Antaisitko anteeksi maksullisella käymisen?
Ystäväni mies jäi kiinni maksullisella käymisestä. Hierojalla muka tiuhaan kävi, mutta eihän siellä hierota kun etupuolta. Vaimo ymmärrettävästi shokissa. Osa ystävistämme on sitä mieltä, että ei tuossa ole mitään käynyt, että ei muuta kun avioliittoa jatkamaan. Itse olen tuon vaimon kannalla, että en jatkaisi enkä anteeksi antaisi, saati unohtaisi. Itseasiassa minulle tuo olisi suurin loukkaus mitä aviomies voisi tehdä.
Kommentit (317)
Maksullinen nainen voidaan ottaa mukaan pariskunnan seksileikkehin. Vaimon palkitsee miehen kiitollisuus.
Kunnon sääliöukot vallanneet heti tämänkin kommenttipalstan. Ettekö tajua, ettei tuo ulina auta mitään? Ihmisten hyväksikäyttö ja esineellistäminen on ällöttävää, eikä sitä voi puolustella tai oikeuttaa millään. Ihan sama, vaikka joku tekisikin sitä omasta tahdostaan. Se ei muuta toiminnan luonnetta. Ja vaikka mitä typerää kommenttia täällä heitätte ja yritätte puolustella, pidämme teitä silti yhtä kamalina ihmisraakileina. Toimintanne ei ole hyväksyttävää ja mikään kommenttinne ei sitä hyväksyttäväksi muuta. Kasvakaa ihmisinä.
Lisäksi olen kyllä omin silmin nähnyt, minkälaista miesoletettua tuolla naapuruston thaikkihierojalla ramppaa. Kuikuilevat ympärilleen, kuin olisivat salaista tehtävää suorittamassa, ennen kuin uskaltavat luikkia häntä koipien välissä sisään. Jos joku kulkee kadulla lähistöllä, teeskentelevät olevansa menossa vain hierontapaikan ohi, mutta kääntyvät ympäri, kun kadunkulkija on turvallisella etäisyydellä. Ymmärrättekö, että peesilmälläkin näkee, mitä olette touhuamassa? Varsinkin, kun läheisestä kahvilasta on varsin selvä näkymä paikan ovelle. Säälittävää. Sellaiset selkeästi insinööriammattissa olevat käyvät siellä keskellä kirkasta TYÖPÄIVÄÄ. Vaimo on varmaan töissä ja lapset hoidossa, pomo luulee, että teette töitä, kun käytte lounastunnilla lypsettävänä. Yöks.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ero on sillä että on saanut seksiä ilmaiseksi vs se että on maksanut siitä?
Ei varmaan mitään niille, joille seksi on vain masturbaatiota toisen ihmisen kehoon.
Masturbointi vaatii usein niin vahvaa käsityötä, errä normaaliseksissä voi olla vaikea laueta, koska hinkkaus on paljon heikompaa. Naisen käsityö ennen yhdyntää auttaa asiaa.
Kyllähän nykyään on paljon nuoriakin miehiä, jotka ovat runkkaamisella pilanneet kykynsä nauttia normaalista seksistä. Olen nähnyt netissä näiden kirjoituksia, surullista luettavaa. Tuollaisen rynkyttäjän kanssa ei nainen kyllä nauti, joten maksullinen lienee ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä, vaikka muun pettämisen voisin mahdollisesti antaakin anteeksi, riippuen toki tilanteesta! On säälittävää joutua maksamaan seksistä, ottaa tautiriski ja sen tartuttaminen kumppaniin. En ikinä antaisi anteeksi sitä, että omien halujen takia vaarantaisi minun terveyteni. Joku HIV näkyy testeissä vasta kuukausien päästä, hyi oksetus.
Lisäksi ihmiskauppaa tukeva ihminen ei olisi arvoiltaan sellainen ihminen, jonka haluaisin kumppanikseni. Tyhmä ja itsekeskeinen.
