Lue keskustelun säännöt.
Kauanko tapailua normaalia ennen läheisten / kaverien tapaamista?
Mietteliäs
01.11.2022 |
Mikä sinun mielestäsi on vielä normaali aika tapailla ilman esittelyä läheisille ja ystäville jos ajatuksena parisuhteeseen tähtäävä tapailu? Missä kohtaa kannattaa miettiä onkohan tullut höynäytetyksi eikä toisella ole tarkoituskaan saada aikaan parisuhdetta vaan kevyttä yhdessäoloa?
Olen tapaillut reilun kaksi kuukautta. Kerron omalle lähipiirilleni tapailukumppanista ja missä ollaan käyty ym. Sellaista normaalia asioiden jakamista josta selviää, että on uusi ihminen isossa osassa elämääni. Mies on myös kertonut minusta muutamille ystäville ja sisaruksilleen.
Mies ei ole vielä tavannut minun lapsia, vanhempia, sisaruksia tai ystäviä enkä minä myöskään hänen läheisiään. Olen vähän avannut keskustelua muiden ihmisten tapaamisesta, mutta en ole saanut selkeää mielipidettä asiaan, jossain vaiheessa olisi mukava kuulemma tutustua minun lapsiin.
Lähiaikoina on sovittu kuitenkin mennä ystäväni illanistujaisiin yhdessä niin siellä tapaa pari minun elämäni tärkeää ihmistä.
Omissa epävarmuuden hetkissäni pohdin, kun en selkeää vastausta ole saanut, että vaikuttaako tämä hyvältä kuitenkin? Onkohan mies vain harkitseva aiempien huonojen kokemusten vuoksi ja kuitenkin aidosti tykkää minusta. Tapaamisemme ei perustu seksiin eikä aina seksiä harrastetakaan vaikka olisimme yötäkin yhdessä. Tavataan useamman kerran viikossa.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.
Itsekin toisaalta tykkään tästä hitaasti etenemisestä, mutta sitten välillä epävarmuus nostaa päätään, kun en ole tavannut ketään muita hänen elämään kuuluvia ihmisiä. Kuitenkin hän juttelee heistä ja jakaa asioitaan päivittäin kanssani niin haluan ajatella, että ehkä hän samaan tapaan puhuu minustakin ja sillä tavalla pohjustaa tulevaa tapaamista.
Aiemmat tapailukumppanit ovat olleet hyvin innokkaita tapaamaan lapseni ja muuta lähipiiriä ja minä olen ollut se joka toppuuttelee niin ehkä siksi tämä tuntuu oudolta.
Kuitenkin muutaman tapaamisen jälkeen mies jo sanoi, että eipä tässä hänen tarvitse muita enää katsella ja ollaan keskitytty tapailun suhteen vaan toisiimme, että sillä tavalla hän kuitenkin sitoutui nopeasti tähän tapailuun.Miksi tätä pidetään sitoutumisena? Mulla ei olisi edes aikaa pyörittää samaan aikaan useita tapailukumppaneita, mutta ei se silti tee mun tapailuistani millään tavalla vielä sitoutumista.
Ajattelemmekohan sanan merkitystä tässä yhteydessä hieman eritavalla? En tiedä pitääkö joku muu kuvailemaani toimintaa yhteen tapailun sitoutumisena, mutta vastaan omasta puolestani. Päätimme tuolloin, että tapailemme vaan toisiamme emmekä harrasta seksiä muiden kanssa. Pidän tätä sopimusta sitoutumisena yhteen tapailuun. Se ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä mitään sitoutumista kyseiseen ihmiseen loppuelämäkseen, jos nyt sellaista kukaan voi luvata varmasti.
Niin ajattelemmekin. Mulle ei ole sitoutumista se, että en ehdi, jaksa tai mulla ei ole kiinnostusta juuri sillä hetkellä tapailla muitakin. Mulle sitoutuminen tarkoittaa, että olen valmis näkemään vaivaa sen eteen, että suhde muuttuu syvemmäksi. Pelkkä toisen kanssa oleminen ei ole mulle vielä sitoutumista.
