Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun noin vapaudenkaipuisena ja selkeästi jo rakkaudettomana on ehdottomasti lähdettävä. Mutta muista: jos ikinä sairastut, älä koskaan oleta kenenkään pysyvän rinnallasi. Heillä on elämänsä ja vapautensa.
Tämä. On otettava muilta vastaan juuri se käytös jolla itse toisia kohtelee. Ap:n tulee sairastaa ja kuolla yksin. Se on tuon hinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jätin syöpää sairastavan kumppanin koska halusin elää. Loppuvaiheessa kyselin voisinko vielä käydä tapaamassa saattohoidossa. En voinut. Olin sekä lähiomaisten että sairaan mielestä jonkin sortin demoni ja narsistinen epäihminen. Jäi aika paha trauma.
Vierailija kirjoitti:
Saa erota, mutta sairauksia ei saa haukkua. Minulla vaimo nalkuttaessaan haukkuu minun sairauksia ja jos yritän tehdä jotain edes sairaseläkeläisenä niin hyvä kääntyy usein (aina) pahaksi. Minulla alkaa olla mitta täynnä... Tosin en haluaisi vaimon vaihevuosien takia erota, mutta voimat loppuu molemmilla.
No meillä on aina aamuriita joka sammuu 10 minuutissa ja kuukaudessa 1-2 kovempaa myrskysäätä ja sitten yx-kax koko myrsky häviää. Nämä ovat liki "tuuletetaan huone" tyyppiä. Kovin asia minulle on se, että minun pitäisi aktiivisesti kuunella ja komentoida näitä naisten asioita kuin big brotheria. Joku 90 days fiancee oli ok, kun siinä oli enemmän sosiaalipsykologia puolta, mutta nyt se on käsikirjoitett minun makuuni pieleen. Ja jos katsotte TLC 90 daysiä niin olen kuin "big" ed paitsi 194 cm pitkä, mutta yhtä tollo ;)
Saa erota kun terveestäkin erotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun noin vapaudenkaipuisena ja selkeästi jo rakkaudettomana on ehdottomasti lähdettävä. Mutta muista: jos ikinä sairastut, älä koskaan oleta kenenkään pysyvän rinnallasi. Heillä on elämänsä ja vapautensa.
Tämä. On otettava muilta vastaan juuri se käytös jolla itse toisia kohtelee. Ap:n tulee sairastaa ja kuolla yksin. Se on tuon hinta.
Eli tämän mukaan AP saisi ruveta raivoamaan ja huutamaan miehelleen päivittäin, ja miehenkin se pitäisi vaan kestää?
Tässä ongelma ei ole miehen sairaus vaan miehen kusipäisyys. AP ei ole kusipää eikä hänen sellaiseksi pidä ruveta, eikä edes katsella kusipäätä elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun noin vapaudenkaipuisena ja selkeästi jo rakkaudettomana on ehdottomasti lähdettävä. Mutta muista: jos ikinä sairastut, älä koskaan oleta kenenkään pysyvän rinnallasi. Heillä on elämänsä ja vapautensa.
Tämä. On otettava muilta vastaan juuri se käytös jolla itse toisia kohtelee. Ap:n tulee sairastaa ja kuolla yksin. Se on tuon hinta.
Eli tämän mukaan AP saisi ruveta raivoamaan ja huutamaan miehelleen päivittäin, ja miehenkin se pitäisi vaan kestää?
Tässä ongelma ei ole miehen sairaus vaan miehen kusipäisyys. AP ei ole kusipää eikä hänen sellaiseksi pidä ruveta, eikä edes katsella kusipäätä elämässään.
Eri, mutta tuossa on kyse vain rakkaudettomuudesta, puolin ja toisin. Ap kyllä parissa vuodessa huomaa, että ei se elämä ole missään muuallakaan sen kunmoisempaa. Samoin mies tajuaa käytöksensä. Mutta silloin on jo myöhäistä elää edes kohtuullisia hetkiä, miehen sairaushan oli etenevä? Tätä kutsutaan karmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin syöpää sairastavan kumppanin koska halusin elää. Loppuvaiheessa kyselin voisinko vielä käydä tapaamassa saattohoidossa. En voinut. Olin sekä lähiomaisten että sairaan mielestä jonkin sortin demoni ja narsistinen epäihminen. Jäi aika paha trauma.
