Polyamoria, avoin suhde... En ymmärrä

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että joillekin varttuneemmalla iälllä polysuhteilijaksi kääntyneillä on ehdottomuus mielen lukkona.

Tuntuu että joillekin

varttuneemman ikäisille/ nuoremmille

polysuhteilijaksi kääntyneille/ monogamisteille

on ehdottomuus mielen lukkona.

Ja sekin on ihan jees. Voi antaa kaikkien kukkien kukkia, kun ei ole tarvetta yrittää muuttaa erilaisia näkemyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän pitkän ja aktiivisen keskustelun perusteella meidän ei-monogamistien elämäntapa vaikuttaa häiritsevän monia.

Se tuntuu hämmentävältä, kun itse suhtaudun niin, että elän omaa elämääni omalla tavallani, ja muut eläköön omiaan omilla tavoillaan. Erilaisuus on rikkaus ja elämän suola.

Aajattelen, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Yhtä lailla niiden itseeni verrattuna erilaisten, kuin myös omien lajitovereideni.

Olis kiinnostavaa kuulla, mitä ne on ne syyt, joiden takia monogamian valtavirrasta poikkeavat suhdemuodot tuntuvat häiritseviltä?

Edellisessä kommentissa todetaan, että on sama mitä me teemme, kunhan pysymme pois mediasta. Haluatko siis sulkea tietoisuuden meistä ei-monogamisteista pois omasta mielestäsi, vai ehkä kumppanisi mielestä?

Vastaan vain omasta puolestani. Erilaisuus ei suinkaan ole aina rikkaus. Osa erilaisuudesta on sairasta, häiritsevää, ei-toivottua jne. Ja kaikkien kukkien ei todellakaan pidä antaa kukkia. Mitä järkeä sellaisessa olisi? Polyamoristit voivat minun puolestani naiskennella ympäriinsä ja kuvitella, että se on joku henkistymisen ylin muoto, mutta toivoisin, että näihin kuvioihin ei sotkettaisi lapsia. Jos ajatellaan mediaa, niin toivoisin, että asiaa ei enää käsiteltäisi vasemmistolaisten ruusunpunaisten ideologialasien läpi, vaan niin kuin ennen vanhaan journalistit tekivät, eli käsittelivät aihettaan objektiivisesti ja toivat esille, myös sen ruman puolen, joka aivan väistämättä tällaisissa kuvioissa on. Silloin asia olisi itsessään mielenkiintoinen ilmiö. Nyt aktivistitoimittajien agenda on luoda tästä marginaali-ilmiöstä valheellisen journalismin kautta kuva, että se olisi jotenkin yleistä ja että siihen ei liity mitään negatiivista.

Onko sinusta objektiivisuutta kertoa jostain ilmiöstä pelkästään negatiivisesti? Jos polysuhteissa olevat itse kokevat olonsa hyväksi valitsemassaan suhdemuodossa ja heidän lapsillaan on hyvä olla, niin silloin on selvää, että polyamoria voi olla hyvä ratkaisu joillekin ihmisille. Miksi esiin pitäisi tuoda pelkkiä ongelmia? Tuntuu siltä, että objektiivisuuden vaatimuksella tarkoitat sitä, että toimittaja kärttäisi haastateltavilta pelkkiä polyamorian negatiivisia puolia, kirjoittaisi omista ennakkoluuloistaan ja tuomitsisi haastateltavien elämäntavan.

Ihmisiä kiinnostavat muut ihmiset, ihmissuhteet, terveys ja lifestyle-aiheet. Jos ihmiset on kiinnostuneita polyamoriaa käsittelevistä jutuista ja ne saavat paljon klikkauksia, niin ymmärtäähän sen, että esim. Hesarin kaltainen lehti niitä sitten julkaisee. Näen siis asian niin päin, että lehdet eivät yritä pakkosyöttää polyamoriaa ym., lukijoille vaan lukijat ovat niistä kiinnostuneita ja siksi juttuja kirjoitetaan. Eikä sekään tarkoita, että kaikki ihmiset haluaisivat muuttaa monogamiset suhteensa yht'äkkiä polyamoriksi, jos lehdessä on puolen vuoden aikana 10 juttua aiheesta. Miksi edes kuvittelet, että juttujen tavoitteena on antaa vaikutelma polysuhteiden yleisyydestä? Monogamisista ihmisistä kirjoitetaan joka tapauksessa ihan koko ajan tuhansia juttuja. Kai sinne nyt pari polyjuttuakin mahtuu sekaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun oma suhde ei riitä epätoivoisesti yritetään laajentaa rajoja. Onhan se eroaminen niin pelottavaa, että mieluummin tehdään mitä tahansa muita ratkaisuja, vaikka lopputuloksena kukaan ei olisi onnellinen. Näitä on niin nähty

