Lue keskustelun säännöt.
Pari kuukautta tapailua eikä mies osaa sanoa mihin se johtaa.
19.10.2022 |
Onko toivoton tilanne jos toinen osapuoli sanoo ettei tiedä miksi suhde pitäisi jotenkin määritellä vaikka itse toivon sitoutumista ja olen tosi ihastunut. Ollaan vietetty kokoajan tiiviisti aikaa yhdessä ja tuntuu että tässä ajassa jo pitäisi tietää mitä haluaa. Hukkaanko aikaani vaan..
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen tapailusäätämistä?
Ihan normaalia haluta tutustua ihmiseen ennen kuin ryntää suhteeseen. Esim. vanhempani olivat 6kk kavereita ennen kuin alkoivat seurustelemaan (molemmat kyllä kiinnostuivat toisistaan ensisilmäyksellä) ja yksi ystäväpariskunta hengaili myös 6kk ennen kuin tekivät päätöksen alkaa suhteeseen.
Toki on niitäkin jotka haluaa alkaa käytännössä heti, esim. isovanhempani menivät naimisiin parin kuukauden päästä siitä kun olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran, ja yksi ystävä toi kerran tapaamansa Tinder-miehen mukaan kavereiden festarireissulle, jossa alkoivat sitten seurustelemaan ja tuosta about 6kk päästä olivat jo kihloissa jne.
Monenlaisia.Niin, no näille hartaille mietiskelijöille voi tietysti myös ehdottaa, että jos haluat pohdiskella ja fiilistellä ajan kanssa niin mieti rauhassa sillä aikaa kun mä puolestani käyn tsekkaamassa tän toisen tyypin ja mietiskelen kans siinä tahollani. Jostain syystä tää sitten ei kuitenkaan useimmille sovi.
Mille ihmeen hartaille mietiskelijöille?
Ihan normaalia tutustua rauhassa ja olla ensin kaveri, ei siinä ole mitään syytä alkaa uhoilemaan ja uhkailemaan tuolla tavoin kuin sinä tuossa maalailet.
Itselläni menisi kyllä heti maku tuollaiseen kiristäjään, joka ei osaa ottaa rennosti vaan kaikki täytyy mennä kuten Hän haluaa, tai muutoin alkaa uhkailu ja kiristys.
Ei sun tarvi painostaa ketään mihinkään, jos se on sulle oikea ihminen. Se haluaa olla sinun kanssasi, ja sinulla on rauhallinen olo sielussasi eikä hirveää hätää sitoutumisesta.Mitä kiristämistä siinä on jos homma pidetään sitten johdonmukaisesti juuri niin löyhänä ja rentona kuin se toinen osapuoli toivoo? Edellisessä puhuttiin nimenomaan osapuolista "kavereina" tutustumisvaiheessa. Mistä lähtien kaverisuhteet ovat olleet eksklusiivisia?
Sori, elät jotenkin eri maailmassa kuin minä. En osaa kommentoida, elät selvästi ns. tapailukulttuurissa jossa ei ole olemassa tuollaista kaverina tutustumista, vaan kaikki tehdään tietoisesti pelaillen ja hyötyen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on hyvin vaikeaa samaistua näihin, jotka väittää, että heidän pitää pohdiskella tällaista asiaa kuukausitolkulla. Joka kerta, kun olen ollut aidosti rakastunut, homma on ollut ihan selvä viimeistään muutamassa viikossa. Ei sitä ole tarvinnut analysoida ja laskeskella, sen on vaan tiennyt. Ja vaikka näistä suhteista osa on luonnollisesti jo päättynyt, se ei tarkoita, että ratkaisu olisi ollut silloin aikoinaan väärä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä tiedän jo viimeistään toisella tapaamisella mitä haluan.
Toiset lämpenee hitaammin ja jos itse olet nopeammin syttyvä niin kannattaa mieluummin etsiä samankaltainen kumppani. Eli hukkaat nyt aikaasi.