Miksi ihmeessä sinne änkesit? Oliko sulla huono omatunto? En minäkään olisi halunnut nähdä naamaasi, herrajumala sentään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, lähde ihmeessä pois.
Toivottavasti löydät uuden ihanan miehen, joka jättää sinut sitten, kun sinä sairastut.
Vierailija kirjoitti:
Joo, lähde ihmeessä pois.
Toivottavasti löydät uuden ihanan miehen, joka jättää sinut sitten, kun sinä sairastut.
Usko pois hän löytää. Karma is a bitch.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin syöpää sairastavan kumppanin koska halusin elää. Loppuvaiheessa kyselin voisinko vielä käydä tapaamassa saattohoidossa. En voinut. Olin sekä lähiomaisten että sairaan mielestä jonkin sortin demoni ja narsistinen epäihminen. Jäi aika paha trauma.
Saattohoidossa harvemmin halutaan kohdata ihmisyyden rippeillä eläviä hylkääjiä. Mitä ihmettä ajattelit?
Joku jättää, joku ei. Minä en jättänyt puolison sairastuttua syöpään ja aion tukea toistekin, jos niin vielä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tässä ihmiset nyt sekoittaa miehen sairauden ja luonteenpiirteet. Jos käyttäytyy toisia kohtaan hankalasti, on luonteeltaan kireä ja kontrolloiva niin vaikka sairaus taustalla onkin, niin ei minusta ero silloin sairauden perusteella tulisi vaan hankalan luonteen. Voihan olla, että sairastaminen kärjistää hankalia luonteenpiirteitä vaan ei kai sentään sairauden vuoksi hyvää hyvyyttään pidä mitä tahansa katsella, mitä et ns. normaalistikaan suhteessa jaksaisi?!
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin syöpää sairastavan kumppanin koska halusin elää. Loppuvaiheessa kyselin voisinko vielä käydä tapaamassa saattohoidossa. En voinut. Olin sekä lähiomaisten että sairaan mielestä jonkin sortin demoni ja narsistinen epäihminen. Jäi aika paha trauma.
Ei helvetti! Nyt on pakko todeta, että lähiomaiset ja sairas osuivat kyökkipsykologiassaan nappiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä palstan vihaajia kannattaa myös katsoa siltä kantilta, että palsta on nyt pullollaan idän igoreita, joiden tehtävä on Venäjän valheiden lisäksi siinä sivussa lisätä länsimaisten ihmisten pahaa oloa ja epätoivoa. Eli nuo "hahhah kuolet yksin"-kommentoijat luultavasti saa rahaa ilkeilystä.
Saako fyysisesti pahoinpitelevää puolisoa jättää, jos tämä sairastuu?
Saako narsistia jättää jos hän sairastuu?
Entä psykopaattimurhaajaa, jos sille tuleekin syöpä?
Ilkeily, kontrollointi ja vihanpito on yksi psykopatian esiaste, ja psyykkistä väkivaltaa sellaisenaan. Joten AP, todellakin saat jättää.
Juu tottakai. Eikös hääkaavassakin lue että myötä- ja vastoinkäymisissä paitsi jos ei oo kivaa, ei huvita tai voi saada paremman?
Oikeasti tuossa tilanteessa kyllä voisi myös keskustella. Aloita kertomalla tilanteen kestämättömyydestä niin että äijä säikähtää että olet eroamassa. kerro sitten että haluat jatkaa liittoa jos saat edellee olla sosiaalinen ja elää terveen ihmisen elämää.
Ukko voi myös saada kotihoitoa. Yleensä periaate on että omaisten ei tarvitse olla kokoaikaisia omaishoitajia elleivöt ole sellaista roolia valinneet.
Mies kuulostaa mulkerolta, josta kannattaa aina erota. Jos ette asu yhdessä, niin anna pitää mykkäkouluaan ja elä sinä omaa elämääsi.
Sairastuneellakin on oma elämänsä elettävänä, joten jos ap ei ole aidosti kiinnostunut, on väärin roikkua suhteessa uskottelemalla itselleen olevansa tälle maailman tärkein.
Ajattele asia myös toisinpäin. Olisiko ok, jos silloin kun olet heikoimmillasi, mies ei jaksaisi enää olla tukena vaan haluaisi niin sanotusti jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Voi ihmisen pinnallisuutta näinä aikoina. Lähde. Rakkaudettomuudesta ei seuraa kuin pahaa.