Hesari: Lihavuus on krooninen sairaus

Vierailija kirjoitti:

Omin voimin laihduttaminen voi olla vaikeaa, mutta jos syö järkevästi ja liikkuu, niin kaikki laihtuvat! 

Puolisolla on ollut painonhallinta haastavaa, monesti mennyt ylös ja alas. Painonvartijoissa kävi silloin kun sellaisia oli vielä Suomessa. Niin pitkään kun noudatti ohjelmaa paino tuli hallitusti alas. Sitten jossain vaiheessa sohvan houkutus ja mässäily veivät voiton. Mitään fysiologista estettä laihtumiselle ei siis ollut.

Jos paino ei pysy hallinnassa niin kannattaa laatia ruokavalio ja liikuntaohjelma ja noudattaa niitä. Etukäteen päättää kuinka paljon syö ja sitten kun on sen määrän syönyt niin ei syö enää. Helppoa. Ja jättää ostamatta ne ylimääräiset mässyt. Liikunnan kanssa sama juttu. Etukäteen päättää, että kuinka paljon liikkuu viikon ja kuukauden aikana ja sitten tekee sen. Ei se ole sen kummempaa kuin ammattiin opiskelu tai töiden tekeminen. 

Painonvartijat nyt oli tunnetusti surkea tapa laihduttaa. Näännytetään kroppa ja kerätään nälkävelkaa. Laihtumisen jälkeen lihotaa takaisin, kun kroppa huutaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko intersektionaalisuus ehtinyt lääketieteeseenkin vai onko tutkimuksen pohjalla terveystieteen kaltainen pseudotiede?

Yksi kanadalainen diabetestutkija. Totta kai liittää lihavuuden syyt omaan tutkimukseensa. Ja varmasti liittyykin, mutta syön hattuni jos jokaisella pullukalla onkin nyt krooninen tauti jolle ei voi mitään ja pilleriä naamaan vaan. Eiköhän se enemmän ole seuraus kuin syy että elimistö menee sekaisin.

totta kai se on seuraus. Aivan kuten melanoomakin. Harva välttelee aurinkoa riittävällä huolellisuudella, mutta silti vain osalle syntyy syöpään johtavat solutason vauriot. Jätetäänkö melanoomakin hoitamatta pois kun se on ennemmin seuraus kuin syy? Hoidellaan vaan alati pahenevia oireita, muttei vahingossakaan sitä perussairautta kun se on kerran itseaiheutettu?

Melanooma voi tulla vaikka peräsuoleen, jota tuskin kukaan niin intensiivisesti auringossa paahtaa. Lihavaksi tulee aivan aniharva teveellisillä elintavoilla.

Sinusta siis on parempi ensin antaa ihmisten rauhassa tulla obeeseiksi ja sitten antaa lääkettä kun elimistö on sekaisin. Ei niin että kehotetaan terveellisiin elämäntapoihin ettei lihoisi ensinkään?

Alle 5% melanoomista puhkeaa limakalvoille, joista osaan yhä (mm silmä) myötävaikuttaa UV säteily.

Ei tietenkään ole parempi olla ennalta ehkäisemättä sairauksia. Kuitenkin, nythän puhumme lihavuuden hoidosta tai melanooman hoidosta. Emme siitä kuinka niitä ennaltaehkäisisi. 100% tietää kuinka ja silti valtaosa jättää ohjeet noudattamatta. Silti vain osa sairastuu ja sieltä, sieltä löytyy lääketieteelliselle tutkimukselle se tutkimusaineisto, jonka kautta löytää tehokkaampia hoitokeinoja. Onko sairauden hoitaminen siis jollain lailla enemmän väärin jos sen taustalla on ulkonäköä heikentävä itseaiheutettu syy kuin silloin jos taustalla oleva syy on viehättävämmän ulkonäön tavoittelu?

Aletaanko evätä hoito ulkonäköperusteisesti myös muiden sairauksien osalta, vähän kuin muinaiset spartalaiset tai ei niin muinaiset saksalaiset?

Se on kieltämättä totta että ihmisissä on eroja sikäli että joidenkin ei tarvitse seurata mitä syövät, eivät liho, vaikka eivät olisi mitään himoliikkujia. Ja sitten on niitä joiden täytyy vahdata kunnolla koska paino heti nousee jos lakkaa vahtaamasta. Sitten on tietysti sairaudet erikseen.

