se tarkoittaisi sitä, että jompikumpi harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, esim. tilanteessa, jossa meidän ei enää olisi mahdollista harrastaa seksiä. Kauhea ajatuskin, että ensimmäinen reaktio olisi sitten heivata se elämänkumppani, koska suhde olisi "puolittainen". Mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Niin, no minulla rakkaus ja seksi kuuluu yhteen, joillakin ei. Jos en saisi enää koskaan rakkaaltani seksiä, niin ei siinä kaunis ajatus riittäisi kuin alkuun. Pikkuhiljaa alkaisi erkaantuminen. Ja jos suhde avattaisiin ja hakisin seksiä muualta, tulisi jossain vaiheessa vastaan se, jonka kainaloon haluaakin sen seksin jälkeen jäädä, katsomaan silmiin ja piirtämään sormella iholle. Ja ollaan lopulta kuitenkin siinä samassa pisteessä eli eroamassa. (Ja jos ei tulisi vastaan sitä, jonka syliin haluaa jäädä, niin jokainen seksikerta siltikin vain hajottaisi, koska miettisin miten kaunista ja ihanaa se on ja miten sitä ei kuitenkaan rakkaimmaltaan saa. Ahdistus vain kasvaisi.)
Ja tämän lisäksi se rakkaudellinen seksi nyt vaan on kirkkaasti parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi tuntea rakkautta moneen yhtäaikaa mutten usko, että romanttisia tunteita on hirveän kannattavaa pitää yllä moneen ihmiseen samanaikaisesti, koska se kuluttaa sinua itseäsi.
Jos toiset suhteet ovat vain seksisuhteita ja vain pidät ihmisistä niin en usko, että heistä on haittaa mielenterveydelle.
Varmaan riippuu myös kasvatuksesta minkä miellät rakastamiseksi ja pitämiseksi.
Mikä se sellainen romanttinen suhde on joka kuluttaa sinua? Eikä parisuhteen pitäisi olla voimavara eikä rasite?
Mitä järkeä miehenä lähteä tuollaiseen kun tuskin saa mitään tai jos saa niin max kerran pari vuodessa. Nainen taas voi milloin vain tilata mitä ikinä haluaakaan tinderistä. Cuck miehiä ovat ne jotka tuollaiseen suostuvat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä miehenä lähteä tuollaiseen kun tuskin saa mitään tai jos saa niin max kerran pari vuodessa. Nainen taas voi milloin vain tilata mitä ikinä haluaakaan tinderistä. Cuck miehiä ovat ne jotka tuollaiseen suostuvat
Eikä voi. Höpö höpö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä miehenä lähteä tuollaiseen kun tuskin saa mitään tai jos saa niin max kerran pari vuodessa. Nainen taas voi milloin vain tilata mitä ikinä haluaakaan tinderistä. Cuck miehiä ovat ne jotka tuollaiseen suostuvat
Eikä voi. Höpö höpö.
99% naisista saa heittämällä tuhansia seksinälkäisiä mätsejä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja ei arvosta niitä ihmisiä jotka haluavat toimia parisuhteessaan eritavalla kuin hän itse? Onko se arvostusta jos arvostaa vain jos ihminen toimii samalla tavalla kuin itse tai hän toimii kuten minä sanon että hänen tulee toimia?
Mitäs tämä nyt taas on? Ihmiset arvostavat jotain tiettyä asiaa, jonka näkevät hienona, kadehdittavana yms. Miksi pitäisi arvostaa jotain, jonka kokee ällöttävänä, valheellisena ja omituisena? Onko tämä samaa kuin se iänikuinen "kunnioituksen vaatiminen" milloin ketäkin sattumanvaraista tyyppiä kohtaan, joka uhriutuu mediassa?
Aloituksessa vaaditaan sitä että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Aloituksessa ei edes puhuta siitä että ihmisten pitäisi arvostaa vain yksiavioisuutta.
Aloituksessa kyllä varsin selkeästi tuodaan esille, että muu kuin yksiavioisuus on sama asioa kuin olla kunnioittamatta toisia. Suora lainaus: "Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita."
Kyllä tuosta normaalilla sisälukutaidolla on aika selkeästi nähtävillä, että yksiavioisuus on tässä se mitä pitää arvostaa, ja muunlaisissa suhteissa ei aloittajan mukaan toisia kunnioiteta.
Arvostus lähtee aina siitä että itse arvostat muita. Jos et arvosta puolisoa on ihan turha odottaa että hän arvostaisi sinua. Jos mielipiteesi yleisesti osoittaa että et arvosta muita vaihtoehtoja et koskaan tule saamaan arvostusta. Arvostus ei koskaan ole yksipuolista.