Mä taas tiedän jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, mitä haluan. Mutta mä en tiedä vielä toisella tapaamisella, onko tapaamani henkilö sellainen, jonka haluan. Mulle on ennen seurustelun aloittamista tärkeää tietää (ja siis omakohtaisesti todeta) esim miten toinen käyttäytyy alkoholin vaikutuksen alaisena, miten hän pystyy sopimaan erimielisyydet jne.
- nro 172 -
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä että muutamasta tapaamisesta pitäisi jo tietää haluaako seurustelusuhteen. Jos ei tiedä niin ei ole ihastunut ja odottaa vain parempaa. Miehille kun voi kelvata kuka vain. Kaikki eivät rakastu koskaan vaan suhdetta voidaan vaihdella noin vain.
Ei kai muutamasta tapaamisesta voi tietää, seurustellaanko vai ei. Pari tapaamista voi johtaa kolmanteen ja siitä eteenpäin, tai sitten ei. Ei tuommoisessa ajassa ehdi mitenkään kunnolla tutustumaan.
Tästä ketjusta tulee kyllä sellainen olo, että täällä on jotain yli-ikäisiä pelimiehissä roikkujia läheisriippuvaisia tyyppejä, jotka ihan itse vapaaehtoisesti traumatisoivat itseään kerta toisensa jälkeen. Aikuiset ihmiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli paremmin. Jos tapailtiin, niin oli jokseenkin selvää, että muita ei tapailla. Tätä olen itse noudattanut. Mutta mä en tapaile ketään odotellakseni kuukausikaupalla, että syntyykö tunteita vai ei. Tapailuvaiheessa olen jo korviani myöten ihastunut. Jos en ole, niin tapailu loppuu. Jos parin kuukauden kuluttua täytyy vielä miettiä, että seurustellaanko me vai ei, niin kertoohan se vähän siitä, että aika laimeat tunteet on. Älkää tyytykö, siitä on vain haittaa molemmille osapuolille.
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli paremmin. Jos tapailtiin, niin oli jokseenkin selvää, että muita ei tapailla. Tätä olen itse noudattanut. Mutta mä en tapaile ketään odotellakseni kuukausikaupalla, että syntyykö tunteita vai ei. Tapailuvaiheessa olen jo korviani myöten ihastunut. Jos en ole, niin tapailu loppuu. Jos parin kuukauden kuluttua täytyy vielä miettiä, että seurustellaanko me vai ei, niin kertoohan se vähän siitä, että aika laimeat tunteet on. Älkää tyytykö, siitä on vain haittaa molemmille osapuolille.
Miten niin ennen? Kyllä minä tiedän ihan nykypäivästäkin paljon ihmisiä, joille on selvää että tutustuvat yhteen ihmiseen kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jos toista pitää varteenotettava parisuhteeseen, suhde vakiintuu seurusteluksi parissa kuukaudessa.
Ei ole järkeä jäädä odottelemaan jos toista ei vakiintuminen kiinnosta. Aikaa menee hukkaan, itse vanhenee ja omat mahdollisuudet heikkenee.
Tai sitten noin lyhyen tutustumisen kautta syntynyt parisuhde kariutuu 3-5 vuoden päästä ja aikaa on mennyt vielä enemmän hukkaan.
Millä tavalla sitä aikaa menisi hukkaan vähemmän, jos etenet vielä hitaammin alussa? Mun mielestä ihan turhaa vitkuttaa alussa, jos tavoitteena esim. asua yhdessä. Sen näkee vasta sitten, kun asuu yhdessä, että tuleeko siitä mitään. Kuinka turhauttavaa se onkaan, jos on 3 vuotta tapaillut epämääräisesti, sitten vuoden seurustellut vakavasti ja vihdoin 4 vuoden päästä muuttaa yhteen ja huomaa, ettei hommasta tule mitään.
Toisaalta, kumpi on vuoden tapailun jälkeen helpompaa:
1) käydä ikävä keskustelu ja todeta, että ei tämä nyt ole hyvä ja parempi erota
2) tuon lisäksi etsiä uusia asunto, maksaa muuttamiseen liittyvät kulut, jakaa omaisuus ja rakentaa arki taas uutee paikkaan?
