Nyt luovutan ja aion antaa nuoren pois, jonnekin

Huumeet tuhoavat yksilön ja yhteiskunnan.

Ongelmat ovat kaameat.

Silti punavehreät edistävät huumeidenkäyttöä kaikin mahdollisin keinoin.

Joka vk media kertoo heidän käskystään kuinka ihanaa on viihderoinanveto ja käyttötilan rakentaminen knarkeille...

Oikeasti, punavehreiden tavoite onkin tuhota keskiluokka, yhteiskunta, perinteet ja kulttuuri.

Siksi he avavat tuhon aatetta eli zozialismia.

Toi oli yksi syy miksi en tehnyt lapsia.

Jos olisi synnyttänyt vaarallisen hullun.

Eläimet lopetetaan, ihmisiä jostain syystä ei.

Ap ei kerro ikää. Jos se on 18, ulos vaikka poliisien avulla ja lukot vaihtoon.

Vai pitääkö odottaa perhesurmaa?

Pääsee kulmakunta tuomaan kynttilöitä ja päivittelemään kun oli niin mukava poika eikä kukaan olisi arvannut😱

Piikki perseeseen vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.

Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.

Eikä siihen auta mikään.

Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.

Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.

Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.

Siellähän se tuli lopussa: kaikkien VANHEMPIEN asettamien rajojen yli. Kun ADHD:hen kuuluu hyvin voimakkaana omaehtoisuus ja uhmakkuus, niin silloin kannattaa välttää kaikkea, mikä aiheuttaa valtataistelua ja vastakkainasettelua. Kun lopulta pohjimmiltaan ne ADHD-lapset on ihan samanlaisia kuin muutkin: haluavat tulla rakastetuiksi, ja haluavat tehdä hyviä asioita. Mutta se omaehtoisuus vaan saa niin helposti tekemään typerää ja itsetuhoistakin vastarintaa.

Tähän on oikeastaan kaksi hyvää apukeinoa. Aloittaa jo hyvin pienestä pitäen lapsen kanssa sopimaan yhdessä asioista. Ei siis niin, että vanhempi sanelee ylhäältä päin mitä pitää tehdä, vaan yhdessä sovitaan. Tämä ei edes vaadi aikuiselta kovin kummoista pelisilmää, että lopulta saa asiat sovittua niin, että se lopputulos on juuri se, mitä olisi yrittänyt sanella. Mutta näille lapsille se on ihan älyttömän merkittävää, että käskyt eivät tule ylhäältäpäin. Ja tiedän, nyt moni vallan riemastuu, kun ihan liian monen käsitys on se, että ADHD-lasta nimenomaan pitää pitää kurissa ja herran nuhteessa, muuten kaikki leviää. No, itsekin olen  ADHD, ja juuri kurilla kasvatettu, enkä sietänyt vanhempiani, ja siihen päälle tein kaiken mahdollisen tyhmän. Muistan sen komentamisen tuntuneen fyysisena kipuna päässä, tuntuu että aivot repeää, kun sitä ei vaan kestä. 

Ja sitten oli niitä ihmisiä, jotka eivät pakottaneet, ja kas, heidän kanssaan olin maailman kiltein ja huomaavaisin.

Sitten toinen asia, mitä kannattaa alkaa opettamaan joustamattomalle, itsekeskeiselle lapselle jo pienestä pitäen: että hyvää itselle saa vain tekemällä hyvää toiselle, ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Että aina kun haluaa jotain itselleen, sen voi saada tekemällä ensin palveluksen toiselle. Ja tässä pitää olla tosi johdonmukainen. Täälläkin on merkittävä määrä kuvailuja siitä, kuinka lapsi vaan ottaa ja vaatii vaatimasta päästyään, no siihen on olemassa ratkaisu. Mutta sekin pitää aloittaa tarpeeksi ajoissa, teinin kanssa ollaan jo myöhässä.

 

Tässä on sellainen dilemma, että kenen kanssa asut, he joutuu ne kodin rajat laittamaan. Ne jotka "eivät pakottaneet", ne näkivät sinua vähän aikaa kerrallaan, vai mitä, eivätkä joutuneet koskaan vääntämään kodin säännöistä, läksyistä, mistään, vai olenko väärässä. 

Meilläkin uusi ihminen on aina hetken aikaa mukava, kunnes se uusi ihminen vaatii jotain. Esim opettajat, lastenhoitajat. Kivoja, kunnes eivät olekaan. 

