Lue keskustelun säännöt.
Miksi merkittävien ja vahvojen ihmisten lapset ovat usein mitättömyyksiä?
23.10.2022 |
Tiedän yhden tyypin, joka on aloittanut elämänsä todella kurjissa lähtökohdissa. Köyhyyttä, molemmat vanhemmat kuolleet jo varhain, töitä alaikäisenä ja ihan karmeat olosuhteet. Siitä huolimatta tai sen takia tyyppi oli kuitenkin sitkeä kuin piru ja pääsi elämässään todella korkeaan ja merkittävään asemaan. Todellinen esimerkki äärimmäisen sitkeästä, päämäärätietoisesta ja resilientistä ihmisestä.
Mutta olin järkyttynyt kun kuulin miten hänen lapsensa olivat pärjänneet. Molemmilla ei ollut juuri minkäänlaista koulutusta ylioppilaaksi tulon jälkeen, työhistoria oli 3-kymppisenäkin ihan onneton ja olematon. Muutenkin tuli vaikutelma, että aika paljon on otettu isipapalta, mutta ei annettu mitään. Isä on tarjonnut olosuhteet, joista hän on itse voinut vain unelmoida nuorena, mutta lapset ei sitten saa mitään aikaan. Olen aina ajatellut että geenit jotenkin siirtyy, mutta tässä tapauksessa näyttäisi että ei todellakaan ole siirtyneet.
Ja tämä tapaus ei ole ainoa laatuaan. Miksi monesti poikkeusyksilöiden lapset ovat surkimuksia tai mitättömyyksiä?
Kommentit (115)
Yleensä tämä vahvuus ja merkittävyys hyppää yhden sukupolven yli.
Nämä vahvat ja merkittävät
tallovat ympärillään olevat niin tehokkaasti.
Hallitsevat kaikkea(pyrkivät ajatustenkin hallintaan), jopa puoliso lytätään, anoppi oli vahva ja äänekäs ja alisti miehensä joka loppuvuodet vain istui nojatuolissaan. Anoppi päätti saako appi santsikupin kahvia ja kaikki muukin oli anopin päätännässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä onko tämä oikeasti joku ilmiö vai ei. Mutta oma isäni on merkittävässä asemassa yhteiskunnassa, karismaattinen jne. Itse olen tosi tavis kuten myös molemmat sisarukseni. Ihan ok olemme siis pärjänneet, mutta ihan tavallisia työntekijöitä kaikki, on ollut vaikeuksia elämässä tasaisesti jne.
Yksi syy tälle on oikeasti vanhemman varjossa kasvaminen. Isämme on hyvin huomionhakuinen persoona, joka on vaatinut erityiskohtelua myös kotona. Meistä kaikista on kasvanut hiljaisia miellyttäjiä, koska on pitänyt olla niin tuntosarvet herkkinä isämme tarpeille.
Mutta en tiedä onko tämä mitenkään yleistettävissä ilmiönä todellakaan, tuskin.
Meillä sama homma. Mun todellinen luonnekin, iloinen, seurallinen ja empaattinen, on alkanut tulla esiin vasta nyt vanhoilla päivilläni 50+ikäisenä. Sitä ennen piti kilpailla ja menestyä ja pyrkiä eteenpäin, kun isä käskytti taustalla. Vaikka se ei ollut ollenkaan se mun juttu.
Minä olen sitä mieltä, että kuluu ihmisluontoon yrittää aina ylemmäksi kuin vanhempansa ovat. Siinä vaiheessa kun tämä yritys loppuu, alkaa myös degeneroituminen ja alamäki.
Vahvan menestyjän ympärillä olevilla ei välttämättä ole mitenkään erityisen mukavaa elää ja kasvaa. Sille on syynsä, miksi jotkut ihmiset pärjäävät todella hyvin ja aika harvoin se syy on empatia, ystävällisyys jne.
Sitä voi sitten jokainen pohtia tykönään mitä tällaisen ihmisen lapsena oleminen voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ei se, että esim rahallisesti saa paljon vanhemmaltaan, korvaa lämpöä, kannustusta ja rakkautta siinä vaiheessa kun pitäisi kasvaa omaksi itsenäiseksi persoonaksi.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tämä vahvuus ja merkittävyys hyppää yhden sukupolven yli.
