Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittaisitte seuraavan henkilön:

Nelikymppinen korkeakoulutettu henkilö, ei tatuonteja. Asuu perityssä jugendkattohuoneistossa. Työskentelee kuvataiteilijana, mutta elanto tulee pääasiassa pääomatuloista (50-100 k€/vuosi). Varallisuus noin 2 miljoonaa.

Vanhemmat ylempää keskiluokkaa, heiltä tulossa perintöä 3-4 miljoonaa seuraavien 20 vuoden aikana. Suku ei ole tunnettu, ei vaikutusvaltaisia suhteita. Tavallinen -nen loppuinen sukunimi. Esivanhemmissa viimeisin duunari kuollut 1930. Suvussa ollut aatelisia 1800-luvulla, jonka jälkeen suku vajosi rahvaaseen.

Henkilön puoliso on koulutukseltaan tohtori, mutta syntynyt alempaan keskiluokkaan. Anoppi tuntee jonkinasteista alemmuudentunnetta, mikä on henkilömme mielestä turhaa ja surullista ja hän tekeekin kaikkensa, että näin ei olisi.

Lapsilla (3) ei ole kalliita tai tavoitteellisia harrastuksia, koska lapset eivät ole niitä halunneet, eikä vanhemmilla ole ollut tarvetta niihin ohjata. Lasten kanssa vietetään paljon aikaa, koska henkilön omat vanhemmat olivat aina kiireisiä töissään.

Luonteeltaan säästäväinen ja tyytyy melko vähään. Kodinsisustus on sekoitus antiikkia, perittyjä tavaroita ja vuosikymmenten aikana hankittuja esineitä. Ajanut samalla autolla 15 vuotta, koska se on tuttu ja toimii hyvin. Pukeutuu melko tavanomaisesti ja käyttää vaatteita niin kauan, kun ne pysyvät ehjinä.

Käytökseltään hieman varautunut, mutta aina kohtelias, jopa silloin kun siihen ei olisi mitään syytä. Ei näyttämisen tarvetta tai halua. Ei halua olla esillä, eikä tehdä itsestään numeroa. Ei halua, että ihmiset tietävät, että on varakas ja elää pääomatuloilla.

Luonteeltaan enemmän oblomovilainen arstokraatti kuin ajokoiramainen yritysjohtaja. Ei pidä pönötysjuhlista. Joutuu niihin joskus osallistumaan puolison työn takia, mutta välttelee niitä parhaansa mukaan.

Suvussa ei ole rapujuhlaperinnettä, eikä sitä ole aloitettu, koska se ei ole kuulunut tapoihin. Savustetut muikut maistuvat sisäveden rannalla jugendhuvilalla. Ei harrasta golfia, laskettelua, ratsastusta eikä purjehdusta.

On Instagramissa vain työn takia. Ei postaile kuvia kodistaan, matkoistaan, ravintoloista tai perheestään. Ylelliset IG postaukset eivät aikaansaa kateuden tunnetta tai myötähäpeää, enemmänkin ajatuksen "onneksi ei tarvitse esittää".

Kuitenkin kirjoittelee AV-palstalle, koska sisäinen narsisti hakee hyväksyntää. Ei voisi koskaan myöntää tätä julkisesti.

Eli mitä luokkaa henkilö edustaa?

Ylempää keskiluokkaa. Yläluokasta eroaa siten, että ei ole juuri vaikutusvaltaa muuhun yhteiskuntaan. Ei omista yrityksiä, vaikuta tieteeseen tai tee kulttuuriin isompaa vaikutusta. 

Tähän pieni korjaus. Taiteilijoista ei oikeastaan voi tietää hänen vaikutuksestaan yhteiskuntaan kuin vasta jälkikäteen. Joskus tapahtuu jopa sellaista, että täysin unohdettu taiteilija nostetaan kaanoniin (Hilma af Klint, Joseph Joubert). Silloin on varsin usein ollut kyse taiteilijasta, joka elää syrjässä päivänpolttavasta taiteesta joko olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan. Tämän päivän suosituimmista taiteilijoista suurin osa on unohdettu jo 30 vuoden kuluttua. Sen huomaa herkästi, jos vähänkin on kiinnostunut historiasta.

Vincent van Gogh ei eläessään saanut taulujaan myytyä, mutta nykyisin hänen arvonsa on mittaamaton. Se ei muuta van Goghin yhteiskuntaluokkaa mihinkään, hän oli nälkätaiteilija eläessäänkin. 

Totta, en sitä tahtonutkaan väittää, että se muuttaisi yhteiskuntaluokkaa eli kommenttini oli ohi aiheen siltä kantilta, että aikansa taide ei välttämättä ole merkittävää eli taiteen kohdalla sen lopullista merkittävyyttä on vaikea arvioida (aikalaiset).

Yhteiskuntaluokan kannalta taiteilijan ammatti vain harvoin nostaa yhteiskunnaliseen statukseen liittyvää profiilia, koska taiteilijat ovat lähes aina muista (suhdanteista, mesenaateista yms.) riippuvaisia taloudellisesti. Vaikutusvalta tulee useimmiten sukutaustan tai avioliiton kautta, jos tulee. Tosin en ole ehtinyt tarkemmin miettiä onko tosiaan näin, tällainen instant-mielipide tai vaikutelma vain tulee ekana mieleen.

Nykyaikana harvalla taiteilijalla on mesenaatteja. Taiteilija voi vaikkapa opettaa tienatakseen elantonsa. Aika harvoin taiteilijoilla on vetoa tai hätää löytää varakas puoliso. Kannattaa muistaa, että taiteilijat poikkeavat keskiverrosta monella tavalla siinäkin, ettei heidän tarvi sovinnaisuuden vuoksi sisustaa tai esittää mitään muuta kuin itse ovat.

Ei kannata hirveästi rakennella stereotypioita taiteilijoista, heitä kyllä löytyy joka lähtöön historian havinasta ja nykyajastakin. Varakas puoliso, ihailija, rakastaja tai rakastajatar on ollut monen taiteilijan pelastus. Nykyisin on säätiöitä ja muita apurahajärjestelmiä, jos ajatellaan länsimaita ja muutamaa viimeistä vuosikymmentä, mutta eivät mesenaatitkaan ole kadonneet. He ovat yksityisiä taiteen kerääjiä, hovilukijoita, kustantajia, musiikin harrastajia, teosten tilaajia ja muita vastaavia taiteen liepeillä toimivia varakkaita ihmisiä, joiden merkitys sekä yksittäiselle taiteilijalle että taiteen historialle on mittaamaton. Ja moni taiteilija oli opettaja ennenkin.

Säätiöiltä saa todella harva ja harvoin apurahoja. Kyllä ennen taidekoulua kannattaa miettiä, että pystyykö nöyrtymään esimerkiksi kansalaisopistossa opettamiseen yms. Suomessa vain harva elää taiteenteolla.

Kuten aiemmin sanoin, niin taiteen tekemisellä ei pysty muuttamaan omaa yhteiskuntaluokkaa ylemmäs, koska taiteilija on yleensä taloudellisesti riippuvainen muista. Mutta sitten ovat ne taiteilijat, jotka ovat varakkaita valmiiksi (tässäkin ketjussa yksi sellainen kuvailtiin) eli poikkeukset sääntöön. Heidänkään yhteiskunnallinen statuksensa ei muutu (ainakaan alemmas) taiteilijan ammatin johdosta, mutta taloudellisella riippumattomuudella on parhaimmillaan myönteisiä seurauksia myös heidän taiteelleen, jos taiteilija on lahjakas. Menestystaiteilijat voivat tietysti myös rikastua tai vähintään vaurastua taiteellaan. Ei kuitenkaan Suomessa, ellei tee kansainvälistä läpimurtoa. Meillä ei taida sellaisia olla muualla kuin musiikin parissa (Sibelius).

No onhan Suomessa jo pelkästään säveltäjissä muitakin kansainvälisen läpimurron tehneitä taiteilijoita kuin Sibelius.

On, ja kapellimestareina ja laulajina, kuvataiteilijoinakin. 

Tyypillisempää tietenkin on, että taiteella ei rikastu, usein hädin tuskin pärjäilee.

Taidealan ammatteja ei kyllä yleensä rikastumisen toivossa valitakaan, vaan ihan muista syistä.

Moni myös aidosti pitää taidealansa opettamisesta.  

Pieni alaviite tähän keskustelunaiheeseen eli kansainvälinen läpimurto ja rikastuminen tai vaurastuminen ovat kaksi eri asiaa. Läpimurto ei vielä tarkoita rikastumista, koska kilpailu on niin kovaa maailmalla.

Suomen osalta rikastumiseen vaikuttaa se, että taiteen kuluttajia on niin vähän ja kielialue on niin pieni. Esimerkiksi parhaiten myyvät kirjailijat eivät myy miljoonia ja siitäkin vähästä kustantaja tietenkin vie osan. Se mikä on marginaalia taiteessa globaalisti, voi talouden osalta onnistua täällä joko apurahojen tai vapaaehtoistyön ansiosta siinä missä maailmalla maksava yleisö on suurempi marginaalissakin. 

Suomalaiset näyttelijät, jotka osaavat ruotsia, kuten esimerkiksi Ville Virtanen, työllistyvät kahdessa maassa: Suomessa ja Ruotsissa. On selvää, että kielitaidosta on paljon hyötyä jos aikoo esimerkiksi näyttelijäksi.

Itseäni huvitti kun aikoinaan yksi alan oppilaitoksessa opiskeleva hankki jonkun todistuksen lukihäiriöstä, ettei joutuisi suorittamaan ruotsin kursseja. Muuten luki kyllä suomea ja englantia ihan normaalisti. Hän ei kielivihassaan tajunnut sitä, että rajasi tuossa samalla puolet työmarkkinoista pois. Kukaan ei jaksanut alkaa hänen päätään kääntämään.

Oma sukulaiseni on työskennellyt sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa produktioissa siksi, että hänestä oli helpompaa suorittaa opinnot kuin alkaa poliittinen kohkaaminen ja vihata ihmisiä äidinkielen perusteella.

Pienellä kielialueella viittasin kirjallisuuteen, sillä kirjailija kirjoittaa omalla äidinkielellään. Englanniksi kirjoittava tavoittaa huikean potentiaalisen lukijakunnan, koska lähes kaikki kaunokirjallisuutta lukevat osaavat englantia. Aiemmin tuollainen kieli oli länsimaissa saksa ja ranska, jotka englanti kukisti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomenkielisen kirjallisuuden potentiaalinen lukijakunta on hyvin pieni, suomenruotsalaisen jo hiukan suurempi. Mitä enemmän kieliä osaa sitä paremmin pärjää maailmalla. On jotenkin kummallista vieroksua ruotsin kieltä. En vain käsitä sitä. Ellei sitten ole toivottoman heikko kielipää niin, etteivät sanat ja kielen rakenteen idea vain jää päähän.

Jostain olen lukenut, että musikaaliset ihmiset oppivat kieliä helposti. Asenne kieliin on varmasti erilainen, jos niiden opiskelu vaatii paljon vaivannäköä aivan kuten on matematiikankin kohdalla. Toisille matikka on helppoa, jolloin on mielekästä koettaa ratkaista vähän vaativampiakin tehtäviä. Samoin jos kielten kanssa ei ole vaikeuksia, niitä on palkitsevaa opiskella enemmän ja pitemmälle kuin koulunkäynti vaatii.