Meillä on lapsi jolla on vaikea adhd. Ja säännöt on sovittu yhdessä, perustellaan jne. Pienelle lapselle se on helpompaa kuin koululaiselle. Koululainen kyseenalaistaa ja haastaa koko ajan niitä sääntöjä ja monien sääntöjen yli vain kävelee, ei edes haasta sanallisesti, jättää vain noudattamatta. Ja meillä on tosi yksinkertaiset säännöt. Älä kiroile ruokapöydässä (niin! saa kiroilla muualla katsotaan läpi sormien jos kerran on niin vaikeaa, mutta edes ruokapöydässä voisi siivota suunsa), ei saa lyödä, ei saa huijata / valehdella, pidetään ruutuajasta kiinni. Ihan yksinkertaisia perussääntöjä ja minulla kuluu valtavasti aikaa päivästä, kun hän vedättää näissäkin. 

Tämä tuntuu kuin suolta johon olen uppomassa. Samaan aikaan luen oman lapseni kaltaisten nuorten kommentteja, miten vanhemmat tekee pahan olon kun vaativat asioita. Että vaikka miten yrittää, nuoren mielestä se vanhempi vain tahallaan yrittää tehdä pskan olon. 

Kyllä, näin on minullekin suoraan sanottu. Miten monta kertaa onkaan puhuttu, miksi joitain sääntöjä on, niitä on kodin ulkopuolellakin, yhteisiä sääntöjä, ei niistä voi valikoida mitä noudattaa ja mitä ei. Pahaa oloa niillä ei ihmisille haeta, kun on tehty vaikka liikennesäännöt. 

Vierailija kirjoitti:

Sitten tähän lisäksi varastelu. Tämä nuori penkoo joka ikisen paikan tässä asunnossa. Rahaa on varastanut satojen eurojen edestä, meiltä kaikilta perheenjäseniltä.

Hän varastaa myös kaikki lääkkeet.

On todella iso työ pitää kaikki maholliset lääkkeet piilossa.

Ja jos edes hetkeksi unohdat vaikka sen adhd lääkepurkin laukkuun, niin ei mene kauaa, kun nuori on sen pöllinyt.

Tätä on sattunut joskus, nyt paras paikka on autossa lukkojen takana, mutta auton avain on pidettävä kaiken aikaa omassa taskussa.

Tänään viimeksi pelkäsin, että kohta poika käy päälle, kun vaati saada lääkkeensä. Sitten hän uhkasi hajottaa autosta lasin, jos en anna niitä hänelle.

No en antanut, ja pari cd levyä hän sitten hajotti. Onneksi vain ne.

Pystyisitkö sinä asumaan tälläisen kanssa? Pärjäisitkö? Mitä tekisit?

Varmaan laittaisin asumaan omaan asuntoon, jos en laitoshoitoon saisi. Mutta onhan tuo aika painajaismainen tilanne, myönnän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jestas, ap ymmärrän tuskasi. Minun nuoreni aikoinaan oli sijoitettuna puoli vuotta koska kotona asuminen oli mahdotonta. Hän oli nokkela nuori, esitti vanhemmat kauheassa valossa sosiaaliviranomaisille, oltiin jätetty ilman ruokaa eikä koskaan ostettu vaatteita. 

Tosiasia oli että lapsi esim varasti setänsä pankkikortin ja pisti haisemaan yli 600 euroa, en aloita edes kuinka paljon summia sai nettipeleihin meidän korteilta. Se summa oli yhteensä nelinumeroinen. Hän suuttuessaan pisti palasiksi astiat, television, alakerran ikkunan ja keittiön pöydän. Lisäksi repi kylpyhuoneen suihkuverhot alas ja kaatoi hyllyt. Hän suuttuessaan päästi koirat lähiöalueella ulos, kävi nuoremman lapsen kimppuun ja löi häntä, sekä uhkaili meitä mm puukolla ja pesäpallomailalla. Se valehtelun määrä oli aivan uskomaton, lopulta sossunkin silmät aukenivat kun lapsi oli huostaanotossa. 

Oli varastamista kaupoista, auton varastus, meidän auton luvaton käyttöönotto, koulusta kannettiin ulos ja oli välillä kadoksissa niin että poliisit etsivät. Joten kyllä jotkut lapset osaavat, uskon sua täysin.

Turha täällä on avautua, koska ei nää usko eikä ymmärrä. Syyllistää vaan.

Ei ole samanlaista kokemusta.

Ja ap. lapsi tarvii hoitoa. Kuten joku täällä jo sanoi, että jos fyysisiä sairauksia voidaan hoitaa muualla kun kotona syyllistämättä vanhempia, niin pitäis onnistua myös psyykkiset ilman syylistämistä ja vanhempia haulkumatta lapsen hylkäämisestä. Hävetkää.

Toi tilanne on ihan kauhea

Ei se välttämättä ole syyllistämistä, jos yrittää miettiä syitä pojan käytökselle. Eikö psykiatria ole tällä hetkellä ihan tukossa? Lääkityksiä on jo ilmeisesti kokeiltu, eikä terapiakaan ratkaise mitään jos terapeutin kanssa ei synny luottamusta ja oikeanlaista yhteyttä. Sijoitus kodin ulkopuolelle usein vain pahentaa niitä jo olemassaolevia ongelmia ja todennäköisesti myös synnyttää ihan uudenlaisiakin haasteita.

