Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäisille usein sanotaan, että hanki harrastuksia
02.11.2022 |
Onko joku yksinäinen oikeasti saanut ystäviä harrastuksesta?
Yleensä pitää olla jo valmiiksi hyvin sosiaalinen että jollain jumppatunnilla tai kuvanveistossa tutustuisi muihin.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.
Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.
Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle. Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti.
Jos on hiljainen ja ujo, ei ole lainkaan luontevaa alkaa puhua tuntemattien kanssa.
Ja näille sanotaan että älä nyt vaan sitten oo hiljainen ja ujo, helppoa! Älä vaan oo semmonen kuin oot!
Valitettavasti ainoa asia, minkä muuttamiseen meillä tässä maailmassa on valta, on oma itse.
Ja aika moni meistä "reippaista" on ollut hiljaisia ja ujoja, mutta olemme vain ymmärtäneet, että elämässä ei pärjää jos sallii itselleen tuollaisia ylellisyyksiä. Hölösuuksi ei tarvitse ruveta, mutta jo hyvään käytökseen kuuluu se, että osaa keskustella ihmisen kuin ihmisen kanssa ja osaa tarvittaessa ottaa kontaktia muihin.
Joten opettele teeskentelemään, niin tässä on muutkin joutuneet tekemään. Et voi olettaa, että koska olet "hiljainen ja ujo", sinun seurantarpeesi on jotenkin muiden ihmisten vastuulla.
Ujous on loppujen lopuksi vain itsekeskeinen huono tapa. Lakkaa ajattelemasta koko ajan itseäsi ja keskity niihin muihin ihmisiin, niin alkaa helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut ystäviä harrastuksesta! Monesti on joku someryhmä jossa voi sitten jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
No, sullahan tuntuu olevan tarkat kategoriat ihmissuhteille. Oletko muuten introverttiuden lisäksi neoroepätyypillinen? Hirveän tarkat rajat ja aggressiviinen asenne.
Höpö höpö, sanon asian vain provosoivasti. Minulla on kavereita ja on aina ollut, mutta nykyään tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, että tuttavuudet eivät tuo minun elämään mitään, mitä minulta puuttuu. Minua kiinnostaa vain aito vuorovaikutus ihmisten kanssa, joista pidän ja joiden kanssa minulla synkkaa.
En ole autistinen, jos sitä haet, vaan päinvastoin tunneälykäs introvertti, joka tietää, mitä haluaa: merkityksellistä vuorovaikutusta ja syvällisiä keskustelua. Kaveriporukoissa on ihan mukava joskus hengata, mutta kyllästyn niissäkin aika nopeasti, jos keskustelu on pintapuolista tai arkisiin asoihin keskittyvää, kuten usein on. Mutta onneksi minulla on myös kavereita, joiden kanssa voi jutella syvällisesti maailman asioista tai jopa tunneasioista, vaikka miehiä ollaankin.
Oletko itse ekstrovertti ja oletat, että kaikkia ihmisiä kiinnostaa muiden kanssa jutteleminen niitä näitä? Olen sata kertaa mieluummin kotona esim. katsomassa hyvää sarjaa suoratoistopalvelusta kuin juttelemassa niitä näitä jollekin tuttavalle.
No, et sinä hirveän tunneälykäs ole, jos vuodatat ketjun täyteen aivan aiheen vierestä. Puhutaan siitä, että yskinäiset eivät saa seuraa, ja sinä alat räntätä omia ihmissuhdetaksonomioitasi viesti toisensa jälkeen ja lopulta paljastuu, ettet puhu edes aiheesta.
Toiseksi, tunneälykkyytesi on surkeaa, jos tuon perusteella teet yhtään mitään oletuksia toisen introverttiudesta tai ekstroverttiudesta. Koska kritiikihän kohdistuu siihen, että sinä määritä ihmiset hyvin välineellisesti suhteessa omiin tarpeisiisi. Ja tämä ei liiku tuolla akselilla.
Puhunko tässä ketjussa liikaa itsestäni? Voi olla, mutta se, että luulet sen kertovan siitä, että minulla ei ole tunneälyä, kertoo vain siitä, ettet ymmärrä kovin hyvin, mitä tunneäly on.