Jos tapailu on sinulle sitä, mistä ap puhuu, ettei ole tavattu ollenkaan toisen läheisiä, edelleen tapaillaan samaan aikaan muitakin jne., eli ei alkuunkaan sitouduta, niin voin luvata, ettei ne suhteet koskaan tule etenemään mihinkään, vaan todellakin loppuu.
Ainoa tapa löytää loppuelämän parisuhde, on antaa sille mahdollisuus, eli sitoutua ja selvittää, että onko siinä vakavassa parisuhteessa hyvä olla sen ihmisen kanssa, johon ihastuit.
En ole tuo jolle vastasit mutta tapailen miestä joka on tutustunut lapsiini ja sama mies on tutustunut myös toisen tapailunaisen lapsiin. Mies tapailee siis useaa samanaikaisesti. Eli ei se että esittelee läheisilleen merkkaa vielä yhtään mitään.
Itse näin sinkkuäitinä en kyllä todellakaan esittelisi sellaista miestä lapsille, joka pyörittelee samaan aikaan useampaa naista. Aikamoista menoa teillä. Ensin mies saisi tavata ystäväni, vanhempani jne. ja vasta ihan viimeiseksi sotkisin lapseni kuvioon - siis vasta sitten kun olen jo lähes varma, että mies on sopiva mulle ja todellakin suhde olisi jo seurustelua.
Edellisen tapailumiehen kanssa ei kumpikaan tavannut ketään toisen läheistä, ja se siis pysyi nimen omaan vain tapailuna (viikonloppukivaa jne.).
Niin sitä ei aina tiedä, mitä se mies tekee ja kenen kanssa, silloin kuin ei ole itse näkemässä. En ole selvännäkijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen tapailusäätämistä?
Ihan normaalia haluta tutustua ihmiseen ennen kuin ryntää suhteeseen. Esim. vanhempani olivat 6kk kavereita ennen kuin alkoivat seurustelemaan (molemmat kyllä kiinnostuivat toisistaan ensisilmäyksellä) ja yksi ystäväpariskunta hengaili myös 6kk ennen kuin tekivät päätöksen alkaa suhteeseen.
Toki on niitäkin jotka haluaa alkaa käytännössä heti, esim. isovanhempani menivät naimisiin parin kuukauden päästä siitä kun olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran, ja yksi ystävä toi kerran tapaamansa Tinder-miehen mukaan kavereiden festarireissulle, jossa alkoivat sitten seurustelemaan ja tuosta about 6kk päästä olivat jo kihloissa jne.
Monenlaisia.Niin, no näille hartaille mietiskelijöille voi tietysti myös ehdottaa, että jos haluat pohdiskella ja fiilistellä ajan kanssa niin mieti rauhassa sillä aikaa kun mä puolestani käyn tsekkaamassa tän toisen tyypin ja mietiskelen kans siinä tahollani. Jostain syystä tää sitten ei kuitenkaan useimmille sovi.
Mille ihmeen hartaille mietiskelijöille?
Ihan normaalia tutustua rauhassa ja olla ensin kaveri, ei siinä ole mitään syytä alkaa uhoilemaan ja uhkailemaan tuolla tavoin kuin sinä tuossa maalailet.
Itselläni menisi kyllä heti maku tuollaiseen kiristäjään, joka ei osaa ottaa rennosti vaan kaikki täytyy mennä kuten Hän haluaa, tai muutoin alkaa uhkailu ja kiristys.
Ei sun tarvi painostaa ketään mihinkään, jos se on sulle oikea ihminen. Se haluaa olla sinun kanssasi, ja sinulla on rauhallinen olo sielussasi eikä hirveää hätää sitoutumisesta.Mitä kiristämistä siinä on jos homma pidetään sitten johdonmukaisesti juuri niin löyhänä ja rentona kuin se toinen osapuoli toivoo? Edellisessä puhuttiin nimenomaan osapuolista "kavereina" tutustumisvaiheessa. Mistä lähtien kaverisuhteet ovat olleet eksklusiivisia?