Vaikka oma suhde ei riitä, yritetään pitää epätoivoisesti kiinni monogamiasta. Onhan se eroaminen niin helppoa, että mielummin heitetään läheinen ja tärkeä ihminen jorpakkoon omasta elämästä, vaikka lopputuloksena kaikki kärsii. Näitä on niin nähty.

Minä ainakin ensiksi varmistan uuden kumppanin ennenkuin heitän vanhan pois.

Perinteinen parisuhdemalli tarvitsee tällaista pöyhimistä. Ihmisten pitäisi tehdä tuolla tavalla enemmän. Ero ratkaisee asiat.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä noita suhteita. Mutta pystyn elämään tämän asian kanssa ihan hyvin. En viitsi laittaa paukkuja siihen, että yrittäisin ymmärtää. En jaksa uskoa, että se ymmärrys siitä lisääntyisi. Omat arvoni ovat toisenlaiset ja elän itse niiden mukaan.

Tässä onkin se ero, että osa ei tunnu pystyvän elämään sen asian kanssa, ettei ymmärrä erilaista suhdemuotoa vaan sen sijaan pyrkii sen estämään. Silloin ymmärrys molemmin puolin olisi näille henkilöille voimavara, ettei maailmaa tarvitsisi aina yrittää muuttaa tasan itsensä kaltaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksiä teille polysuhteissa oleville:

Ettekö tunne mustasukkaisuutta, kun kumppani lähtee treffeille ja harrastamaan seksiä toisen kanssa? Tätä minun on vaikea käsittää. Eikö siinä muka tule minkäänlaista pelkoa siitä, että se toinen rakastuukin palavasti siihen toiseen naiseen/mieheen ja haluaakin olla enemmän tämän kanssa? Tämä on se asia, miksi en lähtisi avoimeen suhteeseen tai polyhommiin. En kestäisi sitä epävarmuutta, että mieheni tuntee syvemmin jotain toista kohtaan. Tiedän, että monogamisessakin parisuhteessa voi tulla ihastumisia suhteen ulkopuolisia kohtaan ja puolisoni voi pettää. Jos niin käy, se sattuu ja suhde lopetetaan. Avoimessa suhteessa minun täytyisi elää koko ajan sen tunteen kanssa, että puolisolla voi olla mielessä joku viehttävä nainen ja mahdollisuus tehdä tämän kanssa mitä haluaa. Menettämisen pelko olisi voimakkaampi kuin suljetussa suhteessa.

Olisi minullakin mahdollisuus harrastaa seksiä muiden miesten kanssa. Näin pitkässä suhteessa olen itsekin ollut ihastunut ja himoinnut vierasta miestä.  Ettekö polysuhteilijat pelkää lisääntyneestä riskistä sukupuolitauteihin?

Minä ymmärrän ajatuksen siitä, ettei toista voi omistaa. En minä silti omista miestäni, vaikka hän on kanssani monogamisessa parisuhteessa. Mies on kanssani täysin vapaasta tahdostaa. Toki meillä on sovitut säännöt siitä, ettei ulkopuolisia paneskella. En silti näe tätä toisen omistamisena. Onhan varmaan polysuhteissakin sovitut säännöt?

Vastaan muutamaan kysymykseen tässä:

"Ettekö tunne mustasukkaisuutta, kun kumppani lähtee treffeille ja harrastamaan seksiä toisen kanssa?"

Meistä tuli polyjä niin, että olimme käyneet swinger-illoissa ja harrastaneet myös ryhmäseksiä. Olimme jo usein keskustelleet tilanteita läpi ja niitä hetkiä, että mikä oli voinut vaikka saada olon ikäväksi. Kyseessä ei koskaan ollut seksi vaan ennemmin tunne siitä, että ei tule huomioiduksi tms. Jonkinlainen outo juttu, jotka olivat aina tapauskohtaisia. Mutta seksistä tiesimme jo, että se itsessään ei ole ongelma vaan ennemminkin siinä vain oli iloinen siitä, että toisella on kivaa.