Minullekaan ei ole sitoutumista se, että en ehdi, jaksa tai mulla ei ole kiinnostusta juuri sillä hetkellä tapailla muitakin. Tässä olemme samoilla linjoilla. Minusta sanaa sitoutuminen voi käyttää eri yhteyksissä eikä se ole varattu vain yhteen käyttötarkoitukseen. Tässä yhteydessä se minun käyttämänä merkitsee sitä, että molemmat haluavat tapailla ainoastaan toisiaan ja tutustua toisiinsa. Kyse ei ole siitä etteikö jaksaisi tai ehtisi tapailla muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä syystä meillä ihmisillä kumpuaa tarve päästä osaksi kumppanin ystäväpiiriä ja sukulaisia? Onko se ikä- tai luonnekysymys vai jokin sosiaalisen hyväksynnän merkki omasta kelpoisuudestaan kumppanin piireissä?
Olen nyt toisessa, vakavassa parisuhteessa. NAutin juuri siitä, etten ole mukana kumppanin sukujuhlissa saati hyörisin hänen kavereittensa kanssa. Minua ei edes kiinnosta, sillä aiemmasta oppineena harmeja seuraa parisuhteesssa anopista tai apesta tai kumppanin sisaruksista puolisoineen (tai heidän kehnosti käyttäytyvistä lapsistaan) tai liikaa jotakin tiettyä asiaa harrastavista kavereistaan omine kumppaneineen jne.
Hyvä, toimiva parisuhde ei tarvitse muita. Jos oma itsetunto tarvitsee hyväksyntää kumppanin lisäksi miettisin kuitenkin onko sillä kaikella kiire. Onko itse valmis siiihen, ettei miellytäkään anoppiehdokasta tai kumppanin veli lohkaisee ekalla tapaamisella jotakin ikävää? Pystyykö ohittamaan neutraalisti kumppanin ihan tyhmän oloisen lapsuudenkaverin ja hyväksymään sen, että kumppanille hän on todella tärkeä? Mieti hetki, miten kiire sinulla on ja mistä se valtava hyväksynnä tarve sinusta lähtee? LÄhdetkö muuttamaan sitä kaikkea vai otatko kumppanisi sellaisenaan myös hänelle tärkeiden ihmisten kanssa?
En minä hyväksynnän tarpeesta halua tutustua hänen läheisiin. Minä tykkään tavata ja tutustua koska he ovat hänelle tärkeitä ja osa hänen elämää myös. Sieltä voi tulla vastaan ihmisiä joista pidän ja tullaan hyvin juttuun ja myös ihmisiä joiden seurassa en jostain syystä viihdy. Tulevaisuudessa tutustuttuani voin sitten sitä omaa kanssakäymistä eri ihmisten kanssa säännöstellä sen pohjalta miten viihdyn heidän seurassaan tai tilanne vaatii.
En ymmärrä mikä siinä on outoa, että haluan tutustua, kun mielestäni se on itsestäänselvää, että tapaa jossain vaiheessa toisen elämässä olevia ihmisiä. Olen minä ex puolison sukuun ja kavereihinkin tutustunut jo seurusteluaikana aikoinaan ja sieltä on eron jälkeenkin jäänyt joitain ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä satunnaisesti vapaa-ajalla.
Miksi tästä tulee kuva, että haluat seurustelukumppanin ystäväpiirin omaksesi ja sillä tavalla hallita miestä? Sinä päätät tulevaisuudessa, keiden kumppanisi kavereiden kanssa olet tekemisissä etkä oikein taida ymmärtää, että he kaikki kuuluvat samaan pakettiin, pidit tai et.
En tiedä. Se ei kuitenkaan ole tarkoitukseni. En tiedä missä kohtaa viestissäni annan käsityksen, että haluaisin omia seurustelukumppanin ystäväpiirin tai hallita miestä sitä kautta joten minun on hieman vaikea vastata tähän.
Tottakai voin päättää mihin tilaisuuksiin ja illanviettoihin osallistun vaikka olisin suhteessa. Lähden sillä ajatuksella avoiminmielin liikkeelle, että oletettavasti kohtaan kivoja ihmisiä joiden kanssa mukava viettää aikaa, kun tämä mieskin on välitön ja mukava ihminen. Jos kuitenkin on jotain ikäviä ihmisiä voin valita olla heidän kanssaan neutraalin kohteliaissa väleissä vaikka ei läheiseksi suhde muodostuisi. Tilaisuuksiin voi osallistua tai olla osallistumatta oman halun ja kumppanin toiveen huomioiden.