Sori, elät jotenkin eri maailmassa kuin minä. En osaa kommentoida, elät selvästi ns. tapailukulttuurissa jossa ei ole olemassa tuollaista kaverina tutustumista, vaan kaikki tehdään tietoisesti pelaillen ja hyötyen.
Älä pliis viitsi projisoida omia pelkojasi ja epävarmuuksiasi muihin ihmisiin täällä. Tosi ikävystyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jos toista pitää varteenotettava parisuhteeseen, suhde vakiintuu seurusteluksi parissa kuukaudessa.
Ei ole järkeä jäädä odottelemaan jos toista ei vakiintuminen kiinnosta. Aikaa menee hukkaan, itse vanhenee ja omat mahdollisuudet heikkenee.
Tai sitten noin lyhyen tutustumisen kautta syntynyt parisuhde kariutuu 3-5 vuoden päästä ja aikaa on mennyt vielä enemmän hukkaan.
Millä tavalla sitä aikaa menisi hukkaan vähemmän, jos etenet vielä hitaammin alussa? Mun mielestä ihan turhaa vitkuttaa alussa, jos tavoitteena esim. asua yhdessä. Sen näkee vasta sitten, kun asuu yhdessä, että tuleeko siitä mitään. Kuinka turhauttavaa se onkaan, jos on 3 vuotta tapaillut epämääräisesti, sitten vuoden seurustellut vakavasti ja vihdoin 4 vuoden päästä muuttaa yhteen ja huomaa, ettei hommasta tule mitään.
Toisaalta, kumpi on vuoden tapailun jälkeen helpompaa:
1) käydä ikävä keskustelu ja todeta, että ei tämä nyt ole hyvä ja parempi erota
2) tuon lisäksi etsiä uusia asunto, maksaa muuttamiseen liittyvät kulut, jakaa omaisuus ja rakentaa arki taas uutee paikkaan?
Jos tapailu on sinulle sitä, mistä ap puhuu, ettei ole tavattu ollenkaan toisen läheisiä, edelleen tapaillaan samaan aikaan muitakin jne., eli ei alkuunkaan sitouduta, niin voin luvata, ettei ne suhteet koskaan tule etenemään mihinkään, vaan todellakin loppuu.
Ainoa tapa löytää loppuelämän parisuhde, on antaa sille mahdollisuus, eli sitoutua ja selvittää, että onko siinä vakavassa parisuhteessa hyvä olla sen ihmisen kanssa, johon ihastuit.
En ole tuo jolle vastasit mutta tapailen miestä joka on tutustunut lapsiini ja sama mies on tutustunut myös toisen tapailunaisen lapsiin. Mies tapailee siis useaa samanaikaisesti. Eli ei se että esittelee läheisilleen merkkaa vielä yhtään mitään.
Itse näin sinkkuäitinä en kyllä todellakaan esittelisi sellaista miestä lapsille, joka pyörittelee samaan aikaan useampaa naista. Aikamoista menoa teillä. Ensin mies saisi tavata ystäväni, vanhempani jne. ja vasta ihan viimeiseksi sotkisin lapseni kuvioon - siis vasta sitten kun olen jo lähes varma, että mies on sopiva mulle ja todellakin suhde olisi jo seurustelua.
Edellisen tapailumiehen kanssa ei kumpikaan tavannut ketään toisen läheistä, ja se siis pysyi nimen omaan vain tapailuna (viikonloppukivaa jne.).
Niin sitä ei aina tiedä, mitä se mies tekee ja kenen kanssa, silloin kuin ei ole itse näkemässä. En ole selvännäkijä.
Tämäpä juuri. Itse en myöskään lapsille ole esitellyt ennen kuin vakiintunut seurustelu. Sen sijaan lapseni on kyllä esitellyt uuden kumppani noin viikossa. Mutta se onkin eri asia.
Oletteko tapailleet sängyssä vai kahvilassa? Jos ensimmäisessä niin ei kannata jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jatkavat tapailua ikuisesti. Esimerkiksi yksi tapailumies, joka laittoi nyt lapsiviikolla lapsen isovanhemmille yökylään ma-ti että pääsee aamulla luennolle. Todellinen syy oli se että sai yhdeltä toiselta tapailunaiselta seksiä.
