Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
Ihastuin naiseen työpaikalla, mutta kävi ilmi mielenterveysongelmia. En uskaltanut suhteeseen. X nimittäin meni lyhyen seurustelun jälkeen omituiseksi ja sitten aivan masentuneeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaan tilanteeseen joutunut sairaan puolison kanssa. Minua kohdellaan kuin olisin syyllinen puolison sairauteen. Voimat vähissä pian. Mitä tässä kannattaisi tehdä?
Jos rakastat häntä oikeasti, hän on sinulle niin tärkeä, että ajatuskin heräämisestä uuteen päivään ilman häntä, tekee sinut surulliseksi. Jos et rakasta häntä, eroa!
Tee nyt kokeilu olemalla erossa hänestä hetki. Ikävöitkö häntä? Vai oletko helpottunut?
Sairastunut ihminen ei saa myrkyttää kodin ilmapiiriä. Varsinkin kipua kokevat ihmiset muuttuvat joskus kodin seinien sisällä "energiasyöpöiksi", jotka pikku hiljaa murtavat läheistenkin mielenterveyden.
Kodin pitää olla kaikille turvasatama, johon voi tulla hyvillä mielin ja jossa on kodikas ja lämmin ilmapiiri.
Sairastunut ihminen ei saa myöskään vetäytyä kaikesta "arjen vetovastuusta". Sairastuneen olisi yksin asuessa hoidettava laskunsa ja kotityönsä. Jos niihin ei pysty, hän hakisi avustajaa kunnalta. KAIKKEA VASTUUTA aikuisesta ihmisestä ei voi vierittää puolison harteille. Sairastunut voi pienillä teoilla osoittaa arvostusta ja välittämistä. Harva sairaus estää, ettei joskus voisi jotain tehdä toisen eteen.
Sairastuneen ASENNE ratkaisee. Jos hän haluaa olla katkeroitunut, äkäinen pahanilmanlintu, niin ei voi odottaa parisuhteen kestävän...
Muistakaa kaikki hakea vertaistukea tai mielenterveydellistä tukea aina, kun siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanon suoraan hoitotyössä pitkiä parisuhteita ja sairastamista nähneenä. Jos edes mietit tuollaista niin et edes rakasta. Voit siis erota. Ei sairauden, mutta rakkauden puutteen takia. He jotka rakastaa pitää viimeiseen asti kiinni.
Näpsäkkää apn syyllistämistä.
Mikä ihmisiä täällä vaivaa??
Ap ja mies eivät ole ikinä olleet perhe tai asuneet yhdessä. Heillä ei ole lapsia.
He ovat seurustelu-tapailleet n 5v ja mies on päättänyt että hän saa tehdä apn elämästä kurjaa.
Jaahas ap kun "et edes ikinä ole häntä rakastanut niin HYLKÄÄ hänet nyt sitten KATALA nainen" ... siis oikeasti nyt,
MISTÄ aplle olisi tullut miestä kohtaan joku omaishoitajuus-velka??
Ps itsellä ystävä jonka aviomies sairastui vakavasti ja oli aivan kaikkia kohtaan 5v täys k*sipää (mikä ihmeesti täällä ajatellaan olevan "oikeutettua" koska sairaus) - hän oli kyllä ihan vain ilkeä, koska "mulla oikeus". Avopuoliso kulki rinnalla koko sairauden ajan (n ikävuodet 40-50). Kun mies lopulta kuoli, alkoi seuraava taivastelu ja syyllistäminen "vasta puoli vuotta hauatajaisista ja nyt jo "Miia" meni Helsinkiin teatteriin jne -- eli tuomitseville ei edes riittänyt, että hän pysyi inhottavan miehen rinnalla ikänsä 40-50 vaan hänen olisi sitten vielä 50-oma kuolema (?) viettää mustiin pukeutuvan surevan (avo)lesken roolia??
Miksi syyllistää??
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastat häntä oikeasti, hän on sinulle niin tärkeä, että ajatuskin heräämisestä uuteen päivään ilman häntä, tekee sinut surulliseksi. Jos et rakasta häntä, eroa!
Tee nyt kokeilu olemalla erossa hänestä hetki. Ikävöitkö häntä? Vai oletko helpottunut?
Voi kun elämä olisi noin yksinkertaista yksinkö ap:n tässä pitäisi osoittaa rakastavansa oikeasti? Ja mies saa jatkaa huonoa käytöstään mitään muuttamatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaan tilanteeseen joutunut sairaan puolison kanssa. Minua kohdellaan kuin olisin syyllinen puolison sairauteen. Voimat vähissä pian. Mitä tässä kannattaisi tehdä?
