Miksi yksinäisille usein sanotaan, että hanki harrastuksia
Onko joku yksinäinen oikeasti saanut ystäviä harrastuksesta?
Yleensä pitää olla jo valmiiksi hyvin sosiaalinen että jollain jumppatunnilla tai kuvanveistossa tutustuisi muihin.
Kommentit (100)
Voi sieltä harrastuksesta saada ystäviä, ainakin voi jutella siellä muiden ihmisten kanssa vaikka ei heitä tapaisi harrastuksen ulkopuolella.
Harrastus antaa joka tapauksessa täytettä ja mielenkiintoa muuten tyhjiin päiviin. Ja jos elämä on ihan tyhjää vailla mielenkiintoa mihinkään niin ei oikein ole mitään annettavaa ystävyyssuhteessakaan.
Tai "hanki koira". Minulla oli koira 12 vuotta. En löytänyt kyllä minkäänlaista seuraa vaikka koirapuistoissakin käytiin. Ainoat jotka ylipäätään lähestyivät minua/koiraani oli pikkulapset kun kysyivät "saako paijata".
Ainakin itse olen saanut kyllä. Lisäksi harrastus oli sellainen ( vapaaehtoistyö Liigapeleissä), että siellä tapasi joka viikko paljon uusia ihmisiä. Oli mielenkiintoista kuulla erilaisia elämäntarinoita.
On luonnollista aloittaa juttelu harrastustoverin kanssa harrastuksesta ja tosiaan ihmiskontakti voi olla myös tärkeä yksinäiselle.
Mä olen nyt toista vuotta kansalaisopiston kielten kurssilla ja aika aktiivinen ja kontaktia ihmisiin ottava pitäisi olla, että sieltä saisi kavereita kurssin ulkopuolelle. Toki sosiaalista kanssakäymistä sen kieltentunnin ajan saa, mutta ei se ole sama asia.
Sitten nuo ryhmäliikunnat ovat vielä hankalampi, sinnehän jokainen menee yksinään suorittamaan. Harva oikeasti kenenkään kanssa juttelee ennen tai jälkeen tunnin, jotain satunnaista sananvaihtoa lukuunottamatta.
Pitäisi olla joku oikeasti yhteisöllinen harrastus, jotta siitä voisi ajatella ainakaan nopealla aikataululla saavansa kavereita. Joukkuelaji, partio, martat tms.
Itse ainakin olen saanut kaikki ystäväni ja kaverini nimenomaan harrastusten kautta. Työtuttavat vielä erikseen.
Vaikka ei ystävystyisi, niin tekee varmasti ihan hyvää että näkee muita ihmisiä ja on tekemisissä myös muiden kanssa. Sekin on huono jos ei ole minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin (töidenkin ulkopuolella), niin alkaa helposti välttelemään tietoisesti sosiaalisia tilanteita ja tulee araksi mennä ihmisten ilmoille. Ymmärrän, että voi olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa jollakin, mutta tuo nyt lähinnä ettei heti sellaista pääsisi syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Tai "hanki koira". Minulla oli koira 12 vuotta. En löytänyt kyllä minkäänlaista seuraa vaikka koirapuistoissakin käytiin. Ainoat jotka ylipäätään lähestyivät minua/koiraani oli pikkulapset kun kysyivät "saako paijata".
Tuolla voidaan viitata myös siihen, että jo siitä koirasta olisi seuraa.
No et sinä niitä ystäviä ainakaan kotona sohvalla perseelläsi istumalla löydä...
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Kokeile sosiaalitansseja tai capoeiraa.
Mä oon ujo ja hiljainen, mutta kyllä mulle on harrastuksista tarttunut mukaan uusia kavereita. Ei meistä nyt mitään sydänystäviä ole tullut, mutta tutustuminen on siellä harrastuksessa lähtenyt käyntiin ja ollaan sitten muissakin yhteyksissä nähty. Mukavampaa tämäkin kuin että ei olisi yhtään ketään tuttua/kaveria paikkakunnalla. Niin ja nämä on ollut erilaisia käsityöharrastuksia, niissä on aika pieni ja rauhallinen porukka verrattuna vaikka jumpparyhmiin.
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Ja jos se on yhteisöllistä, tulee helposti jokin kulttimeininki mieleen. Että pakotetaan samaan muottiin.
Luultavasti siksi, että yksinäinen halutaan nähdä syypäänä omaan tilanteeseensa jollaiseen ei esim itse voisi koskaan joutua, koska omaa harrastuksiakin.
Toisekseen yksinäinen halutaan nähdä usein jonain outona hyypiönä jota ei kiinnosta mikään eikä ainakaan mikään normaali asia tai harrastus vaan lähinnä joku p mminrakentelu tai ikkunoiden takana hiippailu jos sitten sekään.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin itse olen saanut kyllä. Lisäksi harrastus oli sellainen ( vapaaehtoistyö Liigapeleissä), että siellä tapasi joka viikko paljon uusia ihmisiä. Oli mielenkiintoista kuulla erilaisia elämäntarinoita.
Kendojanari. :D
Ne ihmiset siellä on sen ajan kun on siellä harrastuksessa. Voi ylläpitää valmiutta olla vuorovaikutuksessa noin yleisesti.
Kuitenkin ne muut on siellä harrastuksessa asian takia. Se että joku menisi sinne suurin odotuksin, että saisin ripustautua johonkuhun joka on täällä vain minua varten, on kammottavaa.
Sinänsä viikkomenot rytmittää elämää. On hyvä että elämän ympyrässä on monta sektoria.
Joskus on parempi soittaa vaikka auttavaan puhelimeen, kuin lähteä baariin esim.
Minusta on outoa ajatella, että ystävyys olisi jotain siitä kuvanveistosta irrallista. Minulla on ystäviä, joiden kanssa tapaamme harrastuksessa, mutta emme koskaan sen ulkopuolella. Silti pidän näitä ihmisiä osana sosiaalista elinpiiriäni, ystävinäkin.
Samasta syystä kuin masentuneen käsketään reipastua
ja perfektionistin käsketään ottamaan rennommin.
Ei vaan ymmärretä sitä sen toisen tilannetta pätkääkään.
Toisaalta olisi hyvä, että yksinäinen saisi edes jonkinasteisia ihmiskontakteja. Ei aina tarvitse tavoitella heti ystävyyttä.