Lue keskustelun säännöt.
Voiko koiraa rakastaa kuin omaa lastaan
Kommentit (86)
Veikkaisin, että jos pitäisi valita ns. Sophien valinta -tilanteessa koiran ja oman lapsen väliltä (eikä ketään olisi näkemässä), niin valintaa ei kuitenkaan moni miettisi kovin pitkään...
Mutta toki lemmikkejä rakastetaan paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi! Eläimen rakkaus on puhtainta rakkautta maailmassa, ja onnekas on ihminen joka sellaisen saa kokea.
Mulla on kaksi kissaa. Toinen niistä ei taatusti rakasta minua, korkeintaan sietää koska annan sille ruuat ja päästän ulkoilemaan. Toinen varmaan tykkää, rakkaudesta en osaa sanoa. Minä tykkään molemmista ja olen hoitanut kissat aina hyvin. Silti tuo toinen näyttää, että minä en ole hänen silmissään mitään.
Että se siitä puhtaasta rakkaudesta, itsekkäitä nuo eläimetkin on. Siedän ihmistä vain koska itse hyödyn.
Koiria kuin lapsia rakastavana sanon, että eläintä ei koskaan pitäisi ottaa saadakseen rakkautta. Eläimet ovat erilaisia persooniltaan ja ihminen voi pettyä odotuksissaan pahasti. Kuten joku jo aiemmin kertoi, on minullakin ollut useampi koira ja jokainen on elänyt yli 10 vuotiaaksi. Ovat kaikki olleet erilaisia ja tämä nykyinen vaikuttaa lähinnä itsekkäältä oman edun tavoittelijalta. Sillä on aivan oma tapansa olla kiintynyt minuun. Moni ulkopuolinen luulee, että koirani palvoo minua, mutta hän lähinnä seuraa, koska odottaa käsivarsieni muuttuvan kanaksi tms. minä hetkenä hyvänsä :p
Edelliset koirani tykkäsivät minusta. Tämä tykkää siitä kun muutun kanaksi (saa kanaa herkuksi ja ruoaksi). Otan sen lähinnä huumorilla.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai, lapsen korvike se monelle onkin...
Mistäs sen tietää, jos ei ole omaa lasta?
Olen jumaloinut kaikkia kissojani. Koiraa minulla ei ole koskaan ollut.
Mutta silti minusta tuntuisi aika karulta ajatus vanhemmastani sanomassa, että rakastaa minua ja lemmikkiä yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä en tarvitse lapsia eikä lemmikkejä kun mieheni rakastaa ja palvoo minua yli kaiken ja kokki taitojani 🤣 joilla hemmoittelen sitä aina kuin vain viitsin ruokaa tehdä mutta silloin kun en ehdi tehdä niin hän saa tyytyä einesten lämmittämiseen.
Minä en ole halunnut koskaan lapsia eikä mieheni ole hylännyt ja häipynyt minnekkään eikä ole tyytymätön elämäämme. Minä olen hänelle kaikkein tärkein ihminen ja on sen osoittanut ihan kaikella parhaallisella tavoilla tienaamalla minulle sellaisen hyvinvoinnin ja turvan mitä harvemmilla on.
Entiset ystävät kaikkosi kun tulivat niin kateellisiksi mutta saikin kaikota enkä jäänyt kaipaamaan.
Tekstityylisi perusteella eivät kaikonneet kateudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan surmannut tuskissaan itseään tai ollut loppuikänsä työkyvytön lemmikin kuoleman jälkeen? Niinpä.
Vaikka kuinka moni pystyy jatkamaan elämäänsä lapsen kuoleman jälkeen, joten ei tuo vertaus ihan tuollaisenaan toimi.
Kyllä, totta kai. Kysyinkin kuinka moni ei ole pystynyt jatkamaan elämäänsä lemmikin kuoleman jälkeen.
Jep, jep. Syyllistetäänpä nyt kaikkia niitä vanhempia, jotka eivät tappaneet itseään lapsensa kuoleman jälkeen. Ei vain rakastanut lastaan tarpeeksi...
Vierailija kirjoitti:
Olen jumaloinut kaikkia kissojani. Koiraa minulla ei ole koskaan ollut.
