Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
Minä olen itse kroonisesti ja etenevästi sairas. Rakastuin kuntoutuksessa kaltaiseeni mieheen, ihanaan, lämpimään, ymmärtävään, kiireettömään ja kanssani hetkessä elävään. Jätin kiireisen yrittäjämieheni 25 vuoden avioliiton jälkeen, ja sain päälleni paskamyrskyn kuinka paljon hän on vuokseni uhrannut. Kuriositeettina on mainittava, että hän oli pikkulapsiarjen ympäri maailmaa töissä, minä hoidin kodin. Nyt keski-iässä on kiinnostanut tuo yrittäminen ja moottoripyöräily ja muut omat harrasteet - ei aika kanssani. Ei se riitä, että on olemassa ja ollaan naimisissa. Jos tuntuu että on lähdettävä, lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon suoraan sulle hyvä ihminen: lähde kun voit!
Olin itse pitkässä suhteessa jossa toisen pahoinvointi kasvoi ja hän kietoi mut omaan otteeseensa sairauden varjolla. Elätin meidät omalla pienellä palkallani, kasvatin lapsemme yksin, maksoin lopulta kaikki lääkkeet ja hoidotkin. Ja mitä sain osakseni? Jatkuvaa kritisointia jos halusin omaa aikaa palautua, manipulointia ja kontrollointia. Lähde, et voi pelastaa häntä. Et ole vastuussa hänen terveydestään. Lähde ennen kuin sairastut itse tai vähintään menetät vuosia elämästäsi.Voimia!!!
Tätä pelkään, että käy juuri näin! Nyt on jo nähtävissä, miten miehen vaativuus kasvaa ja tuki, jota saa ja annan on hänen mielestään usein vääränlaista. Kukaan ei ymmärrä miltä hänestä tuntuu. Minun kiinnostuksen kohteet ja oma tekeminen on itsekästä, eikä hyväksy niitä, etenkään semmoisia juttuja mitä ei itse pysty. Kaikki nämä asiat on ihan tavallisia juttuja, ei mitenkään miestä vastaan tai vahingoittavia/loukkaavia. Mitään kivaa ilman häntä ei saisi vaan olla.
Lihavoitu kohta on muuten suurinta roskaa ikinä, ja sitä ei kannata niellä ikinä missään tilanteessa.
Joka tapauksessa en tiedä millaisesta sairaudesta on ylipäätään kyse, mutta varmista nyt vielä, että mies todella on sairas eikä esitä. Eräälle lähisukulaiselleni kävi hieman vastaavalla tavalla, että se suhde oli jatkuvaa on/offailua, selvittelyä ja aaltoilua. Samaan aikaan sukulainen selitti miten varovainen hänen on oltava miehen sairauden takia, koska mies ei elä enää kauaa. Siihen ei tarvittu kuin yksi ilta, kun paikalle sattui farmasiaan erikoistunut tyyppi, mikä alkoi ihmetellä tämän sairastelijan lääkkeitä ja kyseenalaistamaan. Siitä lähti vyyhti purkautumaan.
Tuskin on kyse mistään tällaisesta ap:n kohdalla, mutta joitain oireita ja rajoitustoimia voi laittaa puhtaasti koopäisyyden piikkiin. Minulla oli tismalleen samanlainen kokemus erään miehen kanssa. Hänellä ei ollut itsellään mitään elämää, kavereita eikä harrastuksia, joten minullakaan ei olisi saanut olla. Pian olin muuttunut liian suurissa vaatteissa laahustavaksi haamuksi, ennen kuin ymmärsin, että mies sairastutti samalla minutkin. Meidän tarinoissamme on vain se ero, että omalla miehelläni oli asennevamma, joka on joskus pahempaa kuin pitkäaikaissairaus. Kaikesta on siis kyse itsestä ja miten asioihin suhtautuu. Et voi valita miten miehesi suhtautuu sairauteensa, mutta voit valita mihin suostut hänen oikutteluidensa takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon suoraan sulle hyvä ihminen: lähde kun voit!
