Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni myös sairaus ja on välillä heikossa kunnossa, mutta saan tehdä silloin mitä haluan. Eipä mies ole kertaakaan rajoittanut tai kieltänyt menoja. Pyytänyt näissä tapauksissa esim. tuomaan jotain menojen jälkeen kaupasta. Olen tuonut. :D
Mutta jos mies rajoittaisi tekemisiäni (pakosta ja vihaisella asenteella), niin haistattaisin pitkät. Miettisin ensin kyllä olenko tehnyt jotain väärin tms., ja vaatisin selityksiä ja syitä sanoihinsa. Jos tähän ei osaa vastata, niin se olisi heihei. Se ei riitä menojen estämiseen, jos vastaus on "olen kipeä", varsinkin kun sairautta ollut pidemmän aikaa, eikä se on hengenvaarallinen (siis sellainen että tarvitsee apua, akuuteissa tilanteissa jäisin hoitamaan miestä).
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään estä eroamasta, siitä vain avioero vireille. Mutta mitä sitä tulikaan papin edessä luvatuksi?
Kukaan ei saisi ikinä erota mistään syystä jos vedotaan siihen, että mitä tuli papin edessä sanottua!
Sairastan itse etenevää sairautta ja se vaikuttaa elämääni monin tavoin ja kausittain olen usein toimintakyvytön. En silti odota kumppanin kaventavan omaa elämäänsä tai ottavan vastuuta sairastelustani, varsinkaan väkisin. Enkä haluaisi puolison olevan kanssani vain siksi ettei uskaltaisi jättää sairastavaa. Hyvään suhteeseen tarvitaan kaksi (tai useampi) jotka haluaa olla yhdessä ja arvostavat toisiaan tarpeineen. Jos tämä ei toteudu, saa ja pitää erota. Sairaudesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Eroamiseen en ota kantaa, vaan jokainen tekee omat päätöksensä ja ratkaisut asiaan. Kannattaa kuitenkin miettiä, että mitäs jos itse sairastuu vakavastija se uusi parempi kumppani tekee saman, että päättää häipyä paikalta.
Tee muille se, mitä toivoisit itsellesi tehtävän.
Miksi APn puoliso ei sitten noudata tätä? Vai toivooko hän että AP alkaa samalla lailla hänelle raivota ja mököttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kroonisesti sairas ikisinkku, enkä ole täysin työkykyinen, enkä työkykyiseksi voi edes parantua. Oireilu menee kausittain ja vaikuttaa mm. liikkumiskykyyni. Muutoin olen 24/7 väsynyt ja käyn pienemmällä virtamäärällä kuin normaalit ihmiset.
Koska tulen toimeen (vielä) yksin, en tietenkään olettaisi, että kumppanista tulisi minulle hovimies hoitamaan minua kuin omaishoitaja. Sairauteni vaikuttaa toki arkeen, esimerkiksi mitään vaellusreissuja ei tosiaankaan voi tehdä ja ulkomaille matkustaessa pitää yrittää aina saada mahdollisimman nopea lento ja pitää jättää aikaa lepäämiselle, enkä ole kodinhengettärenä siivoamassa päivittäin enkä aina edes viikottain. Jos tämä ei sovi, puoliso saa etsiä paremmin sopivaa seuraa.
Kukaan tervejärkinen ja itsensä kanssa sinut oleva sairas ei vaadi kumppanista itselleen orja-palvelijaa, jolla ei saa olla muuta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että miehen sairautta kurjempi asia on hänen asenteensa ja käytöksensä. Ei tarvitse säälistä tai velvollisuudesta olla kenenkään kanssa, olet vapaa lähtemään milloin tahansa. Jos haluat vielä yrittää parantaa suhdetta, niin jonkinlainen pariterapia tai keskusteluapu voisi olla paikallaan.
Tämä. On selvää, että sairas ei voi tehdä kaikkea mitä terve, mutta ei se estä sitä tervettä menemästä ja tekemästä.