Oma mieheni aina sanoo, että ranska ei ole kieli, vaan salakieli. Hän ei ole musikaalinen, mutta on sen sijaan matemaattisesti huippulahjakas. 

Onhan sekin taiteellista vapautta kutistaa työmahdollisuuksiaan. Sitähän olisi voinut joutua vaikka naapurimaahan asti töihin. Antti Reini tunnetaan Ruotsissa paremmin kuin Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites jos on korkein mahdollinen koulutus, sikakorkea palkka ja vaikutusvaltainen työ, mutta olemus on homssuinen ja vaatteet/kengät ihan normitavaraa. Onko silloin alakastin jäsen?

Jos oot tarpeeksi turvallisessa asemassa, esim. tosi rikas tai ammattilainen jonka osaamiselle on enemmän kysyntää kuin tarjontaa, ei ole väliä miltä näyttää ja voi pukeutua "alaspäin".

Jos taas oot kilpailullisella alalla ja haluat ylemmäs, pitää yrittää näyttää siltä ylemmän luokan edustajalta jo valmiiksi. Suomessa tää ei ole niin räikeää kuin isompien väestömäärien kilpailullisemmissa maissa. 

Se voi olla jopa kerskailua. Näytetään, ettei tarvitse pukeutua siististi, tai ei tarvitse välittää, mitä muut ajattelevat.

Aivan taatusti on pitää olla puhtaat vaatteet. Farkkumuotihan on ollut kulutuksia ja repaleita vuoteen 2021 saakka.

Steve Jobs pukeutui aina samanlaisiin pooloihin ja farkkuihin. Toki niistä kauhtuneimpia varmaan laitettiin kiertoon. Jobs oli puolalaisen naisen adoptioon antama lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittaisitte seuraavan henkilön:

Nelikymppinen korkeakoulutettu henkilö, ei tatuonteja. Asuu perityssä jugendkattohuoneistossa. Työskentelee kuvataiteilijana, mutta elanto tulee pääasiassa pääomatuloista (50-100 k€/vuosi). Varallisuus noin 2 miljoonaa.

Vanhemmat ylempää keskiluokkaa, heiltä tulossa perintöä 3-4 miljoonaa seuraavien 20 vuoden aikana. Suku ei ole tunnettu, ei vaikutusvaltaisia suhteita. Tavallinen -nen loppuinen sukunimi. Esivanhemmissa viimeisin duunari kuollut 1930. Suvussa ollut aatelisia 1800-luvulla, jonka jälkeen suku vajosi rahvaaseen.

Henkilön puoliso on koulutukseltaan tohtori, mutta syntynyt alempaan keskiluokkaan. Anoppi tuntee jonkinasteista alemmuudentunnetta, mikä on henkilömme mielestä turhaa ja surullista ja hän tekeekin kaikkensa, että näin ei olisi.

Lapsilla (3) ei ole kalliita tai tavoitteellisia harrastuksia, koska lapset eivät ole niitä halunneet, eikä vanhemmilla ole ollut tarvetta niihin ohjata. Lasten kanssa vietetään paljon aikaa, koska henkilön omat vanhemmat olivat aina kiireisiä töissään.

Luonteeltaan säästäväinen ja tyytyy melko vähään. Kodinsisustus on sekoitus antiikkia, perittyjä tavaroita ja vuosikymmenten aikana hankittuja esineitä. Ajanut samalla autolla 15 vuotta, koska se on tuttu ja toimii hyvin. Pukeutuu melko tavanomaisesti ja käyttää vaatteita niin kauan, kun ne pysyvät ehjinä.

Käytökseltään hieman varautunut, mutta aina kohtelias, jopa silloin kun siihen ei olisi mitään syytä. Ei näyttämisen tarvetta tai halua. Ei halua olla esillä, eikä tehdä itsestään numeroa. Ei halua, että ihmiset tietävät, että on varakas ja elää pääomatuloilla.

Luonteeltaan enemmän oblomovilainen arstokraatti kuin ajokoiramainen yritysjohtaja. Ei pidä pönötysjuhlista. Joutuu niihin joskus osallistumaan puolison työn takia, mutta välttelee niitä parhaansa mukaan.

Suvussa ei ole rapujuhlaperinnettä, eikä sitä ole aloitettu, koska se ei ole kuulunut tapoihin. Savustetut muikut maistuvat sisäveden rannalla jugendhuvilalla. Ei harrasta golfia, laskettelua, ratsastusta eikä purjehdusta.

On Instagramissa vain työn takia. Ei postaile kuvia kodistaan, matkoistaan, ravintoloista tai perheestään. Ylelliset IG postaukset eivät aikaansaa kateuden tunnetta tai myötähäpeää, enemmänkin ajatuksen "onneksi ei tarvitse esittää".

Kuitenkin kirjoittelee AV-palstalle, koska sisäinen narsisti hakee hyväksyntää. Ei voisi koskaan myöntää tätä julkisesti.

Eli mitä luokkaa henkilö edustaa?

Ylempää keskiluokkaa. Yläluokasta eroaa siten, että ei ole juuri vaikutusvaltaa muuhun yhteiskuntaan. Ei omista yrityksiä, vaikuta tieteeseen tai tee kulttuuriin isompaa vaikutusta. 

Tähän pieni korjaus. Taiteilijoista ei oikeastaan voi tietää hänen vaikutuksestaan yhteiskuntaan kuin vasta jälkikäteen. Joskus tapahtuu jopa sellaista, että täysin unohdettu taiteilija nostetaan kaanoniin (Hilma af Klint, Joseph Joubert). Silloin on varsin usein ollut kyse taiteilijasta, joka elää syrjässä päivänpolttavasta taiteesta joko olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan. Tämän päivän suosituimmista taiteilijoista suurin osa on unohdettu jo 30 vuoden kuluttua. Sen huomaa herkästi, jos vähänkin on kiinnostunut historiasta.

Vincent van Gogh ei eläessään saanut taulujaan myytyä, mutta nykyisin hänen arvonsa on mittaamaton. Se ei muuta van Goghin yhteiskuntaluokkaa mihinkään, hän oli nälkätaiteilija eläessäänkin. 

Totta, en sitä tahtonutkaan väittää, että se muuttaisi yhteiskuntaluokkaa eli kommenttini oli ohi aiheen siltä kantilta, että aikansa taide ei välttämättä ole merkittävää eli taiteen kohdalla sen lopullista merkittävyyttä on vaikea arvioida (aikalaiset).

Yhteiskuntaluokan kannalta taiteilijan ammatti vain harvoin nostaa yhteiskunnaliseen statukseen liittyvää profiilia, koska taiteilijat ovat lähes aina muista (suhdanteista, mesenaateista yms.) riippuvaisia taloudellisesti. Vaikutusvalta tulee useimmiten sukutaustan tai avioliiton kautta, jos tulee. Tosin en ole ehtinyt tarkemmin miettiä onko tosiaan näin, tällainen instant-mielipide tai vaikutelma vain tulee ekana mieleen.

Nykyaikana harvalla taiteilijalla on mesenaatteja. Taiteilija voi vaikkapa opettaa tienatakseen elantonsa. Aika harvoin taiteilijoilla on vetoa tai hätää löytää varakas puoliso. Kannattaa muistaa, että taiteilijat poikkeavat keskiverrosta monella tavalla siinäkin, ettei heidän tarvi sovinnaisuuden vuoksi sisustaa tai esittää mitään muuta kuin itse ovat.

Ei kannata hirveästi rakennella stereotypioita taiteilijoista, heitä kyllä löytyy joka lähtöön historian havinasta ja nykyajastakin. Varakas puoliso, ihailija, rakastaja tai rakastajatar on ollut monen taiteilijan pelastus. Nykyisin on säätiöitä ja muita apurahajärjestelmiä, jos ajatellaan länsimaita ja muutamaa viimeistä vuosikymmentä, mutta eivät mesenaatitkaan ole kadonneet. He ovat yksityisiä taiteen kerääjiä, hovilukijoita, kustantajia, musiikin harrastajia, teosten tilaajia ja muita vastaavia taiteen liepeillä toimivia varakkaita ihmisiä, joiden merkitys sekä yksittäiselle taiteilijalle että taiteen historialle on mittaamaton. Ja moni taiteilija oli opettaja ennenkin.

Säätiöiltä saa todella harva ja harvoin apurahoja. Kyllä ennen taidekoulua kannattaa miettiä, että pystyykö nöyrtymään esimerkiksi kansalaisopistossa opettamiseen yms. Suomessa vain harva elää taiteenteolla.

Kuten aiemmin sanoin, niin taiteen tekemisellä ei pysty muuttamaan omaa yhteiskuntaluokkaa ylemmäs, koska taiteilija on yleensä taloudellisesti riippuvainen muista. Mutta sitten ovat ne taiteilijat, jotka ovat varakkaita valmiiksi (tässäkin ketjussa yksi sellainen kuvailtiin) eli poikkeukset sääntöön. Heidänkään yhteiskunnallinen statuksensa ei muutu (ainakaan alemmas) taiteilijan ammatin johdosta, mutta taloudellisella riippumattomuudella on parhaimmillaan myönteisiä seurauksia myös heidän taiteelleen, jos taiteilija on lahjakas. Menestystaiteilijat voivat tietysti myös rikastua tai vähintään vaurastua taiteellaan. Ei kuitenkaan Suomessa, ellei tee kansainvälistä läpimurtoa. Meillä ei taida sellaisia olla muualla kuin musiikin parissa (Sibelius).

No onhan Suomessa jo pelkästään säveltäjissä muitakin kansainvälisen läpimurron tehneitä taiteilijoita kuin Sibelius.

On, ja kapellimestareina ja laulajina, kuvataiteilijoinakin. 

Tyypillisempää tietenkin on, että taiteella ei rikastu, usein hädin tuskin pärjäilee.

Taidealan ammatteja ei kyllä yleensä rikastumisen toivossa valitakaan, vaan ihan muista syistä.

Moni myös aidosti pitää taidealansa opettamisesta.  

Pieni alaviite tähän keskustelunaiheeseen eli kansainvälinen läpimurto ja rikastuminen tai vaurastuminen ovat kaksi eri asiaa. Läpimurto ei vielä tarkoita rikastumista, koska kilpailu on niin kovaa maailmalla.

Suomen osalta rikastumiseen vaikuttaa se, että taiteen kuluttajia on niin vähän ja kielialue on niin pieni. Esimerkiksi parhaiten myyvät kirjailijat eivät myy miljoonia ja siitäkin vähästä kustantaja tietenkin vie osan. Se mikä on marginaalia taiteessa globaalisti, voi talouden osalta onnistua täällä joko apurahojen tai vapaaehtoistyön ansiosta siinä missä maailmalla maksava yleisö on suurempi marginaalissakin. 

Suomalaiset näyttelijät, jotka osaavat ruotsia, kuten esimerkiksi Ville Virtanen, työllistyvät kahdessa maassa: Suomessa ja Ruotsissa. On selvää, että kielitaidosta on paljon hyötyä jos aikoo esimerkiksi näyttelijäksi.

Itseäni huvitti kun aikoinaan yksi alan oppilaitoksessa opiskeleva hankki jonkun todistuksen lukihäiriöstä, ettei joutuisi suorittamaan ruotsin kursseja. Muuten luki kyllä suomea ja englantia ihan normaalisti. Hän ei kielivihassaan tajunnut sitä, että rajasi tuossa samalla puolet työmarkkinoista pois. Kukaan ei jaksanut alkaa hänen päätään kääntämään.

