Lue keskustelun säännöt.
Saako sairastavasta kumppanista erota?
15.11.2022 |
Olemme seurustelleet reilu viisi vuotta ja lähes koko tuon ajan kumppani on sairastanut etenevää sairautta. Aivan alussa mies oli vielä työelämässä, mutta vaivojen kroonistuessa mies on ollut suurimman osan yhteisestä ajastamme sairaslomalle ollen kykenemätön työhön.
Miehen elämä on selvästi alkanut kaventumaan. En tiedä, onko mies ollut kovin sosiaalinen ennen suhdettammekaan, mutta nykyisin aikaa pitäisi viettää lähinnä kahdestaan ja tietenkin sairaus määrittää paljon, mitä voimme tai emme voi tehdä ylipäänsä. Mukavaakin yhdessä tekemistä on: ulkoilemme paljon ja liikumme luonnossa. Poikkeusajat kuten korona-aika mahdollistikin tietenkin sen, että enimmäkseen vietimme aikaa kahdestaan (emme silti asu yhdessä).
Itse olen kuitenkin aika sosiaalinen ja "entisessä elämässäni" ihmisiä oli paljon ympärillä ja yhteisiä näkemisiä/tekemisiä. Olen myös aktiivisesti työelämässä ja lisäksi vielä opintojakin rinnalla suoritan. Nyt korona-aikojen jälkeen sosiaalinen elämä olisi jälleen vähän lavenemassa ja ystävät ovat pyytäneet tapaamisiin ym. Mutta tämäpä ei miehelle käykään ja hän on alkanut kovasti rajoittamaan menojani ja niistä seuraa viikkojen mykkäkouluja ja "selvittelyjä". Mies on myös sairauksistaan johtuen hyvin usein huonovointinen ja/tai kipeä, mikä näkyy ärtyneisyytenä ja vihaisuutena enenevästi. Koska hänellä ei ole hyvä niin kellään muullakaan ei saisi olla. Tämä myös entisestään kaventaa elämää, koska sairaus oireineen määrittää niin paljon sitä, mitä pystymme tekemään. Lisäksi nyt myös mies rajoittaa sitä, mitä minä saisin tehdä. Koska ei itse pysty tai halua tehdä jotakin, ei minullakaan olisi oikeutta tehdä niitä. Yhä lisääntyvä huonotuulisuus ja vihaisuus, äkkipikaisuus vaikuttavat yhteiseloon merkittävästi ja oma jaksamiseni ja ymmärtämiseni on alkanut tulla täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää miestä, sairautta ja sen oireita. Mutta ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin.
Pitäisikö minun täysin terveen ja hyvissä voimissa olevan, täyttä elämää toistaiseksi elämään pystyvän kaventaa elämäni ja lopettaa siitä nauttiminen sen takia, että mies ei samaan pysty eikä sitä minulle sallisi? Toisen sairauden vuoksi kaventaa omakin elämäni ja menettää mahdollisuuteni elää elämää niin, että saisin nauttia itseäni kiinnostavista asioista ja nauttia sosiaalisesta elämästäni enää? Jäädä murjottamaan ja alistua toisen vihaisuuteen sekä rajoituksiin, jotka perustuvat hänen oman elämänsä rajoituksiin? Tuntuu, että olen kuin lintu häkissä välillä. En saa iloita, en nauttia kiinnostuksenkohteistani, tavata ystäviäni, nauttia silloin tällöin hauskasta illasta esim. tanssien ilman, että siitä seuraa viikkojen henkinen pahoinvointi miehen ahdistavan käytöksen ja rajoittamisen tarpeen vuoksi.
Onko tällaisessa tapauksessa moraalitonta ja julmaa jatkaa omaa elämäänsä ilman toista, vaikka hän sairastunut olisikin? Tällä hetkellä tuntuu, että en voi enkä jaksa tukea tai ymmärtää enää yhtään enempää. Haluan vain elää tätä ainutkertaista elämääni, kun vielä voin.
Kommentit (213)
Voi. Minun mieheni lähti kun sairastuin syöpään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko alkava muistisairaus? Olipa sairaus mikä hyvänsä, niin kannattaa lähteä, koska tilanne vain pahenee.
Itse hoitajana nähnyt puolisoita, myös miehiä (kyllä), jotka ovat oman terveytensä kustannuksella hoitaneet puolisoaan, kunnes voimat loppuvat, osa joutunut itse sairaalaan.
Pelasta itsesi.
Jätin sairastuneen mieheni, vaikka hän ei ollut mitenkään katkera, mutta hoidettava pitkälti. Lopulta jouduin nostamaan kädet pystyyn ja luovuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Jätin sairastuneen mieheni, vaikka hän ei ollut mitenkään katkera, mutta hoidettava pitkälti. Lopulta jouduin nostamaan kädet pystyyn ja luovuttamaan.
Minun mies on alkanut katkeroitua ja elämä alkanut käpertyä sairauden ympärille. Se määrittää paljolti elämää nykyään.
En tiedä saisiko näin ajatella, mutta parisuhteen pitäisi olla enimmälti parisuhde kuin huolto-tai terapiasuhde. Tai riippuvuussuhde. En voi enkä halua olla olemassa vain tätä varten, myös muita ihmisiä ja elämää pitää saada olla ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätin sairastuneen mieheni, vaikka hän ei ollut mitenkään katkera, mutta hoidettava pitkälti. Lopulta jouduin nostamaan kädet pystyyn ja luovuttamaan.
Minun mies on alkanut katkeroitua ja elämä alkanut käpertyä sairauden ympärille. Se määrittää paljolti elämää nykyään.