Mielestäni on täysin normaalia, että erilaisissa elämäntilanteissa voi herätä eri tunteita, mutta käsittelemme niitä tilanteita ja pohdimme, mikä on voinut olla laukaiseva tekijä. Esim. onko meidän suhteella ollut tarpeeksi aikaa ja treffejä. Se meidän oma suhde tulee meillä kuitenkin aina ensimmäisenä.

Itse ajattelen romanttisen rakkauden samanlaisena kuin rakkauden ystäviä, lapsia tai läheisiä kohtaan. En siis näe sitä samalla tavalla omasta kokemuksestani rajallisena kuin ehkä monosuhteessa oleva. Eli puolisoni rakkaus toista ihmistä kohtaan ei ole pois rakkaudesta minua kohtaan. Näin me molemmat sen koemme.

"Eikö siinä muka tule minkäänlaista pelkoa siitä, että se toinen rakastuukin palavasti siihen toiseen naiseen/mieheen ja haluaakin olla enemmän tämän kanssa?"

Molemmat tiedämme monosuhteita, joissa on rakastuttu toiseen, vaikka seksiä ei ole harrastettu, joten siksi sen kieltäminen ei ehkä myöskään tunnu mielekkäältä, kun emme myöskään kiellä ystävyyssuhteita yms. Olisi tietysti kurjaa, jos puolisoni haluaisikin valita itselleen jonkun toisen elämänkumppanin, mutta puhumme kaikenlaisista tunteita jo niiden heräämisvaiheessa ja käsittelemme asioita yhdessä alusta alkaen. Ensisijaisesti haluan, että puolisoni on onnellinen, joten en ole vastahankainen siinä, että joku uusi kumppani saattaa olla jotenkin "sopivampi". Molemmat tiedostamme vahvasti sen, että alkuhuuma ei ole samaa kuin kypsä ja pitkä rakkaus, joten emme tee yhteistä elämäämme koskevia suuria päätöksiä sen hormonihuurun aikana vaan tutkiskelemme aina niitä tilanteita pidemmälle.

"Ettekö polysuhteilijat pelkää lisääntyneestä riskistä sukupuolitauteihin?"

En varsinaisesti pelkää sukupuolitauteja, mutta olemme niiden suhteen tiedostavia. Seksi on suojattua ja käymme testeissä. Meillä on kotona myös klamydiatestejä, joita teemme säännöllisesti. Minulla on aiemmin sinkkuna ollut aktiivinen seksielämä, joten silloin sama homma.

"Onhan varmaan polysuhteissakin sovitut säännöt?"

Meillä on tarkat säännöt esimerkiksi juuri suojatusta seksistä, ajankäytöstä, etc. Tarkistamme myös varsinkin uusien kumppaneiden kohdalla, että toisella ei herää mitään varoituskelloja, kun itse saattaa olla sen verran hurmaantunut, ettei ihan tiedosta, ettei kyseessä ole turvallinen ihminen. Mutta luotamme kyllä pitkälle toisen harkintaan. Ylipäänsä meillä ykkösjuttu on se, että kaikki puhutaan ihan läpikotaisin ja vaikeatkin tunteet käydään hyvin tiedostaen läpi. Joillakin muilla voi olla toisin. Tiedän esim sellaisia "don't ask, don't tell"-polykuvioita, mutta se ei sopisi itselleni.

Tuo on kypsän ja vastuullisen ihmisen tapa toimia vaikka en polysuhteista juurikaan mitään tiedä.

Mulle heräsi ajatus, että mitä jos ihmisellä puuttuu jotain sisällä esim. itsearvostus, sisäinen rauha jne.. Ja he yrittävät täyttää sen puuttuvan asian muilla ihmisillä. Jokainen saattaa koittaa täyttää puuttuvan asian monilla eri keinoilla ja avoimet suhteet ois yksi keino? Tämä on vain ajatus, eikä mikään kritiikki.

Avoin suhde on nykyaikaa, perinteinen parisuhde on onneksi menneen talven lumia. Fossiilit eivät tätä tajua joka on hyvin surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo nähnyt yhtään juttua, missä polyamoristi"perheessä" olis akateemisia, hauskan näköisiä, työssäkäyviä ja hyvin toimeentulevia ihmisiä - kyllä ne on aika oudon näköistä jengiä! Näyttää siltä, että ne on ajautuneet yhteen yksinäisyyttään, että olis ees joku, joka välittäisi...hipahtavia tai muuten höpsöjä idunpurijoita wannabee elämäntapaintiaaneja tai muuten vaan ufoja...

