Ystäväni on aina minun tukenani, mutta ei koskaan kerro omasta elämästään

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieroksun hieman tuota, mikä on tässä ketjussa muutamassakin vastauksessa noussut esille. Eli sitä, että jos toisella on vaikea vaihe, niin häntä suojellaan oman elämän kivoilta kokemuksilta. Minun mielestä se on toisen aliarvioimista ja vääränlaisen tunnetyön tekemistä toisen puolesta.

Olet varmasti oikeassa, mutta voi olla aika vaikea kertoa toiselle jostain kivasta, mitä itse on just tehnyt tai jutellut äitisä kanssa, jos ystävän äiti on hiljattain kuollut tai vakavasti sairaana. Tilannetajua pitää olla ja jos ei ole aivan varma, että toisesta olisi mukava kuulla iloisista asioista, sitten on mun mielestä parempi olla kertomatta. Tarkoitan, että ei pidä laittaa suolaa toisen haavoihinkaan. 

Olen samaa mieltä tilannetajusta yksittäisen yhteydenoton osalta, mutta mielestäni se on eri asia kun häivyttää oma elämä pois keskustelusta pitkäksi aikaa. Ap:n esimerkkiä lainatakseni, puoli vuotta on mielestäni pitkä aika, että toista alkaisi suojelemaan omilta asioiltaan. Olettaen, että tuohon ajanjaksoon kuuluu useampi yhteydenotto.

Tämäkin on vähän kinkkinen tilanne. Jos puolen vuoden aikana ap:n kaikki keskustelut ystävänsä kanssa ovat liittyneet vain ap:n vaikeuksiin ts hän itsekään ei ole puhunut mistään muusta, ei ole ehkä kovin helppoa vaihtaa puheenaihetta johonkin mukavampaan. Tosin ap jo tuossa aiemmin kertoi, että myös pohdiskelut erilaisista aiheista ovat vähentyneet. Mietin sitäkin mahdollisuutta, että ystävän elämään on voinut tulla uusia ihmisiä ja hän sitten on heidän kanssaan jutellut enemmän. Kyllähän ystävyyssuhteet voivat hiipuakin, kun elämään tulee uusia ihmisiä tai jonkun toisen ystävän kanssa lähentyy enemmän. 

Kertoilen ilonaiheitani myös ja tosiaan avaan keskustelua myös ihan muista asioista välillä. Jos vaikka bongaan kiinnostavan jutun ja se herättää ajatuksia. Viime aikoina hän ei ole vastaillut näihin mitään tai on vastannut vain tosi niukasti. Koko ajan puhe on pikkuhiljaa vähentynyt.

Eli voi olla, että hänellä on nyt vain muita ihmisiä elämässään. Harmi, koska omasta mielestäni meillä on aina synkannut superhyvin ja näin hän on itsekin minulle sanonut. Ehkä olin kuitenkin tämän puolivuotisen aikana liian raskas tai hän ei enää saanut keskusteluistamme sitä mitä hän kaipasi, vaan löysi ympärilleen ns. itselleen paremmin sopivia ihmisiä.

Ap

Katsopas kun se ei kuulu sulle.

Selvästikin viet hapen huoneesta omalla voivottelullasi ja huokailullasi. Ystäväsi auttaa sinua, on sellainen ihminen. Mutta sen jälkeen kokee, että parempi kun ei omasta elämästään enää halua puhua, parempi kaikille niin.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieroksun hieman tuota, mikä on tässä ketjussa muutamassakin vastauksessa noussut esille. Eli sitä, että jos toisella on vaikea vaihe, niin häntä suojellaan oman elämän kivoilta kokemuksilta. Minun mielestä se on toisen aliarvioimista ja vääränlaisen tunnetyön tekemistä toisen puolesta.

Olet varmasti oikeassa, mutta voi olla aika vaikea kertoa toiselle jostain kivasta, mitä itse on just tehnyt tai jutellut äitisä kanssa, jos ystävän äiti on hiljattain kuollut tai vakavasti sairaana. Tilannetajua pitää olla ja jos ei ole aivan varma, että toisesta olisi mukava kuulla iloisista asioista, sitten on mun mielestä parempi olla kertomatta. Tarkoitan, että ei pidä laittaa suolaa toisen haavoihinkaan. 