Ei tässä ole mitään yhtä ratkaisua kaikkiin tilanteisiin enkä ymmärrä miksi pitäisi lähteä tuolla tavalla negatiivisuuden kautta asiaa katsomaan.
Ystävät eivät myöskään ole mikään yksi paketti vaan yksilöitä. Eivät ole kaikki samassa paikassa yhtä aikaa. Lisäksi me kumpikin voimme tavata ystäviämme ihan yksinäänkin. Eihän siinä ole mitään järkeä jos ystäviä voi tavata vaan yhdessä tai ei ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olette tapailleet vasta reilut kaksi kuukautta! Jos itse olisin esitellyt lapselleni, silloin kun hän vielä kotona asui, kaikki joita tapailin muutaman kuukauden, meillä olisi rampannut kumppaniehdokkaita varmaan toistakymmentä.
Nykyisen puolison lähimmän ystävän puolisoineen tapasin muutaman kuukauden kuluttua tutustumisestamme. En jaksa muistaa, kuinka pitkään olimme olleet yhdessä ennen kuin hän tapasi (nyt jo aikuisen) lapseni. Kerroin hänen olemassaolostaan kyllä jo aika pian lähimmille ystävilleni ja lapselleni, koska vietin viikonloppuni hänen luonaan ja oli luonnollista kertoa, missä olin viikonlopun ollut ja miksi.
Ei teillä ole mitään kiirettä tutustumisten suhteen. Ja mitä muihin ihmisiin tulee, niin vaikka nyt olen jo aikaa sitten tavannut miehen sukulaisia ja ystäviä, niin en itse pidä heihin yhteyttä. Sukulaisia lähden tapaamaan noin kerran vuodessa miehen mukana, muuten hän hoitaa tapaamisensa itse. Omat vanhempani ovat kuolleet ja sisarukseni asuvat kaukana, joten heitä en usein tapaa itsekään. Ystäviäni tapaan mieluiten töiden jälkeen kaupungilla.
Ehkä tosiaan murehdin hieman turhaan tässä nyt. Asiaan varmaan vaikuttaa se, että aiemmille tapailukumppaneille olen joutunut sanomaan, ei vielä, useamman kerran heidän kysellessä milloin tapaavat lapseni ja voivat viettää luonani aikaa. Tämä erilainen toimintamalli sen vuoksi tuntuu siltä, että kiinnostusta ei olisi vaikka mies omalla käytöksellään ja teoillaan viestittää kyllä kiinnostustaan minua kohtaan. Lisäksi viestittelee ja soittelee niinä päivinä, kun ei tavata.
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
En minäkään somessa ole koskaan kertonut parisuhdestatustani eikä minulla ole päivityksiä parisuhteestani, mutta kyllä nyt ystäville ja sukulaisille olen kertonut ja puolisoni esitellyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
Varmaan tosiaan karsii kumppaniehdokkaita jonkin verran jos erityisen tarkka näistä.
Kaffebulla kirjoitti:
Mun mielestä olette edenneet aika nopeasti, jos olette jo parin kuukauden tapailun jälkeen kertoneet perheenjäsenille tapailusta.
Itsekin ajattelen näin. Ei tarvitse olla huolissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
Mitä jos toisella lukee sinkku parisuhdestatuksena?
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä syystä meillä ihmisillä kumpuaa tarve päästä osaksi kumppanin ystäväpiiriä ja sukulaisia? Onko se ikä- tai luonnekysymys vai jokin sosiaalisen hyväksynnän merkki omasta kelpoisuudestaan kumppanin piireissä?
Olen nyt toisessa, vakavassa parisuhteessa. NAutin juuri siitä, etten ole mukana kumppanin sukujuhlissa saati hyörisin hänen kavereittensa kanssa. Minua ei edes kiinnosta, sillä aiemmasta oppineena harmeja seuraa parisuhteesssa anopista tai apesta tai kumppanin sisaruksista puolisoineen (tai heidän kehnosti käyttäytyvistä lapsistaan) tai liikaa jotakin tiettyä asiaa harrastavista kavereistaan omine kumppaneineen jne.