 

Tämä on muuten niin totta. Kerran oli telkkarissa ns. normaalin näköinen nainen ja mies, mutta useimmiten mediassa esitellyt ovat "ei kovin viehättäviä" perinteisessä mielessä. Sinistä tukkaa, lävistyksiä, ylipainoa (Emmi N. -tyyli). Etenkin naiset vaikuttavat jutuissa usein vähän epätasapainoisilta.

Tulee mieleen se Miranna Kujanpää, joka tunnettiin Kielletty rakkaus-sarjasta aloittaessaan suhteen vain 14-vuotiaana yli 30-vuotiaan miehen kanssa. Sarjassa kyseinen nainen oli jo parikymppinen. Myöhemmin tämä nainen tuli mediassa esiin polyamorisena ja jätti miehensä. Jo niiden kumppneiden ulkonäöstä paistoi, ettei kukaan erehdy niiden kanssa harrastamaan seksiä kännissäkään. Ainoa poikkeus oli noin kaksi viikkoa sitten televisossa esiintynyt nainen nimeltä Julia, joka ei edustanut tätä polyamorisen protyyppi lävistyksineen ja sinisine hiuksineen.

Ei ole ihan terveellä pohjalla ollut parisuhdehistoria, kun ensin mennään yhteen aikuisen miehen kanssa alaikäisenä (vanhemmat ihan hulluja, että moisen sallivat) ja myöhemmin sitten siirrytään polyamoriaan. En ole yhtään ihmeissäni, jos parisuhderintamalla ei ole mennyt hyvin. Joku trauma siellä on taustalla. En usko, että alaikäisenä aloitettu suhde aikuisen kanssa olisi mitenkään edistänyt hyvinvointia. 

Puoliso ei olekaan OMA.

Ei ihmisiä voi omistaa. 

Ahdistavaa ja raskasta ajatella,  että pitäis niin tiiviisti olla vuosikymmeniä jonkun " omana".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku avoimen kannalla oleva voisi vielä selittää, MIHIN sitä parisuhdetta siinä tarvitaan? Seksiä saa muualta. Kavereita saa muualta. Suhde ei ole 100% täydellinen, jos tarvii muualta muuta (vähintäänkin jotain ihailua tai endorfiinipöllyä muista ihmisistä). Minusta kun tuntuu, että suhde on silloin vain tavan vuoksi ja/tai läheisriippuvuuden vuoksi. Oma kulta täytyy olla aina varalla, jos ei satu muualla natsaamaan. Ei osata olla yksin. Parisuhde on vain jokin irvikuva, staattinen kulissi, johon voi aina palata, mutta jossa ei kuitenkaan voi olla koskaan täysillä mukana.

 

En usko että tuohon kysymykseen saat keneltäkään avoimen suhteen kannattajalta suoraa, yksiselitteistä ja r

"Suhde avataan, mielummin kuin lopetetaan jonkun halun suhteen, jota ei yhdeltä ihmiseltä saa ja pysyvää parisuhdetta ei tämän halun takia ruveta rikkomaan. Eikö tämä ole rakkautta, että haluaa toisen saavan rajallisen elämänsä aikana kaiken haluamansa? Toinen ei rajoita toisen seksuaalisuutta ja kenenkään rajoja ei rikota? Rakkautta on ymmärtää toisen tarpeita ja antaa toisen toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan. Rakkaudesta näitä suhteita avataan ja tosiaan ajatusmaailma että joku pussailu ta seksi toisen kanssa ei ole parisuhteen tuhoksi, vaan voi jopa vahvistaa sitä, on mielestäni enemmän rakkautta, kuin toisen tuomitseminen perverssiksi, jos on haluja."

