Lue keskustelun säännöt.
Passiivinen ja kiittämätön kummilapsi - onko aika lopettaa muistaminen?
30.10.2022 |
Kummilapseni ja minä olemme sukua, emme kovin läheistä, mutta kuitenkin. Olen ollut kummilapselle alusta asti läsnäoleva kummi: kävin pitkästä välimatkasta huolimatta kylässä monta kertaa vuodessa, olin ilmaisena lastenvahtina vanhempien päästessä omiin menoihinsa ja leikin paljon. Muistin lahjoilla synttäreinä ja jouluna, postiakin laitoin nimipäivänä ja muutaman kerran vuodessa. Koen olleeni hyvä ja aktiivinen kummi, joka on ollut kiinnostunut kummilapsestaan. Kummilapsi myös piti minusta paljon.
Kummilapseni perhe on jo pitkään ollut kiittämätön ja etäinen. Kummilapseni kasvaessa kouluikään hän ei itse vieläkään osannut kiittää lahjoista, eivätkä vanhemmatkaan kiittäneet. Aiemmin minut kutsuttiin yhdessä muiden sukulaisten kanssa kummilapsen syntymäpäiville, mutta en ole enää muutamaan vuoteen saanut kutsua. Muut kummit ja sukulaiset kyllä kutsutaan eli juhlat sukulaisille pidetään yhä. Kummilapsi haaveilee muille sukulaisille ääneen, mitä mahtaa saada minulta lahjaksi. Minä kuulen nämä puheet sukulaisten kautta, kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä. Minua ei ole enää pitkään aikaan kutsuttu muutenkaan käymään, kerran vuodessa taidan saada perheeltä kaikille sukulaisille lähetettävän valokuvan. En nykyisin tiedä kummilapseni elämästä oikeastaan mitään, koska kummilapsen perhe ei ota minuun yhteyttä eivätkä vastaa, jos laitan kummilapselle vaikka kortin postissa. Entisestä läheisestä kummilapsesta on tullut minulle parin viime vuoden aikana vieras. Olen yrittänyt SnapChatissa keskustella kummilapseni kanssa, mutta keskustelu jää yksittäiseen kuvaan eikä kymmenvuotias vastaa kuin sanalla tai kahdella viesteihini. Jos kysyn kuulumisia, niin vastaa "ihan hyvää".
Olen jo muutaman vuoden ajan kipuillut tämän yksipuolisen yhteydenpidon ja kiittämättömyyden kanssa. Kummilapseni täytti vähän aikaa sitten 10 vuotta ja päätin muistaa lahjalla viimeisen kerran pyöreiden kunniaksi. Laitoin lapselle postissa paketin, jossa oli mm. tuon ikäisten suosiman kaupan lahjakortti. Minulle hoitovapaalla olevana tuo lahjakortin summa oli iso raha, vaikka monille muille summa olisi ollut pieni. Odotin useamman viikon ja lopulta jouduin kysymään kummilapselta, tuliko paketti perille ja vastasi, että tuli. Olen väsynyt siihen, että kummilapsi ei osaa kiittää eikä hänen perheestään kuulu. Olisin mielelläni ollut aktiivinen ja hyvä kummi kummilapsen aikuisuuteen asti, mutta mitta alkaa olla täynnä. Mitä järkeä on enää muistaa kummilasta, jonka perhe ei ole minuun vastavuoroisesti yhteydessä eikä noin iso koululainen osaa itse edes kiittää?
Olenko aivan pahis, jos jätän kummilapsen muistamiset ja ylimääräiset yhteydenotot tähän? Jonkun kuvaviestillä laitettavan joulukortin tai synttärikortin voin laittaa, mutta muuten vaivannäkö tuntuu turhalta. Minulla on muitakin kummilapsia ja heidän kanssaan on aivan erilaista, yhteydenpito on vastavuoroista perheiden kanssa ja lahjojakin arvostetaan yhteisen ajan lisäksi.
Kommentit (204)
Itse olisin luovuttanut ajat sitten. Ap sekin hieman outoa että jaksoit noin pitkään. Virheitä teemme tietysti kaikki (todellakin, koko ajan, itsekin teen, eli en sitä sano) mutta tuota voisi hieman miettiä että miksi noin pitkään jaksoit yksipuolista yhteydenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin luovuttanut ajat sitten. Ap sekin hieman outoa että jaksoit noin pitkään. Virheitä teemme tietysti kaikki (todellakin, koko ajan, itsekin teen, eli en sitä sano) mutta tuota voisi hieman miettiä että miksi noin pitkään jaksoit yksipuolista yhteydenpitoa.