En tiedä saisiko näin ajatella, mutta parisuhteen pitäisi olla enimmälti parisuhde kuin huolto-tai terapiasuhde. Tai riippuvuussuhde. En voi enkä halua olla olemassa vain tätä varten, myös muita ihmisiä ja elämää pitää saada olla ympärillä.
Lähde. Hyväksyntää sille et tule ikinä saamaan kaikilta, mutta meitäkin on, jotka ymmärrämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu töihin toiselle paikkakunnalle.
Ei auta. Minä jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle töiden vuoksi ja miehen kontrollointi vain paheni. Mies vaatii selittämään lähes jokaisen töiden ulkopuolisen minuutin, mitä teen, missä ja kenen kanssa. Kaikki etäpäivät olisi työskenneltävä varsinaisella asuinpaikkakunnalla ja oltava hänen seuraneitinään. Vielä en ole eronnut, koska voin kuitenkin hengähtää työpaikkakunnalla, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Nainen saa.
Mies ei saa.Miestä haukutaan, jos hän dumppaa sairaan naisen.
Naista kehutaan, kun hän ottaa ohjat käsiin ja on itsekä... itsenäinen.
Jos minusta tulisi samanlainen kumppani toiselle niin en kyllä voisi vaatia miestä jäämään rinnalle. Etenkään tilanteessa, jossa ei parannusta tai helpotusta tilanteeseen olisi tiedossa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairaasta saa erota ja m*lkusta pitää erota. Miehisi on molempia.
Mä olin sairas kun tapasin mieheni. Olen pikkuhiljaa parantunut. Tämä ei sopinut miehelle, vaan hän alkoi kontrolloida mua ja olla todella ilkeä. Oli pakko pistää suhde poikki. Että voi se olla vaikeaa näinkin päin. Joillekin se on vaikea pala kun kumppanilla alkaa mennä paremmin ja valtatasapaino järkkyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaasta saa erota ja m*lkusta pitää erota. Miehisi on molempia.
Mä olin sairas kun tapasin mieheni. Olen pikkuhiljaa parantunut. Tämä ei sopinut miehelle, vaan hän alkoi kontrolloida mua ja olla todella ilkeä. Oli pakko pistää suhde poikki. Että voi se olla vaikeaa näinkin päin. Joillekin se on vaikea pala kun kumppanilla alkaa mennä paremmin ja valtatasapaino järkkyy.
Kontrolloivalle ihmiselle mikä tahansa asetelman muutos on vaikeaa, joka uhkaa kontrollia ja hallintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutatte vääriltä toisillenne. Korona-aika sekoitti miehesi luulemaan, ettö olet sellainen kumppani kuin hän haluaa eli kotona puolison kanssa viihtyvä. Koita löytää sosiaalisempi mies.
Kannattaa myös miettiä sitä haluatko lopulta olla miehesi omaishoitaja jos sairaus vaan etenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itse olisin vakavasti sairas, niin pyytäisin vaimoani eroamaan minusta, jos alkaa vaikuttamaan liikaa hänen elämäänsä. Sinulla on kumminkin oma elämäsi elettävänä.
Minkä ikäisiä olette, Ap? Onko kummallakaan lapsia?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kuulostaa ääliöltä, eikä se, että hän on sairas, oikeuta hänen käytöstään. Sinuna lähtisin heti - varsinkin kun ymmärsin, että teillä ei ole yhteisiä lapsia ettekä ole edes naimisissa. Minkään ei siis pitäisi pidätellä sinua tuossa suhteessa, jossa sinua kohdellaan huonosti. Jokaisella on vain yksi elämä, eikä sinun kannata uhrata omaasi miehen takia.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun noin vapaudenkaipuisena ja selkeästi jo rakkaudettomana on ehdottomasti lähdettävä. Mutta muista: jos ikinä sairastut, älä koskaan oleta kenenkään pysyvän rinnallasi. Heillä on elämänsä ja vapautensa.
Ei hänen tarvitse muistaa, tällaiset yleensä karma hoitaa. Mutta samaa mieltä, ap:n kannattaisi olla jo kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Onko miehellä varallisuutta? Jos ei ole niin vaihda terveeseen.
Tämä. Joku hyöty on ihmisestä oltava, etenkin jos hän on heikko ja viallinen.
Ongelma tässä on miehen luonne, ärtyisyys ja kiukkuisuus, ei sairaus. Ota tämä asiallisesti puheeksi että nyt riittää. Luultavasti hän ei kuitenkaan paranna tapojaan, kärttyisyys vaan lisääntyy iän myötä. Itse lähdin 16 vuoden jälkeen, kun elämä oli pelkkää mökötystä ja munankuorilla kävelyä. Mies tosin ei ollut sairas, muuten vaan pitkäaikaistyötön, mutta just tuo sama etten olisi saanut tehdä mitään vaikka olisi ollut varaa matkailla jne.
Jos olette luvanneet toisillenne vihkikaavassa Jumalan kasvojen edessä "niin myötä kuin -vastoinkäymisissäkin" tai sitten olette avopari. Tämä on nyt sinulle omantunnon kysymys ja lunastukseksi arvoinen.
Mieheni sairastui syöpään, ja hoidin hänet loppuun saakka. Ja kyllä; olisin ollut ihmisenä täysin nolla jos olisin edes miettinyt lähtemistä pitkän avioliiton jälkeen sairauden vuoksi. Olisinko itse halunnut tulla jätetyksi tuollaisessa tilanteessa?
Kuulostaa ihan klassiselta valinnalta sen välillä, kärsiikö teistä vain toinen vaiko molemmat. Jos jäät, molemmat. Jos lähdet, vain toinen.