Niin? Ei kai tuossa ole mitään epäselvää. Ongelma on nyt siinä, että aloittaja ja monet muut tässä ketjussa ajattelevat, että pystyvät ikäänkuin objektiivisesti määrittämään sen, mikä on oikea tapa osoittaa tätä arvostusta, ja mikä ylipäänsä voidaan nähdä arvostuksena. Sitä ei ymmärretä, että polyamorisessa suhteessa olevat voivat nähdä tämän asian jo lähtökohtaisesti niin erilaisena, etteivät koe esim. toisen ihmisen kanssa seksin harrastamista merkkinä siitä, ettei arvostaisi omaa kumppania. Vaikka ko. pari olisi ollut sitoutuneessa suhteessa vuosia, keskustelleet asiat läpi ja molemmille tuo tilanne olisi täysin ok, niin silti täällä keskustelijat ovat sitä mieltä, että kyseisessä suhteessa ei arvosteta toista osapuolta.
Mä kritisoin sellaisia ihmisiä jotka huutavat kovaan ääneen että ei suhteen avoimuudesta tai rajoista tarvitse erikseen puhua koska on itsestäänselvyys että saa tehdä mitä huvittaa.
Samat tyypit huutavat että paras parisuhdemalli on sellainen missä ei ole sovittuja rajoja koska ne ovat 50-luvun tunkkaisia jäänteitä jotka pitää pöyhiä pois nykyajattelusta
Ihmisiä vai olkiukkoja?
Enpä ole tuollaiseen elämäni aikana törmännyt edes kuulopuheissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja ei arvosta niitä ihmisiä jotka haluavat toimia parisuhteessaan eritavalla kuin hän itse? Onko se arvostusta jos arvostaa vain jos ihminen toimii samalla tavalla kuin itse tai hän toimii kuten minä sanon että hänen tulee toimia?
Mitäs tämä nyt taas on? Ihmiset arvostavat jotain tiettyä asiaa, jonka näkevät hienona, kadehdittavana yms. Miksi pitäisi arvostaa jotain, jonka kokee ällöttävänä, valheellisena ja omituisena? Onko tämä samaa kuin se iänikuinen "kunnioituksen vaatiminen" milloin ketäkin sattumanvaraista tyyppiä kohtaan, joka uhriutuu mediassa?
Aloituksessa vaaditaan sitä että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Aloituksessa ei edes puhuta siitä että ihmisten pitäisi arvostaa vain yksiavioisuutta.
Aloituksessa kyllä varsin selkeästi tuodaan esille, että muu kuin yksiavioisuus on sama asioa kuin olla kunnioittamatta toisia. Suora lainaus: "Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita."
Kyllä tuosta normaalilla sisälukutaidolla on aika selkeästi nähtävillä, että yksiavioisuus on tässä se mitä pitää arvostaa, ja muunlaisissa suhteissa ei aloittajan mukaan toisia kunnioiteta.
Ap puhuu omista näkemyksistään mitä haluaa suhteelta. Perusongelma tässä avoimien suhteiden ihanuuden toitottamisessa on se että ensinnäkin ne ovat harvojen juttu eli erittäin marginaalinen ilmiö ja toisekseen näillä kuvioilla ihmiset (en sano että kaikki) oikeuttavat salasuhteitaan ja pettämisiään eivätkä kanna niistä vastuutaan.
Ja joo, tiedän että kohta ilmaantuu joku eettisesti moni-/avoimessa suhteessa oleva haukkumaan tätä mielipidettäni rajoittuneeksi. Se ei ole sitä.
Mulle on ihan ok jos ihmiset aidosti ja täysin tasavertaisista lähtökohdista tekevät minkälaisia suhdejärjestelyjä haluavat. Harvoin sellainen kuitenkaan onnistuu esimerkiksi ihmiseltä joka on vuosikymmeniä ollut monosuhteissa, piilotellut niissä omia tunteitaan, pettänyt ja hyppinyt monosuhteesta toiseen.
Sellaisen ihmisen puheet avoimien suhteiden ihanuudesta ja kuinka ne pian syrjäyttävät perinteisen parisuhdemallin ovat oksettavaa roskaa ja kuvaavat ainoastaan pyrkimystä nostaa itseään muiden yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan ymmärrä monogamiasuhteiden pettämisistä puhumista tässä yhteydessä. 99% pettämistä tapahtuu, kun suhde ei ole täysin kunnossa eikä se kumppani ole jossain asiassa riittävä. Avoimiin suhteisiin lähdetään, koska se kumppani ei ole riittävä. (eikä näille ihmisille ilmeisesti voikaan koskaan olla, koska eivät kestä pienintäkään puutetta millään saralla). Eli sänky-hyppijät ovat aina jotain vailla. Oli suhdemuoto mikä tahansa.
