Miten sosiaaliluokka näkyy ihmisessä?
Miten näkyy jos on korkea tai matala sosiaaliluokka tai sosioekonominen asema?
Kommentit (5592)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pankissa töissä oleva tavallinen perheellinen palkansaaja, mutta aitiopaikalla näkemään luokkien välisiä eroja, koska minulla on omat sijoitusasiakkaat ja hoidan perheiden kokonaisvarallisuutta. Sosiaaliluokasta kertovat ulkopuolisille lasten harrastukset: piano, ratsastus, tennis. Yläluokka roudaa penskojaan Euroopan kulttuurikohteisiin lomalle ja taidenäyttelyihin viikonloppuisin (kotona usein merkittävää taidetta). Ulkomailla kyläillään ystävien luona. Lapset seuraavat mukana erilaisiin tapahtumiin, joissa verkostoidutaan oman tason kanssa ja tullaan tunnetuiksi piirissä, johon tavallisilla ei ole pääsyä. Asuinalue on oma valinta miellyttävyyden mukaan ja tyypillisesti lasten ollessa pieniä vauras pientaloalue, jossa suuri talo. Koulut merkittävässä roolissa eli paikat kuten Kulosaari, Kauniainen, Tapiola, Lauttasaari, Munkkiniemi jne.suosiossa. Vanhemmiten keskusta-asuminen voi miellyttää. Kakkos- ja kolmoskodit ovat itsestäänselvyys. Autoissa ratkaisee turvallisuus eikä niinkään status, mutta Volvo, Audi, MB kai niitä tavallisia vanhan rahan piirissä (ei mikään Porsche tmv). Veneessä ratkaisee käyttötoive. Kaikesta huokuu laatu, matala profiili, sivistys, vaikka arroganttius ja asenne voi puskea läpi stressaavina päivinä. Kyllä nämä tietävät oman arvonsa, ja se sallittakoon! Maksavat aika paljon veroja.
Nyt tarkastelet asiaa rahan kautta. Näin sitä luokkaa ei yksinomaan kuitenkaan määritellä.
Ulkopuolisille yläluokkaisuus ilmeisesti näyttäytyy rahan kautta, vaikka moni asia (kuten pianon soittaminen, taidemuseot, kirjallisuus, ooppera tai golf) ei lainkaan ole rahasta kiinni, vaan kenellä tahansa on varaa laittaa lapsena musiikkiopistoon (jos läpäisee pääsykokeen) tai viedä lapset taidemuseoon. Myöskään matkustelu Euroopassa ei ole koskaan ollut kallista, vaan jopa halvempaa kuin jokin rantalomakohde, missä saatetaan kuluttaa paljon rahaa erilaisissa turistimenoissa.
Se miten aikansa käyttää ja rahansa kuluttaa määrittelee yhteiskuntaluokkaa. Kaiken (myös ihmisten) tarkasteleminen rahan kautta on porvarillista ja työväenluokkaista kulttuuria eli kaukana yläluokkaisuudesta.
Oikeasti kaikki ovat ihan samanlaisia possuja, kun pintaa vähän raaputtaa.

No voi hyvää päivää. Minä harrastan tuollaisia 'sivistyneitä' asioita enkä arvota ihmisiä rahan kautta, mutta ei lasten vieminen taidemuseoon tms. tee minusta kovinkaan yläluokkaista. Raha auttaa kovasti, jos haluaa elää oikeasti yläluokkaisesti. Fakta. Sivistyksen ylikorostaminen on hurskastelua ja yläluokan valkopesua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tatuoinnit on merkki alemmasta yhteiskuntaluokasta.
Onko David Beckham siten sun loogikan mukaan alemman luokan henkilö?
Kyllä hän on. Beckham on potkupalloilija. Hänellä on luultavasti paljon rahaa ja potkupallopiireissä arvostusta. Mutta häneltä puuttuu niin sanottua kulttuurista pääomaa eli tieteellisessä ja taiteellisessa toiminnassa menestymisen edellytyksiä kuten tohtorintutkinto tai pidettyjä taidenäyttelyitä tai tieteellisiä julkaisuja tai osallisuutta akateemisiin piireihin.
