En osta enää joululahjaa kummilapsille
Nyt lopetan tämän huvin. Joka vuosi sama homma, kauheat summat menee lähes vieraiden lasten lahjoihin. Itse koittaa pitää lapsiin yhteyttä ja nähdä, käydä kylässä , mutta vanhemmat eivät tee mitään elettä sen eteen, että sopisivat näkemistä. Nytkin tilanne , etten ole yhtä kummilasta nähnyt reiluun vuoteen, perhe muutti kauaksi, eikä ole kutsua kuulunut sinne päin lainkaan. Postikin alkaa olla sen hintaista, että en laita postilla lahjaa menemään. Turha luulla, että ajan 100km suuntaansa yhden paketin vuoksi
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sitten käynyt hyvä tuuri. Aina kun kysyn lahjatoiveita, saan muutaman vaihtoehdon joista valita, jokainen hintaluokkaa 10 - 20 euroa. Olenkin sitten ostanut niistä kaksi tai jopa kolme.
Ja aina kiitetään.
Kiva. Usein näitä tarinoita on liian vähän verrattuna noihin huonompiin
Minäkin olen aika kyllästynyt. Olen kaukana asuva kummi, joka lähettää lahjan kaksi kertaa vuodessa, synttärinä ja jouluna. Koskaan en itse saa mitään viestiä, kuvaa, joulukorttia. Aina ei tule edes lahjasta kiitosta. Täysin yksipuolista ollut koko kummiuden ajan. Jokohan se riittäisi, parhaani olen kuitenkin yrittänyt, mutta kun sieltä suunnasta ei koskaan mitään kuulu, niin olkoon.
Jos lapsi ei edes tiedä kuka lahjan lähettää niin ihan typerää touhua
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei edes ole ketään kuka saataisiin kummiksi ja lapsi kirkon jäseneksi. Vanhempien lapsien kummeista ei ole kuultukaan enää ensimmäisen vuoden jälkeen. Eikä kyllä väliksikään jos ei kummius kiinnosta.
Kummiudesta pitäisi saada palkkaa.
Nykyisenään se on koiranvirka.
Lopetin lahjojen antamisen kun en saanut teini-ikäiseltä edes kiitosta.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään. Paketin avattuaan lapsi ilmoitti joka vuosi suoraan edessäni että ostamani lahja oli huono ja turha, vaikka vanhempansa valehtelivat minulle että juuri niitä ostamiani asioita nyt muka toivottiin. Vanhemmat eivät myöskään puuttuneet mitenkään siihen, että lapsi haukkui ääneen lahjansa.
Tuollaisille kiittämättömille kakaroille kummin kuuluu antaa kasvatuksellinen avokämmen.
Seuraavalla kerralla antaa lahjaksi ruumisarkun. Seuraavana vuonna kakara kysyy, että miksi ei saanut lahjaa, niin kummi sanoo, että ethän ole käyttänyt entistäkään.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin lahjojen antamisen kun en saanut teini-ikäiseltä edes kiitosta.
Mullakaan 10v kummilapsi ei vastaa edes viestiin jos kysyn mitä kuuluu ym. Koita siinä sitten olla niin p.... Läheinen aikuinen
Minusta ei lahjoja vaan yhteistä aikaa tehdä jotain kivaa, Metsäretket Yökyläilyyn ja siinä vähän herkkuja ja kiva leffa Ihan tavallinen lautapeli ilta tai viikonloppu. Yhdessä leipominen . Jos kummilapsi on kaukana, viestittely ja kirjeiden kirjoittelu. Tietysti ikä huomioon ottaen.
Mulla on kolme kummilasta, yhtäkään en olis halunnut, en vaan kehdannut kieltäytyä. Olen itse vela, enkä todellakaan halua olla mikään lapsenvahti-lahjakone kummistatuksen perusteella.
Jokaista oon kuitenkin hoitanut ja lahjonut. Esim. yhtä hoitamaan pelkät matkakulut olivat 50e, siihen omat viikonlopun ruuat eikä kiitosta.. No thanks.
Onneksi olen sittemmin eronnut kirkosta, eli virallisestikaan en ole enää kummi. Paljon mieluummin olisin vain kiva aikuinen vailla velvollisuuksia... Olisi mukavampi muistaakin lapsia kun sitä ei olisi pakko tehdä.
Viimevuonna lähetin kaikille kummilapsilleni (7kpl) ystävänpäivänä sydänheijastimet ja kortin, isommille oli myös namia. 4/7 vanhemmat kiittivät kirjeestä. 3 vanhemmasta ei ole kuulunut mitään, joten en vieläkään tiedä, tavoittiko posti heitä, mutta enpä ole kysynyt perään. Tarviiko tollaisille mitään enää lähettää?