Olin itse pitkässä suhteessa jossa toisen pahoinvointi kasvoi ja hän kietoi mut omaan otteeseensa sairauden varjolla. Elätin meidät omalla pienellä palkallani, kasvatin lapsemme yksin, maksoin lopulta kaikki lääkkeet ja hoidotkin. Ja mitä sain osakseni? Jatkuvaa kritisointia jos halusin omaa aikaa palautua, manipulointia ja kontrollointia. Lähde, et voi pelastaa häntä. Et ole vastuussa hänen terveydestään. Lähde ennen kuin sairastut itse tai vähintään menetät vuosia elämästäsi.Voimia!!!
Tätä pelkään, että käy juuri näin! Nyt on jo nähtävissä, miten miehen vaativuus kasvaa ja tuki, jota saa ja annan on hänen mielestään usein vääränlaista. Kukaan ei ymmärrä miltä hänestä tuntuu. Minun kiinnostuksen kohteet ja oma tekeminen on itsekästä, eikä hyväksy niitä, etenkään semmoisia juttuja mitä ei itse pysty. Kaikki nämä asiat on ihan tavallisia juttuja, ei mitenkään miestä vastaan tai vahingoittavia/loukkaavia. Mitään kivaa ilman häntä ei saisi vaan olla.
Lihavoitu kohta on muuten suurinta roskaa ikinä, ja sitä ei kannata niellä ikinä missään tilanteessa.
Joka tapauksessa en tiedä millaisesta sairaudesta on ylipäätään kyse, mutta varmista nyt vielä, että mies todella on sairas eikä esitä. Eräälle lähisukulaiselleni kävi hieman vastaavalla tavalla, että se suhde oli jatkuvaa on/offailua, selvittelyä ja aaltoilua. Samaan aikaan sukulainen selitti miten varovainen hänen on oltava miehen sairauden takia, koska mies ei elä enää kauaa. Siihen ei tarvittu kuin yksi ilta, kun paikalle sattui farmasiaan erikoistunut tyyppi, mikä alkoi ihmetellä tämän sairastelijan lääkkeitä ja kyseenalaistamaan. Siitä lähti vyyhti purkautumaan.
Tuskin on kyse mistään tällaisesta ap:n kohdalla, mutta joitain oireita ja rajoitustoimia voi laittaa puhtaasti koopäisyyden piikkiin. Minulla oli tismalleen samanlainen kokemus erään miehen kanssa. Hänellä ei ollut itsellään mitään elämää, kavereita eikä harrastuksia, joten minullakaan ei olisi saanut olla. Pian olin muuttunut liian suurissa vaatteissa laahustavaksi haamuksi, ennen kuin ymmärsin, että mies sairastutti samalla minutkin. Meidän tarinoissamme on vain se ero, että omalla miehelläni oli asennevamma, joka on joskus pahempaa kuin pitkäaikaissairaus. Kaikesta on siis kyse itsestä ja miten asioihin suhtautuu. Et voi valita miten miehesi suhtautuu sairauteensa, mutta voit valita mihin suostut hänen oikutteluidensa takia.
Miksi käytit liian suuria vaatteita, ja miten se liittyy tähän?
Tietenkin saa erota, varsinkin jos on noin ahdistava tilanne. Et ilmeisesti rakasta häntä niin syvästi että haluaisit pysyä vierellä kuolemaan asti. Jos suhde on vain seurusteluasteella eri asunnoissa asuen eikä lapsia tms. velvoittavaa ole, kannattaa erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun noin vapaudenkaipuisena ja selkeästi jo rakkaudettomana on ehdottomasti lähdettävä. Mutta muista: jos ikinä sairastut, älä koskaan oleta kenenkään pysyvän rinnallasi. Heillä on elämänsä ja vapautensa.
Tämä. On otettava muilta vastaan juuri se käytös jolla itse toisia kohtelee. Ap:n tulee sairastaa ja kuolla yksin. Se on tuon hinta.