Oma sukulaiseni on työskennellyt sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa produktioissa siksi, että hänestä oli helpompaa suorittaa opinnot kuin alkaa poliittinen kohkaaminen ja vihata ihmisiä äidinkielen perusteella.

Pienellä kielialueella viittasin kirjallisuuteen, sillä kirjailija kirjoittaa omalla äidinkielellään. Englanniksi kirjoittava tavoittaa huikean potentiaalisen lukijakunnan, koska lähes kaikki kaunokirjallisuutta lukevat osaavat englantia. Aiemmin tuollainen kieli oli länsimaissa saksa ja ranska, jotka englanti kukisti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomenkielisen kirjallisuuden potentiaalinen lukijakunta on hyvin pieni, suomenruotsalaisen jo hiukan suurempi. Mitä enemmän kieliä osaa sitä paremmin pärjää maailmalla. On jotenkin kummallista vieroksua ruotsin kieltä. En vain käsitä sitä. Ellei sitten ole toivottoman heikko kielipää niin, etteivät sanat ja kielen rakenteen idea vain jää päähän.

Jostain olen lukenut, että musikaaliset ihmiset oppivat kieliä helposti. Asenne kieliin on varmasti erilainen, jos niiden opiskelu vaatii paljon vaivannäköä aivan kuten on matematiikankin kohdalla. Toisille matikka on helppoa, jolloin on mielekästä koettaa ratkaista vähän vaativampiakin tehtäviä. Samoin jos kielten kanssa ei ole vaikeuksia, niitä on palkitsevaa opiskella enemmän ja pitemmälle kuin koulunkäynti vaatii.

Oma mieheni aina sanoo, että ranska ei ole kieli, vaan salakieli. Hän ei ole musikaalinen, mutta on sen sijaan matemaattisesti huippulahjakas. 

Minä olen matemaattisesti lahjakas, samaten kielet ovat helppoja, minulle ne ovat kuin peli, mutta en erota valssia tai humppaa toisistaan, minulta puuttuu rytmitaju ja nuotilla pysyminen on mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten luokittelu eri yhteiskuntaluokkiin on jo vanhanaikaista. 

Se on loukkaavaa ja pinnallista. Ihmisen perusoikeuteen pitäisi kuulua se, ettei luokitella varallisuuden/aseman takia, koska eivät nuo edellämainitut tee välttämättä ihmistä paremmaksi.

Ihmisen arvo on syvällisemmin ajateltuna siinä, kuinka ihminen kohtelee muita ihmisiä. Koppava ja itsekäs on yleensä tyly ihminen muille ja siinä mielessä syvemmältä arvoltaan aika köyhä, vaikka muuten olisi mammonaa.

Jos emme tunnusta ja tunnista sosiaaliluokkia, emme kykene näkemään sitä miten ne vaikuttavat.

Yleisellä tasolla vaikkapa Sanna Mariniin kohdistettu kritiikki: suurin huuto on irronnut siitä kun hän on käyttäytynyt juuri niin kuin pienituloisuudesta noussut yliopistotaustainen mutta myös työväenluokkainen ihminen toimii.

Ennen kuin päätätte olla näkemättä luokkia, miettikää hetki sitä miten vähän liikkuvuutta Suomessakin on niiden välillä.

Voi hyvä ihminen, miten sinulla aika ja energia riittää tällaiseen? Ja Suomessa ei liikuta luokkien välillä? Kun nyt ensin määrittäisit ne luokat ja sen jälkeen alkaisit hieman pohtia tuota omaa kehikkoasi. Suurin osa suomalaisista "vaihtanut luokkaa", jos tuota vain katsellaan kolme sukupolvea taaksepäin. Naimisiin on menty sopivasti sekaisin, ennen naiset olivat kouluttamattomia, nykyään naiset ovat korkeammin koulutettuja - eli sekaliittoja on tullut ja tulee jatkossakin. Eivät kaikki korkeasti koulutettujen lapset halua lähteä korkeakouluun - eivätkö he ole niitä luokkalaskijoita jos päätyvät duunarihommiin? Jos taas olet vahvasti sitä mieltä, että kastilaitoksen tyyliin syntymäkodin "luokka" määrään lasten "luokan", kauanko tuo pysyy: onko Tarja Halosen tytär työväenluokkaa, entä Sanna Marinin? Ja ehkä se tärkein: mitä ihmettä haet näillä? MIkä oma taustasi on? Akateemisesti epäonnistunut, jonka ainoa ylpeilyn aihe on syntymäkodin sivistys? Työväenluokasta noussut akateeminen jolla kehno itsetunto jonka laitat syntymäkotisi "luokan" syyksi? Ehkä tulee uutisena, mutta kehnoja itsetuntoja on joka "luokassa", itsetuntoon taitaa vanhempian aseman ja koulutuksen sijaan vaikuttaa enemmän heidän luonteensa.

Mutta jos tästä sinulle hyvä mieli tulee, niin jatka kaltaistesi kanssa oman napanöyhdän kaivelua. Aikana, jolloin maailma on sekaisin ja oikea epäarvoisuus rävähtää silmille kun vasta Suomeen tulleita ja heidän lapsiaan katselee. Mutta jos se pikkurillin asento syödessä on tärkeintä, ja sen mukaan ihmisten luokittelu niin jatkakaa harjoitusta.

Ei kannattaisi pöyritstyä näin ketjussa, jonka käsittelemästä aiheesta ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Suosittelisin lukemaan edes pikkirillillisen sosiaologiaa ennen kuin jatkat.

No olen kyllä jonkin verran sosiologian historiaa lueskellut. Seitkytluvulla korostettiin noita luokkajakoja, mutta eikö tuo ollut eniten kehnoimmassa asemassa olevan työväenluokan kautta: yhteiskunnallinen huono-osaisuus kasautuu ja tuo aiheuttaa yhteiskuntaluokkien välille suuria eroja. Eikö tuon jälkeen ole jo sosiologitkin ole myöntäneet, ettei luokkajaot ole ainakaan Suomessa niin helppoja: keskiluokan ja työväenluokan välissä on erilaisia ristiriitaisesti määräytyneitä asemia, joiden paikka yhteiskunnassa elää koko ajan (esim. Wright)? Nuo vanhat luokat eivät suoraan taida enää ennustaa ihmisen taloudellista tilannetta, kuten täälläkin ovat köyhät akateemiset muistuttaneet?

 Eikö sosiologian olisi nykyään noiden pölyisten luokkien sijaan tärkeämpää tutkia taloutta ja taloudellisten suhteitten tutkimusta, työnjaon muutoksia ja sen seurauksia jne? Ja noihin luokkajakoihin pitäisi tehdä päivityksiä, täällä käydyssä keskustelussa käsitellään lähinnä vain keskimäärin hyvinvoivia ihmisryhmiä, jotka kykenevät elämään palkallaan, oli koulutus amis tai yliopisto. Eikö sosiologiassa olisi huomattavasti tärkeämpää keskittyä syrjäytyviin luokkiin joissa huono-osaisuus periytyy, niin suomea puhuvien kuin erityisesti muualta tulleiden ongelmiin? Josko pohtisit näitä vaihtoehtoja ja vertaisit niitä omiin pohdintoihisi, ehkä ymmärrät sitten, miksi pidän tätä ketjua epämiellyttävän tunkkaisena oman navan kaiveluna.

Suomessa peruskoulun tulo sai paikallaan seisoneen veden virtaamaan. Se mahdollisti lukemattomien lahjakkaiden mutta köyhien kotien lasten opiskelun ja sen jälkeen lukion ja jatko-opinnot.

Tietenkin nykysosiologian pitää keskittyä uusköyhälistön ongelmien ratkaisuun. Poliitikothan odottavat sosiologeilta helppoja toimenpide-ehdotuksia. Suomi ei saa töpätä kuin Ruotsi, jossa eristettiin muualta tulleet keskenään omiin lähiöihinsä. Sossu antoi rahat lautasantenniin ja ruotsia ei kuullut peruskoulun ulkopuolella missään omassa kaupunginosassaan.

Siksi Ruotsissa uusruotsalaiset naiset ovat salaa äänestäneet SD:tä, että loppuisi se ukkojen arvojen ymmärrys ja naiset pääsisivät kielikurssille ja lapset tarhaan. Aiemmin uskottiin ukkojen puheet siitä, ettei kulttuuriin kuulu tytön tai naisen hoitaa asioitaan ilman miespuolista saattajaa. Tuo selitys ei olisi mennyt Östermalmilla läpi!

Mistä tiedät?

Ruotsalaiset ovat olleet m-muuton ongelmista keskustellessaan samalla tavalla härkäpäisen oikeaoppisia kuin suomalaiset aiemmassa ulkopolitiikassaan (suomettuminen). Populistipuolueet kutistuvat, kun ne otetaan hallitukseen ja muut puolueet ottavat tiukemman otteen populistien lempiteemoista ohjelmassaan. Näinhän Tanskassa kävi (en nyt satu muistamaan sen puolueen nimeä tai lyhennettä). Mutta ruotsalaiset puolueet ovat lihottaneet SD:tä oppositiossa vuosia eivätkä nytkään ottaneet sitä hallitukseen laihtumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittaisitte seuraavan henkilön:

Nelikymppinen korkeakoulutettu henkilö, ei tatuonteja. Asuu perityssä jugendkattohuoneistossa. Työskentelee kuvataiteilijana, mutta elanto tulee pääasiassa pääomatuloista (50-100 k€/vuosi). Varallisuus noin 2 miljoonaa.

Vanhemmat ylempää keskiluokkaa, heiltä tulossa perintöä 3-4 miljoonaa seuraavien 20 vuoden aikana. Suku ei ole tunnettu, ei vaikutusvaltaisia suhteita. Tavallinen -nen loppuinen sukunimi. Esivanhemmissa viimeisin duunari kuollut 1930. Suvussa ollut aatelisia 1800-luvulla, jonka jälkeen suku vajosi rahvaaseen.

Henkilön puoliso on koulutukseltaan tohtori, mutta syntynyt alempaan keskiluokkaan. Anoppi tuntee jonkinasteista alemmuudentunnetta, mikä on henkilömme mielestä turhaa ja surullista ja hän tekeekin kaikkensa, että näin ei olisi.

Lapsilla (3) ei ole kalliita tai tavoitteellisia harrastuksia, koska lapset eivät ole niitä halunneet, eikä vanhemmilla ole ollut tarvetta niihin ohjata. Lasten kanssa vietetään paljon aikaa, koska henkilön omat vanhemmat olivat aina kiireisiä töissään.

Luonteeltaan säästäväinen ja tyytyy melko vähään. Kodinsisustus on sekoitus antiikkia, perittyjä tavaroita ja vuosikymmenten aikana hankittuja esineitä. Ajanut samalla autolla 15 vuotta, koska se on tuttu ja toimii hyvin. Pukeutuu melko tavanomaisesti ja käyttää vaatteita niin kauan, kun ne pysyvät ehjinä.

Käytökseltään hieman varautunut, mutta aina kohtelias, jopa silloin kun siihen ei olisi mitään syytä. Ei näyttämisen tarvetta tai halua. Ei halua olla esillä, eikä tehdä itsestään numeroa. Ei halua, että ihmiset tietävät, että on varakas ja elää pääomatuloilla.

Luonteeltaan enemmän oblomovilainen arstokraatti kuin ajokoiramainen yritysjohtaja. Ei pidä pönötysjuhlista. Joutuu niihin joskus osallistumaan puolison työn takia, mutta välttelee niitä parhaansa mukaan.