Lisään vielä, että mielenterveysongelmia ei täysin voi verrata fyysisiin sairauksiin kun syyt taustalla on näissä ihan erilaiset. Hoitoon pääsy ja hoidon vaikuttavuuskaan eivät ole ihan verrattavissa. Jos asiaa miettii yhtään syvemmin niin ymmärtää kyllä asian. Minusta monissa kommenteissa on enemmänkin jonkinlaista vanhemman vastuun vähättelyä kuin vanhemman syyllistämistä.

Tuo ei pidä läheskään kaikkien tautien kanssa paikkaansa. On paljon psyykkisiä sairauksia jotka johtuvan aivojen kemiallisista toimintahäiriöistä, kuten kaksisuuntaisuus tai skitsofrenia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.

Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.

Eikä siihen auta mikään.

Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.

Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.

Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.

Siellähän se tuli lopussa: kaikkien VANHEMPIEN asettamien rajojen yli. Kun ADHD:hen kuuluu hyvin voimakkaana omaehtoisuus ja uhmakkuus, niin silloin kannattaa välttää kaikkea, mikä aiheuttaa valtataistelua ja vastakkainasettelua. Kun lopulta pohjimmiltaan ne ADHD-lapset on ihan samanlaisia kuin muutkin: haluavat tulla rakastetuiksi, ja haluavat tehdä hyviä asioita. Mutta se omaehtoisuus vaan saa niin helposti tekemään typerää ja itsetuhoistakin vastarintaa.

Tähän on oikeastaan kaksi hyvää apukeinoa. Aloittaa jo hyvin pienestä pitäen lapsen kanssa sopimaan yhdessä asioista. Ei siis niin, että vanhempi sanelee ylhäältä päin mitä pitää tehdä, vaan yhdessä sovitaan. Tämä ei edes vaadi aikuiselta kovin kummoista pelisilmää, että lopulta saa asiat sovittua niin, että se lopputulos on juuri se, mitä olisi yrittänyt sanella. Mutta näille lapsille se on ihan älyttömän merkittävää, että käskyt eivät tule ylhäältäpäin. Ja tiedän, nyt moni vallan riemastuu, kun ihan liian monen käsitys on se, että ADHD-lasta nimenomaan pitää pitää kurissa ja herran nuhteessa, muuten kaikki leviää. No, itsekin olen  ADHD, ja juuri kurilla kasvatettu, enkä sietänyt vanhempiani, ja siihen päälle tein kaiken mahdollisen tyhmän. Muistan sen komentamisen tuntuneen fyysisena kipuna päässä, tuntuu että aivot repeää, kun sitä ei vaan kestä. 

Ja sitten oli niitä ihmisiä, jotka eivät pakottaneet, ja kas, heidän kanssaan olin maailman kiltein ja huomaavaisin.

Sitten toinen asia, mitä kannattaa alkaa opettamaan joustamattomalle, itsekeskeiselle lapselle jo pienestä pitäen: että hyvää itselle saa vain tekemällä hyvää toiselle, ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Että aina kun haluaa jotain itselleen, sen voi saada tekemällä ensin palveluksen toiselle. Ja tässä pitää olla tosi johdonmukainen. Täälläkin on merkittävä määrä kuvailuja siitä, kuinka lapsi vaan ottaa ja vaatii vaatimasta päästyään, no siihen on olemassa ratkaisu. Mutta sekin pitää aloittaa tarpeeksi ajoissa, teinin kanssa ollaan jo myöhässä.

Jeppistä jee ja sillee.

Kas, kun nämä ongelmat alkoi huolella vasta yläasteella. Oon nyt moneen kertaan yrittänyt täällä sanoa, että kaikkiin lapsiin ei toimi samat keinot.

Olen kysynyt lapselta itseltään, että miten saan hänet tajuamaan asioita. Mikä on se keino?

Vai onko pakko aina iskeä sitä omaa päätään seinään vai olisko joskus vaan helpompi kuunnella.

Että en minä pahuuytsni nevo ja ohjaa. Vssn just siks, ettei tarvis joka kerta olla siinä samassa pisteessä, että joku asia menee sieltä missä se, aita on matalin tai jos menee ollenkaan.

Olen todella kyllästynyt jo tähän jankkaamiseen.

Kestänyt kohta sen neljä vuotta ja mikään ei muutu. Pitäis kohta jo pärjätä omillaan mut ei tolla tyylillä.

Hän ei siis käytä päihteitä. Mutta ei hoida asioita, koulua ym.

