Kauanko tapailua normaalia ennen läheisten / kaverien tapaamista?

Hillitsehän itsesi ap. Lapsiakin vielä ja olet siis jo aikaisemmat miesystävä esitellyt lapsille?! Sitten esitellään, kun seurustelkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa tietää, mistä syystä meillä ihmisillä kumpuaa tarve päästä osaksi kumppanin ystäväpiiriä ja sukulaisia? Onko se ikä- tai luonnekysymys vai jokin sosiaalisen hyväksynnän merkki omasta kelpoisuudestaan kumppanin piireissä?

Olen nyt toisessa, vakavassa parisuhteessa. NAutin juuri siitä, etten ole mukana kumppanin sukujuhlissa saati hyörisin hänen kavereittensa kanssa. Minua ei edes kiinnosta, sillä aiemmasta oppineena harmeja seuraa parisuhteesssa anopista tai apesta tai kumppanin  sisaruksista puolisoineen (tai heidän kehnosti käyttäytyvistä lapsistaan) tai liikaa jotakin tiettyä asiaa harrastavista kavereistaan omine kumppaneineen jne. 

Hyvä, toimiva parisuhde ei tarvitse muita. Jos oma itsetunto tarvitsee hyväksyntää kumppanin lisäksi miettisin kuitenkin onko sillä kaikella kiire. Onko itse valmis siiihen, ettei miellytäkään anoppiehdokasta tai kumppanin veli lohkaisee ekalla tapaamisella jotakin ikävää? Pystyykö ohittamaan neutraalisti kumppanin ihan tyhmän oloisen lapsuudenkaverin ja hyväksymään sen, että kumppanille hän on todella tärkeä? Mieti hetki, miten kiire sinulla on ja mistä se valtava hyväksynnä tarve sinusta lähtee? LÄhdetkö muuttamaan  sitä kaikkea vai otatko kumppanisi sellaisenaan myös hänelle tärkeiden ihmisten kanssa?

En minä hyväksynnän tarpeesta halua tutustua hänen läheisiin. Minä tykkään tavata ja tutustua koska he ovat hänelle tärkeitä ja osa hänen elämää myös. Sieltä voi tulla vastaan ihmisiä joista pidän ja tullaan hyvin juttuun ja myös ihmisiä joiden seurassa en jostain syystä viihdy. Tulevaisuudessa tutustuttuani voin sitten sitä omaa kanssakäymistä eri ihmisten kanssa säännöstellä sen pohjalta miten viihdyn heidän seurassaan tai tilanne vaatii.

En ymmärrä mikä siinä on outoa, että haluan tutustua, kun mielestäni se on itsestäänselvää, että tapaa jossain vaiheessa toisen elämässä olevia ihmisiä. Olen minä ex puolison sukuun ja kavereihinkin tutustunut jo seurusteluaikana aikoinaan ja sieltä on eron jälkeenkin jäänyt joitain ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä satunnaisesti vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Hillitsehän itsesi ap. Lapsiakin vielä ja olet siis jo aikaisemmat miesystävä esitellyt lapsille?! Sitten esitellään, kun seurustelkaan.

Ei niitä nyt jonoksi asti ole ollut. Minulla oli useamman vuoden mittainen suhde ja silloin lapset tapasivat miehen aika pian.

Nyt lapset isoja ja on helppo tapailla ilman lasten esittelyä, mutta lapset ovat alkaneet kysellä koska tapaavat.

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?

Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.

Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että esittelisit tapailukumppanisi lapsillesi nyt ja kahden kuukauden päästä et olisi enää tapailukumppanisi kanssa yhdessä. Olisiko asialla mitään vaikutusta lapsiisi? Jos välttämättä haluat lastesi tapaavan tapailukumppanisi, olisi varmaan järkevintä "esitellä" uusi ihminen vähän samaan tapaan kuin uusi työkaveri tai naapurikin. Tarkoitan tavalla, josta selvästi käy ilmi, ettei tämä uusi ihminen tule - ainakaan toistaiseksi -  olemaan kovin merkittävä osa lastesi elämää. Hän on vain sun kaverisi, jonka kanssa vietät silloin tällöin aikaa. Siinä vaiheessa, kun te olette vaikkapa varaamassa hiihtolomaviikoksi yhteistä matkaa Teneriffalle, kannattaa tietysi lapset tutustuttaa ihmiseen, jonka kanssa he joutuvat käyttämään koko hiihtolomaviikkonsa. 

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.

