Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäisille usein sanotaan, että hanki harrastuksia
02.11.2022 |
Onko joku yksinäinen oikeasti saanut ystäviä harrastuksesta?
Yleensä pitää olla jo valmiiksi hyvin sosiaalinen että jollain jumppatunnilla tai kuvanveistossa tutustuisi muihin.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.
Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.
Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle. Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti.
Jos on hiljainen ja ujo, ei ole lainkaan luontevaa alkaa puhua tuntemattien kanssa.
Ja näille sanotaan että älä nyt vaan sitten oo hiljainen ja ujo, helppoa! Älä vaan oo semmonen kuin oot!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen nyt toista vuotta kansalaisopiston kielten kurssilla ja aika aktiivinen ja kontaktia ihmisiin ottava pitäisi olla, että sieltä saisi kavereita kurssin ulkopuolelle. Toki sosiaalista kanssakäymistä sen kieltentunnin ajan saa, mutta ei se ole sama asia.
Sitten nuo ryhmäliikunnat ovat vielä hankalampi, sinnehän jokainen menee yksinään suorittamaan. Harva oikeasti kenenkään kanssa juttelee ennen tai jälkeen tunnin, jotain satunnaista sananvaihtoa lukuunottamatta.
Pitäisi olla joku oikeasti yhteisöllinen harrastus, jotta siitä voisi ajatella ainakaan nopealla aikataululla saavansa kavereita. Joukkuelaji, partio, martat tms.
Itse harrastin yli 20 vuotta erilaisia asioita aktiivisesti ja juttelin niiden kanssa, jotka halusivat jutella. Mutta todellisuudessa ihmiset menivät sinne harrastamaan eivätkä hankkimaan ystäviä. Olisin mielelläni tutustunut johonkin sopivaan toisen sukupuolen edustajaan, mutta kas kummaa - he olivat aina jo valmiiksi naimisissa. Monet myös kävivät harrastuksissa yhdessä puolisonsa kanssa. Jälkeenpäin kaikilla oli kiire kotiin, sillä harrastuksissahan käydään illalla työpäivän jälkeen.
Kukaan ei ollut sulle luvannut, että voit pokata heti ensimmäisen miehen, joka vastaan kävelee. Jos kumppania haet, niin harrastukset on aina vaihtoehto, mutta jos ei löydy sopivaa, niin sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.
Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.
Niin no, sä olet varmaan vain introvertti, kuten minä. En minä juuri koskaan ota tuonne ulos mennessä kontaktia uusiin ihmisiin muuten kuin kavereiden seurassa. Kavereiden kautta saa lisää kavereita jne.
Paitsi että yleensä kavereiden kavereidesta ei edes tule minun kavereita. Mun ekstrovertit kaverit on tuossa erilaisia, ne ottaa enemmän kontaktia ja kerää kavereita.
Ja minustakin tulee joskus kavereiden seurassa hetkeksi sosiaalisempi, ellei suorastaan supliikkimies, mutta ei silloin, jos menen yksin johonkin.
Tietysti se on fakta, että jos introvertti yksinäinen ei koskaan lähde ulos mukavuusalueeltaan, niin on sataprosenttisen varmaa, että kavereita ei löydy. Joten siinä mielessä neuvo, että pitää lähteä ulos ihmisten ilmoille, on oikea.
Tottakai, tästä oon 100% samaa mieltä. Jos ei laita lottokuponkia vetämään, ei tule koskaan voittamaan lotossa. Jengi ei nyt vaan täällä tajua että miten harvinaista semmoinen tässä maassa on että menee ulos ja kavereita tarttuu matkaan. Ei juuri ketään kiinnosta jutella tuntemattomien kanssa, ei sitä yksinäistä eikä sitä jota se yksinäinen lähestyy. Melkein kaikki toivoo että jättäispä tuo mut rauhaan.