Olen samaa mieltä tilannetajusta yksittäisen yhteydenoton osalta, mutta mielestäni se on eri asia kun häivyttää oma elämä pois keskustelusta pitkäksi aikaa. Ap:n esimerkkiä lainatakseni, puoli vuotta on mielestäni pitkä aika, että toista alkaisi suojelemaan omilta asioiltaan. Olettaen, että tuohon ajanjaksoon kuuluu useampi yhteydenotto.

Tämäkin on vähän kinkkinen tilanne. Jos puolen vuoden aikana ap:n kaikki keskustelut ystävänsä kanssa ovat liittyneet vain ap:n vaikeuksiin ts hän itsekään ei ole puhunut mistään muusta, ei ole ehkä kovin helppoa vaihtaa puheenaihetta johonkin mukavampaan. Tosin ap jo tuossa aiemmin kertoi, että myös pohdiskelut erilaisista aiheista ovat vähentyneet. Mietin sitäkin mahdollisuutta, että ystävän elämään on voinut tulla uusia ihmisiä ja hän sitten on heidän kanssaan jutellut enemmän. Kyllähän ystävyyssuhteet voivat hiipuakin, kun elämään tulee uusia ihmisiä tai jonkun toisen ystävän kanssa lähentyy enemmän. 

Kertoilen ilonaiheitani myös ja tosiaan avaan keskustelua myös ihan muista asioista välillä. Jos vaikka bongaan kiinnostavan jutun ja se herättää ajatuksia. Viime aikoina hän ei ole vastaillut näihin mitään tai on vastannut vain tosi niukasti. Koko ajan puhe on pikkuhiljaa vähentynyt.

Eli voi olla, että hänellä on nyt vain muita ihmisiä elämässään. Harmi, koska omasta mielestäni meillä on aina synkannut superhyvin ja näin hän on itsekin minulle sanonut. Ehkä olin kuitenkin tämän puolivuotisen aikana liian raskas tai hän ei enää saanut keskusteluistamme sitä mitä hän kaipasi, vaan löysi ympärilleen ns. itselleen paremmin sopivia ihmisiä.

Ap

Tuo tilanne voi kyllä olla väliaikainenkin. Mulle tuli vielä sellainen mahdollisuuskin mieleen, että ehkä et ole ollut ainoa hänen lähellään, jolla on ollut vaikeaa ja jota hän on tukenut. Ja nyt, kun sulla on asiat paremmin, hänellä on enemmän resursseja tukea tätä toista ihmistä. 

Vierailija kirjoitti:

Katsopas kun se ei kuulu sulle.

Selvästikin viet hapen huoneesta omalla voivottelullasi ja huokailullasi. Ystäväsi auttaa sinua, on sellainen ihminen. Mutta sen jälkeen kokee, että parempi kun ei omasta elämästään enää halua puhua, parempi kaikille niin.

Sulla kuulostaa olevan vastaavasta kuviosta kokemusta, projisoit niin vahvasti. Kuulostaa kuitenkin raskaalta kokemukselta ja olen pahoillani siitä.

Ap

En minäkään kerro kellekään mitään. Kaikki kertovat toisten asioita vaimoilleen, miehilleen, muille ystävilleen jne ja ainoa tapa pitää asiansa ominaan on pitää ne itsellään. Lisäksi en kaipaa asioissa muiden neuvoja, tiedän mitä teen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieroksun hieman tuota, mikä on tässä ketjussa muutamassakin vastauksessa noussut esille. Eli sitä, että jos toisella on vaikea vaihe, niin häntä suojellaan oman elämän kivoilta kokemuksilta. Minun mielestä se on toisen aliarvioimista ja vääränlaisen tunnetyön tekemistä toisen puolesta.

