Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi niin että liikunnallisella tarkoitettaisiin myös normaalipainoista, niin miksi tämä olisi ongelma naisille?
Te naisethan olete mestareita siinä että sana tarkoittaa oikeasti jotain muuta.
"Kunnianhimoinen" = miksi ei voi sanoa suoraan että pitää olla pätäkkää, tai vähintäänkin tavoitteena hankkia pätäkkää?
Ja muuten, "urheilullinen" = kummasti tarkoittaa mistä joka on riittävän pitkä, lihaksikas ja hyvätuloinen. Ei todellakaan kelpaa maratonia harrastava postinjakaja.
Koko ketju ollut asiaa siitä, mitä oikeasti liikunnallinen sana tarkoittaa, eli liikkuvaa, liikuntaa harrastavaa, joka on miehille epäselvää. Ja sinä väität täällä, että naisille sanat eivät tarkoita sitä, mitä oikeasti tarkoittavat.
Luehan aloitus uudestaan.
Siinä joku palstapullero itkee ja KUVITTELEE, että kun mies etsii liikunnallista naista, tämä "oikeasti" etsiikin hoikkaa, eli palstapulleron silmissä jo selvästi nälkiintynyttä naista.
Ei, vaan tämä ketju koskee sitä, että pitää kirjoittaa, mitä oikeasti etsii.
No, mitäs tässä ketjussa onkaan tullut ilmi?
Mies EI SAA kirjoittaa, että haluaa liikunnallisen naisen, koska mielisairaat punkerot käsittävät sen, että mies haluaakin oikeasti laihan muijan. Mies ei myöskään saa kirjoittaa, että haluaa hoikan naisen, koska mielisairaat "hoikat" käsittävät sen niin, että mies halaakin lihanpalan.
Jos on Tinderistä kyse niin edelleenkään ei kannata kirjoittaa toiveita kumppanin ulkonäöstä, vaan yksinkertaisesti antaa tykkäys vaan oman seulan läpäiseville. Omaan profiiliinsa sen sijaan kannattaa kertoa itsestään, harrastuksistaan ja tavastaan elää ja toiveistaan sen suhteen, miltä toivoisi yhteiselon näyttävän. Voi myös pelata varman päälle ja tykätä vain niistä profiileista, joissa nämä toivotut elintavat tai harrastukset on sanallisesti tai kuvilla ilmaistuna mainittu tai osuman saatua kysyä heti alkujutusteluissa että millaisia ajanviettotapoja ja harrastuksia toisella on, että sopiiko ne omiin ollenkaan. Ei tarvitse ollenkaan puhua toisen ulkonäöstä tai vartalonmallista, kun toimii näin. Suosittelen myös, että poistat sanavalikoimastasi mm. "mielisairaat punkerot" ja ponnistelet vähän fiksumpaa puheenpartta esiin, niin vaikutat miellyttävämmältä ja helposti lähestyttävämmältä ihmiseltä ja se varmasti vaikuttaa menestykseen deittiasioissa.
Ja tämä on kyllä tullut ilmi jo moneen kertaan, mutta kerta näyttää tätä joutoaikaa ja kärsivällisyyttä olevan niin tulkoon vielä kertaalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
Laita vaan, mutta älä tuu sitten tänne itkemään, miten mies kuvasi nähdessään meni mieluummin katsomaan pornoa, kuin olisi lähtenyt treffeille sun kanssa.
Tässä taitaa olla se villakoiran ydin palstan miesten ongelmissa: normaali naiskeho ja liveseksi pelottaa ja inhottaa, koska on niin totuttu pornohahmoihin ja omaan nyrkkiin. Porno on tuttua ja turvallista.