Kuolla pois?
Aina saa erota, ei siihen ole mitään kriteerejä.
Mietintään sellainen seikka, että täällä Englannissa missä asun syöpään sairastuneita naisia varoitetaan siitä, että moni mies ottaa siinä vaiheessa hatkat. Niin yleinen ilmiö on. Toiseen suuntaan ilmiötä ei ole olemassa. Eli vähän vastuuta omasta elämästä naiset, eikä aina vain muiden hoivaamista hautaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sairastunut on mies niin tottakai nainen saa miehen jättää kun kaikki ei ole enää naiselle täydellistä kun menetti palvelija mutta ainakin julkisen puheen perusteella miehiltä se ei ole hyväksyttävää kun miehen pitää tukea ja palvella naista loppuun asti
Täällä KAIKEN toisista parisuhteista tietävät moralistit harrastavat kollektiivista syyllistämistä, puolin ja toisin.
Antajakaapa joku myös vähän faktaa/dataa ei vain mutua/"kyllä mä tiedän että ihan varmasti näin on"
Sinä, joka olet sitä mieltä, että se nainen AINA jättää sairastuneen ja esim sinä kommentoija 163, jonka mielestä "miehet aina jättää sairastuneen".
Toki jos näin on puolin ja toisin, nii silloinhan ollaan hyvässä tasapainossa, mutta MINUN tuttavapiirissäni ei kukaan ole pitkäaikaista parisuhdettaan katkaissut toisen hankalankaan sairauden takia (on tiedossa rintasyöpää, eturauhassyöpää, MS-tautia, aivohalvausta, jne)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin sanon suoraan hoitotyössä pitkiä parisuhteita ja sairastamista nähneenä. Jos edes mietit tuollaista niin et edes rakasta. Voit siis erota. Ei sairauden, mutta rakkauden puutteen takia. He jotka rakastaa pitää viimeiseen asti kiinni.
Entä jos aloittaja kertoisi miehen käyttäytyvän kuvatun laisesti, mutta olevan terve? Olisiko silloin ok erota, vai olisiko taaskin ongelma aloittajan riittämättömässä rakkaudessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä järkeä tuossa suhteessa on noin ylipäätään? Ap ei viihdy yhtään rauhassa, reiänjako, kaverit ja meneminen mielessä. Miehen pitäisi kotona antaa hänen elää sinkkuelämää ja silti näennäisesti olla suhteessa - silloin olisi hyvä? Ero ehdottomasti, aivan ylipäätään älytöntä olla sairastavan ihmisen kanssa suhteessa noin itsekkäänä yksilönä. Ja kyllä, miehen käytös on huonoa, on silti täysin kohtuutonta odottaa häneltä terveen ihmisen käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä tuossa suhteessa on noin ylipäätään? Ap ei viihdy yhtään rauhassa, reiänjako, kaverit ja meneminen mielessä. Miehen pitäisi kotona antaa hänen elää sinkkuelämää ja silti näennäisesti olla suhteessa - silloin olisi hyvä? Ero ehdottomasti, aivan ylipäätään älytöntä olla sairastavan ihmisen kanssa suhteessa noin itsekkäänä yksilönä. Ja kyllä, miehen käytös on huonoa, on silti täysin kohtuutonta odottaa häneltä terveen ihmisen käytöstä.
Muuten olisin kanssasi samaa mieltä, mutta mikä hlvetin "reiänjako" -- sinä et ehkä elämässäsi kykene sen järkevämpään ajatteluun kuin "reikä ja tappi" mutta ainakin oman tuttavapiirin sinkkujen 40-60v elämä ei ohjaudu millään "'kenelle saisin reikää jaettua" -ajatusmaailmalla.
On itse asiassa erittäin loukkaavaa analysoida apn toimintaa "reiänjakohaluna" - aika iso osa aikuisista naisista kuitenkin hakee merkityksellistä ja mielekästä tekemistä ihan muualta.
Ja on täysin kohtuullista ja TERVETTÄ, eikä mikään "et rakasta miestäsi" , että parisuhteessakin olevat naiset (JA miehet) käyvät myös ystäviensä kanssa itsenäisesti harrastamassa heille mieluisia asioita.
En minä raahaa miestäni kirjamessuille tai teatteriin enkä loukkaannu kun hän menee ystäviensä kanssa futismatkalle tai kalastamaan. MIKSI rajoittaisimme toisiamme, vaikka ihan jokainen meidän kiinnostuksen kohteemme ei olekaan yhtenevä???