Tieteellisiä julkaisuja? 😆 Ei kulttuurinen pääoma nosta ihmistä yksinään yläluokkaan. Työtön tohtori ei käytännössä todellakaan ole ylempää luokkaa kuin maailmankuulu miljonääri.
Yhteiskuntaluokka määrittyy sen mukaan, että samaan luokkaan kuuluvilla ihmisillä on yhteisiä intressejä ja samantapainen elämänmeno. Tällä tavoin voidaan mielestäni hahmottaa karkeasti neljä luokkaa:
Alaluokka: Työelämän ulkopuolella tai epätyypillisissä työsuhteissa olevat, joita yhdistää tulonsiirtojen suuri merkitys toimeentulolle ja merkittävän omaisuuden (esim. omistusasunto) puuttuminen. Tässä luokassa kasautuu sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat sekä epäluottamus koko yhteiskuntaan.
Alempi keskiluokka/työväenluokka: Näiden elämäntyyli on suunnilleen samanlaista ja ovat siis samaa luokkaa - eli ovat vakituisessa työsuhteessa ja saavat tulonsa lähinnä työtuloina. Työ ei kuitenkaan ole mitään poikkeuksellisen vastuullista ja arvostettua, vaan "tavallista" palkkatyötä. Alempi keskiluokka viittaa yleensä toimistohommia tekeviin valkokaulusduunareihin, työväenluokka perinteisissä duunariammateissa paiskoviin. Omistavat usein omistusasunnon, jonka velkaa tosin maksetaan suuri osa työurasta. Muuta merkittävää varallisuutta ei välttämättä ole pienehköjä sijoituksia, autoa ym. lukuunottamatta. Suhtautuvat epäluottamuksella sekä alaluokkaan, joita pitävät sosiaalipummeina, kuin myös ylempiin luokkiin ja erityisesti omiin pomoihinsa, joita pitävät ylipalkattuina peukalonpyörittäjinä.
Ylempi keskiluokka: Erotuksena edelliseen se, että ovat ammateissa joiden arvostus ja palkkaus ovat korkeampia. Ovat yleisesti ottaen yliopistokoulutettuja ja erotuksena alemmasta keskiluokasta joko professioammateissa (lääkäri, lakimies) tai muussa erityisasiantuntija- / johtajaroolissa. Varallisuutta saattaa olla muutakin kuin vain asunto, esimerkiksi sijoitusasunto(ja) ja edellisiä lihavampi osakesalkku. Suhtautuvat epäluottavasti kaikkeen alempana olevaan koska pitävät näitä verorahoillaan elävinä siivelläeläjinä. Voivat suhtautua myönteisesti eliittiin, koska virheellisesti saattavat luulla kuuluvansa eliitin alempaan strataan.
Eliitti: Erotuksena keskiluokista nämä eivät välttämättä tee palkaktyötä, vaan saavat suuren osan tuloistaan pääomatuloina. Ylemmästä keskiluokasta poiketen eliittiin ei päästä kuitenkaan pelkällä omistamisella, vaan asema yhteiskunnassa alkaa olla tärkeämpi määre. Hyvin pieni osa suomalaisista kuuluu eliittiin ja he pysyvät aika hyvin suurelta yleisöltä piilossa, vaikka jotkut virheellisesti luulevatkin oman kylän lääkäriä tai pikkupitäjän apteekkaria eliitin jäseneksi.