Suvussa ei ole rapujuhlaperinnettä, eikä sitä ole aloitettu, koska se ei ole kuulunut tapoihin. Savustetut muikut maistuvat sisäveden rannalla jugendhuvilalla. Ei harrasta golfia, laskettelua, ratsastusta eikä purjehdusta.

On Instagramissa vain työn takia. Ei postaile kuvia kodistaan, matkoistaan, ravintoloista tai perheestään. Ylelliset IG postaukset eivät aikaansaa kateuden tunnetta tai myötähäpeää, enemmänkin ajatuksen "onneksi ei tarvitse esittää".

Kuitenkin kirjoittelee AV-palstalle, koska sisäinen narsisti hakee hyväksyntää. Ei voisi koskaan myöntää tätä julkisesti.

Eli mitä luokkaa henkilö edustaa?

Ylempää keskiluokkaa. Yläluokasta eroaa siten, että ei ole juuri vaikutusvaltaa muuhun yhteiskuntaan. Ei omista yrityksiä, vaikuta tieteeseen tai tee kulttuuriin isompaa vaikutusta. 

Tähän pieni korjaus. Taiteilijoista ei oikeastaan voi tietää hänen vaikutuksestaan yhteiskuntaan kuin vasta jälkikäteen. Joskus tapahtuu jopa sellaista, että täysin unohdettu taiteilija nostetaan kaanoniin (Hilma af Klint, Joseph Joubert). Silloin on varsin usein ollut kyse taiteilijasta, joka elää syrjässä päivänpolttavasta taiteesta joko olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan. Tämän päivän suosituimmista taiteilijoista suurin osa on unohdettu jo 30 vuoden kuluttua. Sen huomaa herkästi, jos vähänkin on kiinnostunut historiasta.

Vincent van Gogh ei eläessään saanut taulujaan myytyä, mutta nykyisin hänen arvonsa on mittaamaton. Se ei muuta van Goghin yhteiskuntaluokkaa mihinkään, hän oli nälkätaiteilija eläessäänkin. 

Totta, en sitä tahtonutkaan väittää, että se muuttaisi yhteiskuntaluokkaa eli kommenttini oli ohi aiheen siltä kantilta, että aikansa taide ei välttämättä ole merkittävää eli taiteen kohdalla sen lopullista merkittävyyttä on vaikea arvioida (aikalaiset).

Yhteiskuntaluokan kannalta taiteilijan ammatti vain harvoin nostaa yhteiskunnaliseen statukseen liittyvää profiilia, koska taiteilijat ovat lähes aina muista (suhdanteista, mesenaateista yms.) riippuvaisia taloudellisesti. Vaikutusvalta tulee useimmiten sukutaustan tai avioliiton kautta, jos tulee. Tosin en ole ehtinyt tarkemmin miettiä onko tosiaan näin, tällainen instant-mielipide tai vaikutelma vain tulee ekana mieleen.

Nykyaikana harvalla taiteilijalla on mesenaatteja. Taiteilija voi vaikkapa opettaa tienatakseen elantonsa. Aika harvoin taiteilijoilla on vetoa tai hätää löytää varakas puoliso. Kannattaa muistaa, että taiteilijat poikkeavat keskiverrosta monella tavalla siinäkin, ettei heidän tarvi sovinnaisuuden vuoksi sisustaa tai esittää mitään muuta kuin itse ovat.

Ei kannata hirveästi rakennella stereotypioita taiteilijoista, heitä kyllä löytyy joka lähtöön historian havinasta ja nykyajastakin. Varakas puoliso, ihailija, rakastaja tai rakastajatar on ollut monen taiteilijan pelastus. Nykyisin on säätiöitä ja muita apurahajärjestelmiä, jos ajatellaan länsimaita ja muutamaa viimeistä vuosikymmentä, mutta eivät mesenaatitkaan ole kadonneet. He ovat yksityisiä taiteen kerääjiä, hovilukijoita, kustantajia, musiikin harrastajia, teosten tilaajia ja muita vastaavia taiteen liepeillä toimivia varakkaita ihmisiä, joiden merkitys sekä yksittäiselle taiteilijalle että taiteen historialle on mittaamaton. Ja moni taiteilija oli opettaja ennenkin.

Säätiöiltä saa todella harva ja harvoin apurahoja. Kyllä ennen taidekoulua kannattaa miettiä, että pystyykö nöyrtymään esimerkiksi kansalaisopistossa opettamiseen yms. Suomessa vain harva elää taiteenteolla.

Kuten aiemmin sanoin, niin taiteen tekemisellä ei pysty muuttamaan omaa yhteiskuntaluokkaa ylemmäs, koska taiteilija on yleensä taloudellisesti riippuvainen muista. Mutta sitten ovat ne taiteilijat, jotka ovat varakkaita valmiiksi (tässäkin ketjussa yksi sellainen kuvailtiin) eli poikkeukset sääntöön. Heidänkään yhteiskunnallinen statuksensa ei muutu (ainakaan alemmas) taiteilijan ammatin johdosta, mutta taloudellisella riippumattomuudella on parhaimmillaan myönteisiä seurauksia myös heidän taiteelleen, jos taiteilija on lahjakas. Menestystaiteilijat voivat tietysti myös rikastua tai vähintään vaurastua taiteellaan. Ei kuitenkaan Suomessa, ellei tee kansainvälistä läpimurtoa. Meillä ei taida sellaisia olla muualla kuin musiikin parissa (Sibelius).

No onhan Suomessa jo pelkästään säveltäjissä muitakin kansainvälisen läpimurron tehneitä taiteilijoita kuin Sibelius.

On, ja kapellimestareina ja laulajina, kuvataiteilijoinakin. 

Tyypillisempää tietenkin on, että taiteella ei rikastu, usein hädin tuskin pärjäilee.

Taidealan ammatteja ei kyllä yleensä rikastumisen toivossa valitakaan, vaan ihan muista syistä.

Moni myös aidosti pitää taidealansa opettamisesta.  

Pieni alaviite tähän keskustelunaiheeseen eli kansainvälinen läpimurto ja rikastuminen tai vaurastuminen ovat kaksi eri asiaa. Läpimurto ei vielä tarkoita rikastumista, koska kilpailu on niin kovaa maailmalla.

Suomen osalta rikastumiseen vaikuttaa se, että taiteen kuluttajia on niin vähän ja kielialue on niin pieni. Esimerkiksi parhaiten myyvät kirjailijat eivät myy miljoonia ja siitäkin vähästä kustantaja tietenkin vie osan. Se mikä on marginaalia taiteessa globaalisti, voi talouden osalta onnistua täällä joko apurahojen tai vapaaehtoistyön ansiosta siinä missä maailmalla maksava yleisö on suurempi marginaalissakin. 

Suomalaiset näyttelijät, jotka osaavat ruotsia, kuten esimerkiksi Ville Virtanen, työllistyvät kahdessa maassa: Suomessa ja Ruotsissa. On selvää, että kielitaidosta on paljon hyötyä jos aikoo esimerkiksi näyttelijäksi.

Itseäni huvitti kun aikoinaan yksi alan oppilaitoksessa opiskeleva hankki jonkun todistuksen lukihäiriöstä, ettei joutuisi suorittamaan ruotsin kursseja. Muuten luki kyllä suomea ja englantia ihan normaalisti. Hän ei kielivihassaan tajunnut sitä, että rajasi tuossa samalla puolet työmarkkinoista pois. Kukaan ei jaksanut alkaa hänen päätään kääntämään.

Oma sukulaiseni on työskennellyt sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa produktioissa siksi, että hänestä oli helpompaa suorittaa opinnot kuin alkaa poliittinen kohkaaminen ja vihata ihmisiä äidinkielen perusteella.

Pienellä kielialueella viittasin kirjallisuuteen, sillä kirjailija kirjoittaa omalla äidinkielellään. Englanniksi kirjoittava tavoittaa huikean potentiaalisen lukijakunnan, koska lähes kaikki kaunokirjallisuutta lukevat osaavat englantia. Aiemmin tuollainen kieli oli länsimaissa saksa ja ranska, jotka englanti kukisti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomenkielisen kirjallisuuden potentiaalinen lukijakunta on hyvin pieni, suomenruotsalaisen jo hiukan suurempi. Mitä enemmän kieliä osaa sitä paremmin pärjää maailmalla. On jotenkin kummallista vieroksua ruotsin kieltä. En vain käsitä sitä. Ellei sitten ole toivottoman heikko kielipää niin, etteivät sanat ja kielen rakenteen idea vain jää päähän.

Jostain olen lukenut, että musikaaliset ihmiset oppivat kieliä helposti. Asenne kieliin on varmasti erilainen, jos niiden opiskelu vaatii paljon vaivannäköä aivan kuten on matematiikankin kohdalla. Toisille matikka on helppoa, jolloin on mielekästä koettaa ratkaista vähän vaativampiakin tehtäviä. Samoin jos kielten kanssa ei ole vaikeuksia, niitä on palkitsevaa opiskella enemmän ja pitemmälle kuin koulunkäynti vaatii.

Oma mieheni aina sanoo, että ranska ei ole kieli, vaan salakieli. Hän ei ole musikaalinen, mutta on sen sijaan matemaattisesti huippulahjakas. 

Minä olen matemaattisesti lahjakas, samaten kielet ovat helppoja, minulle ne ovat kuin peli, mutta en erota valssia tai humppaa toisistaan, minulta puuttuu rytmitaju ja nuotilla pysyminen on mahdotonta.

Peli? 

En tiedä (muista) mitä se musikaalisuuden korostaminen tuossa jutussa oli, mutta ehkä sillä viitattiin kielikorvaan, eri kielten rytmin ja ääntämistavan tavoittamiseen jne. Mutta monet suomalaiset ovat arkoja puhumaan kieliä, vaikka osaisivatkin sitä. Kieliopin ei tarvitse olla aivan täydellistä, mutta esimerkiksi ranska on kieli, jota pitäisi osata jonkin verran lausua tai muuten ranskalaiset eivät ymmärrä (paitsi afrikkalaisia, kun ovat siihen kauheaan ärrän rahinaan tottuneet). Britit sitä vastoin ovat yleensä erinomaisia tajuamaan, vaikka englantia puhuisi kuinka oudolla aksentilla. 

Vierailija kirjoitti:

Korkeamman sosiaaliluokan ihmiset ovat ainakin laatutietoisempia ja ympäristötietoisempia (kierrätys, luomutuotteet jne). Tämä on tietenkin myös rahakysymys, mutta ei välttämättä täysin. Valintoja valintoja!

Ja samaiset tyypit matkustavat enemmän, ostavat uutta elektroniikkaa vaikka entisetkin toimivat, asuvat isommissa asunnoissa, jne.

Eli saastuttavat enemmän kuin köyhät.

Vierailija kirjoitti:

Vatsamakkaroissa

Nykyään juuri niin päin että köyhät läskimpiä

Itse olen poikkeus, olen hyvätuloinen läski

Ja minä olen mallinvartaloinen pienituloinen, tosin kk-koulutus löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittaisitte seuraavan henkilön:

Nelikymppinen korkeakoulutettu henkilö, ei tatuonteja. Asuu perityssä jugendkattohuoneistossa. Työskentelee kuvataiteilijana, mutta elanto tulee pääasiassa pääomatuloista (50-100 k€/vuosi). Varallisuus noin 2 miljoonaa.