Ja mainitsin tunneälyni vasta, kun joku kirjoitti henkilöön kohdistuvan vastauksen minulle ja vihjaili minun olevan autistinen. En ole, vaan olen autistin vastakohta siinä mielessä, että olen tunneälykäs ja erittäin tietoinen omista tunteistani, kun autisteilla on paljon aleksitymiaa eli kyvyttömyyttä tunnistaa omia tunteita.
Ettei nyt vaan joku ekstrovertti triggeröitynyt, kun kun sanoin, että hyvä tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia?
Mitään tunneälyä ei ole olemassakaan. Se on vähän samanlainen juttu kuin "sisäinen kauneus", keksitty ettei rumille ja tyhmille tulisi paha mieli.
Muutenkin sinulla tuntuu olevan perin outo käsitys introversiosta ja ekstroversiosta, ja suunnattomasta tunneälystäsi huolimatta tahdot kauheasti vastakkainasettelua. Se se vasta on kypsän ihmisen merkki, se. Autistitkin tuli kivasti moitittua, palstan sääntö tuntuu olevan, että jos argumentit loppuvat, hauku autisteja.
Minä nokitan sinun introversiotasi omalla autismillani ja totean, että tuttavien ja jopa ventovieraiden kanssa saa paljon enemmän älyllisiä virikkeitä kuin "ystävien" tai muiden läheisten. Bonuksena ei tarvitse tietää niiden lasten nimiä, tai onko niitä ensinkään.
Ihmiskontaktit ja yhteinen mielenkiinnonkohde, jonka pohjalta mahdollisesti helpompi alkaa jutella tuntemattomampienkin kanssa.
Jos taas yksinäisyys johtuu siitä, ettei ole sosiaalinen tai on niin ujo ja hiljainen ettei pysty kommunikoimaan toisten kanssa, ensin pitää pureutua näihin ongelmiin.
No minä olen saanut ystäviä harrastuksista. Yhden aika läheisenkin, ja sit on semmoisia harrastuskavereita, joiden kanssa voi mennä just harrastukseen tai muihin tekemisiin porukalla, mutta välttämättä kahden kesken en viettäisi aikaa. Toisaalta en ole koskaan mieltänyt itseäni mitenkään erityisen yksinäiseksi, tutustun suht helposti ihmisiin ja mulla on aina ollut kavereita. Vuosien kuluessa niiden määrä kyllä vähenee, kun ystävät hajaantuu pitkin maailmaa kuka minnekin työn, opiskelun ja puolison perässä. Eli kyllä yksinäisyyden tunteita välillä tunnen, ei ole täysin vieras käsite.
Kuulun itse juuri heihin, jotka suosittelee harrastuksen aloittamista yksinäisille, sillä se on toiminut minulle. Harrastuksen aloittaminen on huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa uuden opiskelupaikan tai työpaikan hankkiminen. Oman kokemukseni mukaan uusiin ihmisiin tutustuu nimenomaan tällaisissa tilanteissa, jossa ihmisillä on joku syy kerääntyä säännöllisesti yhteen, oli se syy sitten työ, opiskelu tai harrastus. En ole yhtäkään ystävää, tuttavaa tai kaveria saanut siten, että olisin mennyt kadulla tuntemattomille puhumaan, enkä usko että sellainen toimii Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu toki henkilöstä, mutta varmaan sieltä harrastuksista löytää todennäköisemmin seuraa, kuin kotoa, kävelyltä tjsp.. Että en sinänsä näe mitä väärää tuon ehdottamisessa on.
Mitä haluaisit että ehdotetaan? Muodostetaan jono ovelle ja valitset kiinnostavimmat tyypit pitämään seuraa?
Jos harrastuksena on kirjoittaminen tai muu "itsenäinen" juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä yksinäiselle, yksinäisyydestä valittavalle pitäisi sanoa? Vaikea se on muiden toisen puolesta elää, mutta harrastukset on yksi kanava saada kontakteja. Vai tarkoitetaanko tässä sitä, että empaattisen kuuntelevan ihmisen pitäisi itse tarttua kaikkien kädestä?
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksissa tutustuu ihmisiin. Mitä enemmän ihmisiä tuntee, sitä helpompi on tutustua uusiin ihmisiin. Se on taito siinä missä muutkin. Sieltä sitten voi löytää jonkun, jonka kanssa synkkaa. Olen nähnyt monien yksinäisten miesten ja naisten muuttuvan paljon sosiaalisemmaksi, kun he vain ovat itsepäisesti jaksaneet käydä jossain.
