Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Mä en ymmärrä tätä kummivouhkaamista, se ei oo ollut mikään merkittävä rooli enää vuosikymmeniin. Jos vanhemmat käyttäytyy teitä kohtaan "epäreilusti" niin sanokaa asiasta, ihan kuten muutenkin ihmisten kanssa toimitaan.
Mitä taas siihen kummilapseen tulee, niin te ootte valinneet olla sen kummeja eikä toisinpäin. Jos te ootte sukua tai muuten läheisissä tekemisissä, niin sitten varmaan on niin tuttavalliset välit, että voi asiasta sanoa suoraan sille kummilapselle. Tietenkin lahjoista kuuluu kiittää, mutta sillä ei oo mitään tekemistä sen kanssa antaako lahjan kummi vai joku muu. Mutta nämä kerran vuodessa muistavat, niin mitä erityistä kunnioitusta te ansaitsisitte siltä lapselta? Ja molemminpuolinen yhteydenpito jonkun 10 vuotiaan kanssa? En tiedä teistä, mutta silloin kun ite olin sitä ikäluokkaa, niin ei ollut sellaista päivää, että mulla ois tullut mieleenikään ajatus, että kyselenpä kuulumia joltain puolitutulta.
Ja tietenkin se, että vaikka te pidätte sitä jonain kunniatehtävänä, niin monessa tapauksessa te ootte mahdollisesti joku viides vaihtoehto siihen rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä niittää, mitä kylvää. Jos ei opettele kiittämään ja olemaan ystävällinen, niin ei kannata hämmästyä, jos muut jossain vaiheessa lakkaavat olemasta ystävällisiä. Harva jaksaa loputtomiin panostaa ihmissuhteeseen, jossa toinen on kiittämätön.
Eikä tätä asiaa voi perustella sillä, että kyse on lapsista. Jos kouluikäisen odotetaan vaikka koulussa sanovan toisille kiitos tai pyytävän anteeksi, niin miten nuo taidot on ok unohtaa esim. kummien kohdalla?
Miten se kiitos on muka niin vaikea sana? Pitäis tulla ihan luonnostaan, aina kun saa jotain sanotaan kiitos. Ei ole niin iso juttu, kun tulee tavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vastaava kokemus. Meillä tosin yhteydenpito jäi siihen, kun olin aivan viimeisilläni raskaana korona-aikana ja kummilapseni olisi halunnut tulla kylään. Jouduin sanomaan perheelle, että en jaksa ja halua vastaanottaa vieraita, kun olin itse viimeisilläni raskaana todella kipeänä ja ajatus koronatartunnasta ennen synnytystä ei houkuttanut (tuo perhe kulku normaalisti kaikissa menoissaan eivätkä vältelleet tartunnan saamista). Kummilapsi kinusi vierailua useammankin kerran ennen laskettua aikaa. Vauvan synnyttyä eivät enää kysyneet ja yhteydenpito jäi heidän osaltaan siihen.
Todennäköisesti he odottivat sinun ottavan yhteyttä, että milloin on mahdollista tulla kylään vauvan syntymän jälkeen, jos lapsi useamman kerran kinusi ennen lapsen syntymää. Vanhemmat sanoneet, että odotetaan rauhassa milloin heille sopii. Teille ei sitten koskaan sopinut.
Vierailija kirjoitti:
Kummin tehtävä on kristillinen kasvatus. Ei ole pakko lahjoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni olisi valmis lahjoittamaan vuodessa vaikka 50 euroa keskituloisen perheen lapselle niin, että koskaan ei kuuluisi kiitosta mitään kautta? Moni ehkä lahjoittaisi, jos lapsi olisi vähävaraisesta perheestä tai elämäntilanne olisi muuten vaikea. Aika monilla tuo kiittämättömyys kummien lahjoista näkyy siten, että tuetaan keskituloisen tai jopa varakkaiden perheiden lapsia, eikä kiitosta koskaan kuulu.
Asia varmaan jo tullut selväksi, en jaksa lukea koko ketjua, mutta korostat tuossa varsin pitkässä ja seikkaperäisessä kuvauksessa että sinua ei enää kutsuta, vaikka muuta sukua kutsutaan. Mietitkö miksi? Onko jotain tapahtunut että tähän tuli muutos?
