Lue keskustelun säännöt.
Kauanko tapailua normaalia ennen läheisten / kaverien tapaamista?
Mietteliäs
01.11.2022 |
Mikä sinun mielestäsi on vielä normaali aika tapailla ilman esittelyä läheisille ja ystäville jos ajatuksena parisuhteeseen tähtäävä tapailu? Missä kohtaa kannattaa miettiä onkohan tullut höynäytetyksi eikä toisella ole tarkoituskaan saada aikaan parisuhdetta vaan kevyttä yhdessäoloa?
Olen tapaillut reilun kaksi kuukautta. Kerron omalle lähipiirilleni tapailukumppanista ja missä ollaan käyty ym. Sellaista normaalia asioiden jakamista josta selviää, että on uusi ihminen isossa osassa elämääni. Mies on myös kertonut minusta muutamille ystäville ja sisaruksilleen.
Mies ei ole vielä tavannut minun lapsia, vanhempia, sisaruksia tai ystäviä enkä minä myöskään hänen läheisiään. Olen vähän avannut keskustelua muiden ihmisten tapaamisesta, mutta en ole saanut selkeää mielipidettä asiaan, jossain vaiheessa olisi mukava kuulemma tutustua minun lapsiin.
Lähiaikoina on sovittu kuitenkin mennä ystäväni illanistujaisiin yhdessä niin siellä tapaa pari minun elämäni tärkeää ihmistä.
Omissa epävarmuuden hetkissäni pohdin, kun en selkeää vastausta ole saanut, että vaikuttaako tämä hyvältä kuitenkin? Onkohan mies vain harkitseva aiempien huonojen kokemusten vuoksi ja kuitenkin aidosti tykkää minusta. Tapaamisemme ei perustu seksiin eikä aina seksiä harrastetakaan vaikka olisimme yötäkin yhdessä. Tavataan useamman kerran viikossa.
Kommentit (98)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni lähes vuosi.
Kehkeytyikö teillä siitä tapailusta parisuhde kuitenkin lopulta? Mietin, että käykö herkästi niin, että tottuu siihen keskenään oloon liiankin hyvin eikä osaa sopeutua esim lapsiin enää.
Missä vaiheessa aloitte puhua suhteestanne seurusteluna tapailun sijaan?
Aiheen ulkopuolelta, ihme homma, että aloituksessa pystyin käyttää nimimerkkiä Mietteliäs, mutta nyt vastauksissa sivu ilmoittaa sen olevan varattu nimimerkki. Vastailen sitten tähän nimerkillä jossa piste perässä.
Meillä meni vähän yli kolme vuotta ennen kuin suunnitellusti tavattiin kavereitani tai vanhempiani. Ensimmäinen vuosi suhteessa oli eräänlaista tunnusteluvaihetta puolin ja toisin, toisena tehtiin selväksi suhteen rajoja (emme muuta samaan osoitteeseen, lapset menevät kaiken edelle jne.) ja vasta kolmantena mietittiin, että pitääkö meidän olla ulospäinkin pari eli mennä kavereiden häihin pariskuntana tms.
Meillä parisuhde on itseämme ja toisiamme varten, ei siksi, että voidaan muille näyttää, että tämmöisen löysin. En vieraile miehen sukulaisissa 400 km päässä eikä mies tule minun kaveri-iltoihini. Osasyynä tähän kaikkeen voi toki olla sekin, että molemmilla on ei-virka-aikainen työ, jolloin yhteinen vapaa on toisiamme varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaisten tapaaminen sitten, kun ollaan muuttamassa saman katon alle tai menemässä kihloihin. Kavereiden tapaamista jo aiemmin, jos on jotain yhteisiä illanistujaisia tms, joihin muutkin kavereista ottavat puolisonsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin ekalla. Melkein vuosi meni ennenkuin tavattiin muita. Toki asutaan eri paikkakunnilla mutta minusta hitaasti eteneminen oli hyvä. Ollaam ihan rakastuneita edelleen.
Itsekin toisaalta tykkään tästä hitaasti etenemisestä, mutta sitten välillä epävarmuus nostaa päätään, kun en ole tavannut ketään muita hänen elämään kuuluvia ihmisiä. Kuitenkin hän juttelee heistä ja jakaa asioitaan päivittäin kanssani niin haluan ajatella, että ehkä hän samaan tapaan puhuu minustakin ja sillä tavalla pohjustaa tulevaa tapaamista.