Nämä vahvat ja merkittävät
tallovat ympärillään olevat niin tehokkaasti.
Hallitsevat kaikkea(pyrkivät ajatustenkin hallintaan), jopa puoliso lytätään, anoppi oli vahva ja äänekäs ja alisti miehensä joka loppuvuodet vain istui nojatuolissaan. Anoppi päätti saako appi santsikupin kahvia ja kaikki muukin oli anopin päätännässä
Vahvat vievät kaiken hapen huoneesta.
Ja vaikka jälkeläiset olisivat vahvoja persoonia, niin kun on lapsesta asti alistettu, niin jopa vahvat tyypit lytätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten ap näistä vastauksistakin voit tulkita, ei liity geeneihin mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vahvan menestyjän ympärillä olevilla ei välttämättä ole mitenkään erityisen mukavaa elää ja kasvaa. Sille on syynsä, miksi jotkut ihmiset pärjäävät todella hyvin ja aika harvoin se syy on empatia, ystävällisyys jne.
Sitä voi sitten jokainen pohtia tykönään mitä tällaisen ihmisen lapsena oleminen voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ei se, että esim rahallisesti saa paljon vanhemmaltaan, korvaa lämpöä, kannustusta ja rakkautta siinä vaiheessa kun pitäisi kasvaa omaksi itsenäiseksi persoonaksi.
Sen verran hahmotan, etten ole ihan pahimmassa tapauksessa itse elänyt, mutta tunnistan kuitenkin näitä piirteitä. Siksi näen nämä merkit vahvojen menestyjien lapsissa niin helposti: Äiti, älä viitsi. No okei, jos on ihan pakko, jos sä vaadit. Olisi kiva jos sä äiti edes joskus tekisit kotona ruokaa, tai ylipäätään olisit siellä kotona.
Äiti iloisena kailottaa, että tykkää olla kilpailuhenkinen, ja niin on hänen poikansakin (joka seisoo syrjässä, ja yrittää katsella poispäin hävetessään äitiään komentooraa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ethän sinä aloituksessa kerro mitään siitä, miten lapset on kasvatettu. Miten geenit tähän mielestäsi liittyy? Jos joku pesee hampaita 3 kertaa päivässä, niin ihmetteletkö miksei hampaidenpesugeeni siirtynyt lapselle, joka omille muutettuaan ei ole koskaan pessyt hampaitaan? Geenit...
Ennen kausaalisten syiden miettimistä ilmiölle kannattanee ottaa huomioon tämä tilastotieteellinen seikka: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Regression_toward_the_mean
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen aina ajatellut että geenit jotenkin siirtyy, mutta tässä tapauksessa näyttäisi että ei todellakaan ole siirtyneet."
En nyt ymmärrä, mitä tällä tarkoitat? Aloituksessa kertomasi asiat eivät liity geeneihin vaan kasvuympäristöön.
Onpa jotenkin inhottava aloitus ja kertoo paljon ap:sta itsestään. Mitä jos lapset ovat tyytyväisiä tavallisina toimistotyöntekijöinä? Ei kaikkien täydy perustaa menestysyritystä tai jotain vastaavaa.
Minusta tämä on erityisesti 40-50-luvulla syntyneiden ongelma. Kytätään mitä kenenkin lapsi tekee työkseen eikä ymmärretä, että lapset ovat vanhemmistaan erillisiä ihmisiä. Ihan ällöttää nämä mammat, jotka etsivät tavallisessa keskustelussa tilaisuutta kertoa mitä oma Jari-Petteri tekee työkseen vaikkei lapsen työ liity mitenkään keskustelunaiheeseen. Lapsella pitää kuitenkin päästä keulimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahvan menestyjän ympärillä olevilla ei välttämättä ole mitenkään erityisen mukavaa elää ja kasvaa. Sille on syynsä, miksi jotkut ihmiset pärjäävät todella hyvin ja aika harvoin se syy on empatia, ystävällisyys jne.
