Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
95% miehistä katsoon pornoa. Sulle on siis aika suppea valikoima valittavana. Sitten kun lisätään kaikki muut vaatimukset, niin yksin saat elellä.
Olen eri,mutta,jos mies mieluummin valitsee pornon kuin liveseksin, niin en minä tai kukaan muu nainen tarvitse ko miestä. Mies voi jatkaa elämäänsä pornon parissa.
Sama juttu kun naiset mieluummin valitsevat olla lihavia...
Pornoa katselevaa miestä ei tarvitse lihava, laiha tai normaalipainoinen nainen. Eikä myöskään miestä, joka ei halua naista. Pelkän tyydytyksen nainen myös saa ihan ilman miestä, jopa paljon paremmin kuin miehen kanssa, joka ei osaa. Jopa pattereilla toimiva laite tekee sen paremmin.
On se sääli, että sulle on sattunut tommosia miehiä. Itse valittuja kuitenkin ne on.
Nuo on niitä miehiä, jotka jäävät valintojen ulkopuolelle, kuten sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
Laita vaan, mutta älä tuu sitten tänne itkemään, miten mies kuvasi nähdessään meni mieluummin katsomaan pornoa, kuin olisi lähtenyt treffeille sun kanssa.
Tässä taitaa olla se villakoiran ydin palstan miesten ongelmissa: normaali naiskeho ja liveseksi pelottaa ja inhottaa, koska on niin totuttu pornohahmoihin ja omaan nyrkkiin. Porno on tuttua ja turvallista.
Normaali palstanainen = armoton mätisäkki ja suustaan aivan räävitön moukka
Mikä pakkomielle sinulla on palstanaisiin? Eikö elämänpiiriisi mahdu yhtään mitään muita naissukupuolen edustajia? (Äitiäsi ei lasketa.) Vai ovatko kaikki lähipiirisi naiset armottomia mätisäkkejä, joita projisoit ihmisiin, joita tapaa anonyymisti netissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on taas mainiota viihdettä. Voin taas taputella itseäni olkapäälle, kun olen osannut löytää niin hyvän kumppanin itselleni. Täydellinen katkeran av-mamman vastakohta.
Pullukat ja paksureidet täällä kiukuttelee, kun ne ei tajua, mitä liikunnallinen tarkoittaa tai miltä sellainen näyttää. Lisää vaan someaikaa ja sokeria. Pian on Joulu tulossa ja suklaata riittää.
Täältäkö kumppanisi löysit:
https://www.rosemarydoll.com/?gclid=Cj0KCQiAsdKbBhDHARIsANJ6-jftv83rTOe…Voihan se av-mammaa korveta, jos maailmassa on olemassa parempia naisia.
Ai sinä olet näitä miehiä. Joko olet vihille vienyt "naisesi"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kirjoitat ilmoitukseesi "liikunnallinen nainen", niin kaikki naiset ymmärtävät sen tarkoittavan, että haluat hoikan naisen. Se on ihan mahdoton arpoa eri kommenteista, mitä sama termi juuri sillä kirjoittajalla mahtaa tarkoittaa. Miehet itse ovat pilanneet sanan liikunnallinen.
Totta kai, mitäpä miehet eivät olisi femakkojen mielestä pilanneet. Hoikkuus on liikaa vaadittu, paitsi niiden hoikkien naisten mielestä.
Ei, vaan kyse on siitä että jos ei kerro mitä haluaa, niin turha on valittaa sitä että saa sitten jotain muuta.
Mutta kiitos sinulle ja muille miehille tässä ketjussa, minä meinaan laittaa kanssa että etsin liikunnallista miestä, ja se tarkoittaa todella tiimissä kunnossa olevaa miestä, joka syö terveellisesti, jolla on leveät hartiat ja ei rasvaa, ei polta, ei juo viinaa, ei ole sohvaperuna eikä katso pornoa. Kyllähän kaikkien miesten pitää tajuta tämä?
Sun ei kannata tinderiin mennä noilla kriteereillä. Seuraa ei tule, koska miehet katsovat pornoa. Ala vaan katsella naista itsellesi.
Pornonaddiktio on samanlainen addiktio kuin "ylensyöminenkin" jota miehet tässä ketjussa kauhistelevat.
Ihan samalla tavalla pornoaddiktin käsi käy ruudun avulla ihan omasta tahdosta kun ei pysty itseään hillitsemään kuin lihova ihminen ei osaa hillitä liikasyömistä. Kukaan ei ole pakottanut pornoa katsomaan, kyllä se on ihan omasta itsehillinnästä ja itsekurista kiinni. Itse pystyn helposti elämään ilman pornoa, kyllä fiksun miehenkin pitää. Pornoa katsova mies on vetelys ja tulee mielikuva laiskasta ja saamattomasta ihmisestä.
Itseäni ei kiihota pornoa katsova mies, päinvastoin, sellainen mies on vastenmielinen ja kuvottava. Sellainen luuseri epämies, mätimuna.
Pornoaddiktio on vielä kuvottavampaa ja sairaampaa kuin ylipaino. Miesten tärkein sääntö on, älä kuluta pornoa! Aika moni epäonnistuu. Pornon katselu liittyy elämäntapaan, pornoa katsomattomat ihmiset ovat aktiivisempia, reippaampia ja positiivisempia. Pornon kuluttajat taas päinvastaisia ja lopputulos on väsynyt sohvalla valittaja joka ei innostu oikein mistään.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei ollut tällaista määrää pornoa. Monilla miehillä tuntuu olevan kaikenlaisia tekosyitä katsoa pornoa.
Ja kyllä, haluan pornoa katsomattoman miehen aivan niin kuin joku mies haluaa hoikan naisen. Pornonkatsomattomuus kuuluu terveeseen henkiseen elämäntapaan. Pornoa katsova mies ei ole käsitellyt addiktiotaan.
Ja kyllä, laitan tinderiin rehellisen meikittömän kokovartalokuvan ja odotan myös että mies on rehellinen pornonkulutuksestaan eikä salaile ja piilottele sitä. Olisi kurjaa kirjoitella ja tutustua ja sitten mennä treffeillä joilla paljastuukin että mies katsookin pornoa. Huijaamistahan tuo on.
Laita vaan, mutta älä tuu sitten tänne itkemään, miten mies kuvasi nähdessään meni mieluummin katsomaan pornoa, kuin olisi lähtenyt treffeille sun kanssa.
Tässä taitaa olla se villakoiran ydin palstan miesten ongelmissa: normaali naiskeho ja liveseksi pelottaa ja inhottaa, koska on niin totuttu pornohahmoihin ja omaan nyrkkiin. Porno on tuttua ja turvallista.
Normaali palstanainen = armoton mätisäkki ja suustaan aivan räävitön moukka
Mikä pakkomielle sinulla on palstanaisiin? Eikö elämänpiiriisi mahdu yhtään mitään muita naissukupuolen edustajia? (Äitiäsi ei lasketa.) Vai ovatko kaikki lähipiirisi naiset armottomia mätisäkkejä, joita projisoit ihmisiin, joita tapaa anonyymisti netissä?
Häneltä puuttuu kaikki naiskontaktit, tämä on ainoa paikka, missä hänellä on edes konkinlainen mahdollisuus oletettuihin naiskontakteihin.
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Miehetkö viehättyvät pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista naisista, kunhan nämä vain ovat laihoja? Ok.

