Lue keskustelun säännöt.
Polyamoria, avoin suhde... En ymmärrä
16.11.2022 |
Missä kunnioitus ja toisen arvostaminen? Miksi tuota on alettu toitottaa joka paikassa. Halutaan että ihmiset ei enää arvosta muita tai itseään..? Minä haluan suhteen jossa raskausarvet ovat ok, puoliso voi vaikka sairastua ja silti kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven. Ei lähdetä k*ksimaan muita.
Ennemmin tulen petetyksi tietämättäni tai kerran pari, sitoutuneessa suhteessa. Sentään silloin piilotetaan asia tai edes pyydetään anteeksi. Sitoudutaan jatkamaan yhdessä, pitämään huolta jos tarvitsee. En hyväksy pettämistä mutta ymmärrän sitä paremmin.
Mutta en alistu tuohon että mieheni rakastelee toisten naisten kanssa jatkuvasti suhteen aikana ja etsii aina vaan parempaa. Miten ihmiset kestävät sellaista? Laittavat itsensä sen tuskan läpi, että oma mies/nainen ei olekaan oma? Eivätkö he rakasta, ja miksi haluavat olla kylmissä suhteissa... Ja miksi sellaista sanotaan suhteeksi eikä puhuta oikeilla nimillä? En vain ymmärrä. Voiko joku auttaa ymmärtämään?
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Näin teillä. Toiset ihmiset voivat olla toisenlaisia kuin sinä. Tuskin ymmärrät, mutta näin se on.
En koe surulliseksi sitä, että rakastan syvästi kumppaniani, jonka kanssa olen avoimessa/polysuhteessa. Meitä yhdistää myös vakaumus, että toista ihmistä ei voi eikä tarvitse omistaa voidakseen sitoutua pysyvästi.Jos olisin kuin sinä, pitäisin surullisena, ettet pääse kokemaan tällaista. Sen sijaan ajattelen, että on kaunista, miten ihmiset ovat erilaisia.
Tuossa on se yleinen ajatusvirhe, että terveessä monogamiassa osapuolet eivät halua omistaa tai koe omistavansa toisiaan. Se rakkaus toista kohtaan on vain sellaista, ettei kellekään muulle ole enää tarvetta romanttisessa tai seksuaalisessa merkityksessä. Se tulee automaattisesti ilman mitään pakottamista, kun kaikki on kohdallaan. Olemme vapaita tekemään, mitä huvittaa, mutta mitään halua ei ole, koska kaikki kohdistuu vain ja ainoastaan siihen ihanaan kumppaniin. Varsinkin, kun on molemmilla sen verran menneisyyttä takana, että on helppo tunnistaa, että tämä on nyt jotain ainutlaatuista ja parasta. Ja kun on jo parasta, niin muu ei kiinnosta, koska muu on huonompaa. Kokeilut on kokeiltu jo ennen tätä suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Todella hienoa että löysit lopulta itsellesi parhaan mahdollisen kumppanin. Kyllähän tuon 0,5% kanssa taatusti voi elää, eihän tuo ole juuri mitään. En kyllä itse usko, että mikään parisuhde on 100% täydellinen. Puolittainen suhde kuulostaa jo siltä, että on paljon eri asioita jotka eivät ole kunnossa. Ei siinä ole mielestäni mitään surullista, että kaikki eivät halua tai pyri samaan kuin sinä, tai olemaan kuin sinä.
Onhan se vähän surullista, ettei ihminen päättäväisesti tavoittele jotain parempaa, koska ei usko itsellään olevan mahdollisuuksia siihen. Sitten tyydytään huonompaan ja yritetään erikoisillakin keinoilla elää asian kanssa. Pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin, esim. työelämään. Tuntematon taivas jää kokematta, jos tyytyy, eikä sitä taivasta tavoittele.
Ei kaikilla ole tarvetta tavoitella aina vaan parempaa ja parempaa. Rasittavaahan tuollainen elämä olisi. Eikä kaikki "tyydy huonompaan" vaan ovat yksinkertaisesti tyytyväisiä siihen mitä on. Eihän se nk. täydellinen monogaminen suhdekaan itsekseen pelitä, vaan yhteisillä keinoilla - erikoisilla tai vähemmän erikoisilla - se saadaan toimimaan. Eikös aivan kaikissa asioissa lopulta tyydytä johonkin?
Ei tarvitse aina tavoitella parempaa. Minä olen taivaani löytänyt sekä parisuhteesta, työelämästä sekä perhe-elämästä. Se vaan, ettei nuoremmalla sukupolvella tunnu olevan sitä suomalaista sisua tavoitella yhtään mitään. Heti ollaan parkumassa ja mt-ongelmissa, kun kaikki ei mene ihan putkeen. Kukaan ei ole opettanut vahvuutta nousta ylös ja uskoa, että parempaa olisi tarjolla, jos vaan laittaisi muutamaa tikkua ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Jatkuu myöhemmin.