Älä sano, ehtii se kouluun myöhemminkin vielä! oma lapseni oli aivan hirveä kauhuteini, mutta niin vain, vaikka mitään ei kenenkään mielestä osannut, muutti samana päivänä kun täytti 18 omaan asuntoon. Ihan hyvin on mennyt, pitää kämppänsä suht siistinä jne. Osaa laittaa ruokaa ja muutenkin hoitaa laskuja myöten kaiken ihan itse.

Tänään poikani on ollut taas hyvällä tuulella. Kuulema valvoi koko yön ja nyt aamulla käytiin verikokeissa. Odotan että lastensuojelusta tulevat käymään, toinen muistaakseni on tälläinen nuorisopsykiatri.

Aion pyytää, että saisi johonkin hoitolaitokseen edes hetkeksi pojan, että hän pääsisi tutkimuksiin ja ammattilaiset varmasti ymmärtävät paremmin.

Eihän poikani ole ainoa tälläinen tapaus, uskon että tietävät mikä auttaisi juuri häntä.

Muistan kun käytin poikaani alle kouluikäisenä adhd tutkimuksissa, ja silloin sanottiin, että pystyy keskittymään, ei ole adhd.

Mutta se käytös...luulin että hän vain nyt sitten on tuon luonteinen, vähän hankalampi kuin muut.

Vasta ala-asteen lopulla, kun saatiin kokeilla lääkitystä, niin tajuttiin, että kyllä hänellä vaan on adhd, se ensimmäinen kokeilu auttoi samantien silloin. Sitäkin on kuulema vähän erilaista, toiset on vain ylivilkkaita ja toiset sitten tälläisiä kuin mun poikani.

Mutta jokin muutos on tapahtunut yläaste aikana, koska aiemmin pystyi käymään koulussa, sitten tuli yhtäkkiä päihteet kuvioon..ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Minä olin adhd-lapsi, rauhallinen, ujo ja kiltti, murrosiässä piti alkaa kokeilemaan rajoja (ja kaikenlaista muutakin), minulla oli kuitenkin pääasiassa älykkäitä ja järkeviä kavereita, joten ihan äärilaitaan ei päästy. Minulla itselläni on yksi adhd-lapsi, kiltti ja mukava, aika ehtivä tosin ja murrosiässä oli hänelläkin kaikenlaista kepposta menossa. Lapsen isä on kuitenkin lehmänhermoinen auktoriteetti, joten ihan äärilaitaan ei hänkään koskaan mennyt. Nuo Ap:n lapsen raivokohtaukset tuntuvat ihan täysin vierailta, samoin kuin tavaroiden heittelyt. Veikkaankin, että Ap:n lapsella on nyt isompia ongelmia.

Liittyykö omaan adhd:si myös sellainen oire ettet ymmärrä ihmisten olevan erilaisia? Minulla on adhd, eikä ole vaikeuksia ymmärtää että jollain toisella adhd on erityyppinen. Tässäkään emme siis ole samanlaisia vaikka dg on sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Täällä toinen adhd-äiti, jolla adhd-lapsi. Olen samoilla linjoilla. Suomessa adhd:sta puhutaan aina sellaisella "vammaiskielellä", joka on vastenmielistä. Puhujina usein tietenkin henkilöt, joilla ei adhd:ta ole. Minäkin kasvatin (kaikki) lapseni samaan tapaan, eli ympäristössä, jossa pystyivät käyttämään luovuuttaan ja elämään mahdollisimman vapaasti omina itsenään. He ovat (kaikki) älykkäitä ja luovia ja yritteliäitä. Tiedän myös adhd-lapsia (ja neurotyypillisiä lapsia), jotka on kasvatettu eri tavalla ja tulos ei ole mairitteleva. Tällä en tarkoita, että ap olisi syypää lapsensa pahaan oloon. Uskon, että isän menettämisen trauma on hänen lapsellaan aika vahvasti vaikuttava asia.

Pata kattilaa soimaa. Et suvaitse vammaiskielellä puhumista adhd:sta, mutta itse voit syyttää vanhempien kasvatusta siitä jos heidän lapsellaan on vaikeuksia, ja nimen omaan vieläpä niin että he ovat kasvattaneet lapsensa ERI TAVALLA kuin sinä, niin siksi ongelmat. Kuulostaa ihan adhd:n puheelta. Puuttuu se  tajuaminen muusta kuin omista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkea, mutta tuo että adhd-ihminen ei kyllä saa päätään sekaisin adhd-lääkkeillä. Niiden vaikutushan on rauhoittava. Jossain on vikaa, onhan lääkäri tietoinen tästä että adhd-lääkkeen vaikutus ei ole toivottu? 

Onko psykalle hoitokontaktia, onko lääkäri ehdottanut mielialalääkettä? Esim Risperdal. Puolet adhd-lapsista tarvitsee tällaisen tasaavan lääkkeen, kun impulssikontrollia ei vaan ole. Se ei ole mikään peikko vaan tavallista apua. 