Normaali palstanainen = armoton mätisäkki ja suustaan aivan räävitön moukka
Mikä pakkomielle sinulla on palstanaisiin? Eikö elämänpiiriisi mahdu yhtään mitään muita naissukupuolen edustajia? (Äitiäsi ei lasketa.) Vai ovatko kaikki lähipiirisi naiset armottomia mätisäkkejä, joita projisoit ihmisiin, joita tapaa anonyymisti netissä?
Sellaisia kuin sinä. Löysiä, pahasuisia, katkeria ja kateellisia.
Edelleen, monenko palstanaisen kanssa olet tavannut?
Ei taida tavat mitään naisia, saati kavereita, ystäviä tai tuttavia.
Ketjun perusteella suurin osa palstanaisista tuntuu olevan lesboja. Katkeria lesboja.
Usko pois, näin on kaikille parasta.
Edes Anders Breivik ei ansaitsis näitä naisia ristikseen.

Miksi haluat miehen jota joutuisit neuvomaan tuolla tavalla muissakin asioissa?
Swaippaa tyttö vasemmalle ja antaa miehen toivoa mitä se toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tietyillä ammateilla saa helpommin naisia?
Siis en tiedä, kun olen nainen, mutta olen kuvitellut, että tiettyjen ammattien miehillä ei olisi pulaa naisista.
Näin varmaan on, eikä ne tinder-naikkosta jää kaipaamaan.

Kyllä tuo on asia, mitä ei keneltäkään VAADITA. Ihmiset ovat mitä ovat, ja sinä etsit sieltä joukosta mielestäsi kumppania ilman kenellekään esitettyjä vaatimuksia, jos olet normaalijärjellä varustettu ihminen.
T. Hoikka nainen
Sehän se ongelma on, pitäisi olla normaalijärjellä varustettu :D
Naisista noita saa todellakin etsiä, mutta onneksi nykyään varsinkin nuoremmat naiset esittelevät oman ajatusmaailmansa jo somessa aika hyvin, että tietää vältellä.
AV palstalla olen oppinut, että on olemassa tietty ryhmä miehiä
, joita kannattaa vältellä.Kuten myös tietynlaisia naisia kannattaa välttää: läskejä, köyhiä, rumia, mielisairaita, päihteiden käyttäjiä jne.
Niinkö. Täällähän eilen se yksi mies kertoi, miten hän oli mätsännyt Tinderissä monta tuhatta naista, jotka kaikki olivat vanhoja, rumia, lihavia yh:ta,ja ollut heidän kanssa kontaktissa kauan, koska halusi olla kohtelias. Että mitenkä noin niin kuin meni?
Näyttää se lukutaito olla palstanaisilla vähän sitä sun tätä, niin laitetaanpas tähän kysymys ja sen yhden miehen vastaus siihen.
Kysymys:
"Kertokaahan, miten iso ongelma teille miehille nyt sitten onkaan se, että nainen ottaa yhteyttä, vaikka olette toivoneet jotain muuta? Miten selkeästi olette osanneet toiveenne esittää? Onko noista tukevammista naisista teille ihan merkittävää riesaa?
Olin luullut, että vaaditaan molempien tykkäys että mätsi tulee. Olisiko ratkaisuna se, että tykkäilette vain niitä, joiden profiilista voi jo nähdä, minkä näköinen ja kokoinen nainen on kyseessä? Tuskin ne kaikki nyt kuitenkaan ovat laittaneet omiensa asemesta jonkun salikissan kuvia, joten tuolla karsii varmasti enimmät vääränkokoiset ja -muotoiset."
Se yksi mies vastasi:
"Oli se aika suuri ongelma. En ole ollut Tinderissä kuitenkaan. Kohteliaana miehenä pyrin vastailemaan kaikkien naisten viesteihin ja luonnollisesti oletin, että nämä ovat katsoneet millaisia kriteerejä olin asettanut ja ottaneet sen pohjalta yhteyttä. Kyllähän se sitten turhautti, kun jopa päivien tai viikkojen jutustelun jälkeen paljastuukin, ettei nainen ole lähellekään toivomuslistani mukainen, vaan reippaasti ylipainoinen, muutaman muksun yh ja eikä ikähaarukkakaan osunut kohdalleen. Perustelu oli suunnilleen kaikilla huijareilla sama, että vaikutit niin ihanalle miehelle profiilisi tekstin ja kuvien perusteella. Naisilla kuvat olivat joko jonkun muun, ne oli otettu 20v ja 40kg sitten tai niitä ei ollut ollenkaan.