Ilmeisesti yksinäisyyteen liittyy myös superkyky tietää mitä muut ihmiset tuntevat tai haluavat. Itse en ole yksinäinen, mutta tykkään kyllä jutella tuntemattomienkin kanssa ja kokemukseni mukaan ihmiset sitä tekevätkin. Erona on ehkä se, että hakeudun ns. ihmisten ilmoille, harrastan ja otan kontaktia muihin. En ole mitenkään ekstrovertti, vaan menen mukavuusalueeni ulkopuolelle usein. Enkä myöskään tunne tarvetta sysätä vastuuta vuorovaikutuksesta muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
No, sullahan tuntuu olevan tarkat kategoriat ihmissuhteille. Oletko muuten introverttiuden lisäksi neoroepätyypillinen? Hirveän tarkat rajat ja aggressiviinen asenne.
Höpö höpö, sanon asian vain provosoivasti. Minulla on kavereita ja on aina ollut, mutta nykyään tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, että tuttavuudet eivät tuo minun elämään mitään, mitä minulta puuttuu. Minua kiinnostaa vain aito vuorovaikutus ihmisten kanssa, joista pidän ja joiden kanssa minulla synkkaa.
En ole autistinen, jos sitä haet, vaan päinvastoin tunneälykäs introvertti, joka tietää, mitä haluaa: merkityksellistä vuorovaikutusta ja syvällisiä keskustelua. Kaveriporukoissa on ihan mukava joskus hengata, mutta kyllästyn niissäkin aika nopeasti, jos keskustelu on pintapuolista tai arkisiin asoihin keskittyvää, kuten usein on. Mutta onneksi minulla on myös kavereita, joiden kanssa voi jutella syvällisesti maailman asioista tai jopa tunneasioista, vaikka miehiä ollaankin.
Oletko itse ekstrovertti ja oletat, että kaikkia ihmisiä kiinnostaa muiden kanssa jutteleminen niitä näitä? Olen sata kertaa mieluummin kotona esim. katsomassa hyvää sarjaa suoratoistopalvelusta kuin juttelemassa niitä näitä jollekin tuttavalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kävin tietokonekurssia oli se ikuista kilpailua kuka kerkesi ensimmäisenä valmiiksi. Merkillistä.
Tämä liittyy yhtään mihinkään miten?
Harrastus sekin ja kysymys jos saa ystäviä kurssilta. Ei saa...
No jos olet yksinäinen, niin harrastus on hyvä tapa aloittaa ihmisiin tutustuminen. Mutta sinä kävit yhden kurssin ja tämän pohjalta vedät johtopäätöksen, ettei näin voi löytää kaveritea. Ok, ei toiminut sinulle, mutta jos haluat tutustua ihmisiin, niin ehkei se yksi kurssi ole se juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävystyminen edellyttää tutustumista ja se taas vuorovaikutusta. Harrastuksessa vuorovaikutusta saa harrastusaiheesta puhumalla. Minusta se on oleellisesti helpompaa, kuin jollain chattipalstalla aloittaa keskustelu tyhjästä.
MItä ap ehdottaa harrastusten tilalle keinoksi löytää ystäviä?
Kävely, korujen tekeminen ja neulominen. Joo, ei kukaan tuu kotiin juttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
No, sullahan tuntuu olevan tarkat kategoriat ihmissuhteille. Oletko muuten introverttiuden lisäksi neoroepätyypillinen? Hirveän tarkat rajat ja aggressiviinen asenne.
Höpö höpö, sanon asian vain provosoivasti. Minulla on kavereita ja on aina ollut, mutta nykyään tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, että tuttavuudet eivät tuo minun elämään mitään, mitä minulta puuttuu. Minua kiinnostaa vain aito vuorovaikutus ihmisten kanssa, joista pidän ja joiden kanssa minulla synkkaa.
En ole autistinen, jos sitä haet, vaan päinvastoin tunneälykäs introvertti, joka tietää, mitä haluaa: merkityksellistä vuorovaikutusta ja syvällisiä keskustelua. Kaveriporukoissa on ihan mukava joskus hengata, mutta kyllästyn niissäkin aika nopeasti, jos keskustelu on pintapuolista tai arkisiin asoihin keskittyvää, kuten usein on. Mutta onneksi minulla on myös kavereita, joiden kanssa voi jutella syvällisesti maailman asioista tai jopa tunneasioista, vaikka miehiä ollaankin.
Oletko itse ekstrovertti ja oletat, että kaikkia ihmisiä kiinnostaa muiden kanssa jutteleminen niitä näitä? Olen sata kertaa mieluummin kotona esim. katsomassa hyvää sarjaa suoratoistopalvelusta kuin juttelemassa niitä näitä jollekin tuttavalle.