Itsekin toisaalta tykkään tästä hitaasti etenemisestä, mutta sitten välillä epävarmuus nostaa päätään, kun en ole tavannut ketään muita hänen elämään kuuluvia ihmisiä. Kuitenkin hän juttelee heistä ja jakaa asioitaan päivittäin kanssani niin haluan ajatella, että ehkä hän samaan tapaan puhuu minustakin ja sillä tavalla pohjustaa tulevaa tapaamista.

Aiemmat tapailukumppanit ovat olleet hyvin innokkaita tapaamaan lapseni ja muuta lähipiiriä ja minä olen ollut se joka toppuuttelee niin ehkä siksi tämä tuntuu oudolta.

Kuitenkin muutaman tapaamisen jälkeen mies jo sanoi, että eipä tässä hänen tarvitse muita enää katsella ja ollaan keskitytty tapailun suhteen vaan toisiimme, että sillä tavalla hän kuitenkin sitoutui nopeasti tähän tapailuun.

Miksi tätä pidetään sitoutumisena? Mulla ei olisi edes aikaa pyörittää samaan aikaan useita tapailukumppaneita, mutta ei se silti tee mun tapailuistani millään tavalla vielä sitoutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?

Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.

Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että esittelisit tapailukumppanisi lapsillesi nyt ja kahden kuukauden päästä et olisi enää tapailukumppanisi kanssa yhdessä. Olisiko asialla mitään vaikutusta lapsiisi? Jos välttämättä haluat lastesi tapaavan tapailukumppanisi, olisi varmaan järkevintä "esitellä" uusi ihminen vähän samaan tapaan kuin uusi työkaveri tai naapurikin. Tarkoitan tavalla, josta selvästi käy ilmi, ettei tämä uusi ihminen tule - ainakaan toistaiseksi -  olemaan kovin merkittävä osa lastesi elämää. Hän on vain sun kaverisi, jonka kanssa vietät silloin tällöin aikaa. Siinä vaiheessa, kun te olette vaikkapa varaamassa hiihtolomaviikoksi yhteistä matkaa Teneriffalle, kannattaa tietysi lapset tutustuttaa ihmiseen, jonka kanssa he joutuvat käyttämään koko hiihtolomaviikkonsa. 

Riski siitä, että ei ole enää parin kuukauden päästä yhdessä on olemassa aina vaikka olisi ollut 20 vuotta yhdessä. Minusta on tyhmää valehdella lapsille, että joku on kaveri jos on muuta. Isot lapset ymmärtävät, että heille valehdellaan eikä se anna kovin hyvää esimerkkiä. Pieniä lapsia voi tuolla tavalla vähän aikaa huijatakin.

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.

Itsekin toisaalta tykkään tästä hitaasti etenemisestä, mutta sitten välillä epävarmuus nostaa päätään, kun en ole tavannut ketään muita hänen elämään kuuluvia ihmisiä. Kuitenkin hän juttelee heistä ja jakaa asioitaan päivittäin kanssani niin haluan ajatella, että ehkä hän samaan tapaan puhuu minustakin ja sillä tavalla pohjustaa tulevaa tapaamista.

Aiemmat tapailukumppanit ovat olleet hyvin innokkaita tapaamaan lapseni ja muuta lähipiiriä ja minä olen ollut se joka toppuuttelee niin ehkä siksi tämä tuntuu oudolta.

Kuitenkin muutaman tapaamisen jälkeen mies jo sanoi, että eipä tässä hänen tarvitse muita enää katsella ja ollaan keskitytty tapailun suhteen vaan toisiimme, että sillä tavalla hän kuitenkin sitoutui nopeasti tähän tapailuun.

Miksi tätä pidetään sitoutumisena? Mulla ei olisi edes aikaa pyörittää samaan aikaan useita tapailukumppaneita, mutta ei se silti tee mun tapailuistani millään tavalla vielä sitoutumista. 

Ajattelemmekohan sanan merkitystä tässä yhteydessä hieman eritavalla? En tiedä pitääkö joku muu kuvailemaani toimintaa yhteen tapailun sitoutumisena, mutta vastaan omasta puolestani. Päätimme tuolloin, että tapailemme vaan toisiamme emmekä harrasta seksiä muiden kanssa. Pidän tätä sopimusta sitoutumisena yhteen tapailuun. Se ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä mitään sitoutumista kyseiseen ihmiseen loppuelämäkseen, jos nyt sellaista kukaan voi luvata varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?

Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.

Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että esittelisit tapailukumppanisi lapsillesi nyt ja kahden kuukauden päästä et olisi enää tapailukumppanisi kanssa yhdessä. Olisiko asialla mitään vaikutusta lapsiisi? Jos välttämättä haluat lastesi tapaavan tapailukumppanisi, olisi varmaan järkevintä "esitellä" uusi ihminen vähän samaan tapaan kuin uusi työkaveri tai naapurikin. Tarkoitan tavalla, josta selvästi käy ilmi, ettei tämä uusi ihminen tule - ainakaan toistaiseksi -  olemaan kovin merkittävä osa lastesi elämää. Hän on vain sun kaverisi, jonka kanssa vietät silloin tällöin aikaa. Siinä vaiheessa, kun te olette vaikkapa varaamassa hiihtolomaviikoksi yhteistä matkaa Teneriffalle, kannattaa tietysi lapset tutustuttaa ihmiseen, jonka kanssa he joutuvat käyttämään koko hiihtolomaviikkonsa. 

Riski siitä, että ei ole enää parin kuukauden päästä yhdessä on olemassa aina vaikka olisi ollut 20 vuotta yhdessä. Minusta on tyhmää valehdella lapsille, että joku on kaveri jos on muuta. Isot lapset ymmärtävät, että heille valehdellaan eikä se anna kovin hyvää esimerkkiä. Pieniä lapsia voi tuolla tavalla vähän aikaa huijatakin.

Toki riski on aina olemassa ja toinenhan voi vaikka kuolla tunnin päästä. Oleellista tässä nyt on se, että tapailun alussa riski suhteen päättymisestä on huomattavasti suurempi kuin sitten, kun ollaan jo otettu yhteinen asuntolaina tai muuta vastaavaa. Parin kuukauden tapailun jälkeen ollaan tilanteessa, jossa minkä tahansa pienen erimielisyyden jälkeen voi helposti todeta, että tämä saa olla tässä. Ei ole mitään menetettävää, ei tarvitse nähdä vaivaa järjestelläkseen asioita ja koko ero hoituu vaikka pelkällä tekstiviestillä. Tapailun alussa eroaminen on siis erittäin yksinkertaista ja vaivatonta, pelkkä ilmoitusasia ja sen jälkeen ei tarvitse olla enää  missään tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?

Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.

Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että esittelisit tapailukumppanisi lapsillesi nyt ja kahden kuukauden päästä et olisi enää tapailukumppanisi kanssa yhdessä. Olisiko asialla mitään vaikutusta lapsiisi? Jos välttämättä haluat lastesi tapaavan tapailukumppanisi, olisi varmaan järkevintä "esitellä" uusi ihminen vähän samaan tapaan kuin uusi työkaveri tai naapurikin. Tarkoitan tavalla, josta selvästi käy ilmi, ettei tämä uusi ihminen tule - ainakaan toistaiseksi -  olemaan kovin merkittävä osa lastesi elämää. Hän on vain sun kaverisi, jonka kanssa vietät silloin tällöin aikaa. Siinä vaiheessa, kun te olette vaikkapa varaamassa hiihtolomaviikoksi yhteistä matkaa Teneriffalle, kannattaa tietysi lapset tutustuttaa ihmiseen, jonka kanssa he joutuvat käyttämään koko hiihtolomaviikkonsa. 

Riski siitä, että ei ole enää parin kuukauden päästä yhdessä on olemassa aina vaikka olisi ollut 20 vuotta yhdessä. Minusta on tyhmää valehdella lapsille, että joku on kaveri jos on muuta. Isot lapset ymmärtävät, että heille valehdellaan eikä se anna kovin hyvää esimerkkiä. Pieniä lapsia voi tuolla tavalla vähän aikaa huijatakin.

Toki riski on aina olemassa ja toinenhan voi vaikka kuolla tunnin päästä. Oleellista tässä nyt on se, että tapailun alussa riski suhteen päättymisestä on huomattavasti suurempi kuin sitten, kun ollaan jo otettu yhteinen asuntolaina tai muuta vastaavaa. Parin kuukauden tapailun jälkeen ollaan tilanteessa, jossa minkä tahansa pienen erimielisyyden jälkeen voi helposti todeta, että tämä saa olla tässä. Ei ole mitään menetettävää, ei tarvitse nähdä vaivaa järjestelläkseen asioita ja koko ero hoituu vaikka pelkällä tekstiviestillä. Tapailun alussa eroaminen on siis erittäin yksinkertaista ja vaivatonta, pelkkä ilmoitusasia ja sen jälkeen ei tarvitse olla enää  missään tekemisissä. 

Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että lapsille kannattaa esitellä kumppani vasta suhteen jo syvennyttyä. Mutta tekstissäsi on luettavissa omituinen ajatus rivien välissä (ehkä tahaton), että vakiintuneessa suhteessa käytännön järjestelyt kuten asuntolaina estäisivät kiusallisen eron - vaikka oikeastihan ihannetilanne ei ole tuo, vaan ihannetilanne on se, että yhdessä pysytään koska halutaan olla yhdessä, sovitaan yhteen ja viihdytään yhdessä. Eikä kukaan kuitenkaan ota ensin asuntolainaa ja vasta sitten esittele lapsille... eli järjestys ei kuitenkaan ikinä olisi tuo.

- Eri

Ap, minusta tilanteesi vaikuttaa kaikin puolin oikein hyvältä. Mies on selvästi sinusta kiinnostunut ja haluaa tutustua sinuun kaikessa rauhassa, tapailematta samalla muita. Jotkut hänen läheisensä tietävät sinusta, mutta hänellä ei silti ole kiirettä tutustuttaa teitä toisiinne ennen kuin hän itse aidosti tuntee sinut hyvin. Tällainen tyyneys on merkki tasapainoisesta ihmisestä jolla on hyvä, terve itseluottamus.

Kukaan ei tiedä mihin tapailunne lopulta johtaa, mutta ainakin lähtökohdat ovat minusta lähellä ideaalia. Suhtaudu rauhallisesti ja nauti mieheen tutustumisesta kahden kesken. Jos tunnet kovaa tarvetta tuoda muita ihmisiä yhteisiin hetkiinne, voit miettiä mistä se johtuu ja koetko riittäväsi tälle miehelle omana itsenäsi. Se, että lapsesi kyselevät miehestä, johtuu siitä että olet itse aiemman miehen tapauksessa luonut heille sen käsityksen että tapailukumppani tulee nopeasti osaksi heidän elämäänsä. He odottavat asioiden menevän samoin kuin ennenkin, mutta se ei tarkoita että olisi heidän kannaltaan parempi esitellä kumppani nopeasti. Omasta mielestäni on parempi tehdä se myöhemmin, siinä vaiheessa kun suhteella on jo melko vankka pohja ja on oltu yhdessä jo esim. vuoden ajan.

Ehkä oikea-aikaisempi kysymys olisi milloin tapailusta tulee seurustelua ja sen jälkeen läheisten tapaamiset. Lasten esittely on vähän kaksipiippuinen juttu, pitäisi esitellä lapsille ennen kuin virallistaa parisuhdetta vai onko ensin parisuhteen julkituominen ja sitten lasten tapaaminen.

Jätä se sika! Kaksi kuukautta eikä ole vielä koko sukua tavattu ja esitelty! Kamala mies, sika!

Mun mielestä olette edenneet aika nopeasti, jos olette jo parin kuukauden tapailun jälkeen kertoneet perheenjäsenille tapailusta.

Vierailija kirjoitti:

Ap, minusta tilanteesi vaikuttaa kaikin puolin oikein hyvältä. Mies on selvästi sinusta kiinnostunut ja haluaa tutustua sinuun kaikessa rauhassa, tapailematta samalla muita. Jotkut hänen läheisensä tietävät sinusta, mutta hänellä ei silti ole kiirettä tutustuttaa teitä toisiinne ennen kuin hän itse aidosti tuntee sinut hyvin. Tällainen tyyneys on merkki tasapainoisesta ihmisestä jolla on hyvä, terve itseluottamus.

Kukaan ei tiedä mihin tapailunne lopulta johtaa, mutta ainakin lähtökohdat ovat minusta lähellä ideaalia. Suhtaudu rauhallisesti ja nauti mieheen tutustumisesta kahden kesken. Jos tunnet kovaa tarvetta tuoda muita ihmisiä yhteisiin hetkiinne, voit miettiä mistä se johtuu ja koetko riittäväsi tälle miehelle omana itsenäsi. Se, että lapsesi kyselevät miehestä, johtuu siitä että olet itse aiemman miehen tapauksessa luonut heille sen käsityksen että tapailukumppani tulee nopeasti osaksi heidän elämäänsä. He odottavat asioiden menevän samoin kuin ennenkin, mutta se ei tarkoita että olisi heidän kannaltaan parempi esitellä kumppani nopeasti. Omasta mielestäni on parempi tehdä se myöhemmin, siinä vaiheessa kun suhteella on jo melko vankka pohja ja on oltu yhdessä jo esim. vuoden ajan.