Vanhemmat ylempää keskiluokkaa, heiltä tulossa perintöä 3-4 miljoonaa seuraavien 20 vuoden aikana. Suku ei ole tunnettu, ei vaikutusvaltaisia suhteita. Tavallinen -nen loppuinen sukunimi. Esivanhemmissa viimeisin duunari kuollut 1930. Suvussa ollut aatelisia 1800-luvulla, jonka jälkeen suku vajosi rahvaaseen.

Henkilön puoliso on koulutukseltaan tohtori, mutta syntynyt alempaan keskiluokkaan. Anoppi tuntee jonkinasteista alemmuudentunnetta, mikä on henkilömme mielestä turhaa ja surullista ja hän tekeekin kaikkensa, että näin ei olisi.

Lapsilla (3) ei ole kalliita tai tavoitteellisia harrastuksia, koska lapset eivät ole niitä halunneet, eikä vanhemmilla ole ollut tarvetta niihin ohjata. Lasten kanssa vietetään paljon aikaa, koska henkilön omat vanhemmat olivat aina kiireisiä töissään.

Luonteeltaan säästäväinen ja tyytyy melko vähään. Kodinsisustus on sekoitus antiikkia, perittyjä tavaroita ja vuosikymmenten aikana hankittuja esineitä. Ajanut samalla autolla 15 vuotta, koska se on tuttu ja toimii hyvin. Pukeutuu melko tavanomaisesti ja käyttää vaatteita niin kauan, kun ne pysyvät ehjinä.

Käytökseltään hieman varautunut, mutta aina kohtelias, jopa silloin kun siihen ei olisi mitään syytä. Ei näyttämisen tarvetta tai halua. Ei halua olla esillä, eikä tehdä itsestään numeroa. Ei halua, että ihmiset tietävät, että on varakas ja elää pääomatuloilla.

Luonteeltaan enemmän oblomovilainen arstokraatti kuin ajokoiramainen yritysjohtaja. Ei pidä pönötysjuhlista. Joutuu niihin joskus osallistumaan puolison työn takia, mutta välttelee niitä parhaansa mukaan.

Suvussa ei ole rapujuhlaperinnettä, eikä sitä ole aloitettu, koska se ei ole kuulunut tapoihin. Savustetut muikut maistuvat sisäveden rannalla jugendhuvilalla. Ei harrasta golfia, laskettelua, ratsastusta eikä purjehdusta.

On Instagramissa vain työn takia. Ei postaile kuvia kodistaan, matkoistaan, ravintoloista tai perheestään. Ylelliset IG postaukset eivät aikaansaa kateuden tunnetta tai myötähäpeää, enemmänkin ajatuksen "onneksi ei tarvitse esittää".

Kuitenkin kirjoittelee AV-palstalle, koska sisäinen narsisti hakee hyväksyntää. Ei voisi koskaan myöntää tätä julkisesti.

Eli mitä luokkaa henkilö edustaa?

Ylempää keskiluokkaa. Yläluokasta eroaa siten, että ei ole juuri vaikutusvaltaa muuhun yhteiskuntaan. Ei omista yrityksiä, vaikuta tieteeseen tai tee kulttuuriin isompaa vaikutusta. 

Tähän pieni korjaus. Taiteilijoista ei oikeastaan voi tietää hänen vaikutuksestaan yhteiskuntaan kuin vasta jälkikäteen. Joskus tapahtuu jopa sellaista, että täysin unohdettu taiteilija nostetaan kaanoniin (Hilma af Klint, Joseph Joubert). Silloin on varsin usein ollut kyse taiteilijasta, joka elää syrjässä päivänpolttavasta taiteesta joko olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan. Tämän päivän suosituimmista taiteilijoista suurin osa on unohdettu jo 30 vuoden kuluttua. Sen huomaa herkästi, jos vähänkin on kiinnostunut historiasta.

Vincent van Gogh ei eläessään saanut taulujaan myytyä, mutta nykyisin hänen arvonsa on mittaamaton. Se ei muuta van Goghin yhteiskuntaluokkaa mihinkään, hän oli nälkätaiteilija eläessäänkin. 

Totta, en sitä tahtonutkaan väittää, että se muuttaisi yhteiskuntaluokkaa eli kommenttini oli ohi aiheen siltä kantilta, että aikansa taide ei välttämättä ole merkittävää eli taiteen kohdalla sen lopullista merkittävyyttä on vaikea arvioida (aikalaiset).

Yhteiskuntaluokan kannalta taiteilijan ammatti vain harvoin nostaa yhteiskunnaliseen statukseen liittyvää profiilia, koska taiteilijat ovat lähes aina muista (suhdanteista, mesenaateista yms.) riippuvaisia taloudellisesti. Vaikutusvalta tulee useimmiten sukutaustan tai avioliiton kautta, jos tulee. Tosin en ole ehtinyt tarkemmin miettiä onko tosiaan näin, tällainen instant-mielipide tai vaikutelma vain tulee ekana mieleen.

Nykyaikana harvalla taiteilijalla on mesenaatteja. Taiteilija voi vaikkapa opettaa tienatakseen elantonsa. Aika harvoin taiteilijoilla on vetoa tai hätää löytää varakas puoliso. Kannattaa muistaa, että taiteilijat poikkeavat keskiverrosta monella tavalla siinäkin, ettei heidän tarvi sovinnaisuuden vuoksi sisustaa tai esittää mitään muuta kuin itse ovat.

Ei kannata hirveästi rakennella stereotypioita taiteilijoista, heitä kyllä löytyy joka lähtöön historian havinasta ja nykyajastakin. Varakas puoliso, ihailija, rakastaja tai rakastajatar on ollut monen taiteilijan pelastus. Nykyisin on säätiöitä ja muita apurahajärjestelmiä, jos ajatellaan länsimaita ja muutamaa viimeistä vuosikymmentä, mutta eivät mesenaatitkaan ole kadonneet. He ovat yksityisiä taiteen kerääjiä, hovilukijoita, kustantajia, musiikin harrastajia, teosten tilaajia ja muita vastaavia taiteen liepeillä toimivia varakkaita ihmisiä, joiden merkitys sekä yksittäiselle taiteilijalle että taiteen historialle on mittaamaton. Ja moni taiteilija oli opettaja ennenkin.

Säätiöiltä saa todella harva ja harvoin apurahoja. Kyllä ennen taidekoulua kannattaa miettiä, että pystyykö nöyrtymään esimerkiksi kansalaisopistossa opettamiseen yms. Suomessa vain harva elää taiteenteolla.

Kuten aiemmin sanoin, niin taiteen tekemisellä ei pysty muuttamaan omaa yhteiskuntaluokkaa ylemmäs, koska taiteilija on yleensä taloudellisesti riippuvainen muista. Mutta sitten ovat ne taiteilijat, jotka ovat varakkaita valmiiksi (tässäkin ketjussa yksi sellainen kuvailtiin) eli poikkeukset sääntöön. Heidänkään yhteiskunnallinen statuksensa ei muutu (ainakaan alemmas) taiteilijan ammatin johdosta, mutta taloudellisella riippumattomuudella on parhaimmillaan myönteisiä seurauksia myös heidän taiteelleen, jos taiteilija on lahjakas. Menestystaiteilijat voivat tietysti myös rikastua tai vähintään vaurastua taiteellaan. Ei kuitenkaan Suomessa, ellei tee kansainvälistä läpimurtoa. Meillä ei taida sellaisia olla muualla kuin musiikin parissa (Sibelius).

No onhan Suomessa jo pelkästään säveltäjissä muitakin kansainvälisen läpimurron tehneitä taiteilijoita kuin Sibelius.

On, ja kapellimestareina ja laulajina, kuvataiteilijoinakin. 

Tyypillisempää tietenkin on, että taiteella ei rikastu, usein hädin tuskin pärjäilee.

Taidealan ammatteja ei kyllä yleensä rikastumisen toivossa valitakaan, vaan ihan muista syistä.

Moni myös aidosti pitää taidealansa opettamisesta.  

Pieni alaviite tähän keskustelunaiheeseen eli kansainvälinen läpimurto ja rikastuminen tai vaurastuminen ovat kaksi eri asiaa. Läpimurto ei vielä tarkoita rikastumista, koska kilpailu on niin kovaa maailmalla.

Suomen osalta rikastumiseen vaikuttaa se, että taiteen kuluttajia on niin vähän ja kielialue on niin pieni. Esimerkiksi parhaiten myyvät kirjailijat eivät myy miljoonia ja siitäkin vähästä kustantaja tietenkin vie osan. Se mikä on marginaalia taiteessa globaalisti, voi talouden osalta onnistua täällä joko apurahojen tai vapaaehtoistyön ansiosta siinä missä maailmalla maksava yleisö on suurempi marginaalissakin. 

Suomalaiset näyttelijät, jotka osaavat ruotsia, kuten esimerkiksi Ville Virtanen, työllistyvät kahdessa maassa: Suomessa ja Ruotsissa. On selvää, että kielitaidosta on paljon hyötyä jos aikoo esimerkiksi näyttelijäksi.

Itseäni huvitti kun aikoinaan yksi alan oppilaitoksessa opiskeleva hankki jonkun todistuksen lukihäiriöstä, ettei joutuisi suorittamaan ruotsin kursseja. Muuten luki kyllä suomea ja englantia ihan normaalisti. Hän ei kielivihassaan tajunnut sitä, että rajasi tuossa samalla puolet työmarkkinoista pois. Kukaan ei jaksanut alkaa hänen päätään kääntämään.

Oma sukulaiseni on työskennellyt sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa produktioissa siksi, että hänestä oli helpompaa suorittaa opinnot kuin alkaa poliittinen kohkaaminen ja vihata ihmisiä äidinkielen perusteella.

Pienellä kielialueella viittasin kirjallisuuteen, sillä kirjailija kirjoittaa omalla äidinkielellään. Englanniksi kirjoittava tavoittaa huikean potentiaalisen lukijakunnan, koska lähes kaikki kaunokirjallisuutta lukevat osaavat englantia. Aiemmin tuollainen kieli oli länsimaissa saksa ja ranska, jotka englanti kukisti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomenkielisen kirjallisuuden potentiaalinen lukijakunta on hyvin pieni, suomenruotsalaisen jo hiukan suurempi. Mitä enemmän kieliä osaa sitä paremmin pärjää maailmalla. On jotenkin kummallista vieroksua ruotsin kieltä. En vain käsitä sitä. Ellei sitten ole toivottoman heikko kielipää niin, etteivät sanat ja kielen rakenteen idea vain jää päähän.

Jostain olen lukenut, että musikaaliset ihmiset oppivat kieliä helposti. Asenne kieliin on varmasti erilainen, jos niiden opiskelu vaatii paljon vaivannäköä aivan kuten on matematiikankin kohdalla. Toisille matikka on helppoa, jolloin on mielekästä koettaa ratkaista vähän vaativampiakin tehtäviä. Samoin jos kielten kanssa ei ole vaikeuksia, niitä on palkitsevaa opiskella enemmän ja pitemmälle kuin koulunkäynti vaatii.

Oma mieheni aina sanoo, että ranska ei ole kieli, vaan salakieli. Hän ei ole musikaalinen, mutta on sen sijaan matemaattisesti huippulahjakas. 

Minä olen matemaattisesti lahjakas, samaten kielet ovat helppoja, minulle ne ovat kuin peli, mutta en erota valssia tai humppaa toisistaan, minulta puuttuu rytmitaju ja nuotilla pysyminen on mahdotonta.

Peli? 