Mutta silti minusta tuntuisi aika karulta ajatus vanhemmastani sanomassa, että rakastaa minua ja lemmikkiä yhtä paljon.
Minusta se osoittaisi upeaa kehitystä äidiltäni ja hänen ymmärryksesnä nousemista sille tasolle, että me kaikki olemme samanarvoisia yksilöinä ja eläminä. Sanoisin, että rakkaus koiraan on pyyteettömämää ja helpompaa, koska koiralta ei voi odottaa mitään. Lapsi voi pettää luottamuksen, lapsi voi tahallaan olla ilkeä ja satuttaa vanhempaansa. Tervepäinen koira voi satuttaa vahingossa esim. ohi purren leikissä, mutta ei koira ala pottuilemaan ja käännä kipeitä asioita ihmistään vastaan. Lapsi ja etenkin teini voi näin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan surmannut tuskissaan itseään tai ollut loppuikänsä työkyvytön lemmikin kuoleman jälkeen? Niinpä.
Kyllä, on ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet elämään lemmikkinsä kuoleman jälkeen.
Sinä olet lähinnä absinttia rakastava ameeba.
Rakkaus omaa lastaan kohtaan käsitetään täydellisimmäksi rakkauden ilmaisemis- ja ilmentymis muodoksi, mihin ihminen on nykyisellään kykenevä.
Tämän pyyteettömän ja kauniin, epäitsekkään rakkauden, joka on kaikkensa valmis uhraamaan, aina valmis tukemaan, ikuisesti valmis anteeksi antamaan sekä omalla hengelläänkin suojaamaan, ei kuitenkaan missään tapauksessa tarvitse rajoittua vain omaan lapseen. Sen voi viisaissa ja epäitsekkäissä mielissä ulottaa koskettamaan kaikkea elollista, vaikka näin ylevää rakkautta toki onkin luonnollisinta ja näin ollen helpointa suunnata vain omaa lastaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi! Eläimen rakkaus on puhtainta rakkautta maailmassa, ja onnekas on ihminen joka sellaisen saa kokea.
Haha se vaihtaisi sut palaan lauantaimakkaraa 😅
Ei todellakaan vaihtaisi. Eläimiä on kuollut suruun omistajansa kuoltua. (Esim. tämän päivän lehdessä
https://www.is.fi/viihde/art-2000009177657.html). Nykyään jo tiedekin alkaa myöntää että lemmikit kiintyvät omistajiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Voi kissaakin rakastaa kuin omaa pienokaistaan!
Kyllä, minäkin rakastan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lapsi ja koira. Minun mielestäni näitä rakkauksia ei voi verrata keskenään. Omaa lastani rakastan yli kaiken, samoin höpsöä koiraani. En rakasta koiraani kuin lastani vaikka rakkaita ovat molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Voi tietysti. Minä olen koirani mami ja hän on minun pikkuinen.
Herää! Et ole. Koirallasi on ollut ihan oma koiraemo. Sinä olet vain se laumanjohtaja kohtalon oikusta. Koirasi on eläin, ei ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
turha tehdä tästä mitään kyllä/ei -kysymystä. tutkikaa vaikka kuinka paljon eläimiä ja kyllä, koiriakin rääkätään ja kiusataan maailmassa. ehkä jopa yhtä paljon kuin lapsia, ja muita heikko-osaisia tässä maailmassa. se, että juuri sinä rakastat koiraasi ei tarkoita että niitä rakastettaisiin isossa kuvassa. toki itsekin rakastan omaani mutta jos pitäisi valita lapseni tai koirani välillä niin ei sitä kauan tarvitsisi miettiä. voitte pohtia kumman valitsisin.
Minäkin valitsisin koirani kuten sinäkin. Lapsi saa apua helposti sossun kautta, mutta koiraa ei auttaisi kukaan.
Hyi oksennus! Arvasin, ettei olisi pitänyt tulla tätäkään eläinketjua avaamaan. Näissä pesii kyllä kaikkein per voimmat ihmiset. Tyypillistä, että jos joku laittaa oman lapsensa ennen koiraa, niin nämä sekopäät alapeukuttaa :)
-eri
Vierailija kirjoitti:
Totta kai, lapsen korvike se monelle onkin...
