Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni on aina minun tukenani, mutta ei koskaan kerro omasta elämästään
06.11.2022 |
Olen tuntenut ystäväni tosi pitkään ja hän on tukenani aina kun tarvitsen. Ainakin itse ajattelen, että me ollaan tosi läheisiä. Hän on pysynyt aina silloinkin, kun elämä on ympärillä muuttunut.
Minulla on takanani elämäni raskain puolivuotinen, joten olen ollut viime aikoina suhteellisen usein itse tuettavana. Hän on myös itse kehottanut ja kannustanut minua tukeutumaan häneen.
Mutta kun kyselen häneltä hänen kuulumisiaan, hän ei koskaan oikeastaan kerro mitään. Hänellä ilmeisesti menee kyllä aika tasaisen hyvin. Haluaisin, että minuun voisi puolestaan myös tukeutua, jos tarvis. Nyt kun ei ole niin, minulle tulee syyllinen olo. En viitsi kovin paljoa kertoilla vain monologina omia asioitani.
Huomaan vähän tiedostamattanikin kääntyneeni ystävien puoleen, joiden kanssa keskustelu on vastavuoroista ja olen myös itse välillä kuuntelija ja olkapää.
Mitä ajatuksia teillä tästä herää?
Kommentit (86)
kysy häneltä asiasta, niin ainakin saat selvyyden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen samanlainen kuin ystäväsi. En vaan osaa puhua asioistani muille. Mieluummin kuuntelen muiden ongelmia ja lähinnä vaivaudun jos joku kysyy miten minulla menee. Ja kerrottavaa kyllä olisi, sillä elämässäni moni asia menee päin persettä, en vaan halua vaivata niillä asioilla muita ihmisiä.
Se voi liittyä arvottomuuden tunteeseen. Ei halua vaivata ystävää ja viedä aikaa, jos tietää ystävällä olevan vaikeaa itselläkin.
Herää ajatus, että voisitte keskustella tuosta ennemmin kuin antaa hyvän ystävyyden hiipua.
Ei kaikki ole avoimia kirjoja ja tarkoitus ei ole olla kylmä tai epäystävällinen.
Luottamuskin voi olla syy, ehkä hänet on petetty..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tuntea syyllisyyttä. Mä olen kuten tuo ystäväsi. Mulla on läheiset välit perheeseeni ja lähisukuuni, joten jos mulla on jotain huolia, tukeudun tarvittaessa heihin enkä ystäviini. Useimmiten huoleni ovat kuitenkin terveyteeni liittyviä ja niistä puhun sitten lääkärille enkä läheisilleni. Lisäksi tuo omista kuulumisista kertominen.... mun elämässäni ei tapahdu juurikaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Töitä, kotitöitä, koiran ulkoilutusta, kissan rapsutusta, telkkarin katsomista, käsitöitä jne. Päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen arkeni on hyvin samanlaista.
En jaa asioitani muille. Ensinnäkin monet on juoruilijoita joihin en luota. Joihinkin luotan mutta en halua vaivata, varsinkaan jos tiedän että heillä on hankalaa. Jostain syystä mulle ihmiset usein avautuu ja kuuntelen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa näitä simpukoita jotka ylemmyydentuntoisesti vaikenevat omista asioistaan mutta muiden elämien käänteet jaksaa kiinnostaa.
Samaa sujua kuin joka somekanavassa väijyvät ekana tykkäilijät jotka eivät ikinä postaa itsestään mitään.
Haluan vastavuoroisen ystävyyden.
Kertooko hän asioistaan muille kuin sinulle? Jos ei kerro, niin hän on todennäköisesti vain sellainen ihminen, joka ei mielellään kerro omista asioistaan. Eri asia on, jos hän kertoo kaikille muille mutta ei sinulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertooko hän asioistaan muille kuin sinulle? Jos ei kerro, niin hän on todennäköisesti vain sellainen ihminen, joka ei mielellään kerro omista asioistaan. Eri asia on, jos hän kertoo kaikille muille mutta ei sinulle...
Tätä en tiedä, eli en osaa sanoa. Hän on kyllä naimisissa, eli puoliso ainakin on siinä jakamassa kaiken.
Ap
Minä en kerro. Kukaan ei tiedä esimerkiksi velkajärjestelystäni. Ei perhe, ei suku ei ystävät.
En halua mitään neuvoja ihmisiltä, sillä ihmiset eivät osaa olla besservisseröimättä ja he haluavat heti ratkaista ongelmat suoristaen mutkat. En vaan jaksa sitä paskaa, ei maksa vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa näitä simpukoita jotka ylemmyydentuntoisesti vaikenevat omista asioistaan mutta muiden elämien käänteet jaksaa kiinnostaa.
Samaa sujua kuin joka somekanavassa väijyvät ekana tykkäilijät jotka eivät ikinä postaa itsestään mitään.
Haluan vastavuoroisen ystävyyden.
Mä en kyllä koskaan utele keltään mitään, mutta jos toinen haluaa kertoa niin olisi epäkohteliasta sanoa etten halua kuulla. Ja jos ystävää helpottaa että saa kertoa niin silloinhan se on hyvä asia.
Ystäväsi kuulostaa samanlaiselta kuin minä. Elämässäni ei vain koskaan tapahdu mitään. Työasioista en voi puhua eikä ne kovin kiinnostavia olisikaan. En usko, että toinen haluaa myöskään kuulla miten tein uuden ennätyksen autoaiheisessa videopelissä tai miten nostin salilla rautaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun omat vanhemmatkaan tai sukulaiset ei tiedä mitään mun elämästä.
Osaan samaistua ystävääsi :D
Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.
En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.
Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi keksiä ongelmia, jos niitä ei ole? Ystävyys loppuisi samantien, jos minun pitäisi keksiä jotain ongelmia vain siksi, että toinen haluaa tukea.
En puhunut mistään ongelmien keksimisestä. Se olisi ihan hupsu ajatus.
Vaan ihan tavallisesta elämän, arjen sattumusten, ilojen ja surujen jakamista, joita nyt ystävien kesken harrastetaan.Ap
Minäkin sain aloituksestasi käsityksen, että kyse oli huolista ja ongelmista puhumisesta. Siis ainakin itse käsitän toiseen ihmiseen tukeutumisen siten. Eikö ystäväsi koskaan puhu mitään omasta elämästään? Kerro , mitä teki viikonloppuna tai mitä aikoo tehdä talvilomalla? Vai onko kyse nyt vain tästä viimeisestä puolesta vuodesta? Kun jollain mun ystävälläni on raskas vaihe elämässään, en mä silloin ala kertoa oman elämäni kivoista arkisista jutuista. Vain siinä tapauksessa, että hän vaikeuksistaan huolimatta itsekin kertoo omistaan.
Kaikki pienetkin vastoinkäymiset pitäisi jakaa ja sitten se toinen tukisi siinä kovasti. Pitäisi soitella monta kertaa viikossa ja tukea ja olla tuettavana, vaikkei mitään tukea kaipaisikaan. Se toinen saisi voimaa siitä että onneksi tuollakaan ei ole ruusuilla tanssimista. Kaikki tunteet pitäisi avata, sanoittaa, jakaa ja sitten pitäisi olla tuettavana. Olen mieluummin yksin kuin tuon tyyppisessä ystävyydessä.
Alue: Aihe vapaa
Sulla on hyvin tervehenkinen asenne.