"Onko reilua riistää toisten unelma valitessaan lapsettomuuden?" - siis mitä?!

Mun mutsi haikailee statuslastenlasten perään. Siinäpähän haikailee.

Ei kenenkään tarvitse vanhempiensa mieliksi lisääntyä.

Pikkasen aivokuollut idea toi.

Itselleni on ihan jees se ettei musta tule isovanhempaa. Olen oman osani hoitanut.

Jos haluaa lapsenlapsia, niin pitää ymmärtää, että asiaa ei kannata jättää yhden tai kahden lapsen varaan. Jos haluaa joskus mummoksi, niin kannattaa itse tehdä vaikka 10 lasta. Näin on jo realistisempaa, että joku heistä saa joskus perheenlisäystä. Jos taas itse on tehnyt yhden lapsen, ei voi olettaa, että hän varmasti haluaa/saa lapsia.

Isovanhempi harvemmin on se, joka sitä lasta oikeasti hoitaa. Sen sijaan vanhemmat ovat 24/7 vastuussa lapsestaan. Ja aika iso osa isovanhemmista haluaa itselleen sen roolin, että saa isovanhempana syöttää lapselle herkkuja ja tehdä kaikkea kivaa, mutta sen suurempaa vastuuta ei haluta ottaa tai perhettä auttaa. 

Ja ajatus, että lapsi olisi jotain velkaa vanhemmille on absurdi. En ole tavannut vielä yhtään ihmistä, joka olisi pyytänyt syntyä. Jokaisen lapsen ovat vanhemmat ihan omista itsekkäistä syistään tehneet.

Minusta kukaan ei ole omille vanhemmilleen "velkaa", että pitäisi tehdä lapsia. Sen ymmärrän, että jotkut pariskunnat eroavat, koska eivät pääse lapsen hankinnasta yksimielisyyteen ja ymmärrän tämän hyvin. Isovanhemmuus ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvä oikeus, joka kuuluu kaikille.

Tottakai ennen tultiin todennäköisemmin isovanhemmiksi, kun lapsiakin oli paljon. Jo vuosikymmeniä on syntynyt vähän lapsia, joten ei enää kaikista tule isovanhempia. Tästä on turha syyttää nyt synnytysiässä olevia, sillä "moka" on käynyt jo vuosikymmeniä sitten.

Jos omat lapset eivät halua lapsia, voi käyttää hetken miettien, että onko tehnyt itse lapsia kasvattaessa jotain väärin. Ei välttämättä ole, mutta voi olla silti hyvä reflektoinnin paikka, sillä monet jäävät lapsettomaksi, koska ovat traumatisoituneet omasta lapsuudestaan. Toisaalta kyllä monet eivät vain halua lapsia ja sekin on yhtä hyvä syy.

Meillä on ollut isovanhemmilla vähän samaa asennetta, vaikka yksi lapsi tehtiinkin. Sisarukset ovat jääneet lapsettomaksi. Jatkuvaa marinaa kuinka haaveilivat laumasta lapsenlapsia, kun suurperheen elämä on niin ihanaa. Nyt saivat yhden lapsenlapsen, koska meistä lapsista kenenkään mielestä se suurperheen elämä ei ollut yhtään ihanaa.

Joo onhan se kurjaa kun asettaa odotuksia miten omien lasten kuuluis toimia ja sitten ne ei toimikkaan niin :(

Mummot haluavat _omaa sukuaan_ olevan lapsenlapsen. Tärkeintä tuossa mummoudessa on se, että voi kertoa suvun tarinoita, pitää suvun perinteistä kiinni ja etsiä lapsesta suvun piirteitä. Ei mummoudessa ole noille ihmisille yhtä olennaista se, tekeekö lapsenlapsen kanssa sellaisia kliseisinä pidettyjä mummojuttuja (paitsi tietysti kertoo niitä suvun tarinoita). Lapsi siis halutaan oman suvun jatkeeksi, ei sillä lapsella muuten niin väliä.

