Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?
Miten näkyy jos on korkea tai matala sosiaaliluokka tai sosioekonominen asema?
Kommentit (5592)
Vierailija kirjoitti:
Brittien perinteinen yläluokka ja kuninkaalliset on ihan eri juttu kuin älymystö ja eliitti. Elisabet ei ollut juurikaan kouluja käynyt, kuten ei myöskään esim Diana.
Yläluokasta puhuttiin alkuperäisessä viestissä. Kuninkaalliset ovat tosin ylintä eliittiä. Älymystö sitten erikseen, se ei välttämättä korreloi lainkaan korkeisiin tuloihin.
Nimenomaan älymystö on erikseen. Ennen muinoin kuninkaalliset eivät olleet erityisen opiskelleita. Heidän ei tarvinnut, koska oli asema ja periytyvää omaisuutta. Elisabetkin sai vain perusopetuksen linnassa yksityisesti. Dianahan ei ollut erityisen välkky, toki empaattinen. Ja Elisabetin nuorin poika Edward on ilmeisesti vähemmän välkky. On kerran elämässään ollut hetken aikaa töissä. Ja sekin pesti hienosta työtittelistä huolimatta oli lähinnä kahvin keittämistä ja juoksupoikana olemista.
Jos kuninkaalliset (minkä maan tahansa) olisivat syntyneet ns. tavallisiksi, niin suurin osa heistä olisi tavallisia työläisiä kaupungin vuokra-asunnossa.
Kun on asema ja periytyvää omaisuutta, niin voi olla huoletta täysi tomppeli.
Ruotsin tuleva kuningatar, kruununprinsessa Victorialla on lukihäiriö, siksi hänelle palkattiin yksityisopettaja, joka luki ääneen kirjat.
Kaarle XVI Kustaa, ei olisi koskaan päässyt laivastoon varusmiespalvelukseen, jos ei olisi ollut kuninkaallista sukua. Hänen iso-isänsä, kuningas Kustaa VI Aadolf käski laivastoa ottamaan prinssin varusmiespalvelukseen.
Ainakin siten se näkyy, että parempiosaiset pitävät monia muille saavuttamattomissa olevia asioita itsestäänselvyytenä tai jopa välttämättömyytenä. Alemmista luokista tulevilla ehkä enemmän näköalattomuutta juuri siksi, kun mitään ei ole saatu valmiina ja taidot/lähtökohdat muuttaa omaa tilannetta paremmaksi voi olla heikot. Mutta edellämainitut eivät tietenkään päde kaikkiin. On rikkaita näköalattomia ja köyhiä, jotka pitävät esim. tukia itsestäänselvänä.
"Sanna kuvaa ruoka-annoksia, juomia ja maisemia koska ne ovat uutta ja ihmeellistä hänen alaluokkaisille some-seuraajilleen, joihin Sanna itse myös samaistuu."
En tunne mitään aatelisia, mutta ylempää keskiluokkaa jotka seuraa Sannaa ja tykkää hänen kuvistaan. Heille, tai mulle (joka olen armottoman rahvasta työvöenluokkaa) ruoka, juoma, hienot ravintolat ja ulkomaat eivät ole vieraita asioita, uutta tai ihmeellistä.
Teidän analyysit on huvittavan sivistymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä konservatiivit on vain köyhdyttäneet kansaa ja luoneet liberaalille elämänmuodolle suositun kasvualustan.
Perinteet kuten perheet on kalliita ylläpitää ja perinteet kuten lauantain saunakin maksaa rahaa.
Tässäpä tämä. Siis kun nuorilla ei ole varaa maksaa kuin se vuokra. Niin ei ne saa koskaan säästöön rahaa työnteosta.
Miten sitä suunnitellaan esimerkiksi häitä ja ostetaan sormus.
Nykyään kaikki on lähestulkoon liberaalisti avoliitossa ja ei sormuksia, koska säästyy rahaa.
Tää taas ajaa sitten jossain vaiheessa avoimiin suhteisiin ja polyamoriaankin.
Perinteitä on tuhottu ihan konservatiivien käsistä tekemällä työväestön ostovoimaan rajuja muutoksia. Osa työväenluokan vanhemmistakin aikoinaan totesi ettei työnteko enää kannata taloudellisessa mielessä, mutta marxilaisesti voi käydä puuhastelemassa ettei tylsisty.
He vetäytyivät jo eräällä tavalla eläkkeelle ja kävivät silloin tällöin duunissa 2000-luvun alussa.
Hyvin paljon näkyy siinä huolehtiiko ihminen itsestään. Terveet hampaat, siistit hiukset. Huonot elämäntavat näkyy kasvoissa ja olemuksessa. Tietynlainen varmuus käytöksessä, enkä tarkoita ylimielisyyttä tms. vaan itsensä hyväksyminen ja tietynlainen ulospäin suuntautuneisuus. Ei häpeä itseään eikä ole aggrassiivinen.
Totta kai pukeutumisessa myös, eikä sekään tarkoita merkkivaatteita vaan siisteyttä ja yleistä olemusta. Väittää siitä minkälaisen kuvan itsestään antaa. Ensivaikutelma ihmisestä on kuitenkin erittäin tärkeä.
