Lue keskustelun säännöt.
Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?
Miten näkyy jos on korkea tai matala sosiaaliluokka tai sosioekonominen asema?
Kommentit (5592)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistys näkyy. Tunnetko eri sävellajit ja musiikin teorian laajemminkin? Pidän sitä sivistyksenä.
Jos tuohon ei yhdisty korkealaatuinen luontainen musikaalisuus, jonka ohessa sävellajit ja teoriat oppii aivan vahingossa, on kyse vain pätemisenhaluisen brassailusta.
Jonkun verran musiikin opiskelua on yleissivistävää, ja perustaito, kuten vaikka uimataito tai ruoanlaitto, tai että tuntee filosofeja ja tunnistaa maalareita. On hyvä osata vähän kutakin lajia, sen ei tarvitse tähdätä ammattiin eikä tarvitse olla siinä erityisen lahjakas. Tarkoitus on sivistyä monipuolisesti.
Musiikkiopistoonhsn on pääsykokeet eli musikaalisuutta vaaditaan. Vai voiko musiikin teoriaa ja säveltapailua opiskella kansalaisopistossa kuka tahansa? Vaikeaa se kuitenkin on, jos sävelten eroa ei kuule. Eri
Ei kaikkialla ole pääsykokeita. Se alkaa harrastuksena. Jos ei ole kauheasti nuottikorvaa, sitäkin voi kehittää. Pianosta tulee kyllä oikea ääni, kun soittaa oikean nuotin. Pidemmälle edetessä täytyy tietysti olla jo lahjojakin. Mutta kyllähän jalkapalloharjoituksiinkin lapset menevät aika lailla seulomatta, ja sillä taidolla voi höntsäillä aikuisenakin.
Missä ei ole pääsykokeita? Omat lapset jo aikuisia, mutta kun he pyrkivät, piti läpäistä pääsykoe. Samoin itseni piti aikoinaan. Tosin omista ajoista opinnot olivat keventyneet. Aloitin neljän vanhana musiikkileikkikoulussa, jossa opeteltiin nuotit. Oli teoriaa, säveltapailua, orkesteri, kaikki pakollisia. Lisäksi pakolliset esiintymiset ja konsertit kuuntelijana. Moni muukin varmaan muistaa, joka tuon on läpi käynyt. Neuvostomallin mukaan rakennettu koulutus.
Tämä menee nyt kyllä ohi aiheen? Mutta olen itse käynyt saman tien kuin sinä, tutkintoineen ja teorioineen, samoin kävi aikanaan poikani. Minä kävin pääsykokeessa, mutta hän vuorollaan ei, koska asuinkaupunkimme piti tärkeänä, että kaikki halukkaat lapset saivat kokeilla harrastaa myös musiikkia. Musiikkiopisto myös tarjosi lainasoittimia, jotta musiikki ei olisi varattu vain vauraille. Minun aikana vähävaraisempien perheiden lapset eivät olisi voineet käydä soittotunneilla.
Pääsykokeet perustuivat aika lailla laulamiselle, mikä on myös opittu taito, eikä kerro, onko joku musikaalinen, vain, onko hän saanut harjaannusta laulamisessa.Eihän musiikkiopistot ole kaupungin toimintaa, joten oliko kuitenkaan kyseessä musiikkiopisto? Pääsykokeissa on säveltapailua, ei "laulamista", joten ei ihan kuulosta musiikkiopistolta sekään. Lainasoittimia oli jo 70-80 -luvulla, sillä esimerkiksi viuluahan vaihdetaan usein lapsen kasvaessa. Myös arvokkaita soittimia sai lainaksi, niitä omistivat esimerkiksi pankit ja säätiöt. Itsekin soitin hetken tuollaisella soittimella, kunnes sain oman, jolla soitan edelleen.
En tiedä miksi kinaamme tällaisesta, mutta ehkä tämä kuvastaa luokkaeroja, ja kuplia joissa elämme. Olemme ilmeisesti vähän eri taustalta, sillä meillä musiikkiopisto oli kunnan toimintaa, ja tosiaankin oma pääsykokeeni oli esittää jokin itse valittu laulu, ja tunnistaa musiikkinäytteistä jotain, mikä ei vaatinut mitään teorian ja säveltapailun taustaa. Mainitsematta nyt suoraan paikkakuntaa, mutta on teollisuuspaikkakunta, joten meillä ei ollut käytössä "pankkien ja säätiöiden" soittimia, eivätkä lainasoittimet olleet arvosoittimia, vaan kaupungin omaisuutta. En tiedä, miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä ja hahmottaa, mutta kuten sanoin, olemme ilmeisesti huomattavan erilaiselta taustalta, mikä hyvin havainnollistaa kyllä näitä luokkakuplia.
Pääsykokeisiin ei vaadita mitään sen kummempaa taustaa eli säveltapailu tarkoittaa yksinkertsisesti soitetun ja lauletun sävelkulun toistamista. Se opetetaan nuorintamaan sitten myöhemmin. Sama pätee rytmitapailuun. Tuollaiseen ei edes voisi mitenkään valmistautua eli se mittaa musikaalisuutta. Ja musiikkiopistoon monet pyrkivät hyvin nuorina, jolloin ei välttämättä vielä osata lukea ja kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistys näkyy. Tunnetko eri sävellajit ja musiikin teorian laajemminkin? Pidän sitä sivistyksenä.
Jos tuohon ei yhdisty korkealaatuinen luontainen musikaalisuus, jonka ohessa sävellajit ja teoriat oppii aivan vahingossa, on kyse vain pätemisenhaluisen brassailusta.
Jonkun verran musiikin opiskelua on yleissivistävää, ja perustaito, kuten vaikka uimataito tai ruoanlaitto, tai että tuntee filosofeja ja tunnistaa maalareita. On hyvä osata vähän kutakin lajia, sen ei tarvitse tähdätä ammattiin eikä tarvitse olla siinä erityisen lahjakas. Tarkoitus on sivistyä monipuolisesti.