Meillä on tehty oppikirjan mukaan kaikki, kirjaimellisesti, olen lukenut ihmeelliset vuodet ja kiukkukirjat ja aggression portaat jne. Säännöt on aina perusteltu. Aina. Kodin säännöissä ei montaa ehdotonta ole. Silti niitä on mahdoton lapsen noudattaa. (ehdottomia on mm ettei saa lyödä) 

Me muutettiin jo varhaisessa vaiheessa maalle, kauas kaupungin valoista, kun oli nähtävissä että lapsi lähtee kartsalle ja ongelmiin heti kun ikää riittää. Täältä ei noin vain lähdetä. 

Tämä. Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että jos lasten kanssa tulee ongelmia, esim. koulukiusaamista tai vakavampaa, niin otan välittömästi pois koulusta ja opetan itse. Olin valmiudessa lähteä vaikka pohjoisnavalle, jos olisi ilmennyt jotain ainehörhöilyjä tai muuta. En käsitä, miksi vanhemmat ovat niin uhriutuneita ja valmiita laittamaan lapsensa laitokseen. Ap:lläkin on mies, joka voisi vaikka asua pojan kanssa siellä toisella paikkakunnalla vähän aikaa, tai vaikka pysyvästi. Vanhat narkkikaverit jäisi pois kuvioista ja tulisi jotain uutta. Ap:n poika saisi vähän miehen mallia. Tietenkin, jos eivät tule toimeen, niin sittenhän se ei käy. Mutta sittenkin on vielä se isomummo siellä maalla, jossa poikakin käyttäytyy hyvin ja tykkää olla. Sinne vaan heti seuraavalla junalla ja koulukirjat mukaan! Pienempi paha se on, että jää vähän koulutehtävissä jälkeen, kuin se, että laitostuu ja masentuu entistä enemmän.

Aivan. Eli pojalla olisi siis elämässään aikuinen, joka voisi ottaa luokseen. Ja jonka luona poikakin viihtyisi? Eikö poika voisi mennä vaikka hetkeksi lomalle sen isomummon luo? Muutama viikko? Tulisi tuumaustauko kaikille. Jotainhan siellä isomummolassa on, joka poikaa rauhoittaa. Miksei tätä vaihtoehtoa käytetä?

-eri

Joo, olen alkanut miettiä tätä, mutta onko se sitten oikein, jos sysään isomummolle hänet?

Mummo nykyään soittelee jatkuvasti, koska hän pelkää ihan hirveästi, että poikani tosiaan alkaa käyttää huumeita ja hänet huostaanotettaisiin.

En millään ole halunnut huolestuttaa mummoa, ja en ole kertonut ihan kaikkea mitä pojan kanssa on ollut.

Uskon että mummo ottaisi mielellään pojan luokseen. Mutta en ole kuitenkaan varma, olisiko se hyvä juttu. ap

Kerrohan mummolle, ja sovi hänen kanssaan sotasuunnitelmä poikaa koskien. Mummoll voisi olla vaikka avun tarvetta, ja hän voisi itse vaikka soittaa pojalle että jos äiti sinut päästää, niin voisitko tulla minua auttamaan asiassa x ja y tänne maalle vähäksi aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Tänään poikani on ollut taas hyvällä tuulella. Kuulema valvoi koko yön ja nyt aamulla käytiin verikokeissa. Odotan että lastensuojelusta tulevat käymään, toinen muistaakseni on tälläinen nuorisopsykiatri.

Aion pyytää, että saisi johonkin hoitolaitokseen edes hetkeksi pojan, että hän pääsisi tutkimuksiin ja ammattilaiset varmasti ymmärtävät paremmin.

Eihän poikani ole ainoa tälläinen tapaus, uskon että tietävät mikä auttaisi juuri häntä.

Muistan kun käytin poikaani alle kouluikäisenä adhd tutkimuksissa, ja silloin sanottiin, että pystyy keskittymään, ei ole adhd.

Mutta se käytös...luulin että hän vain nyt sitten on tuon luonteinen, vähän hankalampi kuin muut.

Vasta ala-asteen lopulla, kun saatiin kokeilla lääkitystä, niin tajuttiin, että kyllä hänellä vaan on adhd, se ensimmäinen kokeilu auttoi samantien silloin. Sitäkin on kuulema vähän erilaista, toiset on vain ylivilkkaita ja toiset sitten tälläisiä kuin mun poikani.