Aiemmat tapailukumppanit ovat olleet hyvin innokkaita tapaamaan lapseni ja muuta lähipiiriä ja minä olen ollut se joka toppuuttelee niin ehkä siksi tämä tuntuu oudolta.
Kuitenkin muutaman tapaamisen jälkeen mies jo sanoi, että eipä tässä hänen tarvitse muita enää katsella ja ollaan keskitytty tapailun suhteen vaan toisiimme, että sillä tavalla hän kuitenkin sitoutui nopeasti tähän tapailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?
Kaksi kuukautta? Eihän se ole vielä mitään.
Muistaakseni aviopuolisoni kanssa siskoni ja muutamat ystävämme "tiesivät" jo ennen kuin meistä tuli varsinaisesti pari koska tuolloin elettiin vielä aika aktiivista iltaelämää ja usein törmäiltiin kaupungilla ja vietettiin iltaa sekalaisen sakin kanssa. Olimme tapailleet about 8kk kun hän sitten pyysi minua ystävänsä häihin aveciksi ja siellä sitten esiteltiin ihan tyttöystävänä. Tästä meni vielä 5kk kun jouluna esittelin hänet sitten omille vanhemmilleni, taisi olla jokunen viikko aikaisemmin kun kävin ensimmäistä kertaa hänen vanhempiaan tapaamassa. Tuon vuoden tapailun/seurustelun jälkeen homma sitten oli aika vakiintunut ja "virallista", eli kaikki tiesivät meidän olevan pari ja kutsut juhliin yms. tulivat sitten molemmille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljelläni on tapana esitellä vanhemmilleni milloin mitäkin satunnaistuttavuuksia. Mummon 80-vuotispäivillä mukana oli Viivi, kuukautta myöhemmin mökkibileissä Laura ja seuraavan kerran festareilla tavattiinkin Anna. Ei mitään kovin pysyviä suhteita, kunnes kuvaan tuli Jenna, jota ei meille moneen kuukauteen esiteltykään. Siitä tiesimme, että nyt on tosi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisten tapaaminen sitten, kun ollaan muuttamassa saman katon alle tai menemässä kihloihin. Kavereiden tapaamista jo aiemmin, jos on jotain yhteisiä illanistujaisia tms, joihin muutkin kavereista ottavat puolisonsa mukaan.
Mielestäni seurustelun aika ja tunteet on ratkaisevampi kuin osoite tai sormus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään tapailukumppaneita jaksais esitellä kellekkään
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen miehen kaverit on sulle noin tärkeitä? Tuskin tunnet koko miestä ja jos kuviossa on vielä sinun lapsiasikin, niin miksi ihmeessä heidän elämäänsä pitäisi tuoda jotain random-tyyppejä?
Eiväthän he vielä ainakaan ole tärkeitä ihmisiä. Kuitenkin tykkään sillä tavalla, että suhteessa ollessa tutustutaan myös muihin toiselle tärkeisiin ihmisiin eikä pidetä tiukkaa jaottelua jossa on parisuhde ja muu elämä erikseen vaan on sitä yhteistä aikaa keskenään ja muiden kanssa sekä omaa aikaa itseksekseen ja kaverien/läheisten kanssa. Ajan kanssa toki ihmissuhteet rakentuu, ei kaikki voi tulla kerralla.
Minun lapset odottavat, että esittelisin tapailukumppanini heille. Ovat kyselleet jo milloin tuon hänet näytille. Eivät siis ole mitään taaperoita enään ja tekevät omiakin päätöksiä jossain asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisten tapaaminen sitten, kun ollaan muuttamassa saman katon alle tai menemässä kihloihin. Kavereiden tapaamista jo aiemmin, jos on jotain yhteisiä illanistujaisia tms, joihin muutkin kavereista ottavat puolisonsa mukaan.
Mielestäni seurustelun aika ja tunteet on ratkaisevampi kuin osoite tai sormus.