Syö vähemmän kuin kulutat on mielestäni aika huono vinkki sikäli että en itse ainakaan jaksaisi laskea kaloreita. Ehkä jos söisi pelkkiä einesruokia joissa on kalorit valmiiksi pakkauksessa, mutta koska teen ruoat itse niin ei siinä jaksa miettiä paljonkohan kaloreita on tuossa annoksessa kastiketta mitä nyt otin. Ja minä olen siis normaalipainoinen, mutta pysyn tässä lähinnä 16:8 pätkäpaaston avulla, en sillä että syön vähemmän kuin kulutan. Liikun myös, mutta pelkkä liikunta ei yleensä auta isoon laihtumiseen ellei ole tyyliin todella lihava ja vaihtaa täydestä liikkumattomuudesta kunnon lenkkeilyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Minä pyöristyin hieman vaihto-oppilasvuotena. Ennen sitä olin aina hoikka. Kotiin palattua hoikistuin ja raskausaikana lihoin taas toistakymmentä kiloa. Kilot putosivat ja pysyivät kymmenisen vuotta poissa,  kunnes elämäntilanne oli vaikea pettämisen ja lopulta eron vuoksi. Ahdistukseltani en saanut nukuttua, liikuin pakkomielteisesti, join ja tupakoin liikaa -ja laihduin. Elämätilanteen tasaannuttua unettomuus kroonistui, työpaineet kasvoivat saman aikaisesti ja aloin lihomaan. Liikuntaa olen aina harrastanut runsaasti, mutta palautuminen liikunnasta oli unen puutteessa aivan olematonta. Syke ei välillä noussut ollenkaan esim hiihtäessä, mutta oli seuraavana aamuna tapissa. Mielenterveyskin meinasi oikeasti reistailla, en enää edes tuntenut itseäni. Ainoa mikä toi hyvänolon tunteen, rauhan, oli seksi ja makeat herkut. 

Pelkään stressiä ihan hysterian lailla nyt kun olen vuosia myöhemmin saanut unet takaisin (lääkkeettömästi, ihan vain olemalla itselleni vähemmän vaativa). Nykyisin ymmärrän jättää kovan treenin pois heti kun päässä alkaa viirata. Ei nämä ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia asioita kuin "syö vähemmän ja blaablaa". Neuvojia aina riittää kyllä, ihan joka elämäntilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Niinpä. Ne monet muut tekijät vaikuttavat siellä taustalla niin paljon. Kaikki ylipainoiset eivät mässytä jatkuvasti sipsiä, karkkia ja herkkua kuten monet aina luulevat. Minulla itselläni on jatkunut vaikea elämän tilanne, on sterssiä, ahdistusta ja unettomuutta. Syön oikeaoppisesti lautasmallin mukaan pieneltä lautaselta, enkä mässäile. Totta kai tulee päiviä jolloin saatan herkutella enemmän ja juoda alkoholia, mutta arkeni on tuollaista hyvin normaalia syömistä. Kuitenkaan en ole laihtunut yhtään, mitä olisin toivonut ja kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua. Okei, liikkua voisin ehdottomasti enemmän, mutta se on kuitenkin aika pieni tekijä laihtumisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko intersektionaalisuus ehtinyt lääketieteeseenkin vai onko tutkimuksen pohjalla terveystieteen kaltainen pseudotiede?

Yksi kanadalainen diabetestutkija. Totta kai liittää lihavuuden syyt omaan tutkimukseensa. Ja varmasti liittyykin, mutta syön hattuni jos jokaisella pullukalla onkin nyt krooninen tauti jolle ei voi mitään ja pilleriä naamaan vaan. Eiköhän se enemmän ole seuraus kuin syy että elimistö menee sekaisin.

