Kaipaisin muilta pitkässä avioliitossa olevilta nyt tukea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitto kun välillä harmittaa, kun olen nähnyt ihmisten tekevän typeryyksiä. Ihan todellako kuvitellaan sen pari kertaa eronneen olevan täydellinen sielunkumppani tai tyypin, joka lepertelee niin kauniisti (= lähes jokaiselle muullekin naiselle). Voi olla varma, että on vain yksi listalla.

Kyllä sitä voi löytää todella mukavaakin miehen, eilen toisen tarvitse olla mikään lepertelevä ällötys, vaan vaikka ihan tavallinen mies, joka katsoo silmiin, hymyilee, kuuntelee ja on läsnä.

Silloin pitää oikeasti miettiä, että olisiko nyt hyvä aika parantaa omaa parisuhdettaan miehensä kanssa. Olisiko hyvä keskittyä häneen, jutella hänen kanssan, antaa hänelle tilaisuus katsoa sinua silmiin, kuinnella sinua hymyillen ja silmät sädehtien ja antaa miehelle sängyssä sellaiset kyydit, että mies hymyilee seuraavan päivänä tasan varmasti? Oma mies on siinä jo valmiina, hän on sinua varten ilman mitään epämääräistä ja ikävää, mutta ehkä vanha parisuhde pitä vain hieman lämmitellä ensin.

Keskity ap olennaiseen, älä epäolennaiseen, eli vieraaseen tyyppiin. Vaikka vieras mies kutkuttaisi, niin ota mielummin se oma parisuhde tarkkailuun hyvässä mielessä ja tee kaikkesi, että sinä olet hyvä vaimo.

Äh, kun kirjoitin niin vauhdilla, että en huomannut kuinka puhelin korjaili sanoja eri sanoiksi ihan itse...

Mutta joka tapauksessa jos ihastuu, niin voi vaikka ajatella tämä "uusi parisuhde" alusta loppuun ihan niin kuin se saattaisi mennä, eli alkaen siitä, kuinka kerrot omalle miehellesi, että olet eroamassa. Kuvittele miten keskustelu menisi teidän välillä. Kuvittele miten kertoisit päätöksestäsi mahdollisille lapsillenne, vanhemmillesi, ystävillesi jne. miten perustelisit heille, että tämä uusi mies on Niin Mielettömän Upea Mies, että olet valmis rikkomaan hänen takiaan kaiken, mitä olette näiden yli 20 vuoden aikana rakentaneet. Kuvittele miehesi ja lastesi reaktio, sanomiset, surut, itkut, vihat ja kaikki kysymykset. Pysytkö selkä suorana ja päättäväisenä heidän edessään varmana asiastasi ja siitä, että teet oikein?

Entä mitä sitten tapahtuisi? Alkaisit pakkaamaan omia tärkeitä tavaroitasi kodistanne, siis ihan kaiken. Kuka pitää vaikka lasten vauvakuvat ja teidän perhewn kuvat ja muistot? Jäävätkö ne kotiin? Entä yhdessä ostamanne petivaatteet, joista pidät kovasti, mutta jotka muistuttavat aina kodistasi? Tai ihan kaikki muutkin tavarat, mitkä ovat periaatteessa sinulle tärkeitä, mutta jotka ovat olleet koko perheen ja yhteisiä? Voitko pakata ne mukaasi itkemättä ja määrätietoisesti? Ja kuvittelet tietenkin lasten itkevän vieressä, kun pakkaat.

Miten arkenne sitten etenisi? Olisitko heti valmis sujahtamaan uuden miehen kainaloon ja unohtamaan historiasi ja kaiken kotiin jääneen? Olisiko mielesi täysin valmis ja avoin uuden miehen jutuille ja asioille, etkä miettisi vanhoja yhtään?

Ei, sinulla menisi uudesta elämästä ainakin vuosi erilaisiin järjestelyihin ja mitäs jos uusi mies olisikin outo? Olisiko paluuta? Ottaisiko perheesi sinut vastaan mielellään?

Mahtava teksti! Paras vastaus ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää avioliittoa ei kannata uhrata ohimenevän ihastuksen takia. Sen sijaan kannattaa miettiä, mitä sellaista tuolta ihastukseltasi kaipaat, mitä et tällä hetkellä omassa avioliitossasi saa? Nähdyksi tulemista? Hyväksyntää? Arvostusta? Käytä mieluummin energiasi oman avioliittosi kohentamiseen ja yritä saada noita asioita omaan avioliittoosi. Työstä tarvittaessa liittosi ongelmia puolisosi kanssa. :)

Hyvääavioliittoaei kannatakaan.

Entä jos se avioliitto ei olekaan niin hyvä, vaan todella väljähtänyt.