Aika moni on toiveikas, että tilanne muuttuisi ajan kanssa. Tai jos kyse on sukulaisesta, niin varmasti kynnys lopettaa muistamiset on korkeampi kuin jonkun etääntyneen kaverin kohdalla.
Ei kummilapselle tarvitse lahjoja antaa, etenkään jos kyse ei ole mistään köyhän perheen lapsesta. Yhteyttäkään ei ole pakko pitää, varsinkaan jos se on täysin yksipuolista. Toisaalta tuntuu jotenkin kyseenalaiselta, jos muiden kummilasten kanssa on hyvä suhde ja he saavat lahjoja, ja sitten yksi kummilapsi jää etäiseksi. Itse ehkä pyrkisin hieman peittelemään sitä, että muihin kummilapsiin on paremmat välit, tai en ainakaan korostaisi sitä.
Ehkä teistä tulee myöhemmin läheisempiä. 20-vuotiaana kummilapsi osaa ehkä jo ajatella, että on tuo aika mukava kummi, lähetti aina niitä ihania lahjojakin.
Se voi olla hyvä ratkaisu, että et lopeta kokonaan yhteyden pitämistä, mutta vähennät sitä. Jospa sitten itsekin tajuaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on hyvä oppitunti lapselle elämästä:
Jos saat jotakin toisilta ja et osaa kiittää, niin tuo saamasi asia saattaa vastaisuudessa jäädä saamatta. Tällaista elämä on aikuisillakin. Ei aikuisellekaan kukaan loputtomiin tee ystävällisiä tekoja/osta lahjoja, jos aikuinen ei osaa sanoa kiitos.
Tämä! Sen ymmärrän, että ihan pieni lapsi ei osaa kiittää tai jännittää sen verran, että kiitos unohtuu. Se on vanhemman tehtävä opettaa ja huolehtia, että lapsi osaa kiittää. Kymmenvuotias on jo niin iso koululainen, että jos ei tuohon ikään mennessä opi kiittämään, niin ei muutu kiitolliseksi-Kaisaksi myöhemminkään.
En luultavasti kiittänyt kertaakaan lapsuudessa mistään enkä vielä varhaisaikuisuudessakaan. Kotikasvatukseeni ei kuulunut käytöstapoja, elimme eristäytynyttä elämää. Vanhempani eivät myöskään tervehtinyt naapureita, saati laitellut kiitoksia kenellekään. Tulin kuorestani ulos ja opin tapoja vasta ensimmäisen seurustelusuhteen aikana + kävin pitkän terapian. Eli ihminen voi kyllä muuttua!
Kaikki muilta ihmisiltä tulleet kortit ja muistamiset olen säästänyt, ja muistan vieläkin. Se oli todella erityistä, jos sain lahjoja/huomiointia, koska vanhempani eivät minua juuri huomioineet. Kaikesta olen edelleen kiitollinen.
Olen samassa tilanteessa, kummilapseni ei ole kiittänyt tai muistanut minua vuosiin. Sulkeutuu omaan huoneeseen, kun menen kylään. Olen ajatellut vaiheen menevän ohi, mutta ei siltä näytä. Hän on kohta aikuinen. Olisi mukava jatkaa muistamista, jos saisi edes jonkin merkin, että se on hänelle tärkeää. Myöskin nuorin kummilapseni repii heti lahjan auki ja ei kommentoi mitään. Vanhemmat eivät ohjaa kumpaakaan ja siksi olen muistamista jatkanut - yritän olla roolimalli huonolla menestyksellä.
Samanmallista täälläkin, vauvana kutsuttiin kylään ja hoitamaan mutta siihempä se loppui. Joskus tuli viesti että lapsi haluaisi sitä sun tätä, kallista tavaraa, minulla pieni eläke, hyvä kun itse selviää.. Enpä ostele mitä käsketään.. Saman äidin lapsille ostellut yhtä ja toista, koskaan ei kiitosta tullut, eikä muutenkaan yhteydenpitoa. Ei kiva. Kun taas toisen lapsen, nuori aikuinen jo, on pitänyt aina yhteyttä, lapsena lähetti kuvia ja piirroksia, tekstareita ja aina kiitti, ja kiittää vieläkin, hyvin on kasvatettu ja hänelle on mukava lähettää vähän bensarahaa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi sanoa. Ei me kansana päästä tästä eteenpäin jos ei opetella sanomaan. Ja ystävällisesti.