Tutustu 'mere exposure' efektiin. Ihmisistä alkaa pitämään enemmän kun heitä vain tapaa useamman kerran.
Niin eli vaikka itse alkaisi pitämään ihmisistä ja tutustui heihin, mutta kun he eivät pidäkään minusta. Joo on tuttuja, koiran ansiosta, on työkavereita jne. Mutta muuten saa olla yksin, en edes viimeisimmästä opiskelupaikasta löytänyt ketään jonka kanssa voisi edes viestejä joskus lähettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
Vai että tuttavilla ei tee mitään. Olisiko kuitenkin juuri ne tuttavat, joista lopulta voi tulla kavereita, ystäviä? Vai että yhtäkkiä pam, joku on ystäväsi suoraan?
Niin, mutta tuolla yhdessä kommentissa sanottiin nimenomaan, että eikö hyvä tuttava riitä tms. Ei riitä, eikä minua kiinnosta tuttavat sinällään, jos ne ei ole sellaisia, joista ei voi tulla kavereita/ystäviä.
Ja sen huomaa aika pian, ketkä on sellaisia, eli jos on ollut vaikka jossain harrastuksessa pitkään, mutta siitä harrastustuttavasta ei ole silti tullut kaveria, niin ei se ainakaan minulla juurikaan lievittäisi yksinäisyyttä.
Yksinäisyyttä lievittää oikeasti vain hyvä kaveri, ystävä tai tyttöystävä/poikaystävä.
Kuten sanoin toisessa kommentissa, minulla on kyllä kavereita, ja introverttina neuvoisin vähän eri tavalla yksinäisiä introvertteja kuin nämä perinteisiä patenttineuvoja heittävät. Eli neuvoissa pitää ottaa huomioon se, miten introverttius ja siihen usein liittyvä sosiaalinen pidättyvyys vaikuttaa. Kun ekstrovertti menee harrastuksiin, se ei ole ihan sama asia kuin se, kun introvertti menee harrastuksiin.
Ja on minua vielä introvertimpia ihmisiä, ja ymmärrän, että heille kavereiden saaminen ei ole edes niin helppoa kuin minulle. Joillakin introverteilla on myös sosiaalista kömpelyyttä, ja se vaikeuttaa uusiin ihmisiin tutustumisesta entisestään.
Muistetaanpa taas, että introversio EI ole yhtä kuin
- ujous
- sosiaalinen pidättyvyys
- sosiaalinen kömpelyys
- toisiin ihmisiin tutustumisen vaikeus
Introversio on sitä, että saa voimia yksinolosta ja on yleensä rikas sisäinen maailma. Silti introvertti voi olla sosiaalisessa ammatissa, puhelias, seurallinen ja hakeutua jopa tehtäviin, joihin sisältyy esiintymistä. Hyvin harva on myöskään täyspuhdas introvertti (tai ekstrovertti). Eli ei käytetä introvertti-termiä silloin, jos puhutaan sosiaalisesti kömpelöistä tai pidättyväisistä.
Minustakin osa ihmisistä viihtyy aidosti yksin omissa oloissaan eikä heillä ole välttämättä mitään jatkuvaa seuran tarvetta. Sen luovan yksinolon vastapainoksi sama henkilö voi olla seurassa vilkas, ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis kun hän on sosiaalisessa tilanteesa. Hän ei silti halua olla koko ajan mikään "hauska seuramies" vaan haluaa viettää tietoisesti aikaa omien harrastusten parissa. Monet harrastukset edellyttävät keskittymistä siihen tekemiseen kuten kirjan lukemisen, musiiikin kuuntelua, elokuvan katselu tai jonkin älykkään pelin pelaaminen. Jos kuuntelee musiikkia ajatuksella, sitä haluaa kuulla lyyrikat ja eri instrumenttien osuudet ja samalla ehkä lukea taustatietoa kyseistä artistista.