No, et sinä hirveän tunneälykäs ole, jos vuodatat ketjun täyteen aivan aiheen vierestä. Puhutaan siitä, että yskinäiset eivät saa seuraa, ja sinä alat räntätä omia ihmissuhdetaksonomioitasi viesti toisensa jälkeen ja lopulta paljastuu, ettet puhu edes aiheesta.
Toiseksi, tunneälykkyytesi on surkeaa, jos tuon perusteella teet yhtään mitään oletuksia toisen introverttiudesta tai ekstroverttiudesta. Koska kritiikihän kohdistuu siihen, että sinä määritä ihmiset hyvin välineellisesti suhteessa omiin tarpeisiisi. Ja tämä ei liiku tuolla akselilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.
Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.
Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle. Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti.
Eikö baarissa tutustuta luontevasti? Kerro mitä ne muut paikat on? Hän kirjoitti että "haeutuu paikkoihin joissa on muita ihmisiä". Olen hakeutunut esim. taidemuseon näyttelyn avajaisiin, markkinoille, torille kauniina kesäpäivänä, tivoliin, kaupungin kesätapahtumiin ja tosiaan kahviloihin ja jopa baareihinkin. Ihan on yksikseen saanut siellä olla, vaikka on muitakin ihmisiä ympärillä. Lainaamani kirjoittaja väitti, että hakeutuminen ihmisten ilmoille on taikasana. No hakeuduin. Se on yhtä tyhjän kanssa. Kuvailin olemustani siksi, että joku tulee kuitenkin kertomaan että kyllä se hyvännäköisillä naisilla olisi eri kuin tavis miehellä. No ei ole. Tässä kulttuurissa saa olla ihan yksin ja rauhassa jokainen. Lainaamani kirjoittaja ei myöskään kirjoittanut että menee sitten siellä juttelemaan kaikille. Hän vain sanoi että ihmisten ilmoille hakeutuminen auttaa. Siihen kommentoin. Ei se auta.
Joten jos oikeasti tarkoittaa että mene ulos ja puhu kaikille, niin sanokaa sitten niin. Ja menisittekö itsekään? Meneekö kukaan?
Jaa, sä nyt tulit täyttämään ketjun taas tällä naiset vastaa nimes läpällä. Ketjun aihe oli ystävien saaminen harrastuksista, ei se, pokataanko jokainen nainen torilta tai tivolista - kuka niihin edes menee ilman lapsia. Mutta joo, et sinä ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kävin tietokonekurssia oli se ikuista kilpailua kuka kerkesi ensimmäisenä valmiiksi. Merkillistä.
Tämä liittyy yhtään mihinkään miten?
Harrastus sekin ja kysymys jos saa ystäviä kurssilta. Ei saa...
No jos olet yksinäinen, niin harrastus on hyvä tapa aloittaa ihmisiin tutustuminen. Mutta sinä kävit yhden kurssin ja tämän pohjalta vedät johtopäätöksen, ettei näin voi löytää kaveritea. Ok, ei toiminut sinulle, mutta jos haluat tutustua ihmisiin, niin ehkei se yksi kurssi ole se juttu.
Ai niinkö. Minulla on tosi paljon ystäviä että en käy kursseja sen takia , mutta olen kiinnostunut oppimaan uusia asioita.Juuri nytkin harrastan jumppaa ja käyn antiikkikursseila kun ón tarjolla. Mieetöntä mitä johtopäätöksiä täällä tehdään ihmisistä tuntematta .
Vierailija kirjoitti:
Tai "hanki koira". Minulla oli koira 12 vuotta. En löytänyt kyllä minkäänlaista seuraa vaikka koirapuistoissakin käytiin. Ainoat jotka ylipäätään lähestyivät minua/koiraani oli pikkulapset kun kysyivät "saako paijata".
Sinulla oli vääränlainen koira sitten. Minä en ole ystäviä tai seuraa vailla, ja kyllä vitutti kun edesmenneen pystykorvan kanssa kuljimme. Vielä vuosi koiran kuoleman jälkeenkin paikalliset mummot pysäytti kyselläkseen, että mitä sun koiralle on tapahtunut, tai että miten sä nyt pärjäät ilman koiraa.