Mutta jokin muutos on tapahtunut yläaste aikana, koska aiemmin pystyi käymään koulussa, sitten tuli yhtäkkiä päihteet kuvioon..ap

Tulethan ap sitten kertomaan, miten palaveri meni? Täällä ollaan hengessä mukana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

Tuo on melko laiskaa ja yksipuolista ajattelua, mutta senhän te tiedättekin. Taisi olla alkusysäyksenä se muutaman vuoden takainen lehtijuttu jossa oikein asiantuntijan suulla kerrottiin miten yleistä on se että äidit antavat vanhat lapset pois uuden onnen tieltä. Huomaamatta tuossa jäi kuitenkin montakin seikkaa, sekä sen kertominen mitä tehdään tilanteessa jossa miehenkokoinen huumeita käyttävä sekava ihminen terrorisoi ja pelottelee 5vuotiasta pikkusisarusta päivittäin ja öin. 

Samoja ongelmia on myös perheissä joissa sekoileva lapsi on pienempien sisarusten  täyssisarus ja vanhemmat yhdessä, mutta sellaisen sijoittamisesta kodin ulkopuolellehan ei saada noin raflaavia juttuja ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.

Ei voi verrata normaaliin murrosikään.

Laittakaa siihen x 10.

Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.

Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätä

Pakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.

Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.

On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.

Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.

Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.

Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.

Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.

Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.

Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.

Viisas ja oivaltava kirjoitus. Usein tosiaan on, että asiat kulkee suvussa. Ihan syyllistämättä sanon, että ADH/ADD vanhempi on kovilla lapsensa kanssa silloin kun omat taidot ei riitä, vaikka rakkautta olisi miten paljon. Varmasti hekin tekevät kaikkensa, ja on vaikea kestää, ettei pärjää oman lapsensa kanssa. Lapsen syy se ei silti ole, tavallaan ei vanhemmankaan.

Pidän silti outona, kun aikuinen näkee vain oman kantansa/nännättelee/ vähättelee toisen kokemusta/näkee lapsessa vian joka ei parane, vaikka äiti on "kaikkensa tehnyt lapsensa eteen" eikä ole mitään kasvatusvirheitä tehnyt. Jokainen niitä tekee, kaikki ei virheitään huomaa. Aikuisella kuitenkin on se vastuu omasta kasvamisestaan.

Moni on yhtä joustamaton, lyhytpinnainen, impulsiivinen ja yhden asian ihminen kuin lapsensa ja samaa nännättelyä kipeiden asioiden edessä kuin lapsella/nuorellakin.

Kiintoisaa on myös tämä: se kasvatus, mikä toimii hyvin nepsylapselle, toimii hyvin myös lapselle, joka ei ole nepsy. Vanha normaali ja nykynormaali kasvatus ei välttämättä ole kenellekään kasvatettavista eduksi.

Korvaan kalskahtaa kyllä tuo että kun omat taidot ei riitä. ei ne riitä monen lapsen kohdalla kenelläkään. Se että omat lapset on helppoja ei tarkoita sitä että itse olisi mitenkään etevä kasvattaja. Se vain tuntuu siltä. Lapsi ja nuori on ihan omia ihmisiään eikä vanhempien jatkeita. Itse näen työssäni paljon sitä että vaikka miten on tehty asiat hyvin ja rakkaudella, on ollut terveet rajat ja muuta, niin silti lapsi/nuori oireilee. Sellaisesaa tilanteessa loppuu kyllä sinultakin ne taidot.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se pois antaminen saa lapsen vielä enemmän sekaisin. Toki jos jaksaminen yksinkertaisesti loppuu, niin mitä muutakaan voi.

^ Pari pointtia tähän.

-Jokaisella on oikeus kotonaan turvalliseen oloon. Päihteidenkäyttäjä ei ole oikeassa paikassa kodissa jossa on lapsia ja uupuneet, pelkäävät vanhemmat.

- Paras apu oäihteifebkäyttäjälle noin nuorena on se, että kopin ottaa ammattilaiset. Ja se että huoltajt saavat pidettyä itsensä kunnossa. Käyttöhistoria on vielä lyhyt, se voidaan katkaista jos nuori itse saa päänsä puhtaaksi ja ajatukset kirkkammikdi.

Tsemppiä. Oikea ratkaisu. Et ole vastuussa kenenkään päihteidenkäytöstä. Siinä on niin paljon muuta tekijää taustalla, jolloin rakkaus ei yli riitä. -> Geenit, kaverit, neuron ja mtt;n.jutut jne.

Eihän rakkaus lopu tai vähene vaikka nuori sijoitetaan kaikille turvallisempaan ympäristöön.

No eipä tuo keskustelu ainakaan tähän hätään tuonut muutosta. Pitää odottaa lääkäriin pääsyä, kun hän voi sitten määrätä hoitojaksoa. Mutta nämä lastensuojelun työntekijät eivät pystyneet muuta kuin puhumaan pojalle..Mitään kun ei voi väkisin tehdä, jos nuori ei itse siihen suostu.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

Tämä. Itse ainakin aloin oireilla teininä, kun äitini otti uuden miehen ja otti hänet meille asumaan. Vaikka sisaruspuolia ei hankkinutkaan. Isäni, jonka kanssa olin hyvissä väleissä, otti myös uuden naisen, joka ei halunnut minua heille asumaan. Elämän mittainen trauma jäi. Ymmärrän yo. kommentin kirjoittajaa.

