Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
MicMac kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuomitseville ei edes riittänyt, että hän pysyi inhottavan miehen rinnalla ikänsä 40-50 vaan hänen olisi sitten vielä 50-oma kuolema (?) viettää mustiin pukeutuvan surevan (avo)lesken roolia??
Miksi syyllistää??
Joo tämä on ihan uskomatonta! Pahimmat esimerkit ovat niitä, joissa AVOpuolison odotetaan uhraavan ihan kaikki aika, luopuvan työstä jne. kun se kumppani sairastaa, mutta kun kuolee, niin lapset on saman tien näyttämättä ovea. Siis oikeasti! Eli älkää koskaan ainakaan avokumppanin takia tehkö mitään isoja liikkeitä, jos teille ei siitä saman tien makseta; kun sairastunut menehtyy, niin perikunta saattaa olla uskomattoman kylmäkiskoinen - hoitotoimenpiteisiin harvoin on ruuhkaa apukäsistä.
Joo, kaikille ei aina merkkaa se raha. Rakkaus on kaikki. Oli se sitten avo - tai aviopuoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan tilanteeseen joutunut sairaan puolison kanssa. Minua kohdellaan kuin olisin syyllinen puolison sairauteen. Voimat vähissä pian. Mitä tässä kannattaisi tehdä?
Kuolla pois?
Oletko ok?
Sairaudet ei ole minusta syy erota, rakkauden pitää kestää nekin. Mutta tuo että mies rajoittaa sinua onkin sitten jo eri asia, vakavan keskustelun paikka, ei ole rakkautta miehen puolelta.
Jutelkaa! Jos rakastat miestäsi, voit kertoa, millä reunaehdoilla et väsy liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi tehdä päätöksiä muiden puolesta tai ottaa niistä vastuuta, kerron vaan mielipiteen. Saa erota. Mistä syystä tahansa. Ei ole pakkoa jäädä mihinkään suhteeseen. Hän voi löytää vielä sellaisen ihmisen joka ymmärtää sitä tilannetta enemmän. Hänen sukulainenkin voi tukea. Osalla vaiva ei haittaa suhdetta ja toinen menee enemmän.
Tarkennetaan vielä: nainen saa tuossa tilanteessa erota miehestä, mutta jos mies jättää naisen noin vähäpätöisestä syystä, on hän täysi SIKA.
Miksi sinä jankkaat tätä samaa? Kuka on noin määrännyt ja missä? Olisiko taas itsesäälisen mielesi tuotetta.
Olen minäkin samaa huomannut, miehiltä vaaditaan enemmän.
Itse olen sitä mieltä, että kaikilla on samat vaatimukset, eikä helppoa eroa kannata kenenkään ottaa, vaikka ns. saisikin.
Asut muualla. Ajattele niitä jotka asuvat samassa huushollissa sairaan kanssa yötä päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti nämä jotka syyllistävät niitä jotka elävät yötä päivää sairastuneen kanssa, kokevat saman omalla kohdallaan. Sittenpä tietävät.
Tuntuu että puolet kommentoijista eivät edes lukeneet aloitusta. Ongelma ei ole sairaus, vaan miehen käytös, eli ap:n kontrollointi. Ap nimenomaan on ymmärtänyt ja pysynyt mukana vuosia sairaudesta huolimatta.
Se että on sairas oikeuttaa kieltämään kumppanilta kavereiden näkemiset ja omista kiinnostuksen kohteista nauttimisen? Ja kontrolloimaan menoja? Nyt valoja päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että puolet kommentoijista eivät edes lukeneet aloitusta. Ongelma ei ole sairaus, vaan miehen käytös, eli ap:n kontrollointi. Ap nimenomaan on ymmärtänyt ja pysynyt mukana vuosia sairaudesta huolimatta.
Se että on sairas oikeuttaa kieltämään kumppanilta kavereiden näkemiset ja omista kiinnostuksen kohteista nauttimisen? Ja kontrolloimaan menoja? Nyt valoja päälle.