En tiedä (muista) mitä se musikaalisuuden korostaminen tuossa jutussa oli, mutta ehkä sillä viitattiin kielikorvaan, eri kielten rytmin ja ääntämistavan tavoittamiseen jne. Mutta monet suomalaiset ovat arkoja puhumaan kieliä, vaikka osaisivatkin sitä. Kieliopin ei tarvitse olla aivan täydellistä, mutta esimerkiksi ranska on kieli, jota pitäisi osata jonkin verran lausua tai muuten ranskalaiset eivät ymmärrä (paitsi afrikkalaisia, kun ovat siihen kauheaan ärrän rahinaan tottuneet). Britit sitä vastoin ovat yleensä erinomaisia tajuamaan, vaikka englantia puhuisi kuinka oudolla aksentilla. 

Jos haluat edetä pelissä sinun on noudatettava reittiä tai valittava oikean muotoinen palanen. Minulle kielet ovat kuin peli, erityisesti kielioppi. 

Huomiotaherättävä hiusvärjäys on selkeä osoitus alemmasta sosiaaliluokasta jota halutaan oikein korostaa...

Tienaan 90ke/v. Kuljen kauhtuneissa vanhoissa verkkareissa ja huppareissa kaikkialle. Suurin osa pitää minua varmaan laitapuolen kulkijana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten luokittelu eri yhteiskuntaluokkiin on jo vanhanaikaista. 

Se on loukkaavaa ja pinnallista. Ihmisen perusoikeuteen pitäisi kuulua se, ettei luokitella varallisuuden/aseman takia, koska eivät nuo edellämainitut tee välttämättä ihmistä paremmaksi.

Ihmisen arvo on syvällisemmin ajateltuna siinä, kuinka ihminen kohtelee muita ihmisiä. Koppava ja itsekäs on yleensä tyly ihminen muille ja siinä mielessä syvemmältä arvoltaan aika köyhä, vaikka muuten olisi mammonaa.

Jos emme tunnusta ja tunnista sosiaaliluokkia, emme kykene näkemään sitä miten ne vaikuttavat.

Yleisellä tasolla vaikkapa Sanna Mariniin kohdistettu kritiikki: suurin huuto on irronnut siitä kun hän on käyttäytynyt juuri niin kuin pienituloisuudesta noussut yliopistotaustainen mutta myös työväenluokkainen ihminen toimii.

Ennen kuin päätätte olla näkemättä luokkia, miettikää hetki sitä miten vähän liikkuvuutta Suomessakin on niiden välillä.

Voi hyvä ihminen, miten sinulla aika ja energia riittää tällaiseen? Ja Suomessa ei liikuta luokkien välillä? Kun nyt ensin määrittäisit ne luokat ja sen jälkeen alkaisit hieman pohtia tuota omaa kehikkoasi. Suurin osa suomalaisista "vaihtanut luokkaa", jos tuota vain katsellaan kolme sukupolvea taaksepäin. Naimisiin on menty sopivasti sekaisin, ennen naiset olivat kouluttamattomia, nykyään naiset ovat korkeammin koulutettuja - eli sekaliittoja on tullut ja tulee jatkossakin. Eivät kaikki korkeasti koulutettujen lapset halua lähteä korkeakouluun - eivätkö he ole niitä luokkalaskijoita jos päätyvät duunarihommiin? Jos taas olet vahvasti sitä mieltä, että kastilaitoksen tyyliin syntymäkodin "luokka" määrään lasten "luokan", kauanko tuo pysyy: onko Tarja Halosen tytär työväenluokkaa, entä Sanna Marinin? Ja ehkä se tärkein: mitä ihmettä haet näillä? MIkä oma taustasi on? Akateemisesti epäonnistunut, jonka ainoa ylpeilyn aihe on syntymäkodin sivistys? Työväenluokasta noussut akateeminen jolla kehno itsetunto jonka laitat syntymäkotisi "luokan" syyksi? Ehkä tulee uutisena, mutta kehnoja itsetuntoja on joka "luokassa", itsetuntoon taitaa vanhempian aseman ja koulutuksen sijaan vaikuttaa enemmän heidän luonteensa.

Mutta jos tästä sinulle hyvä mieli tulee, niin jatka kaltaistesi kanssa oman napanöyhdän kaivelua. Aikana, jolloin maailma on sekaisin ja oikea epäarvoisuus rävähtää silmille kun vasta Suomeen tulleita ja heidän lapsiaan katselee. Mutta jos se pikkurillin asento syödessä on tärkeintä, ja sen mukaan ihmisten luokittelu niin jatkakaa harjoitusta.

Ei kannattaisi pöyritstyä näin ketjussa, jonka käsittelemästä aiheesta ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Suosittelisin lukemaan edes pikkirillillisen sosiaologiaa ennen kuin jatkat.

No olen kyllä jonkin verran sosiologian historiaa lueskellut. Seitkytluvulla korostettiin noita luokkajakoja, mutta eikö tuo ollut eniten kehnoimmassa asemassa olevan työväenluokan kautta: yhteiskunnallinen huono-osaisuus kasautuu ja tuo aiheuttaa yhteiskuntaluokkien välille suuria eroja. Eikö tuon jälkeen ole jo sosiologitkin ole myöntäneet, ettei luokkajaot ole ainakaan Suomessa niin helppoja: keskiluokan ja työväenluokan välissä on erilaisia ristiriitaisesti määräytyneitä asemia, joiden paikka yhteiskunnassa elää koko ajan (esim. Wright)? Nuo vanhat luokat eivät suoraan taida enää ennustaa ihmisen taloudellista tilannetta, kuten täälläkin ovat köyhät akateemiset muistuttaneet?

 Eikö sosiologian olisi nykyään noiden pölyisten luokkien sijaan tärkeämpää tutkia taloutta ja taloudellisten suhteitten tutkimusta, työnjaon muutoksia ja sen seurauksia jne? Ja noihin luokkajakoihin pitäisi tehdä päivityksiä, täällä käydyssä keskustelussa käsitellään lähinnä vain keskimäärin hyvinvoivia ihmisryhmiä, jotka kykenevät elämään palkallaan, oli koulutus amis tai yliopisto. Eikö sosiologiassa olisi huomattavasti tärkeämpää keskittyä syrjäytyviin luokkiin joissa huono-osaisuus periytyy, niin suomea puhuvien kuin erityisesti muualta tulleiden ongelmiin? Josko pohtisit näitä vaihtoehtoja ja vertaisit niitä omiin pohdintoihisi, ehkä ymmärrät sitten, miksi pidän tätä ketjua epämiellyttävän tunkkaisena oman navan kaiveluna.

Suomessa peruskoulun tulo sai paikallaan seisoneen veden virtaamaan. Se mahdollisti lukemattomien lahjakkaiden mutta köyhien kotien lasten opiskelun ja sen jälkeen lukion ja jatko-opinnot.

Tietenkin nykysosiologian pitää keskittyä uusköyhälistön ongelmien ratkaisuun. Poliitikothan odottavat sosiologeilta helppoja toimenpide-ehdotuksia. Suomi ei saa töpätä kuin Ruotsi, jossa eristettiin muualta tulleet keskenään omiin lähiöihinsä. Sossu antoi rahat lautasantenniin ja ruotsia ei kuullut peruskoulun ulkopuolella missään omassa kaupunginosassaan.

Siksi Ruotsissa uusruotsalaiset naiset ovat salaa äänestäneet SD:tä, että loppuisi se ukkojen arvojen ymmärrys ja naiset pääsisivät kielikurssille ja lapset tarhaan. Aiemmin uskottiin ukkojen puheet siitä, ettei kulttuuriin kuulu tytön tai naisen hoitaa asioitaan ilman miespuolista saattajaa. Tuo selitys ei olisi mennyt Östermalmilla läpi!

Mistä tiedät?

Ruotsalaiset ovat olleet m-muuton ongelmista keskustellessaan samalla tavalla härkäpäisen oikeaoppisia kuin suomalaiset aiemmassa ulkopolitiikassaan (suomettuminen). Populistipuolueet kutistuvat, kun ne otetaan hallitukseen ja muut puolueet ottavat tiukemman otteen populistien lempiteemoista ohjelmassaan. Näinhän Tanskassa kävi (en nyt satu muistamaan sen puolueen nimeä tai lyhennettä). Mutta ruotsalaiset puolueet ovat lihottaneet SD:tä oppositiossa vuosia eivätkä nytkään ottaneet sitä hallitukseen laihtumaan. 

Käyn ruotsalaisten keskustelupalstoilla. Siellä on mm-naisten oma keskustelupalstakin, jossa ihan suoraan totesivat että sosiaalivirkailijat uskovat aina miehiä ja ovat kontallaan kun uhkaa r-sanalla jos ei ota huomioon ukkojen toiveita siitä, että saavat viettää suunnilleen aikuisen lapsen elämää eläkeläisenäkin. Aina on kotona vaimon tai siskon tekemä ruoka valmiina jne.

Yksi nainen oli herännyt siihen kun oma tytär oli kysynyt, että mikseivät he ole kuin muut ja Annan äiti saa lähteä aamulla yksin bussilla töihin? Nainen oli mennyt sanattomaksi vaikean kysymyksen edessä. Hän oli tajunnut, etteivät ruotsalaiset sosiaalityöntekijät voi heitä pelastaa.

Jos SD saa esimerkiksi hallituksen vaaankielenä läpi sen, että joka nainen lähtee kielikurssille ja lapsi aloittaa päiväkodin tietyssä iässä niin sehän on hallituksen käsky. Siinä ei auta ukkojen urputus mitään. Kyllä he oppivat ottamaan ruokaa jääkaapista ja käyttämään mikroa.

Etukäteen olin katsonut netistä, mikä tietty automalli minua kiinnosti. Liikkeessä autoon tutustuminen ja auton ostaminen takkuili. Myyjä ei millään näyttänyt ymmärtävän, että vaikka olen vanhahko, ei-erityisen-hyvin-pukeutunut ja vielä nainen olin tosiaankin ostamassa sitä tiettyä autoa, joka taas oli aivan uusi ja melko kallis - toki myös hintansa arvoinen. Kun sitten myyjälle meni vihdoin perille, että tämän minä otan, niin seuraava kompastuskivi oli ymmärtää se, että olin maksamassa auton koko hinnan saman tien kortilla. Se oli se päivä, kun myyjä oppi pari uutta asiaa😎

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten luokittelu eri yhteiskuntaluokkiin on jo vanhanaikaista. 

Se on loukkaavaa ja pinnallista. Ihmisen perusoikeuteen pitäisi kuulua se, ettei luokitella varallisuuden/aseman takia, koska eivät nuo edellämainitut tee välttämättä ihmistä paremmaksi.

Ihmisen arvo on syvällisemmin ajateltuna siinä, kuinka ihminen kohtelee muita ihmisiä. Koppava ja itsekäs on yleensä tyly ihminen muille ja siinä mielessä syvemmältä arvoltaan aika köyhä, vaikka muuten olisi mammonaa.

Jos emme tunnusta ja tunnista sosiaaliluokkia, emme kykene näkemään sitä miten ne vaikuttavat.

Yleisellä tasolla vaikkapa Sanna Mariniin kohdistettu kritiikki: suurin huuto on irronnut siitä kun hän on käyttäytynyt juuri niin kuin pienituloisuudesta noussut yliopistotaustainen mutta myös työväenluokkainen ihminen toimii.

Ennen kuin päätätte olla näkemättä luokkia, miettikää hetki sitä miten vähän liikkuvuutta Suomessakin on niiden välillä.