Musiikkiopistoonhsn on pääsykokeet eli musikaalisuutta vaaditaan. Vai voiko musiikin teoriaa ja säveltapailua opiskella kansalaisopistossa kuka tahansa? Vaikeaa se kuitenkin on, jos sävelten eroa ei kuule. Eri
Ei kaikkialla ole pääsykokeita. Se alkaa harrastuksena. Jos ei ole kauheasti nuottikorvaa, sitäkin voi kehittää. Pianosta tulee kyllä oikea ääni, kun soittaa oikean nuotin. Pidemmälle edetessä täytyy tietysti olla jo lahjojakin. Mutta kyllähän jalkapalloharjoituksiinkin lapset menevät aika lailla seulomatta, ja sillä taidolla voi höntsäillä aikuisenakin.
Missä ei ole pääsykokeita? Omat lapset jo aikuisia, mutta kun he pyrkivät, piti läpäistä pääsykoe. Samoin itseni piti aikoinaan. Tosin omista ajoista opinnot olivat keventyneet. Aloitin neljän vanhana musiikkileikkikoulussa, jossa opeteltiin nuotit. Oli teoriaa, säveltapailua, orkesteri, kaikki pakollisia. Lisäksi pakolliset esiintymiset ja konsertit kuuntelijana. Moni muukin varmaan muistaa, joka tuon on läpi käynyt. Neuvostomallin mukaan rakennettu koulutus.
Tämä menee nyt kyllä ohi aiheen? Mutta olen itse käynyt saman tien kuin sinä, tutkintoineen ja teorioineen, samoin kävi aikanaan poikani. Minä kävin pääsykokeessa, mutta hän vuorollaan ei, koska asuinkaupunkimme piti tärkeänä, että kaikki halukkaat lapset saivat kokeilla harrastaa myös musiikkia. Musiikkiopisto myös tarjosi lainasoittimia, jotta musiikki ei olisi varattu vain vauraille. Minun aikana vähävaraisempien perheiden lapset eivät olisi voineet käydä soittotunneilla.
Pääsykokeet perustuivat aika lailla laulamiselle, mikä on myös opittu taito, eikä kerro, onko joku musikaalinen, vain, onko hän saanut harjaannusta laulamisessa.Eihän musiikkiopistot ole kaupungin toimintaa, joten oliko kuitenkaan kyseessä musiikkiopisto? Pääsykokeissa on säveltapailua, ei "laulamista", joten ei ihan kuulosta musiikkiopistolta sekään. Lainasoittimia oli jo 70-80 -luvulla, sillä esimerkiksi viuluahan vaihdetaan usein lapsen kasvaessa. Myös arvokkaita soittimia sai lainaksi, niitä omistivat esimerkiksi pankit ja säätiöt. Itsekin soitin hetken tuollaisella soittimella, kunnes sain oman, jolla soitan edelleen.
En tiedä miksi kinaamme tällaisesta, mutta ehkä tämä kuvastaa luokkaeroja, ja kuplia joissa elämme. Olemme ilmeisesti vähän eri taustalta, sillä meillä musiikkiopisto oli kunnan toimintaa, ja tosiaankin oma pääsykokeeni oli esittää jokin itse valittu laulu, ja tunnistaa musiikkinäytteistä jotain, mikä ei vaatinut mitään teorian ja säveltapailun taustaa. Mainitsematta nyt suoraan paikkakuntaa, mutta on teollisuuspaikkakunta, joten meillä ei ollut käytössä "pankkien ja säätiöiden" soittimia, eivätkä lainasoittimet olleet arvosoittimia, vaan kaupungin omaisuutta. En tiedä, miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä ja hahmottaa, mutta kuten sanoin, olemme ilmeisesti huomattavan erilaiselta taustalta, mikä hyvin havainnollistaa kyllä näitä luokkakuplia.
Pääsykokeisiin ei vaadita mitään sen kummempaa taustaa eli säveltapailu tarkoittaa yksinkertsisesti soitetun ja lauletun sävelkulun toistamista. Se opetetaan nuorintamaan sitten myöhemmin. Sama pätee rytmitapailuun. Tuollaiseen ei edes voisi mitenkään valmistautua eli se mittaa musikaalisuutta. Ja musiikkiopistoon monet pyrkivät hyvin nuorina, jolloin ei välttämättä vielä osata lukea ja kirjoittaa.
Nuotintamaan, ei nuorintamaan, kännylllä
Kirjoittaessa tulee virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Osa kommenteista on kyllä puhtaasti heikkoa yleissivistystä esim. Yläluokalla ei ole savolaisia sukujuuria. Aatelisena voin kertoa, että aatelisia asuu myös Savossa ja ihan pienillä paikkakunnilla. Luulitko, että esim. kaikki aatelisten kartanot ovat vain Uudellamaalla. Valtaosa ei ole.
Toinen oli aateliset, joilla on aina kapeat kasvot. Niinkö? Suuri osa Suomen aatelisista on ruotsalaista sukua ja Ruotsissa naisilla on usein pyöreät kasvot. Tämän huomaisit myös Ritarihuoneella. Aatelisia on lihavia, laihoja, tyylittömiä, kaikenlaisia.
Varakkaita ja oppineita on tullut ja tulee ympäri maan. Sekä on ns. vanhaa rahaa kuin myös uuttakin. Aateliset on tulleet Suomen ulkopuolelta tyystin kaikki, vaikka aateliskirjojensa mukaan levittäytyneet eri puolille. Ruotsista ja Baltiasta kirjalla, muualtakin ilman kirjaa. Aivan pohjoisimmassa osassa maata ei taida olla, koska ei ollut poliittista tarvetta, eikä verotettavaa kylliksi. Suomessa suomalaisten kesken ei feodaalisysteemiä ollut. Pahimmilta luokkaintoilijoilta puuttuu huomattava osa yleistietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kommenteista on kyllä puhtaasti heikkoa yleissivistystä esim. Yläluokalla ei ole savolaisia sukujuuria. Aatelisena voin kertoa, että aatelisia asuu myös Savossa ja ihan pienillä paikkakunnilla. Luulitko, että esim. kaikki aatelisten kartanot ovat vain Uudellamaalla. Valtaosa ei ole.