Tasapainoinen, rakastettu, huolehdittu ja kuunneltu nuori harvemmin oireilee niin, että täytyisi harkita laitosta.

Ehkä kokee isomummonsa luona olevansa erityinen, hyväksytty, rakastettu sellaisena kuin on. Ja saa isomummon jakamattoman huomion. Ymmärrän hyvin, että kokee turvalliseksi paikaksi, jossa on helpompi olla.

Voisiko edes joskus - ihan vaikka huvikseen lukea aloituksen tekstin??

AP kertoi, että pojan isä on kuollut ennen kuin lapsi ehti tähän maailmaan. Saman isän tytär on tämän ongelmateinin isosisko. Sen lisäksi on uuden miehen kanssa lapsia.

Ei ne miehet aina petä ja jätä - toisinaan tapahtuu se peruuttamaton.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi kuulostaa vähän törkeältä tai kylmältäkin, mutta:

Jos teillä tai puolisolla on adhd, niin harkitkaa vakavasti, aiotteko lisääntyä.

Mulla on adhd ja en voi laittaa tällaista kirousta toisen ihmisen päälle. Tämän kanssa eläminen on hirveää. Sitä ei voi käsittää. En aio tämän takia lisääntyä.

Adhd-ihmisillä on moninkertainen itsemurhariski.

Itse luulen että perin äidiltäni sen, vaikka hän näyttääkin sen kanssa pärjäävän.

Pojan isän itsemurhakin voi liittyä adhd:hen.

Voimia ja jaksamista.

Totta. Nykyään voi valita. Kun itse sain lapseni niin ei ollut olemassa mitään adhd-diagnosointeja siinä määrin mitä nyt on. Lapseni isällä on adhd, mutta silloin kun me lapsen teimme ei sellaista vielä tiedetty. Mies oli pärjännyt aivan hyvin elämässään, ja hänellä oli opiskeltuna muutamakin ammatti, töitä riitti, vaikka nuorena olikin ollut koulupulmaa sun muuta. Mikään ei antanut olettaa että meidän yhteiselle lapselle tulisi todella paha adhd, ja muuta neuropulmaa jonka takia hän on vähän väliä kontallaan edelleen aikuisena. Lapsen isä on alkoholisoitunut (olemme siis eronneetkin jo kauan sitten), ja koko lapsen elämän minä olen joutunut hoitamaan hänen asioitaan yksin. Ja edelleen tietenkin olen se tuki ja turva kun asiat taas menevät päin honkia. 

Näillä tiedoilla mitä nyt on, en tekisi lasta ilman että molemmat on oikeasti tutkittu päästään terveiksi. Mikään ei ole niin ikävää kuin katsoa oman lapsen alamäkeä toisensa jälkeen, sekä olla jatkuvasti huolissaan niin ettei yöllä pysty kunnolla nukkumaan kun kohta voi taas puhelin soida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

Minä myös ajattelen niin, että olisi toisaalta väärin jos oma sisarukseni joutuisi laitokseen vaan sen takia, että kotona on rauhallista ilman häntä. Siinä voisi samalla mennä hänen elämänsä alamäkeen lopullisesti. Näin mietin. Tietysti tilanteet ovat erilaisia ja tämä nyt vaan omaa miettimistä aiheeseen liittyen. On myös tietysti hyvin helppo kirjoittaa sivusta tähän. Mietin myös sijaisperhettä. Tosin ei varmaan nuorelle ole helppoa mitään sijaisperhettä saada. Uskon myös itsekin sen kuinka tuossa on nyt jotain traumaa tai muuta mukana. Voi liittyä isän kuolemaan tai sisaruksiin. Jotain siellä taustalla varmaan on. Mietin myös sitä ettei esim kiusata koulussa tai onko ihmisuhteet kuten ystävien kanssa kaikki pielessä. Toki varmaan on jos huonoa seuraa löytyy. Silti vaikeaa kirjoittaa mitään. Itselläkin oli vaikea nuoruus tietyllä tapaa. Kiusattiin ja voin huonosti. Itsellä se vain kääntyy sisään päin.

Samoin joku kirjoitti, että maaseutu on "turvallinen" paikka. Minusta se voi olla toisinkin. Täällä missä asun liikkuu huumeita paljon. Tiedän muutamia perheitä joissa pojat ovat narkomaaneja nyt aikuisena. Ryöstöjä ja vankilatuomioita. Myös väkivaltaa on muuten paljon täällä sekä nuoret juovat ja ajavat lujaa autoilla yms. Täällä myös vähän tekemistä mikä lisää näiden ikävien juttujen pariin hakeutumista.