Arvata saattaa, että sitten kun vastaaminen oli viivästynyt tuollaisen takia sellaiselle, joka oli aidosti mitä oli kertonutkin olevansa, nämä menettivät helposti kiinnostuksensa tai olivat jo löytäneet seuraavan miesehdokkaan. Hyvät naiset ovat kuitenkin harvinaista herkkua netin deittimarkkinoilla."

Enhän minä tuota siksi kirjoittanutkaan että itse kyseisen miehen haluaisin :D Kunhan olin vaan avulias, kun toinen näytti olevan niin ymmällään. Jos vaikka pieni pisara kerrallaan tää myrkyllisyyden määrä vähenisi.

Miksi puhut itsestäsi 3.persoonassa,"Se yksi mies", kun kaikki me tiedämme, että omia juttujasi kommentoit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.
Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.
Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.
Se johtuu täysin ajatuksesta että jos nainen ei saa parasta mahdollista miestä vaikka itse on pohjasakkaa on ennemmin yksin ja katkeroituu kaikkia miehiä kohtaan vain sen takia kun ei saanut sitä parasta mahdollista kun pitää itseään parhaana mahdollisena
Ei se noin mene. Kyllä lähes kaikilla naisilla se on valinta. Naisille riittää tarjokkaita vaikka olisi se vanha, läski, yh, pubiruusu. Miehille se ei ole. Olen sen työssäni nähnyt.
"Sinkkumiehillä onnellisuutta lisäsivät erityisesti hyvä terveys ja liikunnallisuus". No kas kummaa, kun sillä saa vapaata seksiä, kun pääsee riittävän hyvään fyysiseen kuntoon (8-12 prosentin rasvat)
No miksi ette sitten huolehdi, että olette tiimissä kunnossa jos pillua sillä irtoo? Läskejä kaikki.
Koska siihen timmiin kuntoon pääseminen on kaikkea muuta, kuin helppo juttu. Siis sellaiseen kuntoon, jolla saa naisia, eli rasvat hyvin alas ja lihakset suhteellisen suureksi (ei liian). Puhutaan vuosien treenaamisesta ja tiukasta ruokavaliosta.
Selvää se toki on, että ne jotka tuohon kovaan kuntoon pääsevät, niin sillä irtoaa lähes keneltä tahansa, kun ikä on vielä sopiva. Ja pituus, ja hiukset yms. Mutta lihakset on hiusten ja pituuden kanssa se kolmas tärkein ydinosa-alue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
Laita vaan, mutta älä tuu sitten tänne itkemään, miten mies kuvasi nähdessään meni mieluummin katsomaan pornoa, kuin olisi lähtenyt treffeille sun kanssa.
Tässä taitaa olla se villakoiran ydin palstan miesten ongelmissa: normaali naiskeho ja liveseksi pelottaa ja inhottaa, koska on niin totuttu pornohahmoihin ja omaan nyrkkiin. Porno on tuttua ja turvallista.
Normaali palstanainen = armoton mätisäkki ja suustaan aivan räävitön moukka
Mikä pakkomielle sinulla on palstanaisiin? Eikö elämänpiiriisi mahdu yhtään mitään muita naissukupuolen edustajia? (Äitiäsi ei lasketa.) Vai ovatko kaikki lähipiirisi naiset armottomia mätisäkkejä, joita projisoit ihmisiin, joita tapaa anonyymisti netissä?