Voi hyvä ihminen, miten sinulla aika ja energia riittää tällaiseen? Ja Suomessa ei liikuta luokkien välillä? Kun nyt ensin määrittäisit ne luokat ja sen jälkeen alkaisit hieman pohtia tuota omaa kehikkoasi. Suurin osa suomalaisista "vaihtanut luokkaa", jos tuota vain katsellaan kolme sukupolvea taaksepäin. Naimisiin on menty sopivasti sekaisin, ennen naiset olivat kouluttamattomia, nykyään naiset ovat korkeammin koulutettuja - eli sekaliittoja on tullut ja tulee jatkossakin. Eivät kaikki korkeasti koulutettujen lapset halua lähteä korkeakouluun - eivätkö he ole niitä luokkalaskijoita jos päätyvät duunarihommiin? Jos taas olet vahvasti sitä mieltä, että kastilaitoksen tyyliin syntymäkodin "luokka" määrään lasten "luokan", kauanko tuo pysyy: onko Tarja Halosen tytär työväenluokkaa, entä Sanna Marinin? Ja ehkä se tärkein: mitä ihmettä haet näillä? MIkä oma taustasi on? Akateemisesti epäonnistunut, jonka ainoa ylpeilyn aihe on syntymäkodin sivistys? Työväenluokasta noussut akateeminen jolla kehno itsetunto jonka laitat syntymäkotisi "luokan" syyksi? Ehkä tulee uutisena, mutta kehnoja itsetuntoja on joka "luokassa", itsetuntoon taitaa vanhempian aseman ja koulutuksen sijaan vaikuttaa enemmän heidän luonteensa.

Mutta jos tästä sinulle hyvä mieli tulee, niin jatka kaltaistesi kanssa oman napanöyhdän kaivelua. Aikana, jolloin maailma on sekaisin ja oikea epäarvoisuus rävähtää silmille kun vasta Suomeen tulleita ja heidän lapsiaan katselee. Mutta jos se pikkurillin asento syödessä on tärkeintä, ja sen mukaan ihmisten luokittelu niin jatkakaa harjoitusta.

Ei kannattaisi pöyritstyä näin ketjussa, jonka käsittelemästä aiheesta ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Suosittelisin lukemaan edes pikkirillillisen sosiaologiaa ennen kuin jatkat.

No olen kyllä jonkin verran sosiologian historiaa lueskellut. Seitkytluvulla korostettiin noita luokkajakoja, mutta eikö tuo ollut eniten kehnoimmassa asemassa olevan työväenluokan kautta: yhteiskunnallinen huono-osaisuus kasautuu ja tuo aiheuttaa yhteiskuntaluokkien välille suuria eroja. Eikö tuon jälkeen ole jo sosiologitkin ole myöntäneet, ettei luokkajaot ole ainakaan Suomessa niin helppoja: keskiluokan ja työväenluokan välissä on erilaisia ristiriitaisesti määräytyneitä asemia, joiden paikka yhteiskunnassa elää koko ajan (esim. Wright)? Nuo vanhat luokat eivät suoraan taida enää ennustaa ihmisen taloudellista tilannetta, kuten täälläkin ovat köyhät akateemiset muistuttaneet?

 Eikö sosiologian olisi nykyään noiden pölyisten luokkien sijaan tärkeämpää tutkia taloutta ja taloudellisten suhteitten tutkimusta, työnjaon muutoksia ja sen seurauksia jne? Ja noihin luokkajakoihin pitäisi tehdä päivityksiä, täällä käydyssä keskustelussa käsitellään lähinnä vain keskimäärin hyvinvoivia ihmisryhmiä, jotka kykenevät elämään palkallaan, oli koulutus amis tai yliopisto. Eikö sosiologiassa olisi huomattavasti tärkeämpää keskittyä syrjäytyviin luokkiin joissa huono-osaisuus periytyy, niin suomea puhuvien kuin erityisesti muualta tulleiden ongelmiin? Josko pohtisit näitä vaihtoehtoja ja vertaisit niitä omiin pohdintoihisi, ehkä ymmärrät sitten, miksi pidän tätä ketjua epämiellyttävän tunkkaisena oman navan kaiveluna.

Suomessa peruskoulun tulo sai paikallaan seisoneen veden virtaamaan. Se mahdollisti lukemattomien lahjakkaiden mutta köyhien kotien lasten opiskelun ja sen jälkeen lukion ja jatko-opinnot.

Tietenkin nykysosiologian pitää keskittyä uusköyhälistön ongelmien ratkaisuun. Poliitikothan odottavat sosiologeilta helppoja toimenpide-ehdotuksia. Suomi ei saa töpätä kuin Ruotsi, jossa eristettiin muualta tulleet keskenään omiin lähiöihinsä. Sossu antoi rahat lautasantenniin ja ruotsia ei kuullut peruskoulun ulkopuolella missään omassa kaupunginosassaan.

Siksi Ruotsissa uusruotsalaiset naiset ovat salaa äänestäneet SD:tä, että loppuisi se ukkojen arvojen ymmärrys ja naiset pääsisivät kielikurssille ja lapset tarhaan. Aiemmin uskottiin ukkojen puheet siitä, ettei kulttuuriin kuulu tytön tai naisen hoitaa asioitaan ilman miespuolista saattajaa. Tuo selitys ei olisi mennyt Östermalmilla läpi!

Mistä tiedät?

Ruotsalaiset ovat olleet m-muuton ongelmista keskustellessaan samalla tavalla härkäpäisen oikeaoppisia kuin suomalaiset aiemmassa ulkopolitiikassaan (suomettuminen). Populistipuolueet kutistuvat, kun ne otetaan hallitukseen ja muut puolueet ottavat tiukemman otteen populistien lempiteemoista ohjelmassaan. Näinhän Tanskassa kävi (en nyt satu muistamaan sen puolueen nimeä tai lyhennettä). Mutta ruotsalaiset puolueet ovat lihottaneet SD:tä oppositiossa vuosia eivätkä nytkään ottaneet sitä hallitukseen laihtumaan. 

Käyn ruotsalaisten keskustelupalstoilla. Siellä on mm-naisten oma keskustelupalstakin, jossa ihan suoraan totesivat että sosiaalivirkailijat uskovat aina miehiä ja ovat kontallaan kun uhkaa r-sanalla jos ei ota huomioon ukkojen toiveita siitä, että saavat viettää suunnilleen aikuisen lapsen elämää eläkeläisenäkin. Aina on kotona vaimon tai siskon tekemä ruoka valmiina jne.

Yksi nainen oli herännyt siihen kun oma tytär oli kysynyt, että mikseivät he ole kuin muut ja Annan äiti saa lähteä aamulla yksin bussilla töihin? Nainen oli mennyt sanattomaksi vaikean kysymyksen edessä. Hän oli tajunnut, etteivät ruotsalaiset sosiaalityöntekijät voi heitä pelastaa.

Jos SD saa esimerkiksi hallituksen vaaankielenä läpi sen, että joka nainen lähtee kielikurssille ja lapsi aloittaa päiväkodin tietyssä iässä niin sehän on hallituksen käsky. Siinä ei auta ukkojen urputus mitään. Kyllä he oppivat ottamaan ruokaa jääkaapista ja käyttämään mikroa.

Lisään vielä, ettei tämä mene Suomessakaan sen paremmin kun täydellisesti suomea olevalle lapselle höynäytetään S2-kielivalinta ja sitten ylioppilasta tajuaa, ettei pääse suoraan yliopistoon millään. Opettajien pitäisi lakata sen S2-kielivalinnan painostaminen kieltä taitamattomille vanhemmille. Jokainen tajuaa, että lapsi oppii koulussa vielä paremmin opetuskieltä. Eihän ketään ulomailta Suomeen palaavien lastataan painosteta S2-valintaan.

On ikävää, että kotioloilla on väliä kun on kaksi oppilasta, joiden keskiarvo on vaikkapa 9,0. Toinen haluaa lääkikseen ja opinto-ohjaaja kannustaa häntä. Toinenkin haluaa lääkikseen, mutta hänelle tarjotaan lähihoitajan opintoja lapsuudenperheensä vuoksi. Tällaisen luutuneen ajatusmallin vuoksi menetämme niitä lahjakkaita opiskelijoita. Toki arpa heitetään peruskoulussa kun se S2-lappu allekirjoitutetaan vanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittaisitte seuraavan henkilön:

Nelikymppinen korkeakoulutettu henkilö, ei tatuonteja. Asuu perityssä jugendkattohuoneistossa. Työskentelee kuvataiteilijana, mutta elanto tulee pääasiassa pääomatuloista (50-100 k€/vuosi). Varallisuus noin 2 miljoonaa.

Vanhemmat ylempää keskiluokkaa, heiltä tulossa perintöä 3-4 miljoonaa seuraavien 20 vuoden aikana. Suku ei ole tunnettu, ei vaikutusvaltaisia suhteita. Tavallinen -nen loppuinen sukunimi. Esivanhemmissa viimeisin duunari kuollut 1930. Suvussa ollut aatelisia 1800-luvulla, jonka jälkeen suku vajosi rahvaaseen.

Henkilön puoliso on koulutukseltaan tohtori, mutta syntynyt alempaan keskiluokkaan. Anoppi tuntee jonkinasteista alemmuudentunnetta, mikä on henkilömme mielestä turhaa ja surullista ja hän tekeekin kaikkensa, että näin ei olisi.

Lapsilla (3) ei ole kalliita tai tavoitteellisia harrastuksia, koska lapset eivät ole niitä halunneet, eikä vanhemmilla ole ollut tarvetta niihin ohjata. Lasten kanssa vietetään paljon aikaa, koska henkilön omat vanhemmat olivat aina kiireisiä töissään.

Luonteeltaan säästäväinen ja tyytyy melko vähään. Kodinsisustus on sekoitus antiikkia, perittyjä tavaroita ja vuosikymmenten aikana hankittuja esineitä. Ajanut samalla autolla 15 vuotta, koska se on tuttu ja toimii hyvin. Pukeutuu melko tavanomaisesti ja käyttää vaatteita niin kauan, kun ne pysyvät ehjinä.

Käytökseltään hieman varautunut, mutta aina kohtelias, jopa silloin kun siihen ei olisi mitään syytä. Ei näyttämisen tarvetta tai halua. Ei halua olla esillä, eikä tehdä itsestään numeroa. Ei halua, että ihmiset tietävät, että on varakas ja elää pääomatuloilla.

Luonteeltaan enemmän oblomovilainen arstokraatti kuin ajokoiramainen yritysjohtaja. Ei pidä pönötysjuhlista. Joutuu niihin joskus osallistumaan puolison työn takia, mutta välttelee niitä parhaansa mukaan.

Suvussa ei ole rapujuhlaperinnettä, eikä sitä ole aloitettu, koska se ei ole kuulunut tapoihin. Savustetut muikut maistuvat sisäveden rannalla jugendhuvilalla. Ei harrasta golfia, laskettelua, ratsastusta eikä purjehdusta.

On Instagramissa vain työn takia. Ei postaile kuvia kodistaan, matkoistaan, ravintoloista tai perheestään. Ylelliset IG postaukset eivät aikaansaa kateuden tunnetta tai myötähäpeää, enemmänkin ajatuksen "onneksi ei tarvitse esittää".

Kuitenkin kirjoittelee AV-palstalle, koska sisäinen narsisti hakee hyväksyntää. Ei voisi koskaan myöntää tätä julkisesti.

Eli mitä luokkaa henkilö edustaa?