Minä olen tehnyt sellaisen kumppanivalinnan, että me riitämme toisille joka asiassa. Kummallakaan ei ole mitään tarvetta katsella ympärilleen, koska molemmilla on se paras jo siinä omassa suhteessa. Ja näin elämää nähneenä sen tietää, että tässä tyypissä on kaikki ellei enemmänkin kuin mitä olisi koskaan voinut toivoa. Jos näin ei olisi, niin eroaisin sitten kokonaan mieluummin kuin roikkuisin jossain puolittaisessa suhteessa.
Ei hyvänenaika.. Luulisi elämää nähneen ihmisen ymmärtävän, että tarpeet voivat muuttua missä vaiheessa elämää tahansa, jolloin siinä nykyisessä kumppanissa ei olekaan juuri niitä asioita, joita kaipaisit. Kukaan ei muutenkaan voi täyttää toisen kaikkia tarpeita.
Kyllä minun mieheni täyttää kaikki tarpeeni. Tai jos jotain pientä jää puuttumaan (esim. ei tuuppaa mua kakkoseen, vaikka se vois olla musta ihan kivaa), niin miksi tekisin siitä suuren ongelman ja se pitäisi ehdottomasti hakea muualta, koska kaikki täytyy saada? Se on ihan täysin ok mulle. Kuten hänelle vaikka se, että en pysty menemään mukaan hänen yhteen harrastukseen tai hän ei aikataulujen takia ehdi minun harrastukseen mukaan. Ei ole mitään PAKKO SAADA NYT VAAN KAIKKI -oloa. Ja jos joskus tulisi jokin aivan ylitsepääsemätön ongelma (esim.seksiä ei enää koskaan voisi hänen kanssaan harrastaa), niin se olisi sitten ero ja uusi kumppani, jonka kanssa olisi taas kokonainen parisuhde. Koska edelleenkään se puolittainen ei kiinnostaisi. Sellaisessa roikkuminen on läheisriippuvuutta.
Joku voisi sanoa, että kuulostaa aika julmalta ajatukselta, että olisit valmis jättämään tuon upean kumppanin, joka täyttää kaikki tarpeesi, jos ette voisi enää koskaan harrastaa seksiä. Ei kuulosta niin täydelliseltä suhteelta mun korviin ainakaan. Itse ajattelisin, että aitoa kumppanuutta on myös sen hyväksyminen, että sairastuminen tai vanheneminen ovat osa elämänkaarta ja parisuhdetta, ja joku seksi on oikeasti aika pieni osa sitä kokonaisuutta. Minulle tärkeämpää olisi säilyttää se kumppanuus, vaikka se tarkoittaisi sitä, että jompikumpi harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, esim. tilanteessa, jossa meidän ei enää olisi mahdollista harrastaa seksiä. Kauhea ajatuskin, että ensimmäinen reaktio olisi sitten heivata se elämänkumppani, koska suhde olisi "puolittainen". Mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Niin, no minulla rakkaus ja seksi kuuluu yhteen, joillakin ei. Jos en saisi enää koskaan rakkaaltani seksiä, niin ei siinä kaunis ajatus riittäisi kuin alkuun. Pikkuhiljaa alkaisi erkaantuminen. Ja jos suhde avattaisiin ja hakisin seksiä muualta, tulisi jossain vaiheessa vastaan se, jonka kainaloon haluaakin sen seksin jälkeen jäädä, katsomaan silmiin ja piirtämään sormella iholle. Ja ollaan lopulta kuitenkin siinä samassa pisteessä eli eroamassa. (Ja jos ei tulisi vastaan sitä, jonka syliin haluaa jäädä, niin jokainen seksikerta siltikin vain hajottaisi, koska miettisin miten kaunista ja ihanaa se on ja miten sitä ei kuitenkaan rakkaimmaltaan saa. Ahdistus vain kasvaisi.)
Ja tämän lisäksi se rakkaudellinen seksi nyt vaan on kirkkaasti parasta.
Ja rakkaudellista seksiä voi kuin voikin olla useamman kuin yhden ihmisen kanssa.
Toki on myös ihmisiä, jotka kokevat toisin, eikä rakkaudellisuus ole heille hyvän seksin edellytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja ei arvosta niitä ihmisiä jotka haluavat toimia parisuhteessaan eritavalla kuin hän itse? Onko se arvostusta jos arvostaa vain jos ihminen toimii samalla tavalla kuin itse tai hän toimii kuten minä sanon että hänen tulee toimia?
Mitäs tämä nyt taas on? Ihmiset arvostavat jotain tiettyä asiaa, jonka näkevät hienona, kadehdittavana yms. Miksi pitäisi arvostaa jotain, jonka kokee ällöttävänä, valheellisena ja omituisena? Onko tämä samaa kuin se iänikuinen "kunnioituksen vaatiminen" milloin ketäkin sattumanvaraista tyyppiä kohtaan, joka uhriutuu mediassa?