Varsinkaan ap:n tapauksessa kun vaan seurustellaan. Ole ap kiitollinen että ette asu saman katon alla, sinun on nyt helppo jättää mies. Noin kontrolloivan käytöksen takia kannattaisi heivata kuka mies hyvänsä, se tässä on huolestuttavaa, ei sairaus.
Mitä sairaan jättämiseen noin muuten tulee, mielestäni jotain moraalisia kysymyksiä voi nousta jos on oltu onnellisesti naimisissa vuosikymmeniä ja jättää toisen pelkän sairauden takia. Mutta kun kyseessä on pelkkä seurustelu ja eri osoitteissa asuminen, ei ole mitään syytä miksi noin kevyttä suhdetta ei voisi purkaa mistä syystä hyvänsä.
Itse olen kroonisesti sairas nainen ja yritän kannustaa miestä kodin ulkopuolisiin menoihin niin paljon kuin vain ikinä. Tosin osittain täysin itsekkäistä syistä, tykkään olla yksin kotona. Mutta osittain myös siksi, että ei minun alentuneen toimintakykyni tarvitse pilata meidän molempien elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään pakko ole olla suhteessa jossa ei ole hyvä olla.
Itse olen sairas enkä halua sairauteni vuoksi rajoittaa mieheni elämää, vaikka en pystykään enää tekemään kaikkia samoja asioita mitä ennen tehtiin yhdessä. Minusta päinvastoin olisi mukavaa, että mies tekisi asioita ja tapaisi ihmisiä kodin ulkopuolella, niin olisi lisää keskustelunaiheita meilläkin. Ongelma meillä on, että mies ei oikein halua mennä minnekään ilman minua.
Kuulostaa mun exältä. Ei sairautta, mutta edes kauppaan ei halunnut mennä ilman minua, edes ostaakseen joululahjan tms. Vapautin hänet ripustautumaan johonkuhun muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Sairaasta saa erota ja m*lkusta pitää erota. Miehisi on molempia.
Tämä oli ihastuttavan lakonisesti ja ytimekkäästi sanottu.
Itse olen kroonisesti sairas, en etenevästi vaan ailahtelevasti. Olen välillä miettinyt, pitäisikö minun jättää mieheni, että se saisi elää normaalia elämää.
Henkisesti kutakuinkin normaali sairas ihminen yrittää parhaansa mukaan olla puolisolle niin vähän taakkana kuin mahdollista, koska sitä kumminkin haluaa olla puoliso, ei potilas. Mikään sairaus ei oikeuta toista rajoittamaan kumppaninsa elämää, paitsi tietysti jos on omaishoitaja ja toinen on vapaasta tahdostaan ottanut sen aseman mukanaantuomat velvoitteet.
Jokaisella, sekä miehellä että naisella, on oikeus ja velvollisuus ajatella ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan. Jos sairas kumppani alkaa käydä oman mielenterveyden päälle, oikeastaan ainoa mahdollisuus on erota. Kukaan ei kestä kiusaamista ja temppuilua loputtomiin, siinä vaan sairastuu itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olette luvanneet toisillenne vihkikaavassa Jumalan kasvojen edessä "niin myötä kuin -vastoinkäymisissäkin" tai sitten olette avopari. Tämä on nyt sinulle omantunnon kysymys ja lunastukseksi arvoinen.
Mitä kohtaa sanassa "seurustella" et ymmärtänyt ap:n aloituksessa?
Jos ap jättää miehen, hänhän vaan tekee parannusta kun lakkaa elämästä synnistä. Eli siinä mielessä win-win -tilanne ap:lle.
Kristitynkin on muuten täysin sopivaa muuttaa asumuseroon, jos puoliso alkaa liian hankalaksi, vaikkei erota mielestään voisikaan. Raamattu EI käske ketään sietämään kiukuttelevaa, kontrolloivaa ja kakaran lailla temppuilevaa puolisoa 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Nainen saa aina erota, mies ei saisi erota eukostaan koskaan.