On kyllä säälittävää myös antaa anteeksi tuollainen ja vapaaehtoisesti suostua tautirulettiin. Saadako kuppa, herpes vai HIV luottamuksen menettämisen ja ala-arvoisen kohtelun lisäksi. Sen verran tulisi itseään kuitenkin arvostaa.
Umpityhmänä naisena et tajua että se on joillekkin ainut tapa saada. Oliko perinteinen puistor aiskaus sitten parempi. Se että olet nainen ja varmasti seksi ei merkkaa sulle muutenkaan mitään. On vain pelkkä velvollisuuden pakko joskus
Jos seksistä maksaminen on ainoa tapa saada seksiä, tuskin on puolisoa. Jos elää vastentahtoisesti seksittömässä liitossa, kannattaa toki erota.
Tuo vertauksesi kertoo paljon siitä, miten nautinnollista ja vastavuoroista seksiä sinulla on tarjota naiselle. Mitä nainen siis saa seksistä kanssasi? No se maksullinen saa edes sitä rahaa.
Ja ihmettelet vielä, miksi ei ilmaiseksi irtoa. 🙄
Ja nämä elämästä vierautuneet mammat tietenkin peukuttavat typerälle kommentillesi.
Naiset eivät tykkää maksullisista, koska siinä määritellään tavaralle markkinahinta ja se on paljon pienempi kuin mitä puitetaloudessa elävät ovat luulleet.
Ilman prostituutiota vallitsee halutusta hyödykkeestä niukkuus, ns pil lun puute, joka nostaa esim avioeron muodossa tulevat kustannukset taivaisiin. Prostituutio lisää tavaran saatavuutta ja kyllästää markkinan, jolloin hinta tippuu tuotantokustannusten tasolle (kuukaudessa muutamalla kymmenellä asiakkaalla keskipalkkaa vastaava ansio).
Verottajakin on ottanut kantaa, että rempan yms maksaminen luonnossa on niin vähäarvoinen korvaus, että siitä ei tarvitse maksaa veroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsiisus kirjoitti:
Entä jos seksiä ei ole pelkästään siitä syystä, että seksi vaimon kanssa ei kiinnosta miestä, vaan viehättävät, nuoret ja kauniit vapaaehtoiset olisivat ainut, joka häntä kiinnostaa. Antaisitko silloin anteeksi?
No minkähän takia tämä tämä mies ei sitten ota eroa vanhasta vaimostaan ja mene naimisiin jonkun nuoren ja kauniin naisen kanssa? Vai mikä on ongelma?
Vahva tunneside. Mies kykenee pitämään seksin pelkkänä seksiä.
Tunneside eli haluaa pitää kodinkoneensa ja äitihahmonsa.
Tässä keskustelussa on hyvää se, että on täysin vastakkaisia mielipiteitä, joita puolletaan vahvasti. Jos kaikki olisivat samaa mieltä keskustelu olisi jo tyrehtynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ero on sillä että on saanut seksiä ilmaiseksi vs se että on maksanut siitä?
Ei varmaan mitään niille, joille seksi on vain masturbaatiota toisen ihmisen kehoon.
Masturbointi vaatii usein niin vahvaa käsityötä, errä normaaliseksissä voi olla vaikea laueta, koska hinkkaus on paljon heikompaa. Naisen käsityö ennen yhdyntää auttaa asiaa.
Kyllähän nykyään on paljon nuoriakin miehiä, jotka ovat runkkaamisella pilanneet kykynsä nauttia normaalista seksistä. Olen nähnyt netissä näiden kirjoituksia, surullista luettavaa. Tuollaisen rynkyttäjän kanssa ei nainen kyllä nauti, joten maksullinen lienee ainoa vaihtoehto.
Totuus se löytyykin internetistä.
ow kirjoitti:
Naiset eivät tykkää maksullisista, koska siinä määritellään tavaralle markkinahinta ja se on paljon pienempi kuin mitä puitetaloudessa elävät ovat luulleet.