Koirapuistoissa taasen kaikenlaiset sekakäyttäjät ja muut ongelmatapaukset ottivat jonotusnumeroita voidakseen ruveta ystäväkseni, yksipuolisella ilmoituksella ja minulta kysymättä tietysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
Vai että tuttavilla ei tee mitään. Olisiko kuitenkin juuri ne tuttavat, joista lopulta voi tulla kavereita, ystäviä? Vai että yhtäkkiä pam, joku on ystäväsi suoraan?
Niin, mutta tuolla yhdessä kommentissa sanottiin nimenomaan, että eikö hyvä tuttava riitä tms. Ei riitä, eikä minua kiinnosta tuttavat sinällään, jos ne ei ole sellaisia, joista ei voi tulla kavereita/ystäviä.
Ja sen huomaa aika pian, ketkä on sellaisia, eli jos on ollut vaikka jossain harrastuksessa pitkään, mutta siitä harrastustuttavasta ei ole silti tullut kaveria, niin ei se ainakaan minulla juurikaan lievittäisi yksinäisyyttä.
Yksinäisyyttä lievittää oikeasti vain hyvä kaveri, ystävä tai tyttöystävä/poikaystävä.
Kuten sanoin toisessa kommentissa, minulla on kyllä kavereita, ja introverttina neuvoisin vähän eri tavalla yksinäisiä introvertteja kuin nämä perinteisiä patenttineuvoja heittävät. Eli neuvoissa pitää ottaa huomioon se, miten introverttius ja siihen usein liittyvä sosiaalinen pidättyvyys vaikuttaa. Kun ekstrovertti menee harrastuksiin, se ei ole ihan sama asia kuin se, kun introvertti menee harrastuksiin.
Ja on minua vielä introvertimpia ihmisiä, ja ymmärrän, että heille kavereiden saaminen ei ole edes niin helppoa kuin minulle. Joillakin introverteilla on myös sosiaalista kömpelyyttä, ja se vaikeuttaa uusiin ihmisiin tutustumisesta entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama se on millä syyllä kukin itse lähtee sieltä kämpästään ulos ja hakeutuu paikkoihin jossa on muita ihmisiä. Ei sen tarvitse juuri harrastus olla mihin menee.
Ootko koskaan kokeillut lähteä ulos millä tahansa syyllä minne tahansa ihan yksin ja itseksesi? Onko ollut kovin sosiaalista meininkiä se meneminen/oleminen sitten? Koska mulla ei oikeastaan koskaan. Pitäisi varmaan mennä vaan juttelemaan randomeille ilman mitään asiaa, todella suomalaista, not.
Yksinäisyys luo yksinäisyyttä ja sosiaalisuus sosiaalisuutta. Muutaman kerran olen ollut kaverini kanssa liikkeellä ja hänen seurassaan tuli juteltua hänen kavereilleen ja ilta oli tosia sosiaalinen. Siis perus baarissa. Yksin saa olla ihan yksin koko illan. Ja olen asiallinen ihan hyvännäköinen nainen kuitenkin enkä istu naama puhelimessa enkä ole humalassa enkä ylipainoinen jos se nyt ihmisiä kiinnostaa. Ihan sama ilmiö työpaikoissakin, niille hakijoillehan ne mieluummin annetaan joilla on jo töitä eikä työttömille.
Tähänkin ketjuun ilmestyi se hyvännäköinen nainen, joka kuvittelee saavansa seuraa kadulta. Jotenkin tuntuu kuitenkin vähän vajaalta, jos ymmärrät ulos lähtemis vain sillä, että menet kadulle. Eiköhän tuo kommentoija tarkoittanut, että menet jonnekin jossa niihin ihmisiin tutustutaan luontevasti.