Mukavasti kirjoitettu ja hyviä ajatuksia.

Nautinkin kovin kahdenkesken olemisesta, yhteisestä tekemisestä, kiireettömyydestä ja kosketuksesta, kun ei tarvitse miettiä muita paikallaolijoita.

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?

Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.

Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että esittelisit tapailukumppanisi lapsillesi nyt ja kahden kuukauden päästä et olisi enää tapailukumppanisi kanssa yhdessä. Olisiko asialla mitään vaikutusta lapsiisi? Jos välttämättä haluat lastesi tapaavan tapailukumppanisi, olisi varmaan järkevintä "esitellä" uusi ihminen vähän samaan tapaan kuin uusi työkaveri tai naapurikin. Tarkoitan tavalla, josta selvästi käy ilmi, ettei tämä uusi ihminen tule - ainakaan toistaiseksi -  olemaan kovin merkittävä osa lastesi elämää. Hän on vain sun kaverisi, jonka kanssa vietät silloin tällöin aikaa. Siinä vaiheessa, kun te olette vaikkapa varaamassa hiihtolomaviikoksi yhteistä matkaa Teneriffalle, kannattaa tietysi lapset tutustuttaa ihmiseen, jonka kanssa he joutuvat käyttämään koko hiihtolomaviikkonsa. 

Ehkä tässä tosiaan on hyvä vielä tovi rauhassa odotella lapsille esittelyn kanssa vaikka en usko heidän siitä kärsivän jos tapailu päättyisikin ja olisivat tavanneet. Lapset kuitenkin nyt jo tietävät, että mies ei ole minun kaveri vaan tapailukumppani enkä koe luontevaksi väittää kaveriksi ihmistä joka on jotain muuta vaikka en olisi asiasta lapsille aiemmin kertonutkaan eli sitten, kun aika on niin esittelen tapailu- tai seurustelukumppanina kumpi sattuu silloin olemaan.

Kokemuksesta sanon, että ei tuo tuosta tule muuttumaan, vaikka menisitte naimisiin. Jos mies haluaisi(!) tavata sinun läheisiä ja esitellä omiaan, niin asiasta syntyisi keskustelua, vaikka tapaaminen ei vielä olisi ajankohtaista. On paljon miehiä, jotka eivät koe omia läheisiään kovin läheisiksi, eikä pidä tarpeellisena tuntea kumppanin läheisiä pakollisia tapaamisia enempää.

Itse olen syyllistynyt monesti siihen, että alan arvuuttelemaan asioita, joista mies ei halua puhua. Oikea tulkinta olisi se, että ko. asia ei miestä kiinnosta ja siitä puhuminen on turhaa. Pitäisi rohkeasti tehdä ne omat johtopäätökset ja etsiä seuraa, jonka kanssa syntyy sitä keskustelua ja itselle tärkeät asiat muuttuvat myös todeksi, eikä vain puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta sanon, että ei tuo tuosta tule muuttumaan, vaikka menisitte naimisiin. Jos mies haluaisi(!) tavata sinun läheisiä ja esitellä omiaan, niin asiasta syntyisi keskustelua, vaikka tapaaminen ei vielä olisi ajankohtaista. On paljon miehiä, jotka eivät koe omia läheisiään kovin läheisiksi, eikä pidä tarpeellisena tuntea kumppanin läheisiä pakollisia tapaamisia enempää.

Itse olen syyllistynyt monesti siihen, että alan arvuuttelemaan asioita, joista mies ei halua puhua. Oikea tulkinta olisi se, että ko. asia ei miestä kiinnosta ja siitä puhuminen on turhaa. Pitäisi rohkeasti tehdä ne omat johtopäätökset ja etsiä seuraa, jonka kanssa syntyy sitä keskustelua ja itselle tärkeät asiat muuttuvat myös todeksi, eikä vain puheeksi.

Ei parissa kuukaudessa kerkeä kaikkea saavuttaa. Täytyyhän tapailussa olla hauskaa olemista ja tekemistä eikä vain vakavia keskusteluja.

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietteliäs. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.

Itsekin toisaalta tykkään tästä hitaasti etenemisestä, mutta sitten välillä epävarmuus nostaa päätään, kun en ole tavannut ketään muita hänen elämään kuuluvia ihmisiä. Kuitenkin hän juttelee heistä ja jakaa asioitaan päivittäin kanssani niin haluan ajatella, että ehkä hän samaan tapaan puhuu minustakin ja sillä tavalla pohjustaa tulevaa tapaamista.