Mutta siis joka tapauksessa lopeta rahan ja lahjojen lapiointi jos et saa vastakaikua eikä kukaan perheessä kiitä. Jotkut ihmiset ovat nykyään vaan niin moukkia ja käytöstavattomia, että edes tuo perusasia, kittäminen, ei taivu.
Ehkä näistä ns liian useasti annetuista/lähetetyistä lahjoista on tullut itsestäänselvyys ja jos lapsi saa monelta ihmiseltä monta kertaa vuodessa lahjoja, niin siihen varmasti sokaistuu, siitä tulee itsestäänselvyys, odotetaan aina vaan enemmän ja enemmän.
Mielestäni vanhempien pitäisi huolehtia siitä että lapset kiittävät lahjoista, nykyään ei tarvitse edes soittaa jos vähän ujostuttaa, voi vaan naputella viestin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni olisi valmis lahjoittamaan vuodessa vaikka 50 euroa keskituloisen perheen lapselle niin, että koskaan ei kuuluisi kiitosta mitään kautta? Moni ehkä lahjoittaisi, jos lapsi olisi vähävaraisesta perheestä tai elämäntilanne olisi muuten vaikea. Aika monilla tuo kiittämättömyys kummien lahjoista näkyy siten, että tuetaan keskituloisen tai jopa varakkaiden perheiden lapsia, eikä kiitosta koskaan kuulu.
Kyllä minä lahjoitan synttärilahjaan, mutta joululahjaa en osta. Ei ole lapsen vika, jos vanhemmat eivät ole opettaneet kiittämään.
Näin ajattelee kummit itse. Omalla lapsella on kolme kummia, hänellä ei ole sisaruksia.
Lapsi olisi toivonut, että kummit kävisivät hänellä kylässä, kysyisivät kuulumisia ja tulisivat esim rippijuhliin. Yksikään näistä kummeista ei ole näin tehnyt.
Postissa tullut lahja tai raha tilille. Taitaa syyllinen katsoa sieltä peilistä. Lapset eivät vielä tajua mistään kiitellä eivätkä arvosta kummia, mutta murrosiästä ylöspäin moni varmaan tarviis sitä kummiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama tilanne ollut (onneksi vain 2 kummilasta), lahjat kyllä kelpasi ja jos sen antoi kasvotusten niin saattoi tulla vaivautunut kiitos. Tiedän että en ole mitenkään aktiivinen ollut lasten elämässä, en ole ns lapsi-ihminen, lasten vanhemmat ovat kyllä sen tienneet minut kummiksi pyytäessään.
Olen kuitenkin tuonne rippikouluikään saakka muistanut esim synttärilahjalla, joskus joulunakin jos satuin käymään paikan päällä.
Minulle ei edes ilmoitettu kun toinen heistä pääsi ylioppilaaksi, luin siitä lehdestä. En ottanut minäkään mitään yhteyttä ennenkun paljon myöhemmin viikkoa ennen juhlapäivää kysyin äidiltään tekstarilla, että "nooh.... mites meni". En siis ollut saanut edes kutsua juhliin, tosin en sinne olisi mennytkään kun asuin 500 km päässä.
En ole koskaan lähtenyt siihen että käytän vähät rahani sekä synttäri että nimipäivä että joululahjaan, käytän rahani itse.
Kumpikaan kummilapsistani (poikia) ei ole koskaan pitänyt mitään yhteyttä, eivät edes vähän ujoina juurikaan jutelleet, vastasivat muutamalla sanalla jos kysyin jotain. Kiitosta ei täälläkään ole saatu muutakun kysymällä! Sillainiinkun "haloo, lähetin 50€ pennullesi, voisitteko ystävällisesti joku edes kiittää".
Ai vitsi. Mulla oli ihana kummi sinänsä että häneltä tuli aina tosi ihania lahjoja synttäreinä ja jouluna. En kuitenkaan koskaan oppinut tuntemaan häntä käytännössä lainkaan, meillä pidettiin tosi vähän yhteyttä sukulaisiin. Ja aika oli 80-lukua, ei ollut kännyköitä ja tietokoneita millä lapsikin helposti olisi pitänyt yhteyttä. Olisi pitänyt kirjoittaa kirje, ja sitä varten selvittää kummitädin osoite. Minä olin alle kouluikäinen silloin, eli eihän sellainen onnistunut ilman vanhempia. Sitä taas en tiedä yhtään, minkä verran vanhemmat olivat kummitätiin yhteydessä. Toivon että vanhempani olivat yhteydessä ja kiittivät puolestani, ja kertoivat kuinka paljon aina tykkäsin hänen lahjoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiteeeee kirjoitti:
Näin ajattelee kummit itse. Omalla lapsella on kolme kummia, hänellä ei ole sisaruksia.