Toinen oli aateliset, joilla on aina kapeat kasvot. Niinkö? Suuri osa Suomen aatelisista on ruotsalaista sukua ja Ruotsissa naisilla on usein pyöreät kasvot. Tämän huomaisit myös Ritarihuoneella. Aatelisia on lihavia, laihoja, tyylittömiä, kaikenlaisia.
Varakkaita ja oppineita on tullut ja tulee ympäri maan. Sekä on ns. vanhaa rahaa kuin myös uuttakin. Aateliset on tulleet Suomen ulkopuolelta tyystin kaikki, vaikka aateliskirjojensa mukaan levittäytyneet eri puolille. Ruotsista ja Baltiasta kirjalla, muualtakin ilman kirjaa. Aivan pohjoisimmassa osassa maata ei taida olla, koska ei ollut poliittista tarvetta, eikä verotettavaa kylliksi. Suomessa suomalaisten kesken ei feodaalisysteemiä ollut. Pahimmilta luokkaintoilijoilta puuttuu huomattava osa yleistietoa.
Ksikki aateliset eivät tulleet Suomen ulkopuolelta eli ns maalaisaatelisto, jotka palkittiin sotassa ansioitunisista. En halua antaa täällä heidän nimiään, mutta googlettamalla selvinnee. Kerroin aivan ketjun alussa oman sukuni tarinan eli me olemme Suomen ulkopuolelta. Eri
Minäkin uskoisin, että tässä on lueteltu myös asioita, joihin jo maakunta ja asuinpaikkakohtaiset erot vaikuttaa paljon koulutustaustaa ja luokkaa enemmän. Esimerkiksi itse asutaan ison kaupungin vieressä omakotialueella jossa on paljon isoja omakotitaloja ja ainakin osittain korkeasti koulutettua porukkaa. Kyllä pihalla touhutaan urheiluvaatteissa ihan luokkaan katsomatta ja esimerkiksi tähän aikaan vuodesta ei kukaan lähde tekemään lumitöitä villakangastakissa. Vastaavasti lapsien kuskaaminen, kaupassa käynti ym arkiaskareet tapahtuu käytännöllisemmissä vaatteissa, mitkä on poikkeuksetta silti siistit ja kalliitkin. Kaupunkien keskustoissa asuvilla varmasti tiettyssä luokassa sitten enemmän sitä villakangastakkia päällä ja esim pipoa pidetään epäsiistinä asusteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistys näkyy. Tunnetko eri sävellajit ja musiikin teorian laajemminkin? Pidän sitä sivistyksenä.
Jos tuohon ei yhdisty korkealaatuinen luontainen musikaalisuus, jonka ohessa sävellajit ja teoriat oppii aivan vahingossa, on kyse vain pätemisenhaluisen brassailusta.
Jonkun verran musiikin opiskelua on yleissivistävää, ja perustaito, kuten vaikka uimataito tai ruoanlaitto, tai että tuntee filosofeja ja tunnistaa maalareita. On hyvä osata vähän kutakin lajia, sen ei tarvitse tähdätä ammattiin eikä tarvitse olla siinä erityisen lahjakas. Tarkoitus on sivistyä monipuolisesti.
Musiikkiopistoonhsn on pääsykokeet eli musikaalisuutta vaaditaan. Vai voiko musiikin teoriaa ja säveltapailua opiskella kansalaisopistossa kuka tahansa? Vaikeaa se kuitenkin on, jos sävelten eroa ei kuule. Eri
Ei kaikkialla ole pääsykokeita. Se alkaa harrastuksena. Jos ei ole kauheasti nuottikorvaa, sitäkin voi kehittää. Pianosta tulee kyllä oikea ääni, kun soittaa oikean nuotin. Pidemmälle edetessä täytyy tietysti olla jo lahjojakin. Mutta kyllähän jalkapalloharjoituksiinkin lapset menevät aika lailla seulomatta, ja sillä taidolla voi höntsäillä aikuisenakin.
Missä ei ole pääsykokeita? Omat lapset jo aikuisia, mutta kun he pyrkivät, piti läpäistä pääsykoe. Samoin itseni piti aikoinaan. Tosin omista ajoista opinnot olivat keventyneet. Aloitin neljän vanhana musiikkileikkikoulussa, jossa opeteltiin nuotit. Oli teoriaa, säveltapailua, orkesteri, kaikki pakollisia. Lisäksi pakolliset esiintymiset ja konsertit kuuntelijana. Moni muukin varmaan muistaa, joka tuon on läpi käynyt. Neuvostomallin mukaan rakennettu koulutus.
Tämä menee nyt kyllä ohi aiheen? Mutta olen itse käynyt saman tien kuin sinä, tutkintoineen ja teorioineen, samoin kävi aikanaan poikani. Minä kävin pääsykokeessa, mutta hän vuorollaan ei, koska asuinkaupunkimme piti tärkeänä, että kaikki halukkaat lapset saivat kokeilla harrastaa myös musiikkia. Musiikkiopisto myös tarjosi lainasoittimia, jotta musiikki ei olisi varattu vain vauraille. Minun aikana vähävaraisempien perheiden lapset eivät olisi voineet käydä soittotunneilla.
Pääsykokeet perustuivat aika lailla laulamiselle, mikä on myös opittu taito, eikä kerro, onko joku musikaalinen, vain, onko hän saanut harjaannusta laulamisessa.Eihän musiikkiopistot ole kaupungin toimintaa, joten oliko kuitenkaan kyseessä musiikkiopisto? Pääsykokeissa on säveltapailua, ei "laulamista", joten ei ihan kuulosta musiikkiopistolta sekään. Lainasoittimia oli jo 70-80 -luvulla, sillä esimerkiksi viuluahan vaihdetaan usein lapsen kasvaessa. Myös arvokkaita soittimia sai lainaksi, niitä omistivat esimerkiksi pankit ja säätiöt. Itsekin soitin hetken tuollaisella soittimella, kunnes sain oman, jolla soitan edelleen.
