Lue keskustelun säännöt.
Muuttuuko vihaisen ja äkkipikaisen miehen käytös koskaan?
06.11.2022 |
Miehellä tapana siis reagoida äkkipikaisesti ja äkäisesti usein erilaisiin asioihin ihan yllättäen. Ei tunnista eikä osaa hillitä tuota käytöstään. Eilen esim. tuli lapseni tapahtumasynttäreille lapsensa kanssa ja kun ei ollut parkkipaikkaa, jossa olisi ollut parkkipaikkaa, jossa olisi ollut sopivan mittainen parkkiaika (kiekkoparkki) niin kiehahti siitä ja alkoi vihaisen vuodatuksen. Mitään ongelmaa ei ollut, koska parkkipaikka oli tapahtumapaikan ytimessä ja synttäreiden aikana olisi kerran joutunut käymään siirtämään kiekkoa tunnilla eteenpäin. Siinä kaikkien lasten kuulle vuodatti tulemaan jolloin sanoin hänelle suoraan, että olisiko hänen parempi lähteä päiväunille synttäreiden ajaksi. Aikuinen ihminen ei pystynyt yhtään hillitsemään käytöstä ja oli mielestäni täysin ylimitoitettu reaktio tilanteessa, ei pystynyt myöskään kunnioittamaan sitä, että oli tullut lapsen syntymäpäiville vaan siinä piti purkaa pahaa mieltänsä lasten edessä :/ Lähti siitä sitten suututtaan kommentistani, lapsensa sentään jätti juhlimaan.
Mies on nyt suuttunut minulle, että lasten edessä "häpäisin" hänet kehottamalla lähtemään päiväunille. Minä puolestani siitä, ettei pysty yhtään hillitsemään käytöstään, eikä kunnioittamaan esim. tilannetta, jossa on (lapsen syntymäpäiväjuhlat). Jää myös ikävä tunnelma leijumaan muuten niin mukavan asian ylle. Onneksi synttärit saatiin vietettyä mukavassa tunnelmassa lasten kanssa miehen poistuttua paikalta.Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus alkuunkaan vaan näitä näyttää alkavan tulemaan enenevissä määrin. Useita keskusteluja aiheesta on käyty, mutta mikään ei näytä muuttuvan. Yhtäkkiä taas joku asia heittää miehellä kupin nurin ja tuttu äkäily sekä mielensäpahoittaminen on taas kuvioissa. Mitä vaihtoehtoja tässä on?
Kommentit (93)
Te nyt ette vaan ole sillä kuuluisalla samalla aaltopituudella ja that's it. Liian erilaisten ihmisten ei vaan kantsi mennä kimppaan ja vielä vähemmän jatkaa sitä kimpassa olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muutu.
Minulla on kestänyt 20 vuotta uskaltaa erota ihan samanlaisesta miehestä. Rakas AP, älä tee samaa virhettä kuin minä; jätä se mies. Tuo käytös ei tule KOSKAAN muuttumaan, ja meitä naisia on jo muutenkin aivan liikaa onnettomissa avioliitoissa. Rukoilen sua: lähde, kun vielä voit. Jo tänään, heti tämän luettuasi.
Ei meidän tytöt ja pojat aina kilttejä olleet Kesti isä ne kuitenkin. Isä teki kyllä pitkiä työ päiviä Ei kaikkia kiukuttelua kuullut
Yleensä, ei tosin aina tuo kertoo siitä että mies ei ole enää ns vapaasta tahdostaan kyseisessä parisuhteessa tai ainakaan parisuhde ei enää ole riittävän mieluisa eikä tunnu oikealta, mutta mieheltä puuttuu uskallus ottaa ja erota tai edes ottaa puheeksi se, ettei tämä juttu nyt toimi. Miehet on usein vähän lapasia näissä asioissa.
Voi olla, että mies on alkujaan lähinnä vaan myötäillyt mukana ja antanut ymmärtää että uusioperhe on hyvä juttu ja toivonut mielessään koko ajan, että toivottavasti sinä muutut tai et ainakaan halua sitä perheidylliä ihan sillä tarmolla miltä vaikuttaa ja nyt mies on sitten ahdistunut ja ärsyyntynyt kun häneltä odotetaan yhtä ja toista joihin hän ei koe lupautuneensa vaan ainoastaan luikerteli kiusallisesta tilanteesta sanomalla joskus joo, totta kai mä tykkään ja osallistun.
Nämä tällaiset tilanteet ja parisuhteet ylipäätään on seurausta yleensä siitä, että vakavammista asioista puhumista miltei pelätään eikä uskalleta ainakaan kertoa omaa rehellistä mielipidettä vaan kuvitellaan, että kyllä tämä tästä kunhan vaan lakaistaan kaikki tällaiset näkemyserot ja odotukset maton alle.