Osaisit mielestäsi 5-vuotiaana miettiä että ei haittaa että isosisarus uhkailee huumepäissään kotona päivittäin, lyö vanhempianne, hajoittaa sinunkin tavaroitasi sekä varastaa säästöpossustasi rahat huumeisiinsa, että väärin olisi jos isosisarus joutuisi laitokseen? Taidat nyt vähän huijata ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanuoren sisarena olleena, todellakin oli hurja helpotus kun veli lähti nuorisokotiin. Loppui se jatkuva väkivallan pelko ja huutoriitely. Siitä jäi traumoja myös minulle. Kun lapsesi on muualla, muista keskustella myös sisarusten kanssa asiat halki, kunnolla. 

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että lapsi täytyy saada pois uuden onnen tieltä. Tuollaisia tilanteita näkyy aika paljon lastensuojelussa. Vaikka puhuttaisiin lapsen edusta niin todennäköisesti asiaan liittyy vahvasti sekin, että vanhempi itse haluaa elää ns. normaalia elämää perheensä kanssa, eikä oireileva teini sovi siihen kuvioon. Äidin voi olla vaikea ymmärtää pojan osaa, kun itsellään on mies tukena ja muitakin lapsia huolehdittavana. Pojalla taas ei ole kuin äitinsä, jonka joutuu jakamaan muiden perheenjäsenten kanssa. Ja pian ei ole oikein sitä äitiäkään enää, jos todella sijoitetaan johonkin laitokseen.

Minä myös ajattelen niin, että olisi toisaalta väärin jos oma sisarukseni joutuisi laitokseen vaan sen takia, että kotona on rauhallista ilman häntä. Siinä voisi samalla mennä hänen elämänsä alamäkeen lopullisesti. Näin mietin. Tietysti tilanteet ovat erilaisia ja tämä nyt vaan omaa miettimistä aiheeseen liittyen. On myös tietysti hyvin helppo kirjoittaa sivusta tähän. Mietin myös sijaisperhettä. Tosin ei varmaan nuorelle ole helppoa mitään sijaisperhettä saada. Uskon myös itsekin sen kuinka tuossa on nyt jotain traumaa tai muuta mukana. Voi liittyä isän kuolemaan tai sisaruksiin. Jotain siellä taustalla varmaan on. Mietin myös sitä ettei esim kiusata koulussa tai onko ihmisuhteet kuten ystävien kanssa kaikki pielessä. Toki varmaan on jos huonoa seuraa löytyy. Silti vaikeaa kirjoittaa mitään. Itselläkin oli vaikea nuoruus tietyllä tapaa. Kiusattiin ja voin huonosti. Itsellä se vain kääntyy sisään päin.

Samoin joku kirjoitti, että maaseutu on "turvallinen" paikka. Minusta se voi olla toisinkin. Täällä missä asun liikkuu huumeita paljon. Tiedän muutamia perheitä joissa pojat ovat narkomaaneja nyt aikuisena. Ryöstöjä ja vankilatuomioita. Myös väkivaltaa on muuten paljon täällä sekä nuoret juovat ja ajavat lujaa autoilla yms. Täällä myös vähän tekemistä mikä lisää näiden ikävien juttujen pariin hakeutumista.

Valitettavasti jotkut päihde- ja/tai mielenterveysongelmaiset ovat oikeasti vaaraksi läheisilleen. Kyse ei siis välttämättä ole siitä, että halutaan vain rauhallinen tunnelma kotiin. Vaan halutaan muille perheenjäsenille perusturvallisuus.

Oma sisarukseni on mm. tukehduttanut minut melkein tajuttomaksi ja riehunut sisällä pesäpallomailan kanssa. Meillä ikäeroa viitisen vuotta, minä siis vielä alakoululainen tuossa vaiheessa. Onneksi sain viettää melkein kaikki iltapäivät kavereiden nurkissa. Kotiin uskalsin yleensä tulla sitten, kun omat vanhemmatkin olivat kotona.

Sama kokemus minulla. 4v vanhempi isokokoinen isoveli löi jos sai kiinni. En uskaltanut mennä kotiin ennen kuin tiesin että siellä on jompi kumpi vanhemmistakin jo. Veli oli siis 15v, ja minä 11v . Olisin antanut oikean käteni jos veljeni olisi viety mahdollisimman kauas minusta. Vanhemmilla on vastuu myös muista lapsista kuin siitä yhdestä. Tuon ikäinen ymmärtää jo itse että noin ei voi käyttäytyä, ja että sillä on seurauksia, joista yksi on se että joutuu muuttamaan kotoan pois muita kiusaamasta.