Olet varmasti oikeassa, mutta voi olla aika vaikea kertoa toiselle jostain kivasta, mitä itse on just tehnyt tai jutellut äitisä kanssa, jos ystävän äiti on hiljattain kuollut tai vakavasti sairaana. Tilannetajua pitää olla ja jos ei ole aivan varma, että toisesta olisi mukava kuulla iloisista asioista, sitten on mun mielestä parempi olla kertomatta. Tarkoitan, että ei pidä laittaa suolaa toisen haavoihinkaan. 

Olen samaa mieltä tilannetajusta yksittäisen yhteydenoton osalta, mutta mielestäni se on eri asia kun häivyttää oma elämä pois keskustelusta pitkäksi aikaa. Ap:n esimerkkiä lainatakseni, puoli vuotta on mielestäni pitkä aika, että toista alkaisi suojelemaan omilta asioiltaan. Olettaen, että tuohon ajanjaksoon kuuluu useampi yhteydenotto.

Tämäkin on vähän kinkkinen tilanne. Jos puolen vuoden aikana ap:n kaikki keskustelut ystävänsä kanssa ovat liittyneet vain ap:n vaikeuksiin ts hän itsekään ei ole puhunut mistään muusta, ei ole ehkä kovin helppoa vaihtaa puheenaihetta johonkin mukavampaan. Tosin ap jo tuossa aiemmin kertoi, että myös pohdiskelut erilaisista aiheista ovat vähentyneet. Mietin sitäkin mahdollisuutta, että ystävän elämään on voinut tulla uusia ihmisiä ja hän sitten on heidän kanssaan jutellut enemmän. Kyllähän ystävyyssuhteet voivat hiipuakin, kun elämään tulee uusia ihmisiä tai jonkun toisen ystävän kanssa lähentyy enemmän. 

Kertoilen ilonaiheitani myös ja tosiaan avaan keskustelua myös ihan muista asioista välillä. Jos vaikka bongaan kiinnostavan jutun ja se herättää ajatuksia. Viime aikoina hän ei ole vastaillut näihin mitään tai on vastannut vain tosi niukasti. Koko ajan puhe on pikkuhiljaa vähentynyt.

Eli voi olla, että hänellä on nyt vain muita ihmisiä elämässään. Harmi, koska omasta mielestäni meillä on aina synkannut superhyvin ja näin hän on itsekin minulle sanonut. Ehkä olin kuitenkin tämän puolivuotisen aikana liian raskas tai hän ei enää saanut keskusteluistamme sitä mitä hän kaipasi, vaan löysi ympärilleen ns. itselleen paremmin sopivia ihmisiä.

Ap

Tuo tilanne voi kyllä olla väliaikainenkin. Mulle tuli vielä sellainen mahdollisuuskin mieleen, että ehkä et ole ollut ainoa hänen lähellään, jolla on ollut vaikeaa ja jota hän on tukenut. Ja nyt, kun sulla on asiat paremmin, hänellä on enemmän resursseja tukea tätä toista ihmistä. 

Voi olla näinkin. Joidenkin ystävien kanssa on orgaanisesti vaihdellut. Välillä oltu vähemmän tekemisissä ja toisessa elämänvaiheessa taas lähennytty.

Tämä tässä ketjussa puheena oleva ystäväni on kyllä aina ennemmin tai myöhemmin itse lopulta kysynyt, miten menee, ehdottanut näkemistä jne. Vaikka sitten tosiaan vähänlaisesti puhuukin itsestään.

"Normaalielämässä" puhumme kumpikin enemmän ihan muusta kuin itsestämme. Tämä puolivuotinen on ollut poikkeus. Siihen on mahtunut perheenjäsenen kuolema, lemmikin kuolema ja vielä ero.

Ap

Onpa tylsää jos hän vaan vaihtaa yhtäkkiä seuraa? Tiedän että se on kovin yleistä mutta ihmettelen eivätkö ihmiset arvosta ystäviään sen vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.

En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.

Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.