Tietenkään hyvin köyhäkin voi olla siisti, ja moni onkin. Vaatteet voi olla kirpparilta tai muilta perityt kunhan ne on siistit, ehjät ja puhtaat. Kuitenkin on hyvin paljon näitä jotka antavat huono-osiasuuden näkyä ikävällä tavalla ja vielä lisäävät huonoa yleiskuvaa omilla elämäntavoilla ja välinpitämättömyydellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brittien perinteinen yläluokka ja kuninkaalliset on ihan eri juttu kuin älymystö ja eliitti. Elisabet ei ollut juurikaan kouluja käynyt, kuten ei myöskään esim Diana.
Yläluokasta puhuttiin alkuperäisessä viestissä. Kuninkaalliset ovat tosin ylintä eliittiä. Älymystö sitten erikseen, se ei välttämättä korreloi lainkaan korkeisiin tuloihin.
Nimenomaan älymystö on erikseen. Ennen muinoin kuninkaalliset eivät olleet erityisen opiskelleita. Heidän ei tarvinnut, koska oli asema ja periytyvää omaisuutta. Elisabetkin sai vain perusopetuksen linnassa yksityisesti. Dianahan ei ollut erityisen välkky, toki empaattinen. Ja Elisabetin nuorin poika Edward on ilmeisesti vähemmän välkky. On kerran elämässään ollut hetken aikaa töissä. Ja sekin pesti hienosta työtittelistä huolimatta oli lähinnä kahvin keittämistä ja juoksupoikana olemista
Mun mielestä Edward on kyllä ollut älykkäämpi kuin Charles ja Andrew :D Molemmat naisseikkailuillaan onnistuneet pilaamaan maineensa täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä luokkakeskusteluissa mainitaan aina kuinka yläluokkaiset tai varakkaat pukeutuvat useimmiten hyvin halvasti. Varmaan totta monessa tapauksessa meillä kotomaassa, itse olin aikoinaan parissa oikeasti yläluokkaisessa englantilaisessa perheessä töissä ja he olivat lapsia myöten aina tyyllikkäästi pukeutuneet. Ei logoja, mutta hyvälaatuiset tarkoitukseen sopivat vaatteet - aina. Vaikka olisivat menneet Irlantiin kalastamaan tai Skotlantiin metsästämään niin olivat aina tyylikkäitä. Kukaan heistä ei olisi ikinä pukeutunut edes kotonaan lököverkkareihin ja huppariin. Jos näin joskus perheen rouvan aamulla ennen kuin hän oli ehtinyt pukeutua, hänellä oli pitkä upea silkkinen aamutakki päällään ja hän näytti ilman meikkiäkin aamutakissakin aivan 30-luvun filmitähdeltä.
Tyylikkyys on myös sitä, että osaa pukeutua tilanteen mukaisesti. Kalastamaan ja metsään mennään e
Tuo aamutakki ja sisätossut johtunee siitä, että ainakin euroopassa yläluokka asuu melko usein vanhoissa, ehkä perityissä rakennuksissa, joissa kivilattiat yms. Joku englantilainen linnanomistaja saattaa ylläpitää jos jonkimoista homepesää, koska perintö. Olen huomannut, että myös suomenruotsalaisilla on näitä perittyjä kartanoita. Ja vaikka olisi kuinka aatelinen suvultaan, voi olla sen verran köyhä ettei voi remontata sitä kartanoa kovinkaan isolla rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä konservatiivit on vain köyhdyttäneet kansaa ja luoneet liberaalille elämänmuodolle suositun kasvualustan.
Perinteet kuten perheet on kalliita ylläpitää ja perinteet kuten lauantain saunakin maksaa rahaa.
Tässäpä tämä. Siis kun nuorilla ei ole varaa maksaa kuin se vuokra. Niin ei ne saa koskaan säästöön rahaa työnteosta.
Miten sitä suunnitellaan esimerkiksi häitä ja ostetaan sormus.
Nykyään kaikki on lähestulkoon liberaalisti avoliitossa ja ei sormuksia, koska säästyy rahaa.
Tää taas ajaa sitten jossain vaiheessa avoimiin suhteisiin ja polyamoriaankin.
Perinteitä on tuhottu ihan konservatiivien käsistä tekemällä työväestön ostovoimaan rajuja muutoksia. Osa työväenluokan vanhemmistakin aikoinaan totesi ettei työnteko enää kannata taloudellisessa mielessä, mutta marxilais
Nykyäänhän nimenomaan sen sormuksen pitää olla hurjan kallis, samoin häiden, toisin kuin ennen. Elintaso on nykyään paljon korkeampi Suomessa kuin vaikkapa 50 vuotta sitten. Myös köyhillä.
Sivistynyt vs. moukkamainen käytös.
