Ensitreffit alttarilla 2.0
Osallistujat esiteltynä
Kommentit (4175)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin tulee Vera tajuamaan , että kohteli väärin Mattia. Sen jutut pyörii vaan alapää vitseissä. Kaivoi ja kaivoi koko ajan Matista vikoja. Yksi hyvä esimerkki oli se kaupassa käynti.
Jos tajuaa jälkikäteen toimineensa väärin ja epäreilusti toista kohtaan, häpeää ja katuu, Verassa on toivoa ja inhimillisyyttä. Ehkä TV ja koko tilanne sai jotenkin ihan pasmat sekaisin eikä ollut oma itsensä.
Jos taas ei myönnä edes itselleen, että käyttäytyi ilkeästi ja kohteli toista huonosti, vaan vyöryttää syyn itsensä ulkopuolelle, voi omata vahvoja narsistisia piirteitä. Ellei oikeasti kykene asettautumaan toisen asemaan (puutteellinen empatiakyky) eikä reflektoimaan käytöstään ja ottamaan opiksi omista virheistään. Tämä on sitten ikävämpi juttu myös hänelle itselleen. Puhumattakaan niistä, jotka osuvat osaksi hänen elämäänsä.

Minun kokemukseni narsistisista luonteista on se, että he haluavat, että heistä pidetään. Pelkäävät itse hylätyksi tulemista kuollakseen. Narsistit osaavat taitavan manipulointipelin, jossa he harvoin jäävät kiinni ilkeydestä. Vera rehellisestit ei edes yritä peittää ilkeyttään tai esittää itseään fiksumpaa. On avoimesti ilkimys eikä edes yritä että hänestä pidetään (paitsi Renelle eri puoli itsestä)
Miten te yrittäsitte ymmärtää ja selittää Veran käytöstä?
a) Ylikriittiset vanhemmat, joille ei mikään kelpaa? "Etkai sinä tuollaisissa rytkyissä lähde ulos?"
b) Syrjityksi tai jopa kiusaamiskokemukset, jotka saavat hänen ylikompensoimaan ja jo etukäteen hyökkäämään ettei häntä satutettaisi?
c) Ihan vaan sosiaalistunut tuollaisen käyttätymismallin omaavaksi yksilöksi, koska se on hänelle oikea tapa olla..
mitämitämitä kirjoitti:

Jätä ennen kuin tulet jätetyksi.
Veera panikoitui, kun huomasi Matin olevan fiksumpi ja paremmasta taustasta. Saman tajusi Matti ja varmaan luovutti jo alussa, vaikka käyttäytyykin asiallisesti. Näin ollen Veera pamautti heti alkuun, että ovat niin eri tilanteissa, ettei tästä tule mitään. Hän esitti torjuvansa, vaikka peli oli jo pelattu.
Yritän ymmärtää Veeran käytöstä suunnilleen näin:
1. geenit
2. kasvatus
3. ympäristö
4. aiemmat kokemukset
5. alhainen sivistystaso
6. alhainen sosiaaliluokka
7. puhdas yksinkertaisuus (kts kohdat 1,2 ja 3)
8. Joku persoonallisuushäiriö?
Vera selvästi nautti , kun sai puhua Matista Renelle. Itse viikko tolkulla ivallista päänaukomista toiselle. Ei osaa erottaa mitä kerrotaan ulkopuoliselle ihmiselle hänen ja Matin jutuista. Ei ole tullut muissa formaateissa vastaavaa vastaan.
Käytöksen taustalla on epävarmuutta, alemmuudentunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Siksi hyökkäävä, latistava lannistava ja alistava käytös.
Ei ihmisen, joka on hyväntahtoinen ja sinut itsensä kanssa, tarvitse käyttäytyä noin. Vaikkei se toinen omaan makuun olisikaan.