Tylsäähän se on, kun ei mukuloita neuvota kiittämään lahjoista.
2-kymppuseksi lahjoin omaa kummilasta. Jouduin todellakin kysymään jälkikäteen, saitko lahjan postitse. Ei kiitosta kuulunut silloinkaan, kun esim. ylioppilaslahjan ojensin.
No loppuihan se, kun lopetin muistamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisipa aika hauskaa, jos ap lopettaisi lahjojen lähettämisen, ja kummilapsi alkaisi sen jälkeen kiitellä lahjoista! Joka joulun ja syntymäpäivän jälkeen tulisi kortti, jossa lukisi: "Kiitos, rakas kummitäti, siitä lämpimästä villapaidasta. Se on lempiväriäni" tai vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä kiitoksella tekee?
Elämässä asiat eivät tule ilmaiseksi. Kiittäminen kuuluu normaaleihin käytöstapoihin.
Mitä jos antaisit lahjat vilpittömästä halusta, kiittämisestä riippumatta? Jos asenne on, että kaiken minkä annat velvoittaa perhettä, se ehkä koetaan kiusallisena.
Millaisia vastauksia odotat kysymykseen "mitä kuuluu?" Kysymykseen kuuluu aina vastata "kiitos hyvää, kiitos - entä itsellesi?", ellei jotain järisyttävää halua siihen lisätä. Suomessa tätä retorista kysymystä helposti hyväksikäytetään, 10-vuotias on siihen kuitenkin liian nuori. Hän ottaa kysymyksen tervehdyksenä, ei tilaisuutena vuodattaa raporttia päivästään.
Jos sinua kiinnostaa saada lapsen arjesta tarkempaa tietoa, kysy jotain innostavampaa, kuten vaikkapa: "mikä on ollut tänään mukavinta/hauskinta?" Jätä vähemmälle huomiolle kummiutesi ja mieti, mikä toisessa ihmisessä kiinnostaa. Se toinen aikuistuu vuosi vuodelta.
Jaottelet suhteenne velvoittavaan ja ylimääräiseen yhteydenpitoon. Kenties se velvoittava osa tuntuu vaativalta ja ylimääräinen kiusalliselta, koska kaikki tapahtuu muodolliselta pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^kiittäminen tietysti vain kerran
Joihinkin luonteisiin kuuluu kyvyttömyys kiittää tai pyytää anteeksi (esim. skitsoidi), lopetetaanko suhde näihin ihmisiin? Vai kiusataanko toistuvasti kyvyttömyydestä?
Ihanteellista olisi saada kiitoksensa lapsen ilmeestä.
Jos sinua harmittaakin kummilapsen vanhempien kiittämättömyys. Tiedoksi, että lapsen kasvaessa on luonnollista että sukujuhlat muuttuvat kaverijuhliksi.
Älytöntä, miten tässä ketjussa puolustellaan tuota kiittämättömyyttä. Eri asia, jos joku VeetiVanessa 3 v uhmassaan ei kiitä, mutta 10 v:n pitäisi osata kiittää. Ja jos ei osaa, niin peiliin katsomisen paikka vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin luonteisiin kuuluu kyvyttömyys kiittää tai pyytää anteeksi (esim. skitsoidi), lopetetaanko suhde näihin ihmisiin? Vai kiusataanko toistuvasti kyvyttömyydestä?
Ihanteellista olisi saada kiitoksensa lapsen ilmeestä.
Jos sinua harmittaakin kummilapsen vanhempien kiittämättömyys. Tiedoksi, että lapsen kasvaessa on luonnollista että sukujuhlat muuttuvat kaverijuhliksi.
Jos sukujuhlat muuttuvat kaverijuhliksi eikä kummia kutsuta muuten kylään, niin miksi se lahja pitää silti saada?
Kummi-instituutio on vanhaa turhaa tauhkaa, joka kannattaisi kerta kaikkiaan jo lopettaa.
Olisi kiva kuulla, mitä nämä kiittämättömät kummilapset perheineen ajattelee näistä tilanteista.
Jos 10 v ei osaa olla lahjoista kiitollinen tai olla pitämättä niitä itsestäänselvyytenä, niin vanhempien pitäisi osata ja osata sanoa ääneen kiitos.