Ylempää keskiluokkaa. Yläluokasta eroaa siten, että ei ole juuri vaikutusvaltaa muuhun yhteiskuntaan. Ei omista yrityksiä, vaikuta tieteeseen tai tee kulttuuriin isompaa vaikutusta. 

Tähän pieni korjaus. Taiteilijoista ei oikeastaan voi tietää hänen vaikutuksestaan yhteiskuntaan kuin vasta jälkikäteen. Joskus tapahtuu jopa sellaista, että täysin unohdettu taiteilija nostetaan kaanoniin (Hilma af Klint, Joseph Joubert). Silloin on varsin usein ollut kyse taiteilijasta, joka elää syrjässä päivänpolttavasta taiteesta joko olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan. Tämän päivän suosituimmista taiteilijoista suurin osa on unohdettu jo 30 vuoden kuluttua. Sen huomaa herkästi, jos vähänkin on kiinnostunut historiasta.

Vincent van Gogh ei eläessään saanut taulujaan myytyä, mutta nykyisin hänen arvonsa on mittaamaton. Se ei muuta van Goghin yhteiskuntaluokkaa mihinkään, hän oli nälkätaiteilija eläessäänkin. 

Totta, en sitä tahtonutkaan väittää, että se muuttaisi yhteiskuntaluokkaa eli kommenttini oli ohi aiheen siltä kantilta, että aikansa taide ei välttämättä ole merkittävää eli taiteen kohdalla sen lopullista merkittävyyttä on vaikea arvioida (aikalaiset).

Yhteiskuntaluokan kannalta taiteilijan ammatti vain harvoin nostaa yhteiskunnaliseen statukseen liittyvää profiilia, koska taiteilijat ovat lähes aina muista (suhdanteista, mesenaateista yms.) riippuvaisia taloudellisesti. Vaikutusvalta tulee useimmiten sukutaustan tai avioliiton kautta, jos tulee. Tosin en ole ehtinyt tarkemmin miettiä onko tosiaan näin, tällainen instant-mielipide tai vaikutelma vain tulee ekana mieleen.

Nykyaikana harvalla taiteilijalla on mesenaatteja. Taiteilija voi vaikkapa opettaa tienatakseen elantonsa. Aika harvoin taiteilijoilla on vetoa tai hätää löytää varakas puoliso. Kannattaa muistaa, että taiteilijat poikkeavat keskiverrosta monella tavalla siinäkin, ettei heidän tarvi sovinnaisuuden vuoksi sisustaa tai esittää mitään muuta kuin itse ovat.

Ei kannata hirveästi rakennella stereotypioita taiteilijoista, heitä kyllä löytyy joka lähtöön historian havinasta ja nykyajastakin. Varakas puoliso, ihailija, rakastaja tai rakastajatar on ollut monen taiteilijan pelastus. Nykyisin on säätiöitä ja muita apurahajärjestelmiä, jos ajatellaan länsimaita ja muutamaa viimeistä vuosikymmentä, mutta eivät mesenaatitkaan ole kadonneet. He ovat yksityisiä taiteen kerääjiä, hovilukijoita, kustantajia, musiikin harrastajia, teosten tilaajia ja muita vastaavia taiteen liepeillä toimivia varakkaita ihmisiä, joiden merkitys sekä yksittäiselle taiteilijalle että taiteen historialle on mittaamaton. Ja moni taiteilija oli opettaja ennenkin.

Säätiöiltä saa todella harva ja harvoin apurahoja. Kyllä ennen taidekoulua kannattaa miettiä, että pystyykö nöyrtymään esimerkiksi kansalaisopistossa opettamiseen yms. Suomessa vain harva elää taiteenteolla.

Kuten aiemmin sanoin, niin taiteen tekemisellä ei pysty muuttamaan omaa yhteiskuntaluokkaa ylemmäs, koska taiteilija on yleensä taloudellisesti riippuvainen muista. Mutta sitten ovat ne taiteilijat, jotka ovat varakkaita valmiiksi (tässäkin ketjussa yksi sellainen kuvailtiin) eli poikkeukset sääntöön. Heidänkään yhteiskunnallinen statuksensa ei muutu (ainakaan alemmas) taiteilijan ammatin johdosta, mutta taloudellisella riippumattomuudella on parhaimmillaan myönteisiä seurauksia myös heidän taiteelleen, jos taiteilija on lahjakas. Menestystaiteilijat voivat tietysti myös rikastua tai vähintään vaurastua taiteellaan. Ei kuitenkaan Suomessa, ellei tee kansainvälistä läpimurtoa. Meillä ei taida sellaisia olla muualla kuin musiikin parissa (Sibelius).

No onhan Suomessa jo pelkästään säveltäjissä muitakin kansainvälisen läpimurron tehneitä taiteilijoita kuin Sibelius.

On, ja kapellimestareina ja laulajina, kuvataiteilijoinakin. 

Tyypillisempää tietenkin on, että taiteella ei rikastu, usein hädin tuskin pärjäilee.

Taidealan ammatteja ei kyllä yleensä rikastumisen toivossa valitakaan, vaan ihan muista syistä.

Moni myös aidosti pitää taidealansa opettamisesta.  

Pieni alaviite tähän keskustelunaiheeseen eli kansainvälinen läpimurto ja rikastuminen tai vaurastuminen ovat kaksi eri asiaa. Läpimurto ei vielä tarkoita rikastumista, koska kilpailu on niin kovaa maailmalla.

Suomen osalta rikastumiseen vaikuttaa se, että taiteen kuluttajia on niin vähän ja kielialue on niin pieni. Esimerkiksi parhaiten myyvät kirjailijat eivät myy miljoonia ja siitäkin vähästä kustantaja tietenkin vie osan. Se mikä on marginaalia taiteessa globaalisti, voi talouden osalta onnistua täällä joko apurahojen tai vapaaehtoistyön ansiosta siinä missä maailmalla maksava yleisö on suurempi marginaalissakin. 

Hmm, no eivät ne synonyymeja ole, mutta veikkaan silti, että Esa-Pekka Salonen, Kaija Saariaho tai Osmo Rauhala ovat tienanneet aika mukavasti, ja että ulkomailla kunnolla breikanneiden taiteilijoiden keskimääräiset tulot ovat isommat kuin Suomessa toimivien taiteilijoiden tulot keskimäärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeamman sosiaaliluokan ihmiset ovat ainakin laatutietoisempia ja ympäristötietoisempia (kierrätys, luomutuotteet jne). Tämä on tietenkin myös rahakysymys, mutta ei välttämättä täysin. Valintoja valintoja!

Ja samaiset tyypit matkustavat enemmän, ostavat uutta elektroniikkaa vaikka entisetkin toimivat, asuvat isommissa asunnoissa, jne.

Eli saastuttavat enemmän kuin köyhät.

Sekoitat nyt eri ryhmiä keskenään. Nyt IS valottaa näiden huippurikkaiden valintoja. Joku voi olla hankkimatta minkäänlaista ulkomaanasuntoa ja asua samassa talossa kuin vanhemmatkin ovat asuneet, tyytyy vanhaan, korjaa ja korjauttaa mieluummin kuin matkustelee tai hankkii viimeisimmät härpäkkeet, joita on tarjolla.

Kannattaa erottaa nämä uusrikkaat muista. Heillä on jokin pakonomainen materialismi suunnilleen suonissa polttelemassa koko ajan. Missään ei ole hyvä ja reissataan reissaamisen vuoksi monta kertaa vuodessa.

Minun on vaikea kuvitella tuollaisen esimerkiksi jakamassa koululaisille stipendejä tai muutenkaan toimimassa yhteisön tai Suomen hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Huomiotaherättävä hiusvärjäys on selkeä osoitus alemmasta sosiaaliluokasta jota halutaan oikein korostaa...

Taitelijapiirit kyllä värjäävät aivan kuten heitä sattuu huvittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Etukäteen olin katsonut netistä, mikä tietty automalli minua kiinnosti. Liikkeessä autoon tutustuminen ja auton ostaminen takkuili. Myyjä ei millään näyttänyt ymmärtävän, että vaikka olen vanhahko, ei-erityisen-hyvin-pukeutunut ja vielä nainen olin tosiaankin ostamassa sitä tiettyä autoa, joka taas oli aivan uusi ja melko kallis - toki myös hintansa arvoinen. Kun sitten myyjälle meni vihdoin perille, että tämän minä otan, niin seuraava kompastuskivi oli ymmärtää se, että olin maksamassa auton koko hinnan saman tien kortilla. Se oli se päivä, kun myyjä oppi pari uutta asiaa😎

Älä välitä. Minulla se oli fööni. Ihan tarpeellinen kapistus minulle. Myyjä pisti hanttiin viimeiseen saakka. Otin ja vein laatikon hyllylle ja kortin esiin. Minulla olivat posket punaisena suuttumuksesta ja myyjällä jostain muusta syystä.

Luulisi, että olisi myyjälle hyvä kun kauppa käy ja työpaikka säilyy.

Vierailija kirjoitti:

Muita kohtaan hillitty sekä hyvin käyttäytyminen ja tilan antaminen. Ei tatuointeja, hillityt aidot korut. Kaunis pukeutuminen sekä kengät. Tuoksuu hyvältä mutta ei hajuvedelle. Auto paljastaa aika paljonkin. Vastakohta: Rääväsuu, juoruilija, negatiivinen ihminen, kaikki korulippaan korut kerralla käytössä. Iso tatuointi. Vanha, huonoa merkkiä oleva auto. Sekarotuinen koira.

Sekarotuinen koira ei kyllä päde. Villakoirasekoitukset kuten goldendoodle, labradoodle, cavapoo ja mitä näitä nyt on ovat sitä aidoimpaa keskiluokkaa tällä hetkellä. 

Itse sanoisin, että työvaënluokka ottaa todennäköisemmin koiran jolla saa jonkinasteisia kovispisteitä, kuten pittbull, rottweiler, staffit, bulldogit yms. Myös chihuahuat antavat vähän alemman luokan vibat.

Villakoira kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita kohtaan hillitty sekä hyvin käyttäytyminen ja tilan antaminen. Ei tatuointeja, hillityt aidot korut. Kaunis pukeutuminen sekä kengät. Tuoksuu hyvältä mutta ei hajuvedelle. Auto paljastaa aika paljonkin. Vastakohta: Rääväsuu, juoruilija, negatiivinen ihminen, kaikki korulippaan korut kerralla käytössä. Iso tatuointi. Vanha, huonoa merkkiä oleva auto. Sekarotuinen koira.

Sekarotuinen koira ei kyllä päde. Villakoirasekoitukset kuten goldendoodle, labradoodle, cavapoo ja mitä näitä nyt on ovat sitä aidoimpaa keskiluokkaa tällä hetkellä. 

Itse sanoisin, että työvaënluokka ottaa todennäköisemmin koiran jolla saa jonkinasteisia kovispisteitä, kuten pittbull, rottweiler, staffit, bulldogit yms. Myös chihuahuat antavat vähän alemman luokan vibat.

Ei jollain työväenluokkaisella naisella ole yhtään syytä saada jotain kovispisteitä kun ei ole rikollismaailman kanssa itseään mitenkään identifioinut. Älytöntä yleistämistä. Naiselle voi olla tärkein asia, että oma koira on hänelle itselleen rakas.

Et ole köyhä,jos sulla on varaa matkailla Norjassa.Me todella köyhät matkailemme lapsinemme Hesburgeriin muutaman kerran vuodessa.Jos edes sinne.Nykyään on hyvä kun riittää rahat matkailuun lähikauppaan....