Eilen sitten taas laittoi minulle viestiä. Ilmeisesti ei ollutkaan kovin ihana se ma-ti -tapailunainen kuitenkaan.
Ihan yhtä hyvä kuin sinäkin. Esineitä olette molemmat ja hän saa kiksit pelatessaan teillä eikä teidän ihanuudestanne.
Varmasti olette hyviä ja ihania molemmat, mutta tuo mies ei sitä huomaa, te olette hänelle kuin leivänpaahdin, lautasellinen ruokaa, polkupyörä jne. Täyttämässä sen hetken tarpeita, kun tarve täytetty teillä ei ole mitään virkaa.
No samanlainen leivänpaahdin se mieskin on tässä kuviossa. Täyttämässä sen hetken tarpeita. Mutta eikö laajemmin ajateltuna kaikki suhteet ole sellaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et välttämättä hukkaa aikaasi. Ymmärrän kyllä tuskasi. Jos pari kuukautta tiiviisti tapailtu, niin haluaisin mielellään siirtyä siihen seurusteluvaiheeseen.
Jotenkin ärsyttää, että joillekin se yhdessäolo on vain joku statusjuttu selvästikin. Pakko "edetä" että saa taas uuden statuksen jota esitellä somessa kavereilleen.
Kyllä minä väitän että se on tärkeää ihan ihmisille itselleen. Se on ihan inhimillistä että haluaa tietää kuka on toiselle ja merkkaako toiselle mitään, jos on toisen kanssa intiimissä suhteessa. Muutenhan se on vain jonkinlainen irtosuhde, missä kummallakaan ei ole mitään moraalisia velvotteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jatkavat tapailua ikuisesti. Esimerkiksi yksi tapailumies, joka laittoi nyt lapsiviikolla lapsen isovanhemmille yökylään ma-ti että pääsee aamulla luennolle. Todellinen syy oli se että sai yhdeltä toiselta tapailunaiselta seksiä.
Eilen sitten taas laittoi minulle viestiä. Ilmeisesti ei ollutkaan kovin ihana se ma-ti -tapailunainen kuitenkaan.
Ihan yhtä hyvä kuin sinäkin. Esineitä olette molemmat ja hän saa kiksit pelatessaan teillä eikä teidän ihanuudestanne.
Varmasti olette hyviä ja ihania molemmat, mutta tuo mies ei sitä huomaa, te olette hänelle kuin leivänpaahdin, lautasellinen ruokaa, polkupyörä jne. Täyttämässä sen hetken tarpeita, kun tarve täytetty teillä ei ole mitään virkaa.
No samanlainen leivänpaahdin se mieskin on tässä kuviossa. Täyttämässä sen hetken tarpeita. Mutta eikö laajemmin ajateltuna kaikki suhteet ole sellaisia?
Eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jos toista pitää varteenotettava parisuhteeseen, suhde vakiintuu seurusteluksi parissa kuukaudessa.
Ei ole järkeä jäädä odottelemaan jos toista ei vakiintuminen kiinnosta. Aikaa menee hukkaan, itse vanhenee ja omat mahdollisuudet heikkenee.
Tai sitten noin lyhyen tutustumisen kautta syntynyt parisuhde kariutuu 3-5 vuoden päästä ja aikaa on mennyt vielä enemmän hukkaan.
Millä tavalla sitä aikaa menisi hukkaan vähemmän, jos etenet vielä hitaammin alussa? Mun mielestä ihan turhaa vitkuttaa alussa, jos tavoitteena esim. asua yhdessä. Sen näkee vasta sitten, kun asuu yhdessä, että tuleeko siitä mitään. Kuinka turhauttavaa se onkaan, jos on 3 vuotta tapaillut epämääräisesti, sitten vuoden seurustellut vakavasti ja vihdoin 4 vuoden päästä muuttaa yhteen ja huomaa, ettei hommasta tule mitään.