Sitä voi sitten jokainen pohtia tykönään mitä tällaisen ihmisen lapsena oleminen voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ei se, että esim rahallisesti saa paljon vanhemmaltaan, korvaa lämpöä, kannustusta ja rakkautta siinä vaiheessa kun pitäisi kasvaa omaksi itsenäiseksi persoonaksi.
Kyynärpäät ja häikäilemättömyys.
Sitten on harvoja, jotka ovat vain niin lahjakkaita ja kivoja tyyppejä, että menestyvät hyvin kaikista heittereistä ja kamppaajista huolimatta. Joskus törmää näihin superihmisiin, jotka ovat uskomattoman lahjakkaita monella tavalla, ja silti niin kivoja symppiksiä jalat maassa -persoonia. Heille suo mielellään menestyksen. Esim. Brad Pitt ja Konsta Hietanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tiedä mitään lasten elämästä ja silti koet oikeutetuksi kutsua heitä "surkimuksiksi" ja "mitättömyyksiksi" sillä perusteella, etteivät he ole kouluttautuneet pitkälle tai tehneet riittävästi töitä. Ainakin arvomaailmasi tuli viestistä hyvin selväksi. Minusta todellisia selviytyjiä ovat ne, jotka - koulutuksesta, asemasta ja varallisuudesta riippumatta - ovat tasapainoisia, empaattisia, aidosti ystävällisiä ja muista välittäviä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä.
No onhan se nyt aika noloa, että tyypin isä on noussut käytännössä katuviemäristä ja nostanut itsensä huipulle ja sitten lapset ei saa perkele edes tutkintoa tehtyä, vaikka on kaikki puitteet kohdallaan eikä tarvitse huolehtia mistään.
Saattaa olla, että tuollainen vanhempi on lytännyt lapsensa itsetunnon ja vienyt heiltä kaiken itseyrittämisen ja oppimisen ilon. Vanhempi tarjoaa valmiita ratkaisuja, jolloin lapsi ei opi itse mitään ja lopulta vihaa vanhempaansa niin paljon, että haluaa tehdä asiat päinvastoin. Voi jopa jättää opintonsa alitajuisen valinnan tuloksena, koska haluaa kostaa vanhemmalle kaikki vääryydet. Lapset ei ole vanhempiensa jatkeita, eikä heidän omaisuuttaan, vaan ihan omia itsejään, joiden pitää saada valita tiensä ihan itse. Todennäköisesti tuollainen despoottivanhempi yrittää pitää liekaa tiukalla pitkälle lapsen aikuisuuteen saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äkkiseltään voi vaikuttaa tältä, mutta lähimpi tutustuminen osoittaa usein, että ovat vahvoja, vanhempia ja itsenäisempiä kuin vanhempansa ja yleensä hyvin fiksuja ihmisiä, jotka eivät myöskään halua pilata elämäänsä ja perhettänsä hukuttamalla itseään työhön kuten vanhempansa ovat tehneet.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että kuluu ihmisluontoon yrittää aina ylemmäksi kuin vanhempansa ovat. Siinä vaiheessa kun tämä yritys loppuu, alkaa myös degeneroituminen ja alamäki.
Mä oon eri mieltä. Mun mielestä jokaisen pitää läytää se oma juttunsa, oma vahvuutensa, ja saada työskennellä sen eteen.
Lapset ovat erillisiä persoonia. Ja elämä ei ole vain kilpailua tai sotimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että kuluu ihmisluontoon yrittää aina ylemmäksi kuin vanhempansa ovat. Siinä vaiheessa kun tämä yritys loppuu, alkaa myös degeneroituminen ja alamäki.
Mä oon eri mieltä. Mun mielestä jokaisen pitää läytää se oma juttunsa, oma vahvuutensa, ja saada työskennellä sen eteen.
Lapset ovat erillisiä persoonia. Ja elämä ei ole vain kilpailua tai sotimista.
löytää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tiedä mitään lasten elämästä ja silti koet oikeutetuksi kutsua heitä "surkimuksiksi" ja "mitättömyyksiksi" sillä perusteella, etteivät he ole kouluttautuneet pitkälle tai tehneet riittävästi töitä. Ainakin arvomaailmasi tuli viestistä hyvin selväksi. Minusta todellisia selviytyjiä ovat ne, jotka - koulutuksesta, asemasta ja varallisuudesta riippumatta - ovat tasapainoisia, empaattisia, aidosti ystävällisiä ja muista välittäviä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä.