Ei kai nyt kukaan väitäkään, että se on asia jolle ei itse voi yhtään mitään, mutta tämä syyllistävä mentaliteetti miten asiasta nykyään lähinnä puhutaan on myös aivan väärä ja yksiselitteisesti virheellinen sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Minä pyöristyin hieman vaihto-oppilasvuotena. Ennen sitä olin aina hoikka. Kotiin palattua hoikistuin ja raskausaikana lihoin taas toistakymmentä kiloa. Kilot putosivat ja pysyivät kymmenisen vuotta poissa,  kunnes elämäntilanne oli vaikea pettämisen ja lopulta eron vuoksi. Ahdistukseltani en saanut nukuttua, liikuin pakkomielteisesti, join ja tupakoin liikaa -ja laihduin. Elämätilanteen tasaannuttua unettomuus kroonistui, työpaineet kasvoivat saman aikaisesti ja aloin lihomaan. Liikuntaa olen aina harrastanut runsaasti, mutta palautuminen liikunnasta oli unen puutteessa aivan olematonta. Syke ei välillä noussut ollenkaan esim hiihtäessä, mutta oli seuraavana aamuna tapissa. Mielenterveyskin meinasi oikeasti reistailla, en enää edes tuntenut itseäni. Ainoa mikä toi hyvänolon tunteen, rauhan, oli seksi ja makeat herkut. 

Pelkään stressiä ihan hysterian lailla nyt kun olen vuosia myöhemmin saanut unet takaisin (lääkkeettömästi, ihan vain olemalla itselleni vähemmän vaativa). Nykyisin ymmärrän jättää kovan treenin pois heti kun päässä alkaa viirata. Ei nämä ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia asioita kuin "syö vähemmän ja blaablaa". Neuvojia aina riittää kyllä, ihan joka elämäntilanteeseen.

Ihan kuin mun äidin tarina. Hän karisteli raskauskilot nopeasti joka vauvan jälkeen, mutta sitten joutui tosi ruman pettämisen uhriksi. Ensishokin jälkeen se oli just sitä selviytymistä työpäivästä toiseen ja illat ja yöt kulki kuin zombi kun ei vissiin nukkumisesta tullut mitään. Lohtuna oli pullat, suklaat ja hyvät kirjat ja painoakin alkoi tietty tulla. Ne oli hänelle kuin pakopaikka ylikierroksilla käyvästä pääkopasta.

Siinä jos ois joku tullut neuvomaan viereen ja ylimielisenä viisastelemaan äitin kiloista niin oisin latassut legot kurkkuun!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Niinpä. Ne monet muut tekijät vaikuttavat siellä taustalla niin paljon. Kaikki ylipainoiset eivät mässytä jatkuvasti sipsiä, karkkia ja herkkua kuten monet aina luulevat. Minulla itselläni on jatkunut vaikea elämän tilanne, on sterssiä, ahdistusta ja unettomuutta. Syön oikeaoppisesti lautasmallin mukaan pieneltä lautaselta, enkä mässäile. Totta kai tulee päiviä jolloin saatan herkutella enemmän ja juoda alkoholia, mutta arkeni on tuollaista hyvin normaalia syömistä. Kuitenkaan en ole laihtunut yhtään, mitä olisin toivonut ja kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua. Okei, liikkua voisin ehdottomasti enemmän, mutta se on kuitenkin aika pieni tekijä laihtumisen kannalta.

Minusta on laihdutusohjelmien syytä että on yleistetty se ajatus että ylipainoiset mässäilevät mielettömiä määriä ja että keittiön kaapit on täynnä pelkkää roskaruokaa. Saadaan raflaava alku ohjemalle kun ratsataan suklaakaapit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Minä pyöristyin hieman vaihto-oppilasvuotena. Ennen sitä olin aina hoikka. Kotiin palattua hoikistuin ja raskausaikana lihoin taas toistakymmentä kiloa. Kilot putosivat ja pysyivät kymmenisen vuotta poissa,  kunnes elämäntilanne oli vaikea pettämisen ja lopulta eron vuoksi. Ahdistukseltani en saanut nukuttua, liikuin pakkomielteisesti, join ja tupakoin liikaa -ja laihduin. Elämätilanteen tasaannuttua unettomuus kroonistui, työpaineet kasvoivat saman aikaisesti ja aloin lihomaan. Liikuntaa olen aina harrastanut runsaasti, mutta palautuminen liikunnasta oli unen puutteessa aivan olematonta. Syke ei välillä noussut ollenkaan esim hiihtäessä, mutta oli seuraavana aamuna tapissa. Mielenterveyskin meinasi oikeasti reistailla, en enää edes tuntenut itseäni. Ainoa mikä toi hyvänolon tunteen, rauhan, oli seksi ja makeat herkut. 