Sellaisia kuin sinä. Löysiä, pahasuisia, katkeria ja kateellisia.
Edelleen, monenko palstanaisen kanssa olet tavannut?
Ei taida tavat mitään naisia, saati kavereita, ystäviä tai tuttavia.
Ketjun perusteella suurin osa palstanaisista tuntuu olevan lesboja. Katkeria lesboja.
Usko pois, näin on kaikille parasta.
Edes Anders Breivik ei ansaitsis näitä naisia ristikseen.
Rikollisilla miehillä käy kova flaksi. Niillä on vielä sellaista megabeibejä, josta sinä vain haaveilet iltaisin käteesi tumputtaessa.

Ai. Minä luulin, että naiset pitävät kohteliaista herrasmiehistä, kuten tällä palstalla miehiä opetetaan.

Ja se kertookin enemmän niistä megabeibeistä kuin rikollisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi niin että liikunnallisella tarkoitettaisiin myös normaalipainoista, niin miksi tämä olisi ongelma naisille?
Te naisethan olete mestareita siinä että sana tarkoittaa oikeasti jotain muuta.
"Kunnianhimoinen" = miksi ei voi sanoa suoraan että pitää olla pätäkkää, tai vähintäänkin tavoitteena hankkia pätäkkää?
Ja muuten, "urheilullinen" = kummasti tarkoittaa mistä joka on riittävän pitkä, lihaksikas ja hyvätuloinen. Ei todellakaan kelpaa maratonia harrastava postinjakaja.
Koko ketju ollut asiaa siitä, mitä oikeasti liikunnallinen sana tarkoittaa, eli liikkuvaa, liikuntaa harrastavaa, joka on miehille epäselvää. Ja sinä väität täällä, että naisille sanat eivät tarkoita sitä, mitä oikeasti tarkoittavat.
Luehan aloitus uudestaan.
Siinä joku palstapullero itkee ja KUVITTELEE, että kun mies etsii liikunnallista naista, tämä "oikeasti" etsiikin hoikkaa, eli palstapulleron silmissä jo selvästi nälkiintynyttä naista.
Ei, vaan tämä ketju koskee sitä, että pitää kirjoittaa, mitä oikeasti etsii.
No, mitäs tässä ketjussa onkaan tullut ilmi?
Mies EI SAA kirjoittaa, että haluaa liikunnallisen naisen, koska mielisairaat punkerot käsittävät sen, että mies haluaakin oikeasti laihan muijan. Mies ei myöskään saa kirjoittaa, että haluaa hoikan naisen, koska mielisairaat "hoikat" käsittävät sen niin, että mies halaakin lihanpalan.
Jos on Tinderistä kyse niin edelleenkään ei kannata kirjoittaa toiveita kumppanin ulkonäöstä, vaan yksinkertaisesti antaa tykkäys vaan oman seulan läpäiseville. Omaan profiiliinsa sen sijaan kannattaa kertoa itsestään, harrastuksistaan ja tavastaan elää ja toiveistaan sen suhteen, miltä toivoisi yhteiselon näyttävän. Voi myös pelata varman päälle ja tykätä vain niistä profiileista, joissa nämä toivotut elintavat tai harrastukset on sanallisesti tai kuvilla ilmaistuna mainittu tai osuman saatua kysyä heti alkujutusteluissa että millaisia ajanviettotapoja ja harrastuksia toisella on, että sopiiko ne omiin ollenkaan. Ei tarvitse ollenkaan puhua toisen ulkonäöstä tai vartalonmallista, kun toimii näin. Suosittelen myös, että poistat sanavalikoimastasi mm. "mielisairaat punkerot" ja ponnistelet vähän fiksumpaa puheenpartta esiin, niin vaikutat miellyttävämmältä ja helposti lähestyttävämmältä ihmiseltä ja se varmasti vaikuttaa menestykseen deittiasioissa.