Toisaalta, kumpi on vuoden tapailun jälkeen helpompaa:
1) käydä ikävä keskustelu ja todeta, että ei tämä nyt ole hyvä ja parempi erota
2) tuon lisäksi etsiä uusia asunto, maksaa muuttamiseen liittyvät kulut, jakaa omaisuus ja rakentaa arki taas uutee paikkaan?
Jos tapailu on sinulle sitä, mistä ap puhuu, ettei ole tavattu ollenkaan toisen läheisiä, edelleen tapaillaan samaan aikaan muitakin jne., eli ei alkuunkaan sitouduta, niin voin luvata, ettei ne suhteet koskaan tule etenemään mihinkään, vaan todellakin loppuu.
Ainoa tapa löytää loppuelämän parisuhde, on antaa sille mahdollisuus, eli sitoutua ja selvittää, että onko siinä vakavassa parisuhteessa hyvä olla sen ihmisen kanssa, johon ihastuit.
En ole tuo jolle vastasit mutta tapailen miestä joka on tutustunut lapsiini ja sama mies on tutustunut myös toisen tapailunaisen lapsiin. Mies tapailee siis useaa samanaikaisesti. Eli ei se että esittelee läheisilleen merkkaa vielä yhtään mitään.
Itse näin sinkkuäitinä en kyllä todellakaan esittelisi sellaista miestä lapsille, joka pyörittelee samaan aikaan useampaa naista. Aikamoista menoa teillä. Ensin mies saisi tavata ystäväni, vanhempani jne. ja vasta ihan viimeiseksi sotkisin lapseni kuvioon - siis vasta sitten kun olen jo lähes varma, että mies on sopiva mulle ja todellakin suhde olisi jo seurustelua.
Edellisen tapailumiehen kanssa ei kumpikaan tavannut ketään toisen läheistä, ja se siis pysyi nimen omaan vain tapailuna (viikonloppukivaa jne.).
Niin sitä ei aina tiedä, mitä se mies tekee ja kenen kanssa, silloin kuin ei ole itse näkemässä. En ole selvännäkijä.
Tämäpä juuri. Itse en myöskään lapsille ole esitellyt ennen kuin vakiintunut seurustelu. Sen sijaan lapseni on kyllä esitellyt uuden kumppani noin viikossa. Mutta se onkin eri asia.
En siis esitellyt häntä lapsilleni miesystävänä, vaan ystävänä jonka tunnen harrastuksesta x ja tämä pitää paikkansa myöskin.
Sen sijaan toinen tapailunainen on tutustuttanut oman lapsensa tämän miehen lapseen, ilmeisesti taktisesti, kuvitellen että se jotenkin tekisi tapailusuhteesta seurustelusuhteen, no ei tehnyt. He ovat tapailleet kuitenkin kohta vuoden verran jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut jatkavat tapailua ikuisesti. Esimerkiksi yksi tapailumies, joka laittoi nyt lapsiviikolla lapsen isovanhemmille yökylään ma-ti että pääsee aamulla luennolle. Todellinen syy oli se että sai yhdeltä toiselta tapailunaiselta seksiä.
Eilen sitten taas laittoi minulle viestiä. Ilmeisesti ei ollutkaan kovin ihana se ma-ti -tapailunainen kuitenkaan.
Ihan yhtä hyvä kuin sinäkin. Esineitä olette molemmat ja hän saa kiksit pelatessaan teillä eikä teidän ihanuudestanne.
Varmasti olette hyviä ja ihania molemmat, mutta tuo mies ei sitä huomaa, te olette hänelle kuin leivänpaahdin, lautasellinen ruokaa, polkupyörä jne. Täyttämässä sen hetken tarpeita, kun tarve täytetty teillä ei ole mitään virkaa.
No samanlainen leivänpaahdin se mieskin on tässä kuviossa. Täyttämässä sen hetken tarpeita. Mutta eikö laajemmin ajateltuna kaikki suhteet ole sellaisia?