No nyt on asiallinen kirjoitus. Juuri tuo että ollaan rehellisiä ja että ei ajatella monogamian olevan millään tavalla kriisissä taikka vanhentunut tapa ihmisten elää on hyvä tapa ajatella.
Keskustelua monogamiasta poikkeavista suhdemuodoista vaivaa se, että jotkut vaihtoehtoisista suhdemuodoista puhuvat ihmiset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta monogamisissa suhteissa eläville ja niitä haluaville vaan he hyökkäävät äärimmäisellä agressiolla tämän suhdemuodon kimppuun. Ehkä omista traumoistaan ja epäonnistumisistaa johtuen kenties.
He siis yrittävät leimata monogamian ja perinteiset normaalit parisuhteet äärimmäisen huonoksi tavaksi ja jopa ihmisten hyvinvointia yleisesti vaarantavaksi tavaksi elää.
Oletko lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan? Minä olen monta sivua, enkä ole nähnyt yhtäkään polyamorista, joka kritisoisi monogamiaa tai hyökkäisi sitä vastaan. Sen sijaan olen lukenut loputtomasti viestejä, joissa monogamiset kirjoittavat todella epäkunnioittavasti avoimista suhdemuodoista ja ihmisistä niissä. Ja usein lähes samaan hengenvetoon tuovat esille, miten ärsyttävää on, kun polyamoriset ovat niin aggressiivisia. Aivan kuten sinäkin siis teit tuossa viestissä.
Ylipäänsä tuntuu kummalliselta, että ihmisiltä puuttuu niin totaalisesti kyky ymmärtää omasta kokemusmaailmasta poikkeavaa elämäntapaa. Että ei kyetä lainkaan käsittämään sitä, että jollekulle rakkaus tai toisen kunnioittaminen voi tarkoittaa jotain muuta kuin itselle, mutta sille voi olla ihan pätevät perusteet. Lisäksi ihmettelen usein, millaisella asiantuntemuksella näitä mielipiteitä lauotaan - kuinka moni on edes koskaan tavannut tai keskustellut esim. polyamorisen ihmisen kanssa? Lähes kaikki polyamoriset ovat olleet myös monogamisissa suhteissa, ja heillä on siten tietoa ja ymmärrystä myös niistä, mutta useimmat monogamiset eivät ole olleet avoimissa suhteissa, joten heidän tietonsa asiasta on paljon vajavaisempi. Siksi olisi ehkä hyvä vähän pohtia mitä mielipiteitään julistaa totuutena netissä ja mihin sen perustaa. Joku iltalehden haastattelu tai kaksi kun ei vielä ihan hirveästi kerro tästä ilmiöstä.
Ihan oikeassahan ketjussa ollaan oltu kun kakkosmies on mielenterveyspotilas. Hyvä tietenkin että huolehdit nyt hänestäkin, mutta ymmärrät varmaan miksi enemmistölle tuo vaikuttaa erikoiselta järjestelyltä. Ja ainakin itselle tulisi tuommoisesta kakkosnaisesta lemmikkifiilis, jota hoivailen ja välillä nusasen. Sitten lapset tekisin sen ns. laadukkaammam naaraan kanssa.
En tässä mitenkään tuomitse, vaan on edelleenkin hyvä että huolehdit kanaemon lailla pudokkaistakin, mutta ehkä tämä avaa ihmetyksen juuri syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.
Miksi näissä vasemmistolaisjutuissa aina jossain vaiheessa kuitenkin törmätään siihen kinky seksiin, vaikka ensin lässytetään jotain hippisontaa "rakkaudesta" ja miten toista ei voi omistaa? Eli tosiasiassa kyse on siitä, että kun henkilöllä on parafilia (ennen vanhaan käytettiin sanaa per versio), niin toteuttaakseen sitä, hän tarvitsee kumppanin, joka suostuu siihen. Jos se vakituinen kumppani ei ymmärrettävästi halua olla esineellistettävänä (parafiliat, kuten vaikka ristiinpukeutuminen ja sm) ovat pakkomielteitä, joita ilman henkilö ei tahdo kyetä tavallisempaan seksiin, niin sitten tarvitaan toinen kumppani, jonka kanssa voidaan syventyä siihen pakkomielteeseen. Ketjussa oli aikaisemminkin pari tällaista tyyppiä, en tiedä onko heidän kirjoitukset jo poistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.