Hyvä, toimiva parisuhde ei tarvitse muita. Jos oma itsetunto tarvitsee hyväksyntää kumppanin lisäksi miettisin kuitenkin onko sillä kaikella kiire. Onko itse valmis siiihen, ettei miellytäkään anoppiehdokasta tai kumppanin veli lohkaisee ekalla tapaamisella jotakin ikävää? Pystyykö ohittamaan neutraalisti kumppanin ihan tyhmän oloisen lapsuudenkaverin ja hyväksymään sen, että kumppanille hän on todella tärkeä? Mieti hetki, miten kiire sinulla on ja mistä se valtava hyväksynnä tarve sinusta lähtee? LÄhdetkö muuttamaan sitä kaikkea vai otatko kumppanisi sellaisenaan myös hänelle tärkeiden ihmisten kanssa?
Mä aattelen, että jos mua ei esitellä ystäville, oon vaan salaisuus, eli mun kanssa ei olla tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä syystä meillä ihmisillä kumpuaa tarve päästä osaksi kumppanin ystäväpiiriä ja sukulaisia? Onko se ikä- tai luonnekysymys vai jokin sosiaalisen hyväksynnän merkki omasta kelpoisuudestaan kumppanin piireissä?
Olen nyt toisessa, vakavassa parisuhteessa. NAutin juuri siitä, etten ole mukana kumppanin sukujuhlissa saati hyörisin hänen kavereittensa kanssa. Minua ei edes kiinnosta, sillä aiemmasta oppineena harmeja seuraa parisuhteesssa anopista tai apesta tai kumppanin sisaruksista puolisoineen (tai heidän kehnosti käyttäytyvistä lapsistaan) tai liikaa jotakin tiettyä asiaa harrastavista kavereistaan omine kumppaneineen jne.
Hyvä, toimiva parisuhde ei tarvitse muita. Jos oma itsetunto tarvitsee hyväksyntää kumppanin lisäksi miettisin kuitenkin onko sillä kaikella kiire. Onko itse valmis siiihen, ettei miellytäkään anoppiehdokasta tai kumppanin veli lohkaisee ekalla tapaamisella jotakin ikävää? Pystyykö ohittamaan neutraalisti kumppanin ihan tyhmän oloisen lapsuudenkaverin ja hyväksymään sen, että kumppanille hän on todella tärkeä? Mieti hetki, miten kiire sinulla on ja mistä se valtava hyväksynnä tarve sinusta lähtee? LÄhdetkö muuttamaan sitä kaikkea vai otatko kumppanisi sellaisenaan myös hänelle tärkeiden ihmisten kanssa?
Mä aattelen, että jos mua ei esitellä ystäville, oon vaan salaisuus, eli mun kanssa ei olla tosissaan.
Helposti ajattelee niin. Eriasia jos edes kertoo ystäville alussa. Sitten on ihan ok, että tapaaminen tulee vähän myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni lähes vuosi.
Kehkeytyikö teillä siitä tapailusta parisuhde kuitenkin lopulta? Mietin, että käykö herkästi niin, että tottuu siihen keskenään oloon liiankin hyvin eikä osaa sopeutua esim lapsiin enää.
Missä vaiheessa aloitte puhua suhteestanne seurusteluna tapailun sijaan?
Tuo on kyllä iso asia nuo lapset. Monihan ilmeisesti jo heti alussa julistaa että "se on koko paketti tai ei mitään" eli lapset on sitten varmaan mukana alusta asti jotta ei tule mitään vääriä käsityksiä että kyse olisi pelkästä aikuisten parisuhteesta. Koska sellaista ei yleensä ole saatavilla tietenkään ja jos koko totuutta ei heti iske pöytään voi olla että se on shokki toiselle etenkin jos se toinen on lapseton. Parempi aikaisin tavata lapset että näkee millaisia ne on ja miten kasvatettu ja voiko niistä edes pitää. Koska lapsi arkeahan se koko suhde tulee sitten olemaan tai ainakin niiden lasten ja koko "paketin" ehdoilla. Mutta onneksi on niitäkin jotka ihan vapaaehtoisesti lähtevät näihin uusperhe virityksiin mukaan ja ovat ainakin ulospäin onnellisia, omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia. En kyllä ymmärrä itse kun ne lapsettomat tuttavani sinkut ovat ihan hyvän näköisiä ja fiksuja ja olisivat kyllä saaneet jonkun sellaisenkin jolla ei jo lapsia ole jaloissa pyörimässä. Mutta kukin tavallaan tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni lähes vuosi.