No onhan se nyt aika noloa, että tyypin isä on noussut käytännössä katuviemäristä ja nostanut itsensä huipulle ja sitten lapset ei saa perkele edes tutkintoa tehtyä, vaikka on kaikki puitteet kohdallaan eikä tarvitse huolehtia mistään.
Saattaa olla, että tuollainen vanhempi on lytännyt lapsensa itsetunnon ja vienyt heiltä kaiken itseyrittämisen ja oppimisen ilon. Vanhempi tarjoaa valmiita ratkaisuja, jolloin lapsi ei opi itse mitään ja lopulta vihaa vanhempaansa niin paljon, että haluaa tehdä asiat päinvastoin. Voi jopa jättää opintonsa alitajuisen valinnan tuloksena, koska haluaa kostaa vanhemmalle kaikki vääryydet. Lapset ei ole vanhempiensa jatkeita, eikä heidän omaisuuttaan, vaan ihan omia itsejään, joiden pitää saada valita tiensä ihan itse. Todennäköisesti tuollainen despoottivanhempi yrittää pitää liekaa tiukalla pitkälle lapsen aikuisuuteen saakka.
Mä valitsin puolisonikin ihan pieleen, kun yritin vain löytää mahdollisimman erilaisen tyypin kuin despootti-isäni. Jouduin vähän niin kuin ojasta allikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tiedä mitään lasten elämästä ja silti koet oikeutetuksi kutsua heitä "surkimuksiksi" ja "mitättömyyksiksi" sillä perusteella, etteivät he ole kouluttautuneet pitkälle tai tehneet riittävästi töitä. Ainakin arvomaailmasi tuli viestistä hyvin selväksi. Minusta todellisia selviytyjiä ovat ne, jotka - koulutuksesta, asemasta ja varallisuudesta riippumatta - ovat tasapainoisia, empaattisia, aidosti ystävällisiä ja muista välittäviä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä.
No onhan se nyt aika noloa, että tyypin isä on noussut käytännössä katuviemäristä ja nostanut itsensä huipulle ja sitten lapset ei saa perkele edes tutkintoa tehtyä, vaikka on kaikki puitteet kohdallaan eikä tarvitse huolehtia mistään.
Saattaa olla, että tuollainen vanhempi on lytännyt lapsensa itsetunnon ja vienyt heiltä kaiken itseyrittämisen ja oppimisen ilon. Vanhempi tarjoaa valmiita ratkaisuja, jolloin lapsi ei opi itse mitään ja lopulta vihaa vanhempaansa niin paljon, että haluaa tehdä asiat päinvastoin. Voi jopa jättää opintonsa alitajuisen valinnan tuloksena, koska haluaa kostaa vanhemmalle kaikki vääryydet. Lapset ei ole vanhempiensa jatkeita, eikä heidän omaisuuttaan, vaan ihan omia itsejään, joiden pitää saada valita tiensä ihan itse. Todennäköisesti tuollainen despoottivanhempi yrittää pitää liekaa tiukalla pitkälle lapsen aikuisuuteen saakka.
Mä valitsin puolisonikin ihan pieleen, kun yritin vain löytää mahdollisimman erilaisen tyypin kuin despootti-isäni. Jouduin vähän niin kuin ojasta allikkoon.
Ja seurustelemaan en ollut oppinut, kun vanhemmat kielsi kaikki poikaystävät teini-iässä. Kukaan ei ollut tarpeeksi hyvä mulle. Olisihan ne olleet ihan hyviä opetteluun.
Vierailija kirjoitti:
Narsistien lapset painetaan usein alas.
Narskuhullu linjoilla.
Kauniisti sanottu.
Vanhemmiten olen itsekin alkanut arvostaa symppiksiä tyyppejä. Ja sellaiset oman elämänsä sankarit, tee-se-itse-miehet ja kotikutoiset miljunäärit ryysyistä rikkauksiin, lähinnä naurattavat poikkoiluineen.