Eli todellakin kaikki-mulle-heti-nyt? Ei voi ajatellakaan, että tämä kumppani on muuten niin täydellinen ja totaalisen ihana ja rakastan niin syvästi, että on ihan ok, ettei hän täytä sataa prosenttia kaikista toiveistani? Lapsena saatu kaikki lelut, mitä on pyydetty?
Tai jos tuo asia vaivaa niin hirvittävän paljon, niin eikö olisi ihan ok myöntää itselleen, että voisi erota ja etsiä riittävän parisuhteen? Eiköhän tuo muutenkin ole tiedossa jo etukäteen, niin miksi edes lähteä parisuhteeseen, joka ei ole riittävä? Todennäköisesti vielä monogamian odotuksilla, jos pitäisi myöhemmin avata suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
Ja jokainen täysin monogaminen suhdehan on 100% täydellinen... Jos parisuhde on muuten vaikka 90 % täydellinen, niin miksei sitä 10% voi täyttää yhteisymmärryksellä vaikka sillä avoimella suhteella. Vai olisiko ainoa vaihtoehto ero, jolloin sitten metsästetään sitä maagista 100% kumppania? Suurimmalla osalla melko hankalaa esim. 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kyse on kuitenkin vain seksistä. Suurin osa tuntuu ottavan seksin hyvin vakavasti, kun se voi olla joillekkin pelkästään hauskanpitoa ja nautintoa. Miksei sitä voisi kokea muidenkin, kuin oman kumppanin kanssa jos se molemmille on OK?
Minä löysin sen 100% täydellisen kumppanin 15v liiton jälkeen. Tai 99,5% ja olen siitä jännä, että pystyn elämään sen 0,5% mitättömän huonon puolen kanssa. Miksi ihmeessä tyytyisin vähempään? Sen läheisriippuvuudenko takia? Että joku vaan pitää olla, ei niin väliä, millainen? Ei kiitos. Kyllä minä olen mieluummin yksin kuin puolittaisessa suhteessa. Ja kun kaikki toimii yhteen täydellisesti, ei kukaan ulkopuolinen kiinnosta enää pätkääkään. Sinänsä surullista, ettei ilmeisesti kaikki pääse tällaista yhteyttä kokemaan tai edes pyri siihen.
Näin teillä. Toiset ihmiset voivat olla toisenlaisia kuin sinä. Tuskin ymmärrät, mutta näin se on.
En koe surulliseksi sitä, että rakastan syvästi kumppaniani, jonka kanssa olen avoimessa/polysuhteessa. Meitä yhdistää myös vakaumus, että toista ihmistä ei voi eikä tarvitse omistaa voidakseen sitoutua pysyvästi.Jos olisin kuin sinä, pitäisin surullisena, ettet pääse kokemaan tällaista. Sen sijaan ajattelen, että on kaunista, miten ihmiset ovat erilaisia.
Tuossa on se yleinen ajatusvirhe, että terveessä monogamiassa osapuolet eivät halua omistaa tai koe omistavansa toisiaan. Se rakkaus toista kohtaan on vain sellaista, ettei kellekään muulle ole enää tarvetta romanttisessa tai seksuaalisessa merkityksessä. Se tulee automaattisesti ilman mitään pakottamista, kun kaikki on kohdallaan. Olemme vapaita tekemään, mitä huvittaa, mutta mitään halua ei ole, koska kaikki kohdistuu vain ja ainoastaan siihen ihanaan kumppaniin. Varsinkin, kun on molemmilla sen verran menneisyyttä takana, että on helppo tunnistaa, että tämä on nyt jotain ainutlaatuista ja parasta. Ja kun on jo parasta, niin muu ei kiinnosta, koska muu on huonompaa. Kokeilut on kokeiltu jo ennen tätä suhdetta.
Tässä taas päästään siihen, että teillä on käynyt onni kun olette toisenne löytäneet. Mutta kun kaikki eivät ole samanlaisia kuin te, tai koe että tuollainen monogaminen suhde on ainoa oikea vaihtoehto jota pitää tavoitella. Toisille tulee automaattisesti ja toisille ei. Miksi et voi vain todeta, että tämä meidän juttu tuntuu minusta parhaalta, mutta ei välttämättä kuvasta muiden ajatuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.Eli todellakin kaikki-mulle-heti-nyt? Ei voi ajatellakaan, että tämä kumppani on muuten niin täydellinen ja totaalisen ihana ja rakastan niin syvästi, että on ihan ok, ettei hän täytä sataa prosenttia kaikista toiveistani? Lapsena saatu kaikki lelut, mitä on pyydetty?