Vastauksena siihen, miten luokka näkyy ihmisessä: ei se aina näy. Olen asunut niin Myllypurossa kuin Tapiolassa ja kyllä ne Westendiläiset kulkee välillä ihan samanlaisissa pieruverkkareissa kuin Itä-Helsinkiläisetkin. Parhaiten tai pahiten luokka näkyy ylemmän keskiluokan pikkuporvarillisessa alakulttuurissa jossa marimekkolaukut ja lokkivalaisimet muuttuvat ihmisyyden mitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chinaski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chinaski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tosissanne, että työtön tohtori kuuluu aina automaattisesti keskiluokkaan? Omasta identifioitumisesta huolimatta, keskiluokka voi vähän nikotella, jos pitäisi ottaa esim. koditon ja työtön ihminen mukaan leikkeihin. Ja jos näin on, niin ei se yhteiskuntaluokka voi millään kriteerillä olla sama.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70550046-74da-48a6-92ca-01ae0a1ded66
Valtiotieteiden tohtori Mika Suojanen oli koditon ja nukkui metsissä tällaista on elämä nyt
Mika Suojanen sai katon päänsä päälle viime jouluna. Kokemukset kodittomana eivät ole unohtuneet. Töitä mies etsii edelleen.Työtön tohtori kuuluu keskiluokkaan, autonasentaja-formulakuski-monimiljonääri kuuluu työväenluokkaan. Niin tämä luokkajuttu toimii.
Eipä muuten toimi. Monimiljonääri-formulakuski(sveitsissä asuva) kuuluu ylempään keskiluokkaan, ihan millä mittapuulla tahansa.
Ei ei ei. Et nyt ymmärrä mistä luokassa on kysymys. Kimi on väärentämättömän työväenluokkainen suomalaismies. Hänen charminsa perustuu suurelta osin siihen että hän ei ole muuttunut eikä muuttanut käytöstään. Ei hän edelleenkään lue Baudelairea alkukielellä, eikä edes välitä keskiluokkaisista kohteliaisuussäännöistä.
Baudelairen lukeminen alkukielellä ei nosta yhteiskuntaluokkaa. Ei se yläluokkakaan häntä pahemmin lue vaan pienituloiset humanistit. En minä ainakaan kuvittele olevani akateemisuudellani ylempää yhteiskuntaluokkaa kuin Monaco-miljonääri. Tämä ketju on kyllä aikansa elänyt.
Ajattelin täsmälleen samaa. Mutta jollekin tämä hirveän tärkeää, palstalla häntä kutsutaan luokkahulluksi.
Ehkäpä itse olet sellainen.
Osallistuin tähän ketjuun sen alkupuolella ja silloinkin siellä joku kuvitteli, että vain yksi henkilö keskustelee tässä yhteistkuntaluokista. Eikä hän edes ollut ymmärtänyt mitä yhteiskuntaluokalla tarkoitetaan.
Yläluokka perinteisesti arvostaa kulttuuria ja sivistystä. Siinä mielessä Baudelaire alkukielellä kuuluu asiaan eikä yhteiskunnallista vaikutusvaltaa välttämättä saada vain omaisuuden avulla. Harvat erittäin varakkaat ovat vaikutusvaltaisia siten kuin esimerkiksi eräät sukulaiseni ammattinsa vuoksi. Myös minä itse jatkan sukuni vanhaa perinnettä taiteilijana.
Se mitä yläluokka on ei ole rahalla ja omaisuudella ostettavissa, vaan kyse todella on pitkistä perinteistä, arvostuksista ja aatteista.
Oi mitä omahyväisyyttä.
Ylemmän sosiaaliluokan ihmiset eivät tee typeriä kysymyksiä.

On siinä kuitenkin jokin sellainen este, että työtön tohtori ei pysty menemään duunarihommiinkaan. Ei tohtori lähde siivoamaan rappukäytäviä tai myymään kioskille tupakkia. Siitä seuraisi liian iso kasvojen menetys. Työtönkin tohtori on tukevasti keskiluokkainen. Voi olla että hän on noussut keskiluokkaan tai että on taustaltaankin keskiluokkainen tai yläluokkainen. Mutta urheilulla rikastunut, kouluttamaton henkilö on auttamatta vain nousukas.
No perseen reiästä se näkyy. Että on auki ja kuinka auki se on.
Vierailija kirjoitti:
Ylemmän sosiaaliluokan ihmiset eivät tee typeriä kysymyksiä.