Paljon todennäköisemmin mies hyväksyisi tuommoisen naisen kun se että nainen hyväksyisi tuommoisen miehen

Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Suomalaiset naiset sentään hoitavat mielenterveyttään, miehet eivät, kuten ette muutakaan terveyttänne. Siksi te kuolette tapaturmissa, päihteiden tai oman käden kautta nuorina, varsinkin syrjäytyneet miehet.Että kannattaa nauraa nyt, kun vielä kykenet.

Totta, että harva nainen kiihottuu haisevasta sottapytystä. Kaikilla miehillä ei ilmeisesti oo niin tarkkaa päätellen siitä, mihin kaikkeen miespuoliset henkilöt ovat katsoneet tarpeelliseksi yhtyä. Näitä aina silloin tällöin pääsee uutisiinkin.

Tuossa avioeron jälkeisessä hoikistumisessa voi olla ihan aidosti kyse hyvinvoinnin lisääntymisestä. Olen eronnut ja kyllä mäkin aika luonnollisesti tulin timmimpään kuntoon eron jälkeen. Olen aina ollut liikunnallinen, ja ennen lapsia vielä liikuin paljon yhdessä miehen kanssa ja erikseen, mutta pikkulapsivaiheessa mies oli erittäin lannistavaa sorttia. Ilmeisesti hän ei halunnut ottaa lapsiarjessa vastuuta, eikä jäädä yksin lasten kanssa koskaan kotiin. Näin ollen hänen mielestään mun ei kannattanut tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Hän valitti joka asiasta (esim. kotijumpasta aiheutuvista äänistä) ja jos mulla oli joku meno kodin ulkopuolella, siitä tuli aina riita. Eipä siinä hirveästi päässyt urheilemaan, vaan vuosien saatossa passivoiduin sohvalle (manipulaatio on aika tehokasta, kun siihen käyttää vuosia).
Lopulta heräsin asiaan, sain tarpeekseni ja pistin hänet pihalle, niin ihanaa kun taas sai urheilla. Toinen juttu on ruoka. Syön paljon kevyemmin yksin ja pienten lasten kanssa, kuin mitä miehelle piti olla tarjolla.
En minä mitenkään ole laihduttanut kenenkään vuoksi. Ihan luonnollisesti hyvinvointini, aktiivisuuteni ja itsetuntoni on parantuneet eron jälkeen ja se johtaa myös parempaan kroppaan.