Lapsellinen pettää, kypsä tekee kaikkensa, että väljähtynyt liitto virkistyy ja menee vaikka terapiaan. Eri

Jos se on väljähtänyt, ei sitä enää henkii saa. Liian monta pettymystä johtaa vain välinpitämättömyyteen, joka ei kärsimällä helpota.

Vierailija kirjoitti:

Älä lähde! Oma kulta on pitkässä juoksussa paras ja se, joka lopulta ymmärtää sua vaikealla hetkellä parhaiten.

Itseltäni loppui vaikeat hetket tasan kun pääsin ukosta eroon.

En jaksanut kaikkea lukea, mutta ainakin alku oli upeita vastauksia täynnä.

T. Juuri Korallihääpäiväänsä viettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää avioliittoa ei kannata uhrata ohimenevän ihastuksen takia. Sen sijaan kannattaa miettiä, mitä sellaista tuolta ihastukseltasi kaipaat, mitä et tällä hetkellä omassa avioliitossasi saa? Nähdyksi tulemista? Hyväksyntää? Arvostusta? Käytä mieluummin energiasi oman avioliittosi kohentamiseen ja yritä saada noita asioita omaan avioliittoosi. Työstä tarvittaessa liittosi ongelmia puolisosi kanssa. :)

Hyvääavioliittoaei kannatakaan.

Entä jos se avioliitto ei olekaan niin hyvä, vaan todella väljähtänyt.

Lapsellinen pettää, kypsä tekee kaikkensa, että väljähtynyt liitto virkistyy ja menee vaikka terapiaan. Eri

Jos se on väljähtänyt, ei sitä enää henkii saa. Liian monta pettymystä johtaa vain välinpitämättömyyteen, joka ei kärsimällä helpota.

Parisuhdeterapeutit sanovat toisin.

Kysymys on ajattelusta. Olet naimisissa. Eipä mieskään taida olla kaksinen, kun vikittelee toisen vaimoa.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on ajattelusta. Olet naimisissa. Eipä mieskään taida olla kaksinen, kun vikittelee toisen vaimoa.

Ei aina ole kyse vikittelystä, vaan ihan normaalisti tunteesta, että yhdessä on hyvä olla ja on yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

Minulla on paljon ihmisiä, naisia, miehiä, nuoria ja vanhoja, joiden kanssa on kiva olla ja jutella. Muutamasta on tullut ystäviäni. Minulla on myös miespuolisia ystäviä, sillä ei se jalkojenväli määritä ystävyyden tasoa. On kuitenkin jokaisen mietittävä missä ystävyyden rajat menevät, hyvässä ja pahassa.

Se, että olen naimisissa ja pitkässä parisuhteessa, ei tarkoita sitä, että minun pitäisi hylätä ystäväni, mutta se ei tarkoita myöskään sitä, että laittaisin heidät korkeampaan arvoon kuin puolisoni. En osaa selittää tätä, mutta puolisoni on paras ystäväni ja muut ystäväni ovat ystäviä, mutta laitan mieheni ja perheeni heidän edelleen. Miespuolisilla ystävilläni on sama asema kuin naispuolisillakin, he ovat ystäviä, mutta periaatteessa ei sen enempää. Miehelleni olen enemmän ja mieheni on minulle enemmän. Hänen kanssaan olen perustanut perheen ja saanut lapsia, hänen kanssaan teemme kaikkemme, että meillä olisi hyvä olla.

Jätä se sika!

Pari vuotta meni että ihastuminen laantui. Jouduin lopulta vaihtamaan työpaikkaakin, kun kyseessä oli työkaveri. Nyt ihmettelen että miten helv olen voinut olla häneen niin ihastunut, sellainen ylipainoinen kaljoittelija joka kompensoi epävarmuuttaan typerillä tavoilla. Ei vedä millään tasolla vertoja kumppanilleni, joka on komeampi, älykkäämpi, menestyneempi ja mikä tärkeintä, parempi ihminen.

Niin monesti teki mieli pettää, ja oli kyllä lähelläkin. Haaveilin tästä siasta päivittäin ja kärsin. Olen aivan kauhuissani mitä melkein menin tekemään. Olisin pilannut elämäni aivan täysin.

Älä tee päätöksiä hormonihuuruissa!

Lisää?

Itse ihastuin nuorempana työkaveriin. Tein listan puolison ja tämän työkaverin hyvistä puolista. Oma miehestä tuli niin pitkä lista hyviä puolia, että rakastuin häneen uudestaan. En ole katunut.

Paatunut ukkomies kirjoitti:

Älä ruoki tunnetta. Välttele miestä, että tunnekuohu menee aikanaan ohi. Monilla on ihastumisentunteita muihin ihmisiin pitkän suhteen aikana. Sitä paitsi moni on "rakastunut" enemmän mielikuvaan vieraasta ihmisestä kuin todelliseen luonteeseen. Se kun yleensä paljastuu vasta ajan kanssa.

😂