Ylemmän sosiaaliluokan ihminen on sanonut minulle, että typeriä kysymyksiä ei olekaan ja se oli palkittu yliopisto dosentti ja professuuri, jota ei ole koskettanut huono-osaisuus suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti kaikki ovat ihan samanlaisia possuja, kun pintaa vähän raaputtaa.
Kaikki tykkää naisista, laulusta ja viinasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tatuoinnit on merkki alemmasta yhteiskuntaluokasta.
Onko David Beckham siten sun loogikan mukaan alemman luokan henkilö?
Kyllä hän on. Beckham on potkupalloilija. Hänellä on luultavasti paljon rahaa ja potkupallopiireissä arvostusta. Mutta häneltä puuttuu niin sanottua kulttuurista pääomaa eli tieteellisessä ja taiteellisessa toiminnassa menestymisen edellytyksiä kuten tohtorintutkinto tai pidettyjä taidenäyttelyitä tai tieteellisiä julkaisuja tai osallisuutta akateemisiin piireihin.
Tieteellisiä julkaisuja? 😆 Ei kulttuurinen pääoma nosta ihmistä yksinään yläluokkaan. Työtön tohtori ei käytännössä todellakaan ole ylempää luokkaa kuin maailmankuulu miljonääri.
On siinä kuitenkin jokin sellainen este, että työtön tohtori ei pysty menemään duunarihommiinkaan. Ei tohtori lähde siivoamaan rappukäytäviä tai myymään kioskille tupakkia. Siitä seuraisi liian iso kasvojen menetys. Työtönkin tohtori on tukevasti keskiluokkainen. Voi olla että hän on noussut keskiluokkaan tai että on taustaltaankin keskiluokkainen tai yläluokkainen. Mutta urheilulla rikastunut, kouluttamaton henkilö on auttamatta vain nousukas.
Siivoamaan meneminen ei tohtorillekaan ole kasvojen menetys verrattuna työttömyyteen, jos ei ole syntynyt piireihin, joissa pappa betalar alltid.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chinaski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chinaski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tosissanne, että työtön tohtori kuuluu aina automaattisesti keskiluokkaan? Omasta identifioitumisesta huolimatta, keskiluokka voi vähän nikotella, jos pitäisi ottaa esim. koditon ja työtön ihminen mukaan leikkeihin. Ja jos näin on, niin ei se yhteiskuntaluokka voi millään kriteerillä olla sama.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70550046-74da-48a6-92ca-01ae0a1ded66
Valtiotieteiden tohtori Mika Suojanen oli koditon ja nukkui metsissä tällaista on elämä nyt
Mika Suojanen sai katon päänsä päälle viime jouluna. Kokemukset kodittomana eivät ole unohtuneet. Töitä mies etsii edelleen.Työtön tohtori kuuluu keskiluokkaan, autonasentaja-formulakuski-monimiljonääri kuuluu työväenluokkaan. Niin tämä luokkajuttu toimii.
Eipä muuten toimi. Monimiljonääri-formulakuski(sveitsissä asuva) kuuluu ylempään keskiluokkaan, ihan millä mittapuulla tahansa.
Ei ei ei. Et nyt ymmärrä mistä luokassa on kysymys. Kimi on väärentämättömän työväenluokkainen suomalaismies. Hänen charminsa perustuu suurelta osin siihen että hän ei ole muuttunut eikä muuttanut käytöstään. Ei hän edelleenkään lue Baudelairea alkukielellä, eikä edes välitä keskiluokkaisista kohteliaisuussäännöistä.
Baudelairen lukeminen alkukielellä ei nosta yhteiskuntaluokkaa. Ei se yläluokkakaan häntä pahemmin lue vaan pienituloiset humanistit. En minä ainakaan kuvittele olevani akateemisuudellani ylempää yhteiskuntaluokkaa kuin Monaco-miljonääri. Tämä ketju on kyllä aikansa elänyt.