Eikö baarissa tutustuta luontevasti? Kerro mitä ne muut paikat on? Hän kirjoitti että "haeutuu paikkoihin joissa on muita ihmisiä". Olen hakeutunut esim. taidemuseon näyttelyn avajaisiin, markkinoille, torille kauniina kesäpäivänä, tivoliin, kaupungin kesätapahtumiin ja tosiaan kahviloihin ja jopa baareihinkin. Ihan on yksikseen saanut siellä olla, vaikka on muitakin ihmisiä ympärillä. Lainaamani kirjoittaja väitti, että hakeutuminen ihmisten ilmoille on taikasana. No hakeuduin. Se on yhtä tyhjän kanssa. Kuvailin olemustani siksi, että joku tulee kuitenkin kertomaan että kyllä se hyvännäköisillä naisilla olisi eri kuin tavis miehellä. No ei ole. Tässä kulttuurissa saa olla ihan yksin ja rauhassa jokainen. Lainaamani kirjoittaja ei myöskään kirjoittanut että menee sitten siellä juttelemaan kaikille. Hän vain sanoi että ihmisten ilmoille hakeutuminen auttaa. Siihen kommentoin. Ei se auta.
Joten jos oikeasti tarkoittaa että mene ulos ja puhu kaikille, niin sanokaa sitten niin. Ja menisittekö itsekään? Meneekö kukaan?
Itse asiassa menee kyllä. Minä välillä viihdytän itseäni hakeutumalla jonkinlaiseen sosiaaliseen tilanteeseen, missä puhun ventovieraille ihmisille. Esim vaikka just taidenäyttelyn avajaisissa saatan kysyä vieressäni olevalta ihmiseltä mielipidettä kuvasta tmv. Saatat yllättyä, jos kokeilet. Sitä ei nimittäin noin yleisesti ihmetellä, vaan ihmiset vastaavat ihan mielellään ja juttelevat enemmänkin. Ja siis itse olen hyvin sulkeutunut introvertti, tykkään vain haastaa itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen nyt toista vuotta kansalaisopiston kielten kurssilla ja aika aktiivinen ja kontaktia ihmisiin ottava pitäisi olla, että sieltä saisi kavereita kurssin ulkopuolelle. Toki sosiaalista kanssakäymistä sen kieltentunnin ajan saa, mutta ei se ole sama asia.
Sitten nuo ryhmäliikunnat ovat vielä hankalampi, sinnehän jokainen menee yksinään suorittamaan. Harva oikeasti kenenkään kanssa juttelee ennen tai jälkeen tunnin, jotain satunnaista sananvaihtoa lukuunottamatta.
Pitäisi olla joku oikeasti yhteisöllinen harrastus, jotta siitä voisi ajatella ainakaan nopealla aikataululla saavansa kavereita. Joukkuelaji, partio, martat tms.
Vika ei ole lajissa, vaan ihmisessä. Itsekään en koskaan ystävysty missään, mutta jos oikeasti havainnoi muita, huomaa kyllä, että osa porukasta löytää ystäviä vaikka kiven silmästä.
Luulen että se yksinäisen epätoivo vaan karkottaa kaikki. Ymmärrän täysin, en minäkään ole tahtonut ystäväkseni muutamaa epätoivoista takertujaa, joita on tarjolle tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
No, sullahan tuntuu olevan tarkat kategoriat ihmissuhteille. Oletko muuten introverttiuden lisäksi neoroepätyypillinen? Hirveän tarkat rajat ja aggressiviinen asenne.
Höpö höpö, sanon asian vain provosoivasti. Minulla on kavereita ja on aina ollut, mutta nykyään tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, että tuttavuudet eivät tuo minun elämään mitään, mitä minulta puuttuu. Minua kiinnostaa vain aito vuorovaikutus ihmisten kanssa, joista pidän ja joiden kanssa minulla synkkaa.
En ole autistinen, jos sitä haet, vaan päinvastoin tunneälykäs introvertti, joka tietää, mitä haluaa: merkityksellistä vuorovaikutusta ja syvällisiä keskustelua. Kaveriporukoissa on ihan mukava joskus hengata, mutta kyllästyn niissäkin aika nopeasti, jos keskustelu on pintapuolista tai arkisiin asoihin keskittyvää, kuten usein on. Mutta onneksi minulla on myös kavereita, joiden kanssa voi jutella syvällisesti maailman asioista tai jopa tunneasioista, vaikka miehiä ollaankin.
Oletko itse ekstrovertti ja oletat, että kaikkia ihmisiä kiinnostaa muiden kanssa jutteleminen niitä näitä? Olen sata kertaa mieluummin kotona esim. katsomassa hyvää sarjaa suoratoistopalvelusta kuin juttelemassa niitä näitä jollekin tuttavalle.