Kaikki harrastukset eivät todellakaan ole lähtökohtaisesti sosiaalisia vaan niiden motiivina on enemmänkin oma aito kiinnostus aihepiiriin. Liikuntaharrastuskin voi olla hyvin yksilöllistä kuten kestävyysjuoksu omaksi huviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksissa tutustuu ihmisiin. Mitä enemmän ihmisiä tuntee, sitä helpompi on tutustua uusiin ihmisiin. Se on taito siinä missä muutkin. Sieltä sitten voi löytää jonkun, jonka kanssa synkkaa. Olen nähnyt monien yksinäisten miesten ja naisten muuttuvan paljon sosiaalisemmaksi, kun he vain ovat itsepäisesti jaksaneet käydä jossain.
Tutustu 'mere exposure' efektiin. Ihmisistä alkaa pitämään enemmän kun heitä vain tapaa useamman kerran.
Niin eli vaikka itse alkaisi pitämään ihmisistä ja tutustui heihin, mutta kun he eivät pidäkään minusta. Joo on tuttuja, koiran ansiosta, on työkavereita jne. Mutta muuten saa olla yksin, en edes viimeisimmästä opiskelupaikasta löytänyt ketään jonka kanssa voisi edes viestejä joskus lähettää.
Kuulostaa jossain määrin itseltä. Olen aina kouluista ja työpaikoilta löytänyt sen oman porukan, ja ilmeisen hyvin tullut ihmisten kanssa toimeen, mutta jostain syystä en melkein koskaan ole ollut varteenotettava vapaa-ajan "seuralainen". En tiedä miksi, kun esim. töissä, seurastani tunnutaan pitävän.
Myönnän kyllä sen, että en itse ole missään määrin aloitteellinen ottamaan yhteyttä vapaa-ajalla, varmaan vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kävin tietokonekurssia oli se ikuista kilpailua kuka kerkesi ensimmäisenä valmiiksi. Merkillistä.
Tämä liittyy yhtään mihinkään miten?
Harrastus sekin ja kysymys jos saa ystäviä kurssilta. Ei saa...
No jos olet yksinäinen, niin harrastus on hyvä tapa aloittaa ihmisiin tutustuminen. Mutta sinä kävit yhden kurssin ja tämän pohjalta vedät johtopäätöksen, ettei näin voi löytää kaveritea. Ok, ei toiminut sinulle, mutta jos haluat tutustua ihmisiin, niin ehkei se yksi kurssi ole se juttu.
Vähän sama kuin multa kysytään usein, miten mä teen kirppareilla niin hyviä löytöjä. Moni sanoo, ettei koskaan löydä mitään ja kun kysyy, käykö ne usein -> no ei kun ei sieltä löydä mitään. Jos ei käy ei voi löytää.
Vierailija kirjoitti:
Voi sieltä harrastuksesta saada ystäviä, ainakin voi jutella siellä muiden ihmisten kanssa vaikka ei heitä tapaisi harrastuksen ulkopuolella.
Harrastus antaa joka tapauksessa täytettä ja mielenkiintoa muuten tyhjiin päiviin. Ja jos elämä on ihan tyhjää vailla mielenkiintoa mihinkään niin ei oikein ole mitään annettavaa ystävyyssuhteessakaan.
Yksinäiset eivät istu kotonaan tekemättä yhtään mitään, heillä on jo mielenkiintoista aktiviteettia koko päiväksi, niistä ei vaan saa seurustelu seuraa. Se on aivan turha neuvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut suoraan harrastusryhmistä vain tuttavia. Mutta siten olen saanut ystäviä harrastuksen kautta, että muussa tilanteessa kun olen kertonut ko harrastuksesta, olen löytänyt muita samasta asiasta kiinnostuneita. Ja sittten voikin mennä johonkin tapahtumaan yhdessä.
Mutta olen sitä mieltä, että siitä asiasta ensisijaisesti kannattaa kiinnostua, eikä mennä porukoihin vain kyttäämään potentiaalisia kavereita.
Niinkuin täälllä on mainittukin, jotkin lajit ovat sosiaalisempia: joukkueurheilu, harrastajateatteri, yhdistystoiminta, talkoilla tehtävä vapaaehtoistyö jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sieltä harrastuksesta saada ystäviä, ainakin voi jutella siellä muiden ihmisten kanssa vaikka ei heitä tapaisi harrastuksen ulkopuolella.