En tiedä miksi kinaamme tällaisesta, mutta ehkä tämä kuvastaa luokkaeroja, ja kuplia joissa elämme. Olemme ilmeisesti vähän eri taustalta, sillä meillä musiikkiopisto oli kunnan toimintaa, ja tosiaankin oma pääsykokeeni oli esittää jokin itse valittu laulu, ja tunnistaa musiikkinäytteistä jotain, mikä ei vaatinut mitään teorian ja säveltapailun taustaa. Mainitsematta nyt suoraan paikkakuntaa, mutta on teollisuuspaikkakunta, joten meillä ei ollut käytössä "pankkien ja säätiöiden" soittimia, eivätkä lainasoittimet olleet arvosoittimia, vaan kaupungin omaisuutta. En tiedä, miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä ja hahmottaa, mutta kuten sanoin, olemme ilmeisesti huomattavan erilaiselta taustalta, mikä hyvin havainnollistaa kyllä näitä luokkakuplia.
Kiitos vastauksesta, tarkoitus ei ollu kinata vaan saada selville onko todella erilaisia käytäntöjä maan sisällä. Googlasinkin jo sitä onko jossain musiikkiopistoja, jotka omistaisi vaikkapa osittain kaupunki. Mutta voihan sen hoitaa apurahoinnja stipendeinkin.
Mietin myös ekan viestisi kohdalla sitä että onko järkevää panna tuohon myllyyn lapsia, joilla ei ole ns musiikkikorvaa. Se on voi olla jopa traumaattinen kokemus koska silloin opinnoista on vaikea selvitä. Näitä olen nähnyt joissain muissa harrastuksissa joihin ei ole pääsykoetta. Jos ei kuule säveliä oikein, niin musiikkiopiston opinnoista tulee äärimmäisen vaikeaa. Valitettavasti harjoitteluksan ei auta jolloin vaikkapa orkesterissa soittamisesta tulee tuskallinen kokemus kaikille. Se ei ole kenenkään etu että lapsia viedään harrastuksiin joihin heillä ei ole luontaista taipumusta, vain siksi että vanhempien mielestä se on hyv harrastus.
En väitä että sinun lapsillasi olisi noin, vaan puhun periaatteen tasolla.
Olen musikaalisesta suvusta, osaan paljon laulujen sanoja, mutta sävel- tai rytmikorvaa minulla ei ole. Työkaverit ovat jo tottuneet siihen, että en tunnista edes puhelimeni soittoääntä, jos se on perinteisestä pirinästä poikkeava. Meillä työpuhelin siirtyy aina vuorossa seuraavalle ja jos puhelin soi ryhmässä, en tiedä, onko se minulla oleva, jos en tunne sen värinää. Olisin ollut orkesterin kauhujäsen.
Nautin silti jollakin tapaa musiikista, mutta minulle tärkeintä ovat esitys ja sanat. Oopperassakin katselen esitystä ja asuja, en erehdy keskustelemaan musiikista, enkä käy oopperassa tai baletissa muuten kuin avecina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistys näkyy. Tunnetko eri sävellajit ja musiikin teorian laajemminkin? Pidän sitä sivistyksenä.
Jos tuohon ei yhdisty korkealaatuinen luontainen musikaalisuus, jonka ohessa sävellajit ja teoriat oppii aivan vahingossa, on kyse vain pätemisenhaluisen brassailusta.
Jonkun verran musiikin opiskelua on yleissivistävää, ja perustaito, kuten vaikka uimataito tai ruoanlaitto, tai että tuntee filosofeja ja tunnistaa maalareita. On hyvä osata vähän kutakin lajia, sen ei tarvitse tähdätä ammattiin eikä tarvitse olla siinä erityisen lahjakas. Tarkoitus on sivistyä monipuolisesti.
Musiikkiopistoonhsn on pääsykokeet eli musikaalisuutta vaaditaan. Vai voiko musiikin teoriaa ja säveltapailua opiskella kansalaisopistossa kuka tahansa? Vaikeaa se kuitenkin on, jos sävelten eroa ei kuule. Eri
Ei kaikkialla ole pääsykokeita. Se alkaa harrastuksena. Jos ei ole kauheasti nuottikorvaa, sitäkin voi kehittää. Pianosta tulee kyllä oikea ääni, kun soittaa oikean nuotin. Pidemmälle edetessä täytyy tietysti olla jo lahjojakin. Mutta kyllähän jalkapalloharjoituksiinkin lapset menevät aika lailla seulomatta, ja sillä taidolla voi höntsäillä aikuisenakin.
Missä ei ole pääsykokeita? Omat lapset jo aikuisia, mutta kun he pyrkivät, piti läpäistä pääsykoe. Samoin itseni piti aikoinaan. Tosin omista ajoista opinnot olivat keventyneet. Aloitin neljän vanhana musiikkileikkikoulussa, jossa opeteltiin nuotit. Oli teoriaa, säveltapailua, orkesteri, kaikki pakollisia. Lisäksi pakolliset esiintymiset ja konsertit kuuntelijana. Moni muukin varmaan muistaa, joka tuon on läpi käynyt. Neuvostomallin mukaan rakennettu koulutus.
Tämä menee nyt kyllä ohi aiheen? Mutta olen itse käynyt saman tien kuin sinä, tutkintoineen ja teorioineen, samoin kävi aikanaan poikani. Minä kävin pääsykokeessa, mutta hän vuorollaan ei, koska asuinkaupunkimme piti tärkeänä, että kaikki halukkaat lapset saivat kokeilla harrastaa myös musiikkia. Musiikkiopisto myös tarjosi lainasoittimia, jotta musiikki ei olisi varattu vain vauraille. Minun aikana vähävaraisempien perheiden lapset eivät olisi voineet käydä soittotunneilla.