Ja tämä on kyllä tullut ilmi jo moneen kertaan, mutta kerta näyttää tätä joutoaikaa ja kärsivällisyyttä olevan niin tulkoon vielä kertaalleen.
Ketjun aloituskommentissa vaaditaan, että miesten pitää kertoa rehellisesti millaista naista etsivät, eli kun he kirjoittavat etsivänsä liikunnallista naista, niin se naisten mielissä vääntyy hoikan naisen etsintään. Siihen en ota kantaa onko palstanaisten omalla ruumiinrakenteella vaikutusta suuntaan tai toiseen.
Siinä valossa kommenttisi on suorastaan loukkaus palstan liikunnallisia naisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.
Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.
Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.
Se johtuu täysin ajatuksesta että jos nainen ei saa parasta mahdollista miestä vaikka itse on pohjasakkaa on ennemmin yksin ja katkeroituu kaikkia miehiä kohtaan vain sen takia kun ei saanut sitä parasta mahdollista kun pitää itseään parhaana mahdollisena
Ei se noin mene. Kyllä lähes kaikilla naisilla se on valinta. Naisille riittää tarjokkaita vaikka olisi se vanha, läski, yh, pubiruusu. Miehille se ei ole. Olen sen työssäni nähnyt.
En nyt anna paljon arvoa sille, että tarkastelet ihmisiä ja yhteiskuntaa jostain kaljahanan varresta.
En muuten tarkastele. En käy itse pubeissa enkä baareissa, enkä ole töissä pubissa, työn puolesta on pakko usein käydä. Siinä työssä kyllä on tullut nähtyä myös nämä parisuhdekuviot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
Laita vaan, mutta älä tuu sitten tänne itkemään, miten mies kuvasi nähdessään meni mieluummin katsomaan pornoa, kuin olisi lähtenyt treffeille sun kanssa.
Tässä taitaa olla se villakoiran ydin palstan miesten ongelmissa: normaali naiskeho ja liveseksi pelottaa ja inhottaa, koska on niin totuttu pornohahmoihin ja omaan nyrkkiin. Porno on tuttua ja turvallista.
Normaali palstanainen = armoton mätisäkki ja suustaan aivan räävitön moukka
Mikä pakkomielle sinulla on palstanaisiin? Eikö elämänpiiriisi mahdu yhtään mitään muita naissukupuolen edustajia? (Äitiäsi ei lasketa.) Vai ovatko kaikki lähipiirisi naiset armottomia mätisäkkejä, joita projisoit ihmisiin, joita tapaa anonyymisti netissä?
Sellaisia kuin sinä. Löysiä, pahasuisia, katkeria ja kateellisia.
Edelleen, monenko palstanaisen kanssa olet tavannut?
Ei taida tavat mitään naisia, saati kavereita, ystäviä tai tuttavia.
Ketjun perusteella suurin osa palstanaisista tuntuu olevan lesboja. Katkeria lesboja.
Usko pois, näin on kaikille parasta.
Edes Anders Breivik ei ansaitsis näitä naisia ristikseen.
Rikollisilla miehillä käy kova flaksi. Niillä on vielä sellaista megabeibejä, josta sinä vain haaveilet iltaisin käteesi tumputtaessa.
Onkohan tässä sama ilmiö, kuin miesten halutessa k-päisiä prinsessatyyppejä?
Yllättävän monia tuntuu ko. genre kiinnostavan, vaikka monilla näistä naisista on itsetietoisuutta enemmän kuin älyä tai ulkonäköä.

Ajattele, ja sinä et semmoista saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.
Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.
Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.
Se johtuu täysin ajatuksesta että jos nainen ei saa parasta mahdollista miestä vaikka itse on pohjasakkaa on ennemmin yksin ja katkeroituu kaikkia miehiä kohtaan vain sen takia kun ei saanut sitä parasta mahdollista kun pitää itseään parhaana mahdollisena
Ei se noin mene. Kyllä lähes kaikilla naisilla se on valinta. Naisille riittää tarjokkaita vaikka olisi se vanha, läski, yh, pubiruusu. Miehille se ei ole. Olen sen työssäni nähnyt.