Tuota teoriaa tukee se, ettei Vera katso silmiin tai kohti. Pälyilee kasvot alaspäin.
Tuli mieleen sama mikä jo pari sivua sitten mainittiin, että miten joillain ihmisillä voi olla niin vääristynyt kuva itsestään!!! Siis kun omasta mielestään Vera on vain huumorintajuinen hassuttelija vaikka kaikki me katsojat näemmä hänen karmean luonteensa 🤦🏻
Toivottavasti katsoo itseään telkassa ja lukee näitä kommentteja ja oppisi jotain itsestään! Matti on varmasti onnellinen jonkun tasapainoisen, normaalin naisen kanssa!
Vierailija kirjoitti:
[Tuota teoriaa tukee se, ettei Vera katso silmiin tai kohti. Pälyilee kasvot alaspäin.
Huono tapa ettei katso suoraan silmiin kun puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Katsottuani ohjelmaa ja luettuani palstan kommentteja, minua on alkanut mietityttää, kuinka jatkossa Vera jaksaa, kun häntä on arvosteltu ja aiheesta. Hänelle pitäisi kustantaa terapia, että huomaisi poikkeavan käytöksensä, kestäisi nämä arvostelut, ja kykenisi jatkossa tasapainoiseen elämään, ehkä tasa-arvoiseen parisuhteeseenkin.
Jotenkin veran jaksaminen ei nyt kiinnosta. Ei paljon matin jaksaminen veraa mietityttänyt.
Minun mielestäni Rene ja Tilda sopisivat oikein hyvin yhteen ja olisin kovasti toivonut että heidän suhteensa olisi onnistunut. Rene on pikkuisen jäyhä, aika miehekäs, pohjimmiltaan ihan kunnollinen tavallinen nuori mies. Tilda on kaunis, puhelias, tavalliseen perhe-elämään sopiva nuori nainen. Sopivat hyvin ulkoisesti yhteen ja minun mielestäni voisivat tasapainottaa toisiaan kun eivät ole liian samanlaisia. Toivon heille kaikkea hyvää!
Matti parka joutui ihan epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Vera on todella kylmä ja ilkeä ja normaalielämässä Matti olisi lähtenyt saman tien menemään, nyt oli pakko jäädä kärsimään. Oli väärin vängätä häntä ns. taistelemaan vastaan. Kenenkään ei pidä alentua kiusaajan kanssa samalle tasolle!
Tiia ja Petri, molemmat ok ihmisiä, mutta ei mitään kemiaa heidän välillä! Petrin olisi pitänyt avoimemmin kertoa asiasta Tiialle, välttely on ollut huonoa käytöstä. Olisivat voineet viettää muutaman mukavan viikon kavereina.
Vera on kyllä niin huikee, rakkauskorjaamollla havainnut asioita itsestään ja käytös on ihan jotain muuta 😅
Onkohan Petrillä aikaa parisuhteelle miten jos paljon duunia ? Ihan kivan näköinen on. Tiia löytää varmasti vielä miehen.
Vierailija kirjoitti:
Katsottuani ohjelmaa ja luettuani palstan kommentteja, minua on alkanut mietityttää, kuinka jatkossa Vera jaksaa, kun häntä on arvosteltu ja aiheesta. Hänelle pitäisi kustantaa terapia, että huomaisi poikkeavan käytöksensä, kestäisi nämä arvostelut, ja kykenisi jatkossa tasapainoiseen elämään, ehkä tasa-arvoiseen parisuhteeseenkin.
Ei varmasti näe käytöksessään mitään väärää. Eikä tuollaiset muutu. Kysymys on persoonasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilda on liian roteva Renelle.
Mikä kommentti tämä nyt on?
Missään kohtaa ei tämmöistä ole sanottu vaan Rene nimenomaan viehättynyt Tildan olemuksesta.
Ja miksei olisi. Upean elinvoimaisen näköinen kaunis nainen.
Jos Petri oikeasti tekee ympäri vuoden noin paljon töitä, kuin mitä tämän ohjelman kuvausten aikana, niin hänellä ei varmaan kovin paljon ole aikaa treffailla. Harva nainen suostuu siihen, että tavataan tyyliin pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Eihän siinä edes voi tutustua toiseen syvällisemmin.
Christiiina kirjoitti:

Tildan kanssa vietti päivän vain yhden työpuhelun tehden. Aikaa Petrillä on kun on kiinnostunut naisesta. Onhan niin monesti täälläkin todettu tuo kiinnostuksen puute ja sitä kautta keskittyminen työhön. Moni mies tekisi samoin, jos pitäisi olla kuvattavana naisen kanssa, joka ei kiinnosta
Paljon tuohon oli hakijoita ja millä perusteella ne valittiin.
Onko huomenna jo loppuratkaisut?
Hurjan jännää nähdä, ketkä jatkavat ja ketkä eroavat 😆
Vierailija kirjoitti:
Onko huomenna jo loppuratkaisut?
Hurjan jännää nähdä, ketkä jatkavat ja ketkä eroavat 😆
Toivottavasti myös nämä "rakkauskorjaajat" eroavat niin huono oli tulos.