Ja ennenkuin painat nuolen alas, niin mietitään hetki. Näin se oikeasti on, tai siis näin ajatellaan.
Kun nainen eroaa, hän löytää itsensä ja voimaantuu. Kun mies ottaa eron, niin hän on sika, joka ei välitä perheestään.
Tässä on kyse vaan seurustelusta, joten kertoo kaiken sisälukutaidostasi, että viittaat avioeroon ja perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erota saa aina. Tuskin menit kimppaan päästäksesi omaishoitajaksi. Yleensähän miehet nostavat kytkintä kun vaimo sairastuu, mutta vaimot hoitavat miehensä hautaan. Ei ole pakko tehdä näin, vaan kuunnella sydäntään ja miettiä, onko sitoutunut ja lojaali vai haluaako mennä aina helpoimman kautta.
Siis tähhh. Miten nyt ei muka miehet ihan aina? Vaan yleisesti vain, sulla lienee aiheesta jotakin dokumenttia.
Mielestäni jos haluaa erota, on erottava. Ei oikein ole muita järkeviä vaihtoehtoja. Ilmeisesti et rakasta tarpeeksi miestä, jotta jaksaisit pysyä rinnalla. Sellaista se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tapauksen, jossa pariskunta erosi ja sairastunut puoliso muutti asumispalveluyksikköön, kun ei omillaan olisi pärjännyt. Hyvissä väleissä erosivat ja mies käy edelleen viikottain exän luona, varsinkin jos yhteiset lapset ovat käymässä. Rakkaus ei ole loppunut, mutta mies ei halunnut rajoittaa vaimonsa elämää.
Itse erosin vastaavasta. Mies johtavassa asemassa, todennäköisesti persoonallisuushäiriö. Halusi omistaa, rajoittaa, kaventaa. Ei siis fyysisiä sairauksia.
Eroaisin. Oli miehen käytökseen syy mikä hyvänsä, niin oikein ja sallittua se ei ole.
Mä tein vielä niin tyhmästi että lapsia kaksi tommosen kanssa. Erosta reilu 10v ja vieläkin sen kanssa joudun lasten takia tekemisiin ja koska ainoa millä voi nykyään minua lyödä on raha, niin sitä käyttää aseena. Kustannan pienistä tuloistani lähes kaiken.
Ole sinä viisaampi!
En olisi terveen enkä sairaan miehen kanssa, jos tämä koettaisi rajoittaa tekemisiäni. Sinun ei tarvitse myöskään olla.
Jokainen, joka täällä paasaa "myötä- ja vastoinkäymisistä" ja karmasta ja muusta (lukematta edes sitä ettei kyse ole avioliitosta vaan seurustelusta), voisi lukea tuon aloitustekstin ensin niin että unohtaa siitä kaiken sairauteen viittaavan. Saisiko silloin erota? Harva varmaan olisi sitä mieltä että ei. Miksi se sairaus muuttaa tilanteen niin dramaattisesti? Jos vika on luonteessa, niin ei se sairaus sitä tilannetta pitäisi muuttaa. Sairaskin voi käyttäytyä normaalisti eikä vetää puolisoakin mukaan sairauden rajoitteisiin.
Miehet helposti jättää sairastuneen puolison ilman suurempia suruja.
Ei ole sinun syysi, että puolisosi on sairas. Toisen puolesta ei tarvi uhrautua.
Ei mikään pakko ole olla suhteessa jossa ei ole hyvä olla.
Itse olen sairas enkä halua sairauteni vuoksi rajoittaa mieheni elämää, vaikka en pystykään enää tekemään kaikkia samoja asioita mitä ennen tehtiin yhdessä. Minusta päinvastoin olisi mukavaa, että mies tekisi asioita ja tapaisi ihmisiä kodin ulkopuolella, niin olisi lisää keskustelunaiheita meilläkin. Ongelma meillä on, että mies ei oikein halua mennä minnekään ilman minua.