Tavallaan tuo on ihan sama asia kuin mistä itsekin kirjoitin. Parissa kuukaudessa tunteet eivät ole vielä niin syviä, että voisi olla varma suhteen kestämisestä edes seuraavat puoli vuotta. Alkuihastus on ihan eri asia kuin aidot ja syvät tunteet. Se, ettei tapailla enää muita, ei vielä tarkoita, että suhde kestäisi vuosia tai vuosikymmeniä. Se tarkoittaa vain, että keskityn tapailussa nyt vain sinuun, puolen vuoden päästä saatan tapailla jo jotain toista. Sukulaisia kannataa tavata vasta sitten, kun ollaan aidosti tosissaan ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta siten, että niiden suunnitelmien toteuttamiseksikin ollaan jo tekemässä jotain. Oikeasti on sukulaisille tosi kiusallista tuollainen kommentoijan nro 11 kertoma tilanne, jossa tapailukumppanit vaihtuvat ja joka kissanristiäisiin tuodaan eri mies/naisystävä mukaan.
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä syystä meillä ihmisillä kumpuaa tarve päästä osaksi kumppanin ystäväpiiriä ja sukulaisia? Onko se ikä- tai luonnekysymys vai jokin sosiaalisen hyväksynnän merkki omasta kelpoisuudestaan kumppanin piireissä?
Olen nyt toisessa, vakavassa parisuhteessa. NAutin juuri siitä, etten ole mukana kumppanin sukujuhlissa saati hyörisin hänen kavereittensa kanssa. Minua ei edes kiinnosta, sillä aiemmasta oppineena harmeja seuraa parisuhteesssa anopista tai apesta tai kumppanin sisaruksista puolisoineen (tai heidän kehnosti käyttäytyvistä lapsistaan) tai liikaa jotakin tiettyä asiaa harrastavista kavereistaan omine kumppaneineen jne.
Hyvä, toimiva parisuhde ei tarvitse muita. Jos oma itsetunto tarvitsee hyväksyntää kumppanin lisäksi miettisin kuitenkin onko sillä kaikella kiire. Onko itse valmis siiihen, ettei miellytäkään anoppiehdokasta tai kumppanin veli lohkaisee ekalla tapaamisella jotakin ikävää? Pystyykö ohittamaan neutraalisti kumppanin ihan tyhmän oloisen lapsuudenkaverin ja hyväksymään sen, että kumppanille hän on todella tärkeä? Mieti hetki, miten kiire sinulla on ja mistä se valtava hyväksynnä tarve sinusta lähtee? LÄhdetkö muuttamaan sitä kaikkea vai otatko kumppanisi sellaisenaan myös hänelle tärkeiden ihmisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Veljelläni on tapana esitellä vanhemmilleni milloin mitäkin satunnaistuttavuuksia. Mummon 80-vuotispäivillä mukana oli Viivi, kuukautta myöhemmin mökkibileissä Laura ja seuraavan kerran festareilla tavattiinkin Anna. Ei mitään kovin pysyviä suhteita, kunnes kuvaan tuli Jenna, jota ei meille moneen kuukauteen esiteltykään. Siitä tiesimme, että nyt on tosi kyseessä.
Tästä tuli mukava olo. Voihan tosiaan olla taustalla sellainenkin ajatus, että tästä tosiaan voisi tulla jotain ja siksi rauhallisesti tykkää katsella ensin. Enhän ole salaisuus kuitenkaan vaan on jo kertonut minusta jotain.
Olin 22v.miehen kanssa, hän on kuollut.Ei ollut syytä esitellä häntä suvulle tai ystävilleni. Aikuisena naisena yksin asuvana oma elämä. Emme tahdostani asunet yhdessä, koska en ole pesän rakentaja. Enhän asu ystävienikään kanssa yhdessä.
Mahdollisimman myöhään koska en kestä kun perhe ja suku alkaa h}össöttaa. Jos he olisi normaaleja voisi kertoakin.
Se yksi pitkään tapaillut lisää, että vaikka ymmärrän tuon halun tavata kumppanin lähipiiriä (ihmiset tuntee oikeastaan vasta kun tuntee heidät myös näiden seurassa), niin yksi syy pitkään kaksinolon vaiheeseen itselläni oli se, että en ollut kenenkään kanssa kokenut niin ihanaa rakkauskuplaa. Halusin pitää siitä kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Aina on se riski, että esim lapsi ei pidä itsestä tai itse siitä lapsesta tai tulee muita mutkia muiden ihmisten myötä, miksi hätiköidä kun voi nauttia sellaisesta taiasta mikä myöhemmin ei kenties palaa?
Meillä meni lähes vuosi.