Ja uusioperheessä sitä yhteensovitettavaa on ainakin tuplasti verrattuna ydinperheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi peruskäytös muuttuisi?
No voihan se muuttua paljonkin, kun elämä asettuu itselle paremmin sopiviin uomiin. Jos vaikka työpaikka/työkaverit/pomo ketuttaa niin totta kai se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin ja se vasta vaikuttaakin, jos vaihtaa sellaiseen missä ei ole vastaavaa ketutuksen aiheuttajaa. Sama juttu asuinpaikan suhteen tai vaikka parisuhteenkin, että jos siinä on jokin mikä aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja vitutusta niin totta kai se lopulta heijastuu kaikkeen muuhunkin. Sitten taas kun ne stressitasot saa alas eikä vitutakaan kuten aiemmin niin sitähän seestyy kummasti ja saattaa olla ihan kuin toinen ihminen. Sitten jos tuota pahaa oloaan vielä lääkitsee päihteillä niin sillä saa asiat vaan pahemmin vinksalleen vaikkei kännissä mitään sanoisikaan vaan ne aivokemiat muuttuu eikä sitten ole oma itsensä senkään vertaa vaikka selvänä olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen käytös vain pahenee. Ero mahdollisimman pian on ainoa oikea ratkaisu.
No jos itse yrittäisi käyttäytyä kuin aikuinen? On varmasti muitakin tapoja huomauttaa kuin epämiellyttävät kommentit. Kas kun et puhunut pinnasängystä ja tutista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen EI lähtökohtaisesti MUUTU.
Muutos on ylihypetetyimpiä asioita medioissa sun muissa, vaikka todellisuudessa ihmisen muuttumattomuus on se juttu.
Vierailija kirjoitti:
Te nyt ette vaan ole sillä kuuluisalla samalla aaltopituudella ja that's it. Liian erilaisten ihmisten ei vaan kantsi mennä kimppaan ja vielä vähemmän jatkaa sitä kimpassa olemista.
Tuollainen tuiskahtelu joka asiasta tai nyt ainakin läsnäoleville ennustamattomasti on kyllä luonteessa. Mitähän siitä sitten tulisi, kun kaksi samanlaista olisi yksissä, voin vain kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätini oli naimisissa melko epävakaan miehen kanssa. Joka oli luonteensa mukainen kuolemaansa saakka. Mies sairasteli viimeisinä vuosinaan, ja tätini piti mennä esimerkiksi lääkärin vastaanotolle mukaan, jotta mies ei hermostuisi ja menettäisi malttiaan siellä.
Muutenkin lapsena näin ja kuulin asioita, jotka ei olleet lapselle sopivia. Tai no kellekään.
Oma mieheni on melko äkkipikainen. Olen joutunut miettimään, onko minulla ja sukuni naispuolisilla geenejä, jotka aiheuttavat sen, että viehätymme 'jännämiehistä'. Normaalit tuntuisivat tylsiltä ja kokisin heidät epäkiinnostavina. Tämä siitä huolimatta, että olen itse erittäin turvallisuushakuinen ihminen.
Omalla miehelläni tietynlainen äkkipikaisuus väheni neljänkymmenen ikävuoden merkkipaalun jälkeen. Jotenkin ajattelen, testosteroni vaikuttaa/vaikutti käytökseensä.
Sänkyelämään muutos ei ole vaikuttanut, jos se sitä mietitte.
Omaa miestäni ja tätini miestä yhdistää se, että seurusteluaikana tuskin äkkipikaisuuttaan erityisemmin näyttävät. Oma mies ainakin vasta vakiintuneessa suhteessa.
Ap, jos suhteesi on tuore. Tai seurusteluvaiheessa. Niin ap, miettisin ja harkitsisin vakaasti, haluatko jatkaa. Ja jos et, niin miten toimit.
Tsemppiä!
On se teoriassa mahdollista. Käytännössä vie aikaa ja vaatisi sisäistä motivaatiota. Tunnetaidot ovat iso juttu
Minä en lähtisi aikuista miestä kouluttamaan. Vakka kantensa valitsee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sitten muuttuu, kun vankilassa tulee uskoon.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä, ei tosin aina tuo kertoo siitä että mies ei ole enää ns vapaasta tahdostaan kyseisessä parisuhteessa tai ainakaan parisuhde ei enää ole riittävän mieluisa eikä tunnu oikealta, mutta mieheltä puuttuu uskallus ottaa ja erota tai edes ottaa puheeksi se, ettei tämä juttu nyt toimi. Miehet on usein vähän lapasia näissä asioissa.
Voi olla, että mies on alkujaan lähinnä vaan myötäillyt mukana ja antanut ymmärtää että uusioperhe on hyvä juttu ja toivonut mielessään koko ajan, että toivottavasti sinä muutut tai et ainakaan halua sitä perheidylliä ihan sillä tarmolla miltä vaikuttaa ja nyt mies on sitten ahdistunut ja ärsyyntynyt kun häneltä odotetaan yhtä ja toista joihin hän ei koe lupautuneensa vaan ainoastaan luikerteli kiusallisesta tilanteesta sanomalla joskus joo, totta kai mä tykkään ja osallistun.
Nämä tällaiset tilanteet ja parisuhteet ylipäätään on seurausta yleensä siitä, että vakavammista asioista
Jotkut ovat kyllä tuollaisia ihan perusluonteeltaan. Pahaa oloa puretaan muihin tai päästetään vaan ilmoille, osuu tielle kuka osuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siinä monella miehellä käy kun niinsanotusti katselee toisen naamaa liian kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun luin aloituksesi, niin tuli heti vahvasti ajatus, että toivottavasti sinä jättäisit tämän miehen.
Siellä oli rivien välissä luettavissa se hiton painostava epämiellyttävä ja absurdi fiilis mikä tulee kun tuollaisen ihmisen kanssa on.
Alkuun sitä ehkä kestää paremmin, selittelee sitä itselleen ja muille. Jossain vaiheessa on niin väsynyt ja syyttää itseään,mielistelee ja lopulta väsyy.
Viimeisenä vaiheena saattaa tulla jatkuva ahdistus, pelkotilat, masennus ja tunne ettei pääse pois. Syyllisyys on valtavaa.Oikeasti, älä anna tuon miehen vihan viedä sinun elämääsi. Älä anna tuon ihmisen vaikuttaa sinuun ja lapsesi elämään.
Minä käsi sydämellä toivon, että et jää katselemaan muuttuuko mies. Saatat joutua psyykkiseen vankilaan.
Itse kokenut ja pilannut monta vuotta elämästäni sekä kadottanut itseni tuollaisessa.
Tuo että tekee itsestään ja omasta lapsestaan päätähden sinun lapsesi syntymäpäiväjuhlilla kuulostaa todella pahalta. Häiriintyneeltä. Hän ei kenellekään vieraalle varmasti sanoisi noin, tai jos sanoisi niin kukaan ei sellaista sietäisi. Joskus tuolla tavalla häiriintyneet (usein juuri naista alistavat) pystyvät aika tehokkaastikin maskaamaan ulkopuolelle hyvyyttään, mutta kotona naista painetaan, hyvä ettei hakata
Siellä missä on savua, on myös tulta. Ainakin reippaasti etäisyyttä mieheen, ellei välitön ero. Yhteen en muuttaisi ikinä
Jollei sairastu tms, tuskin pahemmin muuttuu
Onko mies totaaliyh? Millä kirjaimella etunimi alkaa?
turpiinsaaminen parantaa tän vaivan. Pitäis vaan saada se nakkikiskalle soittaan suutansa.
No just tuollaiset juhlat joihin on velvollisuus osallistua vaikka ei niin kiinnostaisi kilinvittuakaan on tietenkin just niitä jotka saa pinnan tiukalle. Se kun ei oikein ole vaihtoehto, että jäisi pois ja siitä vaihtoehdosta ei usein parane edes keskustella ilman riitaa niin sitten se tilanne ajautuu just tuohon, että toisella on fiilis kuinka on pakotettu tekemään/osallistumaan ja sitten pitääkin jollain tavalla osoittaa mieltä.
Lopulta sitten kenelläkään ei ole kivaa.
Enkä tiedä sanoa mikä tällaiseen olisi ratkaisu. Siis sen lisäksi ettei mene yksiin ihmisen kanssa joka suhtautuu tällaisiin erilaisiin perhejuhliin ja virstanpylväisiin kovin eri tavoin kuin itse. Oma mausteensa tietenkin on vielä tuolla, että se juhla/tapahtuma on tietyllä tapaa ventovieraan ihmisen eli sellaisen jolle ei ole minkäänlaista sukua vaan on tällainen uusioperhekuvio. Silti se juhlakalu on syytön kaikkeen vanhempiensa välillä ja näiden mahdollisten uusien kumppanien välillä tapahtuvaan kahnaukseen ja kitkaan. Sille nämä tällaiset on tietenkin ainutlaatuisia juhlia joka jokaisen (aikuisen) osallisen pitäisi pitää mielessä eikä pilata fiilistä. Sitä kantsisi kyllä sen biovanhemman miettiä, että pitääkö sen uuden kumppanin osallistua näihin perhejuhliin. Ja jos ehdottomasti pitää, niin sitten pitää katsella sellainen kumppani jolle se on yhtälailla tärkeää ja päivänselvää eikä sitä erotella on onko omasta vai bonuslapsesta kyse.