Tai jos tuo asia vaivaa niin hirvittävän paljon, niin eikö olisi ihan ok myöntää itselleen, että voisi erota ja etsiä riittävän parisuhteen? Eiköhän tuo muutenkin ole tiedossa jo etukäteen, niin miksi edes lähteä parisuhteeseen, joka ei ole riittävä? Todennäköisesti vielä monogamian odotuksilla, jos pitäisi myöhemmin avata suhde.
Tämäpä juuri. Kuinkakohan moni avoimessa suhteessa oleva on jättänyt kertomatta kumppanilleen suhteen alussa että oikeasti haluaa avoimen suhteen? Ovat huijareita jos eivät ole kertoneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.Miksi näissä vasemmistolaisjutuissa aina jossain vaiheessa kuitenkin törmätään siihen kinky seksiin, vaikka ensin lässytetään jotain hippisontaa "rakkaudesta" ja miten toista ei voi omistaa? Eli tosiasiassa kyse on siitä, että kun henkilöllä on parafilia (ennen vanhaan käytettiin sanaa per versio), niin toteuttaakseen sitä, hän tarvitsee kumppanin, joka suostuu siihen. Jos se vakituinen kumppani ei ymmärrettävästi halua olla esineellistettävänä (parafiliat, kuten vaikka ristiinpukeutuminen ja sm) ovat pakkomielteitä, joita ilman henkilö ei tahdo kyetä tavallisempaan seksiin, niin sitten tarvitaan toinen kumppani, jonka kanssa voidaan syventyä siihen pakkomielteeseen. Ketjussa oli aikaisemminkin pari tällaista tyyppiä, en tiedä onko heidän kirjoitukset jo poistettu.
Polysuhteessa varmasti kyse on rakkaudesta, avoimessa ei niinkään.
Seksuaalinen monimuotoisuus on perversio?
Suhde avataan, mielummin kuin lopetetaan jonkun halun suhteen, jota ei yhdeltä ihmiseltä saa ja pysyvää parisuhdetta ei tämän halun takia ruveta rikkomaan. Eikö tämä ole rakkautta, että haluaa toisen saavan rajallisen elämänsä aikana kaiken haluamansa? Toinen ei rajoita toisen seksuaalisuutta ja kenenkään rajoja ei rikota? Rakkautta on ymmärtää toisen tarpeita ja antaa toisen toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan. Rakkaudesta näitä suhteita avataan ja tosiaan ajatusmaailma että joku pussailu ta seksi toisen kanssa ei ole parisuhteen tuhoksi, vaan voi jopa vahvistaa sitä, on mielestäni enemmän rakkautta, kuin toisen tuomitseminen perverssiksi, jos on haluja.
Itse muuten elän monosuhteessa, mutta jos jompikumpi meistä ei olisi täysin tyytyväinen, vaan haluaisi muita suhteita voisin avata suhteen, koska me rakastamme toisiamme riittävästi, eikä seksi toisen kanssa meitä rikkoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Jatkuu myöhemmin.
No nyt on asiallinen kirjoitus. Juuri tuo että ollaan rehellisiä ja että ei ajatella monogamian olevan millään tavalla kriisissä taikka vanhentunut tapa ihmisten elää on hyvä tapa ajatella.
Keskustelua monogamiasta poikkeavista suhdemuodoista vaivaa se, että jotkut vaihtoehtoisista suhdemuodoista puhuvat ihmiset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta monogamisissa suhteissa eläville ja niitä haluaville vaan he hyökkäävät äärimmäisellä agressiolla tämän suhdemuodon kimppuun. Ehkä omista traumoistaan ja epäonnistumisistaa johtuen kenties.
He siis yrittävät leimata monogamian ja perinteiset normaalit parisuhteet äärimmäisen huonoksi tavaksi ja jopa ihmisten hyvinvointia yleisesti vaarantavaksi tavaksi elää.
Oletko lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan? Minä olen monta sivua, enkä ole nähnyt yhtäkään polyamorista, joka kritisoisi monogamiaa tai hyökkäisi sitä vastaan. Sen sijaan olen lukenut loputtomasti viestejä, joissa monogamiset kirjoittavat todella epäkunnioittavasti avoimista suhdemuodoista ja ihmisistä niissä. Ja usein lähes samaan hengenvetoon tuovat esille, miten ärsyttävää on, kun polyamoriset ovat niin aggressiivisia. Aivan kuten sinäkin siis teit tuossa viestissä.