Harrastus antaa joka tapauksessa täytettä ja mielenkiintoa muuten tyhjiin päiviin. Ja jos elämä on ihan tyhjää vailla mielenkiintoa mihinkään niin ei oikein ole mitään annettavaa ystävyyssuhteessakaan.
Yksinäiset eivät istu kotonaan tekemättä yhtään mitään, heillä on jo mielenkiintoista aktiviteettia koko päiväksi, niistä ei vaan saa seurustelu seuraa. Se on aivan turha neuvo.
Ei kai se yksinäisyys ole niin paha sitten kuitenkaan, kun ne omat mielenkiintoiset aktiviteetit riittävät.
Vierailija kirjoitti:
..ystävä kuuntelee, tukee ja ymmärtää. Huoh.
Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita! Miettikää onko teillä itsellänne mitään annettavaa muille.
Jos on itse aidosti innostunut muustakin kuin oman navan kaivelusta, toimintaa ja ihmisiä kyllä löytyy.
Normaali itsevarmuus vetää puoleensa.
Minulla on hoitajiin nähden noin 7-kertaiset vuositulot. Eräs hoitaja oleva kysyi minulta, miten minäkin tienaisin yhtä paljon. Sanoin että:"Tee kuule paljon töitä". "Neuvosi" on samaa tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se yksinäisyys ole niin paha sitten kuitenkaan, kun ne omat mielenkiintoiset aktiviteetit riittävät.
Samalla logiikalla liikakansoittuneissa maissa nälkää näkeminen ei ole mikään ongelma, kun on niin paljon kavereita.
Monelle yksinäisyys ei tosiaan ole seuran puutetta vaan läheisen ihmisen puutetta. Sellaisen, joka aidosti välittää sinusta, haluaa kuunnella huoliasi ja murheitasi ja olla tukena. Joku ketjussa kirjoitti, että haluaa vain sellaisia kavereita, joiden kanssa keskustelu ei ole pinnallista arkipäiväisistä asioista höpöttämistä vaan syvällistä. Se on ihan ok. Mä taas nimenomaan en jaksa ystävieni ja kavereideni kanssa mitään syvällisiä keskusteluja. En jaksa vapaa-ajallani filosofioida ja analysoida kaikkea. En jaksa pohtia, mihin maailmankaikkeus päättyy, mitä on kuoleman jälkeen tai miten mannerlaattojen siirtyminen vaikuttaa leppäkerttuihin miljoonan vuoden päästä. Töissä joudun koko ajan käyttämään aivojani ja vapaa-ajallani mieluiten nk heitän aivot narikkaan. Ehkä sen vuoksi mä pidän oikein paljon myös mukavista tuttavuuksista.
Ketjun aloittajalle: harrastuksia ehdotetaan siksi, että niissä voit tavata muita ihmisiä. Jos et tapaa ketään, et koskaan löydäkään ketään, josta voisi tulla ystäväsi. Aika moneen ihmiseen joutuu tutustumaan ennenkuin kahden ihmisen välille syntyy edes mukava tuttavuus. En tiedä ketään, joka olisi tavannut toisen ihmisen ja välittömästi olisi syntynyt sydänystävyys. Mekin, jotka ystävystymme varsin helposti, emme ystävysty kaikkien tapaamiemme ihmisten kanssa. Emmekä varsinkaan ensitapaamisella. Ensin pitää tutustua. Jos hyvin käy, tuttavuudesta syntyy ajan myötä kaverisuhde. Ja jos käy vielä paremmin, kaveruudesta syntyy ajan myötä ystävyyssuhde.
Jumpasta ei ystäviä saa, hankala keskustella keskellä askelsarjoja.
Muistetaanpa taas, että introversio EI ole yhtä kuin
- ujous
- sosiaalinen pidättyvyys
- sosiaalinen kömpelyys
- toisiin ihmisiin tutustumisen vaikeus
Introversio on sitä, että saa voimia yksinolosta ja on yleensä rikas sisäinen maailma. Silti introvertti voi olla sosiaalisessa ammatissa, puhelias, seurallinen ja hakeutua jopa tehtäviin, joihin sisältyy esiintymistä. Hyvin harva on myöskään täyspuhdas introvertti (tai ekstrovertti). Eli ei käytetä introvertti-termiä silloin, jos puhutaan sosiaalisesti kömpelöistä tai pidättyväisistä.