Lapsi olisi toivonut, että kummit kävisivät hänellä kylässä, kysyisivät kuulumisia ja tulisivat esim rippijuhliin. Yksikään näistä kummeista ei ole näin tehnyt.
Postissa tullut lahja tai raha tilille. Taitaa syyllinen katsoa sieltä peilistä. Lapset eivät vielä tajua mistään kiitellä eivätkä arvosta kummia, mutta murrosiästä ylöspäin moni varmaan tarviis sitä kummiaan.
Minusta asia on taas ihan päinvastoin.
Lapsena kummia arvostetaan, odotetaan ja siitä ns tykätään. Kun lapset tulee teini-ikään niin koko kummi-instituution merkitys katoaa, sillon tulee niin paljon kaikkea muuta elämään, että vanhan tylsän kummitätin tai setän olemassaoloa tuskin edes muistetaan. Jos muistetaa, oletetaan hänen olevan lompakkona.
JA vanhemmat ovat vastuussa siitä että pienempi lapsi kiittää. Vanhemmat kasvattavat lapsensa kiittämään!
Ei ole vaikeaa. Meillä lapset kiitti aina kun saivat mitä tahansa, siitä saakka kun puhuman oppivat. Ja näin olen itsekin aina tehnyt. Eikö se ole itsedtään selvyys ja pitäisi tulla selkäytimestä. Voi kiesus!
Äiteeeee kirjoitti:
Näin ajattelee kummit itse. Omalla lapsella on kolme kummia, hänellä ei ole sisaruksia.
Lapsi olisi toivonut, että kummit kävisivät hänellä kylässä, kysyisivät kuulumisia ja tulisivat esim rippijuhliin. Yksikään näistä kummeista ei ole näin tehnyt.
Postissa tullut lahja tai raha tilille. Taitaa syyllinen katsoa sieltä peilistä. Lapset eivät vielä tajua mistään kiitellä eivätkä arvosta kummia, mutta murrosiästä ylöspäin moni varmaan tarviis sitä kummiaan.
No pyysitkö sinä niitä kummeja käymään? Eihän se lapsi osaa soittaa kummille ja pyytää kylään. Vanhemmat sen tekee ja se on vanhempien vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama on, kun tulee kutsuja rippijuhliin ym. valmistujaisiin. Olen lakannut antamasta rahalahjoituksia tai muitakaan lahjoja sellaisille ihmisille, jotka eivät kiitä.
Oletus ilmeisesti on, että noin vaan heitetään viiskymppisellä ja jess.
Lahjan saaja voisi myös kysyä, että mitä vastapuolelle kuuluu ja itsekin muistaa jollakin viestillä tai kortilla edes joskus kummia tai lahjan antajaa. Siis ei koskaan enää joulu-, syntymäpäivä- tms.lahjoja kiittämättömille ja vanhempien pitäisi opettaa edes alkeellisimmat tavat lapsilleen.
Nykyään ihmiset ovat niin piittaamattomia ja itsekeskeisiä, niin vanhemmat kuin lapsetkin, että tällaiset perus käytöstavat katoaa.
Yhteydenpito on helpompaa kuin ikinä maailmassa, alle kouluikäisilläkin on puhelimet jolla voisi laittaa kiitoksen lahjasta tai vanhemmat voisivat kiittää yhdessä lapsen kanssa niin että he oppivat esimerkin kautta.
Eihän se lapsi yksin sitä osaa eikä tiedä että niin kuuluu tehdä jos vanhemmat ei opeta.
Vierailija kirjoitti:
Äiteeeee kirjoitti:
Näin ajattelee kummit itse. Omalla lapsella on kolme kummia, hänellä ei ole sisaruksia.
Lapsi olisi toivonut, että kummit kävisivät hänellä kylässä, kysyisivät kuulumisia ja tulisivat esim rippijuhliin. Yksikään näistä kummeista ei ole näin tehnyt.
Postissa tullut lahja tai raha tilille. Taitaa syyllinen katsoa sieltä peilistä. Lapset eivät vielä tajua mistään kiitellä eivätkä arvosta kummia, mutta murrosiästä ylöspäin moni varmaan tarviis sitä kummiaan.Minusta asia on taas ihan päinvastoin.