Ap

Kirjoitit aluksi "Hänellä ilmeisesti menee kyllä aika tasaisen hyvin. Haluaisin, että minuun voisi puolestaan myös tukeutua, jos tarvis. Nyt kun ei ole niin, minulle tulee syyllinen olo."

Tuon perusteella sinä nimenomaan haluat keksittyjä ongelmia, jotta voit olla tukena.

Päätä nyt, mitä oikeasti tahdot!

Hän on ottanut kuuntelija ja tukijan roolin. Tilanne on vähän samanlainen, kuin lapsen ja aikuisen suhteessa; lapselle ei kerrota - lapsen tukena ollaan.

Olen mahdollisesti samanlaisessa tai samanlaisissa suhteissa, kuin ystäväsi. Jostain syystä ihmiset haluavat avautua minulle ongelmistaan. Kuunteleminen on raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieroksun hieman tuota, mikä on tässä ketjussa muutamassakin vastauksessa noussut esille. Eli sitä, että jos toisella on vaikea vaihe, niin häntä suojellaan oman elämän kivoilta kokemuksilta. Minun mielestä se on toisen aliarvioimista ja vääränlaisen tunnetyön tekemistä toisen puolesta.

Olet varmasti oikeassa, mutta voi olla aika vaikea kertoa toiselle jostain kivasta, mitä itse on just tehnyt tai jutellut äitisä kanssa, jos ystävän äiti on hiljattain kuollut tai vakavasti sairaana. Tilannetajua pitää olla ja jos ei ole aivan varma, että toisesta olisi mukava kuulla iloisista asioista, sitten on mun mielestä parempi olla kertomatta. Tarkoitan, että ei pidä laittaa suolaa toisen haavoihinkaan. 

Olen samaa mieltä tilannetajusta yksittäisen yhteydenoton osalta, mutta mielestäni se on eri asia kun häivyttää oma elämä pois keskustelusta pitkäksi aikaa. Ap:n esimerkkiä lainatakseni, puoli vuotta on mielestäni pitkä aika, että toista alkaisi suojelemaan omilta asioiltaan. Olettaen, että tuohon ajanjaksoon kuuluu useampi yhteydenotto.

Tämäkin on vähän kinkkinen tilanne. Jos puolen vuoden aikana ap:n kaikki keskustelut ystävänsä kanssa ovat liittyneet vain ap:n vaikeuksiin ts hän itsekään ei ole puhunut mistään muusta, ei ole ehkä kovin helppoa vaihtaa puheenaihetta johonkin mukavampaan. Tosin ap jo tuossa aiemmin kertoi, että myös pohdiskelut erilaisista aiheista ovat vähentyneet. Mietin sitäkin mahdollisuutta, että ystävän elämään on voinut tulla uusia ihmisiä ja hän sitten on heidän kanssaan jutellut enemmän. Kyllähän ystävyyssuhteet voivat hiipuakin, kun elämään tulee uusia ihmisiä tai jonkun toisen ystävän kanssa lähentyy enemmän. 

Kertoilen ilonaiheitani myös ja tosiaan avaan keskustelua myös ihan muista asioista välillä. Jos vaikka bongaan kiinnostavan jutun ja se herättää ajatuksia. Viime aikoina hän ei ole vastaillut näihin mitään tai on vastannut vain tosi niukasti. Koko ajan puhe on pikkuhiljaa vähentynyt.

Eli voi olla, että hänellä on nyt vain muita ihmisiä elämässään. Harmi, koska omasta mielestäni meillä on aina synkannut superhyvin ja näin hän on itsekin minulle sanonut. Ehkä olin kuitenkin tämän puolivuotisen aikana liian raskas tai hän ei enää saanut keskusteluistamme sitä mitä hän kaipasi, vaan löysi ympärilleen ns. itselleen paremmin sopivia ihmisiä.

Ap

Tuo tilanne voi kyllä olla väliaikainenkin. Mulle tuli vielä sellainen mahdollisuuskin mieleen, että ehkä et ole ollut ainoa hänen lähellään, jolla on ollut vaikeaa ja jota hän on tukenut. Ja nyt, kun sulla on asiat paremmin, hänellä on enemmän resursseja tukea tätä toista ihmistä. 