Pääsykokeet perustuivat aika lailla laulamiselle, mikä on myös opittu taito, eikä kerro, onko joku musikaalinen, vain, onko hän saanut harjaannusta laulamisessa.Eihän musiikkiopistot ole kaupungin toimintaa, joten oliko kuitenkaan kyseessä musiikkiopisto? Pääsykokeissa on säveltapailua, ei "laulamista", joten ei ihan kuulosta musiikkiopistolta sekään. Lainasoittimia oli jo 70-80 -luvulla, sillä esimerkiksi viuluahan vaihdetaan usein lapsen kasvaessa. Myös arvokkaita soittimia sai lainaksi, niitä omistivat esimerkiksi pankit ja säätiöt. Itsekin soitin hetken tuollaisella soittimella, kunnes sain oman, jolla soitan edelleen.
En tiedä miksi kinaamme tällaisesta, mutta ehkä tämä kuvastaa luokkaeroja, ja kuplia joissa elämme. Olemme ilmeisesti vähän eri taustalta, sillä meillä musiikkiopisto oli kunnan toimintaa, ja tosiaankin oma pääsykokeeni oli esittää jokin itse valittu laulu, ja tunnistaa musiikkinäytteistä jotain, mikä ei vaatinut mitään teorian ja säveltapailun taustaa. Mainitsematta nyt suoraan paikkakuntaa, mutta on teollisuuspaikkakunta, joten meillä ei ollut käytössä "pankkien ja säätiöiden" soittimia, eivätkä lainasoittimet olleet arvosoittimia, vaan kaupungin omaisuutta. En tiedä, miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä ja hahmottaa, mutta kuten sanoin, olemme ilmeisesti huomattavan erilaiselta taustalta, mikä hyvin havainnollistaa kyllä näitä luokkakuplia.
Kiitos vastauksesta, tarkoitus ei ollu kinata vaan saada selville onko todella erilaisia käytäntöjä maan sisällä. Googlasinkin jo sitä onko jossain musiikkiopistoja, jotka omistaisi vaikkapa osittain kaupunki. Mutta voihan sen hoitaa apurahoinnja stipendeinkin.
Mietin myös ekan viestisi kohdalla sitä että onko järkevää panna tuohon myllyyn lapsia, joilla ei ole ns musiikkikorvaa. Se on voi olla jopa traumaattinen kokemus koska silloin opinnoista on vaikea selvitä. Näitä olen nähnyt joissain muissa harrastuksissa joihin ei ole pääsykoetta. Jos ei kuule säveliä oikein, niin musiikkiopiston opinnoista tulee äärimmäisen vaikeaa. Valitettavasti harjoitteluksan ei auta jolloin vaikkapa orkesterissa soittamisesta tulee tuskallinen kokemus kaikille. Se ei ole kenenkään etu että lapsia viedään harrastuksiin joihin heillä ei ole luontaista taipumusta, vain siksi että vanhempien mielestä se on hyv harrastus.
En väitä että sinun lapsillasi olisi noin, vaan puhun periaatteen tasolla.
Olen musikaalisesta suvusta, osaan paljon laulujen sanoja, mutta sävel- tai rytmikorvaa minulla ei ole. Työkaverit ovat jo tottuneet siihen, että en tunnista edes puhelimeni soittoääntä, jos se on perinteisestä pirinästä poikkeava. Meillä työpuhelin siirtyy aina vuorossa seuraavalle ja jos puhelin soi ryhmässä, en tiedä, onko se minulla oleva, jos en tunne sen värinää. Olisin ollut orkesterin kauhujäsen.
Nautin silti jollakin tapaa musiikista, mutta minulle tärkeintä ovat esitys ja sanat. Oopperassakin katselen esitystä ja asuja, en erehdy keskustelemaan musiikista, enkä käy oopperassa tai baletissa muuten kuin avecina.
Musiikista voi nauttia kaikki, se on selvä, myös laulaa ja soittaa voi ja harjoittamalla jonkun verran kehittyä ja olen nähnyt sitä myös tapahtuvan. Mutta koska tiedän miten paljon enemmän se vaatii niiltä jotka eivät luonnostaan kuule oikein ja toisaalta tiedän miten pitkältä takamatkalta lapsi tuolloin konservatoriosta lähtisi, niin en ikinä olisi omaa lastani sinne laittanut, ellei olisi musikaalinen ollut.
Minusta ihan kiinnostavaa tietää että musiikkiopistoja on eri puolella maata eri tavoin toimivia. Olin nimittäin kuvitellut että toimitaan yhtenäisesti samoin periaattein eri puolella maata. Säätiöt ja pankithan toimivat kaikkialla Suomessa eli soittimia ja muita stipendin luontoisia etuja voi hakea paikkakunnasta riippumatta. Ja ovathan lisäksi lionsit, rotaryt ja paikalliset säätiöt, joiden tarkoitus on tukea pienen paikkakunnan lahjakkuuksia tai omaa nuorisoa ylipäätään eivätkä ulkopaikkakuntalaiset edes voi hakea. Tämä siis ei ole mikään paikkakunta- tai luokkakysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin uskoisin, että tässä on lueteltu myös asioita, joihin jo maakunta ja asuinpaikkakohtaiset erot vaikuttaa paljon koulutustaustaa ja luokkaa enemmän. Esimerkiksi itse asutaan ison kaupungin vieressä omakotialueella jossa on paljon isoja omakotitaloja ja ainakin osittain korkeasti koulutettua porukkaa. Kyllä pihalla touhutaan urheiluvaatteissa ihan luokkaan katsomatta ja esimerkiksi tähän aikaan vuodesta ei kukaan lähde tekemään lumitöitä villakangastakissa. Vastaavasti lapsien kuskaaminen, kaupassa käynti ym arkiaskareet tapahtuu käytännöllisemmissä vaatteissa, mitkä on poikkeuksetta silti siistit ja kalliitkin. Kaupunkien keskustoissa asuvilla varmasti tiettyssä luokassa sitten enemmän sitä villakangastakkia päällä ja esim pipoa pidetään epäsiistinä asusteena.