Ja jos minä sairastuisi vakavasti, olisi yhä Ok, että mies "pysyisi täysjärkisenä" tehden hänelle mielekkäitä asioita.
Toki toivon, että siinä tapauksessa hän kuitenkin jaksaisi pysyä rinnallani, mutta en koe että voisin sitä vastia. Luulen kyllä, että me molemmat kuljemme sen sairauden yhdessä myös, osui se sitten kummalle tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaus ei ole mikään kortti, jota käyttämällä saa käyttäytyä veemäisesti läheisiään kohtaan. Olen minäkin sairas, ja välillä turhautunut, mutta viimeisenä asiana purkaisin sen läheisiini, joilla on varmasti vaikeaa heilläkin, kohdata kaikki tämä, elää epävarmuudessa, olla apuna ja tukena.
Vierailija kirjoitti:
Sairaus ei ole mikään kortti, jota käyttämällä saa käyttäytyä veemäisesti läheisiään kohtaan. Olen minäkin sairas, ja välillä turhautunut, mutta viimeisenä asiana purkaisin sen läheisiini, joilla on varmasti vaikeaa heilläkin, kohdata kaikki tämä, elää epävarmuudessa, olla apuna ja tukena.
Ei veemäinen, mutta sairas sinä olet vaikka voissa paistaisi. Jotkut täällä tuntuvat ajattelevan, että ap:n elämä sairaan rinnalla tulisi pysyä muuttumattomana. Niin ei tule tapahtumaan. On aika lähteä omille teilleen jos sellaista kuvittelee. Elämä on muuttunut sairauden myötä - lopullisesti. Joko sen hyväksyy tai sitten ei. Meistä lähes jokainen sairastuu jossakin vaiheessa. Se olisi hyvä muistaa.
Joo, sai, mutta siitä ei sit selviä.
Vierailija kirjoitti:
tuomitseville ei edes riittänyt, että hän pysyi inhottavan miehen rinnalla ikänsä 40-50 vaan hänen olisi sitten vielä 50-oma kuolema (?) viettää mustiin pukeutuvan surevan (avo)lesken roolia??
Miksi syyllistää??
Joo tämä on ihan uskomatonta! Pahimmat esimerkit ovat niitä, joissa AVOpuolison odotetaan uhraavan ihan kaikki aika, luopuvan työstä jne. kun se kumppani sairastaa, mutta kun kuolee, niin lapset on saman tien näyttämättä ovea. Siis oikeasti! Eli älkää koskaan ainakaan avokumppanin takia tehkö mitään isoja liikkeitä, jos teille ei siitä saman tien makseta; kun sairastunut menehtyy, niin perikunta saattaa olla uskomattoman kylmäkiskoinen - hoitotoimenpiteisiin harvoin on ruuhkaa apukäsistä.
Vierailija kirjoitti:
En voi tehdä päätöksiä muiden puolesta tai ottaa niistä vastuuta, kerron vaan mielipiteen. Saa erota. Mistä syystä tahansa. Ei ole pakkoa jäädä mihinkään suhteeseen. Hän voi löytää vielä sellaisen ihmisen joka ymmärtää sitä tilannetta enemmän. Hänen sukulainenkin voi tukea. Osalla vaiva ei haittaa suhdetta ja toinen menee enemmän.
Tarkennetaan vielä: nainen saa tuossa tilanteessa erota miehestä, mutta jos mies jättää naisen noin vähäpätöisestä syystä, on hän täysi SIKA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi tehdä päätöksiä muiden puolesta tai ottaa niistä vastuuta, kerron vaan mielipiteen. Saa erota. Mistä syystä tahansa. Ei ole pakkoa jäädä mihinkään suhteeseen. Hän voi löytää vielä sellaisen ihmisen joka ymmärtää sitä tilannetta enemmän. Hänen sukulainenkin voi tukea. Osalla vaiva ei haittaa suhdetta ja toinen menee enemmän.
Tarkennetaan vielä: nainen saa tuossa tilanteessa erota miehestä, mutta jos mies jättää naisen noin vähäpätöisestä syystä, on hän täysi SIKA.
Miksi sinä jankkaat tätä samaa? Kuka on noin määrännyt ja missä? Olisiko taas itsesäälisen mielesi tuotetta.
Samaa mietin. Ei todellakaan mikään _kumppani_. Joku kevytsuhde aikusilla ihmisillä.