Ilman prostituutiota vallitsee halutusta hyödykkeestä niukkuus, ns pil lun puute, joka nostaa esim avioeron muodossa tulevat kustannukset taivaisiin. Prostituutio lisää tavaran saatavuutta ja kyllästää markkinan, jolloin hinta tippuu tuotantokustannusten tasolle (kuukaudessa muutamalla kymmenellä asiakkaalla keskipalkkaa vastaava ansio).
Verottajakin on ottanut kantaa, että rempan yms maksaminen luonnossa on niin vähäarvoinen korvaus, että siitä ei tarvitse maksaa veroja.
Niin, sekään ei pidä paikkaansa, että kaikki naiset istuisivat pankin päällä. Monella kysyntä on vain puolisonsa taholta tulevaa.

Olet siis ilman naiskokemusta ja etsit totuuden internetistä?🙂

Internetistä löytyy monenlaista, niin totta kuin taruakin.
Luuletko, että nuo nuorukaiset ovat valehdelleet? Tosin löytyyhän tästä aiheesta ja myös pornon haittavaikutuksista ihan tutkimustietoakin. Netistäkin. ;)
Eikös tämä ketju ollut alun perin osiossa Aihe vapaa? Näyttää jossakin vaiheessa siirretyn Seksi osioon. Ilmankos tänne on tullut omituisen tuntuisia viestejä pervoilta.
Vierailija kirjoitti:
ow kirjoitti:
Naiset eivät tykkää maksullisista, koska siinä määritellään tavaralle markkinahinta ja se on paljon pienempi kuin mitä puitetaloudessa elävät ovat luulleet.
Ilman prostituutiota vallitsee halutusta hyödykkeestä niukkuus, ns pil lun puute, joka nostaa esim avioeron muodossa tulevat kustannukset taivaisiin. Prostituutio lisää tavaran saatavuutta ja kyllästää markkinan, jolloin hinta tippuu tuotantokustannusten tasolle (kuukaudessa muutamalla kymmenellä asiakkaalla keskipalkkaa vastaava ansio).
Verottajakin on ottanut kantaa, että rempan yms maksaminen luonnossa on niin vähäarvoinen korvaus, että siitä ei tarvitse maksaa veroja.
Niin, sekään ei pidä paikkaansa, että kaikki naiset istuisivat pankin päällä. Monella kysyntä on vain puolisonsa taholta tulevaa.
Onpa jännä. Tuossa toisessa ketjussa kilvan naapurin penat vakuuttavat, että seitsenkymppisillä mummoillakin olisi vinhasti vientiä, jos vain antaisivat bussikuskeille ja varastomiehille mahdollisuuden. Yksi viisikymppinen ukko heti riensi kertomaan, että hänellekin kelpaisi heittämällä 70-vuotias ainakin seksikumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö teidän saada tietää jokainen puolisonne seksi-kumppani historian alkuhämäristä lähtien? Itse en todellakaan halua kuulla yhtään mitään vaimoni historiasta, enkä kuvittelekaan kertovani hänelle omasta historiastani.
Jos pettäisin, en varmasti kertoisi asiasta hänelle. Aivan turha piinata toisen elämää omilla sekoiluillaan.
Miten se seksi maksullisen kanssa poikkeaa vaikka jonkun aktiivisen pubiruusun (tai rokkarin?) pokaamisesta? Onko se ilmaiseksi antaminen jotenkin "kunniallisempaa"?
Sinä et ole kelvollinen minkäänlaiseen parisuhteeseen.
Ketäpä luulet kantasi kiinnostavan? Sinä et tuohon voi vaikuttaa. Ja olen ihan samaa mieltä. En kertoisi. Ja sinä tahvo et voi tehdä sille asialle yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon sääliöukot vallanneet heti tämänkin kommenttipalstan. Ettekö tajua, ettei tuo ulina auta mitään? Ihmisten hyväksikäyttö ja esineellistäminen on ällöttävää, eikä sitä voi puolustella tai oikeuttaa millään. Ihan sama, vaikka joku tekisikin sitä omasta tahdostaan. Se ei muuta toiminnan luonnetta. Ja vaikka mitä typerää kommenttia täällä heitätte ja yritätte puolustella, pidämme teitä silti yhtä kamalina ihmisraakileina. Toimintanne ei ole hyväksyttävää ja mikään kommenttinne ei sitä hyväksyttäväksi muuta. Kasvakaa ihmisinä.