Aloituksessa vaaditaan sitä että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan. Aloituksessa ei edes puhuta siitä että ihmisten pitäisi arvostaa vain yksiavioisuutta.
Aloituksessa kyllä varsin selkeästi tuodaan esille, että muu kuin yksiavioisuus on sama asioa kuin olla kunnioittamatta toisia. Suora lainaus: "Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita."
Kyllä tuosta normaalilla sisälukutaidolla on aika selkeästi nähtävillä, että yksiavioisuus on tässä se mitä pitää arvostaa, ja muunlaisissa suhteissa ei aloittajan mukaan toisia kunnioiteta.
Arvostus lähtee aina siitä että itse arvostat muita. Jos et arvosta puolisoa on ihan turha odottaa että hän arvostaisi sinua. Jos mielipiteesi yleisesti osoittaa että et arvosta muita vaihtoehtoja et koskaan tule saamaan arvostusta. Arvostus ei koskaan ole yksipuolista.
Niin? Ei kai tuossa ole mitään epäselvää. Ongelma on nyt siinä, että aloittaja ja monet muut tässä ketjussa ajattelevat, että pystyvät ikäänkuin objektiivisesti määrittämään sen, mikä on oikea tapa osoittaa tätä arvostusta, ja mikä ylipäänsä voidaan nähdä arvostuksena. Sitä ei ymmärretä, että polyamorisessa suhteessa olevat voivat nähdä tämän asian jo lähtökohtaisesti niin erilaisena, etteivät koe esim. toisen ihmisen kanssa seksin harrastamista merkkinä siitä, ettei arvostaisi omaa kumppania. Vaikka ko. pari olisi ollut sitoutuneessa suhteessa vuosia, keskustelleet asiat läpi ja molemmille tuo tilanne olisi täysin ok, niin silti täällä keskustelijat ovat sitä mieltä, että kyseisessä suhteessa ei arvosteta toista osapuolta.
Mä kritisoin sellaisia ihmisiä jotka huutavat kovaan ääneen että ei suhteen avoimuudesta tai rajoista tarvitse erikseen puhua koska on itsestäänselvyys että saa tehdä mitä huvittaa.
Samat tyypit huutavat että paras parisuhdemalli on sellainen missä ei ole sovittuja rajoja koska ne ovat 50-luvun tunkkaisia jäänteitä jotka pitää pöyhiä pois nykyajattelusta
Ihmisiä vai olkiukkoja?
Enpä ole tuollaiseen elämäni aikana törmännyt edes kuulopuheissa.
Kaikenlaisia löytyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on täynnä puolivillaista selittelyä jolla oikeutetaan oma toiminta.
On todella alhaista olla kertomatta kumppanilleen mieltymyksistään tarpeistaan ja toiveistaan kumppanilleen heti suhteen alussa. Tämä kertomatta jättäminen kuvaa hyvin polyjen/avoimien ajatusmaailmaa.
Eli muut ihmiset ovat vain välineitä omien fantasioiden toteuttamiseen.
Todellista vastavuoroisuutta ja toisten ihmisten aitoa huomioonottamista ei näiltä ihmisiltä löydy. Ja sitten kun tätä kritisoidaan niin alkaa jäätävä uhriutuminen
Ihminen kuitenkin kasvaa läpi elämän. Kiinnostuksen kohteet ja mielihalut muuttuvat ja muokkautuvat ajan kanssa. Ei sitä välttämättä suhteen alussa osaa vielä sanoa miltä tuntuu 5, 10, tai 20 vuoden päästä.
Tottakai. Mutta jos ihminen onkin mennyt suhteeseen täysin valheellisin perustein. Eli valehdellut itsestään, tunteistaan ja tarpeistaan heti alusta lähtien kumppanilleen. Myötäillyt ja miellyttänyt kumppaniaan mutta pimittänyt todelliset ajatuksensa vuositolkulla.
Sitten jossain vaiheessa alkaakin pettämään ja syyttää pettämisestä kumppaniaan vaikka tämä miellyttäjä itse piilottanut itsensä kumppaniltaan.
Tuollainen ihminen jos sitten alkaa toreilla ja turuilla selittelemään että ei sitä alussa osannut sanoa niin mun mielestä menkööt itseensä. Mun mielestä tuollainen käytös yksi halveksuttavimmista tavoista olla parisuhteessa oli sen muoto mikä tahansa.
Arvostus lähtee aina siitä että itse arvostat muita. Jos et arvosta puolisoa on ihan turha odottaa että hän arvostaisi sinua. Jos mielipiteesi yleisesti osoittaa että et arvosta muita vaihtoehtoja et koskaan tule saamaan arvostusta. Arvostus ei koskaan ole yksipuolista.