Aiemmat tapailukumppanit ovat olleet hyvin innokkaita tapaamaan lapseni ja muuta lähipiiriä ja minä olen ollut se joka toppuuttelee niin ehkä siksi tämä tuntuu oudolta.

Kuitenkin muutaman tapaamisen jälkeen mies jo sanoi, että eipä tässä hänen tarvitse muita enää katsella ja ollaan keskitytty tapailun suhteen vaan toisiimme, että sillä tavalla hän kuitenkin sitoutui nopeasti tähän tapailuun.

Miksi tätä pidetään sitoutumisena? Mulla ei olisi edes aikaa pyörittää samaan aikaan useita tapailukumppaneita, mutta ei se silti tee mun tapailuistani millään tavalla vielä sitoutumista. 

Ajattelemmekohan sanan merkitystä tässä yhteydessä hieman eritavalla? En tiedä pitääkö joku muu kuvailemaani toimintaa yhteen tapailun sitoutumisena, mutta vastaan omasta puolestani. Päätimme tuolloin, että tapailemme vaan toisiamme emmekä harrasta seksiä muiden kanssa. Pidän tätä sopimusta sitoutumisena yhteen tapailuun. Se ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä mitään sitoutumista kyseiseen ihmiseen loppuelämäkseen, jos nyt sellaista kukaan voi luvata varmasti.

Niin ajattelemmekin. Mulle ei ole sitoutumista se, että en ehdi, jaksa tai mulla ei ole kiinnostusta juuri sillä hetkellä tapailla muitakin. Mulle sitoutuminen tarkoittaa, että olen valmis näkemään vaivaa sen eteen, että suhde muuttuu syvemmäksi. Pelkkä toisen kanssa oleminen ei ole mulle vielä sitoutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta sanon, että ei tuo tuosta tule muuttumaan, vaikka menisitte naimisiin. Jos mies haluaisi(!) tavata sinun läheisiä ja esitellä omiaan, niin asiasta syntyisi keskustelua, vaikka tapaaminen ei vielä olisi ajankohtaista. On paljon miehiä, jotka eivät koe omia läheisiään kovin läheisiksi, eikä pidä tarpeellisena tuntea kumppanin läheisiä pakollisia tapaamisia enempää.

Itse olen syyllistynyt monesti siihen, että alan arvuuttelemaan asioita, joista mies ei halua puhua. Oikea tulkinta olisi se, että ko. asia ei miestä kiinnosta ja siitä puhuminen on turhaa. Pitäisi rohkeasti tehdä ne omat johtopäätökset ja etsiä seuraa, jonka kanssa syntyy sitä keskustelua ja itselle tärkeät asiat muuttuvat myös todeksi, eikä vain puheeksi.

Puhumattomuuden taustalla voi olla monia syitä, aiemmat kokemukset, oma epävarmuus siitä miten ajatukset otetaan vastaan, ei uskalla heittäytyä tunteidensa mukaan, luottamusta pitää rakentaa kauemmin ym. Syyt voivat olla hyvin moninaiset.

Olette tapailleet vasta reilut kaksi kuukautta! Jos itse olisin esitellyt lapselleni, silloin kun hän vielä kotona asui, kaikki joita tapailin muutaman kuukauden, meillä olisi rampannut kumppaniehdokkaita varmaan toistakymmentä.

Nykyisen puolison lähimmän ystävän puolisoineen tapasin muutaman kuukauden kuluttua tutustumisestamme. En jaksa muistaa, kuinka pitkään olimme olleet yhdessä ennen kuin hän tapasi (nyt jo aikuisen) lapseni. Kerroin hänen olemassaolostaan kyllä jo aika pian lähimmille ystävilleni ja lapselleni, koska vietin viikonloppuni hänen luonaan ja oli luonnollista kertoa, missä olin viikonlopun ollut ja miksi.

Ei teillä ole mitään kiirettä tutustumisten suhteen. Ja mitä muihin ihmisiin tulee, niin vaikka nyt olen jo aikaa sitten tavannut miehen sukulaisia ja ystäviä, niin en itse pidä heihin yhteyttä. Sukulaisia lähden tapaamaan noin kerran vuodessa miehen mukana, muuten hän hoitaa tapaamisensa itse. Omat vanhempani ovat kuolleet ja sisarukseni asuvat kaukana, joten heitä en usein tapaa itsekään. Ystäviäni tapaan mieluiten töiden jälkeen kaupungilla.