No ei todellakaan ole lapsen korvike, kun en missään nimessä halua lasta. Lapsi on ihan eri asia kuin koira vai vertaatko ihan oikeasti lasta koiriin? Mulle ne on ihan kaksi eri asiaa.
Lapset ja aviopuolisot ja kaikki ihmiset sanoo pahasti ja loukkaa. Vaikka koira purasis niin se ei loukkaa niin paljon kuin ihmisten sanat esim. lapsi sanoo että vain äiti tai isä kelpaa, toinen ei esimerkiksi kelpaa vaihtamaan vaippaa ja toinen vanhemmista ei oo lapselle niin rakas ku toinen. Aviopuolison sanat voi joskus satuttaa niin paljon että tulee ero. Kaikki ihmiset loukkaa puheillaan, vaikka pyytäis anteeksi niin ne pahat sanat jää leijumaan takaraivoon. Lapsikin voi sanoa niin pahasti että se voi loukata koko loppu elämän. En tykkää susta, vihaan sua. Koirat ei sano pahasti.
Koira on varmasti todella rakas monelle ihmiselle mutta sanoisin silti että kukaan ei rakasta koiraansa niikuin omaa lastansa.
Saanen antaa esimerkin. Jos joku käskisi minua ampumaan joko lapseni tai koirani niin ampuisin ehdottomasti koirani.
Vierailija kirjoitti:
turha tehdä tästä mitään kyllä/ei -kysymystä. tutkikaa vaikka kuinka paljon eläimiä ja kyllä, koiriakin rääkätään ja kiusataan maailmassa. ehkä jopa yhtä paljon kuin lapsia, ja muita heikko-osaisia tässä maailmassa. se, että juuri sinä rakastat koiraasi ei tarkoita että niitä rakastettaisiin isossa kuvassa. toki itsekin rakastan omaani mutta jos pitäisi valita lapseni tai koirani välillä niin ei sitä kauan tarvitsisi miettiä. voitte pohtia kumman valitsisin.
Ei sellaista pidä pohtia, koska ei ihmisen kuulu sellaisia valintoja tehdäkään. Eihän kukaan tosissaan sellaistakaan mieti, että jos nyt talo räjähtäisi ja pystyisin yhden lapsistani pelastamaan, niin kenet.
Nehän menee aina vain tilanteen mukaan. Onneksi.
En ikinä laskeskele, rakastanko enemmän koiraani vai miestäni vai lastani vai toista koiraani. Sitä ei tarvitse miettiä. Rakkauden määrää ei edes ole. Sitä vain on tai ei ole.
Ja rakkautta voi jakaa määrättömiin, se ei ikinä lopu.
Vierailija kirjoitti:
Koira on varmasti todella rakas monelle ihmiselle mutta sanoisin silti että kukaan ei rakasta koiraansa niikuin omaa lastansa.
Saanen antaa esimerkin. Jos joku käskisi minua ampumaan joko lapseni tai koirani niin ampuisin ehdottomasti koirani.
Sen sinussa määrittelee ihmisyys. Kumman ampuisit pakkotilanteessa, koirasi vai naapurin lapsen?
Tai kumman ampuisit, jos kyseessä olisi kaksi sinulle vierasta ihmistä?
Voit jatkaa itseltäsi kysymistä loputtomiin ja tulet hulluksi.
Meillä minä en tarvitse lapsia eikä lemmikkejä kun mieheni rakastaa ja palvoo minua yli kaiken ja kokki taitojani 🤣 joilla hemmoittelen sitä aina kuin vain viitsin ruokaa tehdä mutta silloin kun en ehdi tehdä niin hän saa tyytyä einesten lämmittämiseen.
Minä en ole halunnut koskaan lapsia eikä mieheni ole hylännyt ja häipynyt minnekkään eikä ole tyytymätön elämäämme. Minä olen hänelle kaikkein tärkein ihminen ja on sen osoittanut ihan kaikella parhaallisella tavoilla tienaamalla minulle sellaisen hyvinvoinnin ja turvan mitä harvemmilla on.
Entiset ystävät kaikkosi kun tulivat niin kateellisiksi mutta saikin kaikota enkä jäänyt kaipaamaan.