Ajattelin täsmälleen samaa. Mutta jollekin tämä hirveän tärkeää, palstalla häntä kutsutaan luokkahulluksi.
Ehkäpä itse olet sellainen.
Osallistuin tähän ketjuun sen alkupuolella ja silloinkin siellä joku kuvitteli, että vain yksi henkilö keskustelee tässä yhteistkuntaluokista. Eikä hän edes ollut ymmärtänyt mitä yhteiskuntaluokalla tarkoitetaan.
Yläluokka perinteisesti arvostaa kulttuuria ja sivistystä. Siinä mielessä Baudelaire alkukielellä kuuluu asiaan eikä yhteiskunnallista vaikutusvaltaa välttämättä saada vain omaisuuden avulla. Harvat erittäin varakkaat ovat vaikutusvaltaisia siten kuin esimerkiksi eräät sukulaiseni ammattinsa vuoksi. Myös minä itse jatkan sukuni vanhaa perinnettä taiteilijana.
Se mitä yläluokka on ei ole rahalla ja omaisuudella ostettavissa, vaan kyse todella on pitkistä perinteistä, arvostuksista ja aatteista.
Oi mitä omahyväisyyttä.
Entäpä jos vain onkin totta.
Jeps44 kirjoitti:
Yhteiskuntaluokka määrittyy sen mukaan, että samaan luokkaan kuuluvilla ihmisillä on yhteisiä intressejä ja samantapainen elämänmeno. Tällä tavoin voidaan mielestäni hahmottaa karkeasti neljä luokkaa:
Alaluokka: Työelämän ulkopuolella tai epätyypillisissä työsuhteissa olevat, joita yhdistää tulonsiirtojen suuri merkitys toimeentulolle ja merkittävän omaisuuden (esim. omistusasunto) puuttuminen. Tässä luokassa kasautuu sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat sekä epäluottamus koko yhteiskuntaan.
Alempi keskiluokka/työväenluokka: Näiden elämäntyyli on suunnilleen samanlaista ja ovat siis samaa luokkaa - eli ovat vakituisessa työsuhteessa ja saavat tulonsa lähinnä työtuloina. Työ ei kuitenkaan ole mitään poikkeuksellisen vastuullista ja arvostettua, vaan "tavallista" palkkatyötä. Alempi keskiluokka viittaa yleensä toimistohommia tekeviin valkokaulusduunareihin, työväenluokka perinteisissä duunariammateissa paiskoviin. Omistavat usein omistusasunnon, jonka velkaa tosin maksetaan suuri osa työurasta. Muuta merkittävää varallisuutta ei välttämättä ole pienehköjä sijoituksia, autoa ym. lukuunottamatta. Suhtautuvat epäluottamuksella sekä alaluokkaan, joita pitävät sosiaalipummeina, kuin myös ylempiin luokkiin ja erityisesti omiin pomoihinsa, joita pitävät ylipalkattuina peukalonpyörittäjinä.
Ylempi keskiluokka: Erotuksena edelliseen se, että ovat ammateissa joiden arvostus ja palkkaus ovat korkeampia. Ovat yleisesti ottaen yliopistokoulutettuja ja erotuksena alemmasta keskiluokasta joko professioammateissa (lääkäri, lakimies) tai muussa erityisasiantuntija- / johtajaroolissa. Varallisuutta saattaa olla muutakin kuin vain asunto, esimerkiksi sijoitusasunto(ja) ja edellisiä lihavampi osakesalkku. Suhtautuvat epäluottavasti kaikkeen alempana olevaan koska pitävät näitä verorahoillaan elävinä siivelläeläjinä. Voivat suhtautua myönteisesti eliittiin, koska virheellisesti saattavat luulla kuuluvansa eliitin alempaan strataan.