Ylipäänsä tuntuu kummalliselta, että ihmisiltä puuttuu niin totaalisesti kyky ymmärtää omasta kokemusmaailmasta poikkeavaa elämäntapaa. Että ei kyetä lainkaan käsittämään sitä, että jollekulle rakkaus tai toisen kunnioittaminen voi tarkoittaa jotain muuta kuin itselle, mutta sille voi olla ihan pätevät perusteet. Lisäksi ihmettelen usein, millaisella asiantuntemuksella näitä mielipiteitä lauotaan - kuinka moni on edes koskaan tavannut tai keskustellut esim. polyamorisen ihmisen kanssa? Lähes kaikki polyamoriset ovat olleet myös monogamisissa suhteissa, ja heillä on siten tietoa ja ymmärrystä myös niistä, mutta useimmat monogamiset eivät ole olleet avoimissa suhteissa, joten heidän tietonsa asiasta on paljon vajavaisempi. Siksi olisi ehkä hyvä vähän pohtia mitä mielipiteitään julistaa totuutena netissä ja mihin sen perustaa. Joku iltalehden haastattelu tai kaksi kun ei vielä ihan hirveästi kerro tästä ilmiöstä.
Minkä ihmeen takia polyamoriset tai avoimen suhteen tyypit ovat ylipäätään olleet monogamisissa suhteissa? Ovatko he kertoneet heti näiden suhteiden alussa noista taipumuksistaan kumppanilleen? Jos eivät niin kyseessä on ollut valehtelu.
Yleensähän suhteet avataan yhteisen keskustelun jälkeen, jolloin tilanne on molempien tiedossa. Ihan alussa sitä ei varmasti edes jokainen tiedä haluavansa avoimen suhteen, tai että tällainen olisi edes vaihtoehto. Keskustelun ja avoimuuden kautta näihin usein päädytään. Ei heitetä hyvää suhdetta hukkaan vaan kokeillaan toimisko tällainen suhdemuoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys ap, keskusteluun osallistujat ja lukijat,
Kiitos kiinnostavasta aloituksesta sekä monipuolisista kommenteista. Aloittaja kirjoittaa haluavansa ymmärtää polyamoriaa ja avoimia suhteita. Kannan korteni kekoon selittääkseni asioita omasta näkökulmastani.
Ensimmäisenä oleellisenä näkökulmana nostaisin esiin sen, että me ihmiset koemme asioita hyvin eri tavoin. Asioita yrittää tietenkin ymmärtää oman kokemus- ja arvomaailman kautta, kun se on ainoa, josta on omakohtaista kokemusta. Mutta sitä kautta ei välttämättä löydy ymmärrettävyyttä.
Minä koen tällä tavalla, toinen ihminen kokee toisella tavalla.
Lisäksi on hyvä tiedostaa kaikkeen uuteen yleisenä ilmiönä liittyvä muutosvastarinta. Uudet, vieraat asiat herättävät vastustusta. Se on luonnollista ja ok.
Aloituksessa nostetaan ensimmäisenä kysymyksenä esiin itsensä ja kumppanin kunnioitus ja arvostus. Siinä on variaatiota, mitä nämä tarkoittavat kullekin ihmiselle. Minulle itseni kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että olen itselleni rehellinen, ja elän sellaista elämää joka sallii minun olla sellainen kuin koen olevani.
Puolison kunnioitus tarkoittaa minulle mm. sitä, että olen hänelle rehellinen ja avoin toiveistani, tarpeistani, minulle tärkeistä asioista. Lisäksi olen kiinnostunut hänen tärkeäksi kokemista asioista ja arvoista. Molemminpuolinen kunnioitus tarkoittaa mm. sitä, että olemme molemmat halukkaita löytämään kompromisseja niissä kohdin, missä näkemyksemme ovat ristiriidassa.
Kun kahdella keskenään suhteessa olevalla ihmisellä on pääpiirteittäin yhtenevä käsitys kunnioituksesta ja arvostuksesta, tässä ei mielestäni ole ongelmaa. Jos kunnioitus tarkoittaa suhteen osapuolille selvästi eri asioita, tai käsitykset muuttuvat ajan kuluessa, näistä voi muodostua ongelmia.
On täysin ok haluta suhde jossa kuljetaan yhdessä vaikka läpi harmaan kiven, kuten aloittaja kirjoittaa. Ja ihan yhtä ok on haluta erilainen suhde. Erilaista suhdetta haluavat todennäköisesti mieltävät itsensä ja kumppanin kunnioituksen ja arvostuksen eri tavalla kuin aloittaja.
Yksi itselleni oleellinen näkökulma on se, että minä en yritä käännyttää ketään polyamoriseksi tai avointa suhdetta haluavaksi. Enkä ajattele, että tämä olisi kaikille sopiva elämäntapa. Tämä on se, mikä sopii minulle, minun puolisolleni sekä muille kumppaneilleni. Muut ihmiset saavat elää kuten parhaaksi katsovat. Minulle on täysin ok, että monogamia on monen valinta.