Pelkään stressiä ihan hysterian lailla nyt kun olen vuosia myöhemmin saanut unet takaisin (lääkkeettömästi, ihan vain olemalla itselleni vähemmän vaativa). Nykyisin ymmärrän jättää kovan treenin pois heti kun päässä alkaa viirata. Ei nämä ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia asioita kuin "syö vähemmän ja blaablaa". Neuvojia aina riittää kyllä, ihan joka elämäntilanteeseen.

Ihan kuin mun äidin tarina. Hän karisteli raskauskilot nopeasti joka vauvan jälkeen, mutta sitten joutui tosi ruman pettämisen uhriksi. Ensishokin jälkeen se oli just sitä selviytymistä työpäivästä toiseen ja illat ja yöt kulki kuin zombi kun ei vissiin nukkumisesta tullut mitään. Lohtuna oli pullat, suklaat ja hyvät kirjat ja painoakin alkoi tietty tulla. Ne oli hänelle kuin pakopaikka ylikierroksilla käyvästä pääkopasta.

Siinä jos ois joku tullut neuvomaan viereen ja ylimielisenä viisastelemaan äitin kiloista niin oisin latassut legot kurkkuun!

Tuo on se malli, miksi jotkut lihovat stressaantuessaan. Jos syö saman verran kuin ennen, niin suurin osa laihtuu stressaantuessaan, koska elimistö käy ylikierroksilla ja kuluttaa enemmän energiaa. Stressaantuneena syö kuitenkin helposti liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja siksi jotkut lihovat, vaikka energian kulutus onkin noussut stressin vuoksi. Ja usein vielä liikunta jää vähäisemmäksi, vaikka juuri stressaantuneena siitä olisi hyötyä.

Juurisyy siis sressilihomisessakin on liikunnan väheneminen ja väärä syöminen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se. Jo kauan sitten on huomattu, että laihduttaminen ei auta, vaan pahentaa vaivaa. Eli kilot tulevat takaisin kavereiden kanssa. 98% laihduttaneista lihoo takaisin, mutta silti vaan sinnikkäästi lihavat aloittaa uuden kuurin joka maanantai ja uskoo, että tällä kertaa kuuluvat siihen kahden prosentin vähemmistöön. Ala vaan ap lihavaksi. Voit sitten lukea täältä palstalta, miten siitä voi helposti päästä eroon. Syöt vain vähemmän kuin kulutat!

Venäläinen tiede on ilmeisesti keksinyt hoidon tähän sairauteen, kun sikäläisiltä vankileireiltä kaikki tulevat aika hoikkina.

Minusta oli mielenkiintoista kun katselin eilen Aarnion haastattelua ja kiinnitin huomiota juurikin siihen seikkaan, että Jaetaan ei ollut laihtunut grannaakaan vaikka ollut yli kuusi vuotta kiven sisässä ja ruokailut olleet kutakuinkin hyvin säännöllisiä ja ns. ravitsemussuosituksen mukaisia.

Entä pillereiden sivuvaikutukset? Mt-lääkitys johtaa painon nousuun, johtaako ylipainopillerit mt-ongelmiin? Saadaan lisää uhreja yhteiskuntaan?

Oon aina tiennyt tämän! Tai en aina mutta tätä enoiriistä tutkimusta kun on tehnyt oman kroppansa kanssa lähietäisyydeltä , niin ei tarvitse kovin välkky olla kun alkoi ymmärtää että kaikki johtuu suolistosta .

Siitä on ehkä noin kuutisen vuotta kun aloin tosissani miettimään, että eikö ulosteen siirrolla voitaisi hoitaa kaikkia lihavia. Eli laittamalla hoikan ihmisen bakteerikantaa lihavien suolistoon, niin suolistomikrobit alkaisi toimia kuten kuuluu.

Lihavuuslääke vaikuttaa muuten just tähän.

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli mielenkiintoista kun katselin eilen Aarnion haastattelua ja kiinnitin huomiota juurikin siihen seikkaan, että Jaetaan ei ollut laihtunut grannaakaan vaikka ollut yli kuusi vuotta kiven sisässä ja ruokailut olleet kutakuinkin hyvin säännöllisiä ja ns. ravitsemussuosituksen mukaisia.

Jaetaan = Jartsa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihavuus johtuu väärästä ruokavaliosta 99% ihmisistä. Jos syö kasvispitoista ruokaa hyvillä proteiineilla ja välttää sokeria, huonoja rasvoja ja alkoholia, niin pysyy hoikkana.