"Sinkkumiehillä onnellisuutta lisäsivät erityisesti hyvä terveys ja liikunnallisuus". No kas kummaa, kun sillä saa vapaata seksiä, kun pääsee riittävän hyvään fyysiseen kuntoon (8-12 prosentin rasvat)
No miksi ette sitten huolehdi, että olette tiimissä kunnossa jos pillua sillä irtoo? Läskejä kaikki.
Koska siihen timmiin kuntoon pääseminen on kaikkea muuta, kuin helppo juttu. Siis sellaiseen kuntoon, jolla saa naisia, eli rasvat hyvin alas ja lihakset suhteellisen suureksi (ei liian). Puhutaan vuosien treenaamisesta ja tiukasta ruokavaliosta.
Selvää se toki on, että ne jotka tuohon kovaan kuntoon pääsevät, niin sillä irtoaa lähes keneltä tahansa, kun ikä on vielä sopiva. Ja pituus, ja hiukset yms. Mutta lihakset on hiusten ja pituuden kanssa se kolmas tärkein ydinosa-alue.
Hiukset saa plastiikkakirurgilla, ja pituuden korvaa raha ja status, joten selittelyltä nyt kyllä kuulostaa. Et sitten kuitenkaan jaksa treenata riittävän paljon, ja syödä oikein. Kalja ja kebab maistuvat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.
Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.
Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.
Missä nämä sinkut sitten ovat, kun kaikki tuntemani ja vähemmän tuntemani naiset ovat parisuhteessa? Aniharva on sinkku.
Av-palstalla, mutta eivät sitten ole mitään siroja pikkutyttöjä. Ihan näin varoituksena.
Sulla on jokin harha päällä? Kuvittelet näkeväsi netin yli, millaiset ihmiset täällä kirjoittelevat? Elämäsi lienee kovin jännää.

Suomalaiset naiset sentään hoitavat mielenterveyttään, miehet eivät, kuten ette muutakaan terveyttänne. Siksi te kuolette tapaturmissa, päihteiden tai oman käden kautta nuorina, varsinkin syrjäytyneet miehet.Että kannattaa nauraa nyt, kun vielä kykenet.
Miehet kun ei ahdistu ja vaadi terapiaa joka mielenpahoittamisesta ja vastoinkäymisestä ja tarpeeksi kun naiset kuormittavat joka mielipahasta sen rajallisen määrän auttajia niin oikeat avun tarvitsija ei saa tarvitsemaa apua
Hmm. Miehet eivät ahdistu eivätkä tarvitse apua, mutta sitten oikeat avuntarvitsijat eivät saa tarvitsemaansa apua, koska naiset kuormittavat auttajia vaikka eivät tarvitse apua. Kuka tässä nyt siis on se sairas avuntarvitsija? Jokin kolmas sukupuoliko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.
Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.
Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.
Missä nämä sinkut sitten ovat, kun kaikki tuntemani ja vähemmän tuntemani naiset ovat parisuhteessa? Aniharva on sinkku.
Av-palstalla, mutta eivät sitten ole mitään siroja pikkutyttöjä. Ihan näin varoituksena.
Sulla on jokin harha päällä? Kuvittelet näkeväsi netin yli, millaiset ihmiset täällä kirjoittelevat? Elämäsi lienee kovin jännää.
Ei tarvi kuvitella, koska liikunnalliset naiset ihan omatoimisesti ovat kertoneet mittansa. Vaimoani on hyvä käyttää vertauskohteena ja hän näyttäisi sirolta pikkutytöltä palstamonstereiden rinnalla. Siis siinä vieressä, eikä konkreettisesti mörön tissin päällä.