Jatkuu myöhemmin.
No nyt on asiallinen kirjoitus. Juuri tuo että ollaan rehellisiä ja että ei ajatella monogamian olevan millään tavalla kriisissä taikka vanhentunut tapa ihmisten elää on hyvä tapa ajatella.
Keskustelua monogamiasta poikkeavista suhdemuodoista vaivaa se, että jotkut vaihtoehtoisista suhdemuodoista puhuvat ihmiset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta monogamisissa suhteissa eläville ja niitä haluaville vaan he hyökkäävät äärimmäisellä agressiolla tämän suhdemuodon kimppuun. Ehkä omista traumoistaan ja epäonnistumisistaa johtuen kenties.
He siis yrittävät leimata monogamian ja perinteiset normaalit parisuhteet äärimmäisen huonoksi tavaksi ja jopa ihmisten hyvinvointia yleisesti vaarantavaksi tavaksi elää.
Oletko lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan? Minä olen monta sivua, enkä ole nähnyt yhtäkään polyamorista, joka kritisoisi monogamiaa tai hyökkäisi sitä vastaan. Sen sijaan olen lukenut loputtomasti viestejä, joissa monogamiset kirjoittavat todella epäkunnioittavasti avoimista suhdemuodoista ja ihmisistä niissä. Ja usein lähes samaan hengenvetoon tuovat esille, miten ärsyttävää on, kun polyamoriset ovat niin aggressiivisia. Aivan kuten sinäkin siis teit tuossa viestissä.
Ylipäänsä tuntuu kummalliselta, että ihmisiltä puuttuu niin totaalisesti kyky ymmärtää omasta kokemusmaailmasta poikkeavaa elämäntapaa. Että ei kyetä lainkaan käsittämään sitä, että jollekulle rakkaus tai toisen kunnioittaminen voi tarkoittaa jotain muuta kuin itselle, mutta sille voi olla ihan pätevät perusteet. Lisäksi ihmettelen usein, millaisella asiantuntemuksella näitä mielipiteitä lauotaan - kuinka moni on edes koskaan tavannut tai keskustellut esim. polyamorisen ihmisen kanssa? Lähes kaikki polyamoriset ovat olleet myös monogamisissa suhteissa, ja heillä on siten tietoa ja ymmärrystä myös niistä, mutta useimmat monogamiset eivät ole olleet avoimissa suhteissa, joten heidän tietonsa asiasta on paljon vajavaisempi. Siksi olisi ehkä hyvä vähän pohtia mitä mielipiteitään julistaa totuutena netissä ja mihin sen perustaa. Joku iltalehden haastattelu tai kaksi kun ei vielä ihan hirveästi kerro tästä ilmiöstä.
Minkä ihmeen takia polyamoriset tai avoimen suhteen tyypit ovat ylipäätään olleet monogamisissa suhteissa? Ovatko he kertoneet heti näiden suhteiden alussa noista taipumuksistaan kumppanilleen? Jos eivät niin kyseessä on ollut valehtelu.
Varmaan siksi, että monogamia on yhteiskunnassamme niin automaattista ja itsestään selvää. Jos ei edes tiedä, että voi olla muuta kuin monogaminen, niin silloin varmaan ajattelee, että on sellainen itsekin. Tässäkin ketjussa monet haluavat kiihkeästi kieltää muut vaihtoehdot, normi on niin vahva.
Useimmilla ihmisillä on kuitenkin romantisia, seksuaalisia tai muita kumppanuudellisia tarpeita ja kiinnostavan ihmisen kanssa on aloitettu suhde. Monogamian toimimattomuus omalla kohdalla on sitten saattanut tulla heille näkyväksi vasta heidän yritettyään elää monogamisina. Silloin kumppaniin on kuitenkin todennäköisesti jo ehtinyt muodostua syvä kiintymyssuhde, jos se suhde on muuten toiminut hyvin, eikä sitä haluta rikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.
En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja rehellistä vastausta.
Tämä!
Joka kerta kun tuon kysymyksen tai muun suoraan asiaan menevän kysymyksen esittää jossakin avoimista suhteista niin vastaus on joko täysi hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti täydellä voimalla tehty hyökkäys kysyjää vastaan jossa kysyjä leimataan vanhanaikaiseksi 1950-luvun arvoja kannattavaksi toisen omistamiseen perustuvan parisuhdemallin kannattajaksi.