Onhan niitä ihmisiä olemassa jotka on mahdollista painostaa elämään elämänsä miten muut haluavat. Ehkä tuo tehoaa heihin.

Itselläni on kolme (vielä pientä) lasta ja salaa toivoisin saavani joskus tulevaisuudessa edes yhden lapsenlapsen. Haluaisin olla osallistuva isovanhempi, omien lastemme isovanhempia ei isovanhemmuus kiinnostanutkaan.

Kuitenkaan en ikinä odottaisi tai mainitsisi tätä toivetta lapsilleni, he tietysti tekevät täysin omat ratkaisunsa sen suhteen, haluavatko lapsia tulevaisuudessa vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Ja ajatus, että lapsi olisi jotain velkaa vanhemmille on absurdi. En ole tavannut vielä yhtään ihmistä, joka olisi pyytänyt syntyä. Jokaisen lapsen ovat vanhemmat ihan omista itsekkäistä syistään tehneet.

Lue sitä yhtä ketjua. Vanhemmat oikeasti odottaa lasten pitävän yhteyttä ja saavan kiintiölapsenlapsia.

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Minusta aika monella näistä "haluaisin isovanhemmaksi, mutta kun en ole saanut lapsenlasta" -henkilöistä on aivan liian ruusuinen kuva isovanhemmuudesta. Kuvitellaan, miten se isovanhempi on maailman läheisin, yhdessä lapsenlapsen kanssa leikitään ja touhutaan, jutellaan, kerrotaan suvun tarinoita, ostetaan lapsenlapselle kivoja asioita jne. Ei ymmärretä, että aika monen kohdalla se isovanhemmuus ei mene noin. Voi olla etäiset välit, haasteita lapsen vanhempien kanssa, lasta ei kiinnosta suvun tarinat jne. Lapsi ei välttämättä ollenkaan pidä niistä isovanhemman valitsemista vaatteista ja tavaroista, vaan haluaa valita omat tai ihan suoraan sanoo, että mummon ostama kolttu on kamala. Isoin unohtuva asia on se, että lapsi ei todellakaan ole automaattisesti "maailman ihanin" lapsi, jonka kanssa sujuu hyvin. Lapsi voi olla täysin erilainen persoona kuin isovanhempi on, lapsi voi olla hyvin vaativa/erityislapsi jne. Oma arvio on, että aika moni noista isovanhemmaksi haluavista ei tiedä, mihin olisi ryhtymässä. Sieltä lapsenlapsibingosta ei todellakaan satu aina maailman ihanin mummin mussukka, olipa lapsi biologisesti sukua tai ei.

Mitä ihmettä??? Tuntuu, että mitä "yksilöllisemmäksi ja vapaammaksi" maailma on muka tulossa, sitä enemmän alkaa ilmaantua  hyvinkin ahdistavia raameja ja vaatimuksia, joihin ihmisten tulisi sopeutua, aina vaan enemmän toiveita ja standardeja ulkopuolelta, joita pitäisi noudattaa. Huh huh... onneksi olen jo siinä iässä, että seuraavaksi minun täytyy sopia vain mummouden raameihin - sikäli kuin lapseni haluavat omia lapsia. Paitsi että nythän minä voin vinkua lapsilleni haaveistani ja vaatimuksistani saada lastenlapsia :D Eipä ole aikaisemmin tullutkaan mieleen. 

Ihan hullu ajatuskin.

Minulla on kolme lasta jotka kaikki ovat ilmoittaneet etteivät halua lapsia, aivan sama minulle, kunhan ovat itse tyytyväisiä elämäänsä.

Minulla on kaksi aikuista lasta, tytär ja poika jotka kumpikin avoliitossa olleet jo vuosia ja kumpikin ilmoittanut että lapsia ei tule. Ja se on minulle täysin ok. Kyse heidän elämästään, ei minun.