Voi olla näinkin. Joidenkin ystävien kanssa on orgaanisesti vaihdellut. Välillä oltu vähemmän tekemisissä ja toisessa elämänvaiheessa taas lähennytty.

Tämä tässä ketjussa puheena oleva ystäväni on kyllä aina ennemmin tai myöhemmin itse lopulta kysynyt, miten menee, ehdottanut näkemistä jne. Vaikka sitten tosiaan vähänlaisesti puhuukin itsestään.

"Normaalielämässä" puhumme kumpikin enemmän ihan muusta kuin itsestämme. Tämä puolivuotinen on ollut poikkeus. Siihen on mahtunut perheenjäsenen kuolema, lemmikin kuolema ja vielä ero.

Ap

Mä toivon, että tilanne olisi vain väliaikainen :) Mutta tosiasia on, että kyllähän toisen tukeminen vie enemmän voimavaroja kuin normaali kanssakäyminen. Ja jos hänellä on ollut toinenkin tuettava samaan aikaan, se on vain lisännyt "vähäpuheisuutta". Mulla on ollut tilanteita, joissa useammalla ystävälläni on ollut vaikeaa samaan aikaan, mutta en mä ole kertonut heistä toisilleen. En siis edes nimeä mainitsematta, että toisellakin ystävälläni on vaikeaa. Ihan vain siksi, että en ole halunnut toisen ystäväni ajattelevan, ettei hänen pitäisi enää kertoa  huoliaan mulle. Pidän kyllä itse huolen, että en ota kannettavakseni enempää kuin jaksan kantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

et ole antanut suunvuoroa

Olen kyllä. Ja kysyn häneltä säännöllisesti, miten hänellä menee.

Nytkin olemme olleet useamman päivän vaihtamatta sanaakaan.

Voi tietenkin olla, että hän ajattelee, etten oikeasti halua kuulla, kun minulla on ollut raskasta viime aikoina. Vaikka oikeasti olisi ihana kuulla enemmänkin.

Hän on myös huomauttanut minulle siitä, että pyydän liian herkästi anteeksi, kun jaan omia asioitani.

Olen kyllä sanoittanut hänelle senkin, että toivon että jos hänellä joskus on jotain mielen päällä ja kaipaa tukijaa, muista että olen täällä.

Mutta en painosta ketään kertomaan tietenkään. Annan tilan, ja toinen tarttuu aloitteeseen jos haluaa.

Ap

Eli oikeastaan odotat, että ystävälle tapahtuu jotain kamalaa, jotta voit rynnätä apuun?

Ymmärrän todella hyvin, että ystäväsi etääntyy. Kukaan ei halua koko ajan kuunnella, että hei, kun sulle kohta tapahtuu jotain kurjaa, niin mä tiedän, mikä auttaa.

Jos ystäväsi kuuntelee paljon muita ja on tukena, hän väsyy. Voi olla ettei siksi aina jaksa puhua ja pitää yhteyttä niin paljon. Tarvii omaa tilaa välillä. Hyviä kuuntelijoita käytetään helposti ilmaisena terapeuttina ja he voi uupua kokonaan jos joutuu hyväntahtoisuuttaan monille tukihenkilöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.

En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.

Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.

Ap

Kirjoitit aluksi "Hänellä ilmeisesti menee kyllä aika tasaisen hyvin. Haluaisin, että minuun voisi puolestaan myös tukeutua, jos tarvis. Nyt kun ei ole niin, minulle tulee syyllinen olo."

Tuon perusteella sinä nimenomaan haluat keksittyjä ongelmia, jotta voit olla tukena.

Päätä nyt, mitä oikeasti tahdot!

Sanoin aloituksessa ja useissa viesteissä muotoilin, että haluaisin vastavuoroisuutta. Ja kun sitä ei ole, niin huolettaa, haluaako ystäväni todella olla ystäväni. Ja siksi olen alkanut vetäytyä taka-alalle.

