Miksi yksinäisille usein sanotaan, että hanki harrastuksia

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

1) neuvojat ovat idi ootteja, kuten 99 prossaa tämän palstan tyypeistä

2) harrastuksessa on usein paljon mukavaa ja uutta näkemystä elämään

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti siksi, että yksinäinen halutaan nähdä syypäänä omaan tilanteeseensa jollaiseen ei esim itse voisi koskaan joutua, koska omaa harrastuksiakin.

Toisekseen yksinäinen halutaan nähdä usein jonain outona hyypiönä jota ei kiinnosta mikään eikä ainakaan mikään normaali asia tai harrastus vaan lähinnä joku p mminrakentelu tai ikkunoiden takana hiippailu jos sitten sekään.

Uskomatonta, että joku osasi loukkaantua tästäkin ja peukkuja riittää. Toki ihmisten neuvomisessa on omatkin riskinsä, mutta aika outoja johtopäätöksiä nyt vedät tästäkin neuvosta. 

Kerrotko sitten, mitä yksinäinen voi sinun mielestäsi tehdä, vai eikö yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?

Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?

Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.

Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle.  Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti. 

Mä olen saanut harrastuksista paljon kavereita. En ehkä läheisiä mutta kavereita kenen kanssa soitellaan. Ja olen keski-ikäinen mies. Kaiken lisäksi nämä ovat olleet kaiken ikäisiä.

..ystävä kuuntelee, tukee ja ymmärtää. Huoh.

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita! Miettikää onko teillä itsellänne mitään annettavaa muille.

Jos on itse aidosti innostunut muustakin kuin oman navan kaivelusta, toimintaa ja ihmisiä kyllä löytyy.

Normaali itsevarmuus vetää puoleensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?

Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?

Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.

Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.

No, sullahan tuntuu olevan tarkat kategoriat ihmissuhteille. Oletko muuten introverttiuden lisäksi neoroepätyypillinen? Hirveän tarkat rajat ja aggressiviinen asenne. 

Meidän urheiluseurasta on moni löytänyt kaverin, ystään ja kumppaninkin. Liikkujilla on omia porukoita ja  vapaaehtoistyössä tutustuu vielä helpommin. Tapahtumissa ja pikkujouluissa on helppo jutella muustakin kuin harrastuksesta ja tutustua paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nyt toista vuotta kansalaisopiston kielten kurssilla ja aika aktiivinen ja kontaktia ihmisiin ottava pitäisi olla, että sieltä saisi kavereita kurssin ulkopuolelle. Toki sosiaalista kanssakäymistä sen kieltentunnin ajan saa, mutta ei se ole sama asia.

Sitten nuo ryhmäliikunnat ovat vielä hankalampi, sinnehän jokainen menee yksinään suorittamaan. Harva oikeasti kenenkään kanssa juttelee ennen tai jälkeen tunnin, jotain satunnaista sananvaihtoa lukuunottamatta.

Pitäisi olla joku oikeasti yhteisöllinen harrastus, jotta siitä voisi ajatella ainakaan nopealla aikataululla saavansa kavereita. Joukkuelaji, partio, martat tms.

Itse harrastin yli 20 vuotta erilaisia asioita aktiivisesti ja juttelin niiden kanssa, jotka halusivat jutella. Mutta todellisuudessa ihmiset menivät sinne harrastamaan eivätkä hankkimaan ystäviä.  Olisin mielelläni tutustunut johonkin sopivaan toisen sukupuolen edustajaan, mutta kas kummaa - he olivat aina jo valmiiksi naimisissa. Monet myös kävivät harrastuksissa yhdessä puolisonsa kanssa. Jälkeenpäin kaikilla oli kiire kotiin, sillä harrastuksissahan käydään illalla työpäivän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kävin tietokonekurssia oli se ikuista kilpailua kuka kerkesi ensimmäisenä valmiiksi. Merkillistä. 

Tämä liittyy yhtään mihinkään miten?

Harrastus sekin ja kysymys jos saa ystäviä kurssilta. Ei saa...

Toi on hienosteleva ilmaus menisit harrastamaan seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle.  Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti. 

Eikö baarissa tutustuta luontevasti? Kerro mitä ne muut paikat on? Hän kirjoitti että "haeutuu paikkoihin joissa on muita ihmisiä". Olen hakeutunut esim. taidemuseon näyttelyn avajaisiin, markkinoille, torille kauniina kesäpäivänä, tivoliin, kaupungin kesätapahtumiin ja tosiaan kahviloihin ja jopa baareihinkin. Ihan on yksikseen saanut siellä olla, vaikka on muitakin ihmisiä ympärillä. Lainaamani kirjoittaja väitti, että hakeutuminen ihmisten ilmoille on taikasana. No hakeuduin. Se on yhtä tyhjän kanssa. Kuvailin olemustani siksi, että joku tulee kuitenkin kertomaan että kyllä se hyvännäköisillä naisilla olisi eri kuin tavis miehellä. No ei ole. Tässä kulttuurissa saa olla ihan yksin ja rauhassa jokainen. Lainaamani kirjoittaja ei myöskään kirjoittanut että menee sitten siellä juttelemaan kaikille. Hän vain sanoi että ihmisten ilmoille hakeutuminen auttaa. Siihen kommentoin. Ei se auta.