Eliitti: Erotuksena keskiluokista nämä eivät välttämättä tee palkaktyötä, vaan saavat suuren osan tuloistaan pääomatuloina. Ylemmästä keskiluokasta poiketen eliittiin ei päästä kuitenkaan pelkällä omistamisella, vaan asema yhteiskunnassa alkaa olla tärkeämpi määre. Hyvin pieni osa suomalaisista kuuluu eliittiin ja he pysyvät aika hyvin suurelta yleisöltä piilossa, vaikka jotkut virheellisesti luulevatkin oman kylän lääkäriä tai pikkupitäjän apteekkaria eliitin jäseneksi.
Vastauksena siihen, miten luokka näkyy ihmisessä: ei se aina näy. Olen asunut niin Myllypurossa kuin Tapiolassa ja kyllä ne Westendiläiset kulkee välillä ihan samanlaisissa pieruverkkareissa kuin Itä-Helsinkiläisetkin. Parhaiten tai pahiten luokka näkyy ylemmän keskiluokan pikkuporvarillisessa alakulttuurissa jossa marimekkolaukut ja lokkivalaisimet muuttuvat ihmisyyden mitaksi.
Aika hyvä jako, mutta ei minusta aivan toimi nykyisessä Suomessa. Noin se meni vielä joskus 80-luvulla. Nykyään on kuitenkin tullut tuohon työläisten ja yliopistoprofessioiden väliin AMK. Ennenkin toki oli asentajat (työväenluokka), teknikot (alempi keskiluokka), insinöörit (keskiluokka) ja DI:t (ylempi keskiluokka)erikseen, mutta nykyään AMK:sta tulee paljon keskiluokkaa, asiantuntijoita eri aloille, ilman että olisivat kuitenkaan noita erityisasiantuntijoita tai ylempää keskiluokkaa. Mahtuisiko tuohon työväenluokan ja ylemmän keskiluokan väliin siis jokin keskimmäinen keskiluokka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pankissa töissä oleva tavallinen perheellinen palkansaaja, mutta aitiopaikalla näkemään luokkien välisiä eroja, koska minulla on omat sijoitusasiakkaat ja hoidan perheiden kokonaisvarallisuutta. Sosiaaliluokasta kertovat ulkopuolisille lasten harrastukset: piano, ratsastus, tennis. Yläluokka roudaa penskojaan Euroopan kulttuurikohteisiin lomalle ja taidenäyttelyihin viikonloppuisin (kotona usein merkittävää taidetta). Ulkomailla kyläillään ystävien luona. Lapset seuraavat mukana erilaisiin tapahtumiin, joissa verkostoidutaan oman tason kanssa ja tullaan tunnetuiksi piirissä, johon tavallisilla ei ole pääsyä. Asuinalue on oma valinta miellyttävyyden mukaan ja tyypillisesti lasten ollessa pieniä vauras pientaloalue, jossa suuri talo. Koulut merkittävässä roolissa eli paikat kuten Kulosaari, Kauniainen, Tapiola, Lauttasaari, Munkkiniemi jne.suosiossa. Vanhemmiten keskusta-asuminen voi miellyttää. Kakkos- ja kolmoskodit ovat itsestäänselvyys. Autoissa ratkaisee turvallisuus eikä niinkään status, mutta Volvo, Audi, MB kai niitä tavallisia vanhan rahan piirissä (ei mikään Porsche tmv). Veneessä ratkaisee käyttötoive. Kaikesta huokuu laatu, matala profiili, sivistys, vaikka arroganttius ja asenne voi puskea läpi stressaavina päivinä. Kyllä nämä tietävät oman arvonsa, ja se sallittakoon! Maksavat aika paljon veroja.
Nyt tarkastelet asiaa rahan kautta. Näin sitä luokkaa ei yksinomaan kuitenkaan määritellä.
Ulkopuolisille yläluokkaisuus ilmeisesti näyttäytyy rahan kautta, vaikka moni asia (kuten pianon soittaminen, taidemuseot, kirjallisuus, ooppera tai golf) ei lainkaan ole rahasta kiinni, vaan kenellä tahansa on varaa laittaa lapsena musiikkiopistoon (jos läpäisee pääsykokeen) tai viedä lapset taidemuseoon. Myöskään matkustelu Euroopassa ei ole koskaan ollut kallista, vaan jopa halvempaa kuin jokin rantalomakohde, missä saatetaan kuluttaa paljon rahaa erilaisissa turistimenoissa.