Miksi avoimien suhteiden puolestapuhujat eivät pysty vastaamaan selkeästi ja kiertelemättä mihin he tarvitsevat avointa parisuhdetta?
Nyt ei siis puhuta eettisestä polyamoriasta vaan avoimista suhteista.
Yksi esimerkki voisi olla, että pitää vaikka dominoivasta seksistä ja toinen ei. Joten sen sijaan että jättäisi rakastamansa puolison tämän takia, suhde avataan ja seksuaalisuutta pääsee toteuttamaan jonkun toisen kanssa, joka pitää samoista asioista.
Kotiin pääsee sen henkilön luokse, jota rakastaa, jonka kanssa haluaa jakaa ja rakentaa elämää.
Yhteisymmärryksessä suhteet avataan, jotta voi jonkun tarpeen toteuttaa, ilman että se olisi parisuhteen loppu tai johtaisi katkeroitumiseen. Toisille tämä sopii, toisille ei ja se on ok.Miksi näissä vasemmistolaisjutuissa aina jossain vaiheessa kuitenkin törmätään siihen kinky seksiin, vaikka ensin lässytetään jotain hippisontaa "rakkaudesta" ja miten toista ei voi omistaa? Eli tosiasiassa kyse on siitä, että kun henkilöllä on parafilia (ennen vanhaan käytettiin sanaa per versio), niin toteuttaakseen sitä, hän tarvitsee kumppanin, joka suostuu siihen. Jos se vakituinen kumppani ei ymmärrettävästi halua olla esineellistettävänä (parafiliat, kuten vaikka ristiinpukeutuminen ja sm) ovat pakkomielteitä, joita ilman henkilö ei tahdo kyetä tavallisempaan seksiin, niin sitten tarvitaan toinen kumppani, jonka kanssa voidaan syventyä siihen pakkomielteeseen. Ketjussa oli aikaisemminkin pari tällaista tyyppiä, en tiedä onko heidän kirjoitukset jo poistettu.
Polysuhteessa varmasti kyse on rakkaudesta, avoimessa ei niinkään.
Seksuaalinen monimuotoisuus on perversio?Suhde avataan, mielummin kuin lopetetaan jonkun halun suhteen, jota ei yhdeltä ihmiseltä saa ja pysyvää parisuhdetta ei tämän halun takia ruveta rikkomaan. Eikö tämä ole rakkautta, että haluaa toisen saavan rajallisen elämänsä aikana kaiken haluamansa? Toinen ei rajoita toisen seksuaalisuutta ja kenenkään rajoja ei rikota? Rakkautta on ymmärtää toisen tarpeita ja antaa toisen toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan. Rakkaudesta näitä suhteita avataan ja tosiaan ajatusmaailma että joku pussailu ta seksi toisen kanssa ei ole parisuhteen tuhoksi, vaan voi jopa vahvistaa sitä, on mielestäni enemmän rakkautta, kuin toisen tuomitseminen perverssiksi, jos on haluja.
Itse muuten elän monosuhteessa, mutta jos jompikumpi meistä ei olisi täysin tyytyväinen, vaan haluaisi muita suhteita voisin avata suhteen, koska me rakastamme toisiamme riittävästi, eikä seksi toisen kanssa meitä rikkoisi.
"Seksuaalinen monimuotoisuus" onkin kätevä termi. Oikeastihan se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset vähän eroavat toisistaan mieltymystensä suhteen jne. Mutta sinä käytät tuossa ympäripyöreässä vastineessasi sitä oikeuttamaan näitä parafilioita. Ja parafilian puolelle mennään juuri silloin, kun ei "tässä rajallisessa elämässä" millään ehdi tarpeeksi toteuttaa sitä omaa pakkomiellettään, vaan on värvättävä siihen ulkopuolisia, koska kumppani ei vaan enää halua olla väline toisen kaikennielevässä seksuaalifantasiassa. Ennen löytyi ymmärrystä näille väsyneille puolisoille, mutta maailman muuttuessa vasemmistofundamentalistiseksi, uhri onkin nykyään se transvestiitti tai parinvaihtaja tai mikä milloinkin. Jos minun mieheni alkaisi pikkuhiljaa, yhä enenevässä määrin tuoda naiseksi pukeutumista meidän suhteeseen (joka siis nykytrendin mukaan on täysin luonnollista ja hyväksyttävää), niin minun rakkauteni nyt ei vaan riittäisi sen ymmärtämiseen. Sinä olet varmaan parempi ihminen sitten siinä mielessä.
Kysyttiin, että minkä takia monet polyamoriset ihmiset ja avointa suhdetta kannattavat ovat olleet monogaamisessa suhteessa.
Omalta osaltani vastaus on se, että en ole tiennyt muusta.