Eli tämän mukaan AP saisi ruveta raivoamaan ja huutamaan miehelleen päivittäin, ja miehenkin se pitäisi vaan kestää?
Tässä ongelma ei ole miehen sairaus vaan miehen kusipäisyys. AP ei ole kusipää eikä hänen sellaiseksi pidä ruveta, eikä edes katsella kusipäätä elämässään.
Eri, mutta tuossa on kyse vain rakkaudettomuudesta, puolin ja toisin. Ap kyllä parissa vuodessa huomaa, että ei se elämä ole missään muuallakaan sen kunmoisempaa. Samoin mies tajuaa käytöksensä. Mutta silloin on jo myöhäistä elää edes kohtuullisia hetkiä, miehen sairaushan oli etenevä? Tätä kutsutaan karmaksi.
Tämä ihanan luterilaismainen kommentti joka kerta kun nainen haluaa erota. Olen eronnut vastaavasta suhteesta yli 15 vuotta sitten, enkä vieläkään ole tehnyt manaamaasi havaintoa. Oikeastaan elämäni on avautunut ihan uusille urille, kun kivireki puuttuu matkasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon suoraan sulle hyvä ihminen: lähde kun voit!
Olin itse pitkässä suhteessa jossa toisen pahoinvointi kasvoi ja hän kietoi mut omaan otteeseensa sairauden varjolla. Elätin meidät omalla pienellä palkallani, kasvatin lapsemme yksin, maksoin lopulta kaikki lääkkeet ja hoidotkin. Ja mitä sain osakseni? Jatkuvaa kritisointia jos halusin omaa aikaa palautua, manipulointia ja kontrollointia. Lähde, et voi pelastaa häntä. Et ole vastuussa hänen terveydestään. Lähde ennen kuin sairastut itse tai vähintään menetät vuosia elämästäsi.Voimia!!!
Tätä pelkään, että käy juuri näin! Nyt on jo nähtävissä, miten miehen vaativuus kasvaa ja tuki, jota saa ja annan on hänen mielestään usein vääränlaista. Kukaan ei ymmärrä miltä hänestä tuntuu. Minun kiinnostuksen kohteet ja oma tekeminen on itsekästä, eikä hyväksy niitä, etenkään semmoisia juttuja mitä ei itse pysty. Kaikki nämä asiat on ihan tavallisia juttuja, ei mitenkään miestä vastaan tai vahingoittavia/loukkaavia. Mitään kivaa ilman häntä ei saisi vaan olla.
Lihavoitu kohta on muuten suurinta roskaa ikinä, ja sitä ei kannata niellä ikinä missään tilanteessa.
Joka tapauksessa en tiedä millaisesta sairaudesta on ylipäätään kyse, mutta varmista nyt vielä, että mies todella on sairas eikä esitä. Eräälle lähisukulaiselleni kävi hieman vastaavalla tavalla, että se suhde oli jatkuvaa on/offailua, selvittelyä ja aaltoilua. Samaan aikaan sukulainen selitti miten varovainen hänen on oltava miehen sairauden takia, koska mies ei elä enää kauaa. Siihen ei tarvittu kuin yksi ilta, kun paikalle sattui farmasiaan erikoistunut tyyppi, mikä alkoi ihmetellä tämän sairastelijan lääkkeitä ja kyseenalaistamaan. Siitä lähti vyyhti purkautumaan.
Tuskin on kyse mistään tällaisesta ap:n kohdalla, mutta joitain oireita ja rajoitustoimia voi laittaa puhtaasti koopäisyyden piikkiin. Minulla oli tismalleen samanlainen kokemus erään miehen kanssa. Hänellä ei ollut itsellään mitään elämää, kavereita eikä harrastuksia, joten minullakaan ei olisi saanut olla. Pian olin muuttunut liian suurissa vaatteissa laahustavaksi haamuksi, ennen kuin ymmärsin, että mies sairastutti samalla minutkin. Meidän tarinoissamme on vain se ero, että omalla miehelläni oli asennevamma, joka on joskus pahempaa kuin pitkäaikaissairaus. Kaikesta on siis kyse itsestä ja miten asioihin suhtautuu. Et voi valita miten miehesi suhtautuu sairauteensa, mutta voit valita mihin suostut hänen oikutteluidensa takia.