Lisäksi olen kyllä omin silmin nähnyt, minkälaista miesoletettua tuolla naapuruston thaikkihierojalla ramppaa. Kuikuilevat ympärilleen, kuin olisivat salaista tehtävää suorittamassa, ennen kuin uskaltavat luikkia häntä koipien välissä sisään. Jos joku kulkee kadulla lähistöllä, teeskentelevät olevansa menossa vain hierontapaikan ohi, mutta kääntyvät ympäri, kun kadunkulkija on turvallisella etäisyydellä. Ymmärrättekö, että peesilmälläkin näkee, mitä olette touhuamassa? Varsinkin, kun läheisestä kahvilasta on varsin selvä näkymä paikan ovelle. Säälittävää. Sellaiset selkeästi insinööriammattissa olevat käyvät siellä keskellä kirkasta TYÖPÄIVÄÄ. Vaimo on varmaan töissä ja lapset hoidossa, pomo luulee, että teette töitä, kun käytte lounastunnilla lypsettävänä. Yöks.
Hahahaa. Siinäpä vajaa taukki uliset. Luuletko, että sinun paheksuntasi vaikuttaa yhtään kenenkään? Ja eikö tollolla ole yhtään mitään muuta tekemistä, kun kyylätä koko päivä thaikkuhierontapaikan ovea? Jessus miten säälittävä pelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi voisin antaa, mutta ero tulisi silti koska en voisi kunnioittaa. En edes lähtisi suhteeseen, jos saisin tietää että on joskus maksullisella käynyt. Ei vain sovi mulle sellainen ihminen.
Nirppanokkainen perusnainen ei tajua, että joillekkin se voi olla ainoa tapa saada niin kuin allekirjoittaneelle. Pitäiskö aina tumputtaa ja olla peräti neitsyt. Huomaa kuinka pihalla olette reaalimaailmasta.
Toisille ihmisille ei sovi ihminen joka esineellistää naisia. Moraalikysymys. Jos sun tarpeesi päästä panemaan ketä tahansa on tärkeämpi niin se on sun valinta. Mutta älä ihmettele jos sua pidetään vastenmielisenä sen takia.
Mut eihän sit kukaan tiedä jos käyn maksullisella. En tietenkään sitä kerro.
Luuletko, etteivät ihmiset näe lävitsesi? No, olet saattanut onnistua sokaisemaan jonkun hyväuskoisen hölmön tai läheisriippuvaisen vaimoksesi.
Eivät näe. Miten joku voi olla noin pohjattoman tyhmä, että kuvittelee tuon näkyvän päällepäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi voisin antaa, mutta ero tulisi silti koska en voisi kunnioittaa. En edes lähtisi suhteeseen, jos saisin tietää että on joskus maksullisella käynyt. Ei vain sovi mulle sellainen ihminen.
Siksipä tuosta asiasta ei pidä koskaan kenellekään naiselle kertoakaan. Minä kyllä osaan pitää pääni kiinni.
Aattele miten erilainen moraalikäsitys meillä on! Ei sinun tarvitsisi sitä mulle kertoa, tuollainen tyyli näkyy kyllä muussakin.
Entä jos opettelisit olemaan rehellinen, voisit löytää naisen joka aidosti ymmärtää?
Miksi? MItä iloa siitä minulle olisi?
Ja ei se "tuollainen tyyli" mihinkään näy. Ihmisillä on todella kummallisia kuvitelmia siitä, että näkyisi. Ei todellakaan näy.

Suurimmalle osalle narsisteja eivät muut koskaan sano heidän olevan niitä, vaikka olisivat huomanneet asian. Miksi paljastaa korttejaan sairaalle yksilölle? Paljon viisaampaa on leikkiä tyhmää.
Monikohan nainen on myynyt miehen tietämättä, ja nyt moralisoi jos melaa vähän kastettu.