Tuo tukeutua-sana tuossa kohtaa saattoi hämätä, mutta tästä keskustelusta saa kyllä selvän, mitä kaipaan. Se on omassa mielessäni myös hyvin selkeää. Ja se on mielestäni ihan perustoive. Että molemmat jakaisivat elämänsä iloja, suruja.. mitä nyt haluaakaan jakaa. Tiedätte kyllä. Sellaista, mitä ystävien kanssa tehdään. Mutta nyt jo toistan itseäni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

et ole antanut suunvuoroa

Olen kyllä. Ja kysyn häneltä säännöllisesti, miten hänellä menee.

Nytkin olemme olleet useamman päivän vaihtamatta sanaakaan.

Voi tietenkin olla, että hän ajattelee, etten oikeasti halua kuulla, kun minulla on ollut raskasta viime aikoina. Vaikka oikeasti olisi ihana kuulla enemmänkin.

Hän on myös huomauttanut minulle siitä, että pyydän liian herkästi anteeksi, kun jaan omia asioitani.

Olen kyllä sanoittanut hänelle senkin, että toivon että jos hänellä joskus on jotain mielen päällä ja kaipaa tukijaa, muista että olen täällä.

Mutta en painosta ketään kertomaan tietenkään. Annan tilan, ja toinen tarttuu aloitteeseen jos haluaa.

Ap

Eli oikeastaan odotat, että ystävälle tapahtuu jotain kamalaa, jotta voit rynnätä apuun?

Ymmärrän todella hyvin, että ystäväsi etääntyy. Kukaan ei halua koko ajan kuunnella, että hei, kun sulle kohta tapahtuu jotain kurjaa, niin mä tiedän, mikä auttaa.

Kyllä. Oikein retostelen ystävieni pahassa olossa ja sormet syyhyten odotan, että heille tapahtuu jotain kauheaa.

Ei sillä, olen tällaisistakin ihmisistä kuullut.

Minusta olisi aivan ihanaa kuulla enemmän ystäväni elämän ja arjen iloista. Sellaista mitä muiden ystävien kanssa jaetaan. Jos joku ajattelee, ettei halua kuulla kun muilla menee hyvin, kun itsellä on vaikeaa, niin ainakin tämän viimeisen puolen vuoden aikana minulla on ollut täysin päinvastoin. Ajatus siitä, että hyviä asioita tapahtuu ja vielä minulle tärkeille ihmisille, kannattelee surussa.

Ap

Vastavuoroinen ystävyys ei ole sitä, että kummankin täytyy tasan saman verran jakaa asioita. Vaan hän voi avautua asioista silloin, kun hän kokee tarpeelliseksi. Toivottavasti olet silloin läsnä.

Voi myös olla, että hän ei jotain syystä koe luontevaksi avautua sulle asioista tai kenellekään. Oli miten oli, mutta hieman hölmöä ajatella, että "sun nyt kuuluisi avautua mulle, kun mäkin olen avautunut sulle", vaikka varmasti tässä olikin kaunis ajatus taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväsi kuuntelee paljon muita ja on tukena, hän väsyy. Voi olla ettei siksi aina jaksa puhua ja pitää yhteyttä niin paljon. Tarvii omaa tilaa välillä. Hyviä kuuntelijoita käytetään helposti ilmaisena terapeuttina ja he voi uupua kokonaan jos joutuu hyväntahtoisuuttaan monille tukihenkilöksi.

Tämä varmaan pitää paikkansa.

Olen itse myös muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa itsellä on ollut enemmän voimavaroja ja olen ollut olkapää ystävälle, jolle on tapahtunut tosi vaikeita asioita. En silloin osannut tai ajatellut ottaa etäisyyttä, koska roolit vaihtuvat kriiseissä ja se kuuluu ystävyyteen. Mutta kun tilanne toisessa päässä keveni, niin kyllähän se kevensi omaa oloa ja pieni tauko teki hyvää.