Mutta jos ei pääse irti sokerikoukusta, niin tottakai sitä pysyy lihavana. Siinä mielessä lihavuus on verrattavissa alkoholismiin. Mutta kukaan ei yritä normalisoida alkoholismia eikä kiistämään sen terveysvaikutuksia.

Ja tällä yksinkertaisella ranneliikkeellä paranet alkoholismista: lakkaa juomasta.

Joo. Paitsi etteä alkoholismista voi parantua jättämällä alkoholin kokonaan pois. Ruokaa ei voi jättää kokonaan pois, tai kuolee. 

Pitäs jättää herkut pois.

Vierailija kirjoitti:

Entä pillereiden sivuvaikutukset? Mt-lääkitys johtaa painon nousuun, johtaako ylipainopillerit mt-ongelmiin? Saadaan lisää uhreja yhteiskuntaan?

Mun painonnousu oli hurjaa parikymppisenä kun söin hetken citalopramia ahdistukseen. Olen satavarma että vaikutti kroppaan niin, että kilot on sen jälkeen pysynyt kuin takiainen. Vaikka olen miljoona kertaa ne pudottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tarve syödä koko ajan. Se on ihan kauheaa, koska oikeasti ei ole sellasta määrää ruokaa että minä tuntisin itseni kylläiseksi. Vatsa tulee täyteen kyllä ja fyysisesti ei voi enää syödä, mutta mun aivot ei kyllä tajua kunnolla sitä asiaa, vaan tahtoisin edelleen syödä. Minulla on ylipainoa noin 10 kiloa ja tämäkin on ihan vaan sen takia, että minä liikun säännöllisesti ja KOKO ajan vahdin mitä syön ja lasken kaloreita. Levänneenä ja tasaisessa elämäntilanteessa tätä jaksaa pitää yllä, mutta heti jos on univelkaa tai stressiä huomaan, että ote alkaa lipsua. On silleen naurettavaa, että minä painonhallinnan takia en esim. hakeudu opiskelemaan (työn ohella), kun mietin että jos aloitan opiskelut, niin minä oon väsynyt ja stressaatunut ja lihon. Näin se läskifobia toimii. Mieluummin vähän alisuoriudun kuin otan riskin että musta tulee oikeesti läski.

Olisi ihanaa olla joskus kylläinen ja tyytyväinen, mutta kun en ole. Ilmeisesti mulla on kylläisyyshormonista puutetta, koska eihän tämä normaalia ole, käsittääkseni ihmiset noin keskimäärin tulee kylläisiksi ja osa ihmisistä jopa unohtaa syödä. Minä en ikinä. Aina on mielessä seuraava ateria. Kyllä minä pitäisin tätä jonkinlaisena sairautena. Ärsyttää ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen aukoa päätään ylipainoisille. Osalle, kuten mulle, ei oo painonhallinta kovin helppoa.

mulla ei ole ihan noin vaikeita nuo mielihalut. Mut totta, mietin aloittaa avoimessa yliopistossa työn ohessa tänä syksynä (taas), mutta jätin taas väliin, koska pelkäsin stressiä ja unettomuutta. Mulla on taustalla vaikea unettomuus, joka kroonistuessa sai lihomaan vuodessa sen noin 10 kiloa. Toisena vuotena, ensimmäisenä laihduin. Lihominen hidastui kun unettomuus korjaantui ja painokin on siitä pudonnut. Mutta yhä kovan työstressin aikana uni menee katkonaiseksi ja sokerin himo on ihan älytön. Kerran lihonut turpoaa ihan hetkessä, viimeksi nyt vaativan projektin aikana housujen vyötäröt on alkaneet kiristää. Pahinta on, etten huonosti nukuttua jaksa rakasta harrastusta (cross-fit)

Kuulostaa ihan minun tarinalta. On yksinkertaista ja nykytutkimuksen vastaista sanoa, että kaikki on kiinni siitä, mitä suuhusi pistät tai tsempistä. Painoon vaikuttavat geenit, nukkuminen, elämäntilanne, yleisterveys, onko ollut aiemmin lihava, ikä jne. Itseltäni poistettiin kilpirauhanen syövän vuoksi. Lihoin kättelyssä 10 kg, vaikka olin ollut normaalipainoinen. Painoa tulee lisää nykyisin käsittämättömällä tavalla, vaikka minulla on Thyroxin-korvaushoito.