Uskon, että suurin osa avioeroista johtuu juurikin siitä, että asioita katsotaan vain seksuaalisesta vinkkelistä. Ennen mentiin naimisiin ja kumppani oli kumppani, arjessa tukena ja mukana. Nyt vain mietitään pelkkää seksuaalista vinkkeliä, eikä sitä, että onko tämä henkilö sellainen, jonka kanssa voisin jakaa arjen, onko hänellä kiinnostusta pitää huolta mahdollisesta jälkikasvusta jne. Kummasti liika pornon tuputus ei ole nostanut syntyvyystilastoja, vaikka joka paikassa hehkutetaan seksiä ja nautintoa. Nautintokeskeisyyden sijaan pitäisi muistuttaa raskaaksi tulemisen riskistä seksuaalisen toiminnan seurauksena, mikä saisi ihmiset harkitsevaisempaan ja pidempiaikaiseen parinvalintaan suosien sellaisia kumppaneita, joiden kanssa ottaa yhdessä vastuu seksuaalisesta toiminnasta tulleesta seurauksesta eli raskaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Avoin suhde on nykyaikaa, perinteinen parisuhde on onneksi menneen talven lumia. Fossiilit eivät tätä tajua joka on hyvin surullista.

Avoimet suhteethan on hyvinkin perinteisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin ensiksi varmistan uuden kumppanin ennenkuin heitän vanhan pois.

Perinteinen parisuhdemalli tarvitsee tällaista pöyhimistä. Ihmisten pitäisi tehdä tuolla tavalla enemmän. Ero ratkaisee asiat.

Polysuhteessa taas sitä vanhaa kumppania ei heitetä pois.

Toi mistä sä puhut ei taas ole perinteisen parisuhdemallin pöyhimistä, vaan juurikin sitä perinteistä parisuhdemallia. Useinhan se menee niin, että ensin petetään ja sitten erotaan. 

Vastaan super myöhään mutta ehkäpä joku tästä saa jotain irti: tämä on vain yksi esimerkki, mutta minun ja mieheni kohdalla avoin suhde on seksuaalisen kokeilun ja seikkailun mahdollistaja. Tykkäämme molemmat sekä miehistä että naisista, joten toisillemme voimme tarjota jonkun verran rajoittuneita kokemuksia. Molemmat ajattelemme, että seksillä ja tunteilla ei ole tekemistä keskenään ja näin ollen emme tule mustasukkaisiksi seksiseikkailuista. Olisi kuitenkin outoa jos toinen alkaisi käymään tietyn kaverin sängyssä useammin ja viettämään aikaa. Meillä raja menee siis rakkauden tuntemuksissa toisiin, ei seksuaalisen vedon tuntemisessa. On kuitenkin myös selvää molemmille, että jos jossain vaiheessa toinen haluaa sulkea suhteen niin sitten suljetaan.

En osaa kertoa ihmisistä jotka voivat rakastaa monta ihmistä samaan aikaan mutta tästä avoimesta seksuaalisesta avaan tämän verran. Meidän systeemi perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, mutta seksiseikkailuiden yksityiskohtia ei usein kerrota asian yksityisen luonteen vuoksi paitsi jos tähän on lupa. Sääntönä on myös, että seksiseuralle tulee ennen seksiä kertoa olevansa varattu mutta avoimessa suhteessa. Usein ihmiset kysyvät muutaman lisäkysymyksen ja sen jälkeen ovat sitä mieltä että ookoo, let's go. Jotkut eivät halua seksiä varatun kanssa ja tämäkin on ok.

Suljetut suhteet ovat yhtä arvokkaita kuin eri muotoisetkin. Komppaan kuitenkin sitä että kummallisen paljon tätä avointa suhdemuotoa pidetään jonkinlaisena hienona erikoisuutena, kun minun mielestäni se on vain parisuhteen muoto siinä missä muutkin eikä tarvitse erikoiskohtelua. Ehkäpä tämä valaisee jonkun pohdintoja. 

Joku mainitsi että kun oma suhde ei riitä niin yritetään epätoivoisesti laajentaa rajoja. Voisiko tämän ajatella niin, että jos omassa parisuhteessa tulee esille jotain mitä ei haluta yhdessä toteuttaa, annetaan mahdollisuus kokeiluun ja itseoivallukseen? Esimerkiksi kumppanilla herää kink jota toinen ei halua kokeilla tai fantasia mitä toinen ei halua toteuttaa, olisi mahdollisuus seksuaaliseen itsetoteutukseen parisuhteen ulkopuolella. Tämä siis ei ole ratkaisu suljetussa monogamisessa suhteessa vaan esimerkki siihen, miksi lisääntyvä määrä ihmisiä pitää avoimista suhteista.