Joten jos oikeasti tarkoittaa että mene ulos ja puhu kaikille, niin sanokaa sitten niin. Ja menisittekö itsekään? Meneekö kukaan?

Vierailija kirjoitti:

Samasta syystä kuin masentuneen käsketään reipastua

ja perfektionistin käsketään ottamaan rennommin.

Ei vaan ymmärretä sitä sen toisen tilannetta pätkääkään.

Kerrotko mitä muuta yksinäisyys on, kuin ihmiskontaktien puutetta? Jotenkin tässä kyllä kuultaa läpi se, miksi jotku ovat yksinäisiä. Muut ihmiset nähdään koko ajan vihollisina ja niiltä vaaditaan jotain ihmise ymmärrystä.

Masennukseen vertaus muutenkin ontuu - masennus on sairaus, jota hoidetaan. Yksinäisyys taas ei ole. 

Aina ihmisiä neuvoessa kannattaa olla varovainen, mutta samalla tavalla ei kannata avautua ongelmistaan, jos ei halua keskustella niistä. Meinaan, että tuskin kukaan kaivaa oma-aloitteisesti yksinäisiä ihmisiä esiin ja ala neuvomaan niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

Niin no, sä olet varmaan vain introvertti, kuten minä. En minä juuri koskaan ota tuonne ulos mennessä kontaktia uusiin ihmisiin muuten kuin kavereiden seurassa. Kavereiden kautta saa lisää kavereita jne.

Paitsi että yleensä kavereiden kavereidesta ei edes tule minun kavereita. Mun ekstrovertit kaverit on tuossa erilaisia, ne ottaa enemmän kontaktia ja kerää kavereita.

Ja minustakin tulee joskus kavereiden seurassa hetkeksi sosiaalisempi, ellei suorastaan supliikkimies, mutta ei silloin, jos menen yksin johonkin.

Tietysti se on fakta, että jos introvertti yksinäinen ei koskaan lähde ulos mukavuusalueeltaan, niin on sataprosenttisen varmaa, että kavereita ei löydy. Joten siinä mielessä neuvo, että pitää lähteä ulos ihmisten ilmoille, on oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?

Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?

Mulla OLI tällainen "ystävä" ja yllätys , yllätys minä olin hänen ainoa ystävänsä. Ystävän raamit oli hyvin tarkkaan määritetyt, hänen toimestaan. Ystävä on sellainen ja tällainen ja tuttava taas ei ole. Kaverit ja kumminkaimat erikseen. Onneksi ei ole enää tätä "ystävää". Mistä te nuo perustelut ystäville , kavereille , tuttaville saatte? Onko olemassa joku kirja? Mitä jos vaan menette harrastukseen ja olette ihan omana itsenänne ja juttelette porukalle ja lopetatte tuon ihme lokeroinnin!

Harrastuksia on monenlaisia. Olen itse ujo hissukka, mutta olen saanut opiskelijajärjestöjen toiminnasta kavereita ja yhden hyvän ystävän suunnilleen kolmekymppisenä "vanhuksena", kun olen opiskellut toista tutkintoa. Sen sijaan opiskelijaliikunnan, pitkäaikaisen kuntonyrkkeilyharrastuksen ja kansalaisopiston kurssien parista on tullut korkeintaan moikkaustuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?

Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?

Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.

Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.

Vai että tuttavilla ei tee mitään. Olisiko kuitenkin juuri ne tuttavat, joista lopulta voi tulla kavereita, ystäviä? Vai että yhtäkkiä pam, joku on ystäväsi suoraan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle.  Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti. 

Jos on hiljainen ja ujo, ei ole lainkaan luontevaa alkaa puhua tuntemattien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.

Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.

Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.

Niin no, sä olet varmaan vain introvertti, kuten minä. En minä juuri koskaan ota tuonne ulos mennessä kontaktia uusiin ihmisiin muuten kuin kavereiden seurassa. Kavereiden kautta saa lisää kavereita jne.

Paitsi että yleensä kavereiden kavereidesta ei edes tule minun kavereita. Mun ekstrovertit kaverit on tuossa erilaisia, ne ottaa enemmän kontaktia ja kerää kavereita.

Ja minustakin tulee joskus kavereiden seurassa hetkeksi sosiaalisempi, ellei suorastaan supliikkimies, mutta ei silloin, jos menen yksin johonkin.

Tietysti se on fakta, että jos introvertti yksinäinen ei koskaan lähde ulos mukavuusalueeltaan, niin on sataprosenttisen varmaa, että kavereita ei löydy. Joten siinä mielessä neuvo, että pitää lähteä ulos ihmisten ilmoille, on oikea.

Tottakai, tästä oon 100% samaa mieltä. Jos ei laita lottokuponkia vetämään, ei tule koskaan voittamaan lotossa. Jengi ei nyt vaan täällä tajua että miten harvinaista semmoinen tässä maassa on että menee ulos ja kavereita tarttuu matkaan. Ei juuri ketään kiinnosta jutella tuntemattomien kanssa, ei sitä yksinäistä eikä sitä jota se yksinäinen lähestyy. Melkein kaikki toivoo että jättäispä tuo mut rauhaan.