Näin on käynyt useissa tapauksissa. Nainen on se, joka ottaa sen, eron, koska ei jaksa enää, ja on huomannut, että suhde ei toimi. Miehet kyllä jatkavat huonossakin suhteessa, koska se on parempi asia, kuin se ykdinolo. Mies ottaa eron yleensä silloin, kun uusi nainen on kehissä, ja vaihtaa lennosta uuteen suhteeseen. Yleensä käy myös näin, että nainen laihtuu, ja elämänlaatu kohenee muutenkin. Yksin jäävälle miehelle käy päinvastoin.

Minkä ihmeen takia naisten sitten pitää olla miesten kanssa missään tekemisissä? Aina sitä kumppania ja sitoutunutta parisuhdetta yhden kanssa pitää etsiä, vaikka yksin olo on paljon parempi vaihtoehto? Miksi??

Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan, etkö ole huomannut tätä. Naiset valitsevat mieluummin sinkkuuden, kuin huonon suhteen.

Luepa se ketju missä kerrotaan huonoista treffeistä. Minulla avautui silmät aivan eri tavalla koskien av-palstan naisten todellista tasoa.
Monenko av- palstan naisen kanssa olet ollut treffeillä?

Missä nämä sinkut sitten ovat, kun kaikki tuntemani ja vähemmän tuntemani naiset ovat parisuhteessa? Aniharva on sinkku.

Av-palstalla, mutta eivät sitten ole mitään siroja pikkutyttöjä. Ihan näin varoituksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten olisi aika hyväksyä se tosiasia, että miehet eivät viehäty ylipainoisista naisista samalla tavalla kuin naiset eivät viehäty pahanhajuisista ja huonosti hygieniansa hoitavista miehistä.
Jokaista hoikkaa naista kohti on kymmeniä miehiä, jotka haluavat heidät, myös parisuhteessa eläviä joiden kotona asuu ylipainoinen nainen.
Jännästi myös samat naiset, jotka hehkuttavat runsaita muotojaan ja sitä miten hienoa on olla omanlaisensa, laihduttavat avioeron jälkeen 3-6 kuukaudessa normaalipainoon. He tekevät sen kaikkien muiden maailman miesten takia paitsi oman puolisonsa.
Joku voi olla sitä mieltä, että arvomaailma on tällöin pahasti pielessä. Se on kuitenkin todellisuus, jolta on turha sulkea silmänsä.
Samalle asialle olen nauranut monet kerrat. Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisten naisten mielenterveyttä ei taideta juuri tutkia tai ainakaan ottaa vakavasti kaikkia heidän ongelmiaan.
Suomalaiset naiset sentään hoitavat mielenterveyttään, miehet eivät, kuten ette muutakaan terveyttänne. Siksi te kuolette tapaturmissa, päihteiden tai oman käden kautta nuorina, varsinkin syrjäytyneet miehet.Että kannattaa nauraa nyt, kun vielä kykenet.
Miehet kun ei ahdistu ja vaadi terapiaa joka mielenpahoittamisesta ja vastoinkäymisestä ja tarpeeksi kun naiset kuormittavat joka mielipahasta sen rajallisen määrän auttajia niin oikeat avun tarvitsija ei saa tarvitsemaa apua

Itselläni on lähipiirissä myös niitä, keillä on hyvä, terve suhde. Kyllä itsekin näen sen kaikkein parhaimpana vaihtoehtona, koska en ole mikään erakkoluonne, vaan mielelläni eläisin elämää yhdessä kumppanin kanssa. Tykkään seksistä myös, ja heterona siihen olisi kyllä hyvä olla ihan vakituinen mies.
Mutta yksin on ehdottomasti triljoona kertaa parempi kuin huonossa suhteessa.
Usein suhteet alkaa hyvänä. Sitä hyvää aikaa voi jatkua vuosiakin. Esim. meillä lapsiarki muutti dynamiikan täysin. Minä joustin ja mukauduin, mies ei. Hauskaa sinänsä, että mies perusteli sluibaamisiaan usein työllä, mutta nyt eron jälkeen minä tienaan exääni enemmän.

Kyllä miehet ahdistuu ja kärsii mielenterveysongelmista, mutta he hoitaa niitä alkoholilla. Sen seurauksena naisille tulee ongelmia ja he hakevat apua sieltä, mistä miestenkin pitäisi hakea.

No miksi heillä on hyvä ja terve suhde, mutta sinulla ei?
Ja kuitenkin sullakin on aikaa tänne kirjoitella. Sulla muka elämä.