Monilla aloilla voi olla jopa varattoman näköinen työskennellessään. Työhön ei liity esiintymistä tai esilläoloa. Osa ihmisistä on vaatimattomia itsensä laittaja, ehostajia, vaikka varaa olisi. Olen itse varakas ihminen, mutta pukeudun vaatimattomasti. En kuuna päivänä voisi käyttää merkkilaukkuja, merkkihepeneitä, muotitalojen luomuksia, koska ne eivät kuulu arvomaailmaani. Pukeudun arvomaailmani mukaisesti luonnonmateriaaleihin ja ekologinen elämäntyyli on tunnusmerkkini. En myöskään koe tarvetta missään korostaa itseäni varallisuudellani. Ajan vaatimattomalla autolla jne.
Etuillessa
Ettekö tiedä kuka olen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä luokkakeskusteluissa mainitaan aina kuinka yläluokkaiset tai varakkaat pukeutuvat useimmiten hyvin halvasti. Varmaan totta monessa tapauksessa meillä kotomaassa, itse olin aikoinaan parissa oikeasti yläluokkaisessa englantilaisessa perheessä töissä ja he olivat lapsia myöten aina tyyllikkäästi pukeutuneet. Ei logoja, mutta hyvälaatuiset tarkoitukseen sopivat vaatteet - aina. Vaikka olisivat menneet Irlantiin kalastamaan tai Skotlantiin metsästämään niin olivat aina tyylikkäitä. Kukaan heistä ei olisi ikinä pukeutunut edes kotonaan lököverkkareihin ja huppariin. Jos näin joskus perheen rouvan aamulla ennen kuin hän oli ehtinyt pukeutua, hänellä oli pitkä upea silkkinen aamutakki päällään ja hän näytti ilman meikkiäkin aamutakissakin aivan 30-luvun filmitähdeltä.
Tyylikkyys on myös sitä, että osaa pukeutua tilant
Mikä ihmeen juttu tuo aamutakki tässä oikein on? Aivan kaikilla ihmisillä on aamutakki ja aamutossut. Niitä myydään ihan Ikeassa ja Prismassa.
Paitsi ulkoisista merkeistä (pukeutuminen, asuminen, ajoneuvo jne), henkilön sos/tal-asema kuuluu ja näkyy hänen puhetavassaan ja tavassa suhtautua omaan vaurauteensa. Jos on jonkin tyyppinen nousukas/pyrkyri, tuntee kenties tarvetta korostaa nykyistä hyvää tilannettaan, kun taas syntymävauraat pitävät asiaa itsestäänselvyytenä eikä heidän tarvitse sitä erikseen tuoda ilmi ja nostaa issueksi.
Tietysti joistakin tulee leuhkoja ja asennoituminen alempiluokkaisiin näkyy kaikessa kanssakäymisessä ja siinä miten ilmaisee sos mediassa itseään - minkälaisia asioita päivittää, tuo keskusteluissa esille, millaisia paheksuu tai halveksii, millaisia väheksyy.
Alempaan luokkaan kuuluvat ovat kateellisia ja siitä johtuen ilkeilyyn taipuvaisia. Ehkä ovat katkeria elämälle koko ikänsä. Ehkä kiristelevät hampaita aina kun tulee tilanne että pitäisi jotenkin huomioida rikas ja hyvin toimeentuleva henkilö. Kitkeryys edellä kaikkiin tilanteisiin. Köyhäksi looseriksi itsensä kokeminen ei suinkaan tee ihmisestä kovin myötämielistä muitakaan kohtaan.
Onko kyselijä sokea vai kulkeeko laput silmillä ?
Vierailija kirjoitti:
Monilla aloilla voi olla jopa varattoman näköinen työskennellessään. Työhön ei liity esiintymistä tai esilläoloa. Osa ihmisistä on vaatimattomia itsensä laittaja, ehostajia, vaikka varaa olisi. Olen itse varakas ihminen, mutta pukeudun vaatimattomasti. En kuuna päivänä voisi käyttää merkkilaukkuja, merkkihepeneitä, muotitalojen luomuksia, koska ne eivät kuulu arvomaailmaani. Pukeudun arvomaailmani mukaisesti luonnonmateriaaleihin ja ekologinen elämäntyyli on tunnusmerkkini. En myöskään koe tarvetta missään korostaa itseäni varallisuudellani. Ajan vaatimattomalla autolla jne.
Vähnä tähän liittyen - Olen asunut useassa suurkaupungissa ympäri maailmaa (nytkin) ja havainto on kaikkialla sama; oikeasti varakkaat pukeutuvat laadukkaisiin, ehkä ajattomin ja klassisiinkin vaatteisiiin, ei tuotemerkkien logoilla kuorrutettuihin bling bling-juttuihin. Huomio on enemmänkin materiaaleissa, laadussa, vaatteiden leikkauksissa. Eikä ne vaatteet ole välttämättä aina uusia, vaan niistä pidetään huolta. Ne jotka vain haluavat *näyttää* varakkailta, mutta joilla ei oikeasti ole varaa, on ne kaikista mauttomimmat logo t-paidat, monogrammilaukut ym.
Totta! Näinhän se on. Itse olen lääketieteen parissa työskentelevä ja ulkoinen habitus vähemmän tärkeässä roolissa.