Tää on kylmää ajatusmaailmaa, että itse olen ollut kohta jo vuoden deittailematta ketään (enkä siis tinderissä tai vastaavissa ollenkaan), vaikka sinkku olenkin. Avoimin mielin aloin deittalemaan, löysin tyypin, joka oli kiinnostava ja just mun tyylinen tapaus. Ihastuin ja jopa rakastuin. Tyyppi just tolleen venkoili, puhuttiin periaatteessa tulevaisuudesta, mutta aina vähän epämääräisesti (hän esim. sanoi haluavansa parisuhdetta, mutta ei, että haluaako sitä juuri minun kanssani), oli työkiireitä, eli emme tavanneet mitenkään joka päivä, välteltiin keskustelemasta juuri meidän tulevaisuudesta (hän siksi, ettei hän ilmeisesti sellaista halunnut, mutta halusi naatiskella siitä hetkestä, ja minä siksi, että pelkäsin hänen vastaustaan, olin ihastunut ja toivoin, että hänkin ihastuisi jne.). Oli kuitenkin seksiä ja yhteisiä täysiä viikonloppuja melkein 6kk. Sitten aloin painostaa enemmän ja mies lopetti suhteen.
Aika karmivalta tuntuisi mennä takaisin tinderiin toistamaan tuota samaa kuviota over and over again. Mutta tuota siellä ilmeisesti on vain tarjolla nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden kahden jälkeen voi ruveta miettimään vakavaa seurustelua. Eihän noin lyhyessä ajassa voi tietää toisesta mitään. Plus samaan aikaan on hyvä tapailla muita niin tietää onko se tietty henkilö parempi kun muut.
FOMO on vahva kun Tinder antaa kokoajan uutta mätsiä. Miksi keskittyä vain Villeen, kun Seppo laittoi juuri viestin? Seppokin on ihan kiva mutta se tosi komea Nico laittoi viestin! Mut Nico olikin ihan kusipää mutta Ville ja Seppo kyllästyivät... Mutta Santeri on tosi kiinnostava, ei kun kyllä se on tuo ulkomaalainen John, ei vaan Pete, mutta Santeri ei enää vastaakaan viesteihin?! Kyllä miehet on perseestä kun ne ghostaa vaan!
Ei mut tytöt! Emil mätsäsi mun kanssa!Tämä lienee tarkoitettu kritiikiksi naisia kohtaan, mutta ihan yhtä laillahan näköjään miehet tekevät samaa, jos kerran "kiva" Seppo ja Villekin vaan kyllästyvät - eli ilmeisesti menevät itsekin loputtoman tarjonnan perässä.
Oikeastihan siinä, jos ei malta keskittyä ja pysähtyä yhteen, on kysymys siitä, ettei se yksi tosi asiassa kiinnosta - joko riittävästi tai ollenkaan. Se, että joku on ihan kiva eikä hänessä ole mitään vikaa, ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kanssaan olisi edellytyksiä suhteeseen. Vaikka Tinderissä tulisi satoja tyyppejä päivittäin, niin riittävän kiinnostavan kohdalla ne sadat muut vain lakkaavat kiinnostamasta.
Naiset saavat treffipalveluissa valtavasti enemmän mätsejä kuin miehet, se on fakta.
Harvalla miehellä on jatkuvalla syötöllä uusia ihmisiä tavattavaksi ja siksi tämä on enemmän naisten ongelma.
Se miksi se kiva Seppo ja Ville kyllästyvät on kun se nainen treffailee seistemää miestä yhtä aikaa ja häviää aina hetkeksi kun uusi kiinnostavuus tulee vastaan.
Miksi roikkua jossain joka ei selkeästi ole kiinnostunut sitoutumaan yhteen henkilöön ja katsoa tuleeko siitä mitään vaan pelaa useamman kanssa, aina parempaa etsien?Tämä ei ole kritiikkiä naisia kohtaan, ne lukuisia mätsejä saavat miehet ovat aivan samanlaisia, heitä on vain paljon vähemmän.
Kannustaisin ihmisiä keskittymään yhteen ihmiseen kerrallaan. Jos se ei toimi niin hakekaa uutta mutta antakaa siihen sillä hetkellä kaikki huomionne. Se on todennäköisesti molempien kannalta parempi.