Lapsena kummia arvostetaan, odotetaan ja siitä ns tykätään. Kun lapset tulee teini-ikään niin koko kummi-instituution merkitys katoaa, sillon tulee niin paljon kaikkea muuta elämään, että vanhan tylsän kummitätin tai setän olemassaoloa tuskin edes muistetaan. Jos muistetaa, oletetaan hänen olevan lompakkona.JA vanhemmat ovat vastuussa siitä että pienempi lapsi kiittää. Vanhemmat kasvattavat lapsensa kiittämään!
Ei ole vaikeaa. Meillä lapset kiitti aina kun saivat mitä tahansa, siitä saakka kun puhuman oppivat. Ja näin olen itsekin aina tehnyt. Eikö se ole itsedtään selvyys ja pitäisi tulla selkäytimestä. Voi kiesus!
Olen samaa mieltä et velvollisuus yhteydenpidon ja kiittämisen opettamisesta on aina vanhemmilla. Vanhemmat myös kutsuu kummeja kylään, harva kehtaa tuppaantua tai kutsua itseään kylään kenenkään luo.
Samaa kokemusta myös siitä että alle kouluikäisille on kummi tärkeä mutta jo murkkuikään tullessa ketään ei enää kummit kiinnosta, muutaku korkeintaan rahanlähteenä tai muiden etuisuuksien jakelijana.
Sinun kummilapselta puuttuu kotikasvatus. Aika monella suomalaisella penskalla on huonot käytöstavat tai ts. ne puuttuu kokonaan. Eikä ihme kun on aikuisiakin joilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Kiitos, anteeksi, ole hyvä jne pitäisi opettaa jo pienille lapsille. Lopeta kummilapsen hyysääminen. Törkeää ettei sinua ole edes kutsuttu juhliin. Pistä tästä lähtien raha vaikka Fidalle (ja voit sponssata lasta joka oikeasti tarvitsee rahaa) tai itseesi. Olet ollut upea kummi!
Vierailija kirjoitti:
Miten se kiitos on muka niin vaikea sana? Pitäis tulla ihan luonnostaan, aina kun saa jotain sanotaan kiitos. Ei ole niin iso juttu, kun tulee tavaksi.
Täysin samaa mieltä.
Se on yksi pienimmistä ja vaivatomimmista käytöstavoista.
En voi ymmärtää kun nykyään ihan jopa parikymppisetkin käyttää kiitoksen tilalla sanaa "jes".
Esim toivotan kasvotusten onnea jatko-opiskelupaikan saannista ja sanon laittaneeni tilille 100€ rahaa tarpeellisiin hankintoihin opiskelija-asuntoon.
Vastaus on "jes"..... ja jatkaa jotain muuta aiheeseen liittyvää. Olin ihan ymmälläni, teki mieli huutaa "OLE HYVÄ, EI TARTTE KIITTÄÄ"!!!!
Toinen sama tilanne kun töissä nuorelle likalle toivottaa hyvää viikonloppua, hyvää lomaa, hyvää joulua tms, vastaus on jees, jes, tai jep. Siis mitä ihmettä?
Mihin katoaa sana kiitos?
Ei liity kummiuteen, mutta olen työssäni joutunut opettamaan lukemattomia nuoria tettiläisiä, ammattiopiskelijaharjottelijoita, lukiolaisia kesätyöntekijöitä ym nuoria kiittämään.
Ihan esimerkkinä, kun asiakas toivottaa meille esim hyvää viikonloppua, hänelle vastataan "kiitos samoin". Tai kun annan opiskelijalle työtodistuksen ja pikku muistamislahjan niin siitä kuuluu kiittää.
Olen itse kai jo sen ikäinen että en voi tajuta ettei tällaset asiat tule selkäytimestä vaikka ois kuinka ujo ja sulkeutunut henkilö tajansa.
Opettakaa hyvät aikuiset lapsille käytöstapoja ja toisten kunnioitusta.
Tämä keskustelu on omalla kohdallani vahvistanut tekemääni päätöstä, että en osta enää kummitytölleni lahjoja syntymäpäivinä ja jouluna. Jos lahjojen puuttuminen herättää ihmetystä, niin kerron, että muistan kummityttöä kristillisen kasvatuksen näkökulmasta rukoilemalla hänen puolestaan.