Miksi käytit liian suuria vaatteita, ja miten se liittyy tähän?
Joku muu saa selittää sen sinulle, jos oma sisälukutaito ei riitä.
Joku alanuolettaa kaikki kommentit kiukuissaan täällä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itse kroonisesti ja etenevästi sairas. Rakastuin kuntoutuksessa kaltaiseeni mieheen, ihanaan, lämpimään, ymmärtävään, kiireettömään ja kanssani hetkessä elävään. Jätin kiireisen yrittäjämieheni 25 vuoden avioliiton jälkeen, ja sain päälleni paskamyrskyn kuinka paljon hän on vuokseni uhrannut. Kuriositeettina on mainittava, että hän oli pikkulapsiarjen ympäri maailmaa töissä, minä hoidin kodin. Nyt keski-iässä on kiinnostanut tuo yrittäminen ja moottoripyöräily ja muut omat harrasteet - ei aika kanssani. Ei se riitä, että on olemassa ja ollaan naimisissa. Jos tuntuu että on lähdettävä, lähde.
Paskamyrskyä on lähes mahdoton välttää, jos pitkäaikaisen puolison vaihtaa lennosta toiseen, etenkin, jos on pettänyt puolisoaan tämän uuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Saa erota, mutta sairauksia ei saa haukkua. Minulla vaimo nalkuttaessaan haukkuu minun sairauksia ja jos yritän tehdä jotain edes sairaseläkeläisenä niin hyvä kääntyy usein (aina) pahaksi. Minulla alkaa olla mitta täynnä... Tosin en haluaisi vaimon vaihevuosien takia erota, mutta Henkisesti tosi raskasta.voimat loppuu molemmilla.
Puhu sille nalkuttahalke. Eihän sitä kestä kukaan,.
Sinä olet arvokas. Nouse ja sano.
Teillä on tommonen tapa. Muuttakaa se.
Tai siten vaan teet omat ratkaisut.
Marttyyrin rooli on parisuhteessa oikein huono.
Ei oo pakko olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että hänestä on tullut enemmän ärtyisä ja sitoutuva on merkki siitä että hän pelkää menettävänsä sinut ja ainakin osaksi sen takia että hän tietää tarvitsevansa jonkun joka hänestä pitää huolta sairauden takia. En usko että sinun kannataa suhteeseen jäädä jos et syvästi rakasta häntä. Suhteeseen jäännistä sen takia että säälii toista tai huonosta omasta tunnosta tai vain että haluaa olla se laupias samarialainen ei tule pitemmän päälle mitään. Lopuksi tulet vain olemaan katkera että suhteeseen josta olisit oikeastaan halunnut irti on mennyt vuosia elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Että hänestä on tullut enemmän ärtyisä ja sitoutuva on merkki siitä että hän pelkää menettävänsä sinut ja ainakin osaksi sen takia että hän tietää tarvitsevansa jonkun joka hänestä pitää huolta sairauden takia. En usko että sinun kannataa suhteeseen jäädä jos et syvästi rakasta häntä. Suhteeseen jäännistä sen takia että säälii toista tai huonosta omasta tunnosta tai vain että haluaa olla se laupias samarialainen ei tule pitemmän päälle mitään. Lopuksi tulet vain olemaan katkera että suhteeseen josta olisit oikeastaan halunnut irti on mennyt vuosia elämästäsi.