Toisella on ihana koira ja kolme kissaa, toisella kaksi kissaa.  Toinen asuu omassa talossa toinen on hankkimassa sellaista. Talous kummallakin kunnossa, hyvät työpaikat ja elämä mallillaan.

Olen tyytyväinen kun he ovat tyytyväisiä, pelkkää hyvää heille toivon ja jos se on sitä että lapsia ei hankita niin hyvä niin.

Isovanhempia varten ei lapsia kenekään pidä tehdä, se olisi väärin sitä lastakin kohtaan.

Itse tulin nuorena äidiksi, oli hauska ajatella että olisin nuori mummo. Ainakaan vielä ei lapsenlapsia ole tullut, voi olla ettei tulekaan ja se on mulle ihan ok, ei lapsenlapset voi olla elämänsisältö ja mulla on muuta kivaa elämässä. Jos lapsenlapsia joskus vielä tulee, sekin on ihan ok mutta en nyt käytä aikaani sen odottelemiseen.

Me haluttiin miehen kanssa lapsi ja siksi meillä on lapsi. Ei oltaisi tehty isovanhempien mieliksi lasta, jos ei itse olisi lasta haluttu. Vaikka meillä kaikki isovanhemmat tykkää lapsenlapsesta, niin eivät he arjessa avuksi ole. Toisilla on pitkä välimatka, toisia ei kiinnosta. Kuvat ja videot lapsesta kyllä kelpaa, niitä kuulemma katsellaan monta kertaa päivässä. Isovanhemmille tuo rooli on sellainen "rusinat pullasta" juttu, he saavat kaikki kivat puolet, mutta avuksi ei tarvitse olla. Tottakai tuollainen houkuttaa monella, mutta en siihen isovanhempien takia lähtisi. Itse on lapsi haluttu ja itse hoidetaan, mutta meidän perheen elämä ei pyöri isovanhempien ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Minusta aika monella näistä "haluaisin isovanhemmaksi, mutta kun en ole saanut lapsenlasta" -henkilöistä on aivan liian ruusuinen kuva isovanhemmuudesta. Kuvitellaan, miten se isovanhempi on maailman läheisin, yhdessä lapsenlapsen kanssa leikitään ja touhutaan, jutellaan, kerrotaan suvun tarinoita, ostetaan lapsenlapselle kivoja asioita jne. Ei ymmärretä, että aika monen kohdalla se isovanhemmuus ei mene noin. Voi olla etäiset välit, haasteita lapsen vanhempien kanssa, lasta ei kiinnosta suvun tarinat jne. Lapsi ei välttämättä ollenkaan pidä niistä isovanhemman valitsemista vaatteista ja tavaroista, vaan haluaa valita omat tai ihan suoraan sanoo, että mummon ostama kolttu on kamala. Isoin unohtuva asia on se, että lapsi ei todellakaan ole automaattisesti "maailman ihanin" lapsi, jonka kanssa sujuu hyvin. Lapsi voi olla täysin erilainen persoona kuin isovanhempi on, lapsi voi olla hyvin vaativa/erityislapsi jne. Oma arvio on, että aika moni noista isovanhemmaksi haluavista ei tiedä, mihin olisi ryhtymässä. Sieltä lapsenlapsibingosta ei todellakaan satu aina maailman ihanin mummin mussukka, olipa lapsi biologisesti sukua tai ei.

Mummot ei mieti ollenkaan lastenlastensa turvallisuutta. Saatetaan jättää valvomatta ja julkaista noloja kuvia someen mitkä voidaan levittää.

Mulla viivästytti lasten hankintaa juuri oman äitini mankuminen lastenlasten perään. 36-vuotiaana sain ekan lapsen. Jos olis annettu rauhassa prosessoida asiaa, olisin voinut hankkia lapsen ennen 30 ikävuotta.