Juuri näin! Sairastumisella ei ehkä ole edes mitään tekemistä tässä yhteydessä, tai sitten on niin, että sairaus kärjistää jo ennestään hallitsevaa ja kriittistä luonnetta miehessä. Aivan kuin sairauden varjolla olisi sallittua tehdä mitä tahansa ja toisen pitää vaan ymmärtää loputtomasti tai "karma kostaa"... Pitkään on ap menoa katsonut, mielestäni ihan tarpeeksi kauan nähdäkseen, ettei asiat ole menossa ainakaan parempaan suuntaan miehen käytöksen suhteen. Tuollainen rajoittaminen ei ole normaalia ns. terveenä eikä sairaana. Mistään ei käy myöskään ilmi, että ap olisi riekkumassa jatkuvasti jossain ja "jakamassa" yhtään mitään, mitä jossakin kommentissa keksittiin. Ystäviä on oikeus nähdä, omissa harrastuksissa käydä ja iltaakin istua ilman, että aikuisen ihmisen pitää niihin lupaa anoa, ei eivät mitenkään vahingoita tai ole uhka kumppanille. Jos on niin vika ei edelleen ole ap:ssa. Tietenkään ei tarkoita mitään jatkuvaa baarirallia, mutta eipä tässä sellaista kuvaa saakaan.
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuomitseville ei edes riittänyt, että hän pysyi inhottavan miehen rinnalla ikänsä 40-50 vaan hänen olisi sitten vielä 50-oma kuolema (?) viettää mustiin pukeutuvan surevan (avo)lesken roolia??
Miksi syyllistää??
Joo tämä on ihan uskomatonta! Pahimmat esimerkit ovat niitä, joissa AVOpuolison odotetaan uhraavan ihan kaikki aika, luopuvan työstä jne. kun se kumppani sairastaa, mutta kun kuolee, niin lapset on saman tien näyttämättä ovea. Siis oikeasti! Eli älkää koskaan ainakaan avokumppanin takia tehkö mitään isoja liikkeitä, jos teille ei siitä saman tien makseta; kun sairastunut menehtyy, niin perikunta saattaa olla uskomattoman kylmäkiskoinen - hoitotoimenpiteisiin harvoin on ruuhkaa apukäsistä.
Joo, kaikille ei aina merkkaa se raha. Rakkaus on kaikki. Oli se sitten avo - tai aviopuoliso.
Mistä tässä sait kuvan, että raha ja rakkaus jotenkin kilpailee keskenään?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi erota, itse lopetin tapailun naiseen jolla oli synnynnäinen sydänvika.
Vierailija kirjoitti:
Sairaudet ei ole minusta syy erota, rakkauden pitää kestää nekin. Mutta tuo että mies rajoittaa sinua onkin sitten jo eri asia, vakavan keskustelun paikka, ei ole rakkautta miehen puolelta.
Jutelkaa! Jos rakastat miestäsi, voit kertoa, millä reunaehdoilla et väsy liikaa.
Pitkä sairastaminen jo itsessään kuormittaa parisuhdetta, se voi aiheuttaa kriisin suhteessa ja varmaan usein tekeekin sen. Jatkuvat erilaiset oireet, elämää rajoittavat tekijät sairauden vuoksi. Jos palaset suhteessa on muuten kohdillaan niin suhdetta on helpompi jatkaa, kun perusasiat sujuu eli luottamus ja toisen oman tilan kunnioittaminen.
Kontrollointi ja rajoittaminen eivät ole rakkautta vaan hallintakeinoja, henkistä väkivaltaa. Usein myös piirteitä, jotka ovat niin syvällä persoonassa, etteivät ihan helpolla muutu. Vaatisi pitkää työstämistä, keskustelu harvoin kantaa kovin pitkälle näissä asioissa, jos toinen ei aktiivisesti ole valmis noita itsessään työstämään ja yrittämään hellittää em. piirteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja kokemuksia myös miehen parantumattoman sairauden vuoksi. Mies on kateellinen jopa ilolleni jos jostain iloitsen ja nauran tulee heti joku kuitti. Pitäisi aina olla myöten sen olotilalle omasta voinnistani ja jaksamisestaei puhuta mitään.
Luin tuon Vauva-palstalta. Sori, luulin että saan tuolla mammojen sympatiat kun ne itse kirjoittelee jatkuvasti samanlaista tuubaa vähän lievemmin sanankääntein.