Ja vaikka juttelen välillä niitä näitä, niin voihan olla, että ystäväni ei halua sitoutua nyt kevyeen jutusteluunkaan, koska perään voisi tullakin avautuminen ja kun keskustelu on avattu, enää ei kehtaa perääntyä. Se on ihan ymmärrettävää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.

En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.

Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.

Ap

Kirjoitit aluksi "Hänellä ilmeisesti menee kyllä aika tasaisen hyvin. Haluaisin, että minuun voisi puolestaan myös tukeutua, jos tarvis. Nyt kun ei ole niin, minulle tulee syyllinen olo."

Tuon perusteella sinä nimenomaan haluat keksittyjä ongelmia, jotta voit olla tukena.

Päätä nyt, mitä oikeasti tahdot!

Sanoin aloituksessa ja useissa viesteissä muotoilin, että haluaisin vastavuoroisuutta. Ja kun sitä ei ole, niin huolettaa, haluaako ystäväni todella olla ystäväni. Ja siksi olen alkanut vetäytyä taka-alalle.

Tuo tukeutua-sana tuossa kohtaa saattoi hämätä, mutta tästä keskustelusta saa kyllä selvän, mitä kaipaan. Se on omassa mielessäni myös hyvin selkeää. Ja se on mielestäni ihan perustoive. Että molemmat jakaisivat elämänsä iloja, suruja.. mitä nyt haluaakaan jakaa. Tiedätte kyllä. Sellaista, mitä ystävien kanssa tehdään. Mutta nyt jo toistan itseäni.

Ap

Lihavoin kommentistasi yhden kohdan. Kerroit, ettei hän aiemminkaan ole ollut kovin avoin omasta elämästään. Kerroit myös, että hän on aiemmin ollut hyvä "pohdiskelukumppani". Mutta kuten muutkin on ketjussa jo todenneet, tukena oleminen vie voimavaroja. Ja silloin ei välttämättä jaksa tukena olemisen lisäksi olla vielä hyvä "pohdiskelukumppanikin". Syy ei välttämättä ole lainkaan sun tukemisessasi vaan siinä, että hänellä on muitakin ihmisiä, jotka ovat tarvinneet häntä. Mä voin rehellisesti myöntää, että kun työpäivän jälkeen on parikin tuntia kuunnellut muiden murheita ja ollut tukena, sen jälkeen ei jaksa jutella edes kissan pierusta. Puhumattakaan, että pohdiskelisi yhtään mitään. 

Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa viestitellään joka päivä. Useita kertoja päivässä. Ne viestit on kuitenkin ihan vaan huomenen toivotuksia yms. Jos mun kissa tekee jotain tyhmää, kerron sen. Päivällä pohditaan, että mitähän laittais tänään ruuaksi. Iltapäivällä saatan laittaa viestin, että loppuispa työpäivä jo nopeasti. Yhdessä vaiheessa seurattiin Ensitreffit alttarilla Australia-sarjaa ja jaksoa katsoessa viestiteltiin toisillemme. Eli kaikkea tällaista hölynpölyä pitkin päivää. Mutta en mä muiden ystävieni kanssa viestittele tällä tavalla. Muiden ystävieni kanssa on sitten toisenlaiset jutut eikä viestitellä päivittäin. Eikä tarvitsekaan viestitellä. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.

En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.

Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.

Ap

Kirjoitit aluksi "Hänellä ilmeisesti menee kyllä aika tasaisen hyvin. Haluaisin, että minuun voisi puolestaan myös tukeutua, jos tarvis. Nyt kun ei ole niin, minulle tulee syyllinen olo."

Tuon perusteella sinä nimenomaan haluat keksittyjä ongelmia, jotta voit olla tukena.

Päätä nyt, mitä oikeasti tahdot!

Sanoin aloituksessa ja useissa viesteissä muotoilin, että haluaisin vastavuoroisuutta. Ja kun sitä ei ole, niin huolettaa, haluaako ystäväni todella olla ystäväni. Ja siksi olen alkanut vetäytyä taka-alalle.