Kuten useissa kommenteissa on tuotu esiin, poly- ja avoimet suhteet ovat olleet esillä uutisoinnissa ja julkisessa keskustelussa. Viime vuosina.
Avioerotessani noin 10 vuotta sitten polyamoria ja avoimet suhdemuodot eivät olleet minulle tuttuja.
Tiesin jostain muinaisista haaremeista, muslimimiehistä joilla saattaa olla useampia vaimoja, ja mormoneista (Big Love -sarjasta). Kaikki tietämäni sitoutuneet parisuhteet olivat perinteisiä suljettuja monogaamisia suhteita.
Tiesin että ajatusmaailmani parisuhteista on valtavirrasta poikkeava. Mutta on hyvin hankala hahmottaa sellaisia asioita, joille ei tiedä nimityksiä.
En voinut kertoa olevani polyamorinen, kun en tiennyt olevani polyamorinen, kun en ollut kuullut polyamoriasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on täynnä puolivillaista selittelyä jolla oikeutetaan oma toiminta.
On todella alhaista olla kertomatta kumppanilleen mieltymyksistään tarpeistaan ja toiveistaan kumppanilleen heti suhteen alussa. Tämä kertomatta jättäminen kuvaa hyvin polyjen/avoimien ajatusmaailmaa.
Eli muut ihmiset ovat vain välineitä omien fantasioiden toteuttamiseen.
Todellista vastavuoroisuutta ja toisten ihmisten aitoa huomioonottamista ei näiltä ihmisiltä löydy. Ja sitten kun tätä kritisoidaan niin alkaa jäätävä uhriutuminen
Luulen, että polyamoriaan kykenevillä on vaikeuksia syvemmän seksuaalisen läheisyyden kokemisessa. Seksikontakti on sen verran pinnallisempaa, että pystyy pitämään useampaa partneria. Siihenhän joidenkin miestenkin viljelemät satunnaiset seksisuhteen perustuvat.
Jos nainen on polygaamisessa suhteessa miehen kanssa, jolla siis on toinen seksikumppani, naiset jakavat saman bakteeriflooran vaginassaan, miehen elimen kautta kulkeneen. Se tuntuu hieman ällöttävältä.
Mieluummin monogaaminen suhde ilman kondomia kuin polyamorinen suhde kondomilla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on täynnä puolivillaista selittelyä jolla oikeutetaan oma toiminta.
On todella alhaista olla kertomatta kumppanilleen mieltymyksistään tarpeistaan ja toiveistaan kumppanilleen heti suhteen alussa. Tämä kertomatta jättäminen kuvaa hyvin polyjen/avoimien ajatusmaailmaa.
Eli muut ihmiset ovat vain välineitä omien fantasioiden toteuttamiseen.
Todellista vastavuoroisuutta ja toisten ihmisten aitoa huomioonottamista ei näiltä ihmisiltä löydy. Ja sitten kun tätä kritisoidaan niin alkaa jäätävä uhriutuminen
Olen ollut puolisoni kanssa 18 vuotta. Olin 20 kun laitettiin lusikat samaan laatikkoon. Siinä vaiheessako minun olisi pitänyt olla valmis, tietää kaikki mitä haluan ja kaikki mistä pidän? Muuttuako ei saa kasvaessaan?
On aivan pöljää ajatella, että yksi ihminen voi täyttää toisen kaikki tarpeet, toiveet ja halut. Se on kohtuutonta kaikkia kohtaan. Kompromisseja voi tehdä vain tiettyyn rajaan asti muuttumatta onnettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että polyamoriaan kykenevillä on vaikeuksia syvemmän seksuaalisen läheisyyden kokemisessa. Seksikontakti on sen verran pinnallisempaa, että pystyy pitämään useampaa partneria. Siihenhän joidenkin miestenkin viljelemät satunnaiset seksisuhteen perustuvat.
Spot-on. Jotkuthan ihan julkisesti somessa rehentelevät tuolla ja pyrkivät nostamaan itseään sillä jalustalle kuinka syvempi läheisyys on tunkkaista 1950-luvun tapasuhteessa olemista.
Ei kaikilla ole tarvetta tavoitella aina vaan parempaa ja parempaa. Rasittavaahan tuollainen elämä olisi. Eikä kaikki "tyydy huonompaan" vaan ovat yksinkertaisesti tyytyväisiä siihen mitä on. Eihän se nk. täydellinen monogaminen suhdekaan itsekseen pelitä, vaan yhteisillä keinoilla - erikoisilla tai vähemmän erikoisilla - se saadaan toimimaan. Eikös aivan kaikissa asioissa lopulta tyydytä johonkin?