Yksi mistä erottaa sivistyneen ihmisen sellaista esittävästä on kyky olla oikein pukeutunut juuri siihen tilanteeseen. Jos näet jonkun sipsuttavan korkokengissään nilkkoja myöten loskassa, kyseessä ei todennäköisesti ole mikään aatelisrouva, vaan pikkupissis, joka esittää aikuista. Se aatelisrouva kulkee siellä loskassa saappaissa ja vaihtaa sitten tarvittaessa sisäkengät jalkaan, jos on menossa sellaiseen tilaisuuteen.
Sama se on sitten vaikka lumitöiden tekemisessä. Kyllä se, että varta vasten pistää jonkun pitkän villakangastakin lumitöihin kertoo vain sivistyneen esittämisestä naapureille ja ne, jotka ovat saaneet järkevän kotikasvatuksen naureskelevat hänelle. Eri asia tietenkin on, jos pitää töihin lähtiessä vähän kolata, että saa auton liikkeelle.
Aateliset ei harrasta jääkiekkoa, ei edes keskiluokka. Voi ihmisten heikko tietämys!
Esim. Sean Bergenheim oli suuri NHL-tähti sekä aatelinen, raharikas myös jne. Samoin yläluokka esim Ehrnroothit ja Harkimot on omistaneet myös joukkueita. Samoin de la Chapellet ja Pentit omistaneet Hartwall Areenaa jne jne
Kaikki aitiot on raharikkailla yritysten lisäksi.
Kyllä yläluokka harrastaa ja seuraa jääkiekkoa, omistaa jopa halleja ja joukkueita.
Mistä helvetistä te olette keksineet, että yläluokka harrastaa vain pianonsoittoa tai muuta soittamista. Musiikkiopistoissa on myös teidän haukkumanne työväenluokan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen oppinut kotoa, että yhteiskuntaluokka ei ole sellainen asia, johon kiinnitetään huomiota. Periaate oli, että kaikkia kohdellaan samalla lailla, taustasta huolimatta. Papistoa, porvaristoa ja akateemista oli meidän suvussa, koulutusta ainakin 1800-luvun puolivälistä alkaen, ehkä sieltä tulee tuo, ei haluttu asettua kenenkään yläpuolelle.
Ennakkoluuluoisen persahtavat mielipiteet ja tatskat => alempi sosiaaliluokka.
Autoista ei kyllä voi mitään päätellä, rikkain tuntemani ihminen ajaa ruostahtaneella tojotalla, syntyjään punaisella mutta auringossa muuttunut pinkiksi. ON varaa hitsautella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, tavissukujen nousukkaat ja itse aatelissuvut ovat hiukan eri asia. Nykyään kuka tahansa Matti Meikäläinen voi päästä koulutuksella parempaan asemaan, mutta todellinen aatelisveri on aina aatelisveri. En siis sekoittaisi hyvin tienaavia taviksia aatelissukujen verenperintöön.
Puuttuisin nousukas-sanan käyttöön. Yleensä nousukkaalla tarkoitetaan sellaista, joka on rikastunut esimerkiksi omalla työllään työläisammatissa perustamalla yrityksen, tai urheilun tai lottovoiton avulla. Nousukas-sanaan sisältyy ajatus siitä, että vaikka rahaa on, ei luokka kuitenkaan ole noussut sen kummemmaksi. Nousukas ei tunne itseään kuitenkaan enää täysin duunariksikaan, sillä raha on erottava tekijä alempiin yhteiskuntaluokkiin nähden. Nousukkaan lapsuudestaan saakka tuntemilla ihmisillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia saman tasoisiin ravintoloihin ja lomiin, mitä nousukkaalla, eikä ystävyys voi toimia niinkään, että nousukas aina tarjoaa, sillä se katsotaan helposti vallankäytöksi ja pröystäilyksi. Nousukkaalta puuttuu kuitenkin myös sellainen ylempiluokkaisille ominainen henkinen pääoma, ja tämä hankaloittaa yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytymistä ylempiluokkaisten kanssa, ja ylempiluokkaisten verkostoihin häntä ei välttämättä edes hyväksytä, mistä tulee ulkopuolisuuden tunne.
Sellainen, joka on noussut alemmasta luokasta ylempään luokkaan koulutuksen avulla, ei ole nousukas, vaan hän on tehnyt luokkasiirtymän tai luokkahypyn, jota koulutus on edesauttanut. Uudet verkostot luodaan yliopistokoulutuksen aikana, jolloin useimmat myös löytävät elämänkumppanin ja omaksuvat uuden, ylempiluokkaisen elämäntavan. Yleensä yliopistokoulutuksen avulla noustaan keskiluokkaan tai pysytään keskiluokassa.
Aatelissuvut ovat eri asia, mutta he ovat Suomen mittakaavassa hyvin pieni kuriositeetti. Nykyään Suomessa syntyperän merkitys on myös huomattavasti vähentynyt verrattuna ennen toista maailmansotaa olleeseen tilanteeseen. Aatelisella on usein työväenluokkainen tai akateeminen ammatti, joka määrittelee hänen sosio-ekonomista asemaansa paljon enemmän kuin syntyminen tiettyyn sukuun.
Jääkiekkoa ei harrasta HIFK:ssa yksikään työväenluokan lapsi, hädin tuskin mikään alempi keskiluokka. Se ei ole C-> mahdollista, ellei ole joku tuki. Pelkät kk-maksut 400-500€
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut kauhean kiinnostava keskustelu. Vasta tänään tajusin, muuten paljon äitini teki töitä lastensa luokkahypyn eteen.
Hän oli maalta, kylästä, josta lähdettiin ulkomaille töihin, ja mökistä, josta enin osa lapsista kuoli lapsena. Hän lähti etelän kaupunkiin tehtaaseen töihin heti kun tuli täysi-ikäiseksi. Pesunkestävää työväenluokkaa siis.