No, et sinä hirveän tunneälykäs ole, jos vuodatat ketjun täyteen aivan aiheen vierestä. Puhutaan siitä, että yskinäiset eivät saa seuraa, ja sinä alat räntätä omia ihmissuhdetaksonomioitasi viesti toisensa jälkeen ja lopulta paljastuu, ettet puhu edes aiheesta.
Toiseksi, tunneälykkyytesi on surkeaa, jos tuon perusteella teet yhtään mitään oletuksia toisen introverttiudesta tai ekstroverttiudesta. Koska kritiikihän kohdistuu siihen, että sinä määritä ihmiset hyvin välineellisesti suhteessa omiin tarpeisiisi. Ja tämä ei liiku tuolla akselilla.
Puhunko tässä ketjussa liikaa itsestäni? Voi olla, mutta se, että luulet sen kertovan siitä, että minulla ei ole tunneälyä, kertoo vain siitä, ettet ymmärrä kovin hyvin, mitä tunneäly on.
Ja mainitsin tunneälyni vasta, kun joku kirjoitti henkilöön kohdistuvan vastauksen minulle ja vihjaili minun olevan autistinen. En ole, vaan olen autistin vastakohta siinä mielessä, että olen tunneälykäs ja erittäin tietoinen omista tunteistani, kun autisteilla on paljon aleksitymiaa eli kyvyttömyyttä tunnistaa omia tunteita.
Ettei nyt vaan joku ekstrovertti triggeröitynyt, kun kun sanoin, että hyvä tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Minulla on päinvastainen kokemus. Tuttavien kanssa voi tulla hyvinkin mielenkiintoisia keskusteluita "synnyistä syvistä" tai ylipäänsä asioista.
Naistyypillisissä ystävyyssuhteissa on kovin usein tuo sinunkin kuvaamasi tarve, että sen ystävän täytyy olla oksennusämpäri, päänsilittäjä ja auttaja. Kaltaisesi ystävä ottaa ystävältään enemmän kuin 10 tuttavaa, antamatta koskaan mitään vastineeksi.
Näissä keskusteluissa toistuu aina tämä sama teema: yksinäinen ei tahdo ihmiskontakteja sinänsä, tai kiinnostavia keskusteluita vaikka teatterista tms. Yksinäinen tahtoo läheisriippuvaisen suhteen johonkuhun, joka poistaa kaikki hänen huolensa ja murheensa.
Ja sitten vielä ihmettelette, miksi muut juoksevat huutaen karkuun.
Itsekin olen ystävätön, mutten yksinäinen. Naistyypillisiä ystävyyksiä kokeiltuani olen todennut, etten jaksa enää olla yhdenkään itkuolkapää. Tykkään enemmän sellaisista "laivoja, jotka kohtaavat yössä" -tapaamisista ventovieraiden kanssa.
Kamalin esimerkki näistä naisten ystävyyksistä on parin vuoden takaa, oli muuten viimeinen kerta kun kokeilin. Ajattelin että retkeilykaveri voisi olla kiva, ja tutustuin yhteen kuusikymppiseen naiseen. Hänellä oli todella paljon ystäviä jo ennestään puheiden perusteella ja myös kolme aikuista lasta, joten arvelin että niitä henkiystäviä on tarpeeksi, että voisimme vaan käydä retkellä yhdessä, kun molempia kiinnosti.
Käytiin kerran. Tiedän nyt kaiken hänen lapsuudenkodistaan ja ex-miehestään (josta erosi jotain 15 vuotta sitten).
Opetelkaa oikeasti puhumaan jostain muustakin kuin itsestänne. Ja jos lapsuustraumat vaivaa vielä 60-vuotiaana ja avioero yli 10 vuotta myöhemmin, menkää terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta olisi hyvä, että yksinäinen saisi edes jonkinasteisia ihmiskontakteja. Ei aina tarvitse tavoitella heti ystävyyttä.
Juuri näin. Hyvä on altistaa itsensä ihmisille, pysyy sosiaaliset taidot edes jotenkin yllä.
Vierailija kirjoitti:
Samasta syystä kuin masentuneen käsketään reipastua
ja perfektionistin käsketään ottamaan rennommin.