Tämä. Ja rakkaus puuttuu. Se saattaa ap:n viestistä lukea. On parempi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itse kroonisesti ja etenevästi sairas. Rakastuin kuntoutuksessa kaltaiseeni mieheen, ihanaan, lämpimään, ymmärtävään, kiireettömään ja kanssani hetkessä elävään. Jätin kiireisen yrittäjämieheni 25 vuoden avioliiton jälkeen, ja sain päälleni paskamyrskyn kuinka paljon hän on vuokseni uhrannut. Kuriositeettina on mainittava, että hän oli pikkulapsiarjen ympäri maailmaa töissä, minä hoidin kodin. Nyt keski-iässä on kiinnostanut tuo yrittäminen ja moottoripyöräily ja muut omat harrasteet - ei aika kanssani. Ei se riitä, että on olemassa ja ollaan naimisissa. Jos tuntuu että on lähdettävä, lähde.
Niin. Vain rakkaus merkitsee.
Tietenkin. Parisuhde ei ole vankila. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen saa aina erota, mies ei saisi erota eukostaan koskaan.
Ja ennenkuin painat nuolen alas, niin mietitään hetki. Näin se oikeasti on, tai siis näin ajatellaan.
Kun nainen eroaa, hän löytää itsensä ja voimaantuu. Kun mies ottaa eron, niin hän on sika, joka ei välitä perheestään.
Vierailija kirjoitti:
Nainen saa aina erota, mies ei saisi erota eukostaan koskaan.
Ja ennenkuin painat nuolen alas, niin mietitään hetki. Näin se oikeasti on, tai siis näin ajatellaan.
Kun nainen eroaa, hän löytää itsensä ja voimaantuu. Kun mies ottaa eron, niin hän on sika, joka ei välitä perheestään.
Pitäisikö vain vähemmän yrittää miettiä toisten mielipiteitä ja yrittää elää enemmän?
Kai sitä saa erota vaikka terveestä puolisosta.
AP. Henkisen väkivallan vuoksi täytyy erota, vaikka vaikka puoliso olisi sairas.
Sairaallakaan ei ole oikeutta alistaa puolisoaan.
Kärsin itsekin vaikeasta etenevästä sairaudesta, eikä tulisi mieleenkään sitoa puolisoa sairauteeni.
Tietenkin hänellä on oikeus elää normaalia elämää.
Meillä on ap:n kanssa melkeinpä samanlainen tilanne.
Mieheni sairastui vähän ennen kuin aloimme seurustella, olemme kohta olleet kuusi vuotta yhdessä. Alku oli hankalampaa, ja mieheni oli hyvin rajoittunut oireiden vuoksi. Tein lähinnä asioita yksin tai kavereiden kanssa, joskus käytiin yhdessä esim. syömässä.
Kun sopivat lääkkeet löytyi ja oireet alkoivat helpottamaan, helpotti toki hänen elämää, mutta jäi silti ennemmin kotiin. Käymme toki useammin syömässä, elokuvissa, ulkona, ystävien luona kuin ennen oireiden helpottamista, mutta mieheni haluaa olla tosiaan ennemmin omissa oloissa kotona. Vaikka itsekin olen kotihiiri, niin olen silti useammin menossa ja opiskelen töiden ohella,
Tämä sopii minulle oikein hyvin. Mieheni ei ole koskaan rajoittanut menojani, hän on oikeastaan kannustanut että käyn tapahtumissa ja tapaan ystäviä, etenkin silloin kun oireet olivat pahimmillaan. On sanonut, että ei halua että hänen rajoittava elämä rajoittaa minua elämästä ja toteuttamasta haaveita. Meillä suhde on muutenkin kaikinpuolin hyvä ja rakastava.
Asia olisi tietenkin eri, jos hän olisi samanlainen etten saisi tehdä tai nähdä ketään, kerta hänkään ei "pysty". En pystyisi olemaan sellaisessa suhteessa. Itse kuitenkin tiedät mitä haluat ja kestät.
Reikä pyöreäksi, ota rahat, vammainen mäkeen!
Ihanaa! Taas ilmestyi paikalle mies, jota puoliso saisi vapaasti rajoittaa ja käskyttää omistautumaan vain itselleen ja omalle surkeudelleen.