Tuo tukeutua-sana tuossa kohtaa saattoi hämätä, mutta tästä keskustelusta saa kyllä selvän, mitä kaipaan. Se on omassa mielessäni myös hyvin selkeää. Ja se on mielestäni ihan perustoive. Että molemmat jakaisivat elämänsä iloja, suruja.. mitä nyt haluaakaan jakaa. Tiedätte kyllä. Sellaista, mitä ystävien kanssa tehdään. Mutta nyt jo toistan itseäni.

Ap

Lihavoin kommentistasi yhden kohdan. Kerroit, ettei hän aiemminkaan ole ollut kovin avoin omasta elämästään. Kerroit myös, että hän on aiemmin ollut hyvä "pohdiskelukumppani". Mutta kuten muutkin on ketjussa jo todenneet, tukena oleminen vie voimavaroja. Ja silloin ei välttämättä jaksa tukena olemisen lisäksi olla vielä hyvä "pohdiskelukumppanikin". Syy ei välttämättä ole lainkaan sun tukemisessasi vaan siinä, että hänellä on muitakin ihmisiä, jotka ovat tarvinneet häntä. Mä voin rehellisesti myöntää, että kun työpäivän jälkeen on parikin tuntia kuunnellut muiden murheita ja ollut tukena, sen jälkeen ei jaksa jutella edes kissan pierusta. Puhumattakaan, että pohdiskelisi yhtään mitään. 

Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa viestitellään joka päivä. Useita kertoja päivässä. Ne viestit on kuitenkin ihan vaan huomenen toivotuksia yms. Jos mun kissa tekee jotain tyhmää, kerron sen. Päivällä pohditaan, että mitähän laittais tänään ruuaksi. Iltapäivällä saatan laittaa viestin, että loppuispa työpäivä jo nopeasti. Yhdessä vaiheessa seurattiin Ensitreffit alttarilla Australia-sarjaa ja jaksoa katsoessa viestiteltiin toisillemme. Eli kaikkea tällaista hölynpölyä pitkin päivää. Mutta en mä muiden ystävieni kanssa viestittele tällä tavalla. Muiden ystävieni kanssa on sitten toisenlaiset jutut eikä viestitellä päivittäin. Eikä tarvitsekaan viestitellä. 

Ja tuli mieleen sekin, että taustalla voi olla ihan vain halu rajata omaa somenkäyttöä. Itselläni on nyt enemmän tyhjää illoissa, kun eron jälkeen asun yksin. Siksi viestittelen nykyään aiempaa enemmän ystävien kanssa kotona ollessani.

Ap

Itselle on tärkeää vähän syvällisempi yhteys ystävään, että jaetaan tunteita, haaveita, iloja, suruja, mielipiteitä. Tämä ei tietenkään tarkoita että pitäisi puhua mistään mistä ei halua. En pidä liian muodollisista/ pidättyväisistä ihmisistä vaan aidoista ja avoimista.

Yksi kaverini on ihmetellyt kun en oikein jaa enää asioitani enkä kerro kuulumisistani. Se johtuu puhtaasti siitä että on niin kuluttava elämänvaihe etten vaa jaksa puhua ja pohtia. Vapaa-ajan haluaisin kärjistetysti sanottuna maata hiljaisessa huoneessa enkä jaksa puhua. Toisaalta elämässäni ei myöskään tapahdu mitään kertomisen arvoista. Aloitin uuden harrastuksen ja siitä yritin kertoa, mutta jos vastaus on vaan "Aijaa, kiva" niin tulee olo ettei nyt hirveän syvällisesti jaksa siitä kertoa jos toista ei kiinnosta. Toisekseen jos arkielämä koostuu esim pelkistä lapsiin liittyvistä jutuista, niin lapsetonta kaveria ei ehkä hirveästi kiinnosta analysoida aihetta. Ehkä ajattelen liikaakin toisen puolesta, mutta kokemus on opettanut että jos ei vastakysymyksiä tule niin tuskin kuuntelijaa silloin kauheasti kiinnostaa. Siitäpä olen opetellut itse kysymään edes jotain tarkentavaa, jotta kertoja tuntee olonsa mukavaksi.