Kehkeytyikö teillä siitä tapailusta parisuhde kuitenkin lopulta? Mietin, että käykö herkästi niin, että tottuu siihen keskenään oloon liiankin hyvin eikä osaa sopeutua esim lapsiin enää.
Missä vaiheessa aloitte puhua suhteestanne seurusteluna tapailun sijaan?Tuo on kyllä iso asia nuo lapset. Monihan ilmeisesti jo heti alussa julistaa että "se on koko paketti tai ei mitään" eli lapset on sitten varmaan mukana alusta asti jotta ei tule mitään vääriä käsityksiä että kyse olisi pelkästä aikuisten parisuhteesta. Koska sellaista ei yleensä ole saatavilla tietenkään ja jos koko totuutta ei heti iske pöytään voi olla että se on shokki toiselle etenkin jos se toinen on lapseton. Parempi aikaisin tavata lapset että näkee millaisia ne on ja miten kasvatettu ja voiko niistä edes pitää. Koska lapsi arkeahan se koko suhde tulee sitten olemaan tai ainakin niiden lasten ja koko "paketin" ehdoilla. Mutta onneksi on niitäkin jotka ihan vapaaehtoisesti lähtevät näihin uusperhe virityksiin mukaan ja ovat ainakin ulospäin onnellisia, omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia. En kyllä ymmärrä itse kun ne lapsettomat tuttavani sinkut ovat ihan hyvän näköisiä ja fiksuja ja olisivat kyllä saaneet jonkun sellaisenkin jolla ei jo lapsia ole jaloissa pyörimässä. Mutta kukin tavallaan tietenkin.
Voihan se lapsellinenkin olla hyvännäköinen ja juuri sopiva kyseiselle ihmiselle luonteen puolesta.
Monella varmasti vaikuttaa sekin minkä ikäisiä lapset on. Täysin eriasia onko taaperoita/pikku koululaisia vai lähempänä aikuisuutta jo. Joillakin on sillä tavalla, että ei halua lapsia tehdä, mutta toisen lapset ei haittaa, kun vastuuhan lapsista viimekädessä on lapsen vanhemmalla.
Mikäli lapseton ihminen haluaa myös pysyä lapsettomana karsii sekin hänelle sopivien ehdokkaiden määrää, koska suurinosa haluaa lapsia tehdä. Silloin jos ajatus on se, että toisen lapset ei haittaa vaikka omia ei halua niin sellainen itselleen sopivalla luonteella varustettu viehättävännäköinen jo lapset tehnyt kumppani voi olla lottovoitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietteliäs. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni lähes vuosi.
Kehkeytyikö teillä siitä tapailusta parisuhde kuitenkin lopulta? Mietin, että käykö herkästi niin, että tottuu siihen keskenään oloon liiankin hyvin eikä osaa sopeutua esim lapsiin enää.
Missä vaiheessa aloitte puhua suhteestanne seurusteluna tapailun sijaan?Tuo on kyllä iso asia nuo lapset. Monihan ilmeisesti jo heti alussa julistaa että "se on koko paketti tai ei mitään" eli lapset on sitten varmaan mukana alusta asti jotta ei tule mitään vääriä käsityksiä että kyse olisi pelkästä aikuisten parisuhteesta. Koska sellaista ei yleensä ole saatavilla tietenkään ja jos koko totuutta ei heti iske pöytään voi olla että se on shokki toiselle etenkin jos se toinen on lapseton. Parempi aikaisin tavata lapset että näkee millaisia ne on ja miten kasvatettu ja voiko niistä edes pitää. Koska lapsi arkeahan se koko suhde tulee sitten olemaan tai ainakin niiden lasten ja koko "paketin" ehdoilla. Mutta onneksi on niitäkin jotka ihan vapaaehtoisesti lähtevät näihin uusperhe virityksiin mukaan ja ovat ainakin ulospäin onnellisia, omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia. En kyllä ymmärrä itse kun ne lapsettomat tuttavani sinkut ovat ihan hyvän näköisiä ja fiksuja ja olisivat kyllä saaneet jonkun sellaisenkin jolla ei jo lapsia ole jaloissa pyörimässä. Mutta kukin tavallaan tietenkin.