Se miten aikansa käyttää ja rahansa kuluttaa määrittelee yhteiskuntaluokkaa. Kaiken (myös ihmisten) tarkasteleminen rahan kautta on porvarillista ja työväenluokkaista kulttuuria eli kaukana yläluokkaisuudesta.
No voi hyvää päivää. Minä harrastan tuollaisia 'sivistyneitä' asioita enkä arvota ihmisiä rahan kautta, mutta ei lasten vieminen taidemuseoon tms. tee minusta kovinkaan yläluokkaista. Raha auttaa kovasti, jos haluaa elää oikeasti yläluokkaisesti. Fakta. Sivistyksen ylikorostaminen on hurskastelua ja yläluokan valkopesua.
Kukaan ei ole väittänytkään, että taidemuseoon vieminen olisi yläluokan merkki, vaan että asiat, jotka kuuluvat yläluokan elämänmenoon eivät vaadi rahaa.
Yläluokka ja eliitti ovat osittain eri asioita. Kannattaa lukea Laura Kolben kirja Yläluokka, jos aihe kiinnostaa. Yläluokan tunnusmerkkejä ovat edelleen etenkin syntyperä, kansainvälisyys ja koulutus (eliittikoulut) eivätkä kaikki yläluokkaan kuuluvat ole niitä kaikkein vauraimpia. Yläluokkaan ei voi päästä ilman syntyperää, perinteita ja tiettyjä arvostuksia - eliittiin kyllä.
Sivistyneen käytöksen määrässä.
Kypsä, viisas, elegantti, tiedostava, huomioiva.
Monet menee ammattikorkeakouluun just siksi, että haluavat edetä työläisammateista tai valkokaulusduunariammateista eteenpäin asiantuntijoiksi.
Eli jotenkin näin:
1. alin luokka, jossa kroonisesti työelämän ulkopuolella olevat, tosi-TV-tähdet ja ex-urheilijat ilman koulutusta
2. työväenluokka: amisluokka + merkonomit, eli käytännössä esim. asentajat ja lähihoitajat ja palomiehet
3. tavallinen keskiluokka: AMK-luokka, asiantuntijat, eli käytännössä insinöörit, sairaanhoitajat, optikot jne.
4. ylempi keskiluokka: yliopistokoulutuetut erityisasiantuntijat ja päälliköt kuten lakimiehet, lääkärit jne.
5. eliitti: tässä voi olla a) yhteiskunnallista eliittiä, politiikan avulla eliittiin nousseita, mutta b) myös niitä, joilla taustalla vanhaa varallisuutta ja lisäksi c) yliopistotohtoreita, professoreita ja korkeinta virkamiesjohtoa
Rallikuskin tai urheilijan luokka määräytyy sen mukaan, mistä hän polveutuu, millainen koulutus hänellä on ja millaiset verkostot hänellä on. Urheilija voi aktiiviuransa jälkeen hyvinkin asettautua keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan, jos hänellä on koulutus ja työ.
Yläluokka käy tällä palstalla lähinnä naureskelemassa, kun "Rape ja Ritu" avautuvat elämän kovuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Yläluokka käy tällä palstalla lähinnä naureskelemassa, kun "Rape ja Ritu" avautuvat elämän kovuudesta.
Ei todellakaan naureskele, omituinen ajatus. Ei ole mitään tarvetta suhtautua huono-onnisempiin negatiivisesti ja pahantahtoisesti, kun itsellä on asiat hyvin. Alempi keskiluokka se nauraa työväenluokalle ja työväenluokka alaluokalle.
Varakas kyllä, koska eihän Nordean private bankingia saa muuten. Mutta kuten tässä keskustelussa on moneen kertaan todettu, sosiaaliluokka ja varakkuus ei ole sama asia.