Ompa harmi, että on tuollaista, en mäkään ostaisi! Mä kutsun lapsieni kummit aina synttäreille, jouluna myös syömään ja kesällä esim. Mökkeilemään yhdessä ja grillailemaan. Muutenkin nähdään vuoden aikana.
Itseasiassa hävettää, kun mun mielestä kummit ostavat liian kalliita lahjoja lapsilleni! Ihan hyvin voisi olla joku halvempi lahja. usein kysytään toiveita ja koitan sanoa jonkun edullisen toiveen tai sitten ihan vapaasti kummi voi ostaa mitä haluaa. Tärkeintä mun mielestä on se yhdessä vietetty aika, just esimerkiksi mökillä uiminen tai mustikkametsä.

Tällaista minäkin pyrin järjestämään. Annan aikaani. Olemme tehneet pipareita yhdessä ja askarrelleet. Vanhemmat ovat tykänneet.
Koko kummiuden saa poistaa, turhaa nykypäivänä. Kalliiksi tulee kummeille ja vanhemmat eroo, kummit eroo ym, ym. Vanhemmat itse voisi viedä lapsen kasteelle. Olisi paljon upeampaa ja herkempää. Muuttakaa papit tämä metusaleminen käytäntö.
Vierailija kirjoitti:
Ompa harmi, että on tuollaista, en mäkään ostaisi! Mä kutsun lapsieni kummit aina synttäreille, jouluna myös syömään ja kesällä esim. Mökkeilemään yhdessä ja grillailemaan. Muutenkin nähdään vuoden aikana.
Itseasiassa hävettää, kun mun mielestä kummit ostavat liian kalliita lahjoja lapsilleni! Ihan hyvin voisi olla joku halvempi lahja. usein kysytään toiveita ja koitan sanoa jonkun edullisen toiveen tai sitten ihan vapaasti kummi voi ostaa mitä haluaa. Tärkeintä mun mielestä on se yhdessä vietetty aika, just esimerkiksi mökillä uiminen tai mustikkametsä.
Unohtui vielä sanoa, että vuoden naikana laitamme myös kuvia ja viedoita lapsista kummeille ja kerromme lasten kuulumisia, annamme koulu/päiväkotikuvia, muistamme kummeja jouluna joulukortein ja lahjoin , ystävänpäivänä leivomme heille muffinseja yms.
Mun mielestä on tärkeää pitää yllä vastavuoroista suhdetta lasten kummien kanssa ja633 koska meidän lapset ovat vielä sen verran pieniä, etteivät pysty/osaa itse sitä tehdä, me vanhemmat autamme siinä.
Anna rahalahja. Ei se ole lasten vika, jos vanhemmat eivät mahdollista tapaamisia tai ole kiitollisia lahjoista.
Vierailija kirjoitti:
Kun kummityttö täytti 18v ja pääsi ylioppilaaksi. Annoin huomattavan rahalahjan. Se sai jäädä viimeiseksi lahjaksi. Olen muistanut kummityttöäni syntymäpäivä- ja joulutervehdyksillä, sekä yhteisillä kahvilatapaamisilla, mutta en enää anna lahjoja. Yhteyttä voi pitää ilman lahjojakin.
Sama. Tai siis lakkiaislahja vielä. Jos menevät naimisiin, häälahjan saavat. Kummi"lapset"19, 34 ja 38v. Minä 61, voisikohan muistamiset kääntyä minuun päin...
Törkein mielestäni oli kastejuhla, jossa meille kummeille ilmoitettiin heti kättelyssä, että olemme lapsen sponsoreita. Pappi puhui siis puheessaan, että olette nyt lapsen sponsoreita ja vanhemmat antoivat hyvin selkeästi ymmärtää, että nyt sitten rahaa ja lahjoja pöytään. Törkeyden huippu! Varsinkin, kun meillä on itselläkin lapsia, eikä todellakaan ole vara sponsoroida yhtään ketään!
Kaikkein parasta kun ei ole alkanut kummiksi eikä muutenkaan ole alkanut kenellekkään joulupukiksi. Jos ei olekkaan sitten varaa jossain vaiheessa niin ei tarvitse selitellä.
Olen aina ihmetellyt että mitä ihmeen iloa joku saa pelkästään kalliiksi tulevasta kummin tittelistä, ellei se ole sitten iloa että saa keventää rahapussiaan.
Kummilapsella on huomattava osakesalkku, jota vanhemmat ja isovanhemmat ovat kerryttäneet. Ei tosiaan tarvitse mun joulukortteja tai lahjoja, eikä niitä ole koskaan mitenkään noteerannut.