Hän kuitenkin sivisti ja harjaannutti meitä lapsia jo aivan pienestä niin kuin pystyi. Olen laulanut ja esiintynyt jo aivan polvenkorkuisesta, olen piirtänyt, paljon, heti kun kynä pysyi kädessä. Meillä oli tauluja, koska heidän ystävinä oli taiteilijoita, joita elämä oli kolhinut. Varhaisimpia muistojani oli, miten hän luki minulle loputtomiin satuja ja opetti kirjaimia, tai istuimme käymässä läpi kertotaulua leikin varjolla.
Oli uskomaton tuuri, että peruskoulu tuli juuri kun aloitin koulun.
Työväenluokassa on siinä vaiheessa ollut todella paljon potentiaalia, joka ei luokkayhteiskunnassa voinut toteutua. Kaiken mitä olen tehnyt ja opiskellut, vanhempani olisivat pystyneet tekemään, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuutta.Tämä on ollut ihan mielenkiintoinen keskustelu myös 90-luvulla työväenluokkaiseen perheeseen ja hyvin työväenluokkaiselle alueelle syntyneelle. Luokkaeron huomaa lähes joka asiassa. Olen kouluttautunut lakimieheksi, mutta en voi sanoa, että vanhempani olisivat mitenkään edesauttaneet sitä, että hankin yliopistokoulutuksen. Olen monessa asiassa saanut törmätä "kulttuurieroihin" ja omaan tietämättömyyteeni. Olen ollut ns. yläluokkaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja tuntenut itseni ulkopuoliseksi.
Kotona ollaan syöty vain peruskotiruokaa lapsena, ravintolassa käytiin kerran vuodessa, opiskelijana muilla oli hienot vaatteet ja minulla kulahtaneet, keskustelussa huomasin itsekin usein, että minulla ei ole esim. taiteen ja kulttuurin tuntemus samalla tasolla ja ylipäätään vaikeuksia eläytyä tilanteisiin. Ulkopuolisuuden tunne on nykyään usein läsnä edelleen monessa tilanteessa seurasta riippumatta.
Hei, voisko osa tuosta kulttuurierosta tulla myös sukupolvien eroista? Asuinpaikan eroista? Arvojen eroista eri ihmisillä ja perheillä? Oma taustani on keskiluokkainen, oma koulutukseni ja mieheni koulutustaso ja tulotaso tekee meistä ylempää keskiluokkaa (molemmat tohtoreita, palkkatulot n 200 000/v). Olen asunut vain kymmentä vuotta pk seudulla, muuten muualla (maalla, pk seudun ulkopuolisilla yliopistopaikkakunnilla, ulkomailla). Omassa lapsuudenperheessä maalla kasvatettiin omat porkkanat ja perunat, kalastettiin ja marjastettiin eikä ravintoloissa rampattu, "luokka" näkyi eniten kulttuuriharrastuksina. Sama nykyperheessäni, Suomeen tulon jälkeen on marjastettu ja kalastettu, ravintoloissa ei rampata eikä panostusta vaatteisiin ja ulkonäköön yleensä juurikaan arvostettu. Tyttäreni kouluttautui myös lakimieheksi - ja kokenut ihan samanlaista ulkopuolisuutta opiskelu- ja työympäristöissä. Kun ne arvot eivät kulje pelkästään tulotason tai koulutusasteen mukaan. Mutta tuohan rikkaus: voi olla omanlaisensa, ei tarvitse pakolla vääntää itseään liian ahtaaseen kuplaan.
Osa varmasti selittyy asuinpaikan eroilla, mutta joskus asuinpaikka ja sosiaaliluokka aluokka kulkevat käsi kädessä. Olen pieneltä teollisuuspainotteiselta paikkakunnalta kotoisin. Vanhempani harrastavat marjastusta ja kasvattavat hyötykasveja takapihalla. Mitään kulttuuriharrastuksia ei ole vanhemmilta periytynyt. Onhan siinäkin tietysti jo iso ero, onko kotoisin kaupungista vai syrjäseudulta. Kaupungeissakin on erilaisia alueita.
Yläasteen jälkeen suurin osa samanikäisistä meni ammattikouluun, eikä lukiota juuri arvostettu luokkakaverien keskuudessa. Olin - yllättäen - kiusattu yläasteella. Luokkakavereiden yleisimmät vapaa-ajanviettotavat olivat kylillä pyöriminen, mopolla ajelu ja ulkona ryyppääminen. Jotain urheilulajeja oltiin ehkä pienempänä lapsena harrastettu, mutta se vaihtuu yläasteikäisenä juopotteluun ja tupakanpolttoon. Harrastin itse lähinnä tietokoneella pelailua yksikseen, hukutin yksinäisyyden tunnetta. Yliopistokaverit ovat usein nuoresta asti harrastaneet esimerkiksi tanssimista, klassista musiikkia ja urheilulajeja. Siinä on lopulta iso ero. Sosiaaliset taidot, ystävyyssuhteet ja itsetunto kehittyvät, kun on kehittäviä harrastuksia.
Meillä ei kotona keskusteltu juuri mistään, eikä minulla valitettavasti oikein nykyäänkään ole yhteistä vanhempieni kanssa. Ehkä vielä vanhetessani viisastun ja löydämme enemmän yhteistä.
Mielestäni tohtoritutkinnolla ja 200 000€ vuosituloilla kuuluu ihan reippaasti jo yläluokkaan/eliittiin Suomessa. 80 000€ vuosituloilla kuuluu jo hyvätuloisimpaan 1 % suomalaisista. Yläluokkaisuus mitataan mielestäni ensisijaisesti sivistyksellä ja toissijaisesti varallisuudella. Noilla vuosituloilla sitä varallisuutta alkaa jo helposti karttua.
Vierailija kirjoitti:
Otetaan jokin tapahtuma, vaikka uuden päiväkotiryhmän tai koululuokan eka yhteisvanhempainilta/huoltajainfo tai vaikkapa glögihetki.