Miksi sanot, että onneksi on niitä jotka vapaaehtoisesti sellaisiin virityksiin lähtee, kun et tekstisi perusteella selvästikään ole iloinen näiden ihmisten puolesta joilla lapsia jaloissa pyörii vaan ennemmin puhut kuin olisivat kaatopaikkakuormaan kuuluvia?
Moni ei varmaan ymmärrä sitäkään, että joku ottaa ikävän luonteen omaavan kumppanin, oli lapsia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
Mitä jos toisella lukee sinkku parisuhdestatuksena?
Sitten hän todennäköisesti löytää hyvinkin pian uuden kun lähtee lätkimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi halunnut puhua kumppanista kenellekään, kun ei ole tapana avautua omista asioistani. Somessakaan en tykkää julkaista mitään ja julkiset hellyydenosoitukset on myrkkyä, olen hyvin yksityinen ihminen. Tämän veikkaan olevan monelle myrkkyä, kun haluavat itse olla heti huutamassa maailmalle kaiken.
Mitä jos toisella lukee sinkku parisuhdestatuksena?
Toinen voi merkitä parisuhteen halutessaan ja toinen jatkaa ilman mitään tietoa kuten ennenkin? Luulisi, että tälläisellä joka ei halua jakaa asioita somessa ei lue sinkkutietoakaan.
Lupaavalta tuo vaikuttaa ja järkevää toimintaa eikä kiirehtimistä. Nauti rauhassa kahdenkeskisestä ajasta ja tutustukaa.
Minä en ole koskaan halunnut tutustua kumppanin kavereihin, enkä myöskään osallistua mihinkään sukujuhliin/tms. Näen kyllä joka joulu kumppanin perheenjäsenet, mutta muuten en heitä suunnitellusti tapaa, koska en vaan kaipaa "ylimääräisten" ihmisten seuraa. Kumppanini tapaa yksin ystäviään ja läheisiään säännöllisesti, eikä onnekseni ole pahoittanut mieltään siitä, etten halua osallistua. En ole itse asiassa koskaan ymmärtänyt sitä, että ihmisten pariutuessa oletuksena on, että automaattisesti pitää tutustua esim. kumppanin ystäviin vaikkei sitä haluaisi.
Pitkään meni itselläkin, että kohtasin ihmisen jolle tämä asia on ok. Tottakai jokainen saa valita kumppaninsa, mutta kaikki eivät vaan ole mitään yltiösosiaalisia "ihmisiintutustujia", joten toivoisin että kaikki osattaisiin ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan halunnut tutustua kumppanin kavereihin, enkä myöskään osallistua mihinkään sukujuhliin/tms. Näen kyllä joka joulu kumppanin perheenjäsenet, mutta muuten en heitä suunnitellusti tapaa, koska en vaan kaipaa "ylimääräisten" ihmisten seuraa. Kumppanini tapaa yksin ystäviään ja läheisiään säännöllisesti, eikä onnekseni ole pahoittanut mieltään siitä, etten halua osallistua. En ole itse asiassa koskaan ymmärtänyt sitä, että ihmisten pariutuessa oletuksena on, että automaattisesti pitää tutustua esim. kumppanin ystäviin vaikkei sitä haluaisi.
Pitkään meni itselläkin, että kohtasin ihmisen jolle tämä asia on ok. Tottakai jokainen saa valita kumppaninsa, mutta kaikki eivät vaan ole mitään yltiösosiaalisia "ihmisiintutustujia", joten toivoisin että kaikki osattaisiin ottaa huomioon.
Ei kai tarvitse tutustua jos ei halua. Nämä asiat on hyvä kertoa avoimesti. Meillä on erilaiset tarpeet sosiaalisuuden suhteen ja se on ihan ok. On hyvä kuitenkin kertoa miksi ei halua tavata ihmisiä.
Miksi tästä tulee kuva, että haluat seurustelukumppanin ystäväpiirin omaksesi ja sillä tavalla hallita miestä? Sinä päätät tulevaisuudessa, keiden kumppanisi kavereiden kanssa olet tekemisissä etkä oikein taida ymmärtää, että he kaikki kuuluvat samaan pakettiin, pidit tai et.