Niinpä. Ne monet muut tekijät vaikuttavat siellä taustalla niin paljon. Kaikki ylipainoiset eivät mässytä jatkuvasti sipsiä, karkkia ja herkkua kuten monet aina luulevat. Minulla itselläni on jatkunut vaikea elämän tilanne, on sterssiä, ahdistusta ja unettomuutta. Syön oikeaoppisesti lautasmallin mukaan pieneltä lautaselta, enkä mässäile. Totta kai tulee päiviä jolloin saatan herkutella enemmän ja juoda alkoholia, mutta arkeni on tuollaista hyvin normaalia syömistä. Kuitenkaan en ole laihtunut yhtään, mitä olisin toivonut ja kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua. Okei, liikkua voisin ehdottomasti enemmän, mutta se on kuitenkin aika pieni tekijä laihtumisen kannalta.

Tässä on aika perus ylipainon resepti, syön "melko terveellisesti", herkuttelen sillon tällön enkä katso kummemmin mitä sillön syön, enkä liiku.

Suolistohormoneita tutkitaan nyt kovasti ja siinä tiede on edistynytkin.

Veikkaan, että seuraava kuuma tutkimusaihe ja puheenaihe on nukkumisen merkitys painolle. Siis sehän jo tiedetään, että huonosti nukkuva lihoo helpommin eikä jaksa esim. harrastaa liikuntaa tai tehdä niitä terveellisiä valintoja, mutta minua ainakin kiinnostaa, että mitä ihan ihmisen kropassa tapahtuu lääketieteelliseltä kantilta katsottuna silloin, kun univaje kasvaa liian lyhyiden öiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli mielenkiintoista kun katselin eilen Aarnion haastattelua ja kiinnitin huomiota juurikin siihen seikkaan, että Jaetaan ei ollut laihtunut grannaakaan vaikka ollut yli kuusi vuotta kiven sisässä ja ruokailut olleet kutakuinkin hyvin säännöllisiä ja ns. ravitsemussuosituksen mukaisia.

Juuri tämä seikka.

Laihtuminen on hyvin ikävä prosessi. Elimistö pyrkii vastustamaan sitä mahdollisimman paljon.

Vaikka Jaita otettaisi aamupala ja iltapala pois, niin ei tulisi haluttuja tuloksia.

Hän olisi vain ärtyneempi ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se. Jo kauan sitten on huomattu, että laihduttaminen ei auta, vaan pahentaa vaivaa. Eli kilot tulevat takaisin kavereiden kanssa. 98% laihduttaneista lihoo takaisin, mutta silti vaan sinnikkäästi lihavat aloittaa uuden kuurin joka maanantai ja uskoo, että tällä kertaa kuuluvat siihen kahden prosentin vähemmistöön. Ala vaan ap lihavaksi. Voit sitten lukea täältä palstalta, miten siitä voi helposti päästä eroon. Syöt vain vähemmän kuin kulutat!

Itse taas oon tehnyt ihan kummallisen havainnon.

Jos syön terveellisesti ja liikun enemmän, paino jostain syystä putoaa. Tämähän ei ole poliittisesti korrektia.

Jännä sinänsä, että noinhan se normaalipainoisilla menee. Itse aloin kulkea työmatkat autolla (muutettiin) sen sijaan, että olisin kävellyt 1,5 km aamuin illoin. Lihoin 3 kg parissa kuukaudessa. Vaihdoin työpaikkaa ja aloin kulkea bussilla+kävellen, laihduin 4 kg. Syömiset pysyi koko ajan samana.

Mutta Virallisen Totuuden mukaan liikunta ei vaikuta painoon. Oi ei.

On muuten jännää, että nykyään ei tahdota enää ajatella, että seksuaalinen poikkeavuus tai kehodysforia olisi sairaus, koska antaa kaikkien kukkien kukkia, vaikka joku nyt tahtoisin syödä paskaa kiihottuakseen, tervettähän se ja hyväksi suolistoflooralle. Samalla antaa kaikkien kukkien kukkia -logiikalla lihavuudesta täytyy tehdä sairaus, ettei vaan kenenkään tulisi paha mieli.

Ainoa, mikä nykyään on tuomittavaa on se, että olen entinen normaali: normaalipainoinen, itsesi elättävä ja lapsesi kasvattava  kalpeanaamainen hetero vakaassa ja pitkäaikaisessa parisuhteessa. Hyi sentään, mikä Iljetys!