Ne huolitellut, uusiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset, jotka heti sisään tultuaan alkavat maanisesti minglata, ovat keskiluokkaisia ihmisiä. Paljastavia repliikkejä: "Mitäs sä teet, noin niinku työkses?" "Millä alalla sä oot?" "Me kun kesällä ostettiin tosta läheltä vähän isompi talo, niin tuli mieleen, että onks teillä kellään antaa suosituksia puutarhasuunnittelijoista?" "Lähen aamulla työmatkalle, pitäis pakata vielä, mut hitto tässä on vielä [luettelee lasten maksullisia harrastuksia tarpeettoman kovaan ääneen]." "Missä seurassa teidän juniori pelaa?" "Tästä glögistä tulee mieleen kun asuttiin mun työn takia Grazissa, emäntä piti sellaisia hehkuviini-iltoja, ne oli hyvä tapa verkostoitua paikallisten kanssa." "Onko toi tämän ryhmän täti oikeasti kasvatustieteilijä?" "Mä en löytänyt tota maikkaa LinkedInistä enkä Verokoneesta. Ilmeisesti ihan tavallinen opettaja." "Tässä kattelen puhelintani, kun tilattiin just uudet autot... Heh heh, jännittää ku pikkupoikaa."
Hiljaisen kohteliaat villapaitatyypit, jotka eivät puhu itsestään, ovat akateemisia tai vanhaa rahaa.
Epävarmasti toisiaan pälyilevät pariskunnat, joilla selvästi ei ole mukava olo keskiluokkaisten pajatusta kuunnellessa (eivät esim. ota glögiä reteästi eivätkä käytä istuessaan paljon tilaa eivätkä TODELLAKAAN puhu itsestään), ovat jotakin alempaa yhteiskuntaluokkaa.
:D aika paljastava kuvaus.
Vierailija kirjoitti:
Rikas voi pukeutua hyvinkin vaatimattomasti.
Tämä johtuu siitä että rikas ei halua olla esillä. Oman turvallisuudenkin takia ei kannata varojaan esitellä. Sellainen homma on äkkirikastuneita räppäreitä varten.
Joku lanseeraa näitä tämmösiä aloituksia. Varmaan mainostajat tykkää. No vastaan, että jos tämäkin asia pitää selittää niin ehkä et siltikään ymmärrä. Nimittäin jotkut asiat vain ovat niinkuin ovat, rikas tai köyhä voi valita mitä laittaa päälleen. Molemmat voivat ainakin yrittää käyttäytyä ja onhan sitä monenlaista teeskentelyä. Rikas voi joutua alentamaan ilmaisuaan ja pukeutumista tarvittaessa rahvaan tasolle ettei herättäisi närää mutta kyllä köyhä on se joka enemmän joutuu esittämään muuta kuin on. Ja se näkyy läpi kuin deodoranttia vetelisi hikisen t-paidan päälle. Sitten vielä se, että kuka muistaa kun kovin oltiin sitä mieltä ettei Suomi ole mikään luokkayhteiskunta. Tämä lienee tärkeää tasa-arvoa joillekin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen oppinut kotoa, että yhteiskuntaluokka ei ole sellainen asia, johon kiinnitetään huomiota. Periaate oli, että kaikkia kohdellaan samalla lailla, taustasta huolimatta. Papistoa, porvaristoa ja akateemista oli meidän suvussa, koulutusta ainakin 1800-luvun puolivälistä alkaen, ehkä sieltä tulee tuo, ei haluttu asettua kenenkään yläpuolelle.
Heh, mikäs sinusta sitten tuli isona?
Meidän naapurimme "rikas mutta sivistymätön" isä ja äiti kielsivät tyärtään leikkimästä talkkarin lapsen kanssa. Mutta sittenpä tämä "parempi" tyttö saikin Helsingin rikkaimpiin kuuluvan miehen.
Meitä ei vanhemmat (ylempää keskiluokkaa eikä sitten yhtään olevinaan parempia kuin muut) eivät nähneet eroa ihmisissä eivätkä kieltäneet meitä leikkimästä myös köyhempien kanssa.
Tuloksena oli, että tipahdimme sitten "rikkaiden" porukasta.
Vanha raha onneksi ei kieltänyt meitä...
Vierailija kirjoitti:
Sanna on hyvä esimerkki siitä miten sosiaaliluokka ei lähde ihmisestä vaikka tekisi nätillä naamalla miten huikean uranousun tahansa. Kuitenkin pitää saada omaa pärstää ja urheilutissiliivikuvia instaan, tinata jatkuvasti huonossa seurassa. Jauhojengin toilailuista puhumattakaan. Huono kasvatus ja perhetausta on liimattu häneen, sivistystä ei saa rahalla.
Tottahan tuo on, mutta poliittinen agenda näkyy liioittelussa. Huono kasvatus on vähän ikävästi sanottu. Vähän voi kuitenkin arvostusta antaa. Poliittisellakin uralla jonkunlaista älykkyyttä tarvitaan, vaikka kansaa onkin helppo huijata..
Kiitos vastauksesta, tarkoitus ei ollu kinata vaan saada selville onko todella erilaisia käytäntöjä maan sisällä. Googlasinkin jo sitä onko jossain musiikkiopistoja, jotka omistaisi vaikkapa osittain kaupunki. Mutta voihan sen hoitaa apurahoinnja stipendeinkin.
Mietin myös ekan viestisi kohdalla sitä että onko järkevää panna tuohon myllyyn lapsia, joilla ei ole ns musiikkikorvaa. Se on voi olla jopa traumaattinen kokemus koska silloin opinnoista on vaikea selvitä. Näitä olen nähnyt joissain muissa harrastuksissa joihin ei ole pääsykoetta. Jos ei kuule säveliä oikein, niin musiikkiopiston opinnoista tulee äärimmäisen vaikeaa. Valitettavasti harjoitteluksan ei auta jolloin vaikkapa orkesterissa soittamisesta tulee tuskallinen kokemus kaikille. Se ei ole kenenkään etu että lapsia viedään harrastuksiin joihin heillä ei ole luontaista taipumusta, vain siksi että vanhempien mielestä se on hyv harrastus.
En väitä että sinun lapsillasi olisi noin, vaan puhun periaatteen tasolla.