Ei vaan ymmärretä sitä sen toisen tilannetta pätkääkään.
Minkä ohjeen sinä sitten antaisit yksinäiselle? Siis sellaiselle yksinäiselle, joka ei haluaisi olla yksinäinen vaan kaipaisi muiden ihmisten seuraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyden syntymiseen tarvitsee vuosia jopa vuosikymmeniä. Tuttavuuksia löytyy helpommin. Miksi ei hyvä tuttava riittäisi?
Minusta tutuista on enemmän vaivaa kuin iloa. Ystävä kuuntelee, tukee, ymmärtää ja haluaa tuntea sinut ja häneltä voi myös pyytää apua. Tuttava haluaa jutella niitä näitä ja vie aikaasi antamatta mitään muuta. Jos ei pidä small talkista niin mitä tuttavilla tekee?
Tuttavilla ei tee mitään, jos on introvertti, kavereilla tai ystävillä, joiden kanssa synkkaa oikeasti, sen sijaan kyllä.
Hyvät tuttavat on ekstroverttien kotkotuksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä vähemmän tuttavat kiinnostaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja on sinut oman introverttiuden kanssa. Nuorempana vaivauduin enemmän tuttavoimaan, koska sitä luulee, että niin kuuluu tehdä, koska ekstrovertit niin opettavat.
Hienoa, että olet ymmärtänyt olevasi introvertti ja siten parempi ihminen etkä enää joudu teeskentelemään surkeaa ekstroverttiä.
Minä itse olen autisti, ja tuttavat sopivat minulle paljon paremmin kuin syvälliset touchy-feely -ystävyyssuhteet. Minulla on mies sitä varten, jos haluan kosketella tai puhua tunteistani. Mies nyt ylipäänsä muutenkin vastaa 90 % sosiaalisiin tarpeisiini, mutta kaipaan kuitenkin jonkin verran ihmisiltä älyllisiä virikkeitä. Siihen tuttavat ovat onnen omiaan. Uusi ihminen on aina kuin kirja, jota et ole ennen lukenut. Yleensä ne vaan on nopeasti luettu (te toistatte itseänne aivan hämmästyttävässä määrin), joten mitään sen läheisempää tuttavuutta ei useimpien kanssa kannata virittää. Jos siis älylliset virikkeet on päämääränä. Uusi ihminen on aina virike, mutta tuttu ei yleensä niinkään, vaikka se auliisti kertoisikin valkovuotonsa värisävyn, mikä tuntuu olevan todella monien naisten käsitys syvällisestä keskustelusta.
Ranskassa kuulemma ihmiset tapaa ystäviään enimmäkseen kodin ulkopuolella ja keskustelevat asioista, siis asioista asioista, eivät omista pikku asioistaan. En tajua, miksi Suomessa on täytynyt omaksua tämä amerikkalaismallinen ystävyys, että jokainen puhuu vain itsestään eikä vahingossakaan mistään mielenkiintoisesta. Minä kuuntelen melkein mitä hyvänsä asiaa mielelläni, koska aina voi oppia jotain, mutta en varsinaisesti opi mitään anoppisi kamaluudesta tai Joona-Petterin korvatulehduksista.
Itse opetan kieliä kansalaisopistossa ja kyllä opiskelijat ovat saaneet ryhmistä ystäviä, olen kuullut kuinka he pyytävät toisiaan vaikka joulukonserttiin, viininmaisteluun tai brunssille. Joskus lähtevät porukalla kahvilaan tunnin jälkeen.
Kiinnitän huomiota että parityöskentelyssä olisi sellaiset parit joilla on hyvä tunnelma keskenään. Tietenkin ryhmän koostumus on aivan tuuripeliä, joskus kaikki ovat tosi eri maata keskenään.
Tietenkin harrastusohjaaja toivoisi aitoa motivaatiota myös harrastusta kohtaan. Joskus jossain edistyneemmässä ryhmässä on joku joka osaa vain muutaman sanan ja valittaa koko ajan pudonneensa kärryiltä mutta että kun ryhmä on niin mukava ei malta poiskaan jäädä. Vaikka tarjolla olisi hänellekin sopivia ryhmiä.