Miksi naisilla sitten on niin paljon matcheja ja jatkuvalla syötöllä treffipyyntöjä? Johtyisikohan se siitä, että miehet eivät itse osaa valikoida ja keskittyä kiinnostaviin ihmisiin, vaan pommittavat matcheilla kaikkia naisia? Joten miehet, koittakaa päättää kenestä kiinnostutte älkääkä yrittäkö kaikkia!
Juuri tuo!
Itse huomannut nettitreffipalvelussa (ei tinder) että miehet kyl flirttaa, laittaa viestitkin, mutta kun alkaa keskustelun, se hiipuu toisilla piankin, toisilla hetken päästä. Jotenkin sitten sellainen pitkäjänteisempi juttelu on monelle vaikeaa.
(Ja ei- en usko että olen niin hullu että lopettavat keskustelun sen vuoksi...😉)
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani "tapailu" on tarkoittanut sitä, että mies on tapaillut minua ja muita, mutta olettanut että minä tapailen vain häntä. Sitten kun on käynyt ilmi, että minä olen tapaillut myös muita niin siitä on syntynyt hirveä härdelli.
Kannattaa kyllä puhua, että mitä mikäkin termi kenellekin tarkoittaa.
Kyllä tätä on yrittänyt mulle useampikin mies ehdottaa eli itse eivät halua sitoutua millään tasolla, mutta toivoisivat mun pysyvän uskollisena. No se on voi voi. Kyllä mäkin sit tapailen muita ja harrastan niiden kanssa seksiä lupia kyselemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ymmärrä... eikö ihmistä tapailla = häneen tutustuta juuri sen takia, että nähtäisiin, mihin se johtaa? En minä tiennyt kahden kuukauden tuntemisella olisiko nykyinen puolisoni se, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. Kahden vuoden kohdalla aloin jo olla siitä aika varma, mutta siitä meni vielä pari vuotta ennen kuin olimme niin varmoja, että sitouduimme avoliittoon.
Aikahan sen näyttää, miten pitkälle kiinnostus teidän kohdallanne riittää, syveneekö se molemmilla ihastumiseksi ja siitä rakastumiseksi ja rakastamiseksi.
Eikö se ole eri asia sitoutua seurustelemaan kuin tietää varmasti haluaako toisen kanssa elää loppuelämän?
Sitähän minä tässä yritän ymmärtää, että miten seurustelu eroaa tapailusta, kun en itse ole koskaan sopinut seurustelusta. Joka ikinen suhteeni on alkanut molemminpuolisesta kiinnostuksesta ja sitten on tutustuttu alkamalla viettää aikaa yhdessä. Siitä suhde on joko syventynyt tai sitten on huomattu, ettei sovita yhteen, ja erottu.
Eihän se seurustelu-sanan käyttäminen millään tavalla sido ihmisiä yhteen yhtään sen enempää kuin tapailu. Erota voi koska tahansa.
Ainakin itsellä naiset ovat jo melko aikasessa vaiheessa tapailua kyselleet "seurustelusta". Itselle se on käynyt, kun naiset ovat olleet sen verran kiinnostavia että tutustumista on riittänyt yhdessäkin.
Noin muutenhan nuo miesten tunne-epävarmuudet ja niistä johtuvat löyhät hirret ovat noin 99 prosenttisesti yksipuolisia vapaan suhteen tekosyitä.
En ole ihminen, joka hakee wow-fiiliksiä, mutta se ei tarkoita, että tapailisin ihmisiä joihin en halua tutustua. Kuten olen jo aiemmin sanonut, minä tarvitsen aikaa tutustumiseen. Olen rauhallinen ja harkitsevainen luonne ja minulla on myös sosiaalisen työn vastapainoksi tarvetta omalle ajalle.
En kutsuisi sitä tunnekylmyydeksi, että haluan pitämäni ihmisen olevan onnellinen. Jos hän on onnellinen jonkun toisen naisen/nasien kanssa, se hänelle suotakoon. En minä voi alkaa vaatimaan toiselta, että minun hidas tahtini on se mihin hänen on taivuttava.