Mistä johtuu, että myötätunnon sijaan mies tuntee vihaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuisiko siittä että kun mies itse sairastuu tai miehen läheinen kuolee naine  suuttuu ja alkaa huutamaan miehelle että se sairastuminen tai läheisen kuolemasta ei saa vaikuttaa mitenkään mihinkään vaan miehen on pakko tehdä kaikki asiat samalla tavalla kun terveenä ja ilman surua.

 Itsehän naiset on omalla käytöksellään tuon käytösmällin opettanut. 

 

Naisten keskuudessa on ihan yleinen käsite se "miesflunssa" millä mitötöidään miehen sairaus tai sairastaminen 

No kyllä se on ihan oikea ilmiö että mies kitisee asioista jotka ovat naiselle arkipäivää. Eivätkä anna edes toisilleen persettä. Mutta jatkossa voitte flunssailla keskenänne ja silitellä toisianne kun persevekkuli kaveri sairastaa.

🤣

En tiedä mutta mun isä oli tollainen. Raivostui esim. kun satutin itseni niin että räsäytti tavaroita rikki. Vasta aikuisenahan sen on tajunnut ettei ollut vihainen mulle vaan kyse jostain kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan tai ilmaista huolenpitoa. No jännä että oon itse aikuisena tunnevammainen ja isäongelmainen, älkää hankkiko lapsia jos ette kykene käsittelemään edes omia tunteita tai tarjoamaan emotionaalista tukea.

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on oltava voimaa rakentaa taloja autoja kouluja sairaaloita käydä armeija ajaa rekkoja kaataa puita kuljettaa tavaraa ja ne käynyt jo koulut kuin armeijat kuin tekee työtä EI NE VOI KÄSITTÄÄ ETTÄ JOKU VALITTAA YHTENÄÄN ne olettaa että ei valiteta vaan hoidetaan asiat .  Mitä helvettiä oikeasti poraat . 

Taitaa koneet tehdä nuo hommat nykyään. Kuinka monesta miehestä oikeasti on noihin hommiin?

Kaikki tuntemani rekkakuskitkin on läskejä.

Eksäni oli tuollainen, eikä edes jaksanut odottaa että ylipäänsä paljastaisin tuntevani jotain, vaan heti kuultuaan että on tapahtunut jotain joka voisi saada minut surulliseksi, hän lähti jo hyökkäykseen. Kun isäni parantui parantumattomaan nopeasti edenneeseen sairauteen, hän väitti suu vaahdossa että liioittelen ja olen kuvitellut koko sairauden. Eikä kestänyt minkäänlaista kyseenalaistamista, vaan raivosi entistä enemmän jos kysyin miten isäni voisi muka minun keksintöni johdosta päätyä terminaalihoitoon. Kun isä sitten kuoli, eksäni aloitti heti raivoamisen siitä kuinka liioittelen koko asian merkitystä, ihmisethän nyt kuolee! En itkenyt yhtäkään kyyneltä eksäni nähden, en puhunut aiheesta muuten kuin käytännön tapahtumista ilmoittamalla (joutui sairaalaan, ei voida leikata, on nyt terminaalihoidossa, kuoli jne), sillä ei minulla ollut siihen mitään mahdollisuutta. Etenin vain kuin robotti, siihen asti kun vihdoin pääsin hänestä eroon. Eksäni ei ollut käynyt mitään sotaa eikä hänellä muutenkaan ole mikään surkea tausta, vaan hän on korkeakoulutettu ja keskiluokkaisesta perheestä, niin kuin minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Eksäni oli tuollainen, eikä edes jaksanut odottaa että ylipäänsä paljastaisin tuntevani jotain, vaan heti kuultuaan että on tapahtunut jotain joka voisi saada minut surulliseksi, hän lähti jo hyökkäykseen. Kun isäni parantui parantumattomaan nopeasti edenneeseen sairauteen, hän väitti suu vaahdossa että liioittelen ja olen kuvitellut koko sairauden. Eikä kestänyt minkäänlaista kyseenalaistamista, vaan raivosi entistä enemmän jos kysyin miten isäni voisi muka minun keksintöni johdosta päätyä terminaalihoitoon. Kun isä sitten kuoli, eksäni aloitti heti raivoamisen siitä kuinka liioittelen koko asian merkitystä, ihmisethän nyt kuolee! En itkenyt yhtäkään kyyneltä eksäni nähden, en puhunut aiheesta muuten kuin käytännön tapahtumista ilmoittamalla (joutui sairaalaan, ei voida leikata, on nyt terminaalihoidossa, kuoli jne), sillä ei minulla ollut siihen mitään mahdollisuutta. Etenin vain kuin robotti, siihen asti kun vihdoin pääsin hänestä eroon. Eksäni ei ollut käynyt mitään sotaa eikä hänellä muutenkaan ole mikään surkea tausta, vaan hän on korkeakoulutettu ja keskiluokkaisesta perheestä, niin kuin minäkin.

Hirveää, olen todella pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mutta mun isä oli tollainen. Raivostui esim. kun satutin itseni niin että räsäytti tavaroita rikki. Vasta aikuisenahan sen on tajunnut ettei ollut vihainen mulle vaan kyse jostain kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan tai ilmaista huolenpitoa. No jännä että oon itse aikuisena tunnevammainen ja isäongelmainen, älkää hankkiko lapsia jos ette kykene käsittelemään edes omia tunteita tai tarjoamaan emotionaalista tukea.

Sentään ajattelet ja tiedät mistä johtuu sekä tunnistat ongelman.

Paljon enemmän kun useimmilla.

Vierailija kirjoitti:

Joo miehet takoo rautaa tehtaalla kun sä vaihdat kuukautisrättiä .  On siinä eroa .  

Jotkut miehet tekee tota.

Sä taas istut äippäsi kellarissa ja kitiset vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Viime aikoina hän on ollut entistä kiukkuisempi. Esim saattaa istua tietokoneella ja kiroilla. Sitten kuitenkin syyttää minua negatiivisuudesta. Vaikka olen entistä kiltimpi kun huomaan toisella olevan vaikeaa.

Lopeta nyt ainakin se kiltteys.

Juokse jo!

Oma narsku-isäni on vähän samanlainen.

Kun minä sairastuin vakavammin, alkoi halveksimaan, mitätöimään, vihaamaan ja kohtelemaan huonosti. Kun paranin kuin ihmeen kaupalla, muuttui ääni kellossa.

Selityksiä riitti myöhemmin (käytökselleen), ja usko/toivo oli, että olisi oppinut läksynsä, mutta ei.

Sairastuin uudelleen ja edelleenkään normaalia empatiaa ei häneltä saanut. Vihaa, syytöksiä ja henkistä väkivaltaa senkin edestä ja on pari fyysisestäkin tilannetta oli. Kerran kilahti ihan täysin, kun enää en niele paskaa hänen tiimoiltaan pitämättä puoliani. Se valitettavasti aiheutti sitten jo oikean väkivallan uhan, kun en suostunut enää kynnysmatoksi, niin oli pakko katkaista välit.

Vierailija kirjoitti:

Oma narsku-isäni on vähän samanlainen.

Kun minä sairastuin vakavammin, alkoi halveksimaan, mitätöimään, vihaamaan ja kohtelemaan huonosti. Kun paranin kuin ihmeen kaupalla, muuttui ääni kellossa.

Selityksiä riitti myöhemmin (käytökselleen), ja usko/toivo oli, että olisi oppinut läksynsä, mutta ei.

Sairastuin uudelleen ja edelleenkään normaalia empatiaa ei häneltä saanut. Vihaa, syytöksiä ja henkistä väkivaltaa senkin edestä ja on pari fyysisestäkin tilannetta oli. Kerran kilahti ihan täysin, kun enää en niele paskaa hänen tiimoiltaan pitämättä puoliani. Se valitettavasti aiheutti sitten jo oikean väkivallan uhan, kun en suostunut enää kynnysmatoksi, niin oli pakko katkaista välit.

Jatkan vielä: 

Traumat jätti jälkeensä elämä tämän henkilön lähellä. Tee ap lapsellesi palvelus ja hanki tunnemaailmaltaan terve isähahmo, jos